7. RUNO
vv. 5, 6. Katso I: 111, 112.
vv. 17-20. Turvattoman vieläki tavallisia sanalaskuja.
v. 22. Jos ehkä lieneekin alkuperäisessä tarinassa kokolla purjehtivaa laivaa kuvailtu.
vv. 31-34. K. VI: 17, 18 ja 110-122.
vv. 43-46. Toinen taikka toinen on epäilemättä lopun tekevä.
vv. 51-54. K. II: 160-162.
vv. 63, 64. Kunne oli kuullut Väinämöisen aikoneen.
vv. 77, 78. Oli kosiotuumat jo kokonaan mielestään heittänyt.
v. 81. Venäjän Karjalassa ovat pyöreät pöydät hyvin tavallisia.
v. 87. Juoksi joko pelosta tahi jotta pikemmin saisi jonkun apuun lähtemään.
vv. 109, 110. Täällä et liene ennen käynyt, kun et rannalta tiedä kylään tulla.
vv. 115-118. Vähin närkästyneenä: "tiedän sen jo sanomattasiki, näin surkeassa tilassa en ollut kotonani."
vv. 121, 122. Havaittuansa toisen närkästyneeksi kokee sanojansa paremmin sovitella.
vv. 123, 124. Mikä mies sinä olet siitä joukosta, johon kuulut.
vv. 127-132. Nimensä suoraan nimittämistä katsottiin jos ei vihollisuutta osottavaksi, niin kuitenki liika rökkeydeksi, jonka tähden Väinämöinen näin kaartaen ilmoittaa itsensä; k. III: 41.
vv. 133, 134. Kokonaan toisenlainen kurja olen tätä nykyä.
v. 138. Parempaan tilaan eli onneen.
v. 140. Kertomaan mitä sinullen on tapahtunut.
vv. 147, 148. Epäilemättäki loitsutaitonsa avulla.
v. 151. Edellisestä viitosta (v. 127-132) Pohjolan emäntä hyvin arvasi vieraansa nimen.
vv. 157-160. Lieneekö sopimattomaksi katsonut nykyisessä tilassaan kosioimaan ruveta, kun ei puolella sanallakaan osota sitä varten lähteneensä; k. v. 77, 78.
vv. 167, 168. Lohi ja sianliha paraita ruokia; olut ja sima paraita juomia.
vv. 171, 172. Sanalasku. Mies ei kostu ja parane siitä, jos kuinka hyvin kylissä söisi ja joisi.
vv. 177-180. Sanalasku. Olkoon jos kuinki köyhä kotimaa, kuitenkin on armahampi vierasta maata.
vv. 183, 184. Vieraan syöttäminen ja juottaminen olivat yleisen tavan vaatima velvollisuus, muusta hyvänteosta sai palkintoa ehdotella.
vv. 187-190. Sampo oli tehtävä metsän, karjan ja pellon annista, jotka sen itsensä sitte piti satakertaisesti jällensä antaman.
vv. 191, 192. Näyttää kun olisi itsestänsä arvannut Väinämöisen tyttöänsä varten tulleen.
v. 198. Kirjokantta eli kirjokansista.
vv. 205-208. Yhtä taitava kun itse taivaan takoja; k. III: 112-124.
vv. 225-228. Pelkäsi Väinämöisen hämmentyvän, jos tulisi ylös katsahtamaan ja ihanan Pohjan neiden näkemään. Sepä sitte vaan viivyttäisi hänen kotiin joutumistaan ja luvattua sammon takojan lähettämistään.
v. 235. K. VI: 60.