ASUNNOSSA AUTUAITTEN.
Se oli vanha Vaaran ukko,
Satavuotinen Vipunen,
Ois jo saattanut sujua,
Viruskella vuosikauet
Kuusen alla kuollehena
Ei ois kuka kaivannunna,
Nykyinen kysynyt kansa.
Vaan eli saunassa salolla,
Riihirähjässä retosti:
Katiskalla kalat pyysi
Lummelammista läheltä,
Rihmat viitahan viritti,
Tokkapuut poluille laittoi
Eli pappia paossa,
Kirkonmiestä kaioksissa,
Oli jumalat itellä,
Haltijansa hoitajansa,
Taikatemppunsa tehoisat.
Vaikea oli vanhan olla,
Tukala tutisevaisen —
Pois halusi päästäksensä
Näistä inhoista iloista,
Toivoi taivasta takaista,
Tuonen puoleista tupoa, —
Siitä laulun lauleskeli,
Runon vanha ruikutteli;
Siin' oli totta toinen puoli,
Toinen nähtyä näkyä.
"Lähin kerran kulkemahan.
Henki heikko häilymähän,
Parempihin pääsemähän,
Selän poikki soutamahan
Venehellä vuotavalla,
Ruuhella vesivaralla —
Ajoi tuuli, aallot nousi,
Purje koivuinen kohosi;
Kantoi kauvaksi kotoa,
Vei vesille vierahille,
Kaian niemen kainalohon,
Lahen laakean perähän.
Lähti polku pensastosta,
Ura kaita urkenevi;
Käski mieli kulkemahan,
Vaati vainu vaeltamahan —
Kulin soita sotkuisia,
Rämehiä rämmiskelin,
Kahlaelin korpimaita;
Vettä tirskui virsun jälki,
Hyrskähteli heinäkenkä;
Vaelsin tuota viikkokauen,
Tarsin puhtehet, pimeät,
Luulin siihen suistuvani,
Uupuvani ainiaksi;
Turvasime Taattohoni,
Heikko loime Luojahani —
Jo tuli kangas vastahani,
Kuiva korpi, harvahonka,
Miss' on pilkat puihin lyöty,
Merkit tehty männikköhön.
Ajattelin, arvaelin:
Lienetköpä tie Tapion,
Merkkireitti metsän kansan?
Lähen tietä kulkemahan,
Reittiä retostamahan:
Juoksi pyyhyt tietä pitkin,
Vähä lintu viipotteli,
Neuvoi pannaksi patahan,
Kehoitteli keittämähän.
Kynin höyhenet hyvältä,
Kannon päässä pienoselta,
Panin pyyhyen patahan,
Tuohisehen lahjalinnun. —
Suuhuni sen syötyäni
Lähti lintu lentämähän,
Höyhentukko hyrrimähän —
Siitä arvata osasin,
Ett' on tie Tapion teitä,
Lintu laittama Jumalan.
Kohosi kangas korkealle,
Kahen puolen kaunis metsä,
Salot suuret ja siniset.
Astuin päivän, astuin toisen,
Päivänäpä kolmantena
Nälkä tuntuvi tulevan.
Juoksi teiri tietä pitkin,
Verkapursto piipotteli;
Käski pannaksi patahan,
Kehoitteli keittämähän;
Suuhuni sen syötyäni
Lähti lintu lentämähän,
Höyhentukko hyrrimähän —
Siitä arvata osasin,
Ett' oli lintu Luojan lintu,
Metsät Mielikin omia,
Takalistoja Tapion.
Alkoi auveta ahoja,
Viljamaita mainioita,
Ruismaita runsahia,
Kaunihia kauramaita;
Juoksi metso tietä myöten,
Kotkotteli koppeloinen —
Panin metsosen patahan,
Keitin keiton koppelosta;
Lintu tuokin Luojan lintu,
Metsän Mielikin omia.
Päivän tuossa taivaltelen,
Käyskelen kevyttä tietä,
Luon ma silmän luotehesen,
Poikki maiden pohjosehen,
Paistavi aurinko ahoille,
Kaukaisille kaskimaille,
Vaaralle iki-isolle,
Päivyt rinteitä punasi,
Kullan hehku kuusikoita,
Hohti huonehet aholla,
Päädyt pilviä pitivät,
Ukset kulta kuumottivat,
Kilo kiilsi ikkunoista,
Hehkusi laseista loimo;
Päättelin taivoksi Tapion,
Asunnoksi autuaitten. —
Vertyi mieli vaarivanhan,
Ukon rinta riemahteli.
Miten sinne päästäkseni,
Kuink' ylitse yltäkseni?
Suo oli suunnaton välissä,
Rimpi rannaton edessä;
Ei ole tietä tuonne tehty,
Eikä puita poikki pantu.
Vaanp' oli sujakat sukset,
Alla kuusen uudet kalhut,
Sauv' oli hopeasompa,
Keihäs kuhan kirjaeltu.
Sujuivat sujuttamatta,
Ponnahtivat polkematta
Yli vetkien vesien,
Sivu märkien mätästen
Ilman jälen jättämättä —
Vinkui viima korvissani,
Puhti poskia porotti. —
Yli suon on saatuani,
Märän poikki päästyäni,
Kirposi jalasta kalhu,
Lyly lähti lentämähän
Itsestänsä halki ilman:
Siitä arvata osasin,
Ett' oli sukset Luojan luomat,
Vanhan Vaarin veistelemät.
Aloin astua ahoa,
Vaaran viertä väännätellä —
Jo on maatkin muuttunehet,
Sirostunna seudut kaikki:
Salot välkkyivät verassa,
Silikissä metsät siinti,
Kuuset kullassa kuhotti,
Hopeissa hongat hohti,
Vanhat hongat vaskivöissä,
Haavat kaikki haljakoissa,
Lepät lempivaattehissa,
Kuuna paistoi kuusen oksat,
Päivänä petäjän latvat;
Vaikk' oli syksy lähtiessä,
Tääll' oli lehessä lehto,
Koivut hiirenkorvasella.
Metsä haiskahti me'elle,
Simalle salo sininen,
Apilalle aian varsi,
Kuminalle kukkaniitty.
Linnut lauloivat lehoissa,
Peipot puissa piiperteli,
Satakielet soittelivat.
Kepeästi jalka keikkui,
Virsu vaivatta kohosi —
Aita oli lauoista ladottu,
Veräjä vaskesta valettu,
Soi kuin kannel kymmenkieli,
Helähteli herkin soitto —
Tie oli tuomin istutettu,
Kuja koivuin kaunistettu.
Siitä päädyime pihalle,
Kävin kullan kartanolle:
Ei ole hurtat haukkumassa,
Ei rakit rähisemässä,
Vaan oli pihlaja pihalla,
Tuvan eessä tuuhu tammi,
Käki kukkui pihlajassa,
Toinen tammessa helisti.
Isäntä kukunnan kuuli,
Talon äijä äänen tunsi,
Tiesi vierahan tulevan,
Kaukalaisen kerkiävän.
Jopa vastahan tulevi,
Kynnykselle kepsahtavi;
Pitkä on Tapion takki,
Valkopartaisen vakavan,
Verasta on viitta tehty,
Vyönsä silkistä siottu, —
Käski käymähän tupahan,
Asuntoonsa astumahan.
Tup' oli tammesta rakettu,
Parahista puista pirtti,
Uuni koko kalliosta,
Lattia lauoista ladottu,
Penkit haavasta hakattu,
Orret puuta oksatonta;
Orrella hyppeli orava,
Karsinassa karhu kelli
Heinillä hajuavilla;
Pöytä suuri seinämällä,
Voilla, vehnällä katettu,
Parahilla piirakoilla,
Makosilla mansikoilla.
Tuo olutta Aino neiti,
Kantavi sulo simoa,
Tarjoi kaunosta käestä,
Kevelästä kourasesta,
Käski juoda jaksamahan,
Yllin kyllin ottamahan.
Vaan on Äijä äännähtävi,
Vaari vanha virkahtavi:
'Terve sulle tultuasi,
Hyvä päivä päästyäsi,
Matkan pitkän juostuasi!
Tulevasi tiedettihin,
Sanottihin saapuvasi:
Sauna varsin varattihin,
Kyly lämmin laitettihin.'
Se oli tytti Tellervoinen,
Punaposki Pullervoinen,
Vastat orrelta vetäsi,
Saattoi saunahan samassa;
Saun' on suojassa sijassa
Alla kuusen kukkalatvan,
Humisevan hongan alla,
Lähe kylmä lattiassa,
Toinen kuuma karsinassa,
Lautehet lasista tehty,
Poslinalla penkit pantu.
Löipä löylyn leyhäytti,
Tupsahutti tuoksuvaisen,
Hieroi hellällä kädellä,
Voiti hajuvoitehilla,
Haastatteli, nauratteli,
Laski lapsi leikkiänsä,
Pilojansa piiskutteli,
Valoi veellä lämpimällä,
Haalealla huljutteli;
Antoi paidat palttinaiset,
Sitoi vyöllä villaisella,
Halaeli hienoisella —
Suuta suikkasi lopuksi.
Siit' on saanut saunatuksi,
Ukkorähjän reilatuksi,
Ukko on kuin uusi miesi,
On kuni keväällä koivu,
Noron notkea närönen;
Tunsi suonet suorituiksi,
Jäsenensä joustaviksi,
Ehommiksi entistänsä;
Rinta riemua remahti,
Veret voimoa vavahti.
Tuosta tultua tupahan,
Jo on koolla kaikki kansa,
Aterjalla autuahat.
Siin' on vanha Väinämöinen,
Laulaja iänikuinen,
Siinä seppo Ilmarinen,
Ylen taitava takoja,
Takomassaan taivahassa,
Sekä lieto Lemminkäinen,
Kanssa kaunis Kaukomieli;
Viel' on kurja Kullervokin,
Kaikki on Kalevan kansa.
Siinä meitä syötetähän,
Syötetähän, juotetahan,
Kyllitellen kestitähän,
Ei lopu leipä lestityinen,
Vaikka kuinka leikkoaisi,
Voi vähene vakkasista,
Vaikka kuinka viilteleisi. —
Syötettyä, juotettua,
Kaiken kyllin kestittyä
Väinö virren veisoavi,
Sormin kannelta kokevi
Kiitokseksi kaunihiksi
Talon oivan antimista,
Luojan lahjoista hyvistä.
Kun on laulu loppununna,
Veisattuna virsi kaunis,
Joukko lähtevi levolle,
Autuahat aittoihinsa.
Luo tulevi Taatto vanha,
Sanovi sanalla tuolla:
'Lähe uusi oppimahan,
Äsken tullut tietämähän
Näitä taivahan taloja,
Olomaita onnellisten.'
Viepi vaaran viertehelle,
Kulettavi kukkulalle,
Osoittavi sormellansa,
Näyttävi nimettömällä:
Tuoli' oli Lapin laajat mannut,
Täällä suuri Suomen niemi,
Meri siinteli suvessa,
Toinen lännessä levisi.
Käski katsoa alemma,
Lähemmäksi silmän luoda,
Sanovi sanalla tällä,
Lausui tällä lausehella:
'Talo siin' on silloin tehty,
Kuin on taivaskin taottu,
Tuoss' on pellot perkattuna
Kyntämättä kasvamahan,
Tuoll' on salo saaelihinn,
Aina runsas riistakorpi,
Erä tuomatta tulevi,
Ajamatta antauvi,
Kosket kuohuvat lohia,
Suuret virrat säynehiä,
Kilvan pyrkivät patahan —
Tulevi lintu liikkumatta,
Kala jalan kapsamatta.'
'Tääll' ei laske Luojan päivä,
Alene ei aurinkoinen,
Ain' on kesä kestämässä,
Suloisinna suven aika;
Lakastu ei lehti puusta,
Kummut kukkivat ijäti. —
Hyvä tääll' on ollaksesi,
Armas aikaellaksesi.
Lapset lapsina pysyvät,
Nuoret neiot neitosina,
Ukot ukkoina elävät,
Eivät vanhene enempi;
Kaikki onnessa asuvat
Iloiten ikänsä kaiken.
Ollos terve tultuasi,
Sadat vuodet viipyellös!'
Vuoli lastun veitsellänsä,
Jopa aitta ilmaisekse;
Siihen käski käydäkseni,
Ottoakseni omaksi.
Som' oli aitta siisti huone,
Kaikkein armahin asunto
Kesäöinä kellehtiä:
Sirkka seinässä siritti,
Pääskyn poiat päädyn alla,
Hiljaa tuulonen humisi,
Leyhytteli lännen henki.
On nyt ukon oiva olla,
Armas äijyen asua
Taaton suuressa talossa,
Asunnossa autuaitten:
Ei ole huolta huomisesta,
Ei suruja syömmen alla
Eikä maisia mureita,
Ilo mielessä asuvi,
Tyyni riemu rinnassansa."
Juhani Aho.