MERENKÄYNTIÄ
Niin vielä kerran! Sumuss’ ulapan: löi, läiski purje, huudot kajahtivat, näin keulan eessä aallon korkean, sun hätääs polveni mun vapisivat, mut kasvos viel’ on uljaat, kiviset.
Näin vielä kerran uhman silmien, kuin liekin hiustesi hulmuavan, mut ääni vieri yli aaltojen kuin itku, nyyhke lapsen valittavan – nyt mua torju et:
Sun tukkas kostea mun peitti huuliain, mun käteni sun olkapäätäs peitti, ol’ yhä suloisempi hurma suudelmain, kun ryöppy huulillemme suolaa heitti – ma huusin ääneen, huusin riemuain.
Niin vielä kerran! Miks niin kylmenet, sun oisko pelko rannatonta merta! Sen ruoska lämmittää! Miks joudu et! Niin sumun halki, armas, vielä kerta taa ulappain!