PIISPA HENRIKIN SURMA.
Kaksi oli pyheä miestä,
Kaksi kansan ruhtinasta,
Ristiveljeä jaloa,
Yksi kasvoi Ruotsin maalla,
Toinen maalla vierahalla.
Lapsi maalta vierahalta,
Se oli herra Henterikki,
Se kuin Ruotsissa yleni,
Se oli Eerikki ritari,
Ruotsin kuuluisa kuningas.
Sanoi herra Henterikki
Eerikille veljellensä:
"Läkkämme Hämehen maahan,
Maahan ristimättömähän,
Paikkahan papittomahan,
Kivikirkkoja teettämähän,
Kappeleita rakentamahan."
Sanoi Eerikki kuningas
Henrikille veljellensä:
"Paljo on sinne mennehiä,
Ei paljon palannehia.
Entä on järvet jäätymättä,
Sulana joki kovera."
Sanoi herra Henterikki
Eerikille veljellensä:
"Toki lähden, en totelle.
Jos minä tapettanehe,
Toinen jäänevi jälelle.
Kyllä kierrän Kiulon järven,
Ympäri joki koveran."
Sitten herra Henterikki
Sanoin lausui, suin puheli:
"Pilttiseni, pienoiseni,
Vantti vaaksan korkuhinen!
Ota korjani kodasta,
Pane korja kohallensa,
Perällensä pieni kirja,
Anturoillensa aseta.
Ota ohrilta oroinen,
Iduilta isolihainen,
Aisat tammiset aseta,
Ohjat suoniset ojenna,
Pane ränget mursunluiset,
Valjahat majavanluiset
Harmon kaulan kahdenpuolen."
Niin kohta ajohon lähti,
Ajoi tietä, matkaeli,
Kaksi päiveä keväistä,
Kaksi yötä järjestänsä.
Sanoi piltti pikkarainen,
Vantti vaaksan korkuhinen:
"Jo tässä tulevi nälkä,
Eikä syöä, eikä juoa,
Eikä purtua pietä."
Sanoi herra Henterikki:
"Jo pian talo tulevi,
Lalloila takoa lahden,
Siinä syömme, siinä juomme,
Siinä purtua pidämme."
Sitten sinne saatuansa
Otti heiniä hevosen,
Heitti penningit sialle,
Otti leivän uunin päältä,
Heitti penningit sialle,
Otti olutta kellarista,
Vieritti rahat siahan.
Paha vaimo pannahinen,
Kerttu kelvoton emäntä,
Sepä kirkui kiukahalta,
Parkui patsahan nenästä:
"Jahka Lalli kotihin saapi,
Vielä se luusi luisteleepi,
Vielä pääsi päristeleepi,
Suonesi sirotteleepi!"
Siinä söivät, siinä joivat,
Siinä purtua pitivät;
Sitten lähtivät ajohon.
Tuli Lalli kotiansa —
Tuo Lallin paha emäntä,
Suitsi suuta kunnotonta,
Keitti kieltä kelvotonta:
"Jo tässä kävi ihmisiä,
Ruokaruotsi, syömäsaksa,
Täss' on syöty, täss' on juotu,
Viety heiniä hevosen,
Heitty hietoja siahan,
Syöty leivät uunin päältä,
Heitty hietoja siahan,
Juotu oluet kellarista,
Saatu santoa siahan."
Lausui paimen patsahalta:
"Jo vainen valehtelitkin,
Elä vainen uskokahan!"
Lalli se pahatapainen,
Sekä mies pahasukuinen,
Otti Lalli laahtarinsa,
Piru pitkän keihähänsä;
Lykkäsi lylyn lumelle,
Syöksi kalhun kaljamalle,
Ajoi herroja takoa.
Tuli suitsi suksen tiestä,
Savu sauvakon siasta.
Sanoi orja uskollinen,
Lausui parka palvelija:
"Jo kuuluu kumu takana,
Lalli hiihtäen tulevi,
Pitkä keihäs kainalossa —
Ajanko tätä hevosta?"
Sanoi herra Henterikki:
"Elä aja tätä hevosta,
Karkottele konkaria."
"Entä jos tavotetahan,
Taikkapa tapetahankin?"
Tunsi hän tuhon tulevan,
Hätäpäivän päälle saavan,
Sanoin lausui, suin puheli:
"Pilttiseni, pienoiseni —
Käy sinä kiven taaksi,
Kuuntele kiven takana,
Katsokos takoa tammen;
Jos minut tavotetahan,
Taikka myös tapetahankin,
Poimi mun luuni lumesta,
Ne sinä verkahan vetele,
Sinilankoihin sitele,
Sivu kaikki kaunihisti.
Ne pane härän rekehen,
Jok' ei ole ikeessä ollut.
Kuhun ensin seisahtuvi,
Siihen risti rakettakoon,
Toisen kussa tauvonnevi,
Kappeli kaunis tehtäköhön,
Kussa härkä uupunevi,
Siihen kirkko koottakohon
Papin saarnoja sanella
Kansan kaiken kuultavaksi."
— Tuohon on härkä tauvonnunna,
Nousiaisten hietamaahan,
Hietakankahan nenähän.
Siihen herra Henterikki
Ensimäinen haudattihin,
Kirkko myöskin rakettihin,
Herran Hentrikin nimehen.
Vaan ei poika pikkuruinen,
Vantti vaaksan korkuhinen,
Keksinyt lumen sisältä
Pyhän miehen peukalota,
Sormia ison isännän,
Kultasormuksen keralla
Ennen kuin kesäsydännä,
Kun kevät oli ihana,
Jää oli järvestä sulanut —
Niin sitten kesäsydännä
Pienen jääpalasen päällä
Tuuli aalloissa ajeli
Sormia pyhän urohon,
Kultasormuksen keralla
Ihmisille nähtäväksi,
Tunnusmerkiksi jaloksi,
Jotta ei suonut suuri Luoja,
Eikä sallinut Jumala
Veden alle vaipumahan
Pyhän miehen peukalota,
Sormia ison isännän
Kultasormuksen keralla. —
Lalli pahin pakanoista,
Julmin Juudasten seasta,
Joka tappoi pyhän miehen,
Piispan herra Henterikin,
Otti korkean kypärän,
Pani päähänsä omahan.
Palasi paha kotia.
Lausui paimen patsahalta:
"Kusta on Lalli lakin saanut,
Mies paha hyvän hytyrän,
Piispan hiipan hirtehinen?"
Niinpä mies murehissansa,
Lakin päästänsä tavotti,
Hiukset himahtelivat,
Liukosi luusta irrallensa,
Kaikki kamara keralla.
(Kantelettaren y.m. mukaan.)