TOINEN NÄYTÖS.
(Tapahtuu 8 päivää myöhemmin.)
(Huone niinkuin edellisen näytöksen 1:ssä kohtauksessa.)
1:n Kohtaus.
MAHLOW (yksinään.) (Kirje kädessä, edes takaisin kävelessään lukee:) "Korkeasti-vapaa-sukuinen herra! Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" — Kummallista, en koskaan ole tätä ihmistä nähnyt. (lukiessaan:) "Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" Asioita on ainoa yhdistys hänen ja minun välillä minä tunnen vaan hänen allekirjoituksensa. — Se tottakin on hyvä, on oikein hyvä, jaa parempi kuin sata toisia — ja on hetkiä, joina miehen allekirjoitus maksaa minusta enemmin kuin mies itse. — Se on syy, joka miellyttää minua mieheen. (Hän helisyttää.)
2:n Kohtaus.
Mahlow. Tuomas.
MAHLOW (Istuutuessaan:) Sänder Brysselissä pyytää minulta puoIen vuoden odotus aikaa, hän on erään Lontoonin kauppahuoneen häviön kautta vähäisen epä-järestyksessä — minä olen kirjeen jo toissa päivänä lähettänyt ja kirjoittanut hänelle, ett'ei hän meidän tähden hangestaisi itseänsä.
TUOMAS. Se on paha, armollinen herra. Minä odotan huomenna puolen-päivän aikana erästä suurta vaihe-seteliä, jota en rahastosta voi maksaa.
MAHLOW. Kuinka suuri on vaihe-seteli?
TUOMAS. Liki 18000 taaleria Harris ja kumppanilta Liverpoolissa.
MAHLOW. 18000 taaleria?
TUOMAS. Olen vissisti luottanut Sänderin maksamiseen, koska hän aina on ollut tarkka.
MAHLOW. Kuinka korkeaksi nousee rahaston sisällys?
TUOMAS. Tuskin 6000 taaleria, joista osa vielä lauvantaina — meillä on tänään torstai — tulee käytetyksi palkkoihin. — Armollinen herra, antakaa anteeksi vanhalle, teidän ja teidän isänne palveluksessa harmauntuneelle miehelle, jos hän uskaltaa, teille muutamia sanoja totuutta sanoa.
MAHLOW (Katselee häntä hämmästyneenä; hetken ääneti oltuaan:) Puhu!
TUOMAS. Sen ei pitä, se ei voi kauvemmin niin mennä, kuin se menee. —
Tällä hetkellä on kaksi maksua Lontoonista jäänyt pois — Sänder
Brysselissä ja vaan yksi näistä Lontoonin maksajista tarvitsee joutua
häviöön — (vaikenee.)
MAHLOW. No — edemmäksi!
TUOMAS. Niin me itse joudumme häviöön.
MAHLOW. Olet mieltä-vailla.
TUOMAS. Antakaa minua lopettaa, armollinen herra — luulen sillä velvollisuuden täyttäväni. — Se on nyt 20 vuotta sitte, kun otitte minua palveliaksi tähän taloon. Te olette suuren-moisia asioita tehneet — Pääomanne, jonka panitte liikkeesen, on teille ja kumppanillenne tuottanut sadottain korkoja. — Mutta jälkimäisen kuoltua käyvät asiat toista rataa — käyvät takaperin! Ennen piditte työssä 300 työmiestä, nyt tuskin puolet. — Koneemme olivat koko mannermaalla etsityt — nyt meitä tuskin tunnetaan - ja naapurimme, joka muutamia vuosia sitte vielä oli työmestarimme, on enemmin tunnettu ja etsitty kuin talomme.
MAHLOW. Ja kuinka se voi olla mahdollista?
TUOMAS. Koska hän tekee työtä — ymmärtää tehdä työtä!
MAHLOW. Narrimainen ihminen, vaaditkos, että minun itseni pitää astuman työhuoueesen, taikka ottaman viilan käteeni?
TUOMAS. Tulot ovat vähentyneet yli puolta — menot ovat jäänet samoiksi, jaa ovat nousseet.
MAHLOW. Ja mistä tulee asioitteni rappio? Enkö tee työtä vielä samalla pää-omalla?
TUOMAS. Armollinen herra! Oletteko yhden ainoan kerrankin teidän kumppaninne kuoltua kävelleet teidän työ-hnoneittenne läpi? — Ette! — Teidän parhaimmat työmiehenne ovat Teitä jättäneet. Nuori herra, jolle jätitte hoidon, ei milloin huoli asioista. Hänen hevoisensa, hyvä lasi viiniä irstaiden ystäviensä seurassa juotuna ja soittonäytelmän tanssijattaret ovat hänelle suurempi huvitus, kuin työ. Työtä tekemättä ei itse suuri pää-omakaan, jos se on pantu asioihin, varjele häviöstä.
MAHLOW. Olet vanha mies — näet kaikki mustana. — Me tahdomme myöhemmin katsoa, mitä on tekeminen.
TUOMAS. Ja tuo vaihe-seteli?
MAHLOW. Pitää maksettaman — minä näytän sinulle keinon.
TUOMAS (menee.)
MAHLOW (yksinään.) Eikö se ole kyllä, että minä joka päivä hetken annan vaivata itseni, puhuessani asioista? (Hetken ääneti:) Se olisi hirmuista — minä en sitä voisi kärsiä — minä, kaupunnin enimmin kunnioitettu mies, jonka edessä jokainen nöyränä ottaa hattunsa pois — minä tulisin rappiolle? — Mutta mitä tulee minun tehdä? — Kenties — vissisti! Se voi minut pelastaa!
3:s Kohtaus.
Mahlow. Emilia (perä-ovesta.)
MAHLOW. Astu likemmäksi — kuinka sinulla on huoneessasi? Olet tänään 8 päivää, käskyni mukaan, siellä seuratta, vaan itseksesi, ollut, että voisit ajattelematointa tekoasi täydellisesti ja rauhassa ajatella. (Hetken ääneti.) No eikö sinulla ole minulle mitään sanomista?
EMILIA. Ei, isäni!
MAHLOW. Ei anteeksi-anomisen rukousta, ei sanaa kevyt-mielisyydestäsi?
EMILIA. En voi viekastella, isäni!
MAHLOW (Antaa hänelle kirjeen:) Mihin niin paljon puhetta? — Lue! —
EMILIA (Antaa, luettuaan kirjettä, sen takaisin:) Kirjoittaja on narri!
MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.
EMILIA. En, isäni! En koskaan voisi rakastaa semmoista ihmistä, sillä en voisi häntä kunnioittaa! Viskataanko siis lapsen sydän ensimäiselle hyvälle, joka itsensä ostajana ilmoittaa?
MAHLOW. Hän on arvossa pidetty mies, mainio kauppias, hyvällä omaisuudella!
EMILIA. Hyvällä omaisuudella! — Oi, tiesinhän sen, että hinta omaisuus oli — kutsuinhan häntä edeltä käsin ostajaksi! — Onko se minun tähden, isäni, kuin te sen hinnan minulle harrastatte saada. En moi olla kyllä kiitollinen siitä, sillä en tarvitse rikkautta, osaan tehdä työtä! — Te katsotte kummastellen minua? — Te ette ole milloinkaan sitä sallineet, että minä pitäisin huolta taloudesta, sillä te arvelitte sen säätyänne loukkaavaksi, jos tyttärenne piti huolta kyökistä ja kellarista! — Niinkuin tavara, jolla tahdotaan houkutella ostajaa, olette minua sammetissa ja silkissä, loistavasti puettuna, selemiseksi asettaneet. Te olette saaneet, mitä te olette tahtoneet saada: rikas mies on kosioinnut minua! Ei, ei, minua — sitä ruumista, sitä ulkonaisuutta, josta olen teille ja onnen sattumuksille kiitollisuuden velassa.
MAHLOW. Hän on rikas mies, hänen vallassaan on täyttää jokaisen tahtosi, sinua täydellisesti onnelliseksi tehdä.
EMILIA. Rauhaa ja tyytyväisyyttä ette kullalla osta, isäni! Katsokaa takaisin äitini elämää, katsokaa takaisin ja vastatkaa minulle kysymykseen: Oliko äitini onnellinen?? — (Hetken ääneti.) Te olette vaiti! — Antakaa minutkin olla vaiti, isäni.
MAHLOW. Onko tämä kiitos, jonka sinulta olen ansainnut? Enkö ole pitänyt sinua niinkuin omaa lastani?
EMILIA. Niin, Te olette antaneet minulle ruokaa ja vaatteita, Te olette pitäneet minua, orvon, talossanne! Maailma kutsui minua Emilia von Mahlow'iksi, oltiin tottunut siihen, minua lapsenanne pitämään. Teillä on oikeutta kiitosta näistä suurista hyvistä töistä vaatimaan. Mutta tämän kiitollisuuden ei pitä elämäni onnea hävittämän. Vaatikaa sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär — vaan älkää sitä!
MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä käsken sen.
EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle.
MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi! En aja sinua talosta, mutta minä salpaan sinua sisään vedellä ja leivällä, pahantapainen lapsi. — Tiedän mistä tämä vastahakoisuus: et ole vielä unhottanut häntä, tuota kurjaa, tuota kerjäläistä!
EMILIA. En, isäni! En ymmärrä valhetella, ja tunnustan vapaasti, että koko sydämmeni hänelle ainoasti kuuluu! Kurja on hän — Teillä on oikein häntä kerjäläiseksi kutsua huono kyllä, koska semmoisen työntekijän täytyy kerjätä työtä!
MAHLOW. Tahdotkos antaa kätesi pahantekijälle — varkaalle?
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni, älkää häväiskö miestä, jonka kädet ovat puhtaat, kuin auringon valo! Rehellinen nimi on ainoa, joka raukalla on! Ell'ette kunnioita, niin säälikää kuitenni köyhyyden kunniata!
MAHLOW. Minulta vaan sana, ja hän istuu salvan ja telkimen takana — minä puhun tämän ainoan sanan, jos vastustelet tuumiani.
EMILIA (Syrjässä:) Oi anna anteeksi Jumala, mutt'en toista voi!
MAHLOW. Valitse siis — aikani on mitattu. Tahdotkos antaa kätesi kauppiaalle Renard?
EMILIA (Hetken ääneti:) Säälikäätte minua, isäni!
MAHLOW. Minä vaadin vakaan päätöksen.
EMILIA (lujasti ja päättävästi:) En! — isäni!
MAHLOW. Siis lähetän tämän kanne-kirjan työmiestä Ernst Herbig vastaan, joka minulta 15 päivänä Syyskuuta on varastanut 300 taaleria, oikeudelle. (Hän helisyttää.)
EMILIA. Älkäätte pikastuko!
TUOMAS (Astuu sisään.)
EMILIA. Antakaatte meitä yksinämme puhua, isäni!
MAHLOW (Tuomaalle, joka aikoo mennä:) Sinä jäät! — lähetä tämä kirje paikalla sen omistajalle.
EMILIA. No hyvä, syyttäkäätte häntä varkaudesta, hän on syytöin, niin totta yksi Jumala taivaassa elää. — Syyttäkäätte häntä — minä itse, tyttärenne, rupeen puolustamaan häntä teitä vastaan. Löytyy vaan yksi keino hänen puhdistukseensa: minä ilmoitan varkaan — ja tämä varas on — (tarttuessaan hänen käteensä ja hiljaalla äänellä:) Kaarle von Mahlow, poikanne!
MAHLOW (Hyysähtäessään:) Poikani?!
EMILIA (Joutuisasti oikeaan puoleen pois.)
MAHLOW (Tuomaalle, mennessään vasempaan:) Poikani pitää paikalla tuleman luokseni! (pois.)
TUOMAS (Menee perä-oven kautta pois.)
Muutos. (Komea huone Kaarle von Mahlowin luona. Perä-ovi, vasemmalla ikkunat, oikealla sivu-ovet. Pöytä ja tuolia.)
4:s Kohtaus.
Kaarle v. Mahlow. Selow. (molemmat perä-ovesta sisään.)
KAARLE. Maria Herbig? Se on taivaallinen kohtaus. Nyt sanokoon vielä joku onnen olevan hyvän-suovan.
SELOW. En ymmärrä sinua.
KAARLE. Kuule siis! Muistathan sitä, että te kahdeksan päivää sitte yhtenä aamupuolena kultaisessa ruunussa odotitte minua? Minä kerroin teille eräästä työmiehestä, joka sisarelleni oli rohennut tehdä tarjouksen.
SELOW. Ihan oikein minä muistan.
KAARLE. Nyt, Maria Herbig on sen ihmisen sisar, ja se on kovan onnen asia. Niin paljon kuin minä tiedän, on hän vielä ilman työtä, siitä alalta kun isäni ajoi häntä pois. — Kohtausta hän ei myönnytä minulle, sillä tähän asti se ei ole ollut minulle mahdollista kysymyksiini vastausta, ei yhtä ainoata sanaakaan, häneltä saamaan, — (Hetken ääneti:) Mitä minun tulee tehdä?
SELOW. Meidän täytyy saattaa veljen pois, mutta kuinka?
KAARLE. Sen voipi tehdä. — (Ääneti, ajatellen.) Hänellä on puute — hänellä ei ole työtä — siitä voidaan tuumitella. — Jos kirjoittaisimme hänelle kirjeen! — Jaa, jaa, niin se auttaa! — Pyytämme häntä kirjeessä johonkuhun hoviin tulemaan, siellä erään höyryn korjatakseen. — Kirjoittaja on kuullut hänen taidosta — pyytää häntä paikalla lähtemään matkalle ja odottaa häntä huomenna varhain.
SELOW. Se on oivallista — mutta. —
KAARLE. Tiedän, mitä aivot sanoa. Tässä on 20 taaleria matka-rahaksi, se vissisti vaikuttaa.
SELOW. Minkä nimen kirjoitamme alle?
KAARLE. Odota — niin, Seebach, hovi rautatien vieressä Leipzigiin — kuuluva reiville Boras — tuskin 8 tunnin matka, sen tuntee hän varmaan. (Istuutuu kirjoittaakseen.)
SELOW. Minua kummastuttaa, ett'ei Farren vielä ole täällä.
KAARLE (Kirjoittaessaan:) Hän tulee, luota vaan siihen. (Joku kolkuttaa ovelle:) Siinä hän jo on — astukaa sisään!
5:s Kohtaus.
Entiset. Farren. (Tulee perä-ovesta sisään.)
KAARLE (Hänelle vastaan-huutaen kirjoittaessaan:) Terve-tultuanne, herra Farren!
FARREN. Hyvää päivää!
KAARLE (Kirjoittaen:) Älkää panko pahaksi — silmänräpäys vaan — olkaatte hyvä, istuukaa!
FARREN. Kiitän.
KAARLE. Kursailematta.
FARREN (Istuutuu. Äänettömyys.)
KAARLE (Kirjoittaa, hetken ääneti nousee hän ylös, Farren'ille:) Suvaitsette — vaan minuutti ja olen silloin teidän. (Lukee kirjettä puoliäänessä Selowille, niin että Farren kuulee.) "Kunnioitettu herra! Erään ystävän, joka on nähnyt työnne kaupunnissa, puhuttua puolestanne, rohkenen minä, tämän kautta kysyä, jos aikanne sallii teidät korjata erään höyrykoneen poltto huoneessani, joka muutaman ajan sitte joutui epä-järestykseen. Minä maksan teille päivästä kaksi taaleria ruoan kanssa, ja toivoen teidän täyttävänne tahtoni, lähetän teille myötenseuravat 20 taaleria paperissa, että voitte maksaa matkan kustannukset, mutta veloitan teitä kohta nämät rivit saatuanne lähtemään matkalle, että te huomenna varhain, se on perjantaina, vissisti olette hovissani. — Reivi Boras suuressa Seebach'issa Leipzigin tien varrella. — Tämä kirja on toisen sisään pantuna lähetetty ja te saatte sen siis kaupunnin-postin kautta." — Jokaisen epäluulon poistamiseksi on viimeinen.
SELOW. Oivallista!
KAARLE (Istuutuessaan.) Saan minä vaan sen siveän olevinaan käsiini, kylläpä hän kesyypi. Nyt ulko-kirjoitus (kirjoittaessaan:) Herra Ernst Herbig, höyrykoneiden tekijä — missä hän asuu?
SELOW. Johanneksen portilla, Ruusukadulla N:o 4 kolme rappuisia ylös päin.
KAARLE (kirjoittaa.)
FARREN (Sillä välillä syrjään:) Mikä se on? — Sehän on konnan-työ.
KAARLE (Kirje kädessä, astuessaan perä-ovelle, Farren'ille:)
Silmänräpäys vaan! (ulospäin:) Johana! — Kuul'! Johana! (Palvelija
tulee:) Vie tämä kirja paikalla kaupunnin postiin — mutta joutuisasti!
(Palvelija menee.) Nyt, kunnioitettu herra, olen teidän.
FARREN. Jos saan pyytää, ruvetkaatte asiaan, sillä minulla on kiire.
KAARLE. Ystäväni on rahan-pakossa ja minä tahtoisin teiltä kysyä, jos te lainaatte hänelle 100 taaleria, minun takauksellani.
FARREN. Miksi ajaksi?
SELOW. Kolmeksi kuukaudeksi, jos niin teille sopii.
FARREN. Ja minkälaisen koron saan? Te, herra von Mahlow, tiedätte sen ett'eivät rahat, jolla työtä teen, kuulu minulle, itseni täytyy maksaa suuret korot.
SELOW. Te saatte määrätä.
FARREN. Annatteko kolme velkaseteliä, jokainen 40 taaleria?
KAARLE. Onko teillä semmoinen summa täällä?
FARREN. On. Pyydän mustetta ja kynän.
KAARLE. Pyydän, ottakaa hyväksenne!
FARREN (Kirjoittaa:) Kolmen kuukauden ajaksi?
SELOW. Ihan oikein. (Äänettömyys.)
FARREN. Pyydän, kirjoittakaa alle. (Panee heidän eteen kolme seteliä, joiden alle kumpiki kirjoittaa; maksatessaan:) Yksi, kaksi, kolme, neljä — jokainen 25 taaleria. (Pistäessään velkasetelit taskuun:) Jääkää hyvin!
KAARLE. Jälleen näkemiseksemme kultaisessa ruunussa! (Farren perä-oven kautta pois.) Siinä sinulle 50 taaleria, veikkonen! Kello 7 menee juna, jonka kanssa hänen on lähteminen. Odotat hänen oven luona, ja kerrot minulle, kuin hän on lähtenyt. Sitä ennen juokaamme lasi sampanjaa ja katsokaamme, jos joku ystävistämme on kultaisessa ruunussa. (Kumpiki perä-oven kautta pois.)
Muutos. (Köyhä ylis-huone Ernst Herbigin luona, vähä-varainen, mutta puhdas ja siisti. Palava lamppu pöydällä, vasemmalla ikkuna, oikealla ovi.)
6:s Kohtaus.
Maria (yksinään.)
MARIA (Tullen oikealta, astuu ikkunalle; murhevaatteissa:) Hän ei ole vielä täällä! Aurinko laskeutuu ja tuska ajaa minua huoneestani tähän, ja täältä taas takaisin. (Istuutuu:) Onnistuuko hänelle vihdoin taas saamaan työtä? (Hetken ääneti:) Oi, jos olisin vaan terveenä, silmäni yhtä terveet kuin ennen, että voisin hankkia, meillä ei olisi puutetta. — Olen valvonut liian monta öitä — ja itkenyt! (Ääneti:) Oi, kuinka hyvä sinulla on, äitiseni! — Lepäät hyvästi peitettynä tuoksuvan nurmikon alla! — Ei kyyneleitä enää kostuta kalpeita poskeltasi, suru ja puute jäävät kaukana tyynestä majastasi. — (Pannen kädet ristiin ja ikkunan kautta katsellen taivasta:) Lepää rauhassa, sä paras äidistä! — Olkoon kylmä maa sinulle keveä! Rukoile lastesi edestä, että heille käy hyvästi ja että Herra heitä siunaa, niin ett'eivät milloinkaan peräydy avun tieltä. Anna veljelleni ja minulle, oi Herra, terveyttä ja työtä — sillä terveys ja työ — on siunaus!!
7:s Kohtaus:
Maria. Ernst. (perä-ovesta sisään.)
ERNST (Suruisena ja alakuloisena:) Hyv'iltaa, Maria!
MARIA. Oletkos viimeinkin siinä?! — No, onko sinulla työtä?
ERNST (Antaen hänelle kätensä ja väsyneenä istuutuen:) Ei, Maria! — Jalkapohjani polttavat ja jäseneni vapisevat. Kaikki kävelemiseni olivat taas turhaan. Miehiä, jotka ennen ystävällisesti puhuivat kanssani, vältti minua nyt. Itse työhuoneet, joihin työmiehiä etsittiin, eivät ottaneet minua vastaan, se on, niinkuin jos paha teko raskauttaisi nimeäni. — Ajavat minua pois — (Hetken ääneti:) sulkevat minulle ovet! Mitä olen minä niin kovasti rikkonut, jos rohkenin rakastaa rikkaan miehen, isäntäni tytärtä? — Onko se siis rikos, jos köyhän rinnassa sydän sykkii? Ja oliko se minun rikokseni, että hän minua rakasti? — Olenko minä häntä houkutellut? — Enkö ole häntä välttänyt, vaikka sydämmeni oli halkeemaisillaan? — Viittä viikkoa sitte en ole häntä nähnyt, niin hän näyttäytyi minulle taas, lohdutuksen enkelinä — äitimme aukean haudan reunalla. Hän ja isä John olivat ainoat, jotka, pait meitä, vainaajalle kukka-kiehkuran tiellä taivaasen antoivat; he olivat ainoat, jotka saattoivat kuolutta haudalle. Ei pappi ole seisonut haudan vieressä lohdutuksen sanalla — sillä me olemme köyhät ja emme jaksa ketään maksaa — silloin vaipui hän rintaasi vasten, sisareni, ja lausui, kyynelet silmissään: Älkää epäilkö; mitä Jumala tekee, se on hyvästi tehty!
MARIA (kyyneleitä silmissä ja kädet ristissä:) Niin, mitä Jumala tekee, se on hyvästi tehty! (Syleillen Ernestia:) Amen!
ERNST. Amen! — — — Mutta mihin rupeemme? — Täytyykö minun siis kerjätä almuja. Eikö minulle vastaanhuudeta: tee työtä!! (Hetken ääneti.) Isä John on myöskin jättänyt meitä — muutamaan aikaan en ole häntä nähnyt. Se vaivaa minua, että hän on ja'annut meidän kanssamme, ja nyt kenties itse on puutteessa.
MARIA. Eikö hän ole antanut sitä rahaa käsirahana kaavastasi, jonka hän lupasi myydä Englannissa?
ERNST. Oi, älä usko jotakuta semmoista, rakas sisar! Hän tuntee minua ja tietää minun ei lainaavan, ell'en toivo voivani sitä maksaa — se oli vaan tekosyy. — Hiljaa! — Etkös kuule askeleita? — Niin, niin, se on isä John!
8:s Kohtaus.
Entiset. John.
JOHN. Niin, se on isä John! (Kumpiki on noussut ylös ja mennyt häntä kohtaan.)
MARIA ja ERNST. Hyv'iltaa, isä John!
JOHN. Oi, kuinka sulosti tämä sana soi! — Niin, te olette lapseni!
Antakaatte minua teitä niin kutsua!
MARIA. Istukaa, isäseni, ne korkeat rappuiset ovat väsyttäneet teitä.
JOHN. Oletkos kaikk' vieläkin kärsivä, rakas lapsi? Minä lähetän sinun luoksesi lääkärini.
MARIA. Älkää kuitenkaan, isä John, toivon sen taaskin tällä tavoin tulevan hyväksi.
JOHN. Ja miks'en? — Ei, ei, pitää totteleman isää — hän tahtoo vaan hyvää lapsilleen. — Ja sinäkin näytät kalvealta ja turmeltuneelta; Ernst. —
ERNST. Oi, isäni, minä voisin epäillä!
JOHN. Älä epäile, poikani, minuakin on onni vainonut — mutta sadetta seuraa päivän paiste. Tulkaatte, istuukaa minun vieressäni ja kuulkaa minua hetken. (He istuutuivat, niin että John jää keskeen.) Näekää, lapset, minä olen yksinään kulkenut maailmassa, minulla ei ole ollut yhtäkään ystävää. Veljeni — minulla oli vaan yksi ainoa — vaikka velipuolikin, hän minua ylenkatsoi. (Hetken äänettömyys.)
MARIA. Isä John raukka!
JOHN. Ei, en raukka! Olenhan löytänyt teidät! Jos ei sukulaisuus vetää minua teidän luokse — joku toinen, suurempi se on: se on avunne! Olkaatte lapseni, kutsukaa minua isäksi, ja minä jakaan teidän kanssa, mitä minulla on.
ERNST. Jalo mies!
JOHN. Ei niin, Ernst, kutsu minua isäksi! — (Hetken ääneti.) Taikka hävettääkö teitä ruumiini vika?
MARIA ja ERNST. Isämme! (syleilevät häntä.)
JOHN. Lapseni! — Oi tämä ainoa sana kostaa koko kadotetun elämän. — Nähkää, vaikka olen rikkaan miehen poika, olen tuntenut vaan yhden ainoan nautinnon: se oli työ. — Äitini, joka minua palavasti ja sydämmellisesti rakasti, kuoli ja jätti minua isälleni lapsena tuskin viiden vuoden vanhana. — Oi, kuvansa tulee ijästi muistossani elämään! — Puolen vuoden mentyä nai isäni taas. Uusi äitini, joka oli vanhaa aatelissukua, oli ylpeä, turhamainen, teeskentelevä nainen. Hän vihasi minua — sillä olin ruma lapsi — ja minulla oli punainen tukka. Joka päivä täytyi minun kärsiä kovimpia rangaistuksia, jaa rääkkämisiä. Kuin hän nyt synnytti isälleni lapsen, olin minä täydellisesti oas hänen silmässään, sillä minä jakaisin kerrankin isäni omaisuutta hänen lapsensa kanssa. — Yhtenä päivänä vihan kuohuhtaessa ylös, poleksi hän minua jalallaan — minä seisoin aivan rappuisien vieressä, lankesin niistä alas — ja tulin raaja-rikkoiseksi. — Neljäntoista vuoden vanhana jätin isällisen talon ja en koskaan ole nähnyt jälleen ketäkään vanhemmistani. Kansan ylenkatsomana ja pilkkamana olen kulkenut elämän läpi, kunnes suru ja mielipaha ovat pääni valkoilleet — kunnes vanhuus ja alinomainen ajatteleminen ovat uurtaneet otsani. — 63 vuoden vanhana, en ole, äitini kuoltua, sydäntä löytänyt, joka olisi minulle tykyttänyt. —
MARIA. Raukka, raukka isä John!
JOHN. Niin, lapseni, mikä on rikkaus rakkaudetta? — Kerjäläisen kaltainen on hän, jolle ei sydäntä maan päällä tykytä. Sentähden antakaa minulle rakkautenne niiksi muutamiksi vuosiksi, jotka minulla ovat elääkseni, olkaa ja jääkää lapseni, jos köyhänkin miehen lapset.
ERNST. Olemme, isäni! Te olette hädässä jaanneet meidän kanssa, teillä on sydän, joka tuntee surumme, mielikarvauksemme. — Mutta minua huolettaa, että teidän nyt juuri itse kenties täytyy kärsiä puutetta — ja kuitenni ei ole vallassani, teille jonkun osan velastani maksaa.
JOHN. Älä toki poikani. En vielä ole puutetta nähnyt, ja Jumalan avulla en joudu siihenkään. Mutta kuinka on, eikö sinulla vielä ole työtä? (nousee ylös.)
ERNST. Mihin vaan tulen, ajetaan minua pois.
JOHN (Syrjään:) He ovat repineet hänen rehellisen nimen ja heitelleet heidän sappensa tahraamat palat kaikkiin tuulihin. Oi, pahaa maailmaa! (Äänessä:) Luota Jumalaan, poikani, hän on sinulle lähin, hädän ollessa suurimpana. — Ja nyt eläkää hyvin, — tahtoin vaan teille sanoa, minun muutamia päiviä sitte asuvan Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa, kysykää vaan herraa Farren. — Hyv' yötä, Maria — no, elä itke, päähyt korkeasti ilmaan, ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua. — Huomenna varhain, eikö totta, tulet veljesi Ernstin kanssa minua katsomaan.
MARIA. Tulen vissin. —
ERNST. Tulemme, isä John.
JOHN. Hyv'yötä!
ERNST. Minä saatan teitä rappuisista alas, sillä se rupee jo pimenemään. (Ernst ja John perä-oven kautta pois.)
9:s Kohtaus.
Maria, sitte Ernst.
MARIA (Hetken ääneti:) Mitä meistä tulee? — Kohta on kesä loppunut, ja talvi löytää meitä valmistumattomina. — Ei työtä! Oi, näissä sanoissa on köyhän horna! — Ei työtä! — Velan-antajat hätyttävät ja me olemme toivotta voida tyydyttää heitä.
ERNST (Tulee takaisin, kirje kädessä:) Tässä on kirje — luultavasti aptiekarilta, joka minua nukittaa ja oikeuteen kutsumisella uhkaa. En hirviä avata sitä. (Aukaisee kirjeen:) Kaikki-valtias Jumala! — Mikä se on?? — Raha!! — — Sisar! Maria katso! 20 taaleria. — — Niin, sinulla oli oikein, isä John: Luota Jumalaan, hän on sinua lähin, hädän ollessa suurimpana!
MARIA (Kyyneleitä silmissään:) Ennenkuin aamu tulee, voipi muuttua! —
Kiitän sinua, kaikkivaltias Jumala!
ERNST. Kirje on kanssa! (luettuaan:) Iloitse, sisar! riemuitse, me olemme pelastut! — (Syleillen häntä:) Nyt pitää sinun hoiteleman itseäsi, ei sinun pitä työtä tekemän, ja suloiset silmäsi — sinun ei pitä enään näkemän niitä punaisiksi ja kipeiksi, sillä että pitkin öitä työskentelet neulalla, muutamia penniä ansaitaksesi. Minä voin nyt meistä molemmista pitää huolta. — Hyvät lämpimet talvivaatteet pitää sinun saaman ja lämmin huone, kun pakkanen tulee. Kaikki, kaikki maksetaan, ei kukaan ihminen kaupunnissa voi kehua, että hänellä on penniäkään meiltä saamista. (Antaa Marialle kirjeen:) Mutta, minun täytyy pois!
MARIA (lukiessaan kirjettä:) Sinun täytyy pois?! — Sinä aivot jättää minut?
ERNST (Antaen hänelle käden:) Eikö minun täydy?
MARIA. Mutta kuka minua varjelee, ollessani yksinäni? Isä John ei ole enään täällä talossa! Tiedäthän melkein joka tiellä, jota minun käymän pitää, kahden nuoren miehen minua vainovan ja tarjouksillaan loukkaavan.
ERNST. Ja kuitenni kysyn sinulta: eikö minun täydy? — Olet vahva, Maria, sillä sinulla on luonne! He ovat pois ollessani sinulle yhtä vähän vaarallisia, kuin tähän asti ovat olleet. Mutta, minun pitää joutuman. Kello 7 menee viimeinen juna, ja huomenna varhain odotetaan minua jo. — Tässä, rakas sisar, on sinulla 15 taaleria — viisi taalaria piisaa kyllä matkalle. Maksa niillä leipuri ja aptiekari; ja huomenna varhain kello 9 menet isän John luokse, kerro hänelle onnestamme, ja rukoilen minä häntä hyvin useasti tulemaan sinua katsomaan. Huomen-iltana saat jo minulta kirjeen. (Ottaa myssynsä ja suoriaa menemään.)
MARIA. Etkös tahdo ripustaa ympärillesi päällys-nuttusi, yöt ovat kylmät?
ERNST (Hämille tulleena:) En — anna — käy ilman sitäkin.
MARIA. Mitä se on? Mintähden olet niin hämillä?
ERNST. Se ei mitään — anna minua. —
MARIA (Astuttuaan kaapille ja avattuaan sen:) Missä on päällysnuttusi?
Kaapi on tyhjä!
ERNST (Hetken ääneti:) Olen myynyt sen, että sinulla — että minulla olisi jotakuta syömistä. (Äänettömyys.)
MARIA. Viimeinenkin kadonnut! — Herra, tiesi ovat ihmeelliset!
ERNST. Mutta hän saattaa kaikki hyvään! — Katso sisar, tuntia sitte vielä epäilyksen reunalla, olemme nyt onnelliset ihmiset, sillä minulla on työtä! Elä hyvin, sisareni. Jää hyvin!
MARIA (Näyttää hänelle valkeata:) Toistemme näkemiseksi! (Ernst pois.)
10:s Kohtaus.
Maria (yksinään.)
MARIA. Kuinka kovasti onnen käsi päällämme on! — Tuska tulee minulle — ajatellessani, olla varjeluksetta. — Sydämmeni tykkii, niin kuin jos se tahtoisi halkaista rintani. — Jaa, jaa, olen sairas, hyvin sairas! — Muutoin olisin narrimainen lapsi, jos tahtoisin syyttä niin tuskitella. — Mutta mitä tahtovat nuo nuorukaiset minulta? — Mintähden vainoovat minua? — — Oi Jumalaani! — Ei, ei, he eivät ole voineet lukea mitään julkeata silmissäni — ei, ei, se olisi kovin hirmuista! — Ja jos niin olisi?! Mitä minä vielä etsin syytä? Olen köyhä, se on maailmalle kylläksi uskaltaakseen kaikkia! — Jaa, niin tahrataan huolimattomuudella, nauravan suun mytistyksillä köyhän tytön rehellistä, puhdasta nimeä. Askeleita! Eikö joku tule rappuisista ylös? — (Kolkuttaa:) Kuka se voi olla?
11:s Kohtaus.
Maria. Emilia.
EMILIA (Sisään juostessaan:) Missä on Ernst?
MARIA. Mamsellini — Jumalani, mikä on tapahtunut?
EMILIA. Missä on Ernst? — Vastatkaa pian: missä on Ernst?
MARIA. Matkalle lähtenyt.
EMILIA. Matkalle lähtenyt, ja mihin? Eikö hän taannoin ole saanut kirjettä?
MARIA. Niin on, tässä se on. (Antaa Emilialle kirjeen.)
EMILIA. Antakaa — (lukee sitä.)
MARIA. Ja on paikalla lähtenyt matkalle.
EMILIA. Enkö sitä aavistanut! Oi hävytöintä, hävytöintä! Petetty!
Hävyttömästi petetty!
MARIA. En ymmärrä sanaakaan, armollinen mamselli — kuka on petetty?
EMILIA. Veljesi Ernst on petetty.
MARIA. Ja mintähden petetty? — Tässä on summa rahoja. —
EMILIA. Tiedä siis, kaikesta, joka tässä kirjeessä seisoo, ei sanaakaan ole totta. Veljeni on sen kirjoittanut — ei, ei veljeni, hävytöin, hylittävä riiviö — Kaarle von Mahlow on sen kirjoittanut, saadaksensa häntä pois.
MARIA. Kenties vielä on aikaa häntä kutsua takaisin. (Kello lyö 7.)
Kaikkivaltias Jumala — se on myöhään!
EMILIA. Mutta mihin tarkoitukseen on kaikki tämä? — Oi, se on konnan-työ, muutoin ei olisi pantu niin paljo rahaa siihen. — Kuuntele! — Eikö joku tule rappuisista ylös? — Jää — ole luja, varjelen sinua! (Menee oikeaan.)
12:s Kohtaus.
Maria. Kaarle. (kohta sen perästä) Emilia.
KAARLE (Kolkuttaa, ja astuu kohta sen perästä sisään:) Hyv' iltaa, kaunis vilukka!
MARIA (Syrjään:) Hän se on!
EMILIA (Ovesta, syrjään:) Oi, nyt kaikki minulle selkenee!
MARIA. Mitä tahdotte te herrani?
KAARLE. Miksi nämä kysymykset? Ymmärrättehän minua — Te tiedätte minun teitä ihaillevan jumalakseni — sadoin kerroin olen sen teille teidän kävelessänne sanonut — ja nyt kysytte mitä minä tahdon? (tahtoo syleillä häntä.)
MARIA (Vetäytyy:) Herrani! — Jättäkää minua, sillä veljeni pitää paikalla palautuman.
KAARLE. Hän ei tule, puhuthan joutavia, sinä pieni kiekaileva! Hän on lähtenyt matkalle.
MARIA (Syrjään:) Oi Jumalaa! Hän tietää!
KAARLE (Istuutuessaan:) Tule, kultaiseni, istuutu viereheni!
MARIA. Herrani! Minä kysyn vielä kerran, tahdotteko jättää tämän huoneen, taikka pitääkö minun rukoileman naapuriltani varjelusta teidän loukkauksianne vastaan?
KAARLE. Tuomitset minua väärin, enkeliseni. — Anna minulle kätösi — minä rakastan sinua. — No — tule. —
MARIA (Kääntyy ovelle.)
KAARLE (Juoksee hänen perästä, ottaa häntä syliin, ja tahtoo suutella häntä:) Sen edestä saat rangaistusta, sen edestä jaan minä muiskun.
EMILIA (Astuessaan heidän väliinsä eroittaessaan heitä:) Jättäkää paikalla tämä huone, herra von Mahlow!
KAARLE. Sisareni!
EMILIA. Älkää kutsuko minua niin! — En ole, en tahdo olla sisarenne. — Minä häpeän, jos te vierasten läsnäollessa minua niin kutsutte! — Ne siis ovat kiitetyt pää-ajatuksenne, jotka eivät kärsi eivätkä salli, että minä työmiehen kanssa julkisesti ja rehellisesti menen yhteyteen?! Tahraan nimeäni, Jos minä, sydämmeni rakkaudelta pakoitettuna, astun ihmisten piiriin, ihmisten, jotka ajatustenne mukaan kuuluvat ihmillisen seuran alhaisimpiin?! Mutta te hiivitte näiden ihmisten majoihin, tehdäksenne konnantöitä, kylvetäksenne onnettomuutta ja syntiä. — Ajatuksenne näkyvät vaan antavan etuisuutta pahoille tavoille! —
KAARLE. Emilia!
EMILIA. Mitä te tahdotte täällä? Miksi olette tämän tytön veljen valheella ja petoksella poislähettäneet? — Estämättä voidaksenne harjoittaa konnan-työtä? Tiedättekö, kuka tämän tytön veli on?
KAARLE (Painavasti:) Oi jaa, mamseli Emilia — hän on työmies Ernst
Herbig!
EMILIA. Niin, ja lisätkää siihen: sulhaseni! — Minä tiedän, mitä te sillä irvistyksellä tahdotte sanoa, mutta minä olen varustettu rohkeudella taistelemaan kokonaista joukkoa semmoisia ilkiöitä vastaan. Totuuden pitää ja täytyy voittaa valheen!
KAARLE. Te seuraatte minua paikalla isäni luokse.
EMILIA (Ylpeästi:) En käy teidän kanssanne kaduilla. — Jättäkää meitä?
KAARLE. Silloin minä olen käyttävä väkivaltaa!
13:s Kohtaus.
Entiset. Ernst.
ERNST (Syöksee Kaarlen päälle, tarttuu hänen käsivarteensa ja vetää häntä väkevästi esiin;) Ha, ilkiö! — Eikö se jo ole sinulle kylläksi, että olet tuottanut murhetta ja puutetta majaani, pitääkö sinun myös koettaman saastuttaa se pahuuksilla, rehellistä nimeäni häpeällä tahrataksesi?
KAARLE. Laskekaa minua irti!
ERNST. Vielä sana, ja minä muserran tyhjän kallosi! (laskee häntä irti:) Älä liiku paikalta, taikka ruhjon sinua, kuin hauraan ruovon! — Maria, onko hän solvaissut sinua?
EMILIA (Astuessaan esiin:) Minä olen häntä varjellut!
ERNST. Emilia!
EMILIA (Ojentaen hänelle käden:) Ernst! — Sattumus on saattanut minua tämän konnantyön jäljelle. Uusi herra von Mahlowin palvelija juoksee rappuisista alas, minun aikoessani mennä ylhään. Hän kantaa kirjeen, jonka hän pudottaa astuessaan ohitseni. Nostan sen maasta ja luen ulkokirjoitusta. Kysyn: keltä on kirje? Ja hän vastaa: nuorelta herralta. Olin kuoleman tuskissa, sillä se oli minulle mahdotonta näkemättä päästä talosta, ja että kirje sisälsi jotakuta hävytöintä, sen tiesin varmaasti.
ERNST. Kiitän sinua! — Tässä, heittiö, on sinulle 20-taalerisi: Jätä asuntoni! Minua on isäsi ajanut talostaan, koska olin köyhä ja rohkenin rakastaa hänen tytärtään — mutta sinua rojahutan asunnostani, koska olet hävytöin heittiö! (tarttuu hänen käsivarteensa ja vie häntä peräovelle, avaa sen ja heittää häntä ulos.)
EMILIA ja MARIA (Syleilevät toinen toistaan.)
(Esirippu lankee.)