KOLMAS NÄYTÖS.
(Konttuori herra von Mahlowin luona. Oikealla puolella ovi, vasemmalla ikkuna, pulpettia j.m.)
1:n Kohtaus.
Tuomas (yksinään.)
TUOMAS (Pulpetin edessä, joka seisoo ikkunan vieressä, seisoen ja kirjoittaen. Pulpetilla palava lamppu:) Ajattelen kuin ajattelenkin, en saa sitä yhteen. — Mitä edeltäpäin huomasin, se tulee tulemistaan voimalla. — Mistä tulee, ett'ei muutamia aikoja sitte luottamuksemme enään ole niin rajoittamatoin, kun se oli? — Jaa, jaa, vieraat ihmiset lukevat paremmin, kuin oma isäntä. Koko kaupunnissa ei ole ketään, joka ei tahtoisi välteitä rahojen siaan antaa.
2:n Kohtaus.
Mahlow. Tuomas.
MAHLOW (Sanomalehti kädessä:) Tuomas!
TUOMAS (Kirjoittaessaan:) Armollinen herra!
MAHLOW. Mitä teemme vaihe-setelin kanssa?
TUOMAS. Missä vaan olen ollut, armollinen herra, välttävät vaan. Olisitte vaan kohta Sänder'in kirjeen tultua antaneet minulle tietoa siitä, kenties se olisi ollut hänelle mahdollista maksaa, jos minä olisin kirjoittanut hänelle.
MAHLOW. Se on myöhään — vaihe-seteli pitää huomenna maksettaman. — (Äänettömyys.) Poikani kertoi muutamana päivänä minulle eräästä rikkaasta Englantilaisesta Farren, — luulen nimensä olevan, Marian torilla asuva — joka hyviä korkoja vastaan lainaa rahoja.
TUOMAS. Siis korkuri?
MAHLOW. Saisi häneltä kysyä, mitä hän vaatii, jos hän kuudeksi kuukaudeksi meille sen summan lainaa.
TUOMAS. Siihen en minä neuvosi. — Ennen huomenna pyytäämään ajan-pitennystä ja paikalla kirjoittamaan Sänderille.
MAHLOW. Sen kautta luottamukseni turmeltuisi ja minä tulisin häviöön. — (Äänettömyys.) Vielä on keino, vielä tunnen yhden, joka minulle paikalla tämän summan lainaa.
TUOMAS. No — kuka se olisi?
MAHLOW. Hän panee siihen ehdon. — Kauppias Renard — olin nykyisin hänen luona.
TUOMAS. Ja tämä ehto on?
MAHLOW. Antaa hänelle tyttäreni vaimoksi.
TUOMAS. Puhutteko vanhasta herrasta?
MAHLOW. Puhun, kaupunnin rikkaasta miehestä. —
TUOMAS. Mutta myöskin vanhimmasta.
MAHLOW. Ymmärrän — se olisi muistutus. — Sinäkin olet tuumiani vastaan?!
TUOMAS. En kuitenkaan, armollinen herra! Pelkään vaan. —
MAHLOW. Ett'ei tyttärenne siihen ole suostuva? Minä tiedän pakoittaa häntä siihen! Tässä on naimis-sovinto, hänen allekirjoituksensa hankkii minulle keinon pelastaakseni häviöön joutumasta. — Tahdon kuitenki nähdä, jos hän kieltää. Mene hänelle, Tuomas — hänen pitää paikalla tuleman tyköni!
TUOMAS (Mennessään:) Niinkuin te käskette, armollinen herra. (Pois.)
3:s Kohtaus.
Mahlow (yksinänsä.)
MAHLOW (Kävellessään edestakaisin:) Hänen päätöksestä se rippuu, jos minä näytän häntä maailmalle varkaaksi ja nimensä häpäisen. — Poikani, eikö hän sanonut, poikani on minulta varastanut? — Olenko minä milloinkaan kieltänyt pyynnön pojaltani? — (Hetken ääneti, istuutuu, lukiessaan sanomalehteä, joka hänellä sisääntullessaan kädessä oli:) Mikä se on? — (noustessaan ylös lukee:) "60000 taaleria kokonaisena taikka osina lainataan ulos takausta vastaan. Likemmin Mariantorilla N:o 9 toisessa kerrassa herra Farren'in luona. Aamulla kello 9 ja 10 välillä!" — — Se on tuo Englantilainen, josta minulle poikani kertoi. — Toivo enemmin!
4:s Kohtaus.
Mahlow. Kaarle.
KAARLE (Vaatteet epä-järestyksessä:) Hyv' iltaa, isäni! Etsin sinua koko talossa. —
MAHLOW. Hyvä, että tulit, Kaarle, minulla on sinun kanssasi puhumista.
KAARLE. Antakaa minut ensin puhua, isäni. — Minua on haukuttu, solvaistu — ei, ei ainoastaan minua, poikaasi, mutta sinuakin, isäni.
MAHLOW. Mikä on tapahtunut? Puhu.
KAARLE. Ernst Herbig, Emilian valittu, on heittänyt minua huoneestansa.
MAHLOW. Kuinka sinä tulit sinne?
KAARLE. Kävellessäni Johanneksen-portilla, näen minä edessäni naisen, jonka luulin tuntevani. Hän kävelee hyvin kiireesti ja katselee ympärilleen usein peljästyneenä. Siitä tarkkaun, kiiruhdan askeleitani, saavutan häntä, ja kuka se on?
MAHLOW. No? —
KAARLE. Emilia, tyttäresi, isä! — Hänen arka, pelkäävä käytöksensä ilmaisee minulle, että hän tekee jotain luvatointa. — Minä seuraan häntä, hänen näkemättä minua. Hän kääntyy viimein erääsen katuun — minä hänen jälkeensä — hän astuu erääsen taloon, jossa hän häviää kolmanteen-kertaan. Vähän ajan mentyä astun minä huoneesen ja häiritsen häntä syleillessään — tuota kurjaa! — Muun, rakas isä, jätän mielen-kuvitteluksellesi.
MAHLOW. Ha, hävytöin, iletöin petturi! Vaaditkos minua sillä tavoin? Niin tahdon minä siis oikeutta käyttää; vielä tänään pitää sinun hävyttömyydestäsi kärsimän! (Hetken ääneti.) Kaarle — yksi kysymys. Ole julki-totinen ja puhu totta — mitä sinä tehnytkin olet, annan sinulle anteeksi, jos sanot minulle totuuden.
KAARLE. Isäni!
MAHLOW. Sisaresi syyttää sinua varkaudesta. —
KAARLE. Oi sitä hävytöintä! —
MAHLOW. Ole rauhallinen ja vastaa minulle hyvästi mietittyäsi kysymyksiini. Ei ketään ole ollut huoneessa, kun sinä ja tuo työmies. (Äänettömyys.) Oletkos ottanut minulta ne rahat? — Minä tahdon totuutta ja se olkoon tapahtumatta.
KAARLE. Isäni — jos sinulla on kahden ihmisen välillä, joista toinen on rikas ja hyvästi kasvatettu, toinen taas kerjäläinen ja kasvatuksetta, tuomitsemista, kumpi niistä molemmista olisi varas?! —
MAHLOW. Jaa, sinulla on oikein, poikani! — Hän on minulta varastanut. Seuraa minua nyt heti poliisiin. Minä tahdon hänen nähdessään viettää häntä vankeuteen. Sinä kerroit minulle muutaman aikaa sitte eräästä Englantilaisesta, eräästä herrasta Farren, joka hyviä korkoja vastaan lainasi rahoja. Hän tarjoo tässä (näyttäen sormellaan sanomalehteä:) summan 60000 taaleria, kokonaisena taikka osina ulos, takausta vastaan. — Sinä tunnet häntä.
KAARLE. Tunnen, eräs ystävästäni vei häntä eteeni.
MAHLOW. Mene huomenna varhain, kello 9 ja 10 välillä hänelle ja kysy, jos hän velkaseteliä vastaan tahtoo lainata minulle 20000 taaleria kuudeksi kuukaudeksi.
KAARLE (Kummastuneena:) 20000 taaleria?!
MAHLOW. Jaa, eräs saaminen on jäänyt maksamatta ja minä odotan huomenna vaihe-seteliä, jota en voi täyttää.
TUOMAS (Tulee:) Mamsel Emilia ei ole löydettävänä, luultavasti ulos mennyt.
MAHLOW. Minä kyllä tiedän löytää häntä! Seuraa minua poliisiin, poikani!
KAARLE. Varmaan, isäni! — Mutta suokaa minulle, ett'en tarvitse astua tuon kurjan huoneesen.
MAHLOW. Siis et tahdo olla voitto-riemusi vierasmies? Ymmärrän sinua.
— Jaa, jaa, sinulla on hyvä hellä sydän. Tuomas!
TUOMAS. Armollinen herra!
MAHLOW. Odotan sinua huomenna varhemmin kuin tavallisesti konttuorissa.
— Seuraa minua poikani! (Kaikki pois.)
Muutos. (Ylishuone Ernst'in luona.)
5:s Kohtaus.
Maria. Emilia. Ernst. John.
MARIA (Istuu voimatoinna perässä eräässä suuressa nojaustuolissa.)
EMILIA, ERNST ja JOHN (Seisoivat Marian ympärillä askaroitsevina.)
EMILIA. Tämä rajuinen neljännestunti oli hellälle verelle vaarallinen.
— Pelästys on tärisyttänyt hänen tunto-suonensa. — Hän tointuu!
ERNST. Rauhoitu, Maria — unhota, mitä olet nähnyt ja kuullut.
MARIA. Oi — ilmaa — ilmaa — sydämmeni — uhkaa haljeta — (panee
Emilian käden rintaansa.)
EMILIA. Hänen sydän sykkii julmasti ja kuumeisesti. — Rohkaise itsesi, sisar, sinua varjeleepi hyvän, rehellisen miehen rinta ja rohkeus. (Ojentaa Ernestille kätensä.)
MARIA. Oi, kuinka hyvä olette, mamsellini. —
EMILIA. Ei niin, kutsu minut sinuksi, kutsu minut sisareksi, Maria.
Minä olen ylpeä siitä, jos minua siksi kutsut.
MARIA. Oi, sinä olet enkeli! — Kuin minä sinua ensi kerran näin — äitini haudan vieressä — silloin minusta oli niinkuin olisi Jumala lähettänyt yhden enkelistään maahan, lohduttamaan minua. — Jaa — sinä olet lohdutuksen enkeli. — (Hetken ääneti:) Ja tuo löyhkä nuorukainen onko hän veljesi.
EMILIA. Älä ajattele häntä, Maria!
MARIA. Hän on minua solvaissut — tahdon antaa anteeksi, vaikk'en unhota. — Neljässä toista päivässä on hän vainonut minua — käydessäni iltaisella äitini haudalla — hän ja vielä toinen nuorukainen. — Ernst, vie minut ikkunalle ja aukaise se — vereni on niin lämmin — hengen-vetoni niin lyhyt.
EMILIA ja ERNST (Taluttavat Mariaa.)
JOHN (lykkää sillä välillä tuolin ikkunalle vasemmalla. Maria istuutuu.
Ernst avaa ikkunan.)
MARIA (Ernst'iin päin:) Me olemme kuitenni hyvin köyhät, veli. (Hetken ääneti.) Oi, älkää jättäkö meitä, isä John — sisar Emilia! — Jääkää meidän köyhäin, köyhäin ihmisten tykö!
EMILIA. Älä kutsu itsesi köyhäksi, Maria! Sinulla on puhdas sydän rinnassasi, se on kultaa ja kalliita kiviä etevämpi.
ERNST. Ole rauhallinen sisar; jolla semmoisia ystäviä maailmassa on kun meillä — (ojentaa kätensä Emilialle ja Johnille:) hän voi lohdutetulla mielellä katsoa tulevaisuuteen. Kyllä sinulla on oikein: me olemme köyhät. Mutt' älä epäile, ahkeroitsemiseni pitää, täytyy onnistuman.
JOHN. Ennen kaikkia, ajatelkaa tulevaa hetkeä! Tuo nuorukainen kokee kaikkia kostaakseen. Minä tunnen senlaiset luonneet. Koska he ovat luonneitta, niin pyytävät loistaa luonneilla.
MARIA. Ja kuinka sait tietää, mitä täällä huoneessasi tapahtui, Ernst?
ERNST. Minun tulee kiittää siitä isämme John.
JOHN. Eräs ystäväni oli sattumalta läsnä kun tämä konnan tuuma ja kirje pantiin kokoon. Hän etsiskeli minua heti, mutt'ei löytänyt, koska olin luonanne, lapset. Kun tulin kotiin, odotti hän minua, ja minä tavatakseni vielä Ernstiä, menin paikalla rautatielle, jolla minä, niin kuin aavistin, häntä tapasin.
MARIA. Kiitos, tuhannen kiitos — isä John!
JOHN. Älä nouse ylös, tyttöseni. — Mutta mikä on nyt tehtävä?
ERNST. Sinun pitää paikalla menemän isällesi, Emilia.
EMILIA (Hyysähtäen:) Oi Jumalaa! Isälleni! En! en! — Ja kuitenni. — Mintähden en? — Enkö ole tahtonut hyvää? Löytyykö sitte nuhde, joka voisi minua kohdata? Pitääkö minun näkemän yhden ihmisen kunnian menetettävän — kunnia, joka on enempi kun elämä — poistamattani kohtaus, jonka minä voin poistaa? Oi, anna heidän tulla, jotka minua syyttävät ja kiroovat, minä löydän voimaa ja rohkeutta heitä vastaan astuakseni! — Nyt elä hyvin, sisar, ja rauhoitu. Jää hyvin, Ernst, toistemme jälleen näkemiseksi! — Eläkää hyvin, jalo mies, en toivo teitä viimeistä kertaa tänään nähneeni.
JOHN. Ja te aivotte mennä yksinänne tämän tien? Se on myöhään, mamsellini.
EMILIA. Miks'en? Minä ottaisin vastaan vaan yhden saattamisen, se on sulhaseni. Mutta Ernstin täytyy olla Marian luona, sentähden menen yksinäni.
ERNST. Jääkää Marian luokse, isä John.
EMILIA. Jaa, seuraa minua, Ernst! Kaikki, mitä minä olen tehnyt, olen maailmalle julkisesti ja rehellisesti näyttävä, eivät koskaan ole tekoni peljänneet ihmisten silmiä. Käsivarrellasi on maailma minua löytävä!
ERNST. Ja ei minkään maan voima ryöstä sinua sivultani. Kohta olemme taas takaisin! Isä John, varjelkaa sillä aikaa sisartani ja taloani! (Aikoo Emilian kanssa mennä.)
6:s Kohtaus.
Entiset. Mahlow. Poliisi-kommissarius.
(Astuvat samassa hetkessä heitä vastaan.)
MAHLOW. Seisokaat! Älkää paikalta!
POLIISI-KOMMISSARIUS (Enrstille:) Kuninkaan nimeen otan teidät kiinni!
ERNST. Minut! |
| Yht'aikaa.
EMILIA. Hänet! |
MARIA. Oi Jumalani! (Supistuu voipuneena.)
ERNST. Ja saanko kysyä, mintähden minua otatte kiinni?
POLIISI-KOMMISSARIUS. Te olette syytetyt varkaudesta.
EMILIA. Keltä? Kuka sen rohkenee?
MAHLOW. Sinun pitää paikalla lähtemän minun kanssani.
EMILIA. Väkivalta vaan on minua saava tästä huoneesta!
MAHLOW. Niin väkivaltaa tahdonkin käyttää.
ERNST (Tuijottaessaan eteensä:) Varas! — Minä varas! Oi äitiä, kalpeat kuolemanposkesi arkussa punastuvat sanoista: poikasi varas! (Kiivastuen:) Ken rohkenee minua niin kutsua?
JOHN. Minä takaan tästä miehestä! Takaan koko omaisuudellani hänestä! — (Mahlow'ille:) Pidättäkää itsenne, herrani! Katsokaa ympärilleni, siinä makaa sairas nainen, tämän miehen sisar, jonka hänen pitää elättää ja joka kenties kuolee pelästyksestä. — Älkää manatko murhaa teidän omatunnollenne!
MAHLOW. Kuka olet kurja, että uskallat sekaantua asioihini?
JOHN. Kuka olen? — Rehellinen mies, joka ei kenenkään edessä luo silmiänsä maahan. — Ylenkatsotteko te minua sentähden, ett'en minä kanna nuttua niin hienosta verasta, kuin te? ett'en minä seuraa uutta muotia, kuin te? Kunnioitusta ijälleni — minä pakotan kyllä kunnioitusta siitä, mitä teen! —
MAHLOW. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius!
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni! hän on syytöin!
MAHLOW. Pois, pahan-tapainen tyttö!
EMILIA (Hiljaa Mahlow'ille:) Vielä kerran, isäni, jos te saatatte häntä syytteen-alaisten penkille, niin todistan minä, tyttärenne, teitä vastaan, ja näytän todeksi, että Kaarle von Mahlow on varas!
MAHLOW (Kiivastuen ja nostaen keppinsä:) Ääneti, hävytöin, taikka unhotun!
ERNST. Jaa, koskekaa häneen, ja minä surmaan teitä!
JOHN. Mitä te vaaditte takaukseksi tästä miehestä? Tässä on 10,000 — (etsiessään taskuissaan:) Ah! olen mennyt rahatta ulos.
MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Sinä tahdot kenties hänen edestä maksaa ne pennit, jotka sinä kadunkulmissa olet saanut? Astu syrjään, kerjäläinen, ell'et tahdo hänen kaltaisena tulla kohdelluksi!
ERNST. Tauvotkaa rukoilemasta, ystäväni! Mitä minulta tahdotaan? Tiedän itseni puhtaana kaikesta rikoksesta, he voivat minua syyttää, mutt'eivät tuomita!
EMILIA. No hyvä, mene vankeuteen, rakkauteni seuraa sinua sinnekin. Ole vakuutettu, ett'ei mikään maan voima ole minua pakoittava milloin toisin ajattelemaan.
JOHN. Niin, poikani, mene, kuitenni olet sinä puhdistettava, ja sen heittiön, jonka tähden sinun nyt täytyy kärsiä, häntä minä paljastan. Sinä olet syytettävä, mutta hän on tuomitettava. Ennenkuin tunti on mennyt, olet vapaa. — Mutta te, herra, kavahtakaa itseänne, ett'ei päivä tule, jolloin te kerjäläisenä kerjäläisen edessä seisotte!
MAHLOW (Nauraa pilkallisesti:) Ha, ha, ha! Oletkos karannut hulluin-huoneesta? Kummitteleeko aivossasi? — Kurja, raihnas olento! Ha, ha, ha!
ERNST. Tehkää velvollisuutenne, herra komissarius! Minä itse muistutan teidät siitä!
EMILIA (Ojentaessaan Ernstille kätensä:) Toistemme jälleen näkemiseksi — ja pitääkö niin oleman — (silmäyksellä Mahlowiin:) niin itsekin syytteen-alaisten penkillä! — (menee Marian luokse:) Elä hyvin, sisareni! Jumala, joka viattomuutta varjelee ja suojelee, on oleva kanssasi, ja sinua siunauksellaan varjeleva. (Suutelee häntä:) Oi Jumalaani, mikä se on? — Huulensa ovat kalpeat — otsansa kostea ja kylmä! — Laupias Jumala! — Hän on kuollut!
ERNST (Syöksee itsensä esiin:) Kuollut! — Maria! — Sisar! — Vaan silmäys! — Vaan sana! — Avaa sulot silmäsi vielä kerran vaan! — Anna minua lukea niissä, ett'et usko tätä julmaa syytöstä! — Ha! hän tointuu. (Äänettömyys.)
MARIA. Mintähden — panette ikkunan kiinni?! — Avatkaa — avatkaa pian! — (Hetken ääneti:) sieluni — tahtoo halkaista verhoituksensa — jättää vankeutensa — ja paeta ijäiseen — vapaasen luontoon! (Ikkunalle tuijottaen:) Oi, kuinka he viittavat — sieltä taivaan — kannelta — kuolleiden rakastettujeni ystävälliset silmät. — Jaa — jaa — minä tulen — minä tulen! — — (Hetken ääneti. Ikäänkuin kovasta unesta heräävänä:) Ernst — veljeni. —
ERNST. Tässä olen, sisareni!
MARIA (Hyvin heikkona:) Minä kuolen — jaa — minä tunnen sitä, minä kuolen! — Kuule minua ja lupaa täyttää viimeinen pyyntöni! — Ihan äitini haudan viereen haudata minua — minä soisin kerran parhaan äidin sivulla — uuteen elämään herätä. — (Hetken ääneti:) Vielä yksi! — Lupaa minulle — äitini hautaa — niinkuin minunkin — ruusuilla ja kukilla kaunistaa — ei meitä unhottaa. — Oi, se tekisi minua onnettomaksi — jos näkisin hajonneen haudan kalmistossa — ja ajatus joutui aina mieleeni: — Täällä lepää köyhä — jota ei kukaan ole rakastanut! — Oi! — Sydämmeni — Elä hyvin — veljeni — (hän on kuollut.)
ERNST. Kuollut! Kuollut! (peittää kasvonsa molemmilla käsillään ja lausuu, langetessaan hänen viereen polvilleen:) Oi Jumala taivaissa, koettelemuksesi on kova! (Jää peitetyillä kasvoilla sisarensa jalkojen juuressa polvillaan, ja ei kuule mitään seuraavasta, kunnes hän itse puhuu.)
JOHN (Hetken ääneti — sitte Mahlowille:) Astu tähän, sinä julma ihminen, ja katso tekojesi uhri! — Nälkää ja kurjuutta olet näiden päiden päälle heittänyt — sillä olet ryöstänyt tältä rehelliseltä mieheltä työn. Olet syyttänyt häntä varkaaksi, ja missä hän vaan työtä etsi, ajettiin hän pois. — Nälkä ja kurjuus eivät ole olleet sinusta kyllä — vielä kuoleman piti sinun tuottaman hänen majaansa. — Katso tähän, siinä lepää uhri, katsele hänen kasvoihinsa — se on enkelin kuva! — Olet itse temmaissut häntä ahnaalta pojaltasi. Mutta sinua kohtaa poikasi synti, sillä sinä olet laimiin-lyönyt hänestä tehdä ihmisen!
MAHLOW (Koskettuna:) Kuka olet, ihminen?!
JOHN (Nöyrästi:) Kerjäläinen, armollinen herra! jonka nuttu on kulunut ja valennut, mutta joka kuitenni kantaa sydämmen rinnassa — (kiivastuen:) joka sykkii jalommin kuin sinun! (nöyrästi:) Kerjäläinen olen, armollinen herra!
ERNST (Marian luona:) Kuollut! — Mariani kuollut! (Hetken ääneti, noustessaan ylös:) Sepä hyvästi! Sinä paras sisarista! Koko elämäsi oli vaan suruja, puutetta ja köyhyyttä. — Jumala oikeuden pitävä on sinua siellä ylhäällä palkitseva siitä, mitä täällä olet kärsinyt!
JOHN (Astuen esiin:) Rauha ja lepo hymyilevät hänen otsallaan. — Itse musta kuolema oli säälivämpi kuin ihmiset! — Hän on surut ja puutteen hänen poskiltaan pois suudellut! — Lepää rauhassa! (Suutelessaan hänen otsaansa:) tyttäreni!
ERNST (Syleilee sisartansa vielä kerran, suutelee hänen kättä ja otsaa, langetessaan polvilleen, nousee hetken ääneti oltuansa ylös ja lausuu peritteleväisyydellä:) Nyt olen valmis seuraamaan! (Kaikit ovat aikeissaan mennä.)
Esirippu lankee.