Kanteletar: Suomen kansan wanhoja lauluja ja wirsiä

by Unknown

TOINEN KIRJA.

Viel' on virttää tieossani,
Saatavillani sanoja,
Virttä toista tuulet tuopi,
Aallot rannalle ajavi,
Linnut liittävi sanoja,
Puien latvat lausehia.

Erityisiä Lauluja.

I. Tyttöin lauluja.

1. Kuluu ikä laulamattaki.

Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani:
"Elä lapsi paljo laula,
Tytär tyhjiä sanele;
Ikä kultainen kuluvi,
Aika armas rientelevi,
Sinun lapsen lauluissasi,
Kurjan kukkumaisissasi."
Vaan ellös emoni surko,
Valitelko vanhempani,
Iän kultaisen kulusta,
Armahan ali menosta,
Minun lapsen lauluissani,
Pienen pilpatuksissani!—
Ikä kuitenki kuluvi,
Aika armas rientelevi,
Jos en laula polvenani,
Hyrehi sinä ikänä;
Aika kultainen kuluvi,
Päivä kaunis karkelevi,
Ilman lintujen ilosta,
Varvuisten visertämistä.

2. Ei laulu kosista kiellä.

Noin ne muutamat sanovat,
Moniahat arvelevat:—
"Elä neito paljo naura,
Paljo naura, kilvoin laula;
Ei sinua kilvoin naia,
Ei kilvoin vihille vieä,
Josk' on kilvoin kihlattaisi,
Kilvoin käytäisi kosissa.
Olet lapsi laulamatta,
Tytär tyhjittä sanoitta,
Niin saat saksan varrellesi,
Verkanutun vierehesi;
Kolmin käyähän kosissa,
Nelin neittä pyytämässä,
Pohatoille puolisoksi,
Rikkahille reen perähän."
Vaan elkää, hyvät imeiset,
Tuota ouoksi otelko,
Jos ma laulan laiha lapsi,
Tytär tyhjä vierettelen;
Lauloipa isoki ennen,
Vieretteli veistoksilta,
Lauloi armahin emoni,
Värttinältä väännätteli,
Lauloi sisko, lauloi veikko,
Lauloi vielä veikon lapsi.
Ei laulu kosista kiellä,
Kun ei muut pahat tapani,
Laiskuuteni, laihuuteni,
Ja kaikki kataluuteni.
Ja jos en laula polvenani,
Kuulu kullan valkiana;
Ikä kuitenki kuluvi,
Kasvo kaunis lankiavi,
Muoto muualle menevi,
Koko varsi vanhenevi.

3. Laulan voiessani.

Laulan ehkä voiessani,
Keikun kehtaellessani;
Ehk' en toiste voine'kana,
En toiste kehanne'kana,
Kun tulen ison ijille,
Emon varrelle vajenen,
Nousen ohkaen olilta,
Kättä pieksäen pehuilta,
Voivotellen vuotehelta—
Kun tulen tutisevaksi,
Saame sanan kantajaksi,
Penkin pään pitelijäksi,
Joka nurkan nuohkijaksi.

4. Meistä kasvavi kananen.

Kukkuome me käköset,
Laulaome me latoset,
Kun yhen emosen lapset,
Yhen hanhen hautelemat,
Yhen sorsan suorittamat,
Yhen peiposen pesemät.

Kukkuome me käköset,
Laulaome me latoset;
Meist' on hanhi hautumassa,
Meistä joutsen joutumassa,
Sorsanen sorenemassa,
Vesilintu vertymässä.

Kukkuome me käköset,
Laulaome me latoset;
Meistä kasvavi kananen,
Ylenee ylen hyvänen,
Monen miehen mielitietty,
Yhen miehen varren vasta.

Kukkuome me käköset,
Laulaome me latoset;
Orahall' on onnen touot,
Ripsellä Kalevan riistat,
Ohrat päätä ottamassa,
Pavut pienellä palolla.

Kukkuome me käköset
Laulaome me latoset;
Isoni luvan lupasi
Seitsemäksi vuotoseksi,
Suntak-iltaset ilota,
Päivänlaskut lallatella.

5. Mitä me tytöt suremma.

Olkame tytöt yhessä,
Rinnatuusten rinkilöissä,
Laulakame laatusasti,
Vetäkäme vienosesti!
Mitä me tytöt suremma,
Kuta hullut huutelemma?
Ei meitä veroista vieä,
Ei oteta maanotoista;
Vasket vieähän veroista,
Oravaiset maanotoista.

Olkame tytöt yhessä,
Rinnatusten rinkilöissä,
Laulakame laatusasti,
Tanssikame taitavasti;
Tuota kaunot katselevi,
Tuota kullat kuuntelevi,
Ulkona oven takana,
Hatut kaikki kainalossa—
Ei tohi tupahan tulla,
Saaha salvoshuonehesen,
Tuostapa ämmät äkkäjäisi,
Koukkuleuat kokkajaisi.

6. Tässä tanssivi tasaiset.

Tässä tanssivi tasaiset,
Sekä lystit lyyräjävät,
Valitulla varrellansa,
Muhkialla muovollansa;
Meille on luoja varren luonut,
Jumala kuvan kuvannut,
Luoja luonut luokin varren,
Herra muovon muovaellut.
Tässä tanssivi tasaiset,
Sekä lystit lyyräjävät,
Varsiansa notkistavat,
Jalkojansa taivuttavat,
Nuorten miesten mieltä myöten,
Sulhosten syäntä myöten;
Nuorten miesten miel' tekevi,
Sulhosten syän sytevi.

7. Mitä tuosta, jos ma laulan.

Mitä tuosta, jos ma laulan,
Tahi tuosta, jos ma tanssin,
Ei tuota kyty kysele,
Eikä appi arvaele,
Nato ei naisille sanele,
Anoppi kylän akoille;
Ky'yn kytken kynnykselle,
Naon naittelen kylälle,
Anopin susille syötän,
Apen karhuille apatan.

8. Hyvä sanoma emolle.

Enmä tänne tullutkana,
Tullutkana, saanutkana,
Nurkkihin nuhajamahan,
Soppihin sohajamahan;
Tulin ihmisten iloksi,
Nuoren rahvahan ratoksi.
Kiitos kaunosen Jumalan,
Sain yhen iloisen illan,
Remullisen juhlapäivän;
Enk' ole nurkissa nuhannut,
En sohannut soppiloissa,
Aina tanssin taitavasti,
Keikuin keskilattialla.
Kun tulen eroon kotihin,
Saap' emo hyvän sanoman,
Isoni iloisen mielen,
Tämän lapsen laulannasta.
Tanssinnasta, taiannasta,
Kun on lauloin laatusasti,
Tanssin aina taitavasti.

9. Mitä te pojat suretta.

Mitä te pojat suretta?—
Sitäkö pojat suretta,
Ett' on meillä pienet piiat,
Piiat pienet ja matalat?
Jos on pienet, niin on pystyt,
Jos matalat, kaksi maksoi;
Siinä pieni pisteleksen,
Kussa suuri käänteleksen.
Vielä meiän pienet piiat,
Ja nämät tytöt matalat,
Tuntevat tupansa pestä,
Rappusensa raivaella,
Sillat suuret siivoella,
Lattiat vesin valella.

Nyt me outona olemma
Ja kulemma kummempina,
Kun tulevi toinen vuosi,
Toinen vuosi ja parempi,
Omenina me olemma,
Ja kulemma kukkasina,
Matkustamma mansikkoina,
Vaellamma vaapukkoina—
Käymmä parvessa parasna,
Piikaparvessa pisinnä,
Valkeinna vaimoloissa,
Juoleinna joukkoloissa.

10. Hyvän eukon tytär.

Ei oo kuussa käskemistä,
Päivässä opettamista,
Ei neiessä neuomista,
Hyvän eukon tyttäressä.
Keikutellen keträpuita,
Kohotellen kuontaloita,
Keträtkäme rihma kierä,
Rihma kierä ja livahka,
Laskekame lanka lievä,
Lanka lievä ja lahia;
Viskatkame viipsinpuulle,
Napatkame naulan päälle,
Kanikame kangaspuihin,
Pielkäme pirranpuuta.
Sitte pirta piukkoavi,
Sukkulainen suikkoavi,
Kuuluvi kylähän kalske,
Pirran pirske naapurihin.
Akat tuosta arvelevat,
Kysyvät kyläiset naiset:
"Kuka kangasta kutovi?"
Emo varsin vastoavi:
"Oma kultani kutovi.
Herttaseni helskyttävi."—
"Laskiko lapoja kangas,
Päästikö pirta piitämiä?"—
"Ei laske lapoja kangas,
Eikä pirta piitämiä;
On kun Kuuttaren kutoma,
Päivättären ketreämä,
Otavattaren osaama,
Tähettären täyttelemä."

11. Hyvä lykky neitosilla.

Oluell' on onni kaunis,
Juoahan janoamatta,
Hyvä lykky neitosilla,
Naiahan käkeämättä,
Kun tutaan hyvä tulevan,
Keksitähän kelpoavan;
Kun nähä'än nästäriksi,
Tiejetähän tikkariksi,
Rihman laavun laittajaksi,
Kankahan kutelijaksi.

Mikäs meiän neitosien,
Mikäpäs tytön minunki;
Kun tunnen tuten eleä,
Sekä kasvan kaunihisti,
Kulkevi sana kylälle,
Tieto toisehen talohon,
Naivat sulhot naapurihin,
Ottavat omille maille,
Oman pellon pientarelle,
Ison ikkunain näylle.

Mikäs meiän neitosien,
Mikäs meiän neitosien,
Mikäpäs tytön minunki;
Jos ei naia naapurihin,
Tahi ei taammaksi tahota
Olen ilmanki ikäni,
Tyttönä ison tykönä;
Tiivi on tyttönä eleä,
Nätti olla neitosena,
Ei oo huolta huhmarelle,
Miehen vaattehen varua.

12. Kolme kaunisa.

Kaks' on kaunista kesällä:
Lehti puussa, ruoho maassa,
Minä kohta kolmantena,
Minä lehti liehumassa,
Minä kukka kuulumassa,
Minä heinä heilumassa.
Vaan en huoli, huoli'kana,
Hyvä heinä heilumahan,
Hyvä kukka kuulumahan.
Lemmenlehti liehumahan;
Ei pahat hyvästä tieä,
Ei katalat kaunihista,
Rupalötöt ruskiasta.
Pullosuut punaverestä.

13. Ei sovi Karjalan kihlat.

Ei ole kylässä tässä,
Ei tämän kylän sisässä,
Eipä vielä toisessana,
Kuulu kolmannessakana,
Sitä miestä meiän maalla,
Karjalassa kaunokaista,
Jonka sormukset sopisi,
Rintaristi kelpoaisi,
Sormihin tämän sorian,
Rintahan ripiän neien;
Minun on viejäni Wirossa,
Saajani Savon takana,
Kihlantuojani turussa,
Vetäjäni Wiipurissa.

14. Enmä huoli huitukoille.

Enmä huoli huitukoille,
Noille poikaruitukoille,
Nillikoille, nallikoille,
Noille naapurin nasoille,
Kun ei tulle tuonnempoa,
Ehtine etempeäki,
Yli kuuen kirkkokunnan,
Yli kappelin kaheksan;
Kun ei naine Narvan herrat,
Viene Wiipurin isännät,
Turun piiparit perine,
Savon saksat korjaelle.

15. Mie tahon tasaista miestä.

Enpä huoli haalikkainen,
Enmä huoli hutsukoista,
Noista poika rantsukoista,
Koirista kotikyläni,
Nallikoista naapurini;
Mie tahon tasaista miestä,
Tasaiselle varrelleni,
Miehen riskin rinnoilleni,
Kaunokaisen kannoilleni,
Vereväisen viereheni.
Jääpi vaan tystötä tästä,
Jopa jääpi, kun sanonki,
Monta sulhasta surulle,
Nuorta miestä mielalalle,
Koiteren koriat sulhot,
Tokrajärven tolloturvat,
Lylyvaaran lylleröiset,
Kirvesvaaran kiltit miehet,
Sonkajan pojat soriat.

16. Paremman miehen verta.

Ei täyvy tätä tytärtä
Pahoille rekipajuille,
Likaisille liistehille,
Miehen vaivaisen vaille,
Kereäjän keitoksille,
Joka saapi sauan kanssa,
Kereää kepin keralla.
Viel' ompi tytössä tässä,
Vielä tässä neitosessa,
Paremmanki miehen verta,
Kaunihimman varren kauppa,
Rikkahamman rinnallinen,
Verevämmän vierellinen,
Paremman talon miniä,
Koriamman korjan täysi,
Veteä verevän miehen,
Kuletella kunnollisen,
Suurihin salitupihin,
Kalittuihin kartanoihin.

17. Ei täyvy renkien rekehen.

Ei täyvy tätä tytärtä
Jonki joutavan sylihin,
Renki rehvanain rekehen,
Kasakkojen kainaloihin;
Vielä tälle tyttärelle,
Tälle kainulle kanalle,
Tulevi tuhannen ruuna,
Saan maksava satula,
Vemmel värjätty väjäävi,
Kirjakorja kijättävi.

Vielä tälle tyttärelle,
Tälle kainulle kanalle,
Kihlat kilpoa tulevat,
Helkkäen hyvät hopiat;
Tuoahan Turusta sormus,
Ristit Riian kaupungista.

Vielä tästä neitosesta,
Tästä kainusta kanasta,
Suku juopi suuren sarkan,
Suku sarkan, taatto tuopin,
Maammoni hopiamaljan,
Veikko kupin kultalaian,
Kaaso kannun kallistavi,
Heimo hempiän pikarin.

18. Kun tämä kana katovi.

Kukapa tässä kukkunevi,
Kenpä kielin laulanevi,
Tämän kunnahan kukuilla,
Tämän harjun hartehilla,

Kun tämä kana katovi,
Tämä hanhi hairahtavi,
Eksyvi emosen tuoma,
Punapuola poismenevi.

Kun tämä kana katovi,
Tämä hanhi hairahtavi;
Katoi luuta lattialta,
Huosia pesinpytystä,
Tuopin korvat tummenevat,
Pinttyvät pikarin laiat.

Kun tämä kana katovi,
Tämä lintu liikahtavi;
Niin tämä mäki menevi,
Tämä linna liikahtavi,
Sivuin tästä tiet tehä'än,
Alta rannan raivatahan.
Kun tämä kana katovi,
Tämä puola pois menevi—
Tahi kun kuolen kuulu piika,
Katonen kasarivaski;
Jääpi sulhoset surulle,
Miehet mielimurtehille,
Partasuut pahoille mielin,
Hattupäät halajamahan.

19. On kumpiaki.

Niin on noita poikasia,
Kun on mustia sikoja,
Talvitakku porsahia.
Niin on noita poikasia,
Kun on suolla sammakoita,
Alla virsun vinkujia.
Niin on noita neitosia,
Kun on maalla mansikoita,
Punakukkia keolla.
Niin on noita neitosia,
Kun on kaupungin kanoja,
Eli liinalintusia.

20. Erilainen kirkonkäynti.

Kuului kenkien kupina,
Kautokenkien kapina;
Tytöt kirkkohon tulevat,
Leimahtavat lehterille,
Rinnan auki riehkäsevät,
Kirjan sieltä kiskasevat,
Josta virren veisoavat,
Luvut kaunihit lukevat.

Kuului löttöjen löpinä,
Tuohikenkien tohina;
Pojat kirkkohon tulevat,
Kirkkomäellä melskoavat,
Viinapuolikon povella,
Olutkannun kainalossa;
Ei oo kirja mielessänsä,
Ei papin parahat saarnat,
Tytöt mielessä makaavi,
Syämissänsä sytevi.

21. En mene Matille.

Kuului hoitanta kujoilta,
Outo määjintä mäeltä;
Äiti sulhoksi älysi,
Katsoi kihlan kantajaksi,
Mateli mahoksi luuli,
Kuivalatar Kukkeriksi.
Kävi sitte katsomahan,
Katsomahan, kuulemahan,
Mikä määjintä mäellä,
Kumma hoitanta kujoilla;
Matti määjelti mäellä,
Penttinen petäiköllä.

Äiti neuoi ja varotti:
"Elä hylkeä hyveä!—
Ei hyvät hylyksi joua,
Kuluksi Jumalan kullat."—
"Elä vainen äiti rukka
Työnnytä tätä tytärtä,
Laita lastasi Matille,
Perustele Penttiselle;
En mene minä Matille,
En perehy Penttiselle—
Matala minä Matille,
Ylen pieni Penttiselle.
Ollille minä osaksi,
Parahiksi Paavoselle."

22. En mene minä pahoin.

En mene minä pahoin,
En käy tuhmihin tupihin,
Mene en mustille vesille,
Likarantoihin rakastu;
En perille pienen pirtin,
Sivu en suuresta talosta.
Suut' en anna sulhaselle,
Jok' on tuhma turvan kautta,
Kovin kaita leuan kautta
Harva kautta hampahien;
Ei ole kirkas kiiltotähti,
Ei koria huomenkoite.
Tuhmaksi on tuuviteltu,
Kaltoksi kapalo'ittu,
Tuhmalta tuuvittajalta,
Väärältä väsyttäjältä.
Kun tuli tupahan kerran,
Tuli kun tupakan katsku,
Maikoi kun malinan henki.
Parempi minun pysyä,
Armahampi aikaella,
Liepehellä liete'rannan,
Kalarannan kaitehella,
Kun sylissä tuhman sulhon,
Miehen kalton kainalossa.

23. Toivossaan pettynyt.

Kuului suolta ruoskan roiske,
Rannalta re'en ratina,
Aisan kalke kaivotieltä,
Revon hirnunta pihalta;
Toivoin tuttuni tulevan,
Kaunihini kalkuttavan,
Koriani kohti käyvän,
Armahaiseni ajavan,
Näätäreuhkasen näkyvän,
Revonpuuhkan purhottavan.
Eipä tuttu tullutkana,
Kaunoseni kalkuttanna,
Armahaiseni ajanna,
Koriani kohti käynnä,
Revonpuuhk' ei purhottanna,
Näätälakkinen näkynnä;
Tuo tulevi turkin nyplä,
Kerinkanta keipottavi—
Tuohinen kypäri päässä,
Petäjäinen paita päällä,
Housut honkaiset jalassa,
Puksut puiset lantehella.

24. Enmä huoli huitukoille.

En oo narri narratta'a,
Höyhenlintu höyhettä'ä,
Enkä houkka houkutella,
Mielipuoli mielitellä,
Heikko helmasta veteä.—
Onpa tässä neitosessa
Paremmanki miehen verta,
Killimmänki kinnastaja,
Paremmalle paian saaja,
Kenstimmälle ketreäjä,
Kuulusammalle kutoja;
Ei sinulle, tilkatuppi;
Tilkatuppi, talkatasku,
Kymmenpaikkainen kypäri,
Satapaikka saapukkainen.

Enmä huoli huitukoille,
Huitukoille, haitukoille,
Mie tahon tasaisen varren
Tasaiselle varrelleni,
Tahon muovon muhkiamman
Muhkioille muovoilleni,
Tahon kasvon kaunihimman
Kaunihille kasvoilleni.

25. Mitä sie kävelet surma.

Mitä sie kävelet surma,
Rannanraukuja ajelet,
Kylän tyttöjä kyselet,
Tinavöitä tieustelet?—
Suuru surtsi kormanossa,
Hieta helmoissa helisi,
Kunnottoman kukkarossa,
Lantittoman lakkarissa.
Mitä teit tämän kesosen,
Kuta raaoit talven kaiken,
Kun et tenkoa kerännyt,
Saanut raukkoa rahoa,
Täältä neittä naiaksesi,
Tuottoaksesi tytärtä?—
Kesät kentällä makasit,
Talvet taljavuotehella.
Etsi nyt puusta puolisoa,
Hae neittä haavikosta,
Tyttöä petäiköstä,
Männiköstä morsianta;
Elä meiän neitosista,
Talon kuulun kukkapäistä,
Tästä suuresta suvusta,
Laajasta lajiperästä.

26. Elä pyyllä neittä pyyä.

Elä pyyllä neittä pyyä,
Oravalla morsianta,
Eläkä vaskella valitse,
Tinaisilla tieustele!
Saat pyyllä pyhänpitäjän,
Oravalla oikullisen,
Vaskella valehtelijan,
Tinaisilla tienkävijän.
Kysy kullalla tytärtä,
Hopialla morsianta,
Sormuksilla suosittele,
Silkkinauhoilla sitele;
Kuulu kullalla kosivi,
Hopialla huolittavi,
Sormuksilla suosittavi,
Silkkihuivilla sitovi.

27. Kotien erotus.

Mistä tunsit tuhma tulla,
Oron kärsä tien osasit,
Tähän kuuluhun kotihin,
Kaunihisen kartanohon?—
Kun tulet tähän kotihin,
Pistätet pihan sisälle,
Pihall' on humalan pilpa,
Rasvan kartu kartanolla.
Kuinkas on sinun kotini,
Sinun kurjan kartanosi—
Kun kävin pihatse kerran,
Ajoin ikkunan alatse,
Näin mä tuon näkijättäki,
Tunsin Turjanki Lapitta,
Räystähät revon riaksi,
Aitat aiaskommetoksi,
Selin seisovan isännän,
Selin onnenki olevan:
Tup' oli kuuella tuella,
Seitsemällä seipähällä,
Kaheksalla kankimella.
Kun sisähän katsahime,
Vehkat vinkui kiukoalla,
Parkit orrella parisi,
Pöyällä pököttileipä,
Olkitamppu taikinassa.

28. Toista tänne toivottihin.

Mistä tunsit tuhma tulla,
Epäkelpo tien osasit,
Minun kuuluhun kotihin,
Pystyhyn ison piha'an?—
Toista tänne toivottihin,
Paremmaista palkottihin,
Ei sinua, sian silmä,
Sian silmä, koiran korva,
Talvisen orihin otsa,
Kevähisen lehmän leuka,
Kesäisen karitsan kaula,
Sykysyisen vuohen naama.
Tulitko sikojen tietä,
Politko porsasten poluista,
Astuit lammasten latua,
Vai kävit mäkeä myöten?—
Sivute sioilla tiensä,
Pihan poikki porsahilla,
Laon ta'ate lampahilla,
Tie mäeltä männikköhön.

29. Tie on tehty tuhman mennä.

Mistä tiesit tervahiiri,
Ojamykrä tien osasit,
Luovon lohta ampumahan,
Siikoa ihoamahan;
Mistä tiesit, kusta tunsit,
Kusta kuitenki älysit,
Täällä neien kasvavaksi,
Impyen yleneväksi?—
Kuulu isoni, kuulu emoni,
Minä vielä kuulusampi,
Kuulun kultana merelle,
Hopiana maille muille.
Enkä huoli huitukoista,
Noista poika puitukoista,
Kun ei tulle tuuhiammat,
Koriammat kohti käyne,
Näätäsaapukat näkyne,
Reporinnat reilottane;
Sivu menköhöt siatki,
Poikki pellon porsahatki,
Sivu on tehtu tie siolle,
Pellon poikki porsahille,
Tie ylätse, tie alatse,
Kahenpuolen kartanosta;
Tie on tehty tuhman tulla,
Sekä tulla, jotta mennä,
Ura käyä käypäläisen,
Astua kylänkysyjän.
Tytötkö sinunki saattoi,
Neiet neuoi muille teille?—
Ne ne näppivät syäntä,
Vievät mielen miesten päästä.

30. Monisulhollinen.

Mont' on sulhoa minulla,
Yks' on Yrtti, toinen Tortti,
Kolmas koito Paalikkainen,
Neljäs Nerkko niemen päässä,
Viies Winnyrin Tapani,
Kuues kainu Karjalainen,
Seitsemäs sepän Simana,
Kaheksas on Kaitaparta,
Yheksäsi Yrjä raukka,
Kylän vanhin kymmenesi;
Repo rukka reunimmainen,
Päivän-poika päällimmäinen,
Kirjavissa kintahissa,
Kaunehissa kauhtanoissa,
Vaipassa vanutetussa,
Ostetuissa saappahissa.
Kävi kerran, kun käviki,
Istui illan vieressäni,
Kyläkunnan kuulematta,
Emoni havatsematta,
Koko mies me'elle maikoi,
Sylinistunta simalle,
Kainalo kananmunille,
Vierus voille, vehnäisille.

31. Onpa tietty tietyssäni.

Onpa tietty tietyssäni,
Mesimarja mielessäni,
Lempilintu liitossani,
Sinisorsa suojassani,
Jok' on mieltynyt minuhun,
Minä mieltynyt hänehen;
Hänell' on ihanat silmät,
Minulla syän suloinen.
Ei hän heittänyt minua,
Eikä yksin jättänynnä;
Omaksens' on ottanunna,
Kullaksensa kutsununna,
Kaunoksensa katsonunna,
Valkiaksensa valinnut.
Niin minä hänessä riipun,
Sekä riipun, jotta kiikun,
Niinkun lintu lehtipuussa,
Kuusen oksalla orava.

32. En heitä kullaistani.

Pappi paljonki lupasi,
Enemmän papin emäntä,
Vuoen voita syöäkseni,
Toisen tuoresta kaloa—
Lupasi hyvät hamoset,
Ja parahat liinapaiat;
Käski kullan heittämähän,
Armahan unohtamahan,
Etten kuulis kuuna päänä,
Näkisi sinä ikänä.
Mutt' en heitä kullaistani,
Armahaistani unoha;
Ennen heitän herkkuruoat,
Paistit pappilan unohan,
Heitän kaunoset hamehet,
Ja parahat liinapaiat,
Ennenkun heitän herttaseni,
Armahastani eroun,
Kesän kestyteltyäni,
Talven taivuteltuani.

33. Muien musta, minun hyvänen.

Moniki pohatan poika
Kovin on koiltahan kopia,
Suvultansa sangen suuri;
Sinä köyhä poika rukka
Et oo koiltasi kopia,
Suvultasi aivan suuri.
Moni sun mustaksi sanovi,
Tervaskannoksi tekevi,
Pahaksi panettelevi,
Tuhmemmaksi tunnustavi;
Voit sa olla muien musta,
Minun kaunis ja hyvänen,
Minun mielestä metonen,
Voisirunen silmästäni.

Jos oot musta mun omani,
Rauankarva rakkahani,
Tuhma muien tunnustaissa,
Tervaskanto katsellessa;
Selin muihin seisotate,
Selin muihin, päin minuhun,
Ehkä mie piloinen piika
Voisin paialla parata,
Kauluksilla kaunistella,
Sääret vikkelisukilla,
Kaulan paiankauluksella,
Käet kirjakintahilla,
Sametilla hienot hiukset.

34. Tuo on mies me'estä tehty.

Tuo on mies mc'estä tehty,
Sokerista sorvaeltu,
Suu somasti laulamahan,
Jalat taiten tanssimahan.
Pese silmät, pää silitä,
Harja'a hatun alukset,
Niin tule minun kotihin,
Ja kysy tätä tytärtä
Emoltani ensistäänki:
"Eukko työnnä tyttöäsi
Minulle miehelle hyvälle,
Sorialle sulhaselle,
Mie oon mies me'estä tehty,
Sokerista sorvaeltu."

35. Kun oisi kahen valta.

Kuti, kuti, kultaseni,
Sinisukka sulhaseni,
Punaposki puolisoni,
Tääll' on nuori neitosesi.
Käy'pä tuota katsomahan,
Tule yöllä yksinäsi,
Jottei jälki jäällä tunnu,
Jalan isku iljangolla.—
Kunpa jälki jäälle jäisi,
Jalan isku iljangolle,
Tuosta äiti äkkäjäisi,
Isoni imehen saisi,
Veikkoni vihotteleisi,
Oma sisko ouostuisi.
Iso ottaisi ikäni,
Emo pääni halkaiseisi,
Veikko veren vuoattaisi,
Sisko silmän kaiveleisi.

Kuti, kuti, kultaseni,
Tääll' on nuori neitosesi;
Sopisipa suuta antaa,
Kun oisi kahella valta.

36. Katso'pas tätä tytärtä.

Kuti, kuti, sulhaseni,
Punaposki poikaseni!
Katso'pa tätä tytärtä;.
Tästä kasvavi kananen,
Tästä joutsen jouahtavi,
Sorenevi kunnon sorsa.

Hanki sulho sukkulainen,
Kankahalta karttu väärä,
Vestele veräjän suussa,
Kannon päässä kalkuttele,
Tuo'pa tällä tyttärelle,
Tälle sorsalle sovita.
Vie sitte ve'elle neittä,
Saata sotkulle tytärtä—
Lähti paikat paiastasi,
Rätsinästäsi räpälet;
Sitte tunnet nainehesi,
Ja kosissa käynehesi.

37. Konsa meillä kosijat käypi.

Konsa meillä kosijat käypi,
Milloin mieli vierahaiset,
Konsa armahat ativot?—
Pääkähyri päätnitsänä,
Hivus suora suovattana;
Minun miilo kultaseni,
Se tulee pyhänä päänä.

Missä heitä vastatahan?—
Pirtissä kähyripäätä,
Sintsissä siliäpäätä;
Minun miilo kullaistani,
Sitä vastataan pihalla.

Mitä heille syötetähän?—
Leipeä kähyripäälle,
Kukkoja siliäpäälle;
Minun miilo kullalleni,
Sille vehnäkolatsuja.

Mitä heille juotetahan?—
Rieppua kähyripäälle,
Vaassoa siliäpäälle;
Minun miilo kullalleni,
Sille juotetaan olutta.
Minne heitä nukkumahan?—
Pirttihin kähyripäätä,
Sintsihin siliäpäätä;
Minun miilo kultaseni,
Se aittahan vuiskatahan.

Mitä heille vuoteheksi?—
Vaatetta kähyripäälle,
Posteet siliäpäälle;
Minun miilo kullalleni,
Sille sulkkuiset perinät—
Minä itse ruskia,
Minä itse valkia,
Minä kaunis ja ihana,
Miilo kullan viereen.

38. En kehannut kieltää.

Oli joulu joutumassa,
Tahvanus tavottamassa,
Panin tynnyrin olutta,
Puolen toista puolikkoa;
Toivoin kultani tulevan,
Armahaiseni ajavan,
Suu-verolle, muu-verolle,
Juhlan suuren syönnökselle.
Eipä kulta tullutkana,
Armahaiseni ajanut;
Tuli kuhjus kutsumatta,
Vaivainen varottamatta,
Osasi oluen juoa,
Syöä juhlasyönnökseni—
Tainnut en olla antamatta,
Enkä kielteä kehannut.

39. Mitä laihan laulannasta,

Lauloin ennen lassa ollen,
Paljo mieletön pakisin,
Ilman lintujen iloksi,
Pääskyjen huvitteheksi;
En nyt laula, enkä taia,
En paljo pakaja'kana.
Mitäpä laihan laulannasta,
Ja kurjan kukunnastani—
Suu kuluvi kuppiloille,
Kieli mässäksi menevi,
Eik' oo kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa;
Vieras kulta kuuntelevi,
Mies outo opitteleksen.
Ei ole minulla täällä,
Tällä rannalla rakasta,
Tällä puolla puolisoa;
Minun on kulta tuonnempana,
Etähämpänä omani,
Tuntemass' on tuulen teitä,
Arvoamassa ahavan.—
Tuollapa minun omani,
Tuolla puoll' on puolisoni,
Tuolla aaltojen takana,
Takana selän sinisen.

40. Miks' ei soita suu soria.

Miks' ei soita suu soria,
Eikä kieli keikellehä?—
Siks' ei soita suu soria,
Eikä kieli keikellehä,
Kun on poissa kultaseni,
Muilla mailla marjaseni,
Valkia vaeltamassa,
Armas maita astumassa;
Huuhalla ei oo' huomenkoite,
Peroksella pesty litsa.

Tulisko huuhalle huomenkoite,
Perokselle pesty litsa,
Se ois kukan kupua myöten,
Ja vaklon vatsoa myöten;
Sitte suuni soitteleisi,
Kieli keikellehteleisi—
Saisi suu sulosanoja,
Kieli kelpo keiketystä.

41. Ääni ei kuulu kullalleni.

Enpä laula laitoissani,
Enkä soita surkeissani,
Kieroissani en kisoa,
En ilotse inhuissani.
Mitäpä tuosta, jos ma laulan,
Tahi tuosta, jos ma soitan,
Jos laulan jokahi lakson,
Joka kummun kukkuelen,
Soitan soien rannikoilla,
Kujertelen kuusikoissa;
Suotta suutani kulutan,
Suotta säätelen sanoja—
Ääni ei kuulu kullalleni,
Armahalleni kujerrus.
On mua kuuset kuulemassa,
Oppimassa hongan oksat;
Kuuset kutsui kullaksensa,
Lepät lemmeksi saneli,
Suopetäjät sorsaksensa,
Ahokoivut armahaksi.
Enmä kuuselle kumarra,
Petäjälle päätä käännä,
En anna lepälle suuta,
Kättä en koivulle kokota;
Vaan kun kultani tulisi,
Armahani asteleisi,
Sille suun-anto sopisi,
Päätä käänteä päteisi,
Kättä lyöä kelpoaisi.
Sill' on suu sulasta voista,
Hunajasta huulta kaksi,
Parta sulkusta suettu,
Leuan-alus liessingistä;
Sill' on päivä silmissänsä,
Sillä kuuhut kulmaluilla,
Tähet taivon hartehilla,
Olkapäillänsä otavat.
Se on armas astunnalta,
Ylen jasnoinen jalalta;
Maksaisin tuhat tulosta,
Astunnasta aikasumman,
Jalansiirroltä sinikön,
Punaisen jalan polulta.

42. Etäällä minun omani.

Ei mun lauloa pitäisi,
Ei ilota ensinkänä,
Minun on kulta kulkemassa,
Minun vello vieremässä,
Minun armas astumassa,
Valkia vaeltamassa.
Etäällä minun omani,
Maalla muulla marjaseni,
Mies pieni kiherätukka,
Matalainen saapasjalka,
Kymmenen kylän ylitse,
Sa'an taipaleen takana;

Tuuli ei päivässä tulisi,
Lintu ei lentäisi kahessa.
Tuuli kyllinki tulevi,
Linnut kanssa lentelevät,
Mie en tunne tuulen mieltä,
Tuulen mieltä, linnun kieltä;
Vaan kun tuttuni tulisi,
Ennennähtyni näkyisi,
Tuntisin ma tuon tulosta,
Arvoaisin astunnasta,
Jalan nuoren nousennasta,
Sukan mustan muikunnasta,
Käymästä kepiän kengän,
Helman hienon hiipsinnästä.
Virstan vastahan menisin,
Virstan kahen kaapsahtaisin,
Aitoja alentamahan,
Siltoja siventämähän,
Veräjiä aukomahan,
Porttiloita purkomahan.
Sitte kättä käppäjäisin,
Jos ois käärme kämmenpäässä;
Suuta kanssa suikkoaisin,
Jos ois suu suen veressä;
Kiini kaulahan kapuisin,
Jos ois kaima kauluksessa;
Vielä vierehen viruisin,
Jos ois vierus verta täynnä.

43. Kun mun kultani tulisi.

Kun mun kultani tulisi,
Armahani asteleisi,
Tuntisin ma tuon tulosta,
Arvoaisin astunnasta,
Jos ois vielä virstan päässä,
Tahikka kahen takana.
Utuna ulos menisin,
Savuna pihalle saisin,
Kipunoina kiiättäisin,
Liekkinä lehauttaisin;
Vierten vierehen menisin,
Supostellen suun etehen.
Tok mie kättä käpseäisin,
Vaikk' ois käärme kämmenellä;
Tok mie suuta suikkajaisin,
Vaikk' ois surma suun eessä;
Tok mie kaulahan kapuisin,
Vaikk' ois kaima kaulaluilla;
Tok mie vierehen viruisin,
Vaikk' ois vierus verta täynnä.
Vaanp' ei ole kullallani,
Ei ole suu suen veressä,
Käet käärmehen talissa,
Kaula kalman tarttumissa;
Suu on rasvasta sulasta,
Huulet kun hunajameestä,
Käet kultaiset, koriat,
Kaula kun kanarvan varsi.

44. Oisko linnun lentoneuot.

Voi, kun loit minua luoja,
Kun et luonut lentäväksi,
Kotkana kohoavaksi,
Lintusena liikkuvaksi!
Oisko linnun lentoneuot,
Kohottimet kotkalinnun,
Saisin siivet hanhoselta,
Kurelta kulettimensa;
Sitte siiville rupeisin,
Lenteleisin, liiteleisin—
Kulkisin ma kullan maalle,
Asunnoille armahani.
Lentäisin lepeämättä,
Matkalla makoamatta,
Ilman puussa istumatta,
Lehvällä levähtämättä;
Meret ei estäisi minua,
Selät ei ne seisattaisi.
En surisi iltaisesta,
Enkä einetruo'istani,
Murkinat' en muisteleisi,
Viel' en viikonkaan perästä;
Armas minun aamustaisi,
Illastuttaisi ihana,
Kasvo kaunis syötteleisi,
Muoto murkinoitteleisi.

45. Itkee kurja kullaistani.

En itke isoni maita,
Enkä maammoni majoja;
Itken kurja kullaistani,
Ja katala kaunoistani.
Missäpä minun omani,
Kussa lie nyt kultaiseni?—
En ole sitte silmin nähnyt,
Kun laiva lahelta lähti,
Joka kultani kuletti,
Kauas kantoi kaunoseni.
Ylitse selän sinisen,
Poikki paljo pauhoavan;
Johon ei kuulu kurjan kulkku,
Eikä raiku raukan rinta,
Vaikka huuan hoilottelen,
Valittelen voivottelen.

Tuo Jumala purje'tuulta,
Eli ratki rasvatyyntä,
Etteipä poloisen pojan
Sormet soutaissa kuluisi,
Sormet suotta souellessa,
Käet vettä vellotessa.
Sitte tänne tullessansa,
Palatessansa kotihin,
Suo Jumala suora ranta,
Tyyni valkama valitse,
Jotta suorin souteleisi,
Matkan oikein osaisi.

46. Tehkös liitto lintuseni.

Kussa lie mun kultueni,
Maalla millä marjueni—
Lie'kö maalla, vai merellä,
Meren suurella selällä,
Vaiko Ruotsin-rantasilla,
Saksan salmilla syvillä,
Juutin julmassa soassa,
Kapinassa kauhiassa,
Joss' on verta säärivarsi,
Polvenkorkeus punaista.
Voi ken saattaisi sanoman,
Ja kuka kuletteleisi,
Ennenkun muut murehen saapi,
Akat huolen arvoavi?—
Tehkös liitto lintuseni,
Salakauppa kaunoseni—
Liitto lyökäme välehen,
Saakame salainen kauppa,
Ilman muien tietämättä,
Ja toisen tokatimatta:
Mie piän pesästä huolen,
Laitan ruoan lapsillesi,
Sie lennä ajalla sillä,
Saata sana sille maalle,
Kussa kulta kuuntelevi,
Kautokenkä katselevi.
Ei se jaksa pieni lintu,
Ei mennä meren ylitse—
Välehen vähä väsyvi,
Pian heikko hengästyvi;
Oisko tuuli mielellisnä,
Ahavainen kielellisnä,
Sepä voisi viestit vieä,
Sepä saatella sanomat;
Sanan veisi, toisen toisi,
Kielen liian liikuttaisi,
Kahen kaunihin välillä,
Kahen kullan kuulemilla.

47. Minun sulhoni soassa.

Muien on sulhonsa kotona,
Minun on sulhoni soassa,
Kutratukka kulkemassa,
Valkiipää vaeltamassa,
Tuolla Turkinmaan perillä,
Turkin raukoilla rajoilla.
Ei siellä emo elätä,
Ei sivele Suomen sisko,
Suomen tyttö ei suuta anna;
Siveli siliä miekka,
Satatti sotasapeli,
Tykki suuri suuta antoi.

Voi toki tytär typerä,
Kun on sulhoni soassa,
Aino sulhoni soassa,
Jota itkin, jota vuotin,
Jota toivotin ikäni!
Käkesi kotona naia,
Häät piteä pääsiäisnä;
Eipä nainunna kotona,
Saanut häitä Suomen maalla,
Sattui häät sotakeolla,
Vihki vierahan tuvilla,
Suuren herran suojuksessa,
Pienen herran pirttisessä—
Pappina pakanan sana,
Valta vieras vihkijänä,
Suora miekka sormuksina,
Morsiamena kiväri.

48. Jouvu kultani kotihin.

Käki kukkui, lintu lauloi,
Vaan en kuule kullan ääntä;
Minun on kulta kulkemassa,
Kaunoni kävelemässä,
Kaupoillahan Karjalassa,
Elonsaannilla Savossa,
Leiväntuonnilla Turussa,
Pääverolla Wiipurissa.
Tule kultani Turusta,
Viere kulta Wiipurista,
Astu armahin Savosta,
Käy kotihin Karjalasta
Jouvu huomena kotihin,
Päät' jo tänäki päänä;
Ellet kaunista kaota,
Tällä maalla marjaistasi.

49. Vaiva vuottaessa.

Yks' on ystävä minulla,
Tämän ilman kannen alla,
Yksi armas ainokainen,
Koko kolmessa kylässä,
Seki kurja mustakulma,
Poloinen pahannäköinen,
Raukka rauankarvallinen;
Muret on mustaksi vetänyt
Huoli muita hoikemmaksi,
Ikävä iättömäksi,
Tauti talven maanneheksi.

Muut ne mustaksi sanovat,
Kekäleeksi kelläjävät,
Minun on silmästä simana,
Mesimarja mielestäni,
Vaan on vaiva vuottaessa,
Yksin ollessa ikävä;
Harvoin yhtehen yhymmä,
Harvoin näämmä toinen toista,
Vesi on aaltoinen välillä,
Torat äitin aaltoisemmat.

50. Luonto luovun luoksi tuopi.

Kun nyt tuttuni tulisi,
Ennennähtyni näkyisi;
Tokko suuta suikkajaisin,
Levittäisin leukapieltä?

Tule, tule tuttuseni,
Näy ennennähtyseni,
Tule turkka tuutuhuni,
Viere armas viereheni,
Tälle uuelle tilalle,
Lakanaiselle lavalle!

Kun et tulle, ellös tulko,
Kun et vierre, ellös vierkö,
Enpä kovan kutsu'kana,
Huua'kana, huoli'kana;
Kyllä luonto luoksi tuopi,
Veri vierehen vetävi,
Oma veri ottelevi,
Lämpönen lähentelevi,
Lakanainen laittelevi,
Liinahursti liittelevi.
Sitte tänne saatuasi,
Tuutusehen tultuasi,
Liki, liki, lintuseni,
Kuti, kuti, kultaseni!

51. Minun on kultani kulossa.

Katsos muita miekkoisia,
Ja onnen osallisia—
Muill' on kulta kuulusalla,
Näkösällä näätärinta;
Käyvät kultansa kujassa,
Veräjillä veistelevät,
Pilkkovat pihalla puita,
Kalkehtivat kartanolla.
Minun ei kuulu kullaistani,
Eikä helkä hertaistani;
Minun on kultani kulossa,
Hopiani heinikossa—
Suuri kuusi kulman päällä,
Pajupehko parran päällä.

52. Armas arkussa ajavi.

Muien turvaset tulevat,
Armahaisensa ajavat,
Tahi on turvansa tuvassa,
Armahat katoksen alla;
Minun ei turva tulle'kana,
Armahani ei ajane.
Eipä liiku linnuistani,
Näy ei näätähattuistani,
Kujosilla kulkevaksi,
Aitoviertä astuvaksi;
Kulta kulkevi kulossa,
Armas arkussa ajavi,
Turva minun on turpehessa,
Armas kirkon aian alla,
Turpehia tuntemassa,
Aitoa armastamassa.

53. Maassa marjani makaavi.

Ikävät on illat pitkät,
Apiat on aamuseni,
Ikävät on yötki mulla,
Ajat kaikki katkerimmat.
Ei ikävä iltaistani,
Ei apia aamuistani,
Muret muita aikojani;
Ihanaistani ikävä,
Apiainen armaistani,
Mure mustakulmaistani
Ei mun kuulu kullaistani,
Näy ei näätärintoani,
Ei kuulu kujassa käyvän,
Alla ikkunan ajavan,
Pilkkovan pinolla puita,
Koan eessä kolkehtivan;
Maassa marjani makaavi,
Mullassa muhaelevi,
Alla hiekan herttaseni,
Kulon alla kultaseni.

54. Miks' on silmäni sipakat.

Miks' on silmäni sipakat,
Näkimeni näin häpäkät?—
Siit' on silmäni sipakat,
Näkimeni näin häpäkät—
Äiä itkin kuollehia,
Kaihosin katonehia.
Ensin kuol' isoni vanha,
Sitä itkin vuosikauen;
Sitte kuol' emoni vanha,
Sitä itkin kaksi vuotta;
Sitte kuoli sulho nuori,
Sit' itken iän kaiken,
Ja kaiken elinajani.

Ei ole kirkko kirkkahampi,
Eikä pappila parempi,
Kun otti minun omani,
Ja anasti armahani;
Someress' on suora sormi,
Hiekassa heliä kieli,
Mullassa muhia muoto,
Kasvo kaunis kankahassa.
Sielt' ei nouse nuori sulho,
Eikä kaunonen kavaha;
Kivet alla, paaet päällä,
Kivet keskikylkilöillä.

55. Pois on mennyt meistä toinen.

Kaks' oli meitä kaunokaista,
Tällä saarella kanoa,
Ja joella joutsenutta,
Yhen muotoiset molemmat.
Käsikkähä me kävimmä,
Sormikkaha me sovimma,
Rinnan riihihuonehesen,
Kilpoa kiven etehen.

Kaks' oli meitä kaunokaista,
Oli kun kanan pojaista;
Pois on mennyt meistä toinen,
Toinen suuresti surevi,
Itkevi ikänsä kaiken,
Ajan kaiken kaihoavi.

Vielä toivoisin tulevan,
Toki kerran kerkiävän,
Kun ois ottanut evästä,
Syönyt lähtöruokiahan,
Mennynnä merien taaksi,
Maille ouoille osannut—
Tulee mies merentakainen,
Ei tule turpehen alainen.

56. En voinut itkeä naurulta.

Kuoli multa suuri sulho,
Kaatui multa sulho kaunis;
Oisin tuota itkenynnä,
Oisin itkenyt ikäni,
Tahi puolen polveani,
Vaan en voinut vuottakana,
Enpä voinut naurultani—
Iso käski ottamahan,
Emo tahtoi tappamahan,
Veikko poies potkimahan,
Sisko silmät kaivamahen.

57. Ei lehto leväten huoli.

Mitä huolin piika nuori,
Jos mun heitti poika nuori;
Kyllä muoto muita tuopi,
Kasvo kaunis kaupan saapi—
Luonto luovun luoksi tuopi,
Veri vierehen vetävi;
Tuopi toisen ja paremman,
Antavi avullisemman.

Hylästiinpä, heitettiinpä,
Maa lehto lepeämähän,
Hyvä halme hyötymähän,
Hyvä maa makoamahan,
Koivikko kohenemahan,
Katajikko kasvamahan.
Jos lie heitty ja hylästy,
Hyläsköhöt, heittäköhöt;
Ei lehto leväten huoli,
Hyvä halme hyövytellen.
Vuoen lehtonen lepäävi,
Kun tulevi toinen vuosi,
Kasvavi paremman kauran,
Tomiamman touon tuopi,
Vihannamman viljan saapi,
Teräkkään elon tekevi;
Eipä huoli heinäpieles
Yli vuoen oltuansa,
Ei pahene piikalapsi,
Jos on vielä viipykähän,
Kukkana ison ko'issa,
Marjana emonsa mailla.

58. Jo meillä ero tulevi.

Kaks' oli meitä kaunokaista,
Pienen piilovaaran päässä,
Koriassa koivikossa,
Heliässä heinikossa;
Nyt meillä ero tulevi
Kotihinsa kumpasenki.
Kenpä kuitenki erotti
Kaksi kaunista yhestä,
Ken pani vihan välille,

Kahen rakkahan välille!—
Ei kahta rakasta syäntä
Erota Jumalakana.
Elköhön sinä ikänä,
Kuuna kullan valkiana;
Tulko luojan tuomiolle,
Herran kasvoja katselko,
Ken lie luo'un estänynnä,
Aivotun anastanunnai

Orahall' oli omani,
Taimella taki hyväni,
Äsken putkelle rupesi,
Heristihen hiemumahan,
Tuli toinen, vei välehen,
Pois anasti aivottuni.

59. Minä musta, pikkarainen.

Muut on suuret ja soriat,
Mustakulmat ja koriat,
Minä musta pikkarainen,
Vääräkaula ja vähänen,
Penkin alla peitettävä,
Lavan alla laitettava.

Ois voinut minun emoni
Soriamman synnytellä,
Liekutella liukkahamman,
Tuuvitella turpiamman,
Vaalitella valkiamman,
Kaunihimman kasvatella;
Kekäleistä mun keräsi,
Sysilöistä synnytteli,
Hyville hylittäväksi,
Pahoillenki pantavaksi.

60. Olkiset minun omani.

Muien on kullat kuulumassa,
Armahat ajelemassa,
Rahalliset rannoillansa,
Varakkahat valkamilla;
Mull' on kurjat kuulumassa,
Armottomat astumassa,
Raukat mull' on rannoillani,
Varattomat valkamilla.

Omenaiset muill' omansa,
Autuahat armahansa,
Olkiset minun omani,
Akanaiset armahani.

61. Eipä tunneta tuvuksi.

Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani,
Tätä lasta liekuttaissa,
Tuuvitellessaan tytärtä:
"Nousisiko nuori lintu,
Kasvaisi minun kanani,
Kivenpuusta kieltämähän,
Vakoista valitsemahan;
Saisin piltin piiallani,
Pojan poimuhelmallani."

Jopa nousi nuori lintu,
Ja kasvoi eroon kananen,
Kivenpuusta kieltämähän,
Vakoista valitsemahan.
Olisin minä tupunen,
Kun tuvuksi tunnettaisi;
Olisin minä kananen,
Kun kanaksi katsottaisi;
Olisin ma pieni lintu,
Kun oisin linnun liikkehillä;
Olisin soria sorsa,
Kun oisin sorsaksi sorittu.
Vaan ei tunneta tuvuksi,
Eikä katsota kanaksi,
En ole lintu liikkehiltä,
En sorsa soritsemalta;
Eipä tunne tuhmat naijat,
Äkki outoset älyä,
Naivat rikkahan rumia,
Vaan ei köyhän kaunosia.

62. Köyhän lapsi työt tekevi.

Voi nuo narrit nuoret miehet,
Voi tuhmat pojan turakat,
Kun ei keksi köyhän lasta,
Uksilta ulisevilta,
Veräjiltä viereviltä,
Aioilta alenevilta!
Köyhän lapsi työt tekevi,
Kaikki rihmat ketreävi,
Kaikki kankahat kutovi,
Kaikki lapset liekuttavi.—
Työt' on rikkahan tytöllä
Vartensa varustamasta,
Muretta makoamasta,
Toista ilman istunnasta.

63. Jäämmä mansikat mäelle.

Niin on meitä piikasia,
Kun meressä sikasia,
Niin on meitä piikasia,
Kun mäellä mansikoita;
Jäämmä mansikat mäelle,
Mesimarjat muille maille,
Kun on poissa poimijamme,
Katehessa katsojamme.
Pian kurjat kuivetumma,
Marjat maahan lankeamma,
Karisemma kaikki marjat,
Varisemma vaapukkaiset.
Ei kestä kesäinen lehti
Syksyn ilmoissa isoissa,
Kukat kaunihit, koriat,
Taia ei talveksi ruveta.

64. Tieä ei siika syöjeänsä.

Eipä tieä yksikänä,
Arvoa yheksänkänä,
Tieä ei tie kävijätänsä,
Heponen ajajatansa,
Eikä siika syöjeänsä,
Piika pieni viejeänsä,
Nuori neito sulhoansa,
Jos on kanssa kasvakohon,
Yksissä ylentyköhön.
Minun ei kanssa kasva'kana,
Eikä yksissä ylene—
Meri on kanssa kasvamassa,
Aaltoset ylenemässä,
Veet vierellä viruvi,
Lainehet lavalle käypi;
Meren on aallot armahani,
Rakkahani rannan hiekat,
Veikkoni vesiapajat,
Sisareni siikasalmet.

65. Tietämätön kullastansa.

En tieä minä piloinen,
En tieä piloinen piika,
Kuka korjan kirjoittavi
Vasten vaivaista minua;
Kussa kulta tulta poltti,
Armas aikoa kulutti—
Polttiko turulla tulta,
Alla vallin valkiaista,
Vai on suurella salolla,
Syänmaalla synkiällä;
Kävikö käpymäkeä,
Vaiko varvikkosaloa,
Vai lienee meren selällä,
Ulapalla aukialla,
Selvällä meren selällä,
Lakehilla lainehilla.

66. Kaikissa katala yksin.

Yksin vieno veet vetelen,
Yksin kannan puut poloinen,
Yksin jauhan, yksin laulan,
Yksin leivon, yksin keitän;
Kaikissa katala yksin,
Toist' ei turvana ikänä—
Yksin liitäme levolle,
Yksin nousen vuotehelta.
Eipä keksi suuret sulhot,
Ei ne keksi köyhän lasta
Kesannolla kenkiväksi,
Rannalla rakentavaksi—
Kenpä se köyheä käkisi,
Lehmitöntä leyhkäsisi!

67. Korpikotinen.

En tuosta isoa kiitä,
En kovin emoakana—
Teki korpehen kotinsa,
Kankahalle kartanonsa;
Ei ne tunne sulhot tulla,
Eikä kulkea kosijat.
Eipä tunne tuhmat sulhot,
Äkki outoset osoa,
Ilman tien teloittamatta,
Ilman merkin heittämättä;
Paljo kenkiä kuluvi,
Minun kurjan käyessäni,
Tienvieriä viittomassa,
Rastia rakentamassa.

68. Pahasti paimenoinnut.

Menin piennä paimenehen,
Lassa lammasten ajohon,
Ison polven korkunaisna,
Äitin värttinän pituisna.
Jouvuin metsähän mäelle,
Vaaran alle varvikkohon;
Varas istui varvikossa,
Mies vihainen virvikössä,
Otti silkit silmiltäni,
Kultalangat kulmiltani,
Vasket rinnoilta varasti,
Päältäni hyvät hopiat.
Siit olen asti ilman ollut,
Ajan kaiken kaihonnunna;
Tulin tuhmaksi katala,
Tytär muita tyhjemmäksi,
Ettei naitu naintavuonna,
Korjattu kosiavuonna.
Muut ne naitihin paremmat,
Koriammat korjattihin,
Minä olen outo ottamatta,
Korjoamatta katala,
Minä tuhma tuntematta,
Vieno viemättä vihille.

69. On ikävä iltasilla.

Isoni ilota käski,
Äiti käski riemutella,
Turun uuessa tuvassa,
Kauppamiehen kammarissa:
"Osta mettä, juo olutta,
Ilahuta itsiäsi,
Turun uuessa tuvassa,
Kauppamiehen kammarissa!"
Menin Turkuhun poloinen,
Sain katala kaupunkihin,
Ostin mettä, join olutta,
Ilahutin itsiäni.
Tulin aikahan Turussa
Toisten tyttöjen keralla,
Vaan oli illoilla ikävä,
Paha maata pannessani,
Vaiva vaipua levolle,
Sekä haikia havata.

70. Tuli kolmelta kosijat.

Oikein emoni ennen
Lauloi lapselle minulle,
Sanoi saavani minunki
Sulhon kaunon ja sorian,
Mustakulmaisen, korian;
Sanoi saavani varahin,
Viientoista vuoen päästä.
Kului vuotta viisitoista,
Kului vuoet, vieri päivät,
Kului kultainen ikäni,
Vieri aika armahampi,
Päivä kaunis karkaeli,
Tuli kolmelta kosijat,
Tuli kun emoni lauloi:
Suru työnti sormuksia,
Itku huivia isoja,
Kolmas kuolema tulevi
Kotihinsa korjoavi.

71. Jo tulevi Tuonen Tuomas.

Sanottihin soutaessa,
Lassa ollen laulettihin,
Sulhon saavani minunki,
Sulhon suuren ja sorian;
Senpä vaan olenki saanut,
Saanut kun sanottihinki.
Jo vainen iällä tällä
Suuret sulhaset ajavat—
Jo tulevi Tuonen Tuomas,
Matavi Manalan Matti,
Joka naia nappoavi,
Kotihinsa koppoavi,
Ilman vöittä, vaattehitta,
Ilman liinan aivinoitta,
Apen paiankauluksitta,
Ky'yn kirjokintahitta,
Naon suikkelisukitta.
Kyll' on kyitä Tuonelassa
Aivinaisiksi anopin,
Manalla matoja kyllin
Apen paian kauluksiksi,
Isot kimput käärmehiä
Ky'yn kirjokintahiksi,
Tuonen toukkia tukulta
Naon suikkelisukiksi.

72. Moni moitti muotoani.

Mikä lie minusta nähty,
Kuka kummanen katsottu,
Kun ei suostu suuret sulhot,
Sulhot suuret ja soriat!—
Moni moitti muotoani,
Moni katsoi kasvojani,
Moni varttani valitti,
Hoki varren hoikeutta.
On mulla mokoma muoto,
Kun on muovon moittijoilla;
Onpa kasvo kaunokainen,
Kun on kasvon katsojilla;
Viel' on varten valittu,
Kun varren valitsijoilla—
Mute on mulle muovon tuonut,
Itku kasvon kaunistanut,
Huoli varteni valanut.
Vielä tälle varrelleni,
Kanssa näille kasvoilleni,
Sekä muille muovoilleni,
Suuret sulhoset tulevat,
Miehet ankarat ajavat,
Käyvät korkiat kosijat.

Kun ei muita tulle'kana,
Ei sopine suurempia,
Ankarampia ajane,
Niin tulevi Tuonen sulhot,
Kulkevi Manan kosijat,
Jotk' ei moiti muotoani,
Eikä katso kasvojani,
Ei ne varttani valitse.
Sitte tuonne saahessani
Tuonen sulhojen tuville,
Appi ei paitoa anone,
Vaattehuksia anoppi,
Kyty ei kysy kintahia,
Natolapsi nauhanpäitä.

73. Toisin sattui toivomani.

Toisin toivoin, toisin luulin,
Ja toisin palo pakisin,
Toisin mie käkesin kälkö,
Toisin käv' käkeykseni,
Toisin toivoni osasi,
Ajatukseni alemma.
Toivoin suotusen tulevan,
Armahaisen astelevan,
Ei tuo suotu tullutkana,
Eikä armas astununna,
Jok' oisi johonki vienyt,
Minun kurjan korjannunna,
Näiltä suurilta suruilta,
Apioilta mielaloilta.
Niinpä nyt iällä tällä,
Tämän kymmenen kululla,
Tok' ei muita tulle'kana,
Ankarampia ajane,
Kun ei tulle Tuonen sulhot,
Marssine Manan kosijat,
Tuonen hattu hartioilla,
Tuonen lakki päälaella,
Tuonen kintahat käessä,
Tuonen kihlat kintahissa.

Kun sitte menen Manalle,
Tuonen poikien tuville,
Hyv' on siellä ollakseni,
Kaunis kasvaellakseni—
En ole tiellä kellenkänä,
Enkä kunkana jaloissa,
En sure sotakesiä,
Vainovuosia varaja;
Kyllä Tuoni voiton tuopi,
Mana maansa suojelevi.

74. Jospa se johi tulisi.

Jospa se johi tulisi,
Joka mun katalan naisi,
Sekä kurjan korjoaisi,
Näiltä ouoilta ovilta,
Veräjiltä vierahilta;
Vaikka saattaisi salolle,
Kulettaisi korven päähän,
Panisi pajuille maata,
Lehille lepeämähän.
Ei paha pajuilla maata,
Eikä läyli lehtisillä,
Läyli on toisen lämpimässä,
Varu toisen vaipan alla,
Tukela tuvassa toisen,
Huoli toisen huonehessa.

75. Voi jos mie tok miehen saisin.

Voi jos mie tok miehen saisin,
Miehen mieltäni mukahan,
Saisin sulhosen sorian.
Mustakulman ja korian.—
Jo olin viikon vuottanunna,
Kauan koissa kasvateltu.
Voi jos saisin nuoren sulhon,
Sulhon nuoren ja verevän,
Joka ilta pään pesisin,
Joka aamu uuen paian,
Uuen paian palttinaisen,
Housut liinan aivinaiset,
Säärille sukat säviät,
Kirjakintahat kätehen.
Sais tuo saappahat itseki,
Lakin päähänsä lavian;
Laittaisi lakin Turusta,
Toisi turkin Torniosta,
Verat saisi Viipurista:
Kamplotit kahennäköiset.

76. Voi kun mie mokoman saisin.

Onpa tietty tietyssäni,
Materikko mielessäni,
Mies pieni, punainen poski,
Valkia, kiherätukka,
Puolahattu, saapasjalka,
Verkavästi, silkkihuivi.
Voi kun mie mokoman saisin;
Joka päivä pään pesisin,
Joka ilta saunan saisin,
Ve'et, vastat laitteleisen,
Veen virrasta vetäisin,
Vastat varvikkometsästä,
Puut kokoisin korpiloista,
Vaikka väen virstan päästä.
Voi kun mie mokoman saisin,
Saisin sitte pienen poian,
Käsi ketreä vetäisi,
Jalka lasta liekuttaisi.

77. Kun tulis sulho vierahaksi.

Lintunen lehossa lauloi,
Pyy lehossa pyypötteli.
Mitä laulat pieni lintu,
Pyy lehossa pyypöttelet?—
Kunpa tietäisit tulevan
Sulhoseni vierahaksi,
Sillat silkillä panisin,
Sametilla suoramehet,
Veralla vetelät paikat,
Pahat paikat palttinalla.
Tammesta tuvan tekisin,
Tammiseinät seisottaisin,
Tammilattiat latoisin,
Tammipatsahat panisin,
Luaslauan lumpehesta,
Laen lahnan suomuksista.
Pöyän kullasta kuvaisin,
Penkin pienistä rahoista,
Uunin uusista kivistä,
Pankon saksan paasiloista.
Oron siltahan sitoisin
Sulkkuisilla ohjaksilla,
Kullan kutsuisin tupahan,
Istuttaisin pöyän päähän,
Itse istuisin sylihin,
Kanssa kaulahan kapuisin.

78. Käynkö viikon villapäänä.

Kuku kultainen käkönen,
Hopiainen hoilattele,
Rinta hieta helkyttele,
Papurinta paukuttele,
Saksan mansikka sanele,
Viron puola poimettele:
Käynkö viikon villapäänä,
Kauan tukka tuurukkana,
Hivuskassan kantajana,
Liemingän levittäjänä,
Sitojana silkkinauhan,
Päärihman ripustajana—
Käynkö vuoen; käynkö kaksi,
Käynkö vuotta viisi, kuusi,
Vai kaiken kaheksan vuotta,
Ympäri yheksän vuotta,
Vai käyn kaikenki ikäni,
Tahi ei täyttä tätä vuotta.

Kuku, kuku kultarinta,
Helskäse hopiarinta,
Kuku kullat kulmilleni,
Hopiaiset helmoilleni,
Kuku kuusin kultavöitä,
Seitsemin sinihamoja,
Tälle tyynelle tytölle,
Tälle kainulle kanalle—
Neittä nuorra naitavaksi,
Vihantana vietäväksi,
Punaposkelle pojalle,
Sorialle sulhaselle.

79. Kun saisin, mitä sanelen.

Sillenpä minä menisin,
Kull' ois kuusi kultavyötä,
Viisi verkaista hametta;
Kull' ois kuusi kammaria,
Seitsemän salitupoa,
Ja kaheksan kellaria—
Kellarit teloja täynnä,
Telat täynnä tynnyriä,
Tynnyrit olutta täynnä,
Juoa jouten ollessani,
Kielin kelpotellakseni.

Kun saisin, mitä sanelen,
Kun saisin salitupihin,
Minä rouaksi rupeisin,
Kauppamiehelle kanaksi,
Pohatalle puolisoksi;
Joisin kahvet kaiken päivän,
Söisin suuhuni sokurit,
Mesileivät mieltä myöten.

80. Luo'pa luoja luotuhuni.

Luo'pa luoja luotuhuni,
Elä mielisuotuhuni;
Luotu luoksensa vetävi,
Mielisuotu survoavi.
Tuo Jumala tuota miestä,
Jonka sormukset sopisi,
Jonka kihlat kelpoaisi;
Joka naia nappajaisi,
Kotihinsa koppajaisi;
Jok' ei veisi viertämähän,
Panisi palontekohon.

Ellös tuhma tulko'kana,
Kävynkanta käykö'känä;
Kun ei tulle tuuhiammat,
Koriammat kohti käyne,
En minä sinä ikänä,
Kuuna kullan valkiana,
Nuku nurjuksen nutulle,
Väsy värkin turjukselle,
Painu paikkakukkarolle,
Rajakengälle rakastu.

81. Varjele vakainen luoja.

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunonen Jumala,
Tätä neittä joutumasta,
Saamasta tätä tytärtä,
Viinavillin vuotehelle,
Hurstille humalahurjan,
Olutjuojan olkiloille,
Piippusankarin savuille!

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunonen Jumala,
Joutumasta juomarille,
Saamasta kyläratille!—
Kävis tuo joka kapakan,
Joka kannun kallistaisi,
Ostaisi joka oluen,
Joka viinan viillettäisi,
Viinapantiksi panisi
Vaimoltansa vaattehetki;
Itse vaimonsa vetäisi,
Puolisonsa puotteleisi,
Kylmäisi kylävälille,
Joka tielle juohattaisi,
Heitteleisi heinäteille,
Saloteille saatteleisi,
Kirkkoteille kirvottaisi,
Hääteille hävitteleisi.

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunonen Jumala,
Tuvilta tupakan juojan.
Piippusankarin savuilta—
Savu silmät saastuttaisi,
Mustuttais ihanan muovon.

Tuo Jumala toinen miesi,
Toinen miesi ja parempi,
Jok' ei virsi viinan kanssa,
Ei tuiski tupakan kanssa,
Huiski ei humala päässä,
Piippu suussa ei pitele;
Jok' ei heitä heinäteille,
Eikä saattele salolle,
Jokiteille juohattele,
Kylmätä kylävälille;
Riko ei rintaristiäni,
Katko kaulaketjujani,
Korvakolttuja murota,
Sorra kullan sormuksia.

82. Ei naitu naintavuonua.

Mikä lie minusta nähty,
Kuka kumma keksittynä,
Kun ei naitu naintavuonna,
Otettu otantavuonna,
Kirkivuonna kihlattuna,
Viety viimeissä kesänä!—
Naitihin napimpiaki,
Otettihin ouompia,
Naitihin nasaneniä,
Noronaamat suollettihin.
Niin miks' ei minua naitu,
Omenaista ei otettu,
Suon kukaista, maan kukaista,
Kaiken kartanon kukaista,
Mesiheinän hempeyttä,
Kaste'korren kauneutta,
Ahokoivun armautta,
Soreutta solkikoivun,
Lehtokoivun lempeyttä,
Norokoivun notkeutta,
Nororaian raikkautta,
Noropihlajan pituutta?

Oisko herjat helmoillani,
Päälläni pahat panoset,
Sanat kehnot kengilläni,
Sukillani suutelukset?—
Heitän herjat helmoiltani,
Päältäni pahat panoset,
Sanat kehnot kengiltäni,
Sukiltani suutelukset;—
Ulos heitän herjät ryysyt,
Arkivaattehet alennan,
Riisun riihiryökälehet,
Kaskivaattehet karistan.
Otan vettä lähtehestä,
Heiluvasta hettehestä,
Jolla peiponen peseme,
Kylän kukka kuuroame.
Panen päälleni parasta,
Kaunihinta kaulalleni,
Kukkeinta kulmilleni,
Hempeintä helmoilleni;
Panen kullat kuultamahan,
Hopiat helisemähän,
Poskeni punottamahan,
Näköpääni näyttämähän,
Jotta kaikki katseleisi,
Kirkkokunta kiitteleisi,
Kyläkunta kummeksisi
Itseki imehteleisin.

Sitte tälle neitoselle
Kilpoa kosijat käyvät,
Kilvan kihlat kannetahan;
Tulevi Turusta sulhot,
Alta kaupungin ajavat,
Alta linnan liivittävät.
Neito vieähän Wirohon,
Saksan maalle saatetahan;
Kun tulen kotihin tuolta,
Tulen kullassa kotihin,
Hopiassa veikon luoksi,
Silkissä sisaren luoksi.

83. Akoill' on paha ajatus.

Akoill' on paha ajatus,
Tunto pitkätukkaisilla,
Hivus pitkä, miel' lyhyinen,
Etten mie sinä ikänä
Nouse nuoren vuotehelta,
Ylene vesan verevän;
Saa en miestä mielehistä,
Sulhaista sulosanaista.
Vaan vielä tätä nykyä,
Vielä tällä kymmenellä,
Nousen nuoren vuotehelta,
Ylenen vesan verevän,
Saanki miehen mielehisen,
Sulhasen sulosanaisen.
Onpa tietty tieossani,
Materikko mielessäni,
Punaposki puolessani,
Sinisukka suojassani
Mies pieni, kiherätukka,
Matalainen, saapasjalka.
Kun käypi katua myöten,
Sirkkasorkka sorkehtivi,
Se käypi kepein kengin,
Sukin valkein vaelsi,
Kengin mustin muikotteli;
Sääret sen syämen syöpi,
Varsi vatsan halkasevi,
Muu ruumis murehen tuopi.

84. Täytyvi tätä tytärtä.

Ei täyvy tätä tytärtä
Pahoille rekipajuille,
Likaiselle liistehille,
Miehen kainun kainalohon;
Vielä tälle tyttärelle,
Tälle kaunolle kanalle,
Tulevi Turusta sulhot,
Kirjakorjat kiiättävät,
Siitävät sinisatulat,
Verkaviitat viillettävät.
Sitte täytyvi tytärtä
Rikkahille reen perähän,
Kauppioille kainaloihin;
Verassa vihille vievät,
Paperissa pappilahan,
Silkissä salitupihin,
Säterissä sängyn päälle—
Sitte ei sänki säärtä pistä,
Sirppi ei sormia sipase,
Viikate vipase kättä,
Korenta ei paina olkapäätä,
Kivenpuu ei kättä lyötä.

85. Viel' on mulla mielitietto.

Minkä tiesivät minusta,
Kunka kummasen näkivät,
Kun ei nainehet minua
Nuo soriat nuoret sulhot,
Kun ei korjattu kesällä,
Viimetalvena tahottu,
Otettu omille maille,
Kopattu kotikylähän.
Ei tuo neito tuosta huoli,
Piä ei pitkältä surua,
Jos ei naitu naapurihin,
Kopattu kotikylähän;
Viel' on mulla mielitietto
Elossa etempänäki—
Menen neiti muille maille,
Omin jalkoini osoan,
Turun poikien tutuksi,
Porvarien puolisoksi.

86. Ei tuo neito tuosta huoli.

Mikä lie minusta nähty,
Kuka kummanen katsottu,
Kun ei naia naapurihin,
Oteta omille maille;
Liekö nähty liioin syövän,
Liioin syövän, liioin juovan,
Vai tietty vähä tekevän,
Tahi ei nousevan varahin.

Ei tuo neito tuosta huoli,
Jos ei naia naapurihin;
On maata metson matoa,
Kuusia oravan olla—
Kyll' on maata muuallaki,
Ilmoa etempänäki.
Menen neito muille maille,
Vierähän Wiron vesille,
Olen orjana Wirossa,
Palkkalaisna Pauluskoilla.
Hyv' on siellä orjan olla,
Armas piikasen eleä
Ei suata survomahan,
Ei tahota tappamahan,
Ei oo huolta huhmarelle,
Eikä kiirettä kivelle;
Vesi siellä vehnät jauhoi,
Koski kiikutti kivosen.

Saan ma riunasen rahoa,
Puolentoista polttinaista;
Ostan ylpiät yliset,
Aivan ankarat alaiset,
Ostan uuet ummiskengät,
Silkkiset sukan sitehet.
Sitte kuulun kukkasena,
Hopiaisena heläjän,
Menen herran heinämaalle,
Heinämaalle mansikaksi,
Tahi kirkkohon kukaksi.
Kaikki rahvas katsomahan,
Ihmiset imehtimähän,
Nuoret miehet mieltymähän,
Sulhaset suatsemahan,
Minun allin armautta,
Ja korian kukkautta,
Soreutta sorsalinnun;
Siitä naivat Narvan herrat,
Vievät Wiipurin isännät,
Suurihin salitupihin,
Kaunihisin kammarihin.

87. Nouse lempi liehumahan.

Kukapa täss' on Hiien koottu
Kenpä Lemmon lentokeihäs,
Joka lempeni lähetti,
Pani kuulun kunniani,
Tikan tiehen, tien ohe'en,
Maan alle, maon pesähän,
Tikan tietoliukkusehen,
Kären käyntiloukkosehen!

Vielä mä lempeni herätän,
Nostan kuulun kunniani,
Tikan tiestä, tien ohesta,
Maan alta, maon pesästä,
Tikan tietoliukkusesta,
Kären käyntiloukkosesta;
Nostan lempeni levosta,
Kunnian kulonki alta.

Nouse lempi liehumahan,
Kunnia kukostamahan!
Kule kuu, palate päivä,
Pala nuorten miesten mieli!
Syän syttyös tulehen,
Povi polttohon kovahan,
Vatsa valkian väkehen,
Mieli melki heltehesen;
Jott' ei oisi öissä maata,
Eikä päivällä levätä!

Paloi tuli, paloi taula,
Pala nuorten miesten mieli!—
Paras mulle, ei pahinta,
Paras pappien seasta,
Killin kirkkorahvahasta,
Sorein sotaväestä,
Verevin vesien päältä!

88. Paistaa päivä muuallaki.

Mitä neiti tuosta huolin,
Kuta kukkanen valitan,
Jos ei naia naapurihin,
Oteta omille maille!—
Paistavi Jumalan päivä
Muuallenki maalimassa,
Ei isosen ikkunalle,
Ei veikon veräjän suulle.
Menen neiti muille maille,
Toukka toisille vesille,
Savohon sananalainen,
Vihattava Wiipurihin;
Sitte naivat Narvan herrat,
Vievät Wiipurin isännät,
Liikuttavat linnan herrat,
Keltyn saksat saattelevat.
Kevyt on Keltyssä eleä,
Kevyt syöä Keltyn leipä—
Kesäss' ei tehä kekoa,
Talvess' ei tapeta riihtä;
Leipä linnasta tulevi,
Särvin kaikki kaupungista;
Syömättä siat lihovat,
Kaunis karja katsomatta.
En tuolta kotihin tulle,
Käy en näille kartanoille,
Ennenkun verassa vierin,
Sametissa saan kotihin,
Oma poika ohjillani,
Saamani satulan päällä.
Kun ma tyttönä tulisin,
Kassapäänä kalkettaisin,
Viel' ois viiellä vihoa,
Kuuellaki kulkun täysi,
Kysymistä kymmenellä,
Sa'alla sanelemista.

89. Läkkän musta muille maille.

Mustaksi mua sanovat,
Tervaskannoksi tekevät,
Pahaksi panettelevat,
Kekäleeksi kelläjävät:
Moni on mustempi sanoja,
Pahempi panettelija—
On kyllin kekälehiä,
Tiellä tervaskantojaki.

Enkä tuosta neito huoli,
Jos mun mustaksi sanovat;
Läkkän musta muille maille,
Rauankarva kaupunkihin,
Siellä musta valkenevi,
Rauankarva kaunistuvi—
Saksan saipua pesevi,
Meren vaahti valkasevi.
Tok se on veteä toisti
Uuen linnan linnukkinen,
Suomen suolainen silakka,
Kaupungin kala makia.

90. Pois tulee tytölle lähtö.

Aina muut mukahisensa,
Kuki kielikumppalinsa,
Ottavat omilta mailta,
Tuovat mailta tuttavilta;
Minä vieno vertoani,
Minä kainu kauppoani,
En ota omilta mailta,
Tuo en mailta tuttavilta.
Pois tulee tytölle lähtö,
Erohetki ennättävi,
Tästä kylmästä kylästä
Katalasta Karjalasta;
Ero on viinat keitettynä,
Ero pantuna oluet,
Kohta korjat käännettynä,
Päin ulos, perin tupahan,
Lappein ison latohon,
Kalten karjohuonehesen.

91. Jo nyt luulen luopuvani.

Pois tuli tytölle lähtö, matka maasta ottaminen, tästä kuulusta kylästä, kaunihista Karjalasta, jossa kasvoin, kaunokainen, ylenin, ihana neito, kaiken kasvantoikäni, lapsipuolen päiviäni.

En mä tuota ennen luullut, enkä uskonut olisi; tok' en luullut luopuvani, uskonut eroavani tämän linnun liepeheltä, tämän harjun hartehelta.

Jo nyt luulen, jotta luovun, sekä uskon, jott' eroan, luovun loisin luojuella, vierin vierahan tavalla.

Lähen nyt, kukka, kulkemahan, vaapukka, vaeltamahan, mansikka, matelemahan, veran nukka, vieremähän; vierin soita, vierin maita, vierin ventoja vesiä, vierin maille vierahille, kulkenen kuhun tahansa päätä, pääsky, syöttämähän, henkeä elättämähän.

Millä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän? Kaks' on kättä kaunokaista, kaksi jalkoa jaloa, niillä syötän pääni, pääsky, heikko, henkeni elätän, syötän suuni survoittaki, täytän tähkäjauhoittaki.

92. Suotta soimat nostettihin.

Suotta soimat nostettihin,
Kiusan kielet kannettihin,
Mun päälle hyvän tapani,
Päälle kuulun kunniani.
Jopa vaan tytöstä tästä
Piiat tuumoa pitivät,
Sekä piiat, jotta poiat,
Miehet mieliä pahoja,
Sekä siirtivät sisaret,
Jotta langot laittelivat,
Heimokunta herjaeli.
Noin ne luuli luppakorvat,
Ajatteli arpinaamat;
Tämän piian pilkan saavan,
Häpiähän häilähtävän—
Koiterehen kuolevani,
Kaatuvan kalojen syöä.
Vaan en kuole Koiterehen,
En kaau kalojen syöä;
Vielä nyt tätä nykyä,
Vielä tällä kymmenellä,
Lempipaitoihin paneme,
Lyöme lykkyvaattehisin.
Vielä tälle vienoselle,
Vielä vienopäiväiselle,
Kolkkavi kosijan kengät,
Välkkävi vävyn kypärät;
Pian Pielinen pesevi,
Vesi kuulu kuuroavi,
Vesi vallan valkasevi,
Enon valkama valavi.

93. Sepä vasta sen pahempi.

Paha lienenki poloinen,
Pahemmaksi pantanehe;
Tuhma lienenki poloinen,
Tuhmemmaksi turmellahan;
Kehno lienenki poloinen,
Kehnommaksi kellätähän.
Eipä se paha olisi,
Kun kylän paras panisi,
Kylän kukka kuikuttaisi,
Kylän sankari sanoisi.
Sepä vasta sen pahempi,
Sepä äsken äitelämpi,
Kun panee kylän pahimmat,
Kylän huonot huikuttavat,
Kylän kehnot kelläjävät,'
Kylän herjat herjoavat,
Kylän rietat riioavat,
Kylän ilkiät ilovat,
Puhelevi ruumenpurnut,
Tervakirnut tempoavat,
Sylttysammiot sanovat,
Kellokaulat kelläjävät.

Ja mitä huolitta minusta,
Kuta kannatta surua,
Revon huulet Hermikistä,
Pulloturvat Tuurikista,
Pullosuut punakerästä?—
Senpä te minusta saatta,
Min kirves kivestä saapi,
Napakaira kalliosta,
Järky jäästä iljenestä.
Saatta sen sanottuanne,
Minkä ilman oltuanne—
Syntiä syämen täyen,
Vatsan täyen vaikeutta.

94. En ole syötävä soria.

Aina laulan laitettava,
Aina pantava pajatan,
Sanelen sananalainen,
Vihattava vierettelen:
Mitä te hyvät imeiset,
Viikon kannatta vihoa,
Päälle mun vähäväkisen,
Lapsen pienen pikkaraisen?
En ole syötävä soria,
Enkä purtava punainen,
Kaluttava kaunokainen;
Taitava minä olisin,
Otettava oivanlainen,
Korjaeltava koria.

95. Tulin kummaksi kylähän.

Tulin kummaksi kylähän,
Imeheksi ihmisihin,
Ouoksi omille maille.
Nauramoiksi naapurihin,
Otettiin minusta outo,
Varsin virhi viskattihin,
Minun lapsen lauluistani,
Pienen pilpatuksistani;
Tuli soppehen sohina,
Sekä nurkkihin puhina,
Silmän isku ikkunoihin,
Jalan polku porstuihin.—
Pantihin minä pahaksi,
Tuhmemmaksi turmeltihin.
Pankohotpa, min panevat,
Sanokohot, min sanovat,
Pian mie paha pakenen,
Kohta outo kollahtanen;
Kohta tästä kelkan käännän,
Kelkan käännän, toisen väännän,
Käännän silmät sinne pääin,
Kusta kultani tulisi,
Herttaseni herskuttaisi.
Menen tuhma tuonnemmaksi,
Kulen kumma muille maille;
Ei taia minun täheni,
Kauttani minun katalan,
Mieli mierolta vähetä,
Ajatus kylän akoilta,
Nauru naapurin tuvilta,
Leikki lemmon loumajoilta,
Silmän isku ikkunoilta,
Välkytys kyläväliltä.

96. Liika minusta laitettihin.

Liika minusta laitettihin,
Sekä laava laskettihin,
Moni virhi viskattihin,
Saatihin moni sanoma.
Ken minusta liian laittoi,
Liian laittoi, laavan laski;
Tulkoon laava lapsistansa,
Sekä liika saamistansa,
Pojistansa miehen polku,
Tyttärestä läänilautta,
Miniästä mieliharmi.
Sanottiin minun poloisen
Sata lasta saaneheni,
Tuhat tuuvitelleheni;
Saakohot itse sanojat,
Saakohot saviset lapset,
Sisiliskoiset sikiöt,
Käärmehiset kätkyläiset,
Korppilintujen kokoiset,
Linnun mustan mustukkaiset.

97. Suotta soimat nostettihin.

Ei minusta olle'kana,
Olle'kana, liene'känä.
Viikoista vihanpitoa,
Kaukaista ylenkatsetta.
Jo on viikko vihattuna,
Kauan ylenkatsottuna,
Suotta soimat nostettuna,
Kiusan kielet kannettuna,
Päälle mun hyvän tapani,
Päälle kuulun kunniani.

Sanottihin, soimattihin,
Sanottiin minun poloisen
Silmin syöväni urohot,
Käsin miehet kätkeväni;
Surma syököhön urohot,
Tauti miehet tappakohon,
Kalma käsin kätkeköhön.
Tulkohon Turusta rutto,
Amputauti Aunuksesta,
Veritauti Wiipurista;
Ampuisi akat kylästä,
Koukkuleuat kopristaisi!
Ei minua muut sanoisi,
Akat saatanat sanovat,
Pakanat panettelevat,
Varajavat poikiansa,
Luulevat lutuksiansa,
Minun pienen pettäväni,
Katalan kaottavani;
Piru heitä pettäköhön,
Tuoni heitä toivokohon,
Tytöt Kalman katselkohot,
Maanitelkohot Manalan.

98. Mitäpä suree sanoista.

Jospahan poloinen lienen,
Eli lienen tuhma tuiki,
Pahemmaksi nuo panevi,
Tuhmemmaksi turmelevat;
Kylä on suuri suita täynnä,
Silmiä sitäi enemmän,
Korvia sitäi kovemman.
Vaan mitä huolinki hotakka,
Aika piika pelkeänki,
Mitäpä suren sanoista,
Kuta tottelen torista—
Mie olen tottunut torihin,
Sattunut kylän sanoihin,
Viipynyt kylän viho'in,
Puuttunut puhetten alle.

Kun kuulen sanottavaksi,
Eli liioin pantavaksi,
Silloin seison selvemmästi,
Piän päätä pystymmästi,
Olen kun oriheponen,
Tahi sälkö säärtä lyöen;
Kuulisin kiitettäväksi
Kertakaan kehuttavaksi,
Alempana pään pitäisin,
Alas silmät siirteleisin.

99. Sanat päälleni satavi.

Usein minä poloinen,
Usein tytär utuinen,
Luskan luisessa tuvassa,
Kiehun kielikattilassa.
Usein minun poloisen,
Usein utuisen lapsen,
Sanat päälleni satavi,
Puheet putoelevat.
Sanottiin minun poloisen
Juossehen joka kisassa,
Maannehen joka majassa;
Moni huoraksi hokotti,
Moni vannoi varkahaksi—
Huorammat hokottajani,
Varkahammat vannojani.
Mitä mie vaivainen varastin,
Kuta oisin kurja saanut:
Pykäläss' oli piimäpytty,
Merkissä isännän itra,
Vakassa vaja'a leipä,
Aitassa alottamaton.
Leikkasin manatun leivän
Manatusta kannikasta,
Makasin unen manatun,
Torkahin toran-alaisen
Manatuilla vuotehilla,
Kirotuilla pääaloilla—
Makia uni manattu,
Tuo mielen toran-alainen.

100. Vierin vierahan varalle.

Olin mie ison koissa,
Veikon kaunon kartanossa,
Olin kun omena-marja,
Tahi kun mansikka mäellä;
Nyt on tullut turmiolle,
Tammanna tavattomaksi.
Vei ensin emoni surma,
Sitte tauti taaton tappoi,
Vesi veljeni hukutti;
Jäin minä ve'en varahan,
Tulin tuulen turvan alle.
Ei paha ve'en varassa,
Eikä tuulen turvan alla;
Pah' on vierahan varassa,
Tunnottaman turvan alla.
Tulin mie tähän talohon,
Tulin kun tulikipuna;
Vierin vierahan varahan,
Vierin kun vesipisara;
Äkättihin äiä syövän,
Tiettihin vähä tekevän,
Varattiin varastavani,
Ei varahin nousevani.
Kyllä kuulin mieki kurja
Lemmon linnun laulavaksi,
Kuulin, kuinka kukko lauloi,
Ilotsi isännän lintu;
Vaan en voine vuolas nosta,
Enkä haikia havata,
Kullaki kukon sanalla,
Linnun laajan laulannalla.—
Voi sinua kurja kukko,
Haikia havukan ruoka,
Kun sa niin varahin laulat,
Allittelet aikaisehen
Et sä silloin laajoin laula,
Et alota aikaisehen,
Kun sa vieähän viluhun,
Paiskatahan pakkasehen.

101. Monta muoriteltavata,

Mont' on muoria minulla,
Monta muoriteltavata;
En tieä kuta kumarran,
Kumarran vähä kutaki.
Vainko heitän herjat kaikki,
Pakenen pahoista poies,
Vaikka metsähän menisin,
Korpehen kotini saisin.
Ennen kuusia kumarran,
Kun kumarran kunnotonta,
Ennen kierrän kieron koivun,
Kun ma kierrän kelvotonta;
Ennen palvelen pajua,
Kun ma palvelen pahoa;
Ennen leppeä lepytän,
Kun lepytän lempolaista.

Lempoko näistä lemmen saapi,
Piru kunnian pitävi,
Tästä lemmon leisiosta,
Pirujen pesäsiasta!—
Hyppäsin hypyn jaloilla,
Kävin kärpän kämmenellä,
Siistiä tavottaessa,
Kunniata pyytäessä;
Saanut en kurja kunniata,
Raukk' en lempiä tavannut,
Vaikka vuoret vierettäisin,
Kalliot kaha panisin.

102. Kun ma voisin vielä vuoen.

Tuskaksi minun tulevi,
Pakoksi minun panevi,
Tätä orjana oloa,
Vierasta kiven vetoa
Kivi kiskoi harteheni
Paasi paitani repäsi.

Kun ma voisin vielä vuoen,
Kesteä tämän kesosen,
Tämän syksyn syylätellä,
Tämän talven tallustella,
Akan ankaran apuna,
Rautakämmenen kälynä!

Jospa voisin vuoen olla,
Tok' en toiseksi rupeisi,
Paistiksi pahan emännän,
Tulikulkun kumppaliksi;
Kun minkä sanan sanovi,
Tuli suusta suihkuavi,
Kipunoivi alta kielen,
Savuaa sanan jälestä.

Jo ma voinen vuoen olla,
Yhen kesteä kesosen,
Yhen syksyn syylätellä,
Yhen talven tallustella,
Akan ankaran apuna,
Rautakämmenen kälynä;
Teräksestä tietän kengät,
Paulat vaskesta panetan,
Joilla seison seinävieret,
Kuuntelen kujaperukset,
Kunnes suuri suisteleksen,
Ankara asetteleksen,
Rautakämmen käänteleksen,
Tulikulkku kuohteleksen.

103. Emännäll' on kolme kieltä.

Niin minäki pieni piika,
Kun on muutki pienet piiat,
Orjaksi olen osattu,
Pantu palkan piikuutehen,
Näille tuhmille tuville,
Asunnoille arvoisille.
Niin kiilui isännän silmät,
Kun tuima tulikipuna,
Niin liikkui emännän kieli,
Kun on kuiva haavan lehti.
Emännäll' on kolme kieltä—
Yksi puinen, toinen luinen,
Kolmas on kivinen kieli;
Puisella puhui tuvassa,
Luisella lukon takana,
Kivisellä kellarissa.
Mit' ei kielellä kerinne,
Kut' ei saattane sanoilla,
Sen panevi seipähällä,
Halkosilla haastelevi.—

Eipä se paha olisi,
Ei ois puoliakaan pahoa,
Kun on tuojan toruisi,
Tahi saajani sanoisi,
Iskisi imettäjäni,
Löisi löylynkylvettäjä;
Se vasta paha paneksen,
Sepä tuskan tuottelevi,
Kun on tuomaton toruvi,
Saamaton pahoin sanovi,
Iskevi imettämätön,
Lyöpi löylynkylpemätön.

104. Mahoit ennen luoja luoa.

Voi kun loit minua luoja,
Voi kun säätelit Jumala,
Orjaksi osalliselle,
Vangiksi varalliselle.
Kun et sie minua luonut,
Säätänyt tätä tytärtä,
Vaimoksi varalliselle,
Pohatalle puolisoksi,
Joka kestin juoksijaksi,
Joka ilta ilotsijaksi.

Mahoit ennen luoja luoa,
Luoa luotoja merehen,
Salasaaria sanella,
Karipäitä kasvatella,
Ennenkun tätä tytärtä,
Näille päiville pahoille,
Portahille pyöriville,
Varvuille vapiseville,
Joka tuulen tuultavaksi,
Satehen saeltavaksi!

105. Lähen linnahan kauaksi.

Ei minusta liene'känä
Orjaksi omille maille,
Lähen linnahan kanaksi,
Maille muille marjaseksi.
Ennen kannan maitokannun,
Maitokuksinan kuletan,
Sihen sillan korvasehen,
Tahikka kaupungin kaulle;
Ennenkun kannan kaskipölkyn,
Nokipölkyn nostattelen,
Sillä paikalla pahalla,
Tuhmalla tulirovilla,
Josta saita syöä saapi,
Punakuoren purraksehen,
Joka vei vähän väkeni,
Vaahen otsasta valutti,
Kaikki kiskoi kylkiluuni,
Väänti hartiot hajalle.

106. Ei ollut kaunis Karpan puoli.

Olin Karpalla kanana,
Herttasena herran poian;
Kaunisko oli Karpan puoli,
Heleväinen herran puoli?
Ei ollut kaunis Karpan puoli,
Ei helevä herran puoli;
Se kaunis Kalinan niemi,
Se soria Sorsan niemi,
Suuren aallon survelija,
Suuren vietran vierettäjä.

Voi sie kumman Kuittijärvi,
Voi sie lemmon liete'pohja,
Minun kurjan kuolettaja,
Minun suotta souattaja,
Sormien sorruttaja,
Verieni vierettäjä,
Lihojeni liuvuttaja,
Koko varren vaivuttaja.
Saattaisiko suurisynty,
Auttaisi ylinen armo,
Tätä neittä Niemelästä,
Kaunoista Kalinalasta,
Immeksi ison kotihin,
Tahi Karpalle kanaksi;
Tok mie tuohukset vetäisin,
Vahasauat saatteleisin,
Parahiksi pappilahan,
Kirikköhön kiiättäisin.

107. Ei tytär jokehen jona.

Soutaisin isoni purtta,
Kun lehteä lennätellen,
Souan vierasta venettä,
Veän kun vesi-hakoa;
Vesi vie vähän väkeni,
Aalto armahan ikäni,
Tuuli tukkani repivi,
Muun muovon vihuri viepi.

Tule tuuli, paista päivä,
Laske lasta irrallehen;
Ota minua orjuuesta,
Päästä palkan piikuuesta,
Vaikka vierisin vetehen,
Kaatuisin kalajokehen,
Sisareksi siikasille,
Veikoksi ve'en kaloille—
Siiat silmäni pesisi,
Hauit pääni harjoaisi.

Vaan kun kuolen kuulu piika,
Riutunen tytär ritunen;
Kukapas sitte kullalleni,
Kenpä kielilinnulleni,
Puun saapi, halon hakevi,
Ve'en rannalta vetävi?—
Ken pesi pyhäiset pyykit,
Arkipaiat ompelevi,
Nästykit näpertelevi,
Viepi ne vesikivelle,
Alle kartun kantelevi,
Sotkuhun sovittelevi?

108. Vierahan ylösajanta.

Piennä heitti minun emoni
Kylän vaimojen varahan,
Kylän naisten kylvetellä,
Kylän akkojen ajella.
Kaikki tunnen mie katala,
Kaikki oon kokenut kurja,
Mieron mielen, mieron kielen,
Mieron armot armahimmat,
Kyläiset hyvinpiännät,
Vierahan ylösajannan.

Kun vieras ylös ajavi,
Noin se silloin vieras virkki:
"Nouse pois nokinen pölkky,
Hava'a vesihakonen,
Puhu tulta turve'korva,
Lietso lemmon liekuttama!"
Ei se niin oma emonen,
Noin sanois oma emonen:

"Nouse ylös noutamani,
Kaapsahtele kantamani,
Puhu tulta tuomaseni,
Lietso liekuteltuseni;
Kun et jaksa, niin lepeä,
Ja lietso levättyäsi!"

109. Kasvoin lassa armotonna.

Eipä kasva kaikki lapset,
Ei ylene yksikänä,
Niinkun mie katala kasvoin,
Yksipuolinen ylenin.
Kasvoin lassa armotonna,
Yksipuolisna ylenin;
Kasvoin kun karankokuusi,
Nousin kun noropetäjä,
Niinkun putki puun nojassa,
Saraheinä sammalsuolla,—
Kaste kaihassa tilassa,
Vesi vaahterin vajossa.
En kasvan't kananmunilla,
Ylennyt sianlihoilla;
Kasvoin kainalopaloilla,
Täyvyin kaalin tähtehillä,
Veräjillä vierahilla,
Uksilla ulisevilla.

Kunp' on eukkoni eläisi,
Oisi vanhin valvehella,
Ei se lapsi näin kävisi,
Nukkavierulla nutulla,
Karvavieru kauhtanalla,
Paha raiska paita päällä;
Maata verkani vetäisi,
Siltoa sinihamonen.

110. Tule ei päivä polvenaan.

Elköhön hyvä Jumala
Luoko lasta luonnotonta,
Eikä aivan armotonta,
Isotonta alle ilman,
Emotonta ensinkänä,
Niinkun loi minun Jumala
Isottaman alle ilman,
Emottoman ensimmäisen—
Loi kun lokkien sekahan,
Karille meren kajavan.
Päivä pääskyille tulevi,
Varpusille valkenevi,
Ilo ilman lintusille;
Ei minulle milloinkana.
Eipä se emottomalle,
Tule päivä polvenahan,
Eikä valkia valosta,
Ei ilo sinä ikänä.

Käyn mä kymmenen kyleä,
Samoan saan taloa;
Ei ole sitä sisarta,
Vielä veljeä vähemmin,
Jolle huoleni sanoisin,
Ja haluni haasteleisin—
Sisaret on siellä täällä,
Veikkoni Wenäehellä.

Jos mä virkan vierahalle,
Kyllinki kylän väelle,
Vieras sen viieksi panevi,
Kyläläinen kymmeneksi.
Parempi sanon pajuille,
Eli haastan halkosille,
Kerron puille pääni päällä,
Maahan alla jalkojeni;
Lausun saunan lautasille,
Itken saunassa saloa,
Kyllin kylpihuonehessa,
Ylisellä yksinäni—
Yliset ulasvesille,
Saunan lauat lainehille.

111. Pois itkin ihanat silmät.

Miks' on silmäni sipalat,
Näkimeni näin huterat—
Lie'kö lassa langeteltu,
Ja piennä pahoin pielty?
Ei oo lassa langeteltu,
Ei piennä pahoin pielty.
Siit' on silmäni sipalat,
Näkimeni näin häperät;
Kun ennen emoa itkin,
Kantajata kaihoelin,
Surin suurta syöttäjeä,
Varuin suurta vanhempoa.

Itkin vuoen, itkin toisen,
Itkin kohta kolmannenki,
Kolmannenki, neljännenki,
Vielä itkin viiennenki;
Pois itkin ihanat silmät,
Kasvon kaunihin kaotin,
Puottelin punaisen posken,
Vereväisen vierettelin.
En ole sitte silmin nähnyt,
Kun on kirstu kiini pantu,
Rautanauloilla napattu,
Vasaroilla vahvistettu.

112. Ei kuule emo minua.

Kun olin lassa kuuskesoisna,
Vielä viisivuotoisena,
Olin nokka nuotilleni,
Sekä vilkka virsilleni,
Laulelin jokaisen lakson,
Joka rannan rallattelin;
Nyt en oo nokka nuotilleni,
Enkä vilkka virsilleni,
Ilman laulan laitoissani,
Murehissani murajan.
Laulan mie liki kotia,
Liki vettä vierettelen,
Liki laulan linnaistani,
Liki salvanta sanelen,
Ehkä kuulisi emoni,
Panisi pa'an tulelle,
Parasta pa'an sisälle;
Tulisi kyselemähän,
Ja saisi sanelemahan:
"Mitä laulat lapsueni,
Kuta lintuni likerrät?"
Ei kuule emo minua,
Jos mie silmillä siherrän,
Tahi kulmilla kuherran,
Päälaella laulattelen;
Enkä huoli huutamahan,
Ei se kuulu kumminkana,
Ei kuulu emolle itku,
Ei valitus vanhemmalle—
Huuto ei kuulu Tuonelahan,
Valitus Manan majoille.

113. Nokeusin nuotioilla.

En minäki oisi ollut,
Isän koissa ollessani,
Mustin muita neitosia.
Kalvakin kylän kanoja.
Vaan ma mustuin mustikoilla,
Painuin marjoilla pahoilla,
Muutuin mustilla tulilla,
Nokeuhuin nuotioilla,
Keryin keittovalkioilla,
Savustuin savumajoilla;
Kun söin lassa mustikoita,
Paljo marjoja pahoja,
Nukuin nuotiotulilla,
Makasin savumajoilla.

114. Oisinko pojaksi luotu.

Kun oisin poikana poloinen,
Kalki jousen kantajana;
Ei ne pyyt pyhää pitäisi,
Oravaiset oisi jouten.

Oisinko pojaksi luotu,
Ja kyhätty kyntäjäksi,
Enmä näissä näin kävisi,
Kylän vierahan varassa;
Kyntäisin isoni maita,
Ja vakoisin vanhempani;
Ei vieras viheltelisi
Pelloilla ison perillä;
Ei itkis isoni pelto,
Vainiot valitteleisi.
Itkikö isoni pelto,
Taaton vaimot valitti?

Itkipä isoni pelto,
Taaton vainio valitti.
Kun kävin sivutse kerran,
Astuin aitojen alatse,
Kuulin itkevän isosti,
Vahvasti valittelevan,
Kylällistä kyntäjätä,
Vierasta vakoaiata.
Pellot itki, niityt itki,
Kotinurmet nukkerehti,
Näin hyveä niittäjätä
Kaunista kaputtajata.

115. Toisinpa kävi kätehen.

Toisin tiesin, toisin toivoin,
Toisin luulin ja käkesin,
Toisinpa kävi kätehen;
Tuli tyhjä toivotusta,
Vale viikon vuotetusta,
Tosi toivomattomasta.

Mennä vuonna, näill' ajoilla,
Kuka tiesi kuulun piian,
Kenpä kenstin morsiamen,
Sukivan suruista päätä,
Huolellista harjoavan,
Kaihollista kampoavan.

Mennä vuonna, näill' ajoilla,
Kuka tiesi, kenpä luuli,
Tänä vuonna, täll' ajalla,
Kynsivän kylän väliä,
Mieron teitä mittelevän;
Nämät notkot nousevaksi,
Nämät maat matelevaksi,
Nämät kursot kulkevaksi.

Enpä uskonna olisi,
Jos oisi sata sanonna,
Viisi viiasta puhunna,
Kuus' sanonna kuusikosta,
Näille juonin joutuvani,
Näille päivin päätyväni,
Jotk' on päivät päälle päässyt,
Juonet joutunna käsihin.

116. Osan tähen ei otettu.

Olisi tämä otettu,
Neito kaunonen katsottu,
Tämä muoto muuanne'ki,
Tämä kasvo kaikin paikoin;
Osan tähen ei otettu,
Tavan tähen ei tahottu.
Ken oisi köyhän ottanunna,
Katsonna minun katalan,
Minun kurjan korjannunna;
Oisi tuo poloinen poika
Saanut vihkurin vihoa,
Paljo päiviä pahoja,
Sylin syäntähän piellä,
Käsivarsin vatsoahan—
Saanut panna paiatuutta,
Sukatuutta surkutella,
Hoiotella housutuutta,
Panna paitansa pahuutta.

117. Miksi olen laiha.

Aina laulan laiha piika,
Tielle heitetty heläjän,
Sanelen sanan-alainen,
Kaitaposki kaikottelen,
Kun ei muut lihavat laula,
Pulskiammat ei puhele,
Verevämmät vierettele,
Kaunihimmat kaikottele.

Laulan, laulan laihalanta,
Kuivalanta kuikuttelen,
Laulan laihoilta lihoilta,
Kupehilta kuuttomilta.

Miks' olen lihoilta laiha,
Kupehilta ilman kuutta?—
Siks' olen lihoilta laiha,
Kupehilta ilman kuutta,
Kun on lassa langeteltu,
Piennä kolhittu kovasti.—

Voi velonen veitoseni,
Kaunis kasvinkumppalini,
Kuin sa kuitenki vetelit,
Ja pitelit pienosena,
Huppusena huiskuttelit,
Kantelit kapalolassa!—

118. Ikävä omia maita.

Laulan, laulan laiha piika,
Vieritän veretön lapsi;
Laulan rannan laiturilla,
Vieritän vesikivellä,
Johon kaikki aallot käypi,
Veen tyrskyt tyyräjävi,
Minun raukan laulellessa,
Kurjan kuikerrellessani.

Minä laulan laiturilla,
Vieritän vesien luona,
Jotta kuuluisi kujerrus,
Ääneni yli vesien;
Kuuluisi kotikylähän,
Oman puolen poikasille—
Ikävä minun tulevi,
Ikävä omia maita,
Oman puolen poikasia,
Oman Suomen sulhasia.

119. Surujani mie sukitan.

Katsos muita miekkosia,
Ja onnen osallisia,
Sukittavat suotujansa,
Luotujansa paiottavat;
En minä sinä ikänä,
En poloinen polvenani,
Sukittele suotuani,
Luotuani paiottele—
Surujani mie sukitan,
Paiotan pahoa mieltä,
Mielen kaiken kääntehiä,
Liikkehiä liian mielen.

Kunpa kuolisin poloinen,
Katalainen katkiaisin,
Sukat Surmalle tekisin,
Paiat Kalman poikasille—
Sukat suurista suruista,
Paiat päivistä pahoista,
Housut huolen kankahasta,
Iholiivit itkuloista.

120. Kunpa kurja kuolisinki.

En minä sinä ikänä,
Kuuna kullan valkiana.
Näkijälle kättä näytä;
Näkijä valehtelevi
Syöäksehen, saahaksehen,
Kylläisnä eleäksehen.

Noin sanoi Savon näkijät,
Noin pakisi Pohjan noiat
Minun kurjan kuolevaksi,
Kalkisen katoavaksi,
Nuorena nukahtavaksi,
Kasvavana kaatuvaksi—
Minä hoikka huolemahan,
Ja musta murehtimahan.
Mieleni meni pahaksi,
Syämeni surulliseksi,—
Enkä kuollut kuitenkana,
Tainnut en kalkinen kaota.

Kunpa kurja kuolisinki,
Katkiaisinki katala,
Äsken tuosta toissa vuonna,
Kohta kolmanna kesänä,
Maassa heinänä helyisin,
Kukkana kukosteleisin—
Paremmat kukalla päivät,
Helevämmät heinäsellä,
Kun on kurjalla minulla,
Kovin koitopäiväisellä.

121. Löyän armon aaltoloissa.

Läksin piennä paimenehen,
Lassa lammasten ajohon,
Istuin maalle marjaiselle,
Nukuin nurmikkokeolle;
Tuli vieras viiviköltä,
Koiransuoli koivukolta,
Jok' otti minun omani,
Piti piikakunniani.

Menin itkien kotihin,
Itkien ison pihoille;
Iso torui ikkunalta,
Emo aittansa ovelta,
Veikkoni veräjän suulta,
Sisko sillan korvaselta—
Ollut ei turvoa tuvassa,
Armoa katosten alla.

Niin jo kohta koito raukka,
Näillä päivillä pahoilla,
Löyän turvan tuulen alla,
Armon aaltojen seassa—
Mennä mieleni tekevi
Alle aaltojen syvien,
Sisareksi siikasille,
Veikoksi ve'en kaloille.

Ellös sie emoni sitte
Panko vettä taikinahan,
Laajalta lahen perältä,
Ilman karvan katsomatta;
Ves' on täynnä tukkiani,
Rannat kaikki kasvojani,
Minun tuiman tukkiani,
Minun haitran hapsiani.

122. Tuli hurtta huovin maalta.

Niin minäi pieni piika,
Kun on muutki suuremmaiset,
Kannoin vartta vartalolla,
Nostatin noripereä;
Tuli hurtta huovin maalta,
Sammakko Savon rajalta,
Miesi kurja Kuopiosta,
Sotaheitto Helsingistä,
Joka joi minun vereni,
Piti piikakunniani,
Vetytti verevän kasvon,
Huollutti punaisen posken,
Vaivutti ihanan varren,
Notkutti noriperäni.
Ei tiennyt emoni rukka,
Iso ei se ensinkänä—
Iso piikana pitävi,
Emo lassa lallittavi,
Mie vaan näissä naapottelin.
Kyllä tiesi kurja miesi,
Tunsi hurtta huovilainen,
Alla aian maannehensa,
Nurmet nutturoinnehensa,
Lepiköt levännehensä.

123. Ei tieä emo tytärtä.

Ei tieä emoni rukka,
Ei tieä emo tytärtä,
Miss' on piika pillattuna,
Emon tuoma turmeltuna:
Tuolla piika pillattihin,
Emon tuoma turmeltihin,
Laitasaaren laitehella,
Lehtovaaran liepehellä.
Kun kerran kävin jälestä
Sillä paikalla samalla,
Jopa saariki saneli,
Saaren rannat raukotteli,
Itkivät ihanat nurmet
Ahot armahat valitti,
Nuoret heinät hellitteli,
Kuikutti kukat kanervan,
Tuota piian pillamusta,
Emon tuoman turmellusta.
Eipä noussut nuori heinä,
Kasvanut kanervan kukka,
Ei noussut sinä ikänä
Sillä tuhmalla sialla,
Kuss' on piika pillattihin,
Emon tuoma turmeltihin.

124. Mieli muien ja minunki.

Miten on mieli nuorten neitten,
Mieli muien miekkosien?—
Niin on mieli nuorten neitten,
Mieli muien miekkosien,
On kun vellova vetonen,
Eli aalto altahassa.
Miten on mieleni minunki,
Mieleni minun poloisen?—
On kun hanki harjun alla,
Vesi kaivossa syvässä.

Niin on mieleni poloisen,
Mieleni minun poloisen,
Kun on myötävän hevosen,
Tahi tamman kaupittavan,
Tahi ostetun orihin,
Tahi miehen tappanehen,
Miestä kaksi kaatanehen,
Urosta upottanehen.

125. Alene Jumalan aika.

Hoi isoni, hoi emoni,
Joko nyt kesä tulevi,
Kun mun kenkäni kuluvi,
Hameheni harvenevi—
Kun tuo peipo puipertavi,
Rastas rannalla panevi?
Tule jo kesäki kerran,
Talvi siirräte sivutse,
Kule päivä, viere viikko,
Alene Jumalan aika;
Mene aika mielaloissa,
Hoilattele huolissaki.
Kuku jo ilokäkeni,
Laula lempilintuseni,
Alemmaksi aikojani,
Lyhemmäksi päiviäni.
Päästä päiviä lyhennä,
Sekä keskeltä kevennä,
Katkase kahenki puolen,
Päästä lasta päivän päähän,
Näissä suurissa suruissa,
Apioissa mielaloissa.

126. Viikon vuottelin käkeä.

Kun oisin paimenna paloinen,
Eli paimenen tytärnä,
Niin toisin huhuelisin,
Sekä toisin leilottaisin;
Kuuluisi kulosta ääni,
Heläjäntä heinikosta;
Kukkuisi käetki puissa,
Pienet linnut laulelisi.
Viikon vuottelin käkeä,
Kauan katsoin kaunoistani:
Kuulisin käen kukunnan,
Ehkä syämeni sulaisi.

Viikon vuotin, kauan katsoin,
Jo tuli kevätki kerran;
Kuulin mie käen kukunnan,
Linnun laulavan lehossa,
Vaan ei syämeni sulanut,
Eikä mennyt raskas mieli.
Kuta kuuntelin enemmän,
Sitä mieli raskahampi;
Mieleni meni pahaksi,
Syän syttä mustemmaksi.

127. Kolminaiset huolet.

Ei ole huolet yksinäiset,
Eikä huolet kaksinaiset,
Vaan on huolet kolminaiset,
Murehet monennäköiset.
Yks' on huoli pääni päällä,
Toinen alla jalkojeni!
Kolmas on kohalla kesken,
Sykertäk syänalassa.

Jok' on huoli pääni päällä,
Sen panisin palmikolle,
Nuorasilla kiinittäisin,
Silkkinauhoilla sitoisin.

Jok' on alla jalkojeni,
Sen käärisin kenkihini,
Kengänpauloilla panisin,
Sukillani suullittaisin.

Vaan jok' on kohalla kesken,
Jos sen vyöllä vyötteleisin,
Ei vyöhyt pitäisi'känä,
Vyö kaheksi katkiaisi.
Sepä huoli keskimäinen
Se syäntä maitelevi,
Viepi vienosen manalle,
Iän nuoren tuonelahan.

Paha panna'ki olisi
Hiekkahan heliä silmä,
Multihin muhia muoto,
Kasvo kaunis kankahasen,
Tuonen toukkien torua,
Manalan matojen syöä.

128. Maassa mieleni matavi.

Niin ne muutamat sanovat,
Moniahat arvelevat:
"Iloissahan tuo elävi,
Riemuissahan riehkahuvi."—
Minä hoikka huolissani,
Ikävissäni ilotsen.

Usein minun utuisen,
Usein utuisen lapsen,
Maassa mieleni matavi,
Alla jalkani asuvi,
Alla penkin piehtaroivi,
Nurkissa nuhaelevi.

Usein minun utuisen,
Usein utuisen lapsen,
Mieli kulkevi kulossa,
Vesakoissa viehkuroivi,
Miel' ei tervoa parempi,
Syän ei syttä valkiampi.

Usein minä utuinen,
Usein utuinen lapsi,
Itketän ihanat silmät,
Kastuttelen kaian kasvon,
Vetytän verevän posken,
Hoikan varteni valelen;
Kylä tiesi kylpenehen,
Veli vettä kantanehen—
Minä kylvin kyyneleillä,
Hautelin haluvesillä.

129. Kannan mustoa muretta.

Hoi velinen veitoseni,
Kaunis kasvinkumppalini,
Kuule'pas, kuin sanelen,
Kielen kurjan kuikuttelen:
Mikä lienehe minulle,
Kuka kurjan kannetulle,
Iskennä tämän ikävän,
Tämän huolen hoivannunna,
Tämän kaihon kantanunna,
Murehen mukaellunna!

Ei ne muut muretta tunne,
Kanna kaihoista syäntä,
Niinkun mie katala kanto
Kannan mustoa muretta,
Syäntä syennäöistä,
Huolta hiilenkarvallista.

Usein minun poloisen,
Usein polon-alaisen,
Suru päätäni sukivi,
Huoli päätä harjoavi,
Kaiho päätä kampoavi—
Ei ison suka suloinen,
Ei emon haluinen harja,
Veikon kampa kaunokainen;
Ei sui suruista päätä,
Huolellista harjaele,
Kaihollista kampaele.

130. Toinen ei tunne toisen huolta.

Eipä tieä toinen toista,
Tunne ei toinen toisen huolta;
Eipä tieä yksikänä,
Arvoa yheksänkänä,
Tämän pääskyn päänsisusta,
Tämän allin mielaloa,
Mitä mielessä makaavi,
Aivossa asuelevi.

Kylä kyllinki sanovi,
Naapuri naputtelevi,
Elävän minun ilossa,
Riemussa remuelevan—
Ikävät minun iloni,
Riemut ratki raskahia.
Usein minun utuisen,
Usein utuisen lapsen,
Itku silmäni sitovi,
Huoli pääni harjoavi,
Kaiho pääni palmikoivi—
Ei ison sininen silkki,
Ei emori käet kätyiset,
Veranlisti veikon tuoma.
Usein minun utuisen,
Usein utuisen lapsen,
Mieli tervoa tekevi,
Syän syttä keittelevi;
Itku on iltalaulunani,
Aamuvirtenä valitus.
Usein minun utuisen,
Usein utuisen lapsen,
Huoli hurstille tulevi,
Varu vaattehuisilleni,
Mure muille vuotehille.
Uni ei tule usein
Minun hoikan hurstilleni,
Varullisen vaipan alle;
Eipä se uni lähene
Huolellisen huonehesen,
Kaihollisen kartanohon,
Murehellisen majahan.

131. Kyllä huoli virttä tuopi.

Kun olin ennen nuorempana,
Kasvavaisena kanana;
Tuli eukko tuonnempata,
Laulaja Lapin periltä,
Joka virsiä veteli,
Monet laulut laulatteli.

Annoin rätsinän akalle,
Hyvän paian palkastansa,
Siirrytin sinikeräset,
Puottelin punaiset langat,
Hyvän laulun laulannasta,
Paremman pajattamasta,
Virret kielin kertomasta,
Suin sanat sovittamasta.

Kuules eukko, kuin nyt laulan,
Kuules akka, kuin sanelen:
Tuo nyt jälle rätsinäni,
Palahuta paitavaate,
Työnnä pois punaiset langat,
Siirrytä sinikeräset—
On jo virttä neuomatta,
Saamatta sanoja kyllin;
Kyllä huoli virttä tuopi,
Mure virttä muistuttavi,
Kaiho kantavi sanoja,
Mielalani arveloita.

132. Erotus jauhinkivillä.

Annettihin aikoinani
Juoa juossehen hevosen,
Appoa ajetun ruunan,
Syöä neien jauhanehen.
Jauhoin mie ison kiveä,
Kun lehtiä lennätellen;
Väännän vierasta kiveä,
Kun on vuorta vieretellen.

Mitäpä kilkkaset kivonen,
Mitä vuori voivottelet,
Alla ainoan käteni,
Alla pienen peukaloni—
Jalompaako jauhajata,
Killimpätä kiskojata?

Et sä kilkkase kivonen,
Etkä vuori voivottele,
Kun tämä kana katovi,
Pieni lintu liikahtavi—
Kun ma kuolen kuulu piika,
Riutunen tytär ritunen.

133. Kivi on suuri, orja pieni.

Mitä sie kivi kitajat,
Mitä vuori väikerrehät,
Minun huonon horjuttaissa,
Vienon vieritellessäni?

"Sitäpä kivi kitajan,
Sitä vuori väikerrehän:
Kivi on suuri, orja pieni,
Jauhaja vähäväkinen."

Elä sie kivi kitaja,
Elä vuori väikerrehä.
Minun vienon vierittäissä,
Huonon horjutellessani;
Kuitenki kivi sinulle
Vara uusi vahvenevi.
Kohta kuolen kurja lapsi,
Katoan tytär katala,
Saat sa jauhajan jalomman,
Verevämmän vierettäjän.

134. Ellös vuori voivotelko.

Jauhaos sinä kivonen,
Hyvä paasi pauhaellos,
Somerinen souatellos.
Minun jauhinvuorollani,
Ilman sormen soutamatta,
Käen puuta kääntämättä,
Käsivarren vääntämättä,
Peukalon pitelemättä!

Mitä kilkkoat kivonen,
Mitä vuori voivottelet,
Minun riskin rinnan alla,
Alla kaunihin käteni?—
Sitäkö kilkkoat kivonen,
Sitä vuori voivottelet,
Vienoista vetäjätäsi,
Jalotonta jauhajata?

Ellös kilkkao kivonen,
Ellös vuori voivotelko;
Ei tuoa kivelle tälle,
Ei tuoa Turustakana,
Saaha ei Saksasta tytärtä,
Ve'etä Venäeheltä,
Oteta omalta maalta,
Tieltä kirkko kihlaella,
Jalompata jauhajata,
Killimpätä kiskojata.

135. Mitä kaikatat kivonen.

Mitä kaikatat kivonen,
Laklatat kiven lapatta—
Sitäkö kaikatat kivonen,
Laklatat kiven lapatta,
Ettei naia neitojamme,
Korjaella kukkiamme;
Ettei naitu naintavuonna,
Kihlattu kilokesänä?

Elä kaikata kivonen,
Laklata kiven lapatta;
Vielä näille neitosille,
Näille kaunoille kanoille,
Kihlat kiljuen tulevat,
Rahat suuret raskutellen,
Tengat tiellä teuotellen,
Isot äyrit äyötellen.
Elä kaikata kivonen,
Laklata kiven lapatta;
Vielä näille neitosille,
Näille kaunoille kanoille,
Reki rensuen ajavi,
Kirjakorja kiiättävi,
Juoksevi ori punainen,
Liinaharja liuottavi.

136. Jauhan, jauhan jauhon hienon.

Jauhan, jauhan jauhon hienon,
Leivon, leivon sangin hienon,
Sangin lasken lautaselle,
Panen paikan katteheksi,
Vien sangin venoseheni,
Ja työnnän venon vesille.

Lähen sitte soutamahan,
Souan tuonne saarimaalle,
Katson saaren sulhosia,
Punaposki-poikasia;
Katson, kell' on pestyt kasvot,
Silmin, kell' on sievät varret,
Kell' on silmänsä siniset,
Kellä kulta kulmaluilla.
Kutsun sulhot syönnökselle,
Sinisilmät syönnökselle,
Kuussannalle kultakulmat,
Pestyt litsat piirasille.

137. Neien mieli mieholahan.

Suu vetää suen ritahan,
Kieli kärpän lautasehen,
Mieli neien mieholahan,
Tapa toisehen talohon.

Jauha, jauha neiti nuori,
Jauha mieli nuoren neien,—
Jauha käsi, jauha jalka,
Jauha kinnas, jauha sukka,
Jauha jauhaja kivonen,
Jauha neittä mieholahan;
Mieli miehelle tekevi,
Kytevi kylän pojille.
Vesille venehen mieli,
Mieli laivan lainehille;
Neien mieli mieholahan,
Tapa toisehen talohon.
Niinp' on neiti luotunaki,
Tytär tuuviteltunaki:
Taattolasta mieholahan,
Mieholasta tuonelahan.

138. Arvan asettaja.

Neito arpoa asetti,
Laaitteli lastusia:
"Sano totta luojan merkki,
Juttele Jumalan arpa!—
Saattele sanomat mulle,
Varmat liitot liikahuta,
Minne neito naitanehe,
Orpana otettanehe,
Marja maaniteltanehe,
Vesilintu vietänehe;
Naiahanko naapurihin,
Saaha'an salitupihin,
Leivän paksun paistajaksi,
Vehnäleivän leipojaksi.

Sano arpa syytä myöten,
Elä neien mieltä myöten!
Jos arpa valehtelevi,
Arpa lyöähän tulehen."

Arpa se ajattelevi:
"Kun sanoisin syytä myöten,
Neiti huolelle tulisi,
Paloinen pahoille mielin."—
Ei sanonut syytä myöten,
Sanoi neien mieltä myöten,
Eikä tungettu tulehen,
Palamahan paiskattuna.

139. Näkijä valehtelevi.

En minä sinä ikänä,
Kuuna kullan polvenani,
Näkijälle kättä näytä;
Näkijä valehtelevi,
Saavani minun Savohon,
Joroisihin joutuvani,
Hurstille humalahurjan,
Viinavillin vuotehelle.

Itse saakohot sanojat,
Käyköhöt käen näkijät,
Hurstille humalahurjan,
Viinavillin vuotehelle;
Itse saakohot Savohon,
Joroisihin joutukohot,
En minä piloinen piika,
Eikä muut emoni lapset!—
On miestä omalla maalla
Minun kurjan korjaajaksi,
Miestä monta kirkkomäällä,
Saapasjalkoa jaloa.
Kun ei tuota tulle'kana,
Olen ilmanki ikäni;
Paneme pajuille maata,
Lehtohon lepeämähän.
Parempi pajuilla maata,
Leppeämpi lehtosessa;
Kun on hurjan hurstiloilla,
Viinavillin vuotehella;
Hullu löisi hurstillaki,
Lakanoilla juomalalli,
Sormet soisi suuta vasten,
Käet korvalle kohoisi.

140. Ei minusta miniäksi.

Niin neito ison kotona,
Kun kuningas linnassansa,
Vaan on miekkoa vajoa;
Niin miniä miehelässä,
Kun vanki Wenäehellä,
Vaan on vahtia vajoa.
Eikä vaan minusta liene
Miniäksi vietäveä,
Orjaksi otettavoa;

Ei taia minusta tulla
Iki orjoa isännän,
Aika orjoa anopin,
Iki naurua naoille,
Iki kytkyttä ky'yille,
Kälyksille käskyläistä,
Veikoille vesihevoista.

141. En muistaisi mukiin mennä.

Ei minusta liene'känä,
Olle'kana, liene'känä,
Miniäksi miehelähän,
Orjaksi anoppelahan,—
Vihainen minä miniä,
Ankara anopin orja.
Ei neiti minun näköinen
Osaisi orjana eleä,
Muistais' ei mukihin mennä,
Olla aina alla kynsin.
Toinen kun sanan sanoisi,
Minä kaksi vastoaisin;
Kun tulisi tukkahani,
Hairahtaisi hapsihini,
Tukastani tuivertaisin,
Hapsistani haivertaisin.

142. Neitivalta ja miniävalta.

Valkia kesäinen päivä,
Neitivalta valkiampi;
Vilu rauta pakkasessa,
Vilumpi miniävalta.
Niin on neiti taattolassa,
Kun marja hyvällä maalla;
Niin miniä miehelässä;
Kun koira pahassa säässä:
Teki työtä työn ajalla,
Väänti hartion väellä,
Hipiä hien veessä,
Otsa vaahen valkiassa;
Kun tulevi toinen tunti,
Niin tulehen tuomitahan,
Ajetahan ahiohon,
Sen kätehen käsketähän.
Piteä hänen pitäisi,
Piteä piloisen piian,
Lohen mieli, kiiskin kieli,
Lammin ahvenen ajatus,
Suu sären, salakan vatsa,
Meritetren tieto saaha.

143. Hyväoloinen neiti.

Hyvä täss' on olla neien,
Kaunis kasvoa kanasen;
Täss' on pitkät pirtin penkit,
Sekä laajat saunan lauat,
Isännät isoni väärtit,
Emännät emoni väärtit,
Pojat täss' on veikon väärtit,
Tyttäret sisaren väärtit.
Hyvä täss' on olla neien,
Kaunis kasvoa kanasen;

Ei oo kiirettä kivelle,
Eikä huolta huhmarelle—

Kiire kihlakintahille,
Huoli huiville hyville.
Vesi tässä vehnät jauhoi,
Koski kuohutti rukehet,
Aalto astiat pesevi,
Meren vaahti valkasevi.

Hyvä täss' on olla neien,
Kaunis kasvoa kanasen:
Nurmet alla, pellot päällä,—
Keskellä kylä välillä;
Kylän alta kylmä juoksi,
Maan alta vesi makia—
Sopii tuossa sorsan uia,
Vesilinnun vieretellä.

144. Erilaisia käskyjä.

Iso antoi vierrinhangon,
Käski käymähän palolle;
En lähe minä palolle—
Silmät saastuisi savusta.

Emo antoi sukkulaisen,
Käski kangasta kutoa;
Kuo en kangasta, emoni—
Varsi vaipuisi pahaksi.

Veikko antoi paperipankon,
Ja käski kirjottamahan;
Enmä taia kirjotella—
Mustuis kaunoset käteni.

Sisko antoi silkkineulan,
Käski ompeluksillehen;
Enmä lähe ompeluille—
Sormet kultaiset kuluisi.

Sulho antoi sulkkutyynyn,
Ja käski makoamahan;
Menen mä makoamahan,
Liitäme lepeämähän—
Hyvä on maata marjan kanssa,
Kera lempeni levätä.

145. Kaksi kaunista yhessä.

Astuin, astuin aian viertä,
Kuunnellen kujan pereä;
Näin sulassa suuren sorsan,
Joen suussa jouhisorsan.

Läksin luoksi suuren sorsan,
Menin luoksi marjalinnun;
Läksin haapanan haluhun,
Jouhilinnun joutelohon—
Suot oli kaikki soslehessa,
Iljenessä ilman rannat.

Sotkin suota soslehista,
Jäätä järvenrannallista,
Iljenellä itkusilmin,
Soslehessa surkusilmin,
Riettasilmin riittehessä,
Jäläsilmin jäätä myöten.

Tulin luoksi jouhilinnun,
Pääsin luoksi marjalinnun,
Jouhisorsan joutelohon,
Haapanan halaeluhun.
Kaks' oli kaunista yhessä,
Kalevaista kasvokkaha,
Soriaista suuksekkaha,
Kahen päivät pääksekkähä,
Otavaiset otsakkaha.
Kuu se kullalle kumotti,
Hopialle päivä hohti;
Puut kaikki punalle paistoi,
Salot siintivät sinelle:
Metsä meelle haiskahteli,
Ahovieret viertehelle,
Meiän kahen kauneutta,
Kahen sorsan suoseutta,
Aholinnun armautta,
Makeutta marjalinnun.

146. Läksin meren kylventähän.

Läksin meren kylventähän,
Löysin meren kylvetyksi;
Menin toiselle merelle,
Löysin senki kylvetyksi;
Menin kohta kolmannelle,
Siin' oli rannalla tupanen.

Katsoin tuonne tuvan taaksi,
Kolm' oli neittä kylpemässä;
Meninpä minäi tuonne,
Panin paitani pajulle,
Haavan oksalle hamoni,
Sukkani sulalle maalle,
Kengät kuivalle kivelle,
Hiekalle helistimeni,
Somerelle sormukseni,
Ristini risun nenähän.

Tuli koira kongotellen,
Vesirakki vengotellen;
Otti paitani pajuilta,
Haavan oksalta hamoni,
Sukkani sulalta maalta,
Kengät kuivalta kiveltä,
Hiekalta helistimeni,
Somerelta sormukseni,
Ristini risun nenästä.
Minä itkien kotihin,
Kaikatellen kartanohon;
Iso istui ikkunassa,
Emo aitan rappusilla:
"Mitä itket piikaseni,
Nuorra saamani valitat?"

"Ota aittani avaimet,
Mene aittahan mäelle,
Pane paita palttinainen,
Liitä liinan aivinainen,
Hame verkainen vetäse,
Sio päälle silkkivyöhyt,
Kaulahan heliät helmet,
Kullan sormus sormehesi.
Tulet entistä ehompi,
Paljo muinaista parempi."

147. Tee minua tikkariksi.

Menin piennä paimenehen,
Lassa lammasten ajohon;
Yhtyi yrkä vastahani,
Kysytteli, lausutteli
"Joko tieät tikkaella,
Joko ommella osoat?"

"Jos en tieä tikkaella,
Tahi en ommella osoa;
Tikatkohot tietävämmät,
Osavammat ommelkohot,
Kellä lie tila tikata,
Osa ommella parempi."

Kun tulin illalla kotihin
Emoni kyselemähän:
"Mit' on silmäsi vetiset,
Kasvot kalvakan näköiset,
Kävikö hukka karjassasi,
Metsän liehu lehmissäsi,
Vai viikon vilussa viivyit,
Kauan ilman iltaisetta?"

"Hukka ei käynyt karjassani,
Metsän liehu lehmissäni,
En viikon vilussa ollut,
Ilman iltaruo'ittani,
Viikon soitin sarveani,
Kauan karjan torveani."

"Oi emoni ainoseni,
Minun kaunis kantajani!
Tee minua tikkariksi,
Ompelijaksi opeta,
Elä pane paimeneksi,
Elä karjan kaitsijaksi.
Pah' on olla paimenessa,
Käyä karjan kaitsijana;
Ompelijana parempi,
Kutojana kuulusampi."

148. Ostettavia.

Nevan neito vettä kantoi,
Läpi linnan; lähtehestä;
Notkui korvot, notkui koivut,
Neion nuoren olkapäillä.

Kelle neito vettä kantoi?
Isollensa silmivettä:
"Pese iso silmiäsi,
Tahi karsi korviasi!
Mene iso ilvesmaalle;
Osta sieltä ostamia,
Itsellesi ilveshattu!

Mene siitä Puolan maalle;
Osta sieltä ostamia,
Pojallesi puolahattu!

Mene siitä Saksan maalle;
Osta sieltä ostamia,
Emännälle Saksan turkki!

Mene siitä verkamaalle;
Osta sieltä ostamia,
Tyttärelle tyynyverka.—
Tytär miehelle menevi,
Punaposkelle pojalle,
Sorialle sulhaselle;
Poika pellot pehmittävi,
Aitavieret astuvoipi."

149. Kauro ei tule tupahan.

Olin orja pienen Outin,
Palvelin kylän parasta;
Istahime ikkunahan,
Lasin alle laittelime,
Katsoin päähän kangasniemen,
Sekä suuhun sulkkusalmen
"Oi on Outi sikkoseni!
Ken se tuo tulevi tuolta?—
On kun oisi ennen tuttu,
Näkyvi kun ennen nähty."

Tulipa ennen tuttuseni,
Tuli kaunis Kauron poika,
Helytruoska helkähteli,
Kariruoska kalkahteli.

"Oi on Outi sikkoseni!
Mie lähen talosta tästä,
Heikko heinän kannantahan
Sarajalta Rannan Kauron,
Leino leivän nostantahan
Karsinasta Rannan Kauron."

Se katala Kauro rukka,
Sepä raukka Rannan poika,
Ei tupahan tullutkana,
Ajoi kylitse kylihin.
Heitti heinän kantajansa,
Paksun leivän paistajnsa,
Kierrähti kisaväkehen,
Ruotsin raukoille rajoille,
Joss' on viina vesselöinä,
Tupakka on tovolnoina,
Utu ilman upottavi,
Savu ilman saastuttavi.

150. Koivun ja tuomen oksa.

Olin oksa lehtipuussa,
Koivun kasvatti katalan,
Aholla alastomalla,
Maalla mansikattomalla.

Toinen kasvoi kaunis tuomi,
Puuhut ylpiä yleni,
Nurmella mesinukalla,
Maalla maksankarvaisella.

Olovilla oksillansa,
Leveillä lehvillänsä,
Peitti päivän paistamasta,
Kätki kuun kumottamasta.

Noita kaikki katselivat,
Ihmiset ihaelivat,
Kukkia korian tuomen,
Puun sorian kasvakkeita.

Ei ken katsoisi minua,
Huolta huonosta pitäisi,
Koivun tyhjästä tytöstä,
Puun katalan kantamasta.

Kasvoin vieläki vähäsen,
Tyhjän onneni ohessa;
Tuli toukka, tuomen kaivoi,
Kukat kaunoset kaotti.

Siinä tuomi tuskan tunsi,
Huolen haikian havatsi;
Minä jäini seisomahan
Vähän onneni varalle.

151. Ei sovi rengin rekehen.

Noin sanoi minun emoni,
Saneli saoinki kerroin,
Tuhansinki tuikkaeli:
"Ellös vainon tyttäreni
Rengin reilihin ruvetko,
Kauppoihin kasakkamiehen—
Läkkö renkien rekehen,
Kasakkojen kainalohon;
Renki löisi reilistänsä,
Kaupoistaan kasakka löisi."

Vaan elä toru minua,
Elä toista tyttöäsi;
Ei meitä sinä ikänä,
Kuuna kullan valkiana,
Nähä renkien re'essä,
Kasakkojen kainalossa.
Rengill' ei ole rekiä,
Eikä orjalla oritta;
Rek' on rengillä matala,
Kasakalla kaiat laiat—
Matala monen ajoa,
Kaita kahen istuskella.

152. Jo minä menen jonaki.

Eläpä emoni rukka,
Elä sie toru minua;
Toru toista tuomoasi,
Varo vaivan nähtyäsi,
Jonk' oot tuonut tuhmemmasti,
Kaihemmasti kasvatellut!
Jo minä menen jonaki,
Jo jonaki, jo kunaki,
Renkipoikien remussa,
Kasakkojen kainalossa.

153. Toisin mieleni omani.

Noin emo tytärtä neuoi,
Sekä neuoi ja varotti:
Pyhäillat istumahan,
Kirjat kaiket katsomahan,
Lukemahan muut lukuset,
Sekä suuret siunaukset.
Niin emo minua neuoi,
Vanhin lastansa varotti;
Toisin mieleni omani,
Toisin käski ja kehotti.
Käski käymähän kylissä,
Joka juhla juoksemahan,
Joka ilta ilotsemahan,
Päivänlaskut laulamahan,
Kylän tyttöjen keralla,
Kanssa naisten naapurini.—
Eipä tainnut tanssi nosta,
Ilo ilmahan yletä,
Minun yksin ollessani,
Illat istuellessani.

154. Millä maksan maammon maion.

Millä maksan maammon maion,
Millä kostan äitin koulun,
Millä vaivat vanhempani?

Osalliset, onnelliset,
Veralla verensä maksoi,
Sametilla saunatiensä;
Ei oo meiän veljeksissä,
Ei meiän sisaruksissa,
Maammon maion maksajoa,
Emon koulun kostajoa.

Maksankon marjoilla kesällä,
Kostan koivun jältösillä;
Ei marjat mitänä maksa,
Maammon maitojen eholla;
Ei ne kosta koivun jället,
Kosta ei koulua emoni.

Ammunko joutsenen joelta,
Virralta vihervän linnun;
Ei se vielä sitte'känä,
Maksa ei maitoa emoni,
Kosta ei äitin koululoita,
Ei vaivoja vanhempani.

Maksa Kiesus maammon maiot,
Kosta luoja äitin koulut,
Maksa vaivat vanhempani,
Huolet kaikki kantajani!

II. Naisten lauluja.

a) Miniänä.

155. Se raukka miniä raukka.

Soisi soutaja venonsa
Soutamatta juoksevaksi,
Soisi jauhaja kivosen
Jauhamatta pyöriväksi
Soisi vielä nuori neiti,
Miehelähän mentyänsä,
Olevans' ison ko'issa,
Armahan emonsa luona.

Niin neiti ison ko'issa,
Kun kuningas linnassansa;
Niin miniä miehelässä,
Kun vanki Wenäehellä.
Jo mä tunnen orjan mielet,
Ja tunnen miniän mielet;
Ei oo raukka orja raukka,
Vaan raukka miniä raukka—
Vuos' on olla orjan määrä,
Kaiken polvensa miniän.

156. Kun elin emoni luona.

Kun elin emoni luona,
Ison kaunon kartanossa,
Käynyt en varaten vaille,
Silmän kaiten kattilalle,
Enkä kierten kellarihin,
Piilten piimähuonehesen,
En kaarten kananmunille,
Pelotellen piirasille.
Nousin voille vuotehelta,
Pettäjäisille pehuista,
Maioille makoamasta,
Venymästä vehnäisille;
Kun en voinut voita syöä,
Sipasin sianlihoa.

Tulin toisehen talohon,
Yli kynnyksen kylähän;
Käyn nyt varaten vaista,
Silmän kaiten kattilasta
Kierten kellarituvasta,
Piilten piimähuonehesta,
Kaarrellen kananmunista,
Pelotellen piirasista.
Istun tyhjän tuolin päällä,
Katson tyhjän pöyän päälle,
Nyrkki voina, vehnäisinä,
Kakarat kananmunina,
Seiväs pitkä piirasina,
Pettäjäisinä petäjä.

157. Olin kukkana kotona.

Olin kukkana kotona,
Ilona ison pihoilla;
Iso kutsui kuuvaloksi,
Emo päivän nousemaksi,
Sisareni siikasiksi,
Veikkoni vesikaloiksi.
Menin toisehen talohon,
Poikki pellon naapurihin;
Appi kutsui ahkioksi,
Anoppi vesihavuiksi,
Kyty kynnysportahaksi,
Nato naiseksi pahaksi.
Äsken mie hyvä olisin,
Äsken kerta kelpoaisin
Utuna ulos menisin,
Savuna pihalle saisin,
Lohtosena lenteleisin,
Kipunoina kiiättäisin.
En ole lintu lentäjäksi,
Enkä lehti liehujaksi,
En kipuna kiitäjäksi,
Savu saajaksi pihalle.

158. Ahot täynnä armotuutta.

Sanottihin tääll' olevan,
Neittä tänne naitaissa,
Kuusi kuusista tupoa,
Kaksin kerroin kammaria,
Ahovieret aittamaina,
Kujavieret kukkamaina,
Ojavieret ohramaina,
Kangasvieret kauramaina;
Purnu puitua eloa,
Toinen purnu puimatonta;
Sata saatuja rahoja,
Sata toinen saamatonta.

Sai tuo neiti tulleheksi,
Kälkö kättä lyöneheksi;
Tupa on puussa tuutivassa,
Kammarit katajikossa,
Ahot täynnä armotuutta,
Lehot täynnä lemmetyyttä,
Metsät mieliä pahoja,
Kujat kurjan huoliani;—
Purnu on puitua vihoa,
Toinen purnu puimatonta;
Sata saatuja sanoja,
Sata toinen saamatonta.

159. Ei ole aittahan asiita.

Sanottihin tääll' olevan,
Tätä neittä tahtoessa,
Morsianta maanittaissa
Houkutellessa tytärtä,
Kuusi kullaista tupoa,
Viisi viinikellaria;
Kellarit teloja täynnä,
Telat täynnä tynnyriä,
Joka tynnyri olutta,
Täynnä otraista olutta.

Sai tuo neiti tulleheksi,
Kälkö kättä lyöneheksi;
Ei ole aittahan asiita,
Eikä tietä riihen luoksi—
Aitt' on autiomäellä,
Riihi suolla sammalilla,
Kellarit kivipurolla,
Juomiset joka ojalla;
Leipä mäellä männikössä,
Kakkara katajikolla,
Vellijauhot vehkasuolla,
Petäjässä pellonsiemen.

160. Yks' on Kyyttö kylkyessä.

Sanottihin tääll' olevan,
Meiän neittä maanittaissa,
Tätä pyytä pyyettäissä,
Kiurua kosittaessa,
Sata sarven kantajata,
Tuhat tuojoa utaren.

Sai tuo neiti tulleheksi,
Kälkö kättä lyöneheksi;
Yks' on Kyyttö kytkyessä,
Karavarsi kahlehessa,
Jok' on nuorin nostettava,
Tervaköysin temmottava—
Lehmä läävässä lamana,
Sairahana sarvinauta,
Käätty sarvet sammalihin,
Häntä pitkin lattiata.

Kun vajahan katsahime,
Vajassa vasikan raato;
Katsoin lammaskarsinahan,
Linki lammas karsinassa;
Loin silmät hevosten päälle,
Soimella hepo sokia.

Kun tulin tupahan tuolta,
Silmät uunille utautui;
Ukko on vanha uunin päällä,
Jolt' on sirkka silmän syönyt,
Kärpäset käen kalunna,
Hiiret hiuksia nykinnä;
Se on miehistä parahin,
Uhkein uros talossa.

161. Heitän hempiät tapani.

Elettihin ennen meillä,
Asuttihin aikoinansa,
Kasvaessani kanerva,
Noustessani nuori heinä;
Iso kutsui kukkasiksi,
Maammo marjoiksi hyviksi,
Veikko vehnäksi saneli,
Siskoni sinikeräksi.
Tulin toisehen talohon,
Toisehen emän alahan;
Appi haukkui halkosiksi,
Anoppi haoiksi haukkui,
Kyty kylmiksi kiviksi,
Nato naisien pahaksi,
Käly kylän kärrykseksi,
Oma ukko unteloksi.

Tämän kumman kuullessani,
Haikian havatessani,
Usein minä utuinen,
Usein utuinen lapsi,
Heitän hempiät tupani,
Karsin kauas kankahalle;
Vierin soita, vierin maita,
Vierin ventoja vesiä,
Vaikka vierisin vetehen,
Kaatuisin kalajokehen,
Veikon verkolla veteä,
Taaton tarponuotallansa.

162. Ei itkemätöntä aikaa.

Osasi minun emoni,
Osasi omenan tehä,
Taisi taimen kasvatella—
Ei osannut istutella.
Istutti ihanan taimen
Ilkiöille istumille;
Pani paikoille pahoille,
Koivun juurille koville,
Iäksensä itkemähän,
Kuuksensa kujertamahan,
Joka viikko vieremähän,
Muut ajat murehtimahan.

Ei ole ilta, kun en itke,
Eikä yö, kun en valita,
Se ei viikko, kun en viere,
Se ei kuu, kun en kujerra.
Illat itken ikkunoissa,
Aamut aitan portahilla,
Puolet päivät porstuissa,
Keskipäivät kellarissa,
Viikkauet veräjän suilla,
Kuukauet kujan perillä.
Mit' en itkeä ilenne,
Kut' en voine voivotella,
Itkeä inehmisissä;
Itken saunassa saloa,
Yliset kulasvesille,
Saunanlauat lainehille.

163. Myötihin mä miehelähän.

Niin' minä kotona kasvoin,
Kun putki palolla kasvoi,
Eikä suotu survomahan,
Ei tahottu tappamahan.
Orjat survoi, orjat jauhoi,
Rengit riskit riihen tappoi;
Minä luhissa makasin,
Luhissa lukon takana,
Alla viien villavaipan,
Päällä kuuen korvatyynyn.
Menin aittahan mäelle,
Särin siellä vehnäleivät,
Sivalsin sianlihoja,
Viileskelin voimuruja.

Naitihin minä talolle,
Myötihin mä miehelähän;
Sain minä kovan anopin,
Alkoi kohta koiskaella:
"Kun tahot talossa olla,
Asua anopin luona,
Pane turkan myöhän maata,
Nouse vaivaisen varahin,
Illoin portit sulkemahan,
Aamusin avajamahan;
Käännä saavit syrjillensä,
Kumo kiulut korvillensa;
Lennättele lehmän heinät,
Heinät lehmän kantanehen,
Katkase karitsan korsi,
Anna vaivaisen vasikan!"

Yön talossa oltuani,
Yhen yön levättyäni,
Aamulla ani varahin,
Se paha anoppimuori
Pani karpion käelle,
Riihipannin riuskahutti—
Pani minua jauhamahan,
Sai minua survomahan,
Vaati vettä kantamahan,
Tahtoi riihtä tappamahan;
Tuli itse katsomahan,
Pitkä pihlaja pivossa,
Halko haapa kainalossa.
Kirosi kovin kahesti,
Kukutteli kolmannesta:
"Miss' olet piru pietty,
Kussa kalso kasvatettu?
Piiloss' on paha pietty,
Kannon alla kasvatettu."
Löi sitte häristämättä,
Pieksi pihlajakepillä,
Hakkasi kotahalolla.

164. Sain kerran kesässä maata.

Kun oisi yö kesänpituinen,
Päivä petkelen pituinen,
Saisin maata marjan kanssa,
Kera lempeni levätä!
Vaan ei tuota kaikki toivo,
Ei anoppi ensitikänä;
Tuota toivoi suuri appi,
Tuota ankara anoppi,
Kun oisi päivä päätä vailla,
Yöt' ei kertana kesässä.

Niin minä miniä raukka
Sain kerran kesässä maata,
Senki saunassa saloa
Piilten pikku pirttisessä.
Viel' en ollut unta saanut
Sen kovemmin silmilleni,
Kun jo kuulin kumman kulkun,
Anopin ylösajannan;
Kun torui tuhmista tulista,
Vaivaisista valkioista,
Piti kuusta kummat saarnat,
Otavasta ouot huolet,
Kummemmat kukon sanoista,
Linnun laajan laulannasta.

Kyllä kuulin mieki kurja
Sen pahan kukon parunnan,
Vaan en voiuut vielä nosta,
Enkä haikennut havata;
Uni petti, vuoe voitti,
Petti pehmyt päänalainen,
Nuori sulhonen nukutti,
Käsivarsin vaivutteli.

165. Kauan maata annettu.

En minä isoa kiitä,
En kovin emoakana—
Lassa laiskaksi opetti,
Piennä penkin istujaksi,
Nuorena makoajaksi;
Lyönyt ei virkuksi vitsalla,
Nopiaksi nuoran päällä,
Rapsiaksi raipan päällä.
Sitte tunki turnukselle,
Työnti miehelle tylylle,
Pani paikkakukkarolle,
Rajakengälle rakenti.

Vieras vaimo, viekas vaimo,
Vaimo viekas ja vihainen,
Antoi viikon maatakseni,
Kauan kaihotellakseni,
Sai tuosta sanoaksensa,
Kohta koiskaellaksensa:
"Viikon makasit viraton,
Kauan laiska kaikottelit,
Viikon istuit vyö käessä,
Kauan kalsut kainalossa;
Saapi nyt sopet makuuta,
Saapi unta uunin korvat,
Saunan lauat lappiata,
Penkki paksua pereä."

166. Toinen toistansa parempi.

Ankara anoppi mulla,
Appi vielä ankarampi,
Sulhonen sitäi parempi:
Kylin söi, selin makasi,
Poies potki vierestänsä,
Ajoi alta peittehensä,
Ulos sängystä uhitti;
Antoi kyllin kyynäspäätä,
Viljalta vihaista kättä,
Paljo paksuja pajuja,
Mursunluista ruoskan vartta.

167. Pitäminen päätynyttä.

Piteä minun pitävi,
Piteä piloisen piian,
Mi on päätynyt minulle,
Ku on käynynnä kätehen;
Pitäminen päätynyttä,
Saatua syleleminen.
Enkä appia surisi,
En kovin anoppiani,
Vaikk' ois karhu kartanolla,
Elikkä susi supussa;
Aina aikahan tulisin,
Aikahan tuletteleisin,
Kun oisi miesi mielehinen
Sulhoni sulosanainen—
Kun sulho hyvin pitäisi,
Aina illoilla kysyisi:
"Missä vierit minun vereni,
Hyllysit hyvä lihani,
Jäseneni järkähtelit?"
Tahi kun aamuilla sanoisi:
"Minne liikut lintuseni,
Siirryt sinisorsaseni,
Matelehat marjaseni,
Vaapukkaiseni vaellat?"

168. Ei tunne tehä tuvaista.

Voi armas anoppiseni,
Kun tuuvit pojan mokoman,
Vaalit vaivaisen urohon!
Tuntevi tupakan purra,
Viinan juoa vingotella,
Piipun suussansa piteä,
Ei tunne tehä tuvaista,
Sääliä ei sammalhuonehutta;
Tupa on kuuella tuella,
Seitsemällä seipähällä,
Kaheksalla kankimella,
Pöyällä pököttileipä,
Olkitamppu taikinassa.

169. Survo nyt itse suuri muori.

Niin minä miniä raukka,
Kun muutki miniä raukat,
Olin pyyhyt pyyttäessä,
Kana kaupateltaessa,
Neito nuori naitaessa,
Kulta kuihuteltaessa,
Mesimarja maanittaissa,
Omena otettaessa—
Portto pois ajettaessa,
Luisku luovuteltaessa.

Tuolla toivoin kunniata,
Tulen tuomalla tupahan,
Pään päretten poimennalla,
Pieksin otsani ovehen,
Pääni pihtipuolisehen;
Ovensuuss' on ouot silmät,
Kierot keskilattialla,
Perässä perivihaiset,—
Tuli suusta tuikahuvi,
Ilkiän isännän suusta,
Kekälehet kielen alta,
Alta kielen armottoman.

Suotta survoin suuret jauhot,
Kiusan karkiat karistin,
Syöä ankaran anopin,
Tulikulkun kuiskaella,
Päässä pitkän pintapöyän,
Kultalaiasta kupista;
Itse mie miniä raukka
Syön tahasta taikinoa,
Apan jauhoja kiveltä,
Liesipankko pöytänäni
Kapusta lusikkanani,
Kattila kupin siassa.

Survo nyt itse suuri muori,
Ja jauha jalo emäntä,
Kun sa pojan pois porotit,
Hylkäsit hyvän miniän!

Usein utuinen minjä,
Armahan anopin koissa,
Kantoi suolta sammalia,
Noita leipoi leiväksensä;
Vesikappanen käessä,
Tuota ryyppi ryypyiksensä.

Usein utuinen minjä,
Armahan anopin koissa,
Joi pytystä pyllötteli,
Ämpäristä ällötteli,
Suolakopsahan koputti,
Katsoi kaalin tähtehille.

Usein utuinen minjä,
Armahan anopin koissa,
Kesät kontuja keräsi,
Talvet väänti taikon vartta,
Niinkuin muinenki kasakka,
Eli parka palkkalainen.

Sini söi kaloja kalki,
Sini koito kuorehia,
Kuni notkui nuottapuissa,
Keikkui keskellä venettä;
Ei saanut sitä kaloa
Anoppinsa antamasta,
Joka päiväksi pätisi,
Kerraksensa kelpoaisi.

170. Miniän syntymäkoti.

Kasvoin mie ison koissa,
Veikon kaunon kartanossa,
Iso ei kieltänyt oritta,
Veikko kirjakorjoansa;
Ori vieri väkkäränä,
Korja mustina kerinä.

Naitihin minä talohon,
Yli kynnyksen kylähän.
Viikon viivyin, kauan kasvoin,
Vuotin kutsua ko'ista;
Katsoin pääni kallellehen,
Suuret silmät soikiaksi,
Juoksevan ison orosen.
Kolajavan veikon korjan—
Ei juossut ison oronen,
Ei kolannut veikon korja.

Läksin kurja kutsumatta,
Tytär outo oppimatta,
Apelta anoin hevosta,
Anopelta tuomisia,
Kysyin korjoa ky'yltä,
Omaltani ohjaksia;
Appi aisalla tavotti,
Anoppeni aiaksella,
Kyty kyntörahkehella,
Oma ohjaksen perillä.

Enmä tuotana totellut,
Panin reiteni re'eksi,
Varpahani valjahiksi,
Kannat kaploiksi asetin,
Selkäni sepäpajuksi,
Olkapään ohjaksiksi;
Vierin veikon pellon päähän,
Veikon koirat haukkumahan:
"Ei täällä sinun kotisi,
Tääll' ei synnyntäsiasi."

Enmä tuotana totellut,
Vierin veikkoni pihaan,
Veikon lapset vastahani:
"Mitä toit täti tuomisia?"

"Toin ma tänne tuomisia,
Paljo pantuja eväitä:
Apen aisan taittumia,
Anoppeni aiaksia,
Ky'yn kyntörahkehia,
Oman ohjaksen periä."

Tuosta tungime tupahan,
Kaivome katoksen alle,
Veikon nainen naljasilmä
Ei tule likistämähän,
Käy ei kättä antamahan;
Veikkoni toki tulevi,
Tunsi veikko siskoksensa,
Kävi kättä antamahan.

Virkkoi veikko naisellensa,
Kuikutteli kullallensa:
"Laitakkas siskolle juoa,
Tuo olutta siskolleni!"
Veikon nainen naljasilmä
Vastoavi veikolleni:
"Hiiva on alla, vaahti päällä,
Hiivan alla hiililöitä,
Vaalien alla vaarnikkaita;
Saata ei tuoa siskollesi."

Virkkoi veikko naisellensa,
Kuikutteli kullallensa:
"Laita syöä siskolleni,
Tee siskolle talkkunoa!"
Veikon nainen naljasilmä
Vastoavi veikolleni:
"Vesi on jäässä, jauhot kylmät,
Sitä kylmempi tekijä;
Ei synny siskolle syöä,
Taia ei saaha talkkunoa."

Virkkoi veikko naisellensa,
Kuikutteli kullallensa:
"Puhkase muna patahan,
Kaaha maito kattilahan!"
Veikon nainen naljasilmä
Vastoavi veikolleni:
"Arinass' on paasi paksu,
Liesi kylmistä kivistä;
Paista ei muna pa'asta,
Eikä maito kattilasta."

Veikon lapset lattialla,
Lausui lapset lattialta:
"Jo tuli tätimme tänne;
Tuoa ei Wille juoa,
Eikä tehä talkkunoa,
Keitetä kananmunia."
Veikon nainen nalkkisihnä
Lappajavi lasta päähän:
"Ei se oo sinun tätisi,
Ei sinun isosi sisko;
Se ompi munien murha,
Kaivaja kananpesien;
Se on lehmien levitys,
Sekä laakka lampahien."

Emo vanha kiukoalta
Tuopa tuohon vastoavi:
"Ei se oo munien murha,
Kaivaja kananpesien,
Ei se oo lehmien levitys,
Eikä laakka lampahien;
Haukka on kanojen kaihe,
Harakka munien murha,
Susi surma lampahien,
Karhu lehmien levitys."

171. Suuri kiitos sulholleni.

Suuri kiitos sulholleni,
Päänkumarrus kullalleni,
Joka mun otti orjuuesta,
Päästi palkan piikuuesta,
Koppasi korennan päästä,
Rahvoi rannan juoksennasta,
Kihlasi kylän kivestä,
Riihivartasta valitsi.

Enkä moiti muoriani,
Aleksi anoppiani,
Joka toi pojan mokoman,
Vaali valkian urohon,
Mokomalle neitoselle.
Aina mie piloinen piika
Kiinitin kylän kiveä,
Kylän vuorta vierittelin,
Kylän keträsin keriä,
Kylän väännin värttinöitä,
Kylän paitoja parannin—
Omat paitani paheni.

Aina minulle annettihin
Riihestä rivein riusa,
Saunasta jykein loukku,
Rannalta ravein karttu,
Suurin taikko tanhuasta.
Se minulle syöäkseni:
Luut lihoista, päät kaloista,
Siitalot sianlihoista,
Kuoret leivistä kovista,
Murut muista suuruksista.

Ei uskottu uupuvani,
Ei varattu vaipuvani;
Jos ma uhkin uuvuksissa,
Väsyksissä väännättelin.
Uupuivatpa uhkiammat,
Väkevämmätki väsyivät,
Saati mie vähäväkinen,
Lapsi pieni pikkarainen;
Välehen vähä väsyvi,
Pian uupui pikkarainen.—
Jo minäi silloin uuvuin,
Kun ne uupuivat urohot;
Jo minäi silloin vaivuin,
Kun vaipui hevosen varsat.

b) Lasta tuuvittaissa.

172. Minä laulan lapsen virttä.

Minä laulan lapselleni,
Kieltä pieksän pienelleni—
Pieksän kieltä penningittä,
Suuta kullatta kulutan.
Minä laulan lapsen virttä,
Panen paimosen sanoja,
Joita ennen eukko neuoi,
Oma vanhempi opetti,
Kätkyessä käätessäni,
Liekussa levätessäni,
Korkian ison ko'issa,
Kaunosessa kartanossa.

173. Kiitä huomenna hevoista.

Minä tuuvin tuttuani,
Liekuttelen lintuani,
Kasvattelen kaunoistani,
Ihanaistani imetän.
En tieä imettelijä,
En katala kasvattaja,
Mitä miksiki imetän,
Kuta kuksi kostuttelen;
Imettelenkö iloksi,
Vai imetän itkukseni,
Vaalin lasta vaivoikseni,
Tuuvittelen tuskikseni,
Huolikseni huiskuttelen,
Kaihokseni kasvattelen.

Noin ne ennen eukot lauloi,
Muorit muinaiset saneli:
"Kiitä huomenna hevoista,
Partasuuna poikoasi,
Tyttölasta miehelässä,
Itseäs iän lopulla!"—
Usein utuinen äiti,
Lapsen kantaja katala,
Rinnan suuhun rientelevi,
Nännin suuhun survoavi;
Ei taia tajua panna,
Eikä miehuutta lisätä—
Mielt' ei panna puntarilla,
Kaata ei kauhalla älyä.

174. Laulan lasta nukkumahan.

Tuuti lasta, tuuti pientä,
Tuuti lasta nukkumahan!
Laulan lasta nukkumahan,
Uuvutan unen rekehen;
Käy unonen kätkemähän,
Poik' unosen ottamahan,
Kultaisehen korjahasi,
Hopiaisehen rekehen!

Sitte saatua rekehen,
Kopattua korjahasi,
Ajele tinaista tietä,
Vaskitannerta tasaista;
Vieös tuonne vienoistani,
Kuletellos kullaistani,
Harjulle hopiavuoren,
Kultavuoren kukkulalle,
Hopiaisehen salohon,
Kultaisehen koivikkohon,
Kussa käet kullan kukkui,
Lauleli hopialinnut.

175. Käy unonen kätkyehen.

Tuuti, tuuti tuomen marja,
Liiku, liiku lempilehti,
Nuku nurmilintuseni,
Väsy västäräkkiseni;
Nuku, kun minä nukutan,
Väsy, kun minä väsytän!

Vaan eipä minussa liene
Lapseni nukuttajata,
Ei taia emo poloinen
Saaha lasta nukkumahan.
Äiä on emolla huolta,
Paljo pantua muretta;
Uni ei tule usein
Huolellisen huonehesen,
Kaihollisen kartanohon,
Murehellisen majahan.

Kun se ei emo poloinen
Saane lasta nukkumahan,
Nukuta Jumala lasta,
Makauta Maariainen;
Saisin itseki levätä,
Lapsen orja olla jouten.

Uni jo ulkoa kysyvi,
Unen poika porstuasta,
Lausuvi lasin takoa,
Alta ikkunan anovi:
"Onkos lasta kätkyessä,
Pientä peitetten sisässä?"
Tule tuutuhun unonen,
Käy unonen kätkyehen,
Lapsen pienen peittehisin,
Vakaisen vaattehisin;
Anna maata lapsen pienen,
Levätä vähäväkisen—
Anna maata maan unia,
Maan unia, puun unia,
Maarian makiita unta,
Pyhän pohratsan lepoa!

176. Unta täällä tarvitahan.

Sotka souti poikinensa,
Tavi laaji lapsinensa,
Souti alli akkoinensa,
Peiponen perehinensä;
Souteli joka solukan,
Joka lahen laikutteli.
Tuli souten Suomen maalle,
Melan luoen luotehesen,
Airon iskein itähän,
Kokan kääten Karjalahan.

Sotkall' on sininen siipi,
Anna sotka siipeäsi,
Millä lennän löyhäytän,
Yheksän meren ylitse;
Lennän unta ottamahan,
Nukutinta noutamahan,
Ukon uuen lippahasta,
Akan vanhan vakkasesta—
Unta täällä tarvitahan,
Nukutinta nuurutahan,
Unta tälle lapselleni,
Nukutinta lemmelleni.

177. Anna maata Maariainen.

Tuuvitan tuhoista lasta,
Tätä lasta liekuttelen,
Suen suuhun syntynyttä,
Talvella tapahtunutta.

Anna onni, suo Jumala,
Laita lapselle osoa,
Syötelläni nälkähistä,
Viluhista lämmitellä;
Anna maata Maariainen,
Kiesus leppein levätä,
Niinkuin Maaria makasit,
Kiesus leppein lepäsit!

Kiesuski kehossa kiikkui,
Kaikkivaltias vaussa,
Kapalohon käärittynä,
Seimehen sovitettuna,
Sinne lassa laskettuna,
Pienosena pistettynä.

178. Tuuti lasta tuonelahan.

Tuuti, tuuti tummaistani,
Tummaisessa tuutusessa,
Tummaisella tuutijalla,
Tummaisen tuvan sisässä!
Tuuti lasta tuonelahan,
Lasta lautojen sylihin,
Alla nurmen nukkumahan,
Maan alla makoamahan;
Tuonen lasten laulatella,
Manan neitojen piellä!
Tuonen tuutunen parempi,
Manan kätkyt kaunosampi,
Etevämmät Tuonen eukot,
Paremmat Manan miniät,
Tupa suuri Tuonelassa,
Manalla majat avarat.

179. Äsken poika poik' olisi.

Tuuvin, tuuvin poikoani,
Vaapotan vaka'istani,
Tuikseni tuulisäällä,
Varakseni vastasäällä.

Tuuti, tunti poiaistani,
Tuuti miestä poiastani,
Kyntäjätä, kylväjätä,
Siemenen sirottajata,
Varsan viejeä vaolle,
Mustan ruunan mullokselle!

Tuuti, tuuti poiaistani,
Tuuti turvoa pojasta!—
Äsken poika poik' olisi,
Kun leivän lehosta toisi,
Kannikan katajikolta,
Punakuoren kuusikosta,
Vesakosta vehnäleivän,
Isoselle syöttämästä,
Emolle imettämästä.

Tuuti, tuuti poiaistani,
Tuuti turvoa pojasta!—
Äsken poika poik' olisi,
Kun uuen tuvan tekisi,
Uuen saunan salpoaisi,
Kynnyksen tuvan etehen,
Unen uksen kynnykselle.

Tuuti, tuuti poiaistani,
Tunti turvoa pojasta!—
Äsken poika poik' olisi,
Kun mulle miniän toisi,
Veen kantajan vetäisi,
Saisi saunan lämmittäjän,
Vastan hautojan hakisi,
Kuontalon koputtelijan.

180. Vara muunne valmennunna.

Emo tuuti poikoansa,
Toivoi tuuvitellessansa:
"Kun tuosta tuki tulisi,
Vara suuri valmeneisi,
Toisi tuo emolle leivän,
Kakun kannon juuren alta,
Kohokuoren koivukosta,
Kakkaran kanarvikosta!"

Ellös sie emo poloinen,
Ellös kantaja katala,
Lasta pientä peittehissä,
Varatonta vaattehissa,
Tuiksesi tuuvitelko,
Varoiksesi vaapotelko!
Jopa tuosta toissa vuonna,
Äsken kolmanna kesänä,
Tuki on tullut toisa'alle,
Vara muunne valmennunna;
Saatu on surman suupalaksi,
Kovan onnen otteloksi,
Orjaksi osalliselle,
Rahakkaalle raatajaksi;
Vai on sattunut sotahan,
Tapahtunut tappelohon,
Tykin suuren suun etehen,
Rautakirnujen kitahan.

181. Ei tule emon tukia.

Emo tuuti poikoansa,
Lauloi tuuvitellessansa:
"Kunpa tuo poloinen poika
Varakseni vahvistuisi,
Nousisi nokitulilta,
Havuisilta vuotehilta;
Havut päänsä harjoaisi,
Varvut vartalon sukisi!"

Vaan ellös emo poloinen,
Lasta pientä kätkyessä,
Tuiksesi tuuvitelko,
Varaksesi vaapotelko;
Ei tule emon tukia,
Eikä vanhemman varoa.
Jo ennen emo Manalla
Pojan tuoja Tuonelassa;
Jää poika emottomaksi,
Lapsi orvoksi osasi.

Elköhön emoton poika,
Elköhön sinä ikänä,
Pyhänä kosihin menkö,
Alla juhlan juoksennelko;
Pyhänä pahatki piiat
Palttinaisihin panevat,
Tinavöihin vyöttelevät,
Kautokenkihin kapivat.
Katsokoon kas'elta neittä,
Nokitieltä noutakohon,
Neittä kaskikantoloista,
Riihivartasta tytärtä!

Elköhön emoton poika,
Elköhön sinä ikänä,
Huoran hurstille ruvetko,
Lakanoille mieron lautan.
Huorat hurstia kutovat,
Lakanoita laittelevat,
Maata poikani poloisen.—
Huoli et huoran hurstiloista,
Lakanoista mieron lautan;
Ennen maannet maata vasten,
Ollet ilman olkiloilla,
Parempi yksin öitä olla,
Kun kahen pahan keralla,
Viien, kuuen kunnottoman.

182. Tulipa tukan repijä.

Hyv' on poikanen tehessä,
Kaunis kasvateltaessa,
Saahessa ylen soria,
Kapaloiessa koria;
Vaan en tieä mie emonen,
Enkä kantaja katala,
Mikä tullevi tehystä,
Kannetusta kasvanevi,
Jos tuli suvulle surma,
Kasvoi herja heimokunnan.
Jo moni mokoma eukko,
Moni kantaja katala,
Vuotti tuutusta tukia,
Kätkyestä käskyläistä,
Vaan tuli toruja poika,
Sai poika pahantapainen;
Tuli tukkien repijä,
Hapsien hajottelija.

Pitäisi pojan poloisen
Piteä pitempi mieli
Eikä eukolle torua,
Vanhemmalle vastaella.—
Kun poika polut näkisi,
Lapsi synnyntäsiansa,
Ei tuo eukolle toruisi,
Vanhemmalle vastoaisi;
Itse tottelis' emoa,
Varajaisi vanhempata.

183. Tuuti, tuuti poikalasta.

Tuuti, tuuti tyttölasta,
Sen parempi poikalasta;
Poikanen miniän tuopi,
Ve'enkantajan vetävi,
Saapi saunanlämmittäjän,
Vastanhautojan hakevi:
Mee isäntä kylpemähän,
Mee emäntä kylpemähän
Korenta koan perässä,
Saavi saunan porstuassa,
Kappa kaivon kannen päällä,
Vastat vanhalla luhilla.

184. Tuuti, tuuti poiuttani.

Tuuti, tuuti poiuttani,
Poiuttani pienuttani,
Lastani ihanuttani,
Kantamaista kaunuttani!

Tuuti lasta tuomariksi,
Kiiku kirjan kantajaksi,
Liiku linnan vanhimmaksi,
Heilu herraksi hyväksi;
Maakunnan kurittajaksi,
Kaiken kansan kaitsijaksi,
Läpi linnan liikkujaksi,
Vaalastin vaeltajaksi;
Supun suuren istujaksi,
Pikarin pitelijäksi,
Olutkannun kantajaksi,
Tuopin tuojaksi tupahan;
Vetäjäksi verkahousun,
Saajaksi samettiliivin,
Mustan kengän polkijaksi,
Saappahan samoajaksi!

185. Pahenneet polvet.

Kolkkoa tätä kotoa,
Kuka tään koan sisässä?—
Mie poloinen poikineni,
Lintu laiha lapsineni.

Olipa minulla ennen,
Oli kun muillaki emoilla;
Polvet poikoa piellä,
Käet lasta käännätellä—
Polvet paljoa paremmat,
Käsivarret vantterammat.

186. Tytär syntyi, tyhjä syntyi.

Poika syntyi, polte syntyi,
Polte syntyi, kaski kasvoi;
Tytär syntyi, tyhjä syntyi,
Tyhjä syntyi, kaiho kasvoi.

Ken se tuutii poikalasta,
Sepä totta torjuttavi;
Ken se tuutivi tytärtä,
Se vaan tyhjeä tekevi.
Äyri äijistä pojista,
Yksi tyhjä tyttäristä,
Jos kylälle naitakohon,
Tahi koissa kasvakohon,
Tahi tauti tappakohon,
Surma suin lopettakohon.

187. Ei tukia tyttärestä.

Varsa on vaivaisen hevonen,
Tytär lapsi tyhjän eukon.
Tuuvitan tätä tytärtä,
Tätä lasta liekuttelen;
En tieä emo poloinen,
Enkä kantaja katala,
Tuikseniko tuuvittelen,
Varoikseni vaapottelen,
Vaiko tuuvin tuskikseni,
Vaalin lasta vaivoikseni.

Noin ne ennen eukot tiesi,
Muisti muinaiset eläjät:
"Elköhön emo tytärtä,
Elköhön sinä ikänä,
Tuiksensa tuuvitelko,
Varoiksensa vaapotelko;
Ei tule emon tukia,
Eikä vanhemman varoa—
Tuki mieron turmioille,
Vara mieron vaahtisuille.
Kielsi vanha Väinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Tytöstä emon tukia,
Vanhan äitinsä varoa."

188. Kun tytär hyvä tulisi.

Emo tuuti tyttöänsä,
Liekutteli lempiänsä,
Toivoi tuuvitellessansa,
Lauloi liekutellessansa:
"Kun tytär hyvä tulisi;
Kasvaisi emon kananen,
Sitte nuorra naita'isi,
Vihantana vietä'isi,
Kylässä kyselemättä,
Naapurissa lausumatta;
Sitte ei kontit korkeneisi,
Eikä laavat lankiaisi,
Konttiselät kollehtisi,
Väskyselät vällehtisi."

"Kun tytär paha tulevi,
Tytär tuhma turmeltuvi;
Eip' on nuorra naiakana,
Vihantana vieä'känä,
Vaan ne kontit korkenevat,
Sekä laavat lankiavat
Konttiselät kollehtivi,
Väskyselät vällehtivi."

189. Mihin tuutinen tytärtä.

Tuuvitan tätä tytärtä,
Tätä lasta liekuttelen,
Souan pienisormistani,
Vakaistani vaapottelen;
Vaan en tieä vaimo raukka,
Tunne en kantaja katala,
Mihin tuutinen tytärtä,
Kuhun lasta liekuttanen,
Minkä karjun kainalohon,
Kunka rehvanan rekehen.
Pitäisipä piikasien
Kahen puolensa katsella,
Ennen kihlan ottamista,
Kauppahan rupeamista.

Pitäisipä piikasien;
Pitäisipä poikienki,
Yli päänsä ymmärrellä,
Tulla ei tuhmasti tupahan,
Käyä kättä iskemähän,
Sormia sovittamahan.—
Kyll' on kihlan kantajoa,
Talarin taritsijoa,
Neien viejeä vihille,
Kuortihin kulettajoa;
Ei ole lapsen syöttäjeä,
Ei emon elättäjeä.

Ellös vainen neito nuori,
Ellös kasvaja kananen,
Rengin reilihin ruvetko,
Kauppoihin kasakkamiesten,
Kestipoikien poluille,
Joutilasten juoniloihin;
Renki lyöpi reilistänsä,
Kaupoistaan kasakka lyöpi;
Poluiltansa kestipoika,
Joutopoika juonistansa.

190. Huolet huovilla tupana.

Ei tieä emo tekijä,
Kellen tuutivi tytärtä;
Jos tuutii tuvalliselle,
Vaativi varalliselle,
Vai tuutii tuvattomalle,
Vaalivi varattomalle,
Purlakalle puoltuvaksi,
Rampahan rakastuvaksi.

Ei tieä tytär kotoinen,
Kasvaessahan kananen,
Nostessahan neiti nuori,
Mistä syöjä syntynevi,
Kaluaja kasvanevi,
Lihan syöjä, luun purija,
Tukan tuulelle jakaja,
Hapsien hajottelija.

Ellös vainen, tyttö parka,
Huolta huoville pitäkö,
Mieltä miekan kantajalle;
Huolet huovilla tupana,
Miekan ponnet porstuina,
Saapukka salitupina,
Ummiskengät kellarina,
Ruoska suolaisna kaloina.

191. Miehellenkö vai manalle.

Noin tuo ennen eukko lauloi,
Lauloi laajalla mäellä,
Lauloi lasta liekuttaissa,
Tuuvitellessa tytärtä:
"Tuuvitan tätä tytärtä,
Tätä lasta liekuttelen,
Vaan en tunne tuuvittaissa,
Tieä en telkytellessäni,
Mihin tuutinen tytärtä,
Kuhun lasta telkytellen,
Kenen pieksiä pitelen,
Kenen lyöä lyyräelen."

Ei tieä emo tytärtä,
Tunne ei tuota tuhma raukka;
Kenen on syöä synnyttänyt,
Kenen on kantanut kaluta—
Miehellenkö, vai manalle,
Sulhollenko, vai suelle;
Miel' on neien miehelähän,
Mieli toinen tuonelahan,
Korkiastaki ko'ista,
Kaunihista kartanosta.

192. Viel' on vuoro valvoa'ki.

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tuuti onnea tytölle;
Tule onni oppimahan,
Sekä lykky löytämähän,
Kirjavalla korjallasi,
Ruskialla ruunallasi,
Valkialla varsallasi,
Tasakarva tammallasi,
Orihilla olkisella,
Herne'varrella hevolla!

Kun et tulle oppimahan;
Susi syököhön hevosen,
Tauti miehen tappakohon,
Tuli korjan polttaköhon!

Tuuti, tuuti tyttöäni,—
Nukkumahan tyttöäni!
Nuku, nuku nurmilintu,
Väsy, väsy västäräkki,
Nuku nukkumis-ajalla,
Väsy maata-vuorollasi;
Viel' on aika valvoa'ki,
Vuoro toinen valvoa'ki.
Eipä anna mahti maata,
Hyvä onni olla jouten,
Kyty kun kinnasta kysyvi,
Appi paitoa anovi,
Apen lapset lahjuksia,
Nato nauhoja hyviä.

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tuuti tyyneksi tytärtä;
Hyvä on tyttö tyynemmästä,
Piika suusta pienemmästä.
Elä'kä itke ilman syytä,
Elä vaivoitta valita;
Viel' on syyssä itkemistä,
Vaivoissa valittamista,
Ikävissä itkemistä,
Huolissa kujertamista.

193. Tuuti sulhoa tytölle.

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tätä tyyntä tyttöäni,
Tätä pientä piikoani,
Matalaista marjoani,
Monen lehmän lypsäjäksi,
Yheksän heruttajaksi!

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tuuti sulhoa tytölle;
Tullos sulhanen tytölle,
Mies kaunis, punainen poski,
Matalainen, saapasjalka,
Vereväinen, verkahousu!

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tuuti Turkuhun tytärtä,
Kauppamiehelle kanaksi
Porvarille puolisoksi;
Viimen vanhemman varaksi,
Emonsa elättäjäksi!

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tuuti lasta tuomarille,
Kiiku kirjan kantajalle,—
Liiku herralle hyvälle,
Kaiken kaupan katsojalle,
Pokostan pohatimmalle,
Saajalle satalukujen,
Monen tuojalle tuhannen!

194. Minä vaan tuuvin tyttöäni.

Tuuti, tuuti tyttöäni,
Tätä pientä piikoani;
Tuuti tyyneksi tytärtä,
Vakaiseksi neioistani!
Elköhön sinä ikänä,
Kuuna kullan valkiana,
Tähen tyttären tämänki,
Vasten lastani vakaista,
Vitsa viiassa yletkö,
Koivu korpinotkelmassa!

Minä vaan tuuvin piikoani,
Kylän akka poikoansa;,
Minun on piikani parempi,
Toista mointa toimevampi,
Kahta mointa kaunihimpi,
Viittä kuutta virkiämpi.
Kylän poika, kyykkäniska,
Kyykkäniska, kynnyshäntä,
Käypi kerran katsomassa,
Kerran toisen tahtomassa,
Tätä pientä piikoani,
Matalaista marjoani—
Jos on pieni piikaseni,
Matalainen marjaseni;
Kyllä kengillä korotan,
Kapiukoilla kaunistelen.

195. Rahat raskuen tulevat.

Tuuvin mie tätä tytärtä,
Tätä lasta liekuttelen,
Souan pienisormistani,
Vaalin lastani vakaista.

Vielä tälle neitoselle,
Tälle pienelle tytölle,
Luokki tuominen tulevi,
Aisa koivuinen ajavi.

Vielä tälle neitoselle,
Tälle pienelle tytölle,
Rahat raskuen tulevat,
Tengat pienet piehtaroien,
Killingit kipoa lyöen,
Tolpat toistansa ajellen.

Vielä tälle neitoselle,
Tälle pienelle tytölle,
Tuoahan Turusta sormus,
Kihlat toiset Torniosta,
Riiasta hopiariksit,
Sormus Suomessa valettu.

Vielä tätä neioistani,
Tätä pienoista tytärtä,
Ajetahan kirjokorjin,
Souetaan veno-punasin,
Porvarille puolisoksi,
Kauppamiehelle kanaksi.

c) Miestään arvatessa.

196. Yks' on paha ei parane.

Äiän lassa lankielen,
Piennä penkiltä putosin,
Sit' en itkenyt isosti,
Kovin viikon vieretellyt—
Ne pahat pian parani.
Yks' on paha, ei parane:
Kun ma vierin veikon luota,
Lankesin emon elolta,
Miehen tuhmasen tulille,
Varattoman valkioille;
Siitä nät ikäni itken,
Ajan kaiken kaihoelen.

Eipä vainenki pitäisi,
Eipä piikaista pitäisi,
Tuvattoman tunnustella,
Kartanottoman katsella,
Suojattoman suositella,
Lepytellä lehmättömän.

197. Puutuin tuohon pulluksehen.

Olisi tämä otettu
Paikoille paremmillenki,
Tämä muoto muuanne'ki,
Tämä kasvo kaikin paikoin,
Ilman tuotta turmiotta,
Ilman ilkiriiviöttä.

Olisi minussa ollut
Paremman talon miniä,
Emäntä elollisenki,
Rahan alku aitallisen.
Olisi minussa ollut
Paremmalle puolisolle,
Verevämmän miehen verta,
Turpiamman turkin täysi.

Oisin mie mokoman saanut
Mäellenki mentyäni,
Kannoille karattuani;
Saanut hongista salolta,
Kantoloista kaskimaalta,
Löynnyt tieltä tervaskannon,
Leppäpökkelön lehosta—
Suu kivestä, pää savesta,
Silmät kuivista sysistä,
Turpa tuuran taittumasta,
Parta naavoista pahoista,
Korvat koivun pahkuloista,
Jalat koivun konkelosta,
Varsi puista vaivaisista,
Muu ruumis lahosta puusta.

198. Itse hullu hukkasime.

Olisi minussa ollut
Pitemmillenki pihoille,
Isommille ikkunoille,
Laajemmille lattioille.

Olisi minussa ollut
Piika pienehen talohon,
Emäntä elollisehen,
Tuki uutehen tupahan,
Vara vastasalvettuhun.

Olisi minussa ollut
Sukittaja suuremmanki,
Paremmanki paiottaja;
Puoliso pohatan miehen,
Rikkahamman rinnallinen.

En sano isoni syyksi,
En isoni, en emoni;
Iso ei myönynnä minua,
Eikä kaupannut emoni—
Itse hullu hukkasime,
Mieletön menettelime;
Itse tungime tulehen,
Tieten tervan keitoksehen;
Itse liitin liinahurstit,
Laitin aivinalakanat;
Itse vierehen venäyin,
Käsivarrelle valauin.
Katsoin suuta sulhoseni,
Muotoa mukahiseni,
Ajatusta ainoseni,
Mieltä mielivaationi.

Voipa mieltä miekkoseni!
Ajatusta ainoseni,
Suuta suuren sulhoseni,
Muotoa mukahiseni—
Varikselt' on varren saanut,
Korpilta nenän kopannut,
Muovon mustalta sialta,
Suun kun syövältä suelta.

199. Pyyä sulhoa sulo11a.

Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani:
"Elä vainen neito nuori,
Elä kasvava kananen,
Pyyä sulhoa sukilla,
Miestä kirjokintahilla,
Paioilla kylän parasta,
Helmuksilla hempeintä;
Pyyä sulhoa sulolla,
Miestä mielisiivollasi,
Tavoilla tasaista miestä,
Ku'onnalla kunnollista!"

En minä piloinen piika,
En kuullut emon sanoa,
Pyysin sulhoa sukilla,
Miestä kirjokintahilla,
Paioilla kylän parasta,
Helmuksilla hempeintä;
Sain ma suuttoman sukilla,
Kielettömän kintahilla,
Paioilla kylän pahimman,
Kylän herjan helmuksilla—
Sain miehen savilapion,
Korpilta nokan korian,
Perän pieneltä siviltä,
Sääret rannan raukujalta.

200. Kosto kaunistelemisesta.

Kostohon minäi koito,
Kostohon kovaosainen,
Pi'in piikakunniata,
Kannatin pohatan puolta.

Kostohon minäi koito,
Kostohon kovaosainen,
Kokosin tätä kokoa,
Tätä vartta valmistelin,
Näille ouoille oville,
Veräjille vierahille.

Kostohon minäi koito,
Kostohon kovaosainen,
Kannoin kaunihit hivukset
Sian villojen sekahan,
Sorahutin suorat sääret
Sian säärien sivulle.

201. Kuka tiesi, kenpä luuli.

Kuka tiesi, kenpä luuli,
Sokiahan suostuvani,
Rampahan rakastuvani,
Niinkun mie sokiaan suostuin,
Sekä rampahan rakastuin?
Nukuin untelon sivuhun,
Miehen kainun kainalohon,
Ku ei kutkuta kuvetta,
Eikä kaiva kainaloita.

Luulin viinoin vietäväksi,
Olosin otettavaksi;
Vietihin vesipikarin,
Vesikannun kaimottihin,
Pirttiporsahan povehen,
Karstamuksen kainalohon.

202. Viikon vuotin virkiäistä.

Noin minäki lassa lauloin:
"Elköhön sinä ikänä,
Vasten vaivaista minua,
Ja kohti kovaosaista,
Vesat viiassa yletkö,
Ja pajut pahalla maalla,
Koivut korpinotkelmoilla,
Kankahaisilla karahkat!"

Kasvoin siitä suuremmaksi,
Korkiammaksi kohosin,
Vuotin viikon vihkiäistä,
Kauan kaunista valitsin;
Sain viimein vihaisen miehen,
Lihan syöjän, luun purijan,
Tukan tuulille jakajan,
Hapsien hajottelijan.

Piti vitsan vieressänsä,
Nahkaruoskan naulallansa,
Karsitun karangon käässä,
Käätyn kartun kainalossa,
Jolla lyöä lykkäjävi,
Kohti päätä kolkkajavi.

203. Tunnen sulhoni.

Tunnen mie hyvän tulosta,
Astunnasta arvaelen—
Tukk' on tyyni tuulessaki,
Hivus ei visko viimallaki.
Tulosta pahanki tunnen,
Astunnasta arvaelen—
Tukka tuiski tuulettaki,
Hivus viskoi viimattaki.

Vielä tunnen muien sulhot,
Muitterammat muien sulhot;
Kun tulevat muorin luoksi,
Muhotellen muorin luona;
Kun tulevat naisen luoksi,
Nauratellen naisen luona.
Katso'pas minun katalan,
Mun katalan kaunoistani,
Ei tuo muorille muhota,
Eikä naura naisen luona!

On kun karhu kaunoseni,
Sulhoni suelle verta,
Ikenet on irvellähän,
Silmät kiljan kaljallahan.
Nurin tungeksen tupahan,
Väärin veäksen huonehesen,
Väätty pihlaja pivossa,
Käätty karttu kainalossa,
Seiväs säätty olkapäällä,
Karsittu karahka käässä—
Ei ketänä muuta vasten,
Vasten vaivaista minua,
Kohtipa kovaosaista
Kohti koitopäivällistä.

204. Itken pois ihanat silmät.

Laulu työksi lankiavi
Hevosen hyvän re'essä,
Itku silmähän tulevi
Pahan miehen vuotehella.
Jo olen joutunut johonki,
Kurja kunne'ki osannut,
Vierelle viholliseni,
Sanojani saapuville;
Jo on minulla riivi rinnus,
Riivi rinnuksen vetäjä,
Jo on minulla konsti korja,
Konsti korjan kanneltava.

Aina aikahan tulisin,
Aikahan tulettelisin,
Kun ei tuojani toruisi,
Saajani pahoin sanoisi,
Vetäjäni vierastuisi.
Vaan kun tuojan toruvi,
Saajani pahoin sanovi,
Vetäjäni vierastuvi,
Siit' itken iäni kaiken,
Ja kaiken elinajani.
Itken pois ihanat silmät,
Vieretän verevän kasvon,
Puotan poskeni punaiset,
Kasvon kaunihin kaotan.
Itken kujat kuurullani,
Läävät länkämäisilläni,
Itken saavit, itken saunat,
Itken salvomet saloa.
Jo tuosta joki tulevi,
Meri selvä selkiävi,
Itkemistäni vesistä,
Läpi pääni laskemista,
Läpi kulman kulkemista,
Poskilta putoamista.
Kylpisi kyläni naiset,
Sekä naiset naapurini,
Kolmasti kotini naiset,
Kylpisin minä itseki,
Sekä valta vanhempani,
Sekä saamani emoni,
Itkemilläni vesillä,
Läpi pääni laskemilla,
Läpi kulman kulkemilla,
Poskilta putoamilla.

205. Miesi minulle annettihin.

Tuota toivoin tuon ikäni,
Katsoin kaiken kasvinaian,
Suojakseni suurta miestä,
Lajikseni laaullista;
Ei iso suannutkana,
Eikä äitini luvannut
Suojakseni suurta miestä,
Lajikseni laaullista.

Miesi minulle annettihin,
Uros uusi laivattihin;
Miehen mitta, miehen varsi,
Ei ole miehen mieltä päässä
Miel' on viety,—pää jätetty,
Aivot otsasta otettu.

206. Sain minä savisen saksan.

Voi minä piloinen piika,
Kunne kuitenki osasin,
Polin puulle pyörivälle,
Varvulle varattomalle!

Oisipa minuksi ollut
Paikkoja parempiaki,
Puita pyörimättömiä,
Varpuja varallisia;
Vaan ma hullu hukkasime,
Mielimennyt mättäsime,
Tieten tervan keittimehen,
Silmin valkian sisähän.
Luulin saksan saaneheni,
Pajarin valinneheni;

Sain minä savisen saksan,
Pahanpäiväisen pajarin—
Multatakka myötävänä,
Savitakka saatavana,
Kukon kullat kukkarossa,
Taskussa kanan hopiat.
Sain ma untelon urohon,
Miehen tuulenmielellisen,
Vielä villin viinanjuojan,
Hurjan ostajan oluen;

Kun tuon kaupalle lähetän,
Kaikki juopi kaupukseni—
Saan saapi, tuhannen viepi,
Vielä velkoa tekevi,
Alttinoin kylän akoille,
Polttinoin kylän pojille.
Kun tulevi kaupoiltahan,
Tuo ei tenkoa tinaista;
Tuopi kyllä kyynäsvartta,
Viljalta vihaista kättä,
Jolla tukkani repivi,
Hapseni hajottelevi,
Tukat tuulelle jakavi,
Ahavalle anneksivi.

207. Jo johonki saatettu.

Jo mun saatti saarehinen,
Juohatti joentakainen,
Hurstille humalahurjan,
Viinavillin vuotehelle,
Vasten tahtoa emoni,
Varotusta vanhempani.

Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani:
"Ellös vainon neito nuori,
Ellös kasvava kanarva,
Hurjan hurstille ruvetko,
Lakanoille juomalallin,
Oksentajan olkiloille,
Tuville tupakanjuojan!
Usein humalahurjan,
Useimmin viinavillin,
Kopra tukkihin tulevi,
Hapsihin hahattelevi;
Usein humalahurjan,
Useimmin viinavillin,
Oksennus olille jääpi,
Vaahti vaipalle valuvi,
Korjata vihaisen vaimon,
Sekä tyynen työnnytellä."

Mikä kuitenki minulta,
Kuka kurjalta tytöltä,
Mikä otti mielen multa,
Kuka haikian hajotti,
Mukomalta mielevältä,
Kylän kaiken viisahalta;
Kun menin miehelle pahalle,
Viinarattihin rakastuin,
Laskin hurjan hurstilleni,
Viinavillin viereheni;
Otin yöksi vuotehelle,
Laskin kyynysvarrelleni,
Kuusen oksalta kuvetta,
Käsivartta karrukselta.

208. Tein kaupan kallallisen.

Olisi minun pitännä,
Piteä pitempi mieli,
Vielä vuosi, vielä toinen,
Vielä vuotta viisi, kuusi,
Kaiketi kaheksan vuotta,
Ympäri yheksän vuotta,

Kahen puoleni katsella,
Yli pääni ymmärrellä,
Ei tehä katuva kauppa,
Ikuhinen itkettävä

Tein kaupan kallallisen,
Syrjällisen synnyttelin;
Otin hurjalta hopiat,
Kullat mieron kulkijalta,
Tengat tien kävelijältä,
Rahat rannan juoksijalta.
Nukuin nurjuksen nutulle,
Väsyin värjyn vuotehelle,
Hurstille humalahurjan,
Viinavillin vaattehille;
Hullu lyöpi hurstiltansa,
Viinavilli vierestänsä,
Poies potki uutimesta,
Ulos sängystä uhitti.

209. Hyv' on olla hympyrällä.

Minä jauhan vanha vaimo,
Home'korva houhattelen;
Ei mulle miniä jauha,
Pojan nainen pyörittele.

Eikä jauha Jaakkoseni,
Uros lynkä lykkiele,
Väännättele vääräsääri,
Hympyräiseni hykerrä;
Itse jauhan Jaakolleni,
Väännän vääräsäärelleni,
Lykkielen lyngälleni,
Hympyrälleni hykerrän.

Hyv' on olla hympyrällä,
Kaunis kampurajalalla—
Hympyrä hyvällä syötti,
Kampura veen kaloilla;
Pyhät syötti pyynlihoilla,
Aret ampulintusilla.
Pyhä ei kiellä pyytämästä,
Sapatti samoamasta;
Aina antoi armoluoja,
Lupasi hyvä Jumala,
Pyhänäki pyytäjälle,
Arkena anelijalle.

Hyv' on olla hympyrällä,
Lysti lyngällä eleä—
Kyllä lynkä linnun saapi,
Kampura kalan vetävi;
Ei sitä sotahan vieä,
Ei tahota tappeluhun.

210. Minun lauloa pitäisi.

Kukko lauloi kullallensa,
Kananlapsi kaunollensa,
Varis lauloi vaahtokuulla,
Kevätkuulla keikutteli;
Minun lauloa pitäisi,
Reiän olla laulamatta.
Reiän on kultansa kotona,
Turvansa tutuilla mailla;
Minun on kulta kulkehella,
Minun turva tuul'ajolla,
Leivänsaaja lentehessä,
Kyntäjä kylän kululla,
Rannalla rahan hakija,
Kapelulla karhitsija.

Eipä kuulu kullaistani,
Ei kuulu kujassa käyvän,
Alla ikkunan asuvan,
Veräjillä veistelevän,
Pilkkovan pihalla puita,
Koan eessä kolkkoavan;
Sill' on illoilla ikävä,
Äsken yöllä äitelämpi,
Aamusilla aatkelampi,
Havatessa haikiampi.

Useinpa leinon lesken,
Usein minun utuisen,
Puolet pään-alaisiani,
Toinen puoli vuoettani,
Kirppujen kisattavana,
Lutikkojen maattavana.
Useinpa leinon lesken,
Usein minun utuisen,
Keskiöisissä unissa,
Kopra tyhjeä kokovi,
Käsi vaalivi valetta,
Kupehelta kummaltaki.

Useinpa leino leski,
Usein minä utuinen,
Yksin työlle työnteleme,
Yksin ruoalle rupean,
Yksin liitäme levolle,
Käyn ukotta uutimehen.
Vielä aikahan tulisin,
Aikahan tulettelisin,
Yksin työllä ollessani,
Yksin käyessä vaille;
Sepä vasta vaikiampi,
Yksin lähteä levolle—
Ei kutana kumppalina,
Kuka suuta suikkajaisi,
Syyhyttelisi sivuja,
Kupehia kutkuttaisi.

d) Muissa tiloissa.

211. Ilo ilmahan katosi.

Lauloin ennen lapsempana,
Muistin muita pienempänä;
Laulelin jokaisen lakson,
Joka kummun kukkuelin,
Joka rannan rallattelin,
Lehot leikkiä pitelin,
Ilman lintujen iloksi,
Rastahaisien ratoksi,
Suosioksi sorsasien,
Allien ajan kuluksi.
Sillä voitin viisi vuotta,
Vuotta kuutosen kulutin,
Armahan isoni luona,
Emon kannon kartanoilla,
Veikkoni venon kokassa,
Siskon marjapoimennilla.
Allit mulle palkan maksoi,
Sorsat soittoni sovitti;
Antoi allit armautta,
Suloutta sorsat antoi,
Rastahaiset rattoutta,
Ilman lintuset iloa.

Tuli sitte aika toinen,
Aika entinen aleni,
Vei sorsa suloutensa,
Alli armahan elonsa,
Rastahaiset rattouuen,
Ilman lintuset ilonsa,
Jäivät leikkini leholle,
Ajat armahat aholle,
Ilot kaikki kankahalle,
Laulut laksohin katosi.

Niin en nyt enempi laula,
Enkä oikein osaja,
Hopiatt' en ensinkänä,
Vaskett' en vähäistäkänä;
Laulajan laki palavi,
Runon kulkku kuivettuvi,
Vaan ei korvat kuulijoitten,
Naurut ilman istujitten,
Naurut naisten, mielet miesten,
Arvelot kylän urosten.

Vielä laulaisin rahalta,
Kullalta kukahtelisin,
Hopialta huolisime,
Varustaisime vas'elta;
Enkä äijiä anoisi,
Kovin paljo pakkoaisi:
Alttinan kylän akoilta,
Polttinan kylän pojilta,
Neljä tenkoa tytöiltä,
Ruplan ukko ruhtinoilta.

212. Laulu laiskana pitävvi.

Minä neuon neitosia,
Sanelen sanan tytöille:
Elä neito liioin laula,
Liioin laula, paljo naura;
Laulu laiskana pitävi,
Virret työtä viivyttävi.
Ei kolka kosijan kengät,
Kirjakorjat kiiättele,
Tytön työttömän tykönä,
Lapsen laiskan kartanolla;
Konnat kolkkavat pihalla,
Pahat kalkki kartanolla,
Vievät lapsen lauluiltansa,
Viettelevät virsiltänsä,
Iäksensä itkemähän,
Kuuksensa kujertamahan,
Miehen tuhmasen tulilla,
Varattoman valkioilla.

Äiän mieki hullu huusin,
Äiän raukka rallattelin;
Ei ollut hullun kieltäjäistä,
Ankaran asettajaista,
Jok' oisi opettanunna,
Sanonut sanan minulle:
"Elä huua hullu tyttö,
Elä mieletön melua;
Saat sa hullun hurstillesi,
Mielipuolen puolellesi,
Joka itkettää ikäsi,
Ajan kaiken kaihottavi."

213. Ei oo huolta neitosena.

Elkäte tytön typykät,
Elkäte emosen lapset,
Kovin konstia kysykö,
Ja valitko valkiata;
Konstill' on kova kulakka,
Naastilla navakka ruoska,
Käsi vahva valkialla,
Käsi vahva, syän suuri—
Lihan syöpi, luun purevi,
Veren uuelta vetävi,
Tukat tuulelle jakavi,
Ahavalle anneksivi.

Mitä te tytöt suretta,
Mikä teiän neitosien,
Jospa vielä viikommanki
Kasvatta emon ko'issa?—
Ei oo huolta neitosena,
Tyttönä pahoa mieltä;
Äsken huolta hoivatahan,
Pannahan pahoa mieltä,
Kun on liina liitetähän,
Lakki päähän laitetahan.

Mipä liina liitetähän,
Sepä saaha'an sanoja;
Mikä lakki laitetahan,
Se pannaan pahoa mieltä;
Housut huolella pitävi,
Miehen vaattehet varulla,
Paitaset pahoilla mielin,
Sukat suurella suvulla.

214. Vanhan lahjat nuorelle.

Ei pitäisi neien nuoren
Miestä vannoa valita—
Vilu käsi, jäinen jalka,
Kylmät kylkensä molemmat;
Ei älyä nuori neito
Vanhan miehen miettehiä,
Vanha ei se varsinkana
Tunne nuoren tarpehia.

Na'i vanha nuoren neien,
Otti vanhan nuori neito.
Kävi vanha kaupunkikin.
Osti sieltä rätsinäisen,
Antoi nuorelle kätehen.
Nuori sylki ja pakisi:
"Voi sinua lemmon vanha,
Harma'an havukan silmä,
Mustan koiran karvan kutri!"

Na'i vanha nuoren neien,
Otti vanhan nuori neito.
Kävi vanha kaupunkihin,
Osti sieltä sussunaisen,
Antoi nuorelle kätehen.
Nuori sylki ja pakisi:
"Voi sinua lemmon vanha,
Harma'an havukan silmä,
Mustan koiran karvan kutri!"

Na'i vanha nuoren neien,
Otti vanhan nuori neito.
Kävi vanha kankahalle,
Toi karahkan kankahalta,
Alkoi nuorta peipotella.
Nuori hyppi ja rukoili:
"Voi mun kultakutriseni,
Sinisilmä sirkkuseni,
Minun armas ainoseni,
Kukankarva kaunoseni!"

215. Vanhan eukon valitus.

Kuulin ennen eukon vanhan,
Valittavan vanhan eukon,
Pojastansa noin puhuvan,
Lapsestansa laulelevan:
"Niin minäi äiti raukka,
Kun on muutki äiti raukat,
Tuuvin lapsesta tukia,
Vanhan päiväni varoa,
Pyssykäistä pyörittelin,
Jousikäistä jouvuttelin.
Ei tullut emon tukia,
Ei varoa vanhan päivän
Tulipa tuska kantajalle,
Vahvistui emolle vaiva,
Tuli tukkani repijä,
Kasvoi kallon kolkuttaja."

"Toivoin miestä lapsestani,
Urosta ukon pojasta;
Eipä miestä tullutkana,
Urosta utaununna—
Tuli tuppelo sukuni,
Epatto emän-alani;
Tuli tuhmin kansahani,
Laiskin lapsi joukkiohon;
Tuli villi viinanjuoja,
Raivo ostaja oluen."

"Josp' on söisi siivollansa,
Joisi taitavan tavalla;
Vaan on syöpi syrjillänsä,
Juopi juomarin tavalla."

216. Mitäpä kylä kyselet.

Kylä kyllinki sanovi,
Miero mieltä jatkoavi,
Ihmiset imehtelevi,
Ajan kaiken kalkuttavi,
Sonnassa minun elävän,
Kakaroissa kasvavani.

Vaan mitä kylä kyselet,
Kuta miero kuikuttelet,
Näistä pienistä pihoista,
Kapehista karjateistä?—
Suokohon sula Jumala,

Antakohon armoluoja,
Tätä sontaista pihoa,
Kakaraista kaivotietä;
Kyllin sontoa pihalle,
Kakaroita kaivotielle,
Kyllin sonnan säätäjätä,
Kakaran karistajata,
Näillä pienillä pihoilla,
Kapehilla karjateillä!

Suokohon sula Jumala,
Antakohon armoluoja,
Oluessa tuopit olla,
Maljat maiossa märätä;
Jotta saisi saamatonki,
Ottaisi olematonki;
Jott' oisi antoa kylälle,
Kyllin itsellä eleä!

217. Lempoko lennätti tänne.

Lempoko lennätti minua,
Paha henki tänne painoi,
Saattoi puolelta pokostan,
Kantoi koista korkiasta,
Korville Kostamuksen,
Puolehen puropohjan,
Vierehen ve'en mustan,
Uroille umpilammin,
Alliksi Akimaisen,
Sorsaksi Sohjan poian!
Parempi minun olisi
Olla puolella pokostan,
Marjana isoni mailla,
Emon mailla mansikkana,
Lapukassa lassa piennä
Peipona kotipihoilla.

218. Rajan taaksi raapattihin.

Mikä lie minusta nähty,
Kuka kummanen katsottu,
Kun ei naitu naapurihin
Kopattu kotirikoille;
Eikä Ouluhun otettu,
Kuletettu Kuopiohon,
Liperihin liikutettu,
Saatettu Savon rajoille.
Vietihin Wenäehelle,
Rajan taaksi raapattihin,
Joss' ei äiti ääntä kuule,
Iso ei itkua tajua,
Itikoissa itkeväni,
Paarmoissa parahtavani.

Oisin naitu naapurihin,
Otettu omille maille,
Kotihin koti näkyisi,
Ison pelto ikkunoihin;
Kuuluisi kukonki ääni,
Oman pihan rikkasilta,
Koiran haukunta kujilta,
Käin kukunta kuusikolta.

219. Viety on maille vierahille.

Mikä lie minusta nähty,
Mikä nähty, kuka kuultu,
Kuka kumminki havattu,
Kun ei naitu naapurihin
Otettu omille maille,
Oman pellon pientarelle;
Lie'kö nähty äiä syövän,
Äiä syövän, äiä juovan,
Vai viikon viruneheni,
Ei varahin nousevani?—

Jo olen johonki saatu,
Ylen loitos luovutettu,
Viety maille vierahille,
Maille ouoille otettu,
Ikävissä itkemähän,
Kovin päivin kuolemahan.
Paremp' ois omalla maalla
Juoa vettä tuohisesta,
Kun on maalla vierahalla
Juoa tuopista olutta.

220. Emon kanaset.

Kasvatti minun emoni,
Kasvatti kanoja parven,
Toisen parven joutsenia,
Nuot on aialle asetti,
Seisotteli seipähälle;
Tuli kokko, niin kohotti,
Tuli haukka, niin hajotti,
Tuli lempo, niin levitti,
Yhen vei Wenäjän maalle,
Toisen saatteli Savohon,
Kolmannen kotihin heitti.

Jonka vei Wenäjän maalle,
Se soassa surmattihin;
Jonka saatteli Savohon,
Sen Savossa tauti tappoi;
Kolmannen kotirikoilla
Tappavi ikuinen itku,
Mielalat menettelevi,
Kovat päivät kuolettavi.

221. Tullut muoto mustemmaksi.

Olinpa minäi ennen,
Olin kun omenakukka,
Olin marja maatessani,
Lehti liikkuellessani,
Istuessani ihana,
Armas astuellessani;
Moni katsoi muotohoni,
Varteheni valkotteli.
Nyt on muoto muunne saanut,
Kasvo kaunis vanhentunut,
Tullut muoto mustemmaksi,
Kasvo kaiaksi ruvennut.
Mure tuonut mustan muovon,
Huoli kasvon kaientanna;
Hoikk' on huoleva hevonen,
Murehtiva vaimo musta.

222. Luulin käyväni käkenä.

Toisin tiesin, toisin luulin,
Toisin toivotin ikäni;
Toisin tiesi suuri luoja,
Toisin toivotti Jumala.

Käkesin käkenä käyä,
Kukahella kukkuroilla,
En käkenä käynytkänä,
Kukahellut kukkuroilla;
Toisin otteli osani,
Toisin käv' käkeykseni,
Toisin väänti väärä lykky,
Toisin onni ohjaeli—
Väänti väärälle lykylle,
Onnelle osattomalle.
Täytyi ruupuhun ruveta,
Käsin käyä tähteliille,
Piti lenteä leholle,
Havupuille haihatella.

En nyt tuota tuhma tunne,
Äkki outonen älyä,
Kunne luome luotu lapsi,
Kunne kaivame katala,
Tien kunka otan etehen,
Juonen kunka juostakseni;
Lähenkö revon rekehen,
Vai lähen jänön jälille.

Jos lähen revon rekehen,
Revoll' on reki matala;
Kiskoisi joka kivonen,
Joka kanto kaapaseisi.

Jos lähen jänön jälille,
Koukkupolven polkumille;
Jänö peittäisi jälensä,
Koukkupolvi polkumensa.

En lähe jänön jälille,
En rekehen repo raukan;
Istun ilveksen rekehen,
Ilves vie ison kotihin,
Reen käymättä kivihin,
Kantoloihin koskematta.

223. Jouvuin puulle pyörivälle.

Voi minä poloinen lapsi,
Poloisella Pohjan maalla!
Jo minä johonki jouvuin,
Jouvuin puulle pyörivälle,
Varvalle vapisevalle,
Sain lehelle liekkuvalle.

Kunne puuhut pyörrähtävi,
Sinne pyörrähän jälestä;
Kunne varpa vaapahtavi
Sinne vaapahan jälestä;
Kunne lehti liekahtavi,
Sinne liekahan jälestä.

Oisipa minuksi ollut,
Ollut puita pyörimättä,
Varpoja vapisematta,
Lehtilöitä liekkumatta;
Itse hullu hukkasime,
Mieletön menettelime,
Itse mie isosta luovuin,
Itse äitistä erosin,
Itse vierin veikoistani,
Siirrime sisaristani,
Sorsan suojille sioille,
Allien asuntamaille,
Sisareksi siikasille,
Lohen poian puolisoksi.
Siellä sorsa suojelevi,
Tavi laitto laajelevi,
Siika silmäni pesevi,
Hauki pääni harjoavi,
Ahven suuta anneksivi,
Veen kalaset kauloavi.

Jopa vaan minun poloisen,
Jo kohta poloisen lapsen,
Sisar saapi siikasina,
Veikko haukina vetävi,
Emo appo ahvenina,
Iso kaikkina kaloina.

224. Itken kurja kulkuani.

En itke ison hyvyyttä,
Enkä äitin armautta,
Vaan itken isoni maita,
Maita maammoni murajan;
Itken veikon valkamia,
Siskon siltoja paheksin.

Tuota itken tuon ikäni,
Kun olen kurja kulkusassa,
Raukka rannan juoksennassa,
Vaivainen vaeltamassa.
Sain ma kurja kulkemahan,
Raukka rannat kiertämähän,
Vaivainen vaeltamahan;
Jouvuin kylmähän kylähän,
Rautaisehen rahva'asen—
Lapset raukan rannikolla,
Keion mieron kierrännässä,
Vaivaisen kylävarassa.

Tuulet kurjalla tupana,
Saunana vesisatehet;
Mont' on tuulta tuulevata,
Monta saapoa saetta,
Päälle lapsen armottoman,
Vaattoman vaimon päälle,
Näillä ouoilla ovilla,
Kyläsillä kynnyksillä.

225. Kun oisin kuollut kuusiöisnä.

Syäntäni syytelevi,
Päätäni pahoin panevi;
Viekäte minua maata,
Tupatkate tuutumahan,
Ikuisille vuotehille,
Polvuisille pääaloille,
Näiltä päiviltä pahoilta,
Ilmoilta ilottomilta!

Kun en oisi kurja raukka
Luotu tänne luonnankana,
Näille päiville pahoille,
Ilmoille ilottomille.—
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi,
Syntymättä, kasvamatta,
Suureksi sukeumatta,
Tämän ilman tuntematta,
Näkemättä näätki päivät.

Eikä surma suorin tehnyt,
Tauti oikein osannut,
Kun ei tappanut minua,
Kun mie liekuin kätkyessä,
Karjuin eukon kainalossa.

Kun oisin kuollut kuusiöisnä,
Katonut kaheksan-öisnä,
En oisi paljoa pitänyt—
Pikkaraisen pientaretta,
Kyynärän pyheä maata,
Eroon itkua vähäsen,
Ison ei väheäkänä.

Tahi kun karjassa kävelin,
Lassa lammasten keralla,
Kun oisi karhu kaatanunna,
Susi surmannut minunki,
Niinkun kaatoi lammaskarjan,
Lehmät kaunoiset kaotti!
Parempi minun olisi,
Parempi olisi ollut,
Olla karhun kainalossa,
Suussa juoksevan sutosen,
Kun reessä repokypärän,
Korjassa korian sulhon.

226. Minä pyy pesätön lintu.

Ajattelen aikojani,
Muistan muita päiviäni,
Entistä elantoani;
Niin oli entinen elanto,
Kun kesäinen päivän nousu,
Aamu armas aurinkoinen.
Niin on nyt minun eloni,
Kun pimiä pilven ranta,
Tahi laaka lammin ranta;
On kun syksy-yö suruinen,
Pimiä kun talven päivä.

Olin ennen kun olinki,
Olin kun omenakukka,
Tahi tuores tuomenkukka;
Olin mansikka mäellä,
Punapuola kankahalla,
Koppelo eroon ko'issa,
Tavi taaton kartanolla,
Sirkkunen sisaren luona,
Vesilintu veikon luona—
Missä nyt minun kotini,
Kussa kurjan kartanoni?

Koti on koppelon pojilla,
Kartano kylän kanoilla,
Pesä pyillä pienoisilla;
Minä koppelo koiton,
Minä kana kartanoton,
Minä pyy pesätön lintu.
Korvess' on minun kotini;
Kalliolla kartanoni,
Maantiellä minun majani,
Turpehessa muut tupani,
Aian soppi on suojanani,
Joka tuuli turvanani,
Meren aallot armonani,
Meren vaahet varjonani.

227. Sinnes nyt pihani pitkät.

Olin mieki neito muinen,
Olin kasvava kananen,
Pitkillä ison pihoilla,
Oman taaton tanhuilla;
Kävin kukkana kujilla,
Kajavana kartanoilla.

Toisin nyt minun poloisen,
Toisinpa tätä nykyä:
Sinnes on pihani pitkät,
Kunnes pitkät pilven rannat;
Sinnes kaiat kaivotieni,
Kunnes kaiat kaaren rannat;
Sinnes laajat lattiani,
Kunnes laajat lammin rannat;
Sinnes oikein oveni,
Kunnes oikein otavat.

228. Kului kultainen ikäni.

Kului kultainen ikäni
Kului koiran kunnialla;
Väsyi herttainen väkeni,
Väsyi väärällä tavalla.
Ei kulunut kutsuloissa,
Ei väsynyt välttilöissä;
Kului kuivissa sanoissa,
Väsyi silmävääntelöissä,
Hautui hammasten välissä,
Kiehui kielikattilassa.

Monipa minulla onpi,
Usia olettelevi,
Virkkaja vihaisen äänen,
Äänen tuiman tuikuttaja;
Ei ole minulla monta,
Tieä en raukka yhtäkänä,
Sanan armon antajata,
Suin sulin puhelijata,
Kiukahalle käskijätä,
Uunille uhittajata,
Tuppurista tultuani,
Satehesta saatuani,
Kylmästä kyhättyäni—
Turkin helmat tuppurissa,
Viitan helmat viehkurissa,
Hallassa hamehen helmat.

229. Väki herttainen väheni.

Kului kultainen ikäni,
Valui armas vartaloni,
Väki herttainen väheni;
Ei kulunut kunnialla,
Ison ikkunan aloilla,
Kului kunniattomilla,
Kylän kynnyspolkimilla,
Meni mieron juoksennassa,
Väheni kylävälillä,
Valui vaivoissa pahoissa.

Kesät kontuja keräsin,
Talvet väännin taikon vartta,
Piti käyä piilosassa,
Metsän korvessa kovassa;
Pässit päätäni puneli,
Oinas otsakierojani,
Minun päätäni piloisen,
Otsoani onnettoman.

230. Pah' oli orjana eleä.

Pah' on orjana eleä,
Käyä toisen käskyläisnä
Olin orja mieki muinen,
Palkanpiika pappilassa;
Pah' oli olla pappilassa,
Kehno kellon soittajassa,
Paljo pantihin olutta,
Meille hiivat heitettihin.

Pah' oli olla orjuuessa,
Ei parempi emantuuessa:
Unta täynnä uunin korvat,
Paljo pankolla makuuta,
Ei emännän vuotehella,
Talon vanhimman varalla.

231. Olut vieri kun vetehen.

Olinpa minäi ennen
Kirkon kippa, linnan lippa,
Sulhasten syämen syttö,
Nuorten miesten mielitietty;
Moni katsoi muotoani,
Vartaloa valvatteli.
Kesät kengässä kepasin,
Talvet saksan talluksessa,
Turun uuessa tuvassa,
Kauppamiehen kartanossa.
Join ma kahvia kahesti,
Kolmasti koin oluet;
Saksa kullaksi saneli,
Kanaksensa kauppamiehet,
Pienet herrat hertaksensa,
Sorsaksensa suuret herrat.

Tulin vanhaksi varahin,
Epatoksi ennen muita;
Nurin katsoi nurkkaherrat,
Väärin katsoi väärttimiehet,
Katsoi kaltoin vierahatki,
Ei oikein omat isännät.

Olut vieri, kun vetehen,
Kaatui kahvet, kun jokehen;
Jo olen hyljätty hyvänen,
Olen heikko heitettynä,
Omin sormin soutamahan,
Omin väin vetelemähän,
Omin kengin kenkimähän,
Syömähän omin lusikoin.

232. Ei nyt paista palmikkoni.

Kun olin ennen nuorra neinnä,
Nuorra neinnä kasvavana,
Niin mun keikkui keträpuuni,
Kun veikon venehen kokka;
Niin mun verkani vihotti,
Kun isoni nurminiittu;
Niin mun paisti palmikkoni,
Kun kaunis kasarivaski;
Niin mun huohti kaulahuivit,
Kun on kullattu hopia,
Tahi kukat kultalatvat,
Keskellä kesäsyäntä;
Helmukseni hempiämmät,
Kaunihimmat karvaltansa,
Kun on armas aamurusko,
Kaunihimmat taivon kaarta,
Sa'an karvan kantavata.
Kenkäni käkenä kukkui,
Kesälintuna lipasi,
Käyessäni kirkkotietä,
Toisten tyttöjen keralla.

Nyt on tullut aika toinen,
Elo entinen kaonnut;
Ei nyt keiku keträpuuni,
Eikä verkani vihota,
Paista ei palmikot isosti,
Eikä huoha kaulahuivit,
Helmukseni ei helota,
Eikä kengät kukkuele.

233. Nyt on tullut turmiolle.

Olin armas aikoinani,
Kaunis kasvinpäivinäni,
Lakla emoni lattioilla,
Tavi taattoni pihoilla,
Vesilintu veikon luona,
Sirkkunen sisaren luona.

Kun ma läksin astumahan,
Kirkkotietä teppomahan,
Astuin allin askelilla,
Taputin tavin jaloilla;
Monen miehen mieli vieri,
Monen sulhon suu muhahti,
Tämän allin astuessa,
Vesilinnun viertessäni.

Nyt on aika toisin tullut,
Päivä tuhmempi tavannut;
Olen tullut turmiolle,
Tammanna tavattomaksi,
Joka sammakon sanella,
Joka hallin haukkuella,
Joka korpin koikkuella,
Mustan linnun muihkaella.

Vaan elä korppi koiku'kana,
Elä muihka musta lintu!
Et very minun verellä,
Et liho minun lihalla;
Se on vettä, mi on verta,
Sepä luuta, mi lihoa.

234. Olin ennen otramaana.

Olin ennen otramaana,
Otramaana, kakramaana,
Kaalimaana kaunihina,
Papupeltona parasna;
Jo jouvuin sekalimaaksi,
Kehnon heinän kasvajaksi,
Tulin nurmiturpeheksi,
Sain sammalmättähäksi.

Olin ennen, kun olinki,
Armahampi aikoinani,
Olin kukka kuuskesoisna,
Vilkka viisivuotisena;
Kun ma istuin, maat ilotsi,
Kun ma seisoin, seinät kuulti,
Kun ma tanssin, taivas kiehui,
Kun kävin, kämärät läikkyi.

Olin mansikka mäellä,
Puolakukka kumparella,
Maksoin markat maatessani,
Tengat tietä käyessäni;
Jos nyt en mitänä maksa,
Maksa en maallista matoa,
Toukan syömeä tomua,
Riihen eellistä rikaista.

III. Poikien lauluja.

235. Jos ma lauluille las'eme.

Jos ma lauluille las'eme,
Virrentöille työnteleme;
Laulan ma meret mesiksi,
Meren hiekat hernehiksi,
Meren kivet kirstuloiksi,
Meren kaislat kaupungiksi.
Laulan neien kaupunkihin,
Liitän linnani sisähän,
Joka piioista pitävi,
Neitosista niekuttavi.
Se ei suostu sormuksihin,
Mielly miehiin hyvihin;
Ennenkun kosissa käynen,
Itse käynen katsomassa.

Nain ma tuosta nuoren neien,
Otan linnasta lihavan,
Jonka kanssa yöt lepeän,
Kahen päivät kallottelen.
Tuosta kasvan kaunihiksi,
Ylenen ylen hyväksi,
Paisun linnan paimeneksi,
Vahvan linnan vartiaksi.
Suorin poikaset sotahan,
Nuoret miehet miekka vyölle;
Itse linnassa lihoan.
Sekä kasvan kaupungissa,
Juon olutta, minkä jaksan,
Apan kaupungin kanoja.
Sure en sitte Suomen maita,
Enkä Suomen neitosia—
Suomess' on soriat neiot,
Kaunokaiset Karjalassa;
Lihavammat linnassani,
Kaunihimmat kaupungissa.

236. Käynti roualassa.

Lähen tästä roualahan,
Hyvän rouan kartanohon,
Kullaista kujoa myöten,
Hopiaista tietä myöten,
Jost' on sillat silkin pantu,
Veralla vetelät paikat.

Jo joutui joki etehen,
Häilähti hätä kätehen;
Hypätenkö, harpatenko?
Hypätkäme, harpatkame.

"Hyvä huomen roualan,
Onni uutehen tupahan!
Täältä leikari tulevi,
Keikari keritteleksen:
Joko on viikon viinat pantu,
Kauan otraiset oluet;
Onko lautaiset laottu,
Lusikkaiset lautaisilla;
Onko pirtti pyyhittynä,
Sekä sintsi siivottuna;
Onko pesty pitkät penkit,
Lattiat vesin valettu,
Sillat silkillä katettu,
Veran lestolla ve'etty,
Tulla Turun poikasien,
Saaha Saksan sulhosien?"

"Onpa viikon viinat pantu,
Kauan ollehet oluet;
Onpa lautaiset laottu,
Lusikkaiset lautaisilla;
Viel' on pirtti pyyhittynä,
Sekä sintsi siistittynä,—
Pesty pitkät seinäpenkit,
Lattiat ve'en valettu,
Sillat silkillä katettu,
Veran lestolla ve'etty,
Tulla Turun poikasien,
Saaha Saksan sulhosien."

"Hyvä kiitos, hyvä laitos,
Hyvän rouan huonehessa!
Saako leikar leikin lyöä,
Piipari ilon piteä,
Hyvän muorin moisiolla,
Hyvän vaarin vainiolla,
Tämän talon tanterella,
Talon rikkahan rikoilla?"

"Saapi leikar leikin lyöä,
Leikin lyöä ja kisata,
Hyvän muorin moisiolla,
Hyvän vaarin vainiolla,
Tämän talon tanterella,
Talon rikkahan rikoilla."

"Hyvä kiitos, hyvä laitos,
Saamasta hyvän sanoman!
Ken nyt leikkihin tulevi,
Ken kisahan kerkiävi;
Tokko roua koista jouti?"

"Ei roua kotoa joua,
Tekemist' on työtä paljo:
Vehnäleivät leipomista,
Talkkunat taputtamista,
Mesikannut kantamista;
Tästä kulkevi kuningas,
Vaeltavi linnan vanhin.

Ennen pistän piikojani,
Panen palkkalaisiani,
Annan kokkini koasta,
Tallipojan tanhuasta."

"Hyvä kiitos, hyvä laitos,
Saamasta hyvän sanoman;
Nyt se leikar leikin lyöpi,
Piipari ilon pitävi."

"Millä teiän palkan maksan,
Kullallako, vai hopeella?"

"Et kullalla, et hopeella;
Kyll' on kultia ko'issa,
Vaikka kiukoat tekisi,
Rauniot rakentelisi,
Tekis rastit rauniolle,
Ristit riihen ikkunoihin;
Anna mulle nuori neito,
Sillä roua palkan maksat."

"Annan sulle nuoren neion,
Panen piioista parahan;
Annan riskin riihen puijan,
Konstin kankahan kutojan."

"Hyvä kiitos, hyvä laitos,
Hyvän annin antamasta,
Paremman lupoamasta.
Hyvin roua palkan maksoi,
Nuori neito saatiin,
Neito nuori ja soria."

237. Täytyykö tätä tupoa.

Kuules kultainen isäntä,
Pienoinen perehen miesi;
Keltä mä kysyn lupoa,
Keltä lausun lattiata,
Minun leikin lyöäkseni,
Taiten tanssaellakseni?

Hoi isännät, hoi emännät!
Kell' on kellarin avaimet;
Täytyykö tätä tupoa,
Lainataanko lattiata,
Tanssia tasaisten miesten,
Miesten nuorten notkustella?

Kun ei täytyne tupoa,
Lainattane lattiata,
Mie ulos ovia myöten
Siirten, saarten seinäviertä,
Kierten, kaarten kartanolle;
Sitte tanssin tanterella,
Keikun keskellä pihoa,
Liipottelen liinamaalla,
Joss' ei pää lakehen koske,
Otsa ei ortehen kolaha,
Jalat sillan liitoksehen.

"Täytyypä tätä tupoa,
Lainatahan lattiata,
Tanssia tasaisten miesten,
Miesten nuorten notkustella;
Tarvis ei tanssia pihalla,
Liipotella liinamaalla—
Harakat pihalla tanssi,
Pienet linnut liinamaalla."

238. Soita'pas soria likka.

Soita'pas soria likka,
Rannin likka rallattele,
Sorialla soitollasi,
Kumialla kulkullasi,
Heliällä hengelläsi,
Kaunihilla kaulallasi!
Anna suuta, Suomen likka,
Tälle Suomen sulhoselle;
Suu ei kulu suuellessa,
Käsi kättä antaessa.

239. Täm' on iltoja iloisin.

Ilona käki metsässä,
Lammas laihohalmehessa,
Neito nuori nuotehessa,
Pieni lapsi lattialla;
Iloiset on muutki illat,
Remusat on muutki retket,
Täm' on iltoja iloisin,
Tämä retkiä remusin.

Laulaisinpa, taitaisinpa,
Kun olutta tuota'isin,
Tuoppikana, toinenkana,
Kannukana, kaksikana.
Kun ei tuotane olutta,
Kannettane kannun täyttä,
Kerin virteni kerälle,
Sykkyrälle syyättelen,
Kerän pistän kelkkahani,
Sykkyrän rekoseheni.
Silloin laulan, konsa jouan,
Kun en konsa joua'kana,
Niin en silloin laula'kana;
Enkä laula ensinkänä,
Ei ole kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa,
On mua kuuset kuulemassa,
Oppimassa hongan oksat.

240. Miksi juot joesta vettä.

Näkyi nännit neitoselta,
Pystyt rinnat piikaselta,
Juoessa joesta vettä,
Lakuttaissa lammikosta;
Mie tuota ihoamahan,
Ja kohta kyselemähän
"Miksi juot joesta vettä,
Lakit vettä lammikosta?"

"Siksi juon joesta vettä,
Lakin vettä lammikosta,
Ei anna iso olutta,
Ei emoni ensinkänä;
Iso juotti aisanpäällä,
Emoni avainperillä."

241. Rikas kosija.

Tullos neitonen minulle,
Minulle miehelle hyvälle,
Tälle Suomen sulhaselle,
Sorialle sorkalelle;
Ei minulta tyhjä puutu,
Pahat päivät polvenahan.
Kolm' on aittoa minulla:
Yks' on aitta vehkasuolla,
Toinen parkkikankahalla,
Kolmansi kotoinen aitta.

Jok' on aitta vehkasuolla,
Sihen on vehkoja ve'etty;
Jok' on parkkikankahalla,
Sihen on pantu parkkiloita;
Se kolmas kotoinen aitta,
Sihen on tyhjeä typitty—
Eikä aivan tyhjäkänä,
Eikä aivan täysikänä:
Kanan pää, karitsan kaula,
Kolme hauin kylkiluuta.

Tule neitonen minulle,
Minulle miehelle hyvälle,
Korialle kumpalille,
Pohatalle puolisolle;
Kolm' on lehmeä minulla,
Yks' on suolla muurikkinen,
Toinen määllä mansikkinen,
Kolmas puolukka palolla.
Yks' on maiolta mahoton,
Toinen voilla vuolovampi,
Kolmas vallaton vasoilta;
Ei ole illoin kytkemistä,
Eikä aamuin laskemista,
Suolan, suuruksen surua.

242. Keltä mä kysyn tytärtä.

Kuules kultainen isäntä,
Pienoinen perehen miesi!
Keltä mä kysyn tytärtä,
Keltä anon ainoistasi:
Kiviltäkö, kannoiltako,
Vaiko pitkiltä pihoilta;
Kysynkö kylän akoilta,
Vai isolta, vai emolta,
Vai veikolta vanhimmalta,
Vaiko itseltä tytöltä?

Kuules kultainen isäntä,
Pienoinen perehen miesi!
En minä sinua kiitä
Kiviltäsi, kannoiltasi,
Enkä pitkiltä pihoilta,
Avaroilta aitoiltasi,
Kun et antane minulle
Pihan pitkän juoksijaista,
Aitavieren astujaista,
Kujavieren kulkijaista,
Tanteren taputtajaista.

243. Monimorsiamellinen.

Mont' on mulla morsianta,
Neljä neittä tieossani
Vielä viieski varalla,
Kanssa kuues kuuluvissa.

Yks' on tuolla Toivolassa,
Niemelässä neiti toinen,
Kolmansi Kotalahella,
Neljäs Neitolan kylällä.
En taia sitä epäillä,
Eri pelänne ensinkänä,
Ettei ota onkeheni,
Kala viiestä ve'estä,
Osaavasti onkiessa,
Koukun konstin laskiessa;
Vaan sitä epäelenki
Sitä pelkeän pahasti,
Etten saa ma ensimäistä
Tuolta Toivolan kylästä.

244. Potra on poikana eleä.

Ei ole herjalla hevoista,
Emäntät' ei ensinkänä;
Tulisko ostoa oronen,
Sekä naimahan ruveta?

Naisin naisen neitosista,
Ottaisin omilta mailta;
Vaan onko nämät nykyiset,
Nämät tyttäret nykyiset!
Ne on lyhyen lylleröiset
Maantasaiset talleroiset,
Kuvettaskujen tasaiset,
Vyökusakan korkeuiset,
Rinnat rikki riivatuilla,
Hamet halki halvatuilla.

Nainen linnasta lihavan,
Kaupungista kaunokaisen,
Joll' on kallis kampa päässä,
Kohtapää, kotat jalassa.

Tahi jos tietäisin vähäsen,
Arvoaisin aikanani,
Niin en naisi ensinkänä,
Nykyisiä tyttölöitä;
Ne on neitona soriat,
Koriat ison kotona,
Äsken akkana äkäiset,
Vihaiset vihittyänsä.

Mikäs on poikana eleä,
Mikäs olla naimatonna?—
Potra on poikana eleä,
Naasti olla naimatonna;
Ei oo naista naukumassa,
Eikä lasta itkemässä,
Akka ei arttia vetäne,
Laps' ei leipeä anone.
Huoleton hevoton poika,
Aivan huoleton akaton:
Piä ei piiskasta muretta,
Kanna ei huolta kannuksesta.

245. Oisi mulla vallan miekka.

Oisi mulla vallan miekka,
Vallan miekka, vallan valta,
Vallan valkia hevonen;
Ajaisin ma neitimaalle,
Naisin sieltä neittä kolme:
Yhen nuoren, toisen vanhan,
Kolmannen kasatun piian.
Kasatulla työt tekisin,
Vanhan neuona pitäisin,
Itse nuorta naurattaisin.

246. Kun saisin Savosta naia.

Kun saisin Savosta naia,
Joroisista juohatella;
Minä naisin kolme naista,
Yhen naisin nuoren naisen,
Toisen naisin vanhan naisen,
Kolmannen kasatun naisen.
Nuoren nuotalle panisin,
Vanhan vaattehen tekohon,
Kasatun kiven etehen;
Nuor' oisi nuotalla parempi,
Vanha vaattehen teossa,
Kasattu kiven e'essä.

247. Katumoiksi nainen kaunis.

Oisko mulla, kun on muilla,
Rekiviitta viien louvun,
Sa'an maksava satula,
Heponen hyvännäköinen;
Naisin naisen neitosista;
Ottaisin oman emännän,
Vaimon muita valkiamman,
Akan muita armahamman.
Aiä äyriä pitävi,
Paljo pieniä rahoja,
Saaha uuesta taloa,
Naia naista neitosista,
Ostoa orihevoista.

Enkä tieä mie poloinen,
En tunne poloinen poika,
Tällä inhalla iällä,
Katovalla kannikalla,
Nainko naisen nuoremmaisen,
Eli vanhemman valitsen.
Elköhön poloinen poika
Puuttuvalla polvellansa,
Naiko naista nuoremmaista,
Naista kaunista katselko!
Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Vanhan nuorta ottamasta,
Kaunista käkeämästä:
"Katumoiksi nainen kaunis
Kainun miehen kainalossa,
Huoleksi hyvä heponen
Huonon miehen seimen päässä."

248. Lempo leskelle menevi.

Mik' otti isolta mielen,
Kuka kummanen emolta,
Leskelle minun lupasi,
Tahtoi toisen tähtehille.

Lempo leskelle menevi,
Tuoni toisen tähtehille;
Parempi pajuilla maata,
Lepän oksilla levätä,
Kun on lesken vuotehella,
Pieluksilla pietyn naisen—
Armahampi aitovieri,
Kun on lesken kylkipuoli;
Leppiämpi lehtovieri,
Kun on lesken vuoetvieri.

Lempo leskelle menevi,
Kalma naijalle kahesti;
Leskell' on kovempi kopra,
Kun on kuiva kuusen oksa,
Jolla lyöpi leikkilöistä,
Nappajavi nauruloista—
Leski on leikkinsä pitänyt,
Viettänyt iloisen illan,
Entisen eläjän kanssa,
Miehen mennehen keralla.

Lempo leskelle menevi,
Tauti taljan maannehelle;
Levitetty on lesken vuoe,
Lesken talja tallaeltu.
Saan minä kiveltä kielen,
Kuulen paaelta pakinan—
Kivi kerran kirkasevi,
Paasi toisen parkasevi,
Lesken on leukansa lukossa,
Koko suunsa sulkehessa.

249. Mie valitsen varrellani.

Oisin mieki miehen verta,
Kun oisin pohatan poika,
Kun ois pelto pienoinenki,
Keko kellon suuruinenki.
Oisin miesi täyelläni,
Sulho suotuinen soria,
Kun on muutki Saaren saksat,
Nuo Saaren pojat pohatat.

Vaan moniki Saaren saksa,
Ja moni pohatan poika,
Onpi koiltahan koria,
Suvultansa aivan suuri;
Käyvät kullassa kosihin,
Hopiassa heilumahan.
Mie en oo koiltani koria,
Suvultani aivan suuri;
Mie valitsen varrellani,
Otan muilla muovoillani,
Kuiskutellen, kaiskutellen,
Tyttöjä tykö puhellen:
"Tule tyttönen minulle,
Tälle miehelle hyvälle,
Tälle sulho suikalelle,
Mokomalle muikalelle!
Elä tuusi tullessasi;
Hyv' oppi minulla olla—
Suot on täynnä suuruksia,
Männyt mämmiä mäellä,
Olutpuolikot purolla,
Juomista joka joella."

250. Mikä kumma kummitseksen.

Mipä tässä millitseksen,
Kuka kumma kummitseksen,
Tämän kunnahan kukuilla,
Tämän harjun hartehilla,
Kun ei kanna suo varista,
Suo varista, maa jänistä,
Nurmi nuorta morsianta,
Pelto pieniä kanoja,
Joen korvat joutsenia,
Lammin laiat laklasia!

Mikä kumma kummitseksen,
Ime ilmi anteleksen,
Kun täss' ei siat sikiä,
Kasva lampahan karitsat;
Maito ei lähe mahosta,
Piimä pitkähäntäsestä!

Jo olen orrelle osattu,
Palasetta partahalle;
Harvoin näiss' on harrit nähty,
Siiat ei sinä ikänä,
Harvoin on hauki vierahana,
Lohen poik' ei polvenahan.

251. Köyhä kyntöpoika.

Minä köyhä kyntöpoika,
Kyntöpoika, kyytipoika,
Kylän kyntöjen kysyjä,
Mieron töien tieustaja;
Minä kynnän kyiset pellot,
Vakoelen maat matoiset,
Ilman rautarukkasitta,
Vaskisitta vanttuhitta.
Kylvän kaurat Karjalahan,
Ohrat viskoan Wirohon,
Rukeheni Ruotsin maalle,
Hernehet Hämehen maalle.

Vaan mitä köyhän kynnännästä,
Vaivaisen vakoamasta;
Minkä kynnän, minkä kylvän,
Sen kynnän kylän akoille,
Kylän vaimoille vakoan,
Työnnän mieron tyttärille.

252. Elettihin meillä ennen.

En tieä poloinen poika
Poloisiksi päivikseni,
Elettihin meillä ennen,
Asuttihin aikoinani,
Kuultihin kalat kutevan,
Lohen purstot loiskuttavan;
Vaanpa nyt tätä nykyä
Ei kuulu kuettajia,
Pois on kaonneet kalatki,
Lohen purstot loiskahtanna.

Illalla isäni kuoli,
Aamulla talo hävisi,
Jäini kun jäniksen poika
Jäälle jääkellehtämähän;
Parahiks' on paita pantu
Lapselle isottomalle,
Emon tietämättömälle,
Varsin vanhemmattomalle.

En tieä poloinen poika
Poloisiksi päivikseni,
Kunne luome luotu lapsi,
Kunne aiottu ajame;
Joutaisi joki'i sulata,
Saisin verkkoni vesille—
Kyll' on verkkoni vesillä,
Vaan on vierahan panema.

En tieä poloinen poika
Poloisiksi päivikseni,
Ei ole niitun niittäjätä,
Eikä pellon kyntäjätä.
Muut niitti isoni niitun,
Muut kynti isoni pellon,
Mie kynnän kyläväliä,
Ahoviertä astuvoitsen,
Kangasviertä karhielen,
Lehtoviertä lennättelen.

Niin minua niitutonta,
Lasta pientä pellotonta;
Kylvän ohrat Suomen maalle,
Hernehet Hämehen maalle,
Vehnät viskoan Wirohon,
Kaurat Karjalan ahoille,
Josta vilja virtoavi,
Vilja vierahan kätehen.

253. Rahansa menettänyt.

Kävin kauppoa Wirossa,
Katsoin tiellä kauppojani,
Luin tiellä tenkojani,
Rannalla rahasiani.
Jäivät tielle tenkaseni,
Rannalle rahani vieri;
Annoin ainoat rahani,
Heitin hentuet hopiat,
Wiron piikojen pivohon,
Narvan naisten kukkarohon.

254. Pahasti maannut.

Olin poika pikkarainen,
Koko kolmonen kesoinen,
Kahen vuoen vanhukkainen;
Koin kerta kesässä maata,
Senki saunassa saloa,
Piilten pikkuhuonehessa,
Pikkaraisen piian kanssa,
Matalan Marin keralla.
Mari itkien tupahan:
"Voi minä piloinen piika,
Mitk' on vaivat vatsassani,
Ponnistus poveni alla!"

Vatsa kasvoi, vyö lyheni,
Navan kohta korkenevi,
Vei paha papille viestin;
Tuo pakanan pallinaama
Otti lehmän leikkilöistä,
Kiskalti härän kisoista.

255. Neittä tavotteleva.

Niin minäi pieni poika,
Kun on muutki suuremmaiset,
Äiän leskiä lepytin,
Tyyvyttelin tyttölöitä.

Kävin mie lehossa kerran,
Löysin neitosen lehosta,
Sinisilmän haavikosta,
Mustakulman koivikosta,
Sormet kullan sormuksissa,
Käet kullan kätinehissä.

Mie tuota tapoamahan,
Piika eestä juoksemahan;
Piika juoksi pitkin suota,
Minä juoksin poikki suota,
Piika pitkin mättähälle,
Minä pitkin piian päälle,
Näpit sattui nännin päälle,
Käet vatsalle valahti.
Siitä mulla onni siirtyi,
Elo entinen hävisi,
Tulin tuhmaksi varahin,
Nuorra naisten nauruloiksi.

256. Pahasti öitsinyt.

Pahoin tein minä poloinen,
Pahoin tein poloinen poika,
Kävin öillä öitsilöissä,
Päivät pyörin päivätsissä,
Illat iltaistunnoissa;
Tuot' emo pani pahaksi,
Iso katsoi ilkiäksi.

Kun on kukko kerran lauloi,
Iso istui kiukoalla,
Emo laapoi lattialla,
Panetteli poikoansa:
"Taas on hurja huilamassa,
Joka yöhyt öitsimissä;
Tuuvin tuhmaisen pojasen,
Tuuvin huorien hyväksi,
Joka huoran huikutella,
Joka kurvan kuihutella.
Tytöt huorat huikuttavat,
Joka kurva kuihuttavi,
Mun poloisen poikoani;
Saattelevat saunahansa,
Viettelevät vierehensä,
Liiaksi likistämähän."

257. Akat sanovat.

Akat saatanat sanovat,
Pakanat panettelevat,
Syömäriksi, juomariksi
Kylän kaiken koipuriksi.

Kun ma syömäri olisin;
Söisin mä kylältä koiran,
Kissan lapset kiukoalta,
Kasin lapset karsinasta.

Kun ma juomari olisin;
Joisin ma joka kapakan,
Joka kannun kallistaisin,
Putelitki pulputtaisin.

Kun ma koipuri olisin;
Ei oisi kuuessa kylässä,
Pitäjässä seitsemässä,
Piikoa pitämätöntä,
Akkoa ajamatonta,
Leskeä likentämättä.
Ajaisin joka akalla,
Pitäisin jokahi piian,
Joka naisen naurattaisin,
Ja lesken likenteleisin.

258. Pahin omalla maalla.

Kävin Suomet, kävin Saaret,
Kävin puolen Pohjanmaata,
Sakaran Savon rajoa,
Kahen puolen Karjaloa,
Kaikki kaupungit katsellen,
Turun linnat tunnustellen;
Ei ollut pääni polkejaista,
Aivoni alentajaista.
Kun tulin omille maille,
Yksi portto pääni polki,
Toinen aivoni alenti,
Kolmas rikkoi rinnukseni.

259. Koti toivoi kuolleheksi.

Kaikki saan kokea koito,
Kaikki tuntea katala;
Noit' en tulle tuntemahan
Konstia kotoisen vaimon,
Ehtoja oman emännän,
Talon tyttären tapoja.

Koti minun toivoi kuolleheksi,
Piha pitkin maanneheksi,
Maja maan myöneheksi,
Kartano kaonneheksi.
Soisit mun kylänki naiset,
Soisit naiset naapurini,
Sorkkihin sotahevosten,
Miesten vaino varpahisin,
Sortuvan minun sotahan
Alla vainon vaipuvani.

Vaan et suo sula Jumala,
Et salli vakainen luoja,
Poikoa ison poluilta,
Lasta vanhemman la'ulta.
Itse tieät suuri luoja,
Arvoat jalo Jumala:
Et silloin sikoa luonut,
Kalttokorvoa kohannut,
Kun loit miehen, loit luonnon,
Loit onnen luomallisen.

260. Usiassa yötä ollut.

Moness' oon minäki maannut,
Usiass' oon yötä ollut,
Monen huoran huimenessa,
Monen lautan lattialla,
Monen porton polstarilla,
Monen keukosen keralla.

Jopa vaan minua vasten.
Vasten vaivaista minua,
Huorat hurstia kutoivat,
Lakanoita laittelivat,
Saunassa savun seassa,
Kylän kylpihuonehissa.

Jopa vaan minua vasten,
Vasten vaivaista minua,
Nuo huorat huhuelivat,
Luoskut luikerrettelivat;
Järäeli järven rannat,
Vavahteli vaaran rinnat,
Kun huorat huhuelivat,
Luoskut luikerroittelivat.

261. Jo on maattu marjaseni.

Oioi, oioi onneani;
Jo on maattu marjaseni,
Jo levätty lintuseni!
Tietäisinkö, ken makasi,
Lempilintuni lepäsi;
Sen pitäis matona maata,
Kulkia kulon-alaisna,
Käyä käärmehen jytyisnä,
Sisiliskona sivata.
Tietäisinkö, ken makasi,
Lempilintuni lepäsi;
Parempi hänen olisi,
Kun olisi maassa maannut,
Maassa mustina matoina,
Kirjavina käärmehinä,
Ilman maasta nousematta,
Pystyhyn kykenemättä.

262. Anastettu armahani.

Enpä luullut luopuvani,
Uskonut eroavani,
Tuosta linkistä likasta,
Kaunokaisesta kanasta,
Punaisesta puolukasta,
Maalatusta mansikasta,
Jota vuotin vuotta kaksi,
Kohta kolmisen keseä.

Tuli tuo vieras ventolainen,
Kyyssyselkä kylkeläinen,
Jok' otti minun omani,
Ja anasti armahani,
Maanitteli marjaseni,
Vaapukkaiseni varasti.

263. Pois tulee pojalle lähtö.

Pois tulee pojalle lähtö,
Pois pojan, ulos urohon,
Tästä kylmästä kylästä,
Katalasta Karjalasta,
Kun ei anna naiset naia,
Piiat leikkiä piteä,
Muorit voita syöäkseni,
Emännät sianlihoa.

Voi tätä voitonta kyleä,
Pitäjätä piimätöntä;
Miten voivat voitta olla,
Kuten piimättä pysyä,
Tässä kylmässä kylässä,
Katalassa Karjalassa!

264. Kuu tämä kave katovi.

En tieä poloinen poika,
En poika polon-alainen,
Tällä inhalla iällä,
Puuttuvalla polveksella,
Minne vieähän minua,
Ja kunne kuletetahan,
Näiltä pieniltä pihoilta,
Ison luomilta eloilta.

Kun tämä kave katovi,
Emon tuoma erkanevi,
Ilo ilmalta katovi,
Laulu maalta lankiavi,
Jääpi emoni itkemähän,
Ikävöimähän isoni,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

Kun tämä kave katovi,
Emon tuoma erkanevi,
Tok ei naura kaikki naiset,
Eikä muoriset muhaja,
Ei ne neitoset ilotse,
Kassapäät ei kalkettele,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

Kun tämä kave katovi,
Emon tuoma erkanevi,
Saapi lintuset levätä,
Pyyhyiset pyhän piteä,
Oravaiset olla jouten,
Jouten kärppäset kävellä,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

Kun tämä kave katovi,
Emon tuoma erkanevi,
Jääpi maat matojen syöä,
Lehot ilvesten levätä,
Pellot peurain piehtaroia,
Ahot hanhien asua,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

265. Soria sotainen tauti.

Suku suuresti surevi,
Laji kaikki kaihoavi,
Heimokunta hellehtivi,
Saavani minun sotahan,
Tykin suuren suun etehen,
Rautakirnujen kitahan;
Sortuvan sotatiloilla,
Vainoteillä vaipuvani.

Vaan elä sure sukuni,
Kaihoa lajini kaunis;
Enmä silloin suohon sorru,
Enkä kaau kankahalle,
Kun minä sotahan kuolen,
Kaaun miekan kalskehesen.
Soria on sotainen tauti,
Soria sotahan kuolla,
Hemme miekan helskehesen:
Äkin poika pois tulevi,
Potematta pois menevi,
Laihtumatta lankiavi.

266. Tietämätön kuolo.

Ei tieä tekijä vaimo,
Ei katala kantajani,
Missä liikkuvi lihansa,
Vierevi oma verensä:
Maallako tahi merellä,
Meren suurella selällä,
Ruotsin ruokorantasilla,
Saksan salmien perillä;
Polttiko turulla tulta,
Alla vallin valkiata,
Vai kävi käpymäkeä,
Vaelsi varvikkosaloa.

Kaikki kuoli mun sukuni,
Kaikki kuoli kunnialla;
Mie vaan kuolen ouoin surmin,
Ouoin surmin, liioin tauin.
Miepä vierrähän vetehen,
Putoan punajokehen,
Vai kuolen kylän kujille,
Koirien kotisioille,
Variksien vainioille.

Sitte kurjan kuoltuani,
Katalan kaottuani,
Linnut syöpi mun lihani,
Varikset varin vereni,
Luuni luovat rauniolle,
Kantavat meren karille;
Noita tuuli turjuttavi,
Ahavainen liekuttavi,
Saapi saaren rantaselle,
Kivikolle kirjavalle.

267. Ikävä tuletteleksen.

Voi minä poloinen poika,
Voi poika polon-alainen;
Voipa kurja kulkuani,
Vaivainen vaellustani,
Näillä mailla vierahilla,
Äkki ouoilla ovilla!

Ikävä minun tulevi,
Ikävä tuletteleksen,
Oman maani mansikoita,
Oman vaaran vaapukoita,
Oman Suomen sorsasia,
Oman linnan lintusia,
Oman niemen neitosia,
Oman kaupungin kanoja.

Ouoksi olen katsottu,
Outopa minä olenki,
Outo ouoilla tiloilla,
Vieras mailla vierahilla.
Outona olen tuvissa,
Outona ovissa astun;
Ei kuka sanan sanoisi,
Antais' armahan sanasen,
Näillä mailla vierahilla,
Äkki ouoilla ovilla.

268. Liuoin soita, liuoin maita.

Kuinkas muilla miekkoisilla,
Kuinkas kurjalla minulla?—
Kohalten on muilla korjat,
Minun väärälten vähäsen.

Oisi mulla, kun on muilla,
Kun oisin ison kotona;
Oispa korjani kohalten,
Reki tervainen teloilla,
Aisat koivuiset kolottu,
Väätty vemmel vaahterinen.

Enkä tieä mie poloinen,
Mikä vei minulta mielen,
Kun läksin ison ko'ista,
Vierin veikkoni pihoilta.
Sukset voijin voitimella,
Liukomet sian lihalla,
Liuoin soita, liuoin maita,
Liuoin synkkiä saloja,
Heitin suuret maat maoille,
Isot nurmet ilveksille,
Oravaisten aiat juosta
Pihat kärppien kävellä.

IV. Miesten lauluja.

269. Kulle työlle tempoamma.

Me yhen emosen lapset,
Yhen kantamat kaposen,
Yhen sotkan suorittamat,
Yhen peiposen pesemät,
Yhen hanhen hautelemat,
Yhen varpusen valamat,
Kulle nyt työlle tempoamma,
Kulle viitsimmä viralle?—
Lyöme'kö remun rekehen,
Virsivänkärän väkehen,
Sovitellen sormiamme,
Kanteleitamme katsellen,
Laskien käen kätehen,
Ha'an toisehen haka'an,
Lauloaksemma hyviä,
Parahia pannaksemma,
Kuulla noien kultasien,
Tietä mielitehtosien,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa.

270. Joko laululle lähemmä.

Hoi velinen veitoseni,
Suullinen sanalliseni,
Kieli-kasvin-kumpalini,
Kuulestamma, kun sanelen:
Harvoin on hanhet suutasuksen,
Sisarukset silmätysten,
Harvoin veiot vieretysten,
Emon lapset laiatusten,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.
Niin joko laululle lähemmä,
Töille virtten työntelemmä,
Yhtehen yhyttyämme,
Kahta'alta käytyämme;
Laulaen sanat paremmat,
Virret soittaen somemmat.

Lähtiessä laulamahan,
Saahessa sanelemahan,
Istumma ilokivelle,
Laulupaaelle panemma,
Kiven kirjavan selälle,
Paaen paksun pallialle.
Suitamme sovittelemma,
Säveltämme säätelemmä,
Keritämmä pään kerältä,
Saamma solmun sommelolta,
Iskemmä käen kätehen,
Sormet sormien lomahan,
Lauloaksemma hyviä,
Parahia pannaksemma,
Hyvän iltamme iloksi,
Päivän kuulun kunniaksi,
Tahi aamun armahaksi,
Huomenkuuromme kuluksi.

271. Mitä laulamma lajia.

Vieläpä veljekset elämmä,
Veikot virsiä veämmä,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

Oi veio sulosanainen,
Sulosuinen äitin poika,
Kuules kuin sanon sinulle,
Kuin nyt kuitenki puhelen:
Läkkämästä laulamahan,
Saakama sanelemahan,—
Suu sinulla, suu minulla,
Kieli kemppi kummallaki!

Oi veio sulosanainen,
Sulosuinen äitin poika,
Tuota nyt kysyn sinulta,
Tuota unnalta utelen:
Mitä laulamma lajia,
Kuta syytä syyätämmä—
Tuotako vuotta voimatonta,
Pahoa palokesyttä,
Joka poltti paljo maita,
Paljo maita, paljo soita?—

Noita laulan, joita tieän,
Joita tieän ja tajuan,
Joita ennen eukko neuoi,
Oma vanhempi opetti,
Maitopartana pahaisna,
Piimäsuuna pikkaraisna.

272. Laula, laula veitoseni.

Laula, laula veitoseni,
Kuku, kuku kultaseni;
Anna aikasi ilohon,
Ääni laske laulamahan!
Ota kaunis kantelesi
Soitto kultainen kuleta,
Kielet soppehen sovita,
Käännä sormet soittamahan,
Jotta kuuluisi kujilla,
Kajahtaisi kankahilla,
Sekä soitto, jotta laulu,
Jotta ainoinen ilosi—
Kuuluisi kyliä myöten,
Kajahtaisi kaikin paikoin,
Savossa soria soitto,
Ilo kaunis Karjalassa!

273. En joua laulamahan.

Lauloin ennen, lauloin eilen,
Laulaisin tänäki päänä
Viel' on virttä tieossani,
Saatavillani sanoja;
Virttä toista tuulet toisi,
Meren aaltoset ajaisi,
Linnut liittäisi sanoja,
Puien latvat lausehia.
Vaan en joua laulamahan
Kesäisiltä kiirehiltä,
Heliältä hein'ajalta,
Kalakuulta kaunihilta;
Lohi kultainen kutevi,
Kala kaunis karkajavi,
Minun lapsen laulellessa,
Päivät suotta soitellessa.

274. Soisin päivät soitettavan.

Soisin päivät soitettavan,
Illat tehtävän iloa;
Soitteleisin mieki kurja,
Itseki ilotteleisin,
Vaan ei soita suuni kurjan,
Eikä ääneni ilotse.

Miks' ei soita suuni kurjan,
Eikä ääneni ilotse?—
Siks' ei soita suuni kurjan,
Siks' ei ääneni ilotse,
Kun olen vaimalan valama,
Kurjalan kuvaelema;
En oo laulajan lajia,
Enkä tietäjän terästä.

Enkä tuota tunne'kana,
Tieä'känä, tunne'kana,
Mistä laulun laitteleisin,
Kusta keksisin runosen—
Akanko vanhan vakkasesta,
Ukon uuen lippahasta.
Laulaisin minä vakoista,
Lippahista liirettäisin,
Kun oisi vakoissa voita,
Lippahaisissa lihoja.

Saisin laulun lampahista,
Kiinnittäisin kirvehistä,
Vaan on laihat lampahani,
Tuiki tylsät kirveheni.

Miks' on laihat lampahani,
Sekä tylsät kirveheni?—
Siks' on laihat lampahani,
Kun on noiat naapurissa;
Siksi tylsät kirveheni,
Kun on seppäni sokia—
Sinnespä sepät sokiat,
Kunnes viinoa vähäsen.

Tuo pulli puhasta vettä,
Kuppi kullan karvallista;
Ehkä suu toen sanoisi,
Eli leuat leikin löisi,
Hampahat lujan puhuisi,
Kieli keito kelpottaisi.

275. Suu ei laula suuruksitta.

Elä miestä jouten juota,
Laita miestä laulamahan;
Harvoin yhtehen yhymmä,
Harvoin toinen toisihimme,
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla pohjanmailla.

Tuo sarkka sanansepälle,
Laita tuoppi laulajalle;
Suu ei laula suuruksitta,
Rinta ei rasvatta rimaja.

Kunpa tuoppini tulisi,
Kannuni karetteleisi,
Lauleleisin, taiteleisin,
Heläjäisin, heitteleisin;
Kun ei tuoppi tulle'kana,
Pikarini pistäyne,
Vien on virteni viluhun,
Tatehesen tanhualle,
Josta tunkio tulevi,
Pellon höystö hömmöttävi.

276. Kunpa palkka pantaisi.

Lauloa minä lupasin,
Lauloa iloista virttä,
Virttä veisata suloista,
Kaunistaki kaikotella.

Laulaisinki, taitaisinki,
Kun olutta tuota'isi,
Pikarin pieltä'isi,
Sarkoin saatatelta'isi,
Kun tuotais' olutta tuoppi,
Toinen taaria parasta,
Voita, leipeä lisäksi,
Kanssa tuoresta kaloa;
Tahi kun palkka pantaisi,
Talari taritta'isi,
Talari joka sanalta,
Tolppa toiselta sanalta,
Loutu kielen käännynnältä,
Kaksi kaikelta peliltä—
Laki laulun lankiavi,
Runon kulkku kuivettuvi,
Rahatonta laulamista,
Kullatonta kukkumista.

277. Siitä sinne tie menevi.

Laulun tieän, ehk' en laula,
Oksat karsin, tien osotin,
Nuorisolle nousevalle,
Kansalle kasuavalle.
Siitä sinne tie menevi,
Rata uusi urkenevi,
Paremmille laulajille,
Taitavammille runoille,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa.

278. Noita laulan, joita talan.

Minä mies vähäväkinen,
Uros heikkohengellinen,
En ole iso iältä,
Vahva varren kasvannolta;
Vaan kuitenki, kaikitenki,
Jos ei muut lihavat laula,
Verevämmät vierettele,
Niin mä laulan laiha poika,
Kuiva poika kuikuttelen,
Laulan laihoilta lihoilta,
Kupehilta kuuttomilta,
Tämän iltasen iloksi,
Tämän päivän päätteheksi.

Noita laulan, joita taian,
Ennen kuultuja kujerran,
Ennen saatuja sanoja,
Opituita ongelmoita,
Taaton saamia sanoja,
Vanhemman varustamia.
Niit' ennen isoni neuoi,
Oma vanhempi opetti,
Kahen tietä käyessämme,
Kolmin kolkutellessamme.
Ei sanat salahan joua,
Eikä luottehet lovehen,
Mahti ei mene maan rakohon,
Vaikka mahtajat menevät.

Tuo oli laulaja ikuinen,
Virren porras polvuhinen,
Tuop' on vanha Wäinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen,
Kolmas lieto Lemminkäinen,
Seki kaunis Kaukomieli,
Pohjan neiti neljäntenä,
Pohjan neiti, Pohjan akka,
Viies Antero Wipunen,
Se kuues Kaleva vanha.
Viel' oli nuori Joukahainen,
Vielä muitaki monia,
Joit' ennen isoni lauloi,
Oma vanhempi opetti.

Onko niin elikkä toisin,
Eli muite jomminkummin?—
Sampo ei puuttunut sanoja,
Eikä Louhi luottehia;
Sampo vanhani sanoilla,
Lahoi Louhi luottehilla,
Virsillä Wipunen kuoli,
Leikin lyöen Lemminkäinen.

279. Lapset tässä laulelevat.

Ei ole tässä ennen ollut,
Eikä varsin vasta liene,
Laaullista laulajata,
Kunnollista kukkujata;
Ei ole kuultu, eikä nähty,
Sinä ilmoissa ikänä,
Parempata laulajata,
Tarkempata taitajata.

Lapset tässä laulelavat,
Suukurjat kujertelevat,
Suusta kun sulan kynästä,
Päästä kun pärehen päästä.
Lapset tässä laulelevat,
Suitansa sovittelevat,
Niinkun kahta kannikkoa,
Kolmia kovasimia.
Lapset tässä laulelevat,
Säveltänsä säätelevät,
Oven suussa, pankon päässä,
Kolmen koukun kääntimellä.

Ei ole lasten laululoista,
Kurjien kujertamista;
Valehia lasten laulut,
Tyhjiä tytärten virret.
Itse lähtenen runoille,
Laikahtanen laulamahan,
Aukasen sanaisen arkun,
Virsilippahan viritän,
Poikkipuolin polvilleni;
Enkä viitsi viisastella,
Sanon tarkkoja tosia,
Joit' ei laula kaikki lapset,
Ymmärrä yhet urohot,
Eikä pojat puolinkana,
Sinä ilmoissa ikänä,
Kuuna kullan valkiana.

Kun aika tosin tulevi,
Päivä liitolle lipuvi,
Käännän väärin vaatteheni,
Murrin turkkini muserran,
Laulelen Lapin sanoja,
Wiron virsiä vetelen;
Mie olen uinut umpilammit,
Koirankieliset kokenut,
Viipynyt Lapin livuilla,
Kotapoikien poluilla.

280. Omat on virret oppimani.

Ei ole seppä sen parempi,
Eikä tarkempi takoja,
Jos syntyi sysikeolla,
Kasvoi hiilikankahalla.

En ole opissa ollut,
Käynyt mailla mahtavien,
Samonnut Lapin saloja,
Souellut Wiron vesiä;
Omat on virret oppimani,
Omat saamani sanaset,
Tiepuolista tempomani,
Risukoista riipomani,
Pajukoista poimimani,
Vesoista vetelemäni,
Kanarvoista katkomani,
Päästä heinän hieromani.
Kun olin piennä paimenessa,
Lassa karjan kaitsijana,
Metisillä mättähillä,
Kultaisilla kunnahilla,
Kirjavaisilla kivillä,
Paistavilla paateroilla;
Tuuli toi sata sanoa,
Tuhat ilma tuuvitteli,
Virret aaltona ajeli,
Laulut läikkyi lainehina.
Ne minä kerälle käärin,
Sykkyrälle syylättelin,
Panin aitan parven päähän,
Kukkarohon kultaisehen,
Rasiahan rautaisehen,
Vaskisehen vakkasehen.

281. Tuonko virteni vilusta.

Pohjolainen pitkä poika,
Lappalainen lieto poika,
Veti virsiä reellä,
Saanilla sanoja saatti.
Kilahti jalas kivehen,
Saani meiän salvomehen,
Siitä sain sanoja äiän,
Koko kuorman lausehia;
Toisin ne tähän tupahan,
Kantaisin katoksen alle,
Rautaisen rahin nenähän,
Petäjäisen pienan päähän,
Kunp' on täytyisi tupoa,
Lainattaisi lattiata.
Kun ei täytyne tupoa,
Lainattane lattiata,
Puran saanini salolle,
Virret viehkoille jakelen.

"Täytyvi tätä tupoa,
Lainatahan lattiata,
Tuoa virtesi vilusta,
Saaha laulut pakkasesta."

Suuri kiitos, kostjumala,
Hyvän luvan saatuani!
Tokko pääsen pöyän päähän,
Kelpoan väen kes'elle,
Otetaan oluen luoksi,
Viinan luoksi lasketahan?
Kun en päässe pöyän päähän,
Kelvanne väen kes'elle,
Otettane olven luoksi,
Luoksi viinan laskettane,
Orsi juokohon oluen,
Lakehinen lappakohon,
Leppäisestä lekkeristä,
Tapin tammisen takoa!

"Miks' et pääse pöyän päähän,
Kelpoa väen kes'elle,
Oteta oluen luoksi,
Luoksi viinan laskettaisi;
Tuoppi tuoahan olutta,
Kaksi mettä kannetahan,
Voita pannahan varalle,
Voita viisi leiviskätä,
Voita viisi, kuuta kuusi,
Seitsemän sianlihoa."

Suuri kiitos, kostjumala,
Saatua lupasanoman!
Joko nyt ryhtyisin runoille,
Laikahtaisin laulamahan?
Piä pihti valkiata,
Jotta lauloa näkisin;
Lauloa luku tulevi,
Suuni soia tahtelevi.
Lauloa laki lupasi,
Hyvät herrat heikotella,
Lauloa hyvätki virret,
Virret kelpo keikutella.
Ruo'ilta rukehisilta,
Oluilta otraisilta.

282. Kaksi laulajata.

1.
Läkkän langot laulamahan,
Heimokset heläjämähän,
Sukuvirttä suoltamahan,
Lajivirttä laulamahan,
Tämän iltamme iloksi,
Päivän kuulun kunniaksi!

2.
En ole runon sukua,
Enkä laulajan lajia,
En ole tietäjän tekemä,
Enkä lapsi Lappalaisen;
Vaan kuitenki, kaikitenki,
Jos lähenki laulamahan,
Hyvän toiseni keralla,
Parempaisen kumpalini.

Laulaisinki, taitaisinki,
Vaan en tunne eellä käyä,
Ennen käymätön e'ellä,
Ennen maan matelematon;
Sinä synnyit yötä ennen,
Minä päiveä jälestä,
Sinä kengässä kepasit,
Minä virsussa vitelin.

Laulaisinki, taitaisinki,
Hyvän toiseni keralla,
Laulaisin minä kotona,
Vaan en kehtoa kylässä;
Kylän naiset nauranevat,
Piiat pilkan pistänevät,
Vienevät Wiron vioiksi,
Savon suuriksi sanoiksi.

1.
Mitä huolit huntupäistä,
Piät piioista lukua;
Josp' on naiset nauranevat,
Piiat pilkan pistänevät,
Kyllä kostan naisten naurut,
Soppityrskyt tyttärien—
Navan all' on naisten nauru,
Helmoissa tytärten herja.

2.
Laulaisinpa, taitaisinpa,
Kellittäisin, kehtoaisin,
Kun emännät voita toisi,
Isännät sianlihoa,
Pojat tuoresta kaloa,
Piiat pikkuisen olutta;
Sill' ei suu sulotta soita,
Kulkku kuitta kukkuele,
Kieli keitinpiirasitta,
Mieli mustitta mesittä.
Saisin kuuta kulkulleni,
Mettä kieleni nenähän,
Sitte laulanta kävisi,
Ilonteentä kelpoaisi,
Sanat suussani sulaisi,
Ikenilläni itäisi,
Puhe'et putoeleisi,
Kielelleni kerkiäisi,
Hampahilleni hajoisi,
Leviäisi leuoilleni,
Niinkun hiilet hinkalossa,
Kekälehet kiukoassa.

283. Kilvan laulajat.

1.
Kuuntele tätä runoa,
Tähystele laulajata;
Se on kumma kuulijanki,
Ime ilmanki olijan!
Kun mä laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan rauniot rahoiksi,
Kivet pienet penningiksi,
Suuret vuoret voipytyiksi,
Kalliot kananmuniksi.

2.
Kun ma laululle las'eme
Virrentyölle työnteleme,
Lehot laulan leipämaiksi,
Ahovieret vehnämaiksi,
Mäet mämmikakkoroiksi,
Pienet vaarat piirasiksi.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan suoloiksi someret,
Meren mullat maltahiksi,
Meren ruovot ruokapuiksi,
Ve'en kaislat kaalimaiksi.

2.
Kun ma laululle las'eme,
Virren työlle työnteleme,
Laulan mä meret mesiksi,
Meren hiekat hernehiksi,
Meren kivet kiiltäviksi,
Meren kaislat kaunihiksi.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan tyrskyt tyyntymähän,
Meren vaahet vaipumahan;
Tyrskyt laulan tyynysiksi,
Meren vaahet vaippasiksi.

2.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan aallot ahveniksi,
Vaahtipäät valaskaloiksi,
Siioiksi meren siveret,
Meren luotoset lohiksi.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan tuopit tuolta maalta,
Kannut mailta kaukaisilta,
Puolehen punaisen pöyän,
Päähän pitkän pintalauan.

2.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan tuoppihin olutta,
Kaikki kannut mettä täynnä,
Kupit kukkurakuvulle,
Va'it varpalaitehille.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan ma tytölle tyynyn,
Isännälle ilvesturkin,
Emännälle verkaviitan,
Pojalle punaisen liivin.

2.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan lammit lattialle,
Lampihin siniset sotkat,
Kulmat kulta, päät hopia,
Kaikki varpahat vas'esta.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Laulan lammit lattialta,
Sorsat soille, telkät teille,
Joutsenet jokien suille,
Allit aian seipähille.

2.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Kivet laikkui lainehilla,
Someret vesillä souti,
Paaet paukkui kankahilla,
Kalliot kaheksi lenti.

1.
Kun ma laululle las'eme,
Virrentyölle työnteleme,
Hiietki hikoelevat,
Jumalatki lämpiävät,
Tämän lapsen laulaessa,
Kurjan kukkuellessani.
Kut' en kuulle laulajaksi,
Enkä tienne tietäjäksi,
Sen minä siaksi laulan,
Muutan mullan tuhnijaksi.

2.
Mitä sä sanelet raukka,
Kuta untelo utelet!
Jos tahon tasoille panna,
Viitsin verroille veteä,
Tyvin laulan tyhvän kuusen,
Latvoin laikkapään petäjän,
Sinun kurja kulkkuhusi,
Herja henkireikähäsi,
Ettei kulkkusi kumaja,
Henkireikäsi heläjä.
Laulan laulajat parahat
Pahimmiksi laulajoksi,
Kivet suuhun syrjin syöstän,
Paaet lappehin lapelen,
Parahille laulajille,
Taitavimmille runoille;
Kivikintahat kätehen,
Kiviharkko hartioille,
Kivilakki päälaelle,
Jalkahan kiviset kengät.

284. Ml meiät ko'olle saattoi.

Kaikki kannettu näkevi,
Syntynyt sylin pitävi,
Emontuoma tunnustavi,
Kuoleva koettelevi;
Mi se nyt meiätki lähetti,
Kuletteli kuulut miehet,
Mi meiät ko'olle saattoi,
Ku on tuonunna tukulle,
Juomahan yhen pikarin,
Yhen kannun kaatamahan,
Yhet laulut laulamahan,
Sanat kielin kertomahan.

285. Mist' on viina synnytetty.

Mist' on viina synnytetty,
Juoma kaunis kasvatettu,
Jok' on joukossa ilona,
Ravintona rahva'assa;
Joka miehet miellyttävi,
Ihmiset ilahuttavi,
Saapi naiset naurusuulle,
Miekkoiset hyville mielin?

Tuost' on viina synnytetty,
Juoma kaunis kasvatettu,
Okahista nuoren otran,
Ripsistä vihannan viljan.

Juokse viina, jouvu viina,
Rallata rahan-alainen,
Kulkkuhuni kurjan miehen,
Suuhun untelon urohon;
Jott' oisin joukossa iloinen,
Rahva'assa rattohinen,
Aina seuroissa suloinen,
Miesluvussa mieluhinen!

286. Miks' et pysty miehen päähän.

Lauloa minä lupasin,
Humalahan tultuani,
Olvehen osattuani,
Ilopäähän päästyäni.

Humala Remusen poika,
Miks' et pysty miehen päähän,
Miehen kulmille kahoa,
Miestä raivohon rakenna!
Etkö muista muinaistasi,
Entistä elämätäsi?—
Suun kautta menit maha'an,
Kautta kielen kulkkuhuni,
Tuosta korvihin kohosit,
Sekä otsahan osasit,
Pääsit siitä päälakehen,
Nostit kullat kulmilleni,
Hopiaiset helmoilleni,
Vasket varpahaisilleni.

287. Hoi on, hoi on huolta paljo.

Hoi on, hoi on huolta paljo,
Tekemätt' on työtä paljo,
Paljo juomatta olutta,
Paljo saamatta rahoa!

Anna luoja, suo Jumala,
Anna rauniot rahaksi,
Kivet pienet penningiksi;
Oluessa tuopin olla,
Maljan maiossa mahia,
Juoani joka oluen,
Joka kannun kallistella!

Vaan en tieä tihmallani,
Tunne tuota tuhmallani,
Tällä inhalla iällä,
Katovalla kannikalla,
Raha on Kurstin kukkarossa,
Olut Kirstin kellarissa;
Ei ole niinkun muuna päänä,
Parempana päivänäni,
Meit' oli miehiä jaloja,
Moni poika ja pohatta,
Me joimma joka kapakan,
Joka kannun kallistimma,
Joka pullon pullistimma,
Lekkerinki leilatimma,
Saimma kuhmut kulmillemme,
Sinimarjat silmillemme.

288. Nyt on kaikki kallistunna.

Kun olin miessä nuorempana,
Hersyin heinänkarvaisena,
Silloin kelpasi kestin käyä,
Kestin käyä ja kisata;
Lysti oli syöä, lysti juoa,
Lysti leikkiä piteä,
Markan maksoi mallaskappa,
Killingin humalanaula.
Nyt ne on kaikki kallistunna,
Elo entinen hävinnä,
Nyt on kukkaro kulunna,
Rahat saaut rauennunna.

289. Laulan taskuni tavoilta.

Kesän vuotin kekriäni,
Talven talkkunaisiani,
Sykysyn olosiani;
Toivoin vuoeksi tulevan,
Se tuli yheksi yöksi,
Vielä puoleksi sitäi.

En laula talon tavoilta,
Kuku pöyän kunnialta,
Laulan taskuni tavoilta,
Kukkaroni kunnialta.
Laulan ma lyhyen virren,
Tihiämmin tilkutamma;
Ryyppeän vajoisen ryypyn,
Pitemmältä piisoavi.

Kunp' ei kukkaro kuluisi,
Rahataskut taas menisi;
Joisin ma joka oluen,
Joka viinan vierettäisin,
Pitäisin joka pikarin,
Joka kannun kaateleisin.

290. Sikuna minun seotti.

Tuuvitti emo minua,
Vaapotteli vanhempani,
Tuuvitteli turviksensa,
Varoiksensa vaapotteli.
Hyv' oli minun eleä,
Hyvän vanhemman varassa;
Oisi mulla onni ollut,
Etu muutenki eleä,
Vaan ma jouvuin juomariksi,
Ratkesin kyläratiksi,
Sikuna minun seotti,
Savuviina siksi saattoi.

Voi minä poloinen poika,
Voi poika polon-alainen,
Kun ma jouvuin juomariksi,
Ratkesin kyläratiksi,
Joka pullon puistajaksi,
Joka kannun kaatajaksi,
Joka särkän saattajaksi,
Pikarin pitelijäksi!
Ei pullot kylältä puutu,
Juomakannut ei kapene;
Paljo on pulloja kylässä,
Täynnä kannuja kapakat,
Sarkkoja satalukusin,
Pinosin pikariloita.

Vaan enmä suruinen liene,
Enkä huolella eläne;
Olkohon susi suruinen,
Metsän hukka huolellinen—
Vieläkö viinoa viruisi,
Putelista pulputinta,
Lekkeristä lerkutinta,
Tuoppikana, toinenkana,
Kannukana, kaksikana;
Lauleleisin kaikki päivät,
Kaiken yötä huikkajaisin,

291. Selväksi tekeyminen.

Jopa tunsin tullessani,
Tiesin tiepotellessani,
Tämän koitosen kotihin,
Tämän talon tanhuille—
Tunsin saavani hyvihin,
Ja jaloihin joutuvani:
Kolm' oli aittoa mäellä:
Ison aitta kultaharja,
Pojan aitta hopiaharja,
Veljenpojan vaskiharja.
Tunsin saavani tupihin,
Joutuvani juominkihin,
Kun tuli oluen tuohku,
Viinan karsu kartanolle.

Hyv' on sain tähän salihin,
Jouvuin näihin juominkihin;
Juon mä päivän, juon mä kaksi,
Pääsen kohta kohmelohon,
Selviän mä siitä jälle.
Niin olen sitte selvä miesi.

292. Oluetta ei ollenkana.

Tanssin ennen, taisin ennen,
Keikuin ennen, kestin ennen;
Tanssisin tänäki päänä,
Ilotsisin kaiken illan,
Vaan ei jaksa jalka nosta,
Perä penkistä yletä,
Oluetta ei ollenkana,
Viinatta väheäkänä.

Kunp' olutta tuotahisi,
Viinoa ve'ettähisi,
Ehkä jalka jaksaisiki,
Saisin penkiltä peräni.

293. Enmä lurjus liene'känä.

Elä luule lurjukseksi,
Katso karjan paimeneksi,
Enmä lurjus liene'känä,
En katala karjan paimen;
Mie olen opissa ollut,
Seisonut sepon pajassa;
Sepän pihtiä piellyt,
Sepän vartta valkotellut,
Syönyt tynnyrin sysiä,
Nelikön terästä niellyt,
Syli syttä hartioilla,
Vaaksa vaahtia otsassa.

Arveli akat minua,
Naiset tuhmat tunnusteli,
Silloiksi likasioilla,
Soilla sotkuportahiksi;
Vaan vielä tätä nykyä,
Kun tämä porras ponnistaksen,
Vanha kanto karmistaksen,
Likasilta likahaksen,
Niin on kumma kuulijanki,
Ime ilmanki olijan.

294. Sanotahan, soimatahan.

Sanotahan, soimatahan,
Syömäriksi, juomariksi;
Sanotaan minun poloisen
Syöväni kylän sikoja
Tallukoita tappavani,
Vasikoita vainovani,
Karitsoita kaatavani.
Syököhön susi sikoja,
Tallukoita tappakohon,
Vasikoita vainokohon,
Karitsoita kaatakohon;
Minä leipeä letustan,
Juon olutta oivallista,
Konsa pistän piirahaita,
Konsa kaalia kaverran.

295. En minä kysy kylästä.

Jos kylä jotain puhuvi,
Naapuri naputtelevi,
Varahaisin valvomilla,
Aikasin alottamilla;
En minä kysy kylästä,
Tee tiliä naapurista.
Soisit mun kyläni naiset,
Soisit naiset naapurini,
Silloiksi likasioille,
Paikoiksi pahoille maille;
Vaan ei luonunna Jumala,
Isän lasta luomatonta,
Poikoa isän periltä,
Lasta vanhemman jäleltä.

296. Laulan ilman lainehilta.

Kuka kuuli laulavan,
Luul' olutta juoneheni,
Taaria tavanneheni,
Humalassa huutavani,
Viinassa viheltäväni.

En huua humalan kautta,
Kautta viinan vierettele,
Huuan mie humalattaki,
Ja vihellän viinattaki;
Laulan ilman lainehilta,
Vetoselta vierettelen,
Jott' on iltani kuluisi,
Aamuni ali menisi,
Huopeneisi huomeneni.

297. Laulan hoikka huolissani.

Kuuluvi kylä sanovan,
Kyläkunta kuunteleva,
Minun laihan laulavani,
Minun hoikan huutavani,
Laulavan iloista virttä,
Remullista riehkoavan.
Ja moni minun sanovi,
Usia ajattelevi,
Laulavan olven halulla,
Tahi taarin tarpehella.

En laula iloista virttä,
Remullista riehkaele,
Enkä myös olven himossa,
Enkä taarin tarpehessa;
Laulan hoikka huolissani,
Ikävissäni ilotsen,
Murajan murehissani,
Panen pakkopäivissäni.

Luotu on lintu lentämähän,
Humalainen huutamahan,
Viinainen viheltämän,
Huolellinen laulamahan.

298. Muut ja minä.

Muut istui ilotsemahan,
Painuvat pajahtamahan;
Minä istun itkemähän,
Ja painun pahalle mielen.

Ilossahan muut elävät,
Leikkissähän leikamoivat;
Minä hoikka huolissani,
Palo pakkopäivissäni.

Muill' on tässä mustat kengät,
Saappahat somannäköiset;
Minä virsussa vitistän,
Tuohikengässä kitistän.

Muill' on kauhtanat komiat,
Sinertävät silkkiviitat;
Mull' on nuttu nukkavieru,
Takki tappurannäköinen.

Muill' on pitkät piipunvarret,
Kopat kopran täytehiset;
Minä tynkyllä typytän,
Nahkavarrella naputan.

Muut syövät murukaloja,
Ja juovat olutpunaista;
Minä kiiskiä kitustan,
Vesilientä lippielen.

299. Tiirin, liirin, tengan löysin.

Tiirin, liirin, tengan löysin,
Löysin uuen, löysin vanhan,
Vanhan annoin vaimostani,
Uuella orihin ostin,
Orihilla tamman vaihoin,
Tammalla talon asetin.

Kynnin kymmenen vakoa,
Kylvin kymmenen jyveä,
Sain siitä sata kekoa,
Tuhat riihtä tungettelin.

Pu'in riihen ripsuttelin,
Sain otria ololta,
Otrista oluen keitin;
Join ma jouluna olutta,
Sillä lauloin laskiaisna,
Viel' oli päässä pääsiäisnä.

Panin tamman valjahisin,
Ajoin kyytillä kylässä;
Reki hiettona helisi,
Kapla koivuinen kalisi.

Tuli siitä päivä toinen,
Päivä toinen ja pahempi:
Tuli hiiri, joi oluen,
Tuli tauti, vaimon tappoi,
Tuli susi, söi hevosen,
Tuli poltti kartanoni;
Jätti minun yksinäni,
Niinkun poltetun petäjän,
Tahi kun kuivan kuusen oksan,
Tahi karsitun katajan.

300. Sepä vasta kullan kulta.

Isä kulta, äiti kulta,
Mies kulta, heponen kulta—
Korpin kulta kumpanenki.

Olut kulta, otra kulta,
Liha kulta, leipä kulta,
Ei ne vielä kullan kullat.

Se oli vasta kullan kulta,
Jok' oli kulta kumpalini,
Armas vaippani alainen,
Riski rintataarissani.

Vaan nyt kuoli kumpalini,
Vaipui vaippani alainen,
Riutui rintataarissani.
Sill' en nyt eneä tieä,
Miten olla, kuin eleä,
Miten olla mielevänä,
Kuinka kuuluna asua;
Jos lähen Lapin lauille,
Kotapoikien poluille,
Eli vierrähän Wirohon,
Häilähän Hämehen maalle.

Jo vainen iällä tällä,
Jo minusta mies menevi,
Kullan keittäjä kuluvi,
Rahan saaja raukenevi.

301. Hepo huono, akka tiine.

Vieläkö veljekset elävät,
Veikot verkkoa kutovat,
Käpyjänsä kääntelevät,
Kalpimia katselevat!

Hoi on armas vaariseni!
Anna armas vaariseni,
Anna viinoa velaksi,
Viinoa pikarin verta,
Tähän suurehen suruhun,
Apioihin mielaloihin!

"Mikä suurena suruna,
Apioina mielaloina?"

"Sepä suurena suruna,
Apioina mielaloina:
Hepo huono, akka tiine,
Itse mies vähäväkinen."

302. Jo nousen nokinen poika.

Kauan malkio makasin,
Viikon utra uinaelin,
Nokisilla nuotioilla,
Hiilisillä hiertimillä.
Jo nousen nokinen poika,
Nousen pois nokisioilta,
Syli syttä hartioilla,
Vaaksa varrella nokea;
Vaan en tuota tunne'kana,
Enkä arvoa esinnä,
Tien kunka otan etehen,
Juonen kunka juostakseni:
Oisko seppä seinän alla,
Takoja tuvan takana,
Antaisin pajalle palkan,
Hinnan hiilihuonehelle,
Taottaisin uuen miekan,
Terän pitkän, pään lyhyen,
Lähteäkseni sotahan,
Kera tauin tappelohon,
Kun ei surma suorin tehnyt,
Tauti oikein osannut.

303. Luulin lumpehen pitävän.

Voi minä poloinen poika,
Voi poika polonalainen!
Luulin lumpehen pitävän,
Meren kaislan kannattavan;
Ei lumme pitänytkänä,
Meren kaisla ei kannattanna.

Loime raukka lumpehelle,
Lumme lumpsahti merehen;
Minä kaislalle kavahin,
Kaisla katkesi jälestä.

Jo nyt kohta koitoisella,
Kohta koitopäiväisellä,
Yks' on tiehyt tietyssäni,
Yksi matka mielessäni:
Mennä pohjahan poloisen,
Alle aaltojen osata,
Alle selvien vesien,
Päälle mustien murien,
Sisareksi siikasille,
Veikoksi ve'en kaloille.

304. Lähin Pietarin pihoille.

En tieä poloinen poika,
Poloisiksi päivikseni,
Mitäpä minäki mietin;
Kuta kurja toivottelin,
Kun läksin kotoa koito,
Raukka rannoilta omilta,
Näille Pietarin pihoille,
Ulitsoille uuen linnan;
Naisparan pahoille heitin,
Oman vaimon ostopaksi,
Heitin lapset itkemähän,
Pienoset pisartamahan.

Linnun lentävän näkevät,
Kokkolinnun liitelevän,
Näiltä tuulilta tulevan,
Näiltä ilmoin ennättävän,
Niin kyselevät kokolta:
"Oi sie kulta kokkoseni!
Etkö tietäisi sanoa,
Mitenkä iso elävi,
Siellä Pietarin pihoilla,
Ulitsoilla uuen linnan?"

Ei kokko mitänä tieä,
Ei se tunne tuhma lintu;
Kokko tiesi kuolleheksi,
Lintu liioin maanneheksi,
Ikävihin kuolleheksi,
Itkuihin kaonneheksi.

305. Joko minua noiat noitui.

Ohoh milmani poloista,
Poloisella pohjanmaalla!
Joko minua noiat noitui,
Noiat noitui, näit näkijät,
Koki kolme Lappalaista,
Kolmella kotaporolla,
Kehuit keittovalkioilla,
Tuikutit tulisioilla,
Tällä tiellä kuolevaksi,
Matkalla masenevaksi,
Nuorena nukahtavaksi,
Verevänä viereväksi,
Aivan apposen alasti,
Ilman vyöttä, vaattehitta!
Enkä tuota tuhma tunne,
Äkkioutonen älyä,
Kussa kuoleman pitävi,
Kussa kerran kellistellä;
Josp' on kuolen korven päähän,
Kaaun kankahan nenähän,
Kuolen korppien kotihin,
Variksien vainiolle.

Kunpa kuolisin kotihin,
Rikoilleni riukeneisin,
Vaimot päätäni pesisi,
Lakanoihin laitteleisi,
Sitte kerran kellot soisi,
Kirkon vasket vankahuisi;
Suku ei suuresti surisi,
Heimokunta hellehtisi.

Vaan kun kuolen korven päähän,
Kaaun kankahan nenähän,
Saavat korpit kohtaloa,
Varikset varia verta,
Minun raukan raaoistani,
Kurjan kuolemaisistani,
Luuni luovat rauniolle,
Kantavat kivikarille;
Siinä siskot katselevat,
Veikot vierahat sanovat:

Korppipa tuolle koulun kantoi,
Harakkaiset hauan kaivoi.

306. Kuolema kovinta työtä.

Kurell' on kumia kulkku,
Kajavalla pitkä kaula;
Saisinko kurelta kulkun,
Kajavalta pitkän kaulan,
Ruvetessani runoille,
Saahessa sanelemahan.
Laulanta runolla työtä,
Kukunta kesäkäellä,
Painanta Sinettärillä,
Kuonta Kankahattarilla.
Nainta nuorella iällä,
Kuolema ikälopulla.
Kuolema kovinta työtä,
Majanmuutto surkeinta;
Suru on juoa surman viina,
Katkera manalan kannu,
Katkera kahesti naia,
Kolmasti kosissa käyä—
Kalkinen kahesti naipi,
Kolmasti kovaosainen.

307. Kun kolotin koivun latvan.

Nuoret miehet naimattomat,
Vielä viinan juomattomat,
Ja kosissa käymättömät!
Elkäte sinä ikänä
Nouatelko naisen mieltä,
Naisen mieltä, kiurun kieltä,
Niinkun mie poloinen poika,
Nouattelin naisen mieltä—
Lihat ostin, leivät ostin,
Kalat laitoin kaikenlaiset,
Ostin viljat Wiipurista,
Suolat Saksan kaupungista.

En sillä hyveä saanut,
En hyveä puolinkana,
Ulos potki uutimesta,
Sääret sängystä särähti.
Kun kolotin koivun latvan,
Jo likisti linnuksehen;
Kun kärsin katajan latvan,
Jo kumarsi kullaksehen;
Kun vielä panin pajuilla,
Jo kapusi kaunoksehen.

308. Kolm' on miehellä pahoa.

Koim' on miehellä pahoa,
Kolme miehen kuolemata:
Yks' on vuotava venonen,
Toinen heittiö heponen,
Kolmansi äkäinen akka.

Kyllä mies pahasta pääsi
Wenehestä vuotavasta,
Ilman armotta Jumalan,
Turvatta totisen luojan:
Wenehen tulessa poltti.

Vielä mies pahasta pääsi
Heposesta heittiöstä,
Ilman armotta Jumalan,
Turvatta totisen luojan:
Heposen susille syötti.

Mutta kaitse kaunis Herra,
Varjele vakainen luoja,
Akasta äkisevästä,
Vaimosta pahatavasta!
Ei pääse pahasta siitä
Ilman armotta Jumalan,
Turvatta totisen luojan;
Ei taia tulehen luoa,
Saata ei syötteä susille,
Kun ei surma suorin tehne,
Tappane Jumalan tauti.

309. Emon torat.

Ei ennen emo torunna,
Kantajani kalkuttanna,
Vaikka maion maahan kaasin,
Lehmät metsähän levitin.

Ei ennen emo torunna,
Kantajani kalkuttanna,
Kun särin pari patoa,
Poltin paitani pahaksi.

Ei ennen emo torunna,
Kantajani kalkuttanna,
Kun tein kieron kehrävarren,
Väärän värttinän rapasin.

Ei vielä emo torusi,
Kantajani kalkuttaisi,
Jos ma viikomman viruisin,
Kauan työttä kalkehtisin.

Ei vielä emo toruisi,
Kantajani kalkuttaisi,
Jos joisin hevosen varsan,
Kellokaulan kenkkeäisin.

Vaan tuosta emo toruvi,
Kantajani kalkuttavi,
Toin tuhman tulen puhujan,
Pahan paian ompelijan.

Pahan paian ompelevi,
Päälle päärmehet tekevi;
Kehnon rihman ketreävi,
Päiksi pellavat panevi.

310. Täytyi runpuhun ruveta.

Viikon viivyin Wiipurissa,
Kauan suolakaupungissa;
Kun tulin omille maille,
Jo oli vietynä omani,
Naituna parahat piiat,
Valittuna valkeimmat,
Kirkkahimmat kihlattuna,
Soreimmat suorittuna,
Minulle herjat heitettynä,
Aivan kehnot annettuna,
Kierosilmät kenkättynä,
Vihaisimmat viskattuna.

Mitäs mun poloisen poian—
Täytyi runpuhun ruveta,
Käsin käyä tähtehille;
Saaha suolta suopetäjä,
Leppäpökkelö lehosta,
Tervaskanto kankahalta,
Kun en tammea tavannut,
Osannut omenapuuta.

311. Nain vihaisen, toin toraisen.

Voi minä poloinen poika,
Voi poika polonalainen,
Kun ma nain vihaisen vaimon,
Nain vihaisen, toin toraisen,
Valitsin veräjän vörstin,
Aisan taitelman tapasin,
Saunan lautojen lamojan,
Penkin päihen piehtaroijan;
Vihoissahan työn tekevi,
Ahmissähän äiän syöpi.

Noin kuulin emon sanovan,
Vaimon vanhan lausuvaksi:
"Miniä on minulle tuotu,
Koan kokka, saunan salpa,
Sylttysukka, kalttokenkä,
Penkin pestyn hierelijä,
Lattian ripottelija,
Tuvan uuen turmelija;
Toi toran pereheseni,
Surun saattoi leipähäni."

"Parempi olisi ollut,
Parempi ori polosen,
Tuoa Tuonetar tupahan,
Manatar tähän majahan,
Kun tuoa toruja vaimo,
Saaha riski riitelijä."

"Ei ollut orihin syytä,
Ei vikoa liinaharjan;
Sen ori kotihin tuopi,
Liinaharja liuvuttavi,
Mi on pannahan pajuille,
Liitetähän liistehille."

312. Ei ole puuru ruunan syytä.

Voi mun puuru ruunaistani,
Kun ve'it vihaisen vaimon,
Toit tuhman tulen puhujan!
Mahoit silloin ruuna rukka,
Tahi vielä tamma parka,
Tuoa puita puiroasta,
Havuja havumetsästä,
Vettä rannalta veteä,
Kun sa toit torujan vaimon,
Toit torujan, sait sanojan,
Ve'it riskin riitelijän,
Ja varskin valehtelijan.—
Ei ole puuru ruunan syytä,
Ei vikoa tamma raiskan;
Sen ruuna kotihin tuopi,
Taluttavi tamma raiska,
Mi rekehen reuotahan
Korjahan kohotetahan.

313. Syrjin söi, selin makasi.

Ka'pas muien morsioita,
Kun on suuret ja soriat;
Minun on pieni pikkarainen,
Lakoharja hakkurainen.
Tuo tapana naisellani.
Omallani vaimollani:
Syrjin söi, selin makasi,
Selin kaikki työt tekevi.
Kun tuli ulkoa tupahan,
Tuhmasti tuli tupahan,
Muotoansa mullistellen,
Silmiänsä väännitellen,
Kopra hapsia harasi,
Käsi tuiski tukkiani.

Jos ma vasta vaimon saisin,
Saisin vaimon, ja paremman,
Käsissäni kanteleisin,
Sylissäni syötteleisin,
Vieressäni istuttaisin,
Suuta suinki suikkajaisin.

314. Hauki syöpi sammakonki.

Oisi aikoa iässä
Valitenki vaimo naia,
Tuten neiti tunnustella;
Mielellänsä mies tekevi,
Tahallansa naisen naipi,
Tuopi luoksensa torujan,
Rinnallensa riitelijän,
Tasallensa tappelijan.

Hauki syöpi sammakonki,
Selän suuren uituansa;
Mies naipi pahanki naisen,
Viikon ilman oltuansa.

315. Vanha sai valitun piian.

Voi minua mieskulua,
Kun en nainut naiskuluista,
Nainut nuorella iällä,
Ottanut elon ajalla,
Ennen elon puuttumista,
Väkeni vähenemistä!—
Kaikkiahan mies katuvi,
Vaan ei nuorra naimistansa,
Lassa lapsen saamistansa,
Pienenä perehtimistä.

Nain ma vasta vanhoillani,
Otin onneni lopulla;
Vanha sai valitun piian,
Ilkiän ikä kulunut.

316. Kun oisi vaimo vaihtamoina.

Minull' on nainen miekkoisella,
Toinen Vaaran Tuomahalla,
Kolmas Korpelan Matilla,
Neljäs vielä neityenä.
Kun oisi vaimo vaihtamoina,
Mustakulma muuttamoina,
Mie oisin miessä ensimmäissä,
Vaimoloita vaihtamassa,
Mustapäitä muuttamassa;
Parin härkiä panisin,
Hiirenkarvaisen hevosen,
Vaimoloita vaihtaessa,
Mustapäitä muuttaessa.

Eikä kuole kuppelohäntä,
Kaau vanha kampelmanni;
Saisin vasta naisen naia,
Vaimon valkian valita,
Ukon uuen tyttäristä,
Akan nuoren neitosista.

317. Tulin turkka naineheksi.

Pahoin on tehnyt linnan pappi,
Maan pappi sitäi pahemmin,
Kun vihki Wirottarihin,
Tunki Turmiottarihin.

Kun olin ennen nuorra miessä,
Miessä nuorra, naimatonna,
Vielä viinan juomatonna,
Ja kosissa käymätönnä;
Aian kolkat voita lypsi,
Kivoset muni munia,
Piti piikaset hyvänä,
Vaimot pääni valkiana.
Tulin narri naineheksi,
Konna käyneeksi kosissa,
Kälkä kättä lyöneheksi,
Kaltto kaupan tehneheksi,
En tullut eläneheksi;
Nurin katsoi nurkkamuorit,
Väärin väärtimorsiamet,
Ei oikein omat emännät.

318. Sivu käyvät, kanta välkkyi.

Olin poika ollessani,
Paimenessa käyessäni,
Osasin oluen juoa,
Tanssin käyä ja kisata,
Laskent ei piiat pilkan alle,
Eikä naiset naurun alle,
Moni katsoi muotohoni,
Varteheni valkotteli.
Nyt olen vanhannut varahin,
Tullut muita tuhmemmaksi;
Sill' ei katso neiet nuoret,
Neiet nuoret ja soriat—
Sivu käv'vät, kanta välkkyi,
Sivu astuit, maat aleni,
Selin seisoi, seinät paistoi,
Selin istui, maat ilotsi.

319. Tulin vanhaksi varahin.

Olin mieki miessä ennen
Mieslukuja tehtäessä,
Miehiä miteltäessä,
Arvaeltaissa uroja;
Kiskoin ma kivestä tuohta,
Vestin jäästä tervaksia,
Pakanoilta kirkon poltin,
Kiiskiltä kivisen linnan.
Miekkani käessä kääntyi,
Kun kevyisin haavan lehti,
Eli leppäinen palikka;
Sylin syöksin keihäsvartta
Peltohon alaperähän,
Maahan mättähättömähän;
Piti piikaset hyvänä,
Vaimot pääni valkiana.

Nyt on kaikki toisin tullut,
Aika kehnompi kerinnyt,
Kun tulin vanhaksi varahin,
Epakoksi ennen muita.
Aamut nousin aikasehen,
Illat istuin myöhäsehen,
Väännin päivät väin nojassa,
En pitänyt ehtonetta,
Sepä vei väkeni multa,
Varren vaivutti varahin,
Saatti naisten naurun alle,
Soppityrskyksi tytärten;
Niin nyt naiset naurun lyövät,
Piiat pilkkana pitävät.

320. Ajoin konstisti kotihin.

Olin orjana Wirossa,
Paimenna pahalla maalla,
Tuollai lepytin lemmot,
Pehmitin pakanan mielen,
Tuomahan tupahan viinat,
Joka aamu antamahan.

Mitäpä palkaksi minulle
Vuoen orjana ololta?
Oinas minulle annettihin,
Tuonki pukkihin vajehin.
Tuo pukki pahan-tapainen,
Ei piätä pienet aiat;
Otin hengen heinänpäällä,
Kulkun ruoholla kuristin.
Sain verta venehen täyen,
Kuuta kuusi kauhallista,
Neki kaupitsin Wirohon,
Sain rahoja viisi, kuusi.
Niillä mä orihin ostin,
Kultakukka lautasilla,
Lähet länkien siassa;
Siitä noiat vettä nouti,
Siitä joivat juomaritki,
Sekä lappoi Lappalaiset.

Panin oron oikomahan,
Harjan liina liukomahan
Ajoin konstisti kotihin,
Isosti ison pihoille,
Rikki riihe'en rekeni,
Aisat poikki portahasen.
Alkoi äiti arvaella,
Isoseni surkotella:
"Kun tulit kummasti kotihin,
Pahasti ison pihalle—
Suottapa rikoit rekesi,
Tahallasi aisan taitoit."

321. Pah' oli Wirossa orjan.

Olin orjana Wirossa,
Palvelin pakanan maalla;
Sain orihin orjuuella,
Pitkäjouhen juoksennalla,
Harjan liina liikkumalla,
Villovarsan valvomalla.

Mieleni teki kotia,
Tulla maille tuttaville,
Kuss' olin ennenki elänyt,
Aina muinenki asunut.

Kysyin passia papilta:
"Annas passi pappiseni;
Pääsisin omille maille,
Noille maille muinoisille,
Kuss' olen ennenki elänyt,
Aina muinenki asunut!"

Pappi paljoa kysyvi,
Kirkkoherra kiinnittävi,
Mie vielä enemmän annoin,
Annoin ainoan orihin;
Sen sai pappi passistansa,
Kirjastansa kirkkoherra.

Ole kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun vielä kotihin saatit,
Päästit viimenki Wirosta!
Pah' oli Wirossa olla:
Leip' ei parkista parannut,
Juominen jokivesistä,
Vaate vaipan kirjavasta;
Yöt seisoin sepän pajassa,

Päivät pitkät piinan alla,
Pyhät päivät pyssy käässä,
Aret atrasarvikossa.

322. Pakolaisen matka.

Oluest' on juoen kelpo
Syöen herkkuruokasista,
Unesta makoamalla,
Pakenemalla pahasta.
Niin minäi mies mokoma
Paeten pahasta pääsin;
Orjana olin Wirossa,
Palkalla pakanan maalla,
Surma kasvoi suun e'essä,
Paha päivä parran päällä,
Yks' oli päivä miehen päätä,
Tunti tukkoa urohon.

Läksin päätäni pakohon,
Kaulanvartta varjelohon,
Kulin maita kuuttomia,
Päivättömiä periä;
Enkä tiennyt tietä käyä,
Outo matkata osannut,
Tievieret tipoja täynnä,
Norot nokkeloneniä,
Arot aisan taittumia,
Korvet kuusen kaatumia.

Kun päivyt ylentelihen,
Joka kaislanen kahahti,
Joka korttehut kuhahti,
Minun vatsani varahti;
Kun kuuhut ylentelihen,
Silloin matka mairisampi,
Silloin kulku kukkarampi,
Astuntani armahampi.

323. Varjele Jumala soasta.

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunoinen Jumala,
Kavioista vainovarsain,
Sorkista sotahevosten!

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunoinen Jumala,
Rauan valkian varasta,
Terän tuiman tutkamesta,
Tykin suuren suun e'estä,
Rautakirnujen kiasta!

Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunoinen Jumala,
Suurilta sotakeoilta,
Uron tappotanterilta,
Jossa lyiy miestä lyöpi,
Tinapalli paiskoavi;
Jossa pää pahoin menevi,
Sekä kaula katkiavi,
Hivus hieno lankiavi,
Tukka turhi'in tulevi!

324. On nyt miestä miekan alla.

Sykysyllä seikka syntyi,
Talven tullen työ tapahtui,
Kesällä etehen kierti,
Vasten meitä vaivaisia,
Kohti koitopäiväisiä;
Saivat miehet miekan alle,
Terän kirkkahan kisahan,
Rauan valkian varahan.
Saivat miehet miekan teille,
Sulhoset sotakeoille,
Varsat vainovaljahisin,
Surman suitsihin hevoset.

Voi sinäki ruuna rukka,
Kasvinvarsani valittu,
Siksikö sinäki syimyit,
Tähän ilmahan ylenit,
Sotiteillä sortumahan,
Vainoteillä vaipumahan!
Siksikö suin sinua,
Siksi syötin ja apatin,
Surman suurille ajoille,
Manan matkan juoksemille!

On nyt meitä miekan alla,
Poikia sotapoluilla;
Yöt porumma pakkasessa,
Luskomma lumen seassa,
Päivät päätämmä kululla,
Eli koiran kunnialla,
Isännät ikisiassa,
Miehet melkiarvosessa.
Vaan emme pojat poloiset,
Emme itke itsiämme,
Emmekä vaivoja valita,
Jos immet hyvin eläisi,
Päät on kassa kalkettaisi,
Impyet ilolla mielin,
Mesimielin morsiamet,
Naiset kaikki naurusuulla,
Lesket leikkiä pitäen,
Muoriset murehtimatta.

325. Koti luuli kuolleheksi.

Eipä naura kaikki naiset,
Kaikki muoriset muhaja,
Poloisia poikiansa;
Koti luuli kuolleheksi,
Kartano kaonneheksi,
Kylä kyllin maanneheksi.

Itkevi iso minua,
Emoni sitäi enemmin,
Vettä veioni sulavi,
Lainetta emoni lapsi.
Itki vanhat, itki nuoret,
Itki kerran kesk'ikäiset,
Vanhat vaimot poikiansa,
Naiset nuoret miehiänsä,
Sulhojansa Suomen neiet,
Tytöt kainut kauppojansa.

Noin se saajani sanovi,
Valittavi vanhempani:
"Tuoll' on poikani poloinen,
Tuolla laiton lapsueni,
Tuonen toukojen panossa,
Kalman maien karhinnassa.
Saapi nyt minun poloisen,
Minun laiton lapseltani,
Saapi pyyt pyhän piteä,
Saapi lintuset lihota,
Oravaiset jouten juosta,
Jouten kärppäset kävellä."

Vaan elä isoni itke,
Elä'kä emo valita,
Viere vettä veion silmä,
Sisaren sinä ikänä;
Vielä päästän pääramuni,
Heikon henkeni pelastan,
Suurilta sotakeoilta,
Miesten tappotanterilta,
Sorkista sotihevosten,
Varpahista vainovarsan,
Tykin suuren suun e'estä,
Rautakirnujen kiasta.

Sentähen minä poloinen,
Sentähen poloinen poika,
Teräksestä kengät tietin,
Varret vaskesta valatin,
Jotta seison nlinkun seinä,
Asun niinkun pystyaita;
Sentähen minun poloisen,
Sentähen poloisen poian,
Rinta rautahan rakettu,
Teräksehen tienaeltu,
Jott' ei lyiy miestä löisi,
Rautapalli paiskoaisi,
Jott' ei nuoli nouattaisi,
Terä tuima turmeleisi.

326. Yks' on päivä miehen päätä.

Jo minä johonki jouvuin,
Ruunun rautoihin rumihin,
Sorkkihin sotihevosten,
Miesten vaino varpahisin.
Jo nyt miehellä minulla,
Kohta koitopäiväisellä,
Yks' on tunti tukkoani,
Päivä päätäni poloisen.

Millä päästän pääramuni
Ruunun rauoista rumista,
Sorkista sotihevosten,
Miesten vaino varpahista?
Tuolla päästän pääramuni,
Heikon henkeni vapahan,
Kun ma luome luojahani,
Heitäme Jumalahani.
Varjele vakainen luoja,
Kaitse kaunoinen Jumala,
Varjele vahingon teiltä,
Kaitse kaikista pahoista,
Ettei pää pahoin menisi,

Eli kaula katkiaisi,
Hivus hieno lankiaisi,
Tukka turhi'in tulisi!

327. Tuo kerta rajalle rauha.

Oi Ukko ylinen herra,
Taivahallinen Jumala,
Tuo kerta rajalle rauha,
Suomehen sula sovinto,
Rauha raukoille rajoille,
Sana kaunis Karjalahan!

Kun toisit rajalle rauhan,
Suomehen hyvän sovinnon,
Viel' ois miestä mielehistä,
Sulhoa sulosanaista,
Kyntäjäksi, kylväjäksi,
Siemenen sirottajaksi;
Itku ei kuuluisi kujilla,
Valitus vajojen päissä,
Lehot ei nurmelle leveisi,
Pellolle petjän taimet.

328. Kiitos rauhasta.

Ole kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun annoit rajalle rauhan,
Suomehen hyvän sovinnon;
Raja jo rauhassa elävi,
Suomi kaikki suosiossa!

Ole kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun päästit omille maille,
Poies mailta vierahilta;
Päästit siitä pälkähästä,
Siitä keinosta keritit!

Kauan me pojat poloiset
Alla miekan melskasimma;
Joka mies, joka hevonen,
Tulen tuskoa piteli,
Panun vaivoa vaelti.
Jalot juomat kaivettihin,
Puhki vaaroista puhettiin,
Sillat suuret siivottihin
Poikitse joka joesta,
Miehet ankarat ajeli.
Hevoset hikoi veessä,
Varsat vaahessa samosi,
Vesi tippui vempeleestä,
Rasva rahkehen nenästä,
Postia kulettaessa,
Lerpottia lennättäissä.
Laihtui tammat lautaselta,
Vertyi vempelen kohasta,
Vetäessä vaikiata,
Raskahia raataessa.

Yön tullen, pimeten päivän,
Aletessa aurinkoisen,
Piti matkoilla majata
Tervatynnyrin tykönä,
Tahi luskata lumessa,
Pauhaella pakkasessa.
Vaaroilla valantehillä,
Korkehilla kompakoilla,
Tomueli tervastorvet,
Olkikoppolit kohosi,
Josta vaaria varoimma,
Viholaista vartioimma.

Tuota toivoimma poloiset,
Tuot' aina ajattelimma,
Kun kohoisi koiliskoinen,
Huomenvarjo valkeneisi,
Ehkä toisi toinen päivä
Rauhan rakkahan sanoman;
Yön mennen, valeten päivän,
Yletessä aurinkoisen,
Yks' oli entinen e'essä,
Vaiva vanha vieressämme.

Suven tullen, suon sulaten,
Lätäköien lämmitessä,
Muut vuotti hyveä vuotta,
Katsoi kaunista keseä,
Meili' oli vilu vilulta,
Nälkä toiselta nälältä,
Tunturia tullessamme,
Vaaroja vaeltaessa;
Markan maksoi leivän kanta,
Muru mullisen vasikan,
Kaakku kaksivuotehisen,
Sa'an pyy, tuhannen tetri.

329. Ota metsä miehiksesi.

Satoi ukko uutta lunta,
Herra hienoista vitiä,
Sykysyisen uuhen verran,
Verran talvisen jäniksen;
Lähen miehistä metsälle,
Urohista ulkotöille,
Ukon uuelle lumelle,
Palvoisen panemaviille,
Jäniksen jälettömälle,
Hiiren hiihtamattomalle.
Ota metsä miehiksesi,
Urohiksesi Tapio,
Korpi kolkkipoiaksesi,
Kumpu kumpalivaraksi;
Ota miestä oppimahan,
Taivon kaarta katsomahan
Otavaista oppimahan,
Tähtiä tähystämähän!

Kun kuulet minun tulevan,
Miehen aimo astuvaksi,
Lähe tietä neuomahan,

Rastia rakentamahan,
Tienvieriä viittomahan,
Siltoja siventämähän;
Vestä pilkat pitkin maita,
Rastit vaaroihin rapaja,
Jotta tunnen tuhma käyä,
Äkki outo tien osoan!

Hiihata hiasta miestä,
Takin helmasta taluta,
Lykkeä lylyn lävestä,
Saata sauan suoverosta
Saata sille saarekselle,
Sille kummulle kuleta,
Josta saalis saataisi,
Erän toimi tuota'isi,
Osin päitä pantai'si,
Jakoja jaettai'si;
Kuss' on kuuset kultavöissä,
Hopiassa hongan oksat,
Koivut kaikki koltuskoissa,
Haavat haljakkaveroissa!

330. Mieli mennä metsolahan.

Mieleni minun tekevi,
Aivoni ajattelevi,
Mieli mennä metsolahan,
Metsän tyttöjen tyköhön,
Salon piikojen pihoille,
Havulinnan liepehille,
Juomahan salon simoa,
Metsän mettä maistamahan,
Heitän poies heinäkengät,
Kaskivirsuni karistan,
Panen talvitallukseni,
Sykysyiset syylinkini.
Sitte raatoni rakennan,
Varustelen vartaloni,
Hamehella harmajalla,
Nukkavierulla nutulla,
Sukset voian voitimella,
Liukomet sianlihalla,
Hiihan tuosta hiljallehen,
Veteleme verkallehen,
Hiljallehen huono käypi,
Sanan voimaton pitävi.
Hiihan kohti korven rannan,
Salon siritävän sisälle,
Yöllä auringottomalla,
Ehtoyönä ensimmäissä;
Oksat otsani sukivi,
Havut pääni harjoavi,
Mieliksi metsän tytärten,
Salon impien iloksi.

331. Mielly metsä miehi'ini.

Lepy lehto, kostu korpi,
Taivu ainoinen Tapio;
Lepy metsä miehillemme,
Kostu korpi koirillemme!
Metsä haiskosi me'elle,
Simalle salo sininen,
Suovieret sulalle voille,
Ahovieret viertehelle!
Soita metsä kanteletta,
Kukuta salo käkeä,
Jotta kulta kuuntelisi,
Hopia tilin tekisi,
Alla kuusen kukkalatvan,
Alla kaunoisen katajan!

Mielly metsä miehi'ini,
Kostu korpi koirihini;
Meill' on miehet lapsimiehet,
Meillä koirat pentukoirat,
Ampujat alakätiset,
Päretjouset, puuvasamat,
Ei ne kauas kannattane,
Ampuvärkit ei yletä.

332. Rakenteleminen.

Millä raatoni rakennan
Metsolahan mennessäni?
Raaon raualla rakennan,
Teräksillä telkittelen;
Rautapaitoihin paneme,
Teräsvöihin tietteleme.

Sitte pyyhin pyssyäni
Mustan käärmehen mujulla,
Jouvuttelen jousiani,
Kehottelen keihästäni,
Suksiani suin puhelen:
Suksi on jalkoa sukua,
Keihäs kirvestä lajia,
Jousi kättä joukkioa;
Jalo on suksi suunnallinen,
Siivo päällinen sivakka,
Jalo jousi janhuksinen,
Kylkehinen keihäsvarsi.

333. Metsän kuninkaalle.

Metsän ukko halliparta,
Metsän kultainen kuningas,
Ava nyt aittasi avara,
Luinen lukko lonkahuta!
Laske juoni juoksemahan,
Virka vippelehtämähän,
Kullaista kujoa myöten,
Hopiaista tietä myöten,
Jost' on sillat silkin pantu,
Sillat silkin, suot sametin,
Veralla vetelät paikat,
Pahat paikat palttinalla!

Ukko kultainen kuningas,
Hopiainen hallitsija,
Anna mulle ainojasi,
Kanna mulle kaunojasi,
Kullassa kulisevia,
Hopiassa helkkäviä!
Aja vilja vieremille,
Aukeimmille ahoille,
Minun metsipäivinäni,
Erän etsiaikoinani!

334. Mielikki ja Kuurikki.

Mielikki metsän emäntä,
Metsän muori muoto kaunis,
Lyöte lykkyvaattehisin,
Antipaitoihin panete,
Sormet kullan sormuksihin,
Käet kullan käärehisin,
Pää kullan vipalehisin,
Tukat kullan suortuvihin,
Korvat kullan koltuskoihin,
Kaula helmihin hyvihin!

Usein hyvän emännän,
Mielikin ehon emännän,
Sormet kullan sormuksissa,
Käet kullan käärehissä,
Pää kullan vipalehissa,
Tukat kullan suortuvissa,
Korvat kullan koltuskoissa,
Kaula helmissä hyvissä;
Silloin on hyvä emäntä,
Mielikki metsän emäntä,
Aina altis annillansa,
Armas auttamaisillansa.

Usein pahan emännän,
Kuurikin kovan emännän,
Sormet vitsasormuksissa,
Käet vitsakäärehissä,
Pää vitsavipalehissa,
Tukat vitsasuortuvissa,
Korvat vitsakoltuskoissa,
Kaula helmissä pahoissa;
Silloin on paha emäntä,
Kuurikki kova emäntä,
Ei ole altis annillansa,
Armas auttamaisillansa.—

335. Mielikki metsän emäntä.

Mielikki metsän emäntä,
Muori puhasmuovollinen,
Varustellos mun varani,
Kohotellos kohtaloni!
Aukase metinen arkku,
Mesilipas liikahuta,
Sisässä salon sinisen,
Kummun kultaisen navalla!
Pane kulta kulkemahan,
Hopia vaeltamahan,
Vasten miestä valkiata,
Kovin koivun karvallista!

Kun ei täyvy täällä maalla,
Tuovos maalta tuonnempoa,
Ylitse salon yheksän,
Kautta kankahan kaheksan!
Veä vettenki takoa,
Jouvuta jokien poikki,
Viien Wiipurin väliltä,
Kuuen kirkon kuuluvilta,
Lapin laajoilta saloilta,
Pohjan pitkältä perältä,
Muotoa monennäöistä,
Kynttä kasken karvallista,
Metsästä metsän hyviä,
Maalta maan parahimmia,
Havon alta hallipäitä,
Kiven alta kirjapäitä,
Mättähän makoajia,
Nurmen nukkerehtijoita,
Veen viljan soutajia,
Jokien melastajia.

336. Metsän tyttö, mieli neito.

Metsän tyttö, mieli neito,
Yön tyttö, hämärän neito,
Pitkän puhtehen pitäjä,
Rievän rihman ketreäjä,
Laita kulta kuontaloihin,
Pane vaski vartaloihin,
Ketreä punainen lanka,
Sinilanka siuahuta,
Kultaisesta kuontalosta,
Vaskisesta vartalosta!
Veä se jokien poikki,
Läpitse salon sinisen,
Veä lännestä itähän,
Luotehesta lounahasen,
Juosta viljan joutusasti,
Vikevästi viiletellä,
Ilman tieltä eksymättä,
Poikkeamatta polulta,
Juosta kullaisna keränä,
Hopiaisna sykkyränä,
Läpi viian vilmeikön,
Kangasten kapeikkojen,
Läpi soien, läpi maien,
Läpi korpien kovien!

337. Pohjan tyttö, viljaneiti.

Pohjan tyttö, viljaneiti,
Maan tyttö, manulan neiti,
Tuovos vilja tuonnempoa,
Etsiös etempeäki,
Saata tälle saarekselle,
Tälle kummulle kuleta,
Ilman haaralta sa'alta,
Tuhat ilman tutkamelta;
Saata poikki salmistaki,
Vetele vesien poikki,
Ylitse katehen mielen,
Pahan miehen luonnon päitse,
Poikki Pohjolan joesta,
Yli kosken kuohuloista!

Ota vitsa viiakosta,
Koivu korven notkelmosta,
Jolla arkoja ajelet,
Nuorisia nouattelet!
Jok' on jäykkä juoksullahan,
Eli laiska laukullahan,
Sitä siimalla sivalla,
Rautaruoskalla ravauta,
Heitä helmipaattehella,
Kaiota kariperällä!

338. Tellervo Tapion neiti.

Tellervo Tapion neiti,
Metsän piika pikkarainen,
Ota piiska pihlajainen,
Katajainen karjaruoska,
Takoa Tapiovaaran,
Tuomivaaran tuolta puolen,
Jolla vitsot viljoasi,
Karkottelet karjoasi!

Jok' on jäykkä juoksullahan,
Laiska laskemaisillahan,
Sitä virkuta vitsalla,
Kaiota kariperällä,
Jotta vitsa vinkasevi,
Pajun latva parkasevi;
Sivalla sivua kohti,
Eli laske lautaselle,
Elä otsahan osota,
Päälakehen paukahuta!

Kun tunnet uran tulevan,
Tupita uroa myöten;
Pane kaksi kämmentäsi
Kahenpuolin kaiteheksi,
Jott' ei vilja vieprahtaisi,
Metsän karja kaaprahtaisi!

Aita vastahan tulevi,
Rieho aitoa repäse,
Kaaha aita kallellehen,
Viieltä vitsasväliltä;
Havu tiellä poikkipuolin,
Havu syrjähän syseä;
Joki joutuvi etehen,
Silkki sillaksi sivalla,
Punalanka portahaksi,
Polullehen poikkeutta.

339. Ukko kultainen kuningas.

Ukko kultainen kuningas,
Hopiainen hallitsija,
Ota kultainen kurikka,
Eli vaskinen vasara,
Jolla korvet kolkuttelet,
Salot synkät sylkyttelet,
Yhtenä kesäisnä yönä,
Ehtoyönä ensimäisnä!
Käyös korvet kolkutellen,
Syrjävieret sylkytellen;
Aja vilja vieremille,
Aukeimmille ahoille,
Minun metsipäivinäni,
Erän etsiaikoinani!

340. Penu pieni koiraseni.

Penu pieni koiraseni,
Aina harras haukkWjani,
Tule minun turvikseni,
Metsolahan mennessäni,
Ettei naiset naurahtaisi,
Piiat pilkkana pitäisi,
Ukotki urahtelisi,
Partasuut pahoin puhuisi!

Koirani keränä vieri,
Kylän kukka kuulusana;
Itse mie kulen kuvana,
Sukset mustina matoina.

Sinä koirani komehin,
Juoksuttele, jouvuttele,
Ahomaita aukehia;
Juokse tuonne toisa'alle,
Mielusahan metsolahan,
Tarkkahan Tapiolahan!

Minun on koirani komiat,
Otukseni oivalliset;
Niin on silmät koirallani,
Kun on suuri suitsirengas;
Niin on korvat koirallani,
Kun on lumme lammin päällä;
Niin on hammas koirallani,
Kun on viikate Virossa;
Niin on häntä koirallani,
Kun komehin korpikuusi.

Mielikki metsän emäntä,
Tapiolan tarkka vaimo,
Kukuta nyt koiroani,
Haukuta hakijätani,
Sisällä salon sinisen,
Korven kultaisen kuvussa!
Elä haukuta havuja,
Kuusen-oksia kukuta;
Haukuta havunalaista,
Kuusen-oksan istujaista!
Luo löyly etempätäki,
Kanna vainu kaukempata,
Vilullaki, vihmoillaki,
Tuiskullaki, tuulillaki,
Jotta koiran kohti juosta,
Penun julki julkotella,
Mielusassa metsolassa,
Tarkassa Tapiolassa!

341. Ku on koirani kokenut.

Mi on haitta haukullani,
Kuka kumma koirallani,
Kun ei koira kohti hauku,
Penu oikein osoa;
Mi on hallin haittaellut,
Kuka koirani kokenut,
Ku on tukki koiran turvan,
Vainukullan salpaeli?
Kovako ilma koskenevi,
Rakkihini rapsunnevi,
Vaiko on katsottu katehin,
Silmin kieroin keksittynä?

Penitar valio vaimo,
Louhi Pohjolan emäntä,
Tule lastas päästämähän,
Poikoas kerittämähän;
Ota sulku koiran suusta,
Haitta haukun hampahista,
Kapu kielen kantimesta,
Sieni koiran sieramista!
Päästä poikasi pahoista,
Haitasta rahanhakija,
Jotta koiran kohti juosta,
Penun oikein osata,
Koiran juosta korven pohjat,
Sapakon salot samota.

342. Koira haukkuvi havuja.

Mi on kumma koirallani,
Haire haukkujaisellani,
Kun tuo haukkuvi havuja,
Lehviä lekuttelevi!

Pohjan ukko, Pohjan akka,
Pohjan entinen emäntä,
Sukin suuta sulkemahan,
Penun kieltä peittämähän,
Ettei koirani erehy,
Hairaha rahanhakija,
Ei hauku joka havua,
Joka lehveä lekuta;
En minä elä havuilla,
Enkä lehvillä lihoa,
Elän lehvän lekkujoilla,
Havun alla astujoilla.

343. Etsittelen eukkoani.

Etsittelen eukkoani,
Luo'uttelen luojoani,
Entistä emänteäni,
Muinohista muoriani.
Toisin entinen emäntä,—
Entinen metsän emäntä
Aina antoi antimia,
Viisi viljan nyppylältä,
Kuusi kummun mättähältä,
Seitsemän selänneheltä;
Mut tämä nykyinen muori,
Nykyinen metsän emäntä,
Kerran kuussa koukkoavi,
Ei sitänä siivollahan.
Hiihan päivän, hiihan toisen,
Hiihan kohta kolmannenki,
Viikon hiihan Hiien maita,
Maita Lemmon löyhyttelen,
Etsiessäni ereä,
Antia anellessani.

Miss' on entinen emäntä
Entinen elättäjäni;
Missä antajat asuvat,
Elävät emantovaimot?—
Tuoll' on entinen emäntä,
Entinen elättäjäni;
Tuolla antajat asuvat,
Elävät emantovaimot,
Metsän linnan liepehillä,
Puhtahilla puuhoavat.
Kolm' on linnalla ovea,
Kynnys kullaki ovella,
Yks' on kynnys puinen kynnys,
Kynnys toinen luinen kynnys,
Kolmansi lihainen kynnys.

344. Tule kullan muuttelohon.

Metsän kultainen kuningas,
Metsän armas antimuori,
Tule jo kullan muuttelohon,
Hopian vajehtelohon;
Kullan annan kynsillesi,
Kämmenillesi hopian!

Minun on kullat kuunikuiset,
Päivän polviset hopiat,
Isäni soasta saamat,
Vanhemman varustelemat;
Ne kuluvat kukkarossa,
Tummentuvat tuhniossa,
Kun ei ole kullan muuttajoa,
Hopian vajehtajoa.

345. Mikä mieli, mikä muutos.

Mikä mieli, mikä muutos,
Mielusassa metsolassa;
Viikon on vihoissa metsä,
Kauan korpi karsahana,
Ei huoli hopehistani,
Eikä kysy kullastani!

Mistä suuttui suuri luoja,
Viljan antaja vihastui,
Kun ei anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta;

Ellös suuttuko Jumala,
Maanpitäjä pillastuko;
Toki anna aiallani,
Iälläni ilmauta,
Nähä näillä silmilläni,
Kämmenilläni kätellä!

346. Itken osattomuutta.

Kalatuutta Kauko itki,
Veli toinen verkotuutta,
Kolmansi osan vähyyttä;
Mie itken syvintä syytä,
Mie pahinta paipattelen,
Kun itken osattomuutta.
Miks' et anna antiluoja,
Lupoa luja Jumala,
Kun mä ainosin anelen,
Kielen kullan kuikuttelen!

Ei ne muutkana paremmat,
Eikä pyytäjät pyhemmät;
Muut ne vievät viekkahuulla,
Ottelevat ounahuulla,
Mie en veisi viekkahuulla,
En ottaisi ounahuulla,
Veisin vaivani näöstä,
Otsan hiellä otteleisin.

347. Matala on mahti mulla.

Matala on mulla mahti,
Lyhykkäinen onnen lykky;
Muilla onni työn tekevi,
Haltija rahan hakevi.
Muill' on murkinat paremmat,
Iltaruoat runsahammat,
Leviämmät leipälaukut,
Raviammat voirasiat.
Muut on pyytäjät pyhemmät,
Muut on miehet mieluisemmat,
Käyvät kullassa kulaten,
Hopiassa heilakoien,
Ei niinkun minä poloinen,
Nukkavierulla nutulla,
Paikkalaialla lakilla,
Karvavieru kauhtanalla.
Muut sanovat saamiansa,
Tuomiansa tunnustavat;
Mie sanelen saamatuutta,
Tuomatuutta torkuttelen.

348. Ikävä erätön ilta.

Siit' on mieleni apia,
Syämeni sangen sairas,
Kun ei mielly metsä mulle,
Taivu ei ainoinen Tapio;
Kun ei anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta.
Ikävä minun tulevi
Ikävä tulettelevi,
Tätä tyhjeä eloa,
Annitonta aikoani;
Ikävä erätön ilta,
Päivä pitkä saalihiton.

Harvoin on nähty näillä mailla,
Harvoin nähty ja havattu,
Osia jaeltavaksi,
Arveltavaksi eriä;
Imeheks' on saalis saatu,
Virsiksi Jumalan vilja,
Näillä tuhmilla tulilla,
Vaivaisilla valkioilla.

Anna ainoinen Jumala
Miehelle anelevalle,
Anna kynttä kymmenistä,
Karvoa monennäöistä;
En sua kiviltä kiitä,
Enkä kannoilta kumarra,
Tok en palvele pajuilta,
Havun oksilta halaja—
Kynsiä minä kysyisin,
Aina jalkoja anoisin,
Kysyn kynnen kantajata,
Jalan jalon juoksijata,
En parasta, en pahinta,
Kysyn keskikertahista.

349. Anna ainoinen Jumala.

Mistä suuttui suuri luoja,
Viljan antaja vihastui,
Kun ei anna aioinkana,
Tee tiliä milloinkana!

Suvun syötti, synnyn syötti,
Esivanhemman elätti;
Niin miks' ei minua syötä,
Kuks' ei kurjoa elätä,
Suvun suurilla paloilla,
Heimon herkkuruokasilla!

Jos on minulla muoto musta,
Muoto musta, kaiat kasvot,
Syöen kaunoinen tulisi,
Hyvä muoto nunnostellen.

Anna ainoinen Jumala,
Anna miehelle minulle,
Anna kun esi-isille,
Sekä suurelle suvulle,
Kyllin syöä, kyllin juoa,
Kyllin antoa kylälle!
Päästä lasta päivän työstä,
Laita illalla lepohon,
Karjan käyessä kotihin,
Havumetsän harmatessa!

350. Ellös panko pahaksi.

Luulin käen kukkuvaksi,
Lempilinnun laulavaksi,
Ei käkönen ollutkana;
Oli koirani omani,
Ohtosen tuvan ovella,
Kainun pojan kartanolla.

Ohtoseni, ainoseni,
Mesikämmen kaunoseni,
Ellös nyt pahaksi panko,
Jos meille johi' tulevi—
Luien luske, päien pauke,
Hammasten hajotusvuoro!
Päästä nyt tänne pääripasi,
Pueta purasimesi,
Heitä harvat hampahasi,
Liitä leukasi lipiät!

351. Suostu metsä suoloihini.

Suostu metsä suolohini,
Taivu talkkunaisihini,
Syötä miestä mämmilläsi,
Talkkunallasi taputa!

Kuippana metsän kuningas,
Havuhippa, halliparta,
Metsän ehtoinen emäntä,
Metsän armas antimuori,
Pane kulta kulkemahan,
Hopia vaeltamahan,
Kullaista kujoa myöten,
Hopiaista tietä myöten,
Kultaisehen kuppisehen,
Hopeisehen hohtimehen!

Aja vilja vikkelästi,
Metsän karja kapperasti,
Rakettuihin rautoihini,
Tiettyihin teräksihini!
Sitte luoksi tultuansa,
Paikalle osattuansa,
Ramauta rautojani,
Tempoa teräsneniä!

Sa'a ukko uutta lunta,
Visko'os vähän vitiä,
Jäälle aivan iljanelle,
Kankahalle kaljamelle;
Ettei tunnu miehen jälki,
Eikä haise miehen henki!
Jospa jälkiä näkyisi,
Se jälki jäniksen jälki;
Jospa henki haisahtaisi,
Se haju metsän havuilta.

352. Jäniksen vivulla.

Hakkoan metisen haavan
Metisellä kirvehellä,
Metiseltä mättähältä,
Kultaiselta kunnahalta;
Tyven työnnän taivosehen,
Latvan taivutan lumehen.

Ukko kultainen kuningas,
Hopiainen hallitsija,
Sa'a nyt mettä taivosesta,
Sa'a mettä latvaselle,
Siitä kuorelle simoa,
Mesi syämehen sula'a!

Elina metsän emäntä,
Vaimo puhasvarrellinen,
Tuo nyt vilja tuonnempata,
Metsän linnan liepehiltä,
Sivulta simasalojen,
Vaskivaarojen takoa!
Anna juosta vääräsäären,
Kierosilmän keikistellä,
Käyä suuren, käyä pienen,
Käyä kerran keskisenki,
Kohti minun pyytöäni,
Vasten näitä varpujani,
Muien siimoista sivute,
Muien ansoista alate!

Jänis jäppä, juppaniska,
Juokse nyt kohti lankojani;
Ellös tuonne menkö'känä
Toisten varpujen tyköhön,
Siellä surma suin pitäisi,
Kova kuolo kohtajaisi—
Muut kaikki vihaiset varvut,
Täm' yksi metinen varpu,
Tyvin on työtty taivosehen,
Latvoin laskettu vitihin.
Juokse nyt vinttura vipuhun,
Kanttura tähän kaha'an,
Jouvu riiviö ritahan,
Pyöräsilmä pyyvyksehen,
Ennen päivän paistamista,
Ennen kuun kehittämistä,
Auringon ylenemistä,
Koi Jumalan koittamista!

353. Oravan pyytäjä.

Mielikki metsän emäntä,
Komauta kumpuroita,
Oravat orolle nosta,
Rahat rannoille ajele,
Jotta saisin sauan lyöä,
Käsin koprin kuopotella!

Missäpä olet orava,
Kussa käyt kävynpurija?—
Saa nyt tälle saarekselle,
Kule tälle kunnarelle,
Miehen etsivän etehen,
Uottelevan ympärille!

Oravainen kummun kukka,
Kummun kultainen omena,
Oksalla ojentelete,
Lehvällä levättelete,
Kunnes jouvun jousissani,
Vasamoissani varahun!

Oravainen väästäjäni,
Kaunis kasvinkumpalini,
Ellös kaartani kamotko,
Varatko vasamiani!—
Päre'jouset, puikkonuolet,
Ei ne kauas kannattane.

354. Linnustaja.

Lennä, lennä lintu parka,
Lennä tänne näille maille,
Pienoisille puuhuisille,
Mataloille maahuisille;
Ojennate oksaselle,
Levitäte lehväselle,
Kusta nuoli noppajaisi,
Tinapalli paiskoaisi!

Vuota, vuota lintuseni,
Vuota oksan juuruella,
Kunnes jousen jouvuttaisin,
Käsikaaren käännyttäisin!
Jos sa lentohon leviät,
Ennen kun perille pääsen,
Siivet siimoilla sitelen,
Varpahat vahalla käärin.

Utu tyttö, neito terhen,
Luonnotar tytär Tapion,
Seulo seulalla utua,
Terhenistä tepsuttele;
Utu silmille sivalla,
Terhen korville karista,
Ettei kuule kulkevaksi,
Ei näe vaeltavaksi!