UHRITOIMITUS.
Kevään tullen, kun kirret kankailta sulavat, kun mahla puun suoniin kihahtaa ja lehti luomensa aukasee, herää haltija eloon talvisesta unestaan, virkoo kuin perhonen ja pyrkii siivilleen. Ja silloin on sillä nälkä ja jano pitkän paaston jälkeen ja silloin se vaatii uhrinsa ja otollisin mielin sen vastaanottaa. Silloin on suurien kevätuhrien aika.
Laumoittain on Karjalan saloilta rientänyt kansaa pyhää uhrivuorta kohti, jonka korkea koivu ja kuusiset rinteet näkyvät kauvas yli soitten, järvien ja toisten matalampain kukkulain. Toiset ovat tulleet järviä soutaen ja ylävesistä koskia alas viiletellen, toiset jalkaisin vanhoja uhripolkuja, jotka hiekkaisia harjanteita noudattelevat ja pitkospuita myöten suosalmekkeiden poikki oikasevat.
Yhtä mittaa, öin ja päivin, toitottelevat tulijain tuohiluikut saloilta ja vesiltä, pajupillit soivat ja leppätorvet lurikoivat. Täynnä ovat talot vieraita, tuvat, aitat, saunat ja ullakot.
Runsain uhrein ovat he tulleet, isoja uhrieläimiä suuremmat suvut tuoden, pienempiä pienet, eikä kukaan ole tyhjin käsin tullut, sillä hyvä on ollut vuosi ja suuret saaliit, ja on haltijalle annettava osansa.
Taitavasti oli Panu, suuri tietäjä ja heimonsa johtaja, metsästyksen järjestänyt. Eivät miehet yksitellen hiihtäneet, eivätkä taloittainkaan erän ajoon lähteneet, vaan kaikki heimon miehet yksissä tuumin ja yhteisen neuvonpidon mukaan. Miehissä otukset saarrettiin, nopeasti kävi ajo, kun ajajat vaihtuivat, toiset jälkeen rientäen, toiset vastuuseen ja huonoimmat hiihtäjät kaadetun riistan kotiin kantaen. Eivät karhut päässeet käsistä karkaamaan, uupuivat hirvet ja turkki nujerrettiin susien, ahmain ja ilvesten selästä. Ei ollut hätää eläessä, kun semmoinen mies heimon asioita johti.
Kaikki saapuivat nyt Panulaan härkineen, lehmineen, hiehoineen, lampaineen ja lintuineen, ja ne, jotka eivät voineet elävätä uhrattavaa kaukaisista kotipaikoistaan kulettaa, toivat muuta tavaraa, jolla vaihtoivat uhrieläimiä lähempänä asuvilta, niin että oli kuin markkinat Panulan tanhualla. Kaikki uhrattavat elukat vietiin heti tultuaan pyhälle vuorelle laitumelle, sillä niin vaati vanha taika, että uhrinaudan piti saada haltijain omaa heinää maistaa ja heidän omista lähteistään juoda, ennenkun se teurastettavaksi vietiin. Nuoret pojat, kirjavilla nauhoilla koristetut, pantiin pyhää karjaa paimentamaan.
Paljon oli työtä Panulla uhripäivän aattopäivinä. Panulan suuressa tuvassa otti hän vastaan sairaita, jakoi lääkkeitä, paranti, teki taikoja, kyseli arpaa ja sen vastauksia tulkitsi, möi taikakaluja ja kannuksia ja opetti uusia taikoja: uusia kalataikoja ja uusia karjataikoja tämän kesän varalle. Aamusta varhaisesta myöhäiseen iltaan hän tuvan peräpenkillä istui, ollen tuvan luukut sulettuina ja tuli takassa palaen. Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta sanoi kaiken pahan tulevan: "Ristin-Kiesus, papin peikko, sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne".
Vaan jo rusottaa kevätaamu ihana. Yön lyhyen ovat laulurastaat uhrivaaran viidakoissa vihellelleet, aamun koittaessa yltyvät kaikki Mielikin käköset koivujen latvoissa kukkumaan. Hiirenkorvalla heloittavat koivut Uhrivaaran rinteillä, tyyni on taivas ja tyynet ovat vedet, keväistä voimaansa yli rantainsa tulvehtien. Ei ole uhrikansa hennonut silmää ummistaa. Kantelot rannoilla helähtelee, kirjavissa vaatteissaan parveilevat nuoret pihoilla ja penkereillä, siellä täällä syttyy risukokko palamaan ja toitahtaa tuohitorvi tulien äärestä.
Talonsa pihalla järjestää Panu uhrikulkuetta liikkeelle lähtemään. Eläimet ovat illalla kytketyt ja pihaan tuodut ja asetetaan kulettajineen ja ajajineen eturiviin. Uhrikarjan jälkeen asettuu Panu heimojen vanhimpain kanssa ja heidän jälkeensä muut miehet, kaikki puhtahimpiinsa valkeihin sarkakauhtanoihin puetut, jalassa uudet ennen käyttämättömät virsut. Yhdet heistä uhrikaluja kantavat: patoja, kattiloita ja hahloja, kuppeja, roppeita ja vakkasia, lusikoita ja kapustoita, jotka kaikki eri uhriaitassa Panulan pirtin perässä säilytetään ja sieltä vain uhrien aikana otetaan esille, toiset soittokaluja ja kannuksia. Mutta aseita ei ole muilla kuin Panulla ja hänen apulaisillaan uhrintoimittajilla, sillä ei saa kynttä terävämpää eikä hammasta purevampaa asetta kukaan pyhälle uhrivuorelle mukanaan viedä. Mutta jälkijoukossa, erillään muusta, ovat naiset ja tyttölapset, jotka saavat vain loitolta seurata.
Vaan on heilläkin uhrinsa, joita aikovat miehillä haltijain hyvitykseksi annattaa: on millä kesy kana tai muu lintu, millä elättijänis, millä käsin tehtyjä antimia minkinlaisia.
Yhä enemmän kirkastuu taivaan ranta päivän nousun pohjolassa. Jo heittää päivätär ensimäiset säteensä ylös aamupilviin ja ruiskauttaa sieltä niitä kimppusen pyhän koivun latvaan korkean uhrivaaran harjalla… hehkuu taivas, helottaa koivun latva ja vaaran rinteet, kirkastuvat vedet ja maat…
Helähtää vanhan Jorman kannel saattueen etupäässä, yhtyy siihen kanteleita jälkijoukosta ja toisia joukon keskestä; alottaa Jorma ikivanhan uhrivirren vapisevalla äänellään, joka pian peittyy miesten karkeiden ja naisten kimeiden äänien alle, ja kohta laulaa koko uhrikansa:
"Kuule meitä, metsän joukko,
Tapio talon isäntä,
Metsän kultainen kuningas,
Mielikki metsän emäntä,
Kaunotar valio vaimo
Sekä kaikki korven kansa!
Ukko pilvien pitäjä,
Hattaroiden hallitsija,
Ahti aaltojen alainen,
Vellamo veden emäntä,
Edellämme astukatte,
Kupehella kulkekatte,
Tulkatte ottamaan omanne.
Uhrit kaikki kallihimmat,
Lahjat suuret suotuisimmat."
Ulos Panulan pihasta kulkee jono, läpi uhriportin, joka on koristettu lehvillä, yli alavan niittykannaksen, jonka kahden puolen tyynet vedet välkkyvät, ja alkaa siitä nousta uhrivuorelle leveää polkua, joka milloin lehtoon katoo, milloin kulkee aukean ahon laitaa, milloin vie harvan, viileän hongikon läpi. Kuta korkeammalle kohotaan, sitä jyrkemmäksi käy tie ja viepi viimein pystynä törmänä ylös kukkulan laelle.
Tuohesta punotulla köydellä on uhrikenttä sitä ympäröivine puineen erotettu eri pyhätöksi, jonka sisälle miehet astuvat, mutta naiset ja tyttölapset jäävät ulkopuolelle. Maahan kumartuu Panu haltijan kuvan ja pyhän puun eteen ja kaikki muut miehet seuraavat hänen esimerkkiään. Panu nousee, lähestyy haltijan kuvaa, heittää hopearahoja kourallisen jumalan maljaan ja rukoilee, sill'aikaa kun muut miehet vielä polvillaan maassa odottavat:
"Annan kullat kuppihisi,
Hopeat pikarihisi,
Nämä on kullat kuun ikuiset,
Päivän polviset hopeat,
Aartehet on uhrikansan,
Kullat kansan karjalaisen —
Sulle tuovat tuomisensa.
Antimensa ensimäiset."
Uhrikentän keskellä, haltijan kuvan edessä on kivinen arina vuoresta itsestään yhdeksi paadeksi lohennut, jonka päälle on pinottu puita viisikannan muotoiseen kuvioon, tuohia keskessä ja tuohia halkojen välissä; puut ovat ukon kaatamista hongista pilkotut ja tuohet kiskotut pyhältä vuorelta. Uhriarinan edessä lepää ristiin pantujen puiden varassa pitkä riuku, johon nyt hahlat kiinnitetään ja hahlain koukkuihin kattilat uhrilihain keittämistä varten. Keskelle riukua uhrikiven kohdalle ripustetaan koko heimon yhteinen suuri uhrikattila ja kahden puolen sitä kylien, talojen ja yksityisten kattilat ja padat.
Uhritoimitus alkaa. Kattilat ja padat kannetaan vettä täyteen suuren koivun alla olevasta uhrilähteestä, tulet viritetään niiden alle ja uhrielukat talutetaan nuora-aitauksen takaa esiin.
Ensin tuodaan koko heimon yhteinen uhri, Panulassa kasvatettu nuori härkä, vanhaa rotua, jota polvi polvesta on tietäjän talossa kasvatettu ja jonka sukuperä on yhtä vanha kuin Panujen. Se asetetaan keskelle kenttää, vastapäätä uhrikiveä ja haltijan kuvaa. Panu asettuu sen eteen. Ilpo, hänen ystävänsä ja apumiehensä, on toisella puolella kaulaa, kädessä teurastuskirves ja toisella puolella on Patva, heimon miehistä vanhin, puukko kädessä, ja vähän syrjemmällä seisoo Panun poika Jouko, hopeinen vedellä täytetty malja kädessä.
Kääntyy Panu taas puolittain haltijan puoleen ja sanoo:
"Otollinen uhri ollos,
Kelvollinen kaiken kansan,
Jos vähän värähtelevi,
Päältä vettä puistanevi."
Ottaa Panu maljan Joukon kädestä ja heittää sen sisällön jääkylmää vettä uhrielukan selkään. Elukka pudistaa nahkaansa ja otollinen on uhri, kelpaa sille, jolle se tarjotaan, ja heimonsa puolesta puhuu Panu, uhrieläintä osoittaen:
— Hyväksi katsoit, haltija, uhrimme halvan, kuitenkin parhaan, minkä antaa taidamme kiitokseksi kaikesta, minkä meille soit… paljon soit, suuret annoit… vierasten vihoista varjelit, kirot kiersit, kiukut käänsit, katehet vitahan väänsit. Kalaonnen ison annoit, metsäonnen sitäkin isomman, kauppaonnen kaikista isoimman. Siitä sinua kiitämme ja siitä sinulle uhrit kannamme. Anna onnea vastaistakin… riista eteemme aja, kalat ainaisille apajille kutemaan kuleta, karjamme kasvata ja varjele… yhä isommat uhrit, yhä uhkeammat elukat sinulle teurastamme… katso, kuinka komea on elukka edessäsi, kuule, kuinka tuolla toiset vuoroansa vartovat… kuule malttamatonta mylvintää… sinun eteesi polvilleen pyrkivät, sinun jalkaisi juureen verensä vuodattavat!
Panun rukoillessa soivat yhä kanteleet ja kun hän viimeiset sanansa on sanonut, tempaa hän kirveen Ilpon kädestä ja iskee sillä uhrihärkää otsaan, joka siitä maahan lyykähtää ja niitten jalkainsa sijoilla henkensä heittää. Patva sysää puukon sydämeen ja Jouko jouduttaa astian vuotavan veren alle. Kiireesti nyhtäistään nahka uhrieläimen päältä ja pyhään puuhun ripustetaan. Lihat paloitellaan luuta rikkomatta ja parhaat niistä suurimpaan uhrikattilaan pannaan. Mutta sydämen ja keuhkot sijoittaa Panu uhripaaden päälle, valelee halkoja verellä ja sytyttää tuohet kitkavalkealla, jonka puut ovat orrella vuoden kuivaneet. Ja hyvänmielen hymähdys karehtii huulilta huulille, kun savu otollisen uhrin merkkinä kohoo kohtisuorana ilmaan ja kohotessaan pyhän koivun latvuksia pyyhkäisee.
Heimon yhteinen uhri kun on haltijalle uhrattu, tuodaan toiset uhrielukat esiin vuorotellen siinä järjestyksessä kuin olivat saattueeseen asetetut, tapetaan ja paloitellaan, sydän ja keuhkot annetaan haltijalle ja lihat pannaan patoihin ja kattiloihin. Siinä paloitellaan hiehoja, vasikoita ja lampaita, ja lopulta, kun sukujen ja talojen uhrit ovat tehdyt, ojentelevat naiset sulkunuoransa takaa kukkoja, kesyjä metsälintuja: metsoja, teiriä ja metsäkanoja uhrattavaksi.
— Tässä paras kaluni, tätä haltijalle hoidin ja kasvatin, antakoon haltija paraansa minulle, — kuiskaavat naiset uhrieräänsä antaessaan.
— Mitä toivot haltijalta? kysyy Panu.
Mikä pyytää karjaonnea, mikä onnea lapsilleen, mikä itselleen.
Mutta ne, jotka eivät mitään nimitä, vaan sanovat: "haltija itse tietää", ne itselleen sulho-onnea toivottavat.
Juhlallinen hiljaisuus on vallinnut isompien uhrien aikana ja alallaan on totisena seisonut uhrikansa. Mutta kun naisten uhria aletaan toimittaa, kun kukot kotkottavat, linnut siipiään räpyttävät ja padat iloisesti porisevat, hilpenee juhlamieli ja kielet laukeilevat kantimistaan.
Ilpotar, iso emäntä, joka seisoo etumaisena naisten joukossa sulkunuoran takana, kutsuu Panua nimeltään ja ojentaa hänelle pienoisen valkeavillaisen karitsan.
— Anna, Panu, uhriksi erinomaiseksi tämä… anna, iso tietäjä, isolle haltijalle tämä vähäinen villavuonani.
Aina oli Ilpottarella joku erikoinen uhrinsa loppu-uhriksi varustettu, milloin valkea vuona, milloin musta, milloin jänösen poika.
Panu ottaa vuonan, mutta kysyy piloillaan:
— Antaisin, jos tietäisin, onko uhrisi otollinen.
— Kaada vettä koetteheksi, tokko pudistelekse.
Vuona lasketaan maahan ja pirautetaan vettä sen selkään. Se kyyristäkse, ponnistakse ja potkasekse irti pitäjänsä kädestä. Syntyy naurua ja hälinää, koetetaan ottaa kiinni karkuria, mutta se hyppii sinne ja hyppii tänne, pelastuu käsistä ja karkaa piirin pensaikkoon, ja katoo sinne.
— Elävänä otti uhrin! huutaa riemuiten Ilpotar, — elävänä otti, ei henkeään hennonut ottaa!
Ja sitä kaikki muutkin sanomaan, että elävänä haltija hempeimmän uhrielukan otti, ei tahtonut siitä muille osaa antaa. Eikä huoli enää lisää uhrattavaa, vaan on kylläinen siihen, mitä jo on saanut.
— Panuhan sen päästi! sanoo joku, mutta toinen kääntyy päin sanojaan ja virkkaa: — Entäpä jos päästikin, kun haltijain tahdon tiesi!
Padat ovat alkaneet kiehua yhä kiivaammin. Olutta ja makeaa mahlasimaa lasketaan hopeamaljoihin tietäjämiehille ja heimojen vanhimmille ja visakupposiin ja tuohisiin muille miehille suurista tynnöreistä, joita on pyhän puun juurelle pinottu. Kohta ovat lihat kypsyneet ja uhriateria alkaa. Suurimmasta uhrikattilasta nostelee Panu lihakimpaleita astioihin ja nuoremmat miehet ja poikaset kantavat niitä vanhempain eteen, jotka ovat istuutuneet uhrikentän vihreälle nurmelle. Ei riitä astioita kaikille, mutta sill'aikaa kun toiset syövät, laulavat toiset odotellessa ja kanteloitaan helkyttelevät:
"Hyvä on meidän ollaksemme,
Armas aikaellaksemme,
Kun on ruuat, kun on juomat,
Kun on hyvät haltijamme!
Haihdu huoli, poistu puute,
Kadotkosi köyhän kiusa,
Nääntyösi näihin nälkä,
Näihin juhlajuominkeihin,
Suuriin uhrisyöminkeihin!"
— Nyt uhri viimeinen tehkäämme, savu viimeinen suitsuamaan pankaamme! käskee Panu.
Huolellisesti oli kaikki luut syödyistä lihoista talteen pantu ja koottiin nyt uhriarinan päälle. Sen tehtyä pinottiin pitkiä halkoja kodan muotoiseksi suippopinoksi paaden ympärille ja sytytettiin. Miehet seisoivat puolikehänä tulen ympärillä ja naiset sulkunuoran takana. Panu kohotti kätensä taivasta kohti ja kiitti vielä kerran haltijoita siitä että olivat uhrit otollisin mielin vastaanottaneet, pyysi heitä muistossaan pitämään, mitä heille oli annettu ja uhrattu ja kuinka miehet kaukaisenkin matkan takaa olivat tänne tulleet. Jos palkitseisivat hyvällä onnella, metsän viljan onnella, veden viljan onnella ja onnella kaikella muullakin, yhä upeammat uhrit ensi vuonna tuotaisiin, yhä tarkemmin tahtoaan noudatettaisiin, minkä unessa ja arvan avulla ihmisille ilmaisevat. Ei vieraihin jumaliin taivuttaisi, pois heidän viettelyksensä torjuttaisiin ja haltijain pyhiä paikkoja, lehtoja, vuoria ja karsikoita tarvittaessa puolustettaisiin. Vielä kiitti Panu haltijoita hyvistä neuvoista ja viisaista tiedoista, joita miesten mielissä herättävät ja siellä älykkäiksi päätöksiksi kypsyä antavat, ja lausui lopuksi:
— Niinkuin aurinko nousee, kuu kohoaa ja joet ja järvet äyräittensä tasalle täyttyvät, niin te, hyvät haltijat, ilahuttakaa meitä viljan paljoudella, perheen siunauksella, karjan runsaudella ja kaikellaisella yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääsky visertelee ja käki kukkuu, niin olkoon elämämme huoleton ja iloinen. Niinkuin lehto leikitsee ja tuuli lehvissä lehahtaa, niin asukoon mielemme iloisena ja rinta riemuisena sykkiköön! Ja niinkuin tuo savupatsas päivää kohti kohoaa ja ilmaan haihtuu, niin kohotkoon toivomuksemme taivaan kaaren takaisten luo.
Sykkivin sydämin, riemuisin mielin ja suut ja silmät hyväksyvässä hymyssä otti uhrikansa osaa tietäjän rukoukseen ja kiitokseen.
(Juhani Aho: Panu.)