KULLERVO
Enkä lähe piilemähän, en, paha, pakenemahan; lähen Surman suun esille, Kalman kartanon oville, suurille sotasijoille, miesten tappotanterille: viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta, kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta, muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-piännät.
(Menee vasemmalle. Palajaa hetken perästä kypärä päässä ja miekka kädessään. Äiti seuraa häntä.)
ÄITI
Ellös, poikani poloinen, saako suurehen sotahan, menkö miekan melskehesen! Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon, se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa, miekkoihin menetetähän, kalpoihinsa kaaetahan.
KULLERVO (miekkaansa välkyttäen)
En mä silloin suohon sorru enkä kaau kankahalle, korppien kotisijoille, variksien vainiolle, kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille; somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen, sorea sotainen tauti, äkin poika pois tulevi, potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi.
ÄITI
Kun sinä sotahan kuolet, mitä jääpi taatollesi vanhan päivänsä varaksi?