KULLERVO
Äsken lienen mies minäki, kun sain kirvehen kätehen, paljo katsoa parempi, entistäni armahampi, lienen mies viien veroinen, uros kuuen kummallinen.
(Menee vasemmalle.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Suorihe kasken ajohon korkealle korpimaalle, parahasen parsikkohon, hirveähän hirsikköhön.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Iski puuta kirvehellä, tempasi tasaterällä; kerralla hyvätki hirret, pahat puolella menevi.
(Katsovat hänen jälkeensä.)
KULLERVO (palajaa)
Lempo tuota raatakohon,
Hiisi hirret kaatakohon!
(Hyppää kannon päähän.)
Sini kaski kaatukahan, koivu solki sortukahan, kuni ääni kuulunevi, kuni vierrevi vihellys!
Elköhön vesa venykö, elköhön koretko korsi sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana, kaskessa Kalervon poian, otoksessa oivan miehen!
Ottaisiko maa orahan, nousisiko nuori laiho, elköhön tereä tehkö, varsi päätä valmistako!
(Häviää vasemmalle. Untamo tulee, katsoo vasemmalle päätä pudistaen.)
UNTAMO
Ei tämä tähän sopiva; hyvän hirsikön pilasi, kaatoi parsikon parahan; en tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin; panenko aitojen panohon?
(Menee vasemmalle.)
ESILAUSUJA (vasemmalle tähystäen)
Kullervo, Kalervon poika, jopa aitoa panevi, kohastansa kokkahongat, aiaksiksi asettelevi, kokonansa korpikuuset seipähiksi pistelevi, veti vitsakset lujahan pisimmistä pihlajista, pani aian umpinaisen, veräjättömän kyhäsi.
KULLERVO (huutaa vasemmalla)
Ku ei lintuna kohonne, kahen siiven siuotelle, elköhön ylitse pääskö aiasta Kalervon poian!
(Untamo palajaa pahantuulisena vasemmalta.)
UNTAMO
Ei ole tästä raatajasta, kulle työlle työntänenki, työnsä tuhmin turmelevi, joko vien Venäehelle, tahi kaupin Karjalahan Ilmariselle sepolle, sepon paljan painajaksi?
(Astuu oikealle. Ilmarinen ja hänen emäntänsä [Pohjan neiti] tulevat oikealta karsikosta. Untamo juttelee heidän kansaan ja viittaa sitten Kullervolle joka aina edelleen yhtä nyreänä ja uhmakkaana, lähestyy puhelevia. Untamo ja Ilmarinen lyövät kättä toisilleen. Untamo palajaa takaisin vasemmalle karsikkoon.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Möi siitä Kalervon poian, pani kaupan Karjalahan Ilmariselle sepolle, takojalle taitavalle.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Minkä tuosta seppo antoi?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Äijän seppo tuosta antoi: kaksi kattila-rania, kolme koukun puoliskoa, viisi viikate-kulua, kuusi kuokan kuolioa miehestä mitättömästä, orjasta epäpäöstä.
KULLERVO (uhmaten)
Työt tässä nimettäköhön, nimi työlle pantakohon, kulle työlle työntyminen, raaolle rakentuminen.
(Ilmarinen viittaa käskevästi hänelle. Kaikki menevät vasemmalle taustaan. Kuoro istuu.)
ESILAUSUJA
Seppo Ilmarin emäntä tuopa tuossa arvelevi, kulle työlle uusi orja, raaolle rahan-alainen; pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tuopa ilkoinen emäntä, leipoi leivän paimenelle, kauran alle, vehnän päälle, keskelle kiven kutovi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti, pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle.
(Kullervo tulee kontti selässä ja paimentorvi kädessään. Emäntä seuraa häntä ja ojentaa kakun hänelle.)
EMÄNTÄ
Ellös tätä ennen syökö karjan mentyä metsälle!
(Kullervo panee kakun konttiinsa. Emäntä kätensä kohottaen:)
Lasken lehmäni leholle, maion antajat aholle, hatasarvet haavikolle, korusarvet koivikolle.
Kaitse kaunoinen Jumala,
varjele, vakainen luoja,
varjele vahingon tieltä,
kaitse kaikista pahoista!
Suvetar valio vaimo,
Etelätär, luonnon eukko,
Hongatar, hyvä emäntä,
Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni,
Tuometar, tytär Tapion,
Mielikki, metsän miniä,
Tellervo, Tapion neiti!
Katso'ote karjoani, viitsiöte viljoani kesä kaikki kaunihisti, lehen-aika leppeästi!
(Menee oikealle taustaan.)
KULLERVO (tullen keskinäyttämölle)
Voi minä, poloinen poika, voi poika polon-alainen!
Jo minä johonki jou'uin, jou'uin joutavan jälille, härän hännän paimeneksi, vasikkojen vaalijaksi, joka suon on sotkijaksi, maan pahan matelijaksi.
(Istuu mättäälle.)
Paistapa, Jumalan päivä, Herran kehrä, hellittele sepon karjan kaitsijalle, poloiselle paimenelle, elä Ilmarin tuville, emännällen ensinkänä! Emäntä hyvin elävi, vehnäisiä viiltelevi voita päälle vuolaisevi; paimen parka kuivan leivän, kauraisen kavertelevi, veen lipillä luikkoavi märän mättähän nenästä.
Alene, Jumalan aika, kule, päivä kuusikolle, lennä leppien tasalle, päästä paimenta kotihin voivatia vuolemahan, rieskaa repäisemähän.
(Tähystää taivaalle.)
Jo nyt on aika atrioia, aika ruoalie ruveta, evähiä etsiskellä.
(Kaivaa kakun kontistaan.)
Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alta kuoren.
(Vetää veitsellään. Veitsi katkee. Kullervo kimpoaa kohoksi ja seisoo hetkisen sanattomana veitsentynkä kädessään.)
Yks oli veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta, isän saamoa eloa, vanhemman varustamata, senki katkaisin kivehen, karahutin kalliohon, leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan!
(Heittää tyngän kädestään, katsoo hurjin silmin ympärilleen.)
Millä nyt maksan naisen naurun, naisen naurun, piian pilkan, akan ilkeän evähät, pahan porton paistannaiset?
(Miettii. Hymyilee julmasti itsekseen.)
Otan vitsan viisikosta, koivun korven notkelmasta, ajan suolle sontareiet, lehmät liejuhun levitän, puolen suurille susille, toisen korven kontioille.
Kaikoan suet kokohon, karhut kaikki katrahasen; suet pistän Pienikiksi, karhut Kyytäksi kylläisen, ajan karjana kotihin, kirjavana kartanolle! Sillä maksan naisen naurun, pahan vaimon parjaukset.
(Pudistaen nyrkkiään oikealle taustaan.)
Malta, malta, Hiien huora! Jos itken isoni veistä, vielä itkenet itseki, itket lypsylehmiäsi.
(Syöksyy vasemmalle. Kuoro nousee hämmästyneenä.)
ESILAUSUJA (vasemmalle tähystäen)
Sorti suohon lehmäkarjan, härät murtohon murenti!
1:NEN VUOROLAUSUJA
Suet lausui lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti!
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ajoi kontiot kotihin, susikarjan kartanolle.
KULLERVO (huutaa vasemmalla)
Repäise emännän reisi, pure puoli pohkeata, kun tulevi katsomahan, lyykistäikse lypsämähän!
(Iloista paimentorven toitotusta vasemmalta. Emäntä tulee oikealta taustasta.)
EMÄNTÄ
Ole kiitetty, Jumala!
Torvi soipi, karja saapi.
KULLERVO (tulee vasemmalta)
Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä. saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän.
(Jää itse keskinäyttämölle. Emäntä menee takaisin karsikkoon, josta hetken perästä kuuluu kimeä hätähuuto.)
EMÄNTÄ (huutaa taustasta)
Pahoin teit sä paimo-parka, ajoit kontiot kotihin, suet suurille pihoille.