VANHASTA AJASTA.
Ajattelen aikojani,
Muistan murhepäiviäni,
Entisen elämän juurta.
Suomen kansan kasvannosta,
Kansan kaikista tavoista,
Varsin vanhalla ajalla
Sanoisin pari sanoa,
Tässä virressä vähäisen,
Vaan on kieleni kipeä,
Sanani takana salvan,
Jo on puuttunna paperi,
Läkki maahan läikähtännä,
Hanhet syönynnä havukka,
Sulat suolle jättänynnä,
Kuoltunna sanoihin seppä,
Vaipununna Väinämöinen,
Kuulu virsien kuningas,
Laulaja ijän-ikuinen.
Vaan jos tuuli tunnit toisi,
Ajan antaisi ahava,
Läkin saisin lähtehistä,
Paperin pajunlehistä,
Sulan rannan ruokosista,
Virkoaisi Väinämöinen,
Saattaisi sanoja mulle,
Aukaiseis sanaisen arkun,
Virsiväkkärän vetäisi,
Kirjoittaisin kiusan vielä,
Suomen kansasta sanoisin,
Elämästä entisestä.
Aasiast' on kansan alku,
Syntypaikat Syyriasta,
Sielt' on vanhat vanhempamme,
Entiset elosijamme,
Sielt' on siirtynnä sivuitse,
Kautta Kaspian meritse,
Urkenit Uraalin kautta,
Laajan Laatokan sivuitse,
Suomen synkkähän salohon,
Tänne pakkasen pajahan,
Erämaahan autiohon,
Siihen itsensä sijoitit,
Siinä itsensä enensit,
Kasvattelit kansan juurta.
Ei silloin siloissa käyty,
Varsin vaunuissa ajettu,
Kulettu kumun sisässä,
Kääsilöissä kirkkotiellä —
Silloin teillä tervashongat,
Kirkkoina kiviset vuoret,
Linnut lauloi lukkarina,
Jänöt pappina pajatti,
Karhut kaivelit pesiä,
Kontiot kiven koloja,
Peurat pentuja tekivät,
Vaatimet vasikat laitti,
Kuusissa oravat kukkui,
Suet viioissa vilisi.
Ei leipää lehosta tullut,
Perhe pellosta elännä,
Silloin maitona mahala,
Karjana metsän kapehet;
Ei silloin sinistä nähty,
Punasta puhetta ollut,
Silloin suuret sulhasetkin
Kulkivat kulon näköissä,
Naitavatkin neitosetkin
Varsin karvalla variksen.
Kansa kaikella tavalla
Teki työtä tervan päälle,
Kankahille kaivelivat,
Teki tervalle pesiä,
Joista vielä vissit merkit
Näinä aikoina näkyypi,
Jalot jäännökset jälillä,
Kankahilla mustat kaivot.
Ei ollut joka opetti,
Antoi autuuen valoa,
Vanhat vaivutti pimeys,
Lapset lankesit pahemmin,
Eksyit tieltä oikealta,
Viettivät mitättömiä.
Siit' on kasvanna Kaleva,
Kullervo Kalevan poika,
Siitä Vellamo sikisi,
Kartanoihin kasvoi tontit.
Metsän lattiat heräsi,
Tuonettaret, Luonnottaret,
Vielä vanha Väinämöinen,
Sekä seppä Ilmarinen,
Lemminkäinen lieto poika,
Sankarit väkevät sangen,
Isot ihmetten tekiät,
Entiset epäjumalat.
En jaksa kaikkia jutella,
Enkä tarkoin tutkistella,
Olis kyllä kertomista,
Sanomista sangen paljo,
Vaan on matka mielessäni,
Lähtöpäivä päälle saapi,
Vielä on vikoa muuta,
Virsi pitkäksi venyypi,
Että antaapi ikävän,
Lukialle liian mielen.
Ei lopu loruni vielä,
Anna valtoa ajatus,
Vielä virkkoa pitäisi,
Kuin on kansa kasvanunna,
Suku suureksi levinnyt;
Siitä kasvoi kaikki tieto,
Oppi oikia levisi,
Kansan kasvavan seassa,
Elatus eneni paljo,
Kasvoi vilja kankahilla.
Kuss' ennen kurikka paukkoi,
Teki tervaspilkkehiä,
Alkoi aumoja asua,
Kekopäitä kelletellä,
Kuss' ennen kuret munivat,
Hanhet hautoivat pesiä,
Niissä hyörii heinärauta,
Välkkyi viikate terävä,
Kussa kasvoivat kanervat,
Niissä kartanot kajotti.
Joutui sitten Suomen kansa
Alle haltian hyvimmän;
Eerikki iso kuningas,
Valtakunnan viisas herra,
Joka aivan armostansa
Suomen kansasta surua
Kantoi kaikella tavalla,
Herätteli heikot kaikki,
Eksyneet ojensi tielle,
Teki rammat terveheksi,
Antoi Raamatut avata,
Lahjoitti lavean tieon,
Laitti paljon pappiakin
Pitäjihin pitkin maata,
Käski kirkkoja raketa,
Heti Herran huonehita,
Jossa voimalla jalolla
Seurakunnille selitit,
Annoit autuuen valoa,
Julistit Jumalan töitä.
Siitä kasvoi kallis tieto,
Suomi suureksi yleni,
Kasvoi muihen kaltaiseksi,
Muihen verraksi vetäysi.
Jo on suotkin sotkettuna,
Vetelätkin vellottuna,
Kaikki kankahat avattu,
Perattuna peltoloiksi,
Kaunistettu kaupungeilla,
Varustettu västingeillä,
Hyvät huonehet rakettu
Toki toimella hyvällä.
Jopa puuttuupi puheeni,
Lasken lauluni lopulle,
Ei taia koko tarina
Olla markan maksavaista,
Kovin on koottuna välehen
Tämä tärkissä ajassa.