ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
(Huone herra von Mahlowin talossa. Vasemmalla puolella piironki, jolla on kello, maljakoita, kynttilä-jalkoja, rintakuvia j.m. Oikealla ja vasemmalla ikkunoita suurilla alas rippuvilla akkuna-liinoilla. Oikealla ja vasemmalla niinkuin myös perässä kaksipuolisia ovia. Seinillä maalattuja kuvia kullatuissa puitteissa, rintakuva, vartalokuvia olkakiivillä j.m. Kalliita, jos mahdollista kullattuja huonekaluja, nojaustuolia j.m.)
1:n Kohtaus.
Mahlow. (Kohta jälestänsä) Tuomas.
MAHLOW (Istuu soreassa aamu-puvussa piirongin edessä ja lukee kiireellä läpi kirjeitä. Vähän ajan mentyä, kädessään pitäessään kirjeen ja siihen tuijottaessaan, helisyttää hän.)
TUOMAS (Noin 65 vuotinen ukko, pitkässä halvassa nutussa, harvat hopea-valkoiset hiukset, astuu perä-ovesta sisään.)
MAHLOW. Poikani ei vielä takaisin?
TUOMAS. Ei, armollinen herra. Nuori herra ei tule milloin ennen kello 11 konttuoriin. Hän on ratsastanut ulos.
MAHLOW. Tiedän. — Tuletkos jo taas valittamaan? Eikö minun ole jo yltä kyllin täytynyt kuulla, ett'ei pojallani ole mitään halua työhön? — Tahdotkos moittia häntä siitä? — Eikö hän ole poikani, enkö ole rikas mies?
TUOMAS (Syrjään:) Vielä aina rikas mies! (äänessä:) Armollinen herra! Joutilaisuus on kaikkien pahojen tapojen alku, se on vanha, usein toteutunut sananlasku. — Sallikaatte minun tehdä kysymys. Tiedättekö, kuinka paljon rahoja minun on pojallenne — teidän käskyllänne — täytynyt kuukaudessa antaa?
MAHLOW. Noh?
TUOMAS. Se nousee yli 1000 taalerin.
MAHLOW. Se on paljo!
TUOMAS. Ja eilis-aamuna — hän oli jo ennen kello 8 konttuorissa, sillä hän tulee tavallisesti varhain, kuin hän vaatii jotakuta — hän vaati taas 500 taaleria. Minun tulisi edistää hänen asiansa teidän luona, — mutta, armollinen herra, sitä en voi.
MAHLOW. Onko hän sanonut, miksi hän tahtoo rahat?
TUOMAS. Maksaaksensa korttivelkoja, luulen minä, sillä joutilaisuus. —
MAHLOW. Se hyvä! — Mene! — Kun poikani tulee takaisin, laita hänet paikalla luokseni.
TUOMAS (aikoo mennä.)
MAHLOW. Tuomas! Vielä asia! — Tässä on kirje, allekirjoitettuna: Ernst
Herbig — se on yksi työntekijöistämme?
TUOMAS. Niinpä on.
MAHLOW. Hän pyytää minulta edeltä-maksun — hänellä on velkoja ja tahtoo sillä ne maksaa. — Tunnetkos sinä sen ihmisen?
TUOMAS. Hän on tehtaassamme oppinut, ja hän se on, joka ne uudet höyryvaunujen parannukset keksi.
MAHLOW. Ihan oikein — minä muistan. En muistele nimiä.
TUOMAS (Syrjään:) Valitettavasti vaan numeroita!
MAHLOW. Hän kirjoittaa minulle myöskin eräästä uudesta keksinnöstä, eräästä uudella tavoin tehdystä ketruu-koneesta.
TUOMAS. Joka on hyvin oivallinen ja vissisti tuottaa suuria summia.
MAHLOW. Vai niin? — Tunnetkos sen?
TUOMAS. Tunnen, armollinen herra!
MAHLOW. Mutta kuinka on hän joutunut velkoihin?
TUOMAS. Hän on menneellä viikolla haudattanut äitinsä ja on, liian kovasta ahkeroitsemisesta, liki 6 viikkoa ollut sairasna.
MAHLOW. Se ei ole mikään syy velkoja tehdä.
TUOMAS. Hänen tulonsa ovat vähäiset.
MAHLOW. Ja hänen tarpeensa ovat vähäiset. — Kuin hän tulee, laske hänet sisään — mutta hänen pitää kohta tuleman, sillä minulla on vähä aikaa. Muuten en ole kenellekään puhutettavaksi. (On puhuessaan pannut piironkinsa kiinni ja ottanut avaimen pois. Menee vasempaan.)
TUOMAS (perä oven kautta pois.)
2:n Kohtaus.
KAARLE VON MAHLOW (Astuu varoisesti oikealta sisään. Hän on kummallisesti, hyvin soreasti puettuna. Kädessä ratsas-vitsa. Hän on ääneti, lähestyy perä-ovea, aukaisee sen ja katsoo varovaisesti ulos, niinkuin samoin kuuntelee vasemman oven luona. Katsoessaan kelloon:) Vielä kaksi tuntia on minulla aikaa. — Kuinka useasti seisoin tämän pulpetin edessä, ja minulla ei koskaan ollut rohkeutta tekemään sitä, joka minulla ainoaana pelastuksena on. — Oi, ell'ei tuo vanha homehtunut, maailman kanssa riitauntunut ihminen, tuo Tuomas olisi, minä tahtoisin paikalla isältäni anoa, mitä tarvitsen — 500 taaleria! — Vähäinen asia — hän ei ensinkään sitä kaipaasi — mintähden minä aikailen?! — Enkö minä ole kaikkia ystäviäni ja tuttaviani turhaan puhutellut? — löytyykö siis vielä toinen keino? — sentään — olkeen!!! (hän ottaa avaimen ja aukaisee piirongin, vetää ulos erään laatikon, josta hän ottaa tukkuja paperi-rahoja; samassa tulee Emilia perä-ovesta ja aikoo mennä oikealle; hän seisahtuu Kaarlen näkemättä ja menee Kaarlen huutaessa:) Sata taaleria (— pois oikeaan.) Sata taaleria! (toisen kertaa:) Taas sata! (kolmannesti:) Taas sata! (Samassa kolkuttaa joku perä-ovelle. Kaarle kätkee joutuisasti rahat, paiskaa piirongin kiinni ottamatta avain pois ja kätkeytyy akkuna-liinojen taakse vasemmalla.)
3:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä) Ernst.
ERNST (Kolmannen kerran kolkutettuansa, astuu perä-ovesta sisään, sinisessä päällyspaidassa, joka kuitenni on puhdas ja siisti; kainalossa kantaa hän vaatteesen peitetyn ketruukoneen kaavan, jonka hän perässä asettaa oikealla olevalle pöydälle. Hetken ääneti, nenäliinalla pyyhkiessään otsansa:) Kuinka kauvan kannan sinut ajatuksena kanssani ympäri; kuinka monet läpivalvotut yöt työksentelin jokaista kehristäsi! (Ottaessaan vaatteen pois:) Olet valmis ja minä voin maata. — Jaa, maata — jos suru minulle sitä sallii! Murheessa ja puutteessa, kuolevan äitini sairas-vuoteen ääressä, olen sinua valmistanut. — Mikä on palkintoni? Minun täytyy talosta taloon sen kanssa kuljeskella. Hikipisaroita merkitsee tieni — ja matkani lopulla tulee minun vielä Jumalaa kiittää, jos tulo siitä voi sisartani raukkaa ja minua muutamat viikot varjella nälästä. — Kuinka erilailla ovat kuitenni maailman tavarat jaetut! Minä en nurise, ei milloinkaan ole mieleeni joutunut, kadehtia onnellisen parempaa onnea! Kuitenni minun sairasna, työttä ollessani ja kuolevan äitini puutetta kärsiä saadessa, — silloin, yht'äkkiä näyttäytyi kuvia sielulleni — kuvia, joita itse tähän asti en voi poistaa.
4:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä.) Ernst. Emilia.
EMILIA (Oikealta.) Hyvää huomenta, Ernst!
ERNST. Emilia! — Hyvää huomenta! — Ei tämä ystävällinen sana, mamsellini. —
EMILIA. Ja mintähden ei? — puhun hiljaisesti — oi, minä tiedän, kuinka vaarallinen tämä sana tässä paikassa on — kuitenni ollen vierasmiehittä, täytyy minun niin sinua kutsua.
ERNST. Oi, älkäätte kutsuko minua enään niin — minä välttäisin teidät koskaan taas kohtaamasta.
EMILIA. Mitä se on?
ERNST. Ell'ei sisareni raukka olisi kärsivä, niin olisin jo jättänyt tämän onnettomuuteni paikan.
EMILIA. Enkö minä enään ole se sama? Se sama Emilia, jotas lapsena jo rakastit? Ernst, mikä se on, joka uhkaa luovuttaa sinut minusta?
ERNST. Ei mitään, mamsellini!
EMILIA. Puhu, mistä tämä käytös-tapa?
ERNST. Onni heitti meren meidän välillemme. —
EMILIA. Jaa, meri, kuitenni sen vaahtoavat aallot vaan turhien uskojen pieksämät poiskohisevat. Syökse itsesi virtaan! Nämät aallot, jotka niinkuin hävityksen miekat hyökkäävinä toinen toiseensa poisvirtaavat — ne sinua kantavat! Luota Jumalaan ja rakkauteeni, ja sinä voitat,
ERNST. Maailma nauraisi minua. —
EMILIA. Mitä rakkaus huoli maailmasta!
ERNST. Ernst Herbig, se halpa työmies. —
EMILIA. Voi suuren jalon sydämmen rinnassa kantaa! Työssä on arvosi! Kunnia työmiehelle — ylenkatse joutilaiselle! — Minä tunnen rikkauden kohtalaiset päivät. — Työssä vaan on elämän höyste! — Tässä on käteni, ja sen valan, jonka minä itselleni äitisi ankean haudan reunalla annoin, panen toisen kerran käteesi: älä jätä minua, minä olen ijästi sinun!
ERNST (Tarttuen hänen käteen:) Nouskoo siis esteitä esteitten päälle vuoriksi — minä tahdon kaikkein elementtien, kaikkein pahuuksien ja vastusten, kaikkein ihmisten turhien uskojen kanssa taistella sinusta, ja kävisinkin katoon: olen sinun, sinun ijästi!! (sulkee häntä syliinsä.)
KAARLE (Jättää toisten näkemättä piilopaikkansa ja pujahtaa varpaisillaan vasemman oven kautta pois.)
EMILIA. Oi, sen tiesin! Sielusi on suuri ja puhdas, niinkuin kätesi vahva ja voimakas. Anna heitä korskeilla heidän loistavasti vaatetuilla palvelijoillaan, jotka seuraavat heitä, niinkuin hyödyttömien päivien kalpeat varjot. Tempaise heidän elämänsä päivistä meluava ilo, ja ilettävä luuranko tyhjällä pääkallolla irvistelee sinua vastaan. Sinä olet mies! Sillä jaloimman, jonka Jumala sinulle antoi, ajatuksen, olet Luojasi kunniaksi muodostanut.
ERNST (Asettaen kätensä kaavan päälle:) Tässä on voimani ja ahkeroitsemiseni todistus! En milloin ole tuntia elämästäni hyödyttömänä antanut kulua!
EMILIA. Jokaista työtä seuraa siunaus!
(Mahlow ja Kaarle, edellinen puettuna lähteäkseen ulos, keppi kädessä, tulevat vasemmalta ja jäävät seisomaan oven luona. Tuomas astui samassa perä-ovesta ja sai von Mahlowilta viittauksen olemaan hiljaa. Tuomas jääpi kädet ristissä perässä oven luona seisomaan.)
ERNST. Mutta nyt tahdon kaksinkertaisesti tehdä työtä, sillä se tarkoittaapi saavuttaa kohtaa, joka tekee minua onnellisimmaksi ihmiseksi. Minä tahdon tehdä työtä, ahkeroida! kunnes minä koko ihmiskunnan edessä voin vaipua avattuun syliisi, sinua vapaasti ja maailman nauramatta voin puristaa rintaani vastaan! — (Syleillen Emilian, jonka pää nojautui hänen rintaa vastaan; panee Ernst kätensä Emilian pään päälle, ja lausuu, katsoessaan ylöspäin:) Herra, anna minulle voima ja terveys työhön! Amen!
EMILIA. Amen!
5:s Kohtaus.
Mahlow. Kaarle, Emilia. Ernst. Tuomas.
MAHLOW (Syöksessään itsensä eteen:) Tuomas! huuta väkeni, että he viskaavat tämän hävyttömän ovesta ulos!
EMILIA. Isäni! |
| Yht'aikaa, juostessaan erillensä.
ERNST. Mitä se oli! |
MAHLOW. Hävytöin nuorukainen, kuinka sinä rohkenet likaisilla käsilläsi koskea lastani? Kuinka voit juleta nostaa silmäsi herrasi tyttäreen?
EMILIA (Astuessaan väliin:) Antakaa anteeksi, isäni — ei hän. —
MAHLOW (Nostaessaan kepin:) Silmistäni pahan-ilkinen tyttö!
ERNST (Tarttuen Emilian käteen ja joutuisasti vetäen häntä sivulle, niin että hän itse taas tulee isän ja tyttären välille:) Älkää edemmäksi, herra! Älkää solvaisko tätä enkelin puhdasta olentoa! — Hän on morsiameni!
MAHLOW. Tyttäreni työmiehen morsian?!
ERNST. Ja jos Jumala tahtoo, aikanaan työmiehen vaimo! Anna minulle kätesi, Emilia, minä tahton varjella sinua! Se on likainen, tämä käsi, likainen työstä, joka teki isäsi rikkaaksi mieheksi! — Mutta se on sinua varjeleva jokaista solvausta vastaan, ja myöskin isäsi sokeata vimmaa vastaan!
MAHLOW. Pitääkö minun hylkäämän sinua, pahanilkinen lapsi?!
ERNST. Niin, hyljäätkää lapsenne — ja työmiehen likaiset kädet ovat varjelevat häntä ja ilolla kallioiden ja tappuroiden yli kantavat vaikka paarille asti!
MAHLOW. Tuomas! Vie tyttäreni tästä pois!
TUOMAS (Emilialle, ojentaen hänelle kätensä:) Mamselli, seuratkaatte minua — tulkaatte huoneesenne!
EMILIA (Silmäillen Ernestia, menee Tuomaan kanssa oikean oven kautta pois.)
6:s Kohtaus.
Mahlov. Kaarle. Ernst.
MAHLOW. Siinä on ovi — jätä taloni!
ERNST. Ei milloin jälleen siihen tullakseni. — (Ottaessaan kaavansa kainaloon, aikoo hän mennä.)
MAHLOW. Se kuitenni jääpi tähän! — Se on minun omaisuuteni.
ERNST. Teidän omaisuutenne?!
MAHLOW. Niin, minulle kuuluu aine, minulle aika, jolla sen valmistitte! —
ERNST. Ha! uskaltakoo yksi, kädellä tarttua työhöni! — Siellä ylhäällä kadon alla, äitini vainaajan kuolin-vuoteen ääressä, tuli se ajatelluksi ja tehdyksi. Ja ei lastuakaan siinä ole teidän omaisuuttanne. Astukaatte syrjään! — Sillä niin totta kuin elän — murennan sillä pääkallon sille, joka uskaltaa ojentaa kätensä sen perästä! (menee perä-oven kautta ulos.)
MAHLOW ja KAARLE (samassa pois.)
Muutos. (Komea viini-ravintola. Vasemmalla suuri pöytä, jonka ympärillä tuolia on. Oikealla pienempi pöytä, tuolia j.m. Ovi perässä.)
7:s Kohtaus.
Herra Farren. Viinuri.
FARREN (Tullessaan:) Lasi Madeiraa!
VIINURI (vasempaan pois.)
FARREN. Kolme neljännes 12 päälle. — Ei vielä täällä? — Se minua ihmettelee. (Istutuu oikealle ja lukee.)
8:s Kohtaus.
Farren. Fuchs.
FUCHS. Hyvää huomenta.
FARREN. Paljon kiitosta.
FUCHS (Viinurille, joka tuo Farrenille viiniä:) Yks'kortteli, viinuri!
(Viinuri menee.) Eikö Herra von Mahlow vielä ole ollut täällä?
FARREN (Lukiessaan eteenpäin:) Ei vielä.
9:s Kohtaus.
Entiset, Selow. Knapp.
FUCHS (Joka istuutunut vasemmalle, huutaen heille:) Mintähden niin myöhään?
KNAPP. Oli katselmus kävelys-paikalla. Teitä kaivattiin.
FUCHS. Mutta missä viipyy von Mahlow?
SELOW. Luultavasti metsän-ajossa. —
KNAPP. Hirvien perästä. — Viinuri!
VIINURI (Tuodessaan Fuchs'ille viiniä:) Käskynne?
KNAPP. Yks'kortteli ja ruokalista.
SELOW. Lasi Madeiraa! — Hyvää huomenta, herra Farren.
FARREN. Hyvää huomenta!
SELOW. Ja niin kiintyneet?
FARREN. Vaan ikävyyteni poistaakseni.
SELOW. Ja sentähden luette? Minua tuskastuta ei mitään enemmin kuin juuri präntätty paperi. Lukemisella, joka minua huvittaa, on hyvin pieni piiri; se on: viini- ja ruoka-listat ja teaterin ilmoitus-lehdet, erinomattain jälkimäiset, kuin paletti niissä on ilmoitettu.
FARREN (Lukien, paperista ylöskatsomatta:) Maku on erinlainen.
VIINURI (Tuo viiniä ja ruokalistan.)
KNAPP (Lukee jälkimäistä ja puhuu hiljaa viinurin kanssa, joka menee vasempaan.)
10:s Kohtaus.
Entiset. Kaarle von Mahlow.
FUCHS. Ah, sinä se olet! |
SELOW. Hyvää huomenta, von Mahlow. | Yht'aikaa.
KNAPP (Pitäessään häntä vastaan lasin:) |
Auta Jumala, ukkoseni!
KAARLE. Hyvää huomenta! (menee Farren'in luokse, puol'äänessä hänelle:)
Antakaa anteeksi, jos minä häiritsen.
FARREN (Miettivästi ja hitaasti noustessaan ylös ja hänen kanssa astuessaan esiin:) Tahdon teitä palvella. —
KAARLE. Teillä on minulta velkakirja käsissänne?
FARREN (Ottaessaan taskukirjan esiin ja avatessaan, hitaasti ja tarkasti:) Yli 500 taaleria. — Maksettavana 15 päivänä Syyskuuta, ja tahtonne mukaan, tässä osoitettavaksi. (Pitäessään velkakirjan hänen edessä:) Joka tällä tavoin tapahtuu.
KAARLE. Tahtoisin pyytää teiltä ajan pitennystä hyviä korkoja vastaan.
FARREN. Sitä en tehdä voi.
KAARLE. No, ottakaa siis tänään puoli ja uskokaa minulle toinen puoli velaksi uudella velkakirjalla — kuuden viikon ajalla. —
FARREN. Se on toinen asia. — Maksakaa! (huutaa:) Viinuri! Kynä ja mustetta!
KAARLE (Lukee hänelle kaksi tukkua, kummassaki 100 taaleria ja kolmannesta lukee hän pois 50 taaleria.)
VIINURI (Tuo mustetta ja kynän.)
SELOW (Sillä välillä:) Ei, ei, hän asuu portilla. —
KNAPP. Hän on ompeliatar.
SELOW. Sitä en usko — kuitenni sama se — hän on sairas ja kalpea. —
FUCHS. Jos minä näen häntä huomenna taas, niin vainon häntä asuntonsa oveen asti.
SELOW. Teidän muistoks'! Sen päälle että hän tulee punaiseksi!
KNAPP. Häpeästä?! Silloin tahdon minäkin häneen ihastua, minä en rakasta kalpeita naisia (He lyövät lasinsa yhteen ja juovat.)
FARREN (On sillä aikaa kirjoittanut velka-kirjan, pistettyään rahat taskuun, antaa hän sen Kaarlelle:) Yli 310 taaleria, maksettavana 1 päivänä Marraskuuta — suostutteko?
KAARLE (Kirjoittaa alle:) Ihan oikein!
FARREN (Pistää velkakirjan taskuun, istuutuu ja lukee:) Viinuri, vielä lasi! (Nähdään Farrenin tarkasti ottavan vaarin kaikesta ja kuulevan kaikki nuorten miesten puheesta.)
KAARLE (Astuu pöydän luokse jonka ympärillä ystävänsä istuvat ja lausuu hiljaan heille:) Iloitsekaa, laiva on taas irti! — Viinuri! Sampanjaa! (Istuutuu.)
VIINURI (Tuo Farren'ille viiniä:) Siin'paikassa! (vasempaan.)
FUCHS. Miks' niin kauvan olleet?
KAARLE. Lystillinen kohtaus talossamme viivytti minua.
SELOW. Lystillinen? Kerro, se meille kelpaa — Anna anteeks' — uteliaana olematta.
KAARLE. Ei, ei! Te saatte sen tietää, siitä kysymättä.
FUCHS. Päästä siis irralleen!
KAARLE. Eräs meidän työntekijöistämme oli niin armollinen rakastua sisareeni.
SELOW. Hänellä on kauneuden tunto.
KAARLE. Ja hänelle läsnä-ollessani — se tahtoo sanoa: hän ei minua nähnyt — tarjouksen tekemään. Minä viskautin häntä sentähden talosta.
FUCHS. Kas, semmoinen hävytöin mies! Ja mitä sanoi mamselli Emilia?
KAARLE. Hän rankaisi häntä ylenkatseella ja antoi häntä seisoa.
VIINURI (Tuo viiniä ja 4 lasia. Juodaan.)
KNAPP. Mitä Zertiina tekee?
KAARLE. Hän lähettää teille tervneyksiä.
SELOW. Milloin olit siellä?
KAARLE. Eilen varhain. Huomenna on hänen näytelmä ja hän odottaa teidät sinne. Minä seurasin häntä ratsas-huoneelle.
KNAPP. Ratsas-huoneelle?
KAARLE. Hänellä oli uuden katrillin koetus, jota huomenna hänen näytelmässä ratsastaan. Myöskin uusi lemmittyinen näyttää itsensä huomenna. Juutalainen, tyttönen kuin raitis ruusunen, tuskin 16 vuoden vanha. Salome on nimensä.
FUCHS. Hän on minulle liian kallis. En rakasta ketään taituritarta enää. Olen antautunut kansan joukkoon — sydämmeni on jäänyt minulta esi-kaupunnissa.
KAARLE. Missä esikaupunnissa?
FUCHS. Johanneksen-portilla.
SELOW. Niin, hän rakastaa ompelus-neitoa.
FUCHS. Hoikka kuin Libanonin seeteri-puu, vaalea kuin lemmen-kukka.
KAARLE, Luulen melkein, sinä tulet piiriini? Vaalea? — Ompelus-neito? — Ja Johanneksen portilla? — Minä vainon jo muutamia päiviä sitte naista murhevaatteissa siellä. Vaalea kullankeltaisilla hiuksilla ja vartalo, jonka lapsi voi ottaa käsin ympärille.
FUCHS. Ihan oikein: murhevaatteissa. Hän se on!
VIINURI (tuo viiniä.)
SELOW. Siinä on teille vetoa lyömiseksi.
KNAPP. Jonka rukous kuullaan maksaa murkinan ja joka saa rukkaset viinin.
KAARLE. Olkoon?
FUCHS. Minusta oikein! (Antavat kädet toisilleen, toiset lyövät poikki.
Juovat.) (Meteli ja lapsen-äänten hälinä kadulta.)
VIINURI (Tuo lautaisen Knapp'ille, joka syö.)
FUCHS (Astuen ikkunalle.) Mitä siellä taas on? Rakas koulun-nuoriso vainoo jotakuta.
KAARLE. Ah mitä! Anna heitä olla! Tule tänne!
FUCHS (Istuutuu) Kaata sisään!
KAARLE (Kaataa sisään, nostaa lasinsa:) Salome ja vaalea lapsi esikaupunnista eläkööt! — (He lyövät lasinsa yhteen, hälinä on kestänyt tähän asti.)
11:s Kohtaus.
Entiset. John, kyttyräselkäinen.
JOHN (Astuu peljästyneenä, niinkuin vainottuna, esiin, seisahtuu oven luona, ja näkyy, jos hän tuskissaan tahtoisi pitää oven kiinni. — Vaatteensa ovat harmaita villaisia sukkia ja samanlaisia housuja, pitkä musta nuttu, kirjava västi ja kirjava kaula-vaate, kveekkari-hattu ja keppi; pitkät, suorat, hopeanvalkoiset hiukset. Hänen esiin astumisensa on köyhän miehen. Hänen kyttyränsä ei pitää vasten-mielisesti vaikuttaman, sentähden pitää jokaista liikaa vältettämän:) Turmeltunut nuoriso! — Heidän pitäisi kunnioittaman valkoiset hiukseni ja ei näkemän ruumiini vikaa. (Astuu esiin — viinurille:) Rukoilen, antakaa minulle lasi puna-viiniä ja lasi sokeri-vettä. (Istuutuu vasempaan pöydän viereen, jonka ympärillä nuoret miehet istuvat.)
KAARLE (ystävilleen hiljaan:) Sehän on inhottava muoto. (Äänessä:) Te olette kenties eksyneet, hyvä mies?
JOHN (Noustessaan ylös:) Eksyneet? Kuinka minun pitää sitä ymmärtämän, nuori herra?
KAARLE. Te tulette kuitenni ymmärtämään, ett'ette sovi meidän seuraamme.
JOHN. Olenhan kuitenni viini-huoneessa, jossa jokaista passataan maksusta?
KAARLE. Ei jokaista — vaan säädyllisellä seuralla on lupa tähän astua.
JOHN. Kuinka te sitä arvelette, nuori herra? säädyllinen seura?
KNAPP. No mene kerran, ja älä turmele ruoanhaluani!
KAARLE. Katselkaa vaan nuttuanne. —
JOHN. Nuttuani? — Nuori herra, minun nuttuni on maksettu.
KAARLE (Noustessaan ylös;) Mitä te tarkoitatte?
FARREN (Joka tähän asti tarkkavana kuullut, nousee ylös ja näkyy niinkuin tahtoisi mennä jommankumman puolelle.)
JOHN. Kuinka te sitä ymmärtää tahdotte. (Farren'ille painavalla silmäyksellä:) Istukaa rauhassa, herrani. — Se on surkea seura, joka on hyvälle nutulle kiitollisuuden velassa arvostansa — he ovat surkuteltavat. Se on surkea seura, joka ei arvossa pitä eikä kunnioita vanhuutta — jos sekin näyttäytyy huonossa nutussa.
KAARLE. Astukaa ulos — taikka. —
JOHN. No — taikka?! — Kuitenni, Te ette tarvitse ottaa kovalle! — Pakenin katupoikien törkeytten edestä — minä pakenen myös tästäkin. (perä-oven kautta pois.) (Esirippu lankee.)