YLÖSNOUSEMUSPÄIVÄNÄ
Ah armahin, kun jo arkussas sinä pimeässä nukut, minä astuva oon alas hautahas, minun hyväilyihini hukut.
Sinun huulias hulluna suutelen,
tomu kylmä ja mykkä sinä!
Minä nauran ja itken ja vapisen,
tomu koht’ olen myöskin minä.
Sydänyöllä kun nurmen nukkujain
käy karkelo ylitse hautain,
me kaksi, me jäämme multaan vain
ja väliin samojen lautain.
Ja kun tuomiopäivänä kutsutaan kaikk’ kuollehet mättähistään, sylityksin me jäämme nukkumaan. Me piittaisimmeko mistään!