JUMALAN KAULAKORISTE.
Tore Hundin retki Perman maahan.
Sinä talvena oleskeli kuningas Olavi Sarpsborgissa ja hänellä oli siellä luonaan paljon miehiä. Silloin lähetti hän Karlen asioilleen pohjan puolelle maata. Karle meni ensin ylämaihin ja sitten pohjoisessa vuorien yli, tuli Nidarosiin ja otti siellä kuninkaan tavaraa niin paljon kuin hän niistä oli edeltäpäin ilmoituttanut, ja hyvän laivan, joka hänestä näytti kelpaavan sitä retkeä varten, minkä kuningas oli antanut hänen tehtäväkseen, nimittäin että hänen oli mentävä pohjolaan Perman maahan. Oli sovittu niin, että Karle olisi yhtiössä kuninkaan kanssa niin, että kummankin oli pantava tavarat tasan.
Karle ohjasi keväällä varhain laivansa pohjoista kohti Haalogalandiin. Siellä liittyi hänen seuraansa hänen veljensä Gunstein, ja hänellä oli kauppatavaraa omaan lukuunsa; siinä laivassa oli noin 25 miestä. He lähtivät heti varhain keväällä pohjoista kohti Finmarkeniin. Tore Hund sai kuulla tästä; silloin lähetti hän miehiä ja sanan veljeksille, että hänellä oli aikomus kesällä lähteä Perman maahan ja sanoi toivovansa, että matkustettaisiin yhdessä ja että kullakin olisi yhtä suuri osa anastettavasta saaliista. Karle ja Gunstein lähettivät hänelle sen vastauksen, että Toren oli otettava 25 miestä, samoinkuin hekin; ja voitettava saalis oli jaettava tasan laivojen kesken, paitsi kauppatavara, joka miehillä oli mukanaan. Mutta kun Toren lähettiläät palasivat, oli hän jo antanut asettaa esiin suuren sotalaivan, jonka hän omisti, ja laitattanut sen kuntoon. Hän otti siihen laivaan talonsa miehet, ja laivassa oli lähes 80 miestä. Torella yksin oli tämän miehistön johto ja samoin kaikki heidän matkalla voitettavansa saalis. Mutta kun Tore oli saanut kaikki kuntoon, ohjasi hän laivansa pohjoista kohti rannikkoa myöten ja tapasi Karlen Sandvärissä. Sitten jatkoivat he matkaansa yhdessä ja saivat hyvän myötätuulen. Gunstein sanoi veljellensä Karlelle, niinpiankun he ja Tore olivat kohdanneet toisensa, että Torella hänen mielestään oli liika paljon miehiä. "Ja minä luulen", sanoo hän, "että meidän olisi viisaampaa kääntyä takaisin eikä lähteä matkalle näin, kun olemme kokonaan Toren vallassa, sillä minä en luota siihen mieheen." Karle sanoi: "En minä käänny takaisin; vaan onhan niinkin, että jos tiesin kotona Langössä, että Torella tulisi matkallaan meidän kanssamme olemaan niin suuri miesjoukko kuin hänellä on, olisi meilläkin ollut enemmän miehiä mukanamme." Veljekset puhuivat tästä Torelle ja kysyivät, mikä oli syynä siihen, että hänellä oli mukanaan paljoa enemmän miehiä kuin mistä oli ollut puhetta. Hän vastasi näin: "Meillä on suuri laiva, jossa tarvitaan paljon väkeä; minusta näyttää, ett'ei näin vaarallisella retkellä koskaan voi olla liika paljon hyviä miehiä."
He kulkivat kesän aikana useimmittain niinkuin tuuli laivoja kuletti: kun oli heikko tuuli, purjehti Karlen laiva paremmin, ja niin laskettelivat he edellä; mutta kun tuuli oli terävämpi, pysyi Toren venhe mukana; he olivat harvoin yhdessä, mutta tiesivät kuitenkin aina toisistaan.
Perman maahan tultuaan laskivat he maihin kauppakaupunkiin [Vienanjoen suussa, luultavasti sama, jolle venäläiset myöhemmin antoivat nimen Cholmogory]. Siellä syntyi kaupanteko ja ne miehet, joilla oli tavaraa mukanaan, saivat kaikki paljon nahkoja. Tore sai paljon oravannahkoja ja majavan- ja soopelinnahkoja. Myöskin Karlella oli paljon tavaraa, jolla hän osti paljon nahkoja. Mutta kun kaupanteko oli loppunut, ohjasivat he laivansa pois Wienanjokea myöten; silloin irtisanottiin sen maan miesten kanssa sovittu kaupparauha.
Mutta kun he tulivat merelle, pitivät he neuvottelun laivaväen kanssa. Tore kysyy, onko miehillä halua nousta maihin ja voittaa saalista; he vastasivat olevansa siihen halukkaita, jos oli hyvä toivo saaliista. Tore sanoo, että saalista on voitettavissa, jos retki onnistuu. "Mutta mahdollista on, että henki on vaarassa matkalla". Kaikki vastasivat tahtovansa yrittää, olisiko saalista voitettavana. Tore sanoi, että täällä oli tapa semmoinen, että kun joku varakas mies kuolee, jaetaan irtaimisto vainajan ja hänen perillistensä kesken; hänen osalleen tulee puolet tai kolmas osa, joskus vähemmän, ja se osa omaisuudesta vietiin metsiin, välistä kumpuihin, ja sen päälle ajettiin multaa; joskus rakennettiin sitä varten huoneita. Hän sanoo, että heidän olisi oltava valmiina matkalle illan tultua. Sitten sovittiin, ett'ei kukaan saisi erota toisista eikä myöskään jättäytyä jälkeen, kun johtajat sanovat, että on lähdettävä. He jättivät miehiä vartioimaan laivoja, mutta itse he menivät maihin.
Ensin oli niittymaata ja sitten suurta metsää. Tore kulki eillimäisenä, mutta veljekset Karle ja Gunstein viimeisinä. Tore käski miesten kulkea hiljaa, ja "ottakaa kaarnaa puista, niin että toiselta puulta voi nähdä toisen". He tulivat suurelle aukeamalle, mutta aukeamassa oli korkea pystyaita ja portti, joka oli lukossa. Aidan sisässä oli kuuden sen maan miehen määrä olla vartioimassa joka yö, kaksi vuorollaan kolmannen osan yöstä. Kun Tore ja muut tulivat aidan luo, olivat vartijat menneet kotiin, mutta ne, joiden heidän jälkeensä oli valvottava, eivät vielä olleet saapuneet vartioimaan. Tore meni aidan luo ja kurkotti kirveensä sen selälle ja vetihe ylös; sillä tavalla nousi hän aidan yli toiselta puolelta portin. Silloin oli myöskin Karle tullut aidan yli toiselta puolelta. He tulivat samaan aikaan portille, ottivat sulkupuun pois ja avasivat portin. Miehet tulivat silloin aituuksen sisään. Silloin sanoi Tore: "Tässä aituuksessa on kumpu, joka on luotu kullasta ja hopeasta ja mullasta; käykööt miehet siihen käsiksi; mutta aituuksessa seisoo permalaisten jumala, jonka nimi on Jomale; kukaan älköön rohjetko ryöstää häntä." Sitten menivät he kummun luo ja ottivat niin paljon tavaraa kuin jaksoivat ja kantoivat sitä vaatteissaan; paljon multaa seurasi mukana, niinkuin ymmärrettävää on. Sitten käski Tore miesten lähteä pois, ja hän sanoi näin: "Menkää nyt, veljekset, Karle ja Gunstein, edeltä, mutta minä lähden viimeksi." He kääntyivät kaikki menemään portista ulos. Tore palasi takaisin Jomalen luo ja otti hopeamaljan, joka oli hänen polvillaan; se oli täynnä hopearahoja. Hän kaatoi hopean takkinsa helmaan, mutta ripaan, joka oli maljan päällä, pisti hän käsivartensa ja meni porttia kohti. Miehet olivat silloin kaikki päässeet ulos aituuksesta; silloin huomasivat he, että Tore oli jäänyt jälkeen. Karle kääntyi takaisin lähteäkseen häntä etsimään ja he kohtasivat toisensa portissa; Karle huomasi Torella hopeamaljan. Sitten riensi Karle Jomalen luo; hän näki, että sen kaulassa oli raskas koriste. Karle heilautti silloin kirveensä sitä kohti ja iski poikki niskasta nauhan, johon koriste oli kiinnitetty. Isku oli niin voimakas, että Jomalen pää putosi alas;, siitä syntyi niin suuri rysähdys, että se oli kaikkien mielestä merkillistä. Karle otti koristeen; sitten he lähtivät pois. Mutta samalla hetkellä, kun rysähdys oli tapahtunut, tulivat vartijat aukeamaan ja puhalsivat heti torviinsa. Sitten kuului torventoitotusta joka taholta. He riensivät metsän rantaan ja metsään, mutta kuulivat takaa aukeamalta päin huutoa ja melua; permalaiset olivat tulleet sinne. Tore Hund kulki miehistään viimeisenä. Kaksi miestä kulki hänen edellään säkkiä kantaen; siinä oli jotain tuhkan tapaista. Tore otti sitä käteensä ja kylvi sitä jälkeensä; joskus heitti hän sitä miesten päälle. Niin he tulivat metsästä niittymaille. He kuulivat permalaisten sotajoukon rientävän heidän jälkeensä huutaen ja ilkeästi ulvoen. He syöksivät heidän jälkeensä metsästä ja samoin molemmin puolin heitä; mutta eivät missään permalaiset tai heidän aseensa tulleet heitä niin lähelle, että siitä olisi ollut haittaa, ja siitä he päättivät, ett'eivät permalaiset heitä nähneet. Mutta kun he tulivat laivoille, astuivat Karle ja Gunstein ensiksi laivaan, sillä he olivat matkalla olleet ensimäisinä, mutta Tore jäi maihin kauas jälelle. Niinpiankun Karle ja hänen miehensä tulivat laivaansa, purkivat he teltat, ja irroittivat köydet, joilla laiva, oli kiinnitetty maihin; sitten nostivat he purjeensa ja laiva eteni nopeasti merelle.
Mutta Toren ja hänen miestensä lähtö tapahtui myöhemmin; heidän laivansa ei ollut niin helposti hoidettavissa. Mutta kun he pääsivät purjehtimaan, oli Karlen laiva jo tullut kauvas maista. Niin he molemmat purjehtivat Gandvikin [Valkea meri] poikki; yö oli vielä valoisa. He purjehtivat siis yötä päivää, kunnes Karle eräänä iltana laski maihin muutamien saarien luona; he laskivat purjeen, ankkuroivat ja odottivat veden laskeutumista, sillä heidän edessään oli suuri akanvirta [Svjatoi Nosin (pyhän niemen) luona]. Silloin tuli siihen Toren laiva; hekin ankkuroivat. Sitten työnsivät he venheen vesille; siihen astui Tore ja hänen kanssaan muutamia miehiä, ja he soutivat Karlen laivaan. Tore nousi laivaan. Veljekset tervehtivät häntä ystävällisesti. Tore pyysi Karlea antamaan hänelle koristeen: "Minusta näyttää kohtuulliselta, että minä saan ne kalleudet, jotka siellä otettiin, sillä minun ansioni oli, että pääsimme pakoon ilman mieshukkaa; mutta sinä, Karle, olisit saattanut meidät pahimpaan onnettomuuteen." Silloin sanoo Karle: "Kuningas Olavi omistaa puolet saaliista, minkä minä voitan tällä retkellä; aion luovuttaa koristeen hänelle. Mene hänen luoksensa, jos mielesi tekee; mahdollisesti antaa hän sinulle koristeen, joll'ei itse tahdo sitä pitää, sillä minä otin sen Jomalelta." Silloin vastaa Tore ja sanoo tahtovansa, että on noustava maihin saareen saalista jakamaan. Gunstein sanoo, että nyt on veden vaihtumisen aika ja että on lähdettävä purjehtimaan. Sitten vetävät he ylös peräköytensä. Mutta kun Tore näki sen, astui hän venheeseensä; he soutivat laivaansa. Karlen miehet olivat nostaneet purjeensa ja olivat jo tulleet kauas, ennenkun Toren miehet olivat saaneet purjeensa ylös.
Nyt kuljettiin niin, että Karlen laiva purjehti aina edellä, ja molemmin puolin purjehdittiin mikä suinkin voitiin. Sillä tavalla tehtiin matkaa, kunnes tultiin Geirsväriin [nykyinen Gjesvär, kalastuskylä luoteeseen päin Mageröstä, lähellä Nordkapia]; se on ensimäinen valkama pohjoisesta päin tultaessa. Sinne saapuivat molemmat laivat eräänä iltana ja asettuivat satamaan. Toren laiva oli sisäsatamassa, mutta Karlen oli sataman ulkopuolisessa osassa. Mutta kun Toren miehet olivat laittaneet telttansa, lähti hän maihin yhdessä useiden miestensä kanssa, ja he menivät Karlen laivaan; he olivat laittautuneet valmiiksi. Tore huusi laivaan ja pyysi johtajia tulemaan maihin. Veljekset lähtivät maihin, mukanaan muutamia miehiä. Silloin rupesi Tore puhumaan samaa kuin ennen, pyytäen heitä tulemaan maihin ja kantamaan jaettavaksi sen mitä sotaretkellä oli saatu. Veljekset sanoivat, ett'ei se ollut tarpeellista, ennenkun oli saavuttu kotiin. Tore sanoo, ett'ei ole tapana jättää jakamatta, kunnes on tultu kotiin, ja niin panna koetukselle ihmisten rehellisyyttä. He vaihtoivat siitä muutamia sanoja, ja kumpainenkin puoli pysyy kannassaan. Silloin lähti Tore pois, mutta kun oli tullut jonkun matkan päähän, käännähti hän ja käski väkensä odottamaan siinä. Hän huutaa Karlelle: "Tahdon puhutella sinua kahden kesken", sanoo hän. Karle meni häntä vastaan. Mutta kun he kohtasivat toisensa, iski Tore keihään hänen ruumiiseensa niin, että se meni sen läpi. Karle kuoli kohta, mutta Tore miehineen palasi laivaansa. Gunstein ja hänen miehensä näkivät Karlen kaatuvan; he juoksivat heti luo ja ottivat ruumiin ja kantoivat sen laivaansa. He ottivat heti teltat alas ja vetivät pois lautaportaan ja työnsivät laivan maista; sitten he nostivat purjeen ja menivät menojaan. Tore ja hänen miehensä näkivät sen, he purkivat telttansa ja laittautuivat pian valmiiksi. Mutta purjetta nostettaessa meni taaki rikki ja purje putosi alas poikkiteloin laivaan; se viivytti kauan Toren miehiä, ennenkun he toisen kerran saivat purjeen ylös.
Gunsteinin laiva oli ehtinyt pitkälle, ennenkun Toren laiva pääsi liikkeelle. Toren miehet sekä purjehtivat että soutivat, ja samoin tekivät Gunsteinin. He kulkivat molemmat niin kiihkeästi kuin suinkin, yötä päivää. Kesti kauan, ennenkun he yhtyivät, sillä niinpiankun tultiin saarien salmiin, oli Gunsteinin laivan helpompi päästä tieltä, mutta kuitenkin pysyttelihe Toren laiva perässä, niin että kun Gunsteinin miehet tulivat Lengjuvikiin [nykyinen Lenvik], pujahtivat he siellä maihin ja juoksivat pois laivastaan; mutta vähää myöhemmin tulivat Toren miehet sinne ja juoksivat heidän jälkeensä ja ajoivat heitä takaa. Muuan nainen sai autetuksi Gunsteinia ja piilotetuksi hänet, ja niin on sanottu, että hän oli hyvin taitava tekemään taikoja. Toren miehet menivät takaisin laivaan ja ottivat kaiken tavaran, joka oli Gunsteinin laivassa, ja panivat kiviä sijaan; he siirsivät laivan lahden ulapalle, hakkasivat reikiä siihen ja upottivat sen. Sitten purjehti Tore miehineen kotiinsa Björköhön. Gunstein ja hänen miehensä kulkivat ensin hyvin salaisesti, siirtyivät eteenpäin pikku venheissä ja olivat liikkeellä öiseen aikaan, mutta pysyivät paikoillaan päivällä; sillä tavalla he kulkivat, kunnes tulivat Björköhön ja pääsivät pois Toren alueelta. Gunstein meni ensin kotiinsa Langöhön, mutta viipyi siellä vain vähän aikaa. Sitten lähti hän etelään päin eikä pysähtynyt, ennenkun tuli Trondhjemiin, ja tapasi siellä Olavi kuninkaan ja kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut Perman retkellä. Kuningas oli pahoillaan heidän matkastaan, mutta pyysi Gunsteinia jäämään luokseen ja sanoi, että hän tulee antamaan tuomionsa hänen asiassaan, niinpiankun saa siihen tilaisuuden. Gunstein suostui siihen ja jäi nyt Olavi kuninkaan luo.
* * * * *
Eräänä päivänä kutsuu Olavi kuningas puheilleen Finn Arnenpojan ja vielä useita muitakin miehiä, joita hänellä oli tapana pitää läsnä neuvotteluissaan. Silloin ryhtyi Olavi kuningas puhumaan ja sanoi: "Se päätös on nyt vakaantunut mielessäni, että minä keväällä aion vaatia sekä väkeä että laivoja ja sitten koko saamallani sotajoukolla lähteä Knut mahtavata vastaan. Nyt sanon sinulle, Finn Arnenpoika, että sinun on mentävä lähettiläänäni pohjoiseen päin, Haalogalandiin."
Finnin matkalta on mainittava, että hänellä oli pursi ja siinä noin 30 miestä. Finn lähetti miehiä Björköhön Tore Hundin luo vaatimaan sotaväkeä sieltä niinkuin muualtakin. Mutta kun kuninkaan lähettiläs tuli Toren luo, valmistautui tämä matkalle ja otti talonsa väestä miehistön samaan laivaan, joka hänellä edellisenä kesänä oli ollut Perman retkellä; sen varusti hän omalla kustannuksellaan. Finn kutsui Vaaganiin kaikki ne haalogalantilaiset, jotka olivat pohjoisesta päin; niin kokoontui sinne keväällä suuri joukko ja ne odottivat kaikki siellä Finnin saapumista; myöskin Tore Hund oli tullut. Mutta kun Finn saapui, soitatti hän koolle kaiken sotaväen käräjiin ja niissä käräjissä näyttivät miehet aseensa. Mutta kun se oli toimitettu, sanoi Finn: "Sinulta kysyn, Tore Hund, minkä tarjouksen aiot tehdä kuningas Olaville siitä, että tapoit Karlen, hänen miehensä, ja siitä, että ryöstit kuninkaan tavaran Lengjuvikissä? Minulla on kuninkaan valtuus siinä asiassa; mutta nyt tahdon kuulla sinun vastauksesi." Tore katsahti ympärilleen ja huomasi, että molemmin puolin seisoi monta täysin asestettua miestä; hän tunsi Gunsteinin ja monta muuta Karlen sukulaista. Silloin sanoi Tore: "Tarjoukseni on pian tehty, Finn, minä jätän asiani kuninkaan tuomittavaksi, mitä hän minulta vaatii." Finn vastaa: "Näyttää eniten luultavalta, että sinulle ei suoda niin suurta kunniaa, sillä nyt on sinun jätettävä asiasi minun tuomittavakseni, jos tahdot saada sen sovituksi." Tore sanoo: "Silloinpa olen sitä mieltä, että asia on joutunut hyviin käsiin enkä minä aio vetäytyä pois."
Sitten luettelee Finn sovinnon ehdot, että Toren oli suoritettava kuninkaalle kymmenen naulaa kultaa, ja Gunsteinille ja hänen sukulaisilleen toiset kymmenen naulaa, ja ryöväyksestä ja tavaran menettämisestä kolmannet kymmenen naulaa. "Mutta sinun on maksettava nyt heti", sanoo hän. Tore sanoo: "Tämä on suuri rahasakko." — "On toinenkin ehto, se, että muutoin on kaikki sovinto lopussa", sanoi Finn. Tore sanoo, että Finnin oli annettava hänelle sen verran aikaa, että hän ehtii lainata seuralaisiltaan. Finn vaati häneltä suoritusta heti paikalla ja mainitsi sitä paitsi, että Toren olisi luovutettava se suuri kaulakoriste, jonka hän oli ottanut kuolleelta Karlelta. Tore sanoi, ett'ei hän ollut ottanut mitään kaulakoristetta. Silloin astui Gunstein esiin ja sanoi, että Karlella heidän erotessaan oli ollut koriste kaulassaan, "mutta kun me otimme hänen ruumiinsa, oli se poissa." Tore sanoi, ett'ei hän ollut huomannut koristetta, mutta jos meillä on jotain koristetta, niin kai se on kotona Björkössä. Silloin laski Finn keihään kären Toren rintaan ja vaati koristetta esille; Tore otti silloin koristeen kaulastaan ja antoi sen Finnille.
Sitten meni Finn laivaansa ja purjehti pois. Tore lähti myöhemmin satamasta; mutta kun hän sai purjeensa pystyyn, ohjasi hän ulos merelle ja purjehti Englannin merelle ja tuli Englantiin, jossa Knut kuningas otti hänet ystävällisesti vastaan. Silloin kävi selville, että Torella siellä oli paljon irtainta; hänellä oli siellä kaikki ne tavarat, jotka hän ja Karle olivat ottaneet Permanmaalta. Finn Arnenpoika saapui joukkoineen Olavi kuninkaan luo ja kertoi matkastaan ja sanoi vielä luulevansa, että Tore oli lähtenyt pois maasta ja mennyt Englantiin, "ja minä luulen, että hän tuottaa meille vielä paljon vahinkoa." Kuningas sanoi: "Minäkin luulen, että Toresta on tuleva meille vihamies, mutta minä luulen aina paremmaksi, että hän on meistä kaukana kuin meitä lähellä."
(Snorrc Sturlason: Olavi pyhän taru.)