NELJÄS NÄYTÖS.
(Huone herra von Mahlowin talossa, niinkuin ensimäisen näytöksen 1:ssä kohtauksessa.)
1:n Kohtaus.
Mahlow (tulee vasemmalta hyvin kauniissa aamu-nutussa. —)
MAHLOW (Hän on hämmentyneenä ja kävelee muutamat hetket edes takaisin, tarttuu sitte kelloon ja helisyttää kiireesti. Vähän ajan kuluttua tulee perä-ovesta.)
TUOMAS. Mitä käskette, armollinen herra!
MAHLOW. Poikani ylös noussut jo?
TUOMAS. Sitä en luule, sillä kello on tuskin 8 ja nuori herra tavallisesti ei nouse koskaan ennen kello 8 ylös.
MAHLOW. Herätä hänet. — Hänen pitää paikalla tuleman minulle!
TUOMAS (Perä-oven kautta pois.)
MAHLOW (yksinään.) Hän makaa, hän voi maata, ja minä olen koko yön ollut valveella. Julmat kuvat ajoivat minua vuoteelta ja ajoivat minut huoneesta huoneesen. (Hetken ääneti:) Mutta miksi tämä tuskitus? Eikö minulla Londoonissa ole vielä kaksi saamista, jotka peittävät kaikki velkani? Eikö luottamukseni vielä ole niin suuri, että minä nimelläni saan 20000 taaleria varatuksi? — Miksi tämä narrimainen kauhistuttaminen? — Ja jos kaikki pettäisi, eikö Renard ole tätä summaa luvannut jos vaan pakoitan tyttäreni suostumaan? — Voisiko lapsi rauhallisena nähdä isänsä kukistusta, häviöä, pelastamattaan, koska hän voipi pelastaa? — Ei, ei, hän ajattelee kyllä jotakuta parempata! Tähän asti ei hän ole tiennyt syitä, mintähden minä sen tahdoin; jos hän ne tuntee, kyllä hänen hellä sydämmensä puhuu puolestani. (Hetken ääneti:) Kuitenni ennen kaikkia olkoon hänen vapaus — sen hävyttömän nuoren miehen vapaus hänen suostumuksensa vallan-alaisena, ennenkuin hän saa tietää oikean syyn. — (Hetken ääneti:) Mutta kuka oli tuo kyttyräselkäinen, inhottava ihminen — jonka sanoissa semmoinen voima oli — jonka sana niinkuin pasuunin ääni soi korvissani — jonka silmät niinkuin kotkan uhkasivat lävistää minut?! — Se oli joku hellä, säälin-nostava, ja kuitenni taas niin paljon jaloa, majesteettisista hänen raajan-rikkoisessa varressaan! — Äänensä oli minusta niin tuttava — ja kuitenni en muista kenenkään ihmisen puheen milloin tehneen minussa semmoista vaikutusta! (Hetken ääneti:) "Kavahtakaa itseänne, ett'ei päivä tule, jolloin te kerjäläisenä kerjäläisen edessä seisotte!" — Ei, ennenkuin maailma minua kerjäävänä kynnyksillään näkee, ennen. — —
2:n Kohtaus.
Mahlow. Kaarle.
KAARLE. Hyvää huomenta, rakas isä!
MAHLOW. Hyvää huomenta. — Sinä olet kauvan maannut.
KAARLE. Olin eilen kauvan valveella.
MAHLOW. Mene paikalla Mariantorille herra Farren'ille, — ja kysy, jos hän tahtoo minulle lainata 20000 taaleria velka-kirjaa vastaan. — Kiiruhda, että oikealla ajalla olet siellä, ja tule niin kohta kuin suinkin takaisin.
KAARLE (perä-oven kautta pois.)
3:s Kohtaus.
Mahlow. Tuomas.
TUOMAS (Perä-ovesta tullessaan.) Siellä ulkona on mies, joka tahtoisi puhua teidän kanssanne.
MAHLOW. Kuka se on — tunnetkos häntä?
TUOMAS. En — mutta minä kyllä kerran elämässäni lienen nähnyt nämä kasvot.
MAHLOW. Anna hänen astua sisään.
TUOMAS (Lausuen perä-ovesta ulospäin:) Astukaa vaan sisään (pois.)
4:s Kohtaus.
Mahlow. John.
MAHLOW (Juosten John'ia vastaan:) Mitä tahdotte? — Kuinka te uskallatte tulla talooni?
JOHN. Jälkimäistä pyydän anteeksi, ja edellisestä voidaakseen ilmoittaa, pari minuuttia.
MAHLOW. Pitkättä puhetta — minulla on vähän aikaa.
JOHN. Minä tulen teitä rukoilemaan. Laskekaa se nuori mies, joka teidän käskystä eilen illalla otettiin kiinni, taas vapaaksi. Pelästys on kuolettanut hänen sisarensa — Te itse olitte läsnä — ja ei ketään ole siellä, joka voisi saattaa ruumiin rauhaan. Te tiedätte, armollinen herra, ilman teidän käskyänne, teidän kanteen takaisin ottamattanne, hänen kyllä viikot, jaa kuukaudet täytyy olla vapaudetta — mitä hänen kuolleesta sisarestaan tulee?
MAHLOW. Se on minusta se sama. — Joka ihminen on onnensa seppä! Hän on varas, hävytöin nuorukainen, viettelijä, joka ei hävennyt houkutelemaan isännänsä tytärtä huoneesensa. Sentähden kohtaa häntä oikea rangaistus. Lain koko ankaruus on häneen käytettävä — sen tahdon minä maailmalle, tehdäkseni häntä vahingoittamattomaksi, sen olen kunnioitetulle nimelleni velvollinen. Ja nyt jättäkää minua! Jos olette semmoista toivoneet, niin oli teidän tänne tulonne turhaan.
JOHN. Onko hän varas?! — ettekö niin sanoneet, armollinen herra? — Minä voisin teille toteen näyttää, ett'ei hän sitä ole! — Tyttärenne — taikka oikeastaan Emilia Heeren, on hänen tahdotta, jaa, hänen kotona olematta, eilen ensimäisen kerran ollut hänen huoneessaan, — voisin teille senkin todistaa! — Tahdotteko sitä, armollinen herra.
MAHLOW. Sen voitte oikeudessa tehdä?
JOHN. Silloin se voisi olla myöhään, oikean varkaan rangaistamatta — silloin voisi se olla myöhään hävyttömän petturin, viettelijän, riiviön mainitsematta laskea. — Se on teille eduksi toivoa molemmat. — Vielä kerran: Laskekaa Ernst Herbig vapaaksi!
MAHLOW. En, en, ja vielä kerrankin en! Ja nyt jättäkää huoneeni! En ole tottunut kauvan puhumaan ihmisten kanssa teidän lajianne.
JOHN. Ihmisten kanssa minun lajiani? — Olen rehellinen mies, herra!
MAHLOW. Joka eilen uhkasi itse täyttää se, josta hän tänään rukoilee, joka rohkeni minulle uhkauksen silmiini lausua: minun pitäisi kavahtaman itseni, ett'en minä itse yhtenä päivänä kerjäläisenä kerjäläisen edessä seiso. Luulettekos minun sitä unhottaneen?
JOHN (Hetken ääneti, katsoessaan häneen terävästi:) Katson teihin, ja etsin turhaan, sanaa ihminen kasvoissanne lukeakseni. — Te suljette köyhän vankeuteen, ettekä edes salli, että hän hautaan veisi kuolleen sisarensa. Viha, ilkeä kosto surmaa joka ihmellisyyden tunnon teidän rinnassanne. (Hetken ääneti:) Murhan olet sielullesi tuottanut, tahdotkos vielä saada edes-vastaukseksesi ihmisen mielipuolisuutta? Eikö hän hurjistuneena ole tärisyttävä ristikkoa, eikö hän pääkallollaan telkimiä vastaan ole juokseva, särkeäkseen ovea, joka eroittaa häntä rakkaalta sisarelta?! Tiedätkös mitä se on, kadottaa ainoa sisar ijän kukoistuksessa? Onko onni koskaan saattanut sinua veljen taikka sisaren paarille? — Ei, ei!! toisin tykkisi sydämmesi, sinä tuntisit ihmisellisyyttä — vaikka sekin vaan olisi hengen-vedon kestäessä! — (Hetken ääneti:) Katson sinuun kummastuneena — kylmä ja kuolleet on kasvojesi muoto — tappeluiden rauha on kasvoillasi — sillä sydämmesi ei lähetä rakkautta eikä elämää niiden juovoihin! —
MAHLOW. Rajupäinen kerjäläinen! Rohkenetko sinä minua talossani solvaista? Mikä minua pidättää sinua renkieni kautta viskauttamasta kadulle?
JOHN. Niin, — anna renkisi rääkätä minua — huuda heidät tänne, että he heittäsivät köyhän kyttyräselkäisen rappuisia myöten alas! — Jo kerran olen sinun tähden jalan polkemisen saanut — jo kerran täytyi minun sinun tähden jättää, kotoni ja isänmaani. — (Hetken ääneti:) Katsele minua ja etsi kasvoissani juovaa, joka muistuttaisi sinua siitä, jonka sinulle maan päällä pitäisi pyhin oleman: isästäsi!! — Niin! — jaa! isäsi ylenkatsottu, rääkätty, jaloilla poljettu poika — inhottava, punatukkainen, kyttyräselkäinen Johan Berger seisoo edessäsi!!!
MAHLOW (Hyysähtäessään:) Veljeni!
JOHN. Ei! ei veljesi! — Sama isä on kyllä meitä siinnyt — mutta se ei valtuuta sinua minut niin kutsumaan! —
MAHLOW (Suuressa ahdistuksessa:) No — ja mitä tahdot täällä? Mikä pakoittaa sinut piilostasi valkeuteen? Tuletkos kerjäläisenä häväistäksesi kunnioitettua nimeäni? Taikka tuletkos saamaan perintösi? Olen kutsuttanut sinua kaikissa maissa sanomalehtien kautta — et ole ilmoittanut itseäsi — oikeus on julistanut sinut kuolleeksi — minulle omaisuutesi määrännyt — ei sinulla enään ole mitään minulta vaatimista!
JOHN. Sen tiedän — ja minä olen luopunut kaikesta. — Enkä tulekaan sinun kunnioitettua nimeäsi solvaisemaan; sillä köyhyys ei häväise; mutta sydäntä kristillisettä rakkaudetta ylenkatsoo koko ihmiskunta! — (Hetken ääneti:) Vielä kerran, tahdotkos sen minulle vieraan nuorukaisen, Ernst Herbig, laskea vankeudesta?
MAHLOW. En!
JOHN. No, antakoon Jumala, että kerrankin ihmisten sydämmet sykkivät sinulle hellämmin, jos onnettomuus sinua kohtaa — jos kerran seisot lapsen paarien vieressä! Oi, en maailman aarteiden edestä tahtoisi niin kuollutta, palannutta sydäntä kantaa rinnassani kuin sinä!!! — Jääkää hyvin, herra von Mahlow — ja älkää unhottako, että olette köyhän, kyttyräselkäisen veljenne ajaneet ovelle! (Menee peräoven kautta ulos. Mahlow vasempaan pois.)
Muutos. (Hyvin kalliilla huonekaluilla varustettu vastaan-ottohuone isän Johnin luona. Vasemmalla ja oikealla kaksipuolisia ovia. Vasemmalla ja oikealla ikkunoita. Rikkaita, jos mahdollisesti kullattuja huonekaluja. Seinillä tauluja j.m.)
5:s Kohtaus.
Farren. Ernst (vasemmalta.)
ERNST. Niin, ja minä kysyn vielä kerran: onko se mahdollista? — Isälle John, miehelle huonossa nutussa — joka köyhässä asunnossani tyytyi yksinkertaisimpaan ruokaan — isälle John kuuluu kaikki tämä rikkaus?
FARREN. Niin, hänelle se kuuluu. Ja kaikki, mitä te näette, on hän itsellensä hankkinut ahkeruudellaan. Harris ja kumppani on asioidensa nimi, suurin Liverpoolissa. — Hänen nimensä sulkee joka köyhä rukouksiinsa.
ERNST. Oi Mariaa! sisar rukka! Mintähden olet kuollut niin varhain?! — Mutta mintähden hän peittäytyy huonoon nuttuun? — Mintähden hän ei näytä maailmalle kuka hän on ja mitä hänellä on?
FARREN. Hänellä on syitä, täällä juuri niin, eikä toisilla tavoin näyttäytyä — ja siitä hän ajassa teille sanoo. Tästä päivästä alkaen nuori ystävä, hän ei enää juoksentele katuja myöten, hän ajaa ulos komeissa vaunuissaan, ei enää huonossa nutussa, mutta kauniissa vaatteissa, niinkuin maailma mielellään tahtoo.
6:s Kohtaus.
Entiset. Palvelia.
PALVELIA (Loistavassa palvelus-puvussa tulee peräovesta:) Eräs herra tahtoo puhutella talon herraa.
FARREN. Antakaa häntä silmänräpäyksen odottaa etu-huoneessa. (Palvelia menee:) Herra John on käskenyt minua teille tämän huoneen (näyttäen sormellaan ovea oikealla ja avatessaan:) tarjoomaan. — Kaikki, mitä siellä löydätte, on teidän omaisuutenne. — Olkaa niin hyvä ja astukaa sisään!
ERNST. Se on liian paljon onnea, taivaan herra! (Astuu huoneesen.)
7:s Kohtaus.
Farren (kohta sen perästä.) Kaarle (peräovesta.)
FARREN (Helisyttää. Palvelia astuu sisään:) Minä pyydän.—
Palvelia (avaa oven.) Kaarle (astuu sisään.)
KAARLE. Antakaa anteeksi, jos häiritsen.
FARREN. Asioissa ette koskaan häiritse. Mitä te tahdotte?
KAARLE. Isäni lähettää minut. Meiltä on tässä hetkessä jäänyt pois kaksi arvoisaa saamista — mutta meillä on taas suuria maksamisia tehtävänä ja olemme luottaneet näihin saamisiin. Isäni luki tänään sanomissa, että te aivotte lainata ulos 60000 taaleria pienissä osissa ja kysäisin nyt teiltä, jos tahdotte meille lainata 20000 taaleria, luonnollisesti vekseleitä vastaan.
FARREN. 20000 taaleria? — Ja teidän herran isänne paljasta allekirjoitusta vastaan?
KAARLE. No, eikö talomme nimi ole kyllä?
FARREN. Te ymmärrätte minua väärin.
KAARLE. Ja tahdotte te olla niin hyvä minulle selittämään, kuinka minun pitää teitä ymmärtämän? Tässä on kysymys, vastata yksinkertaiseen kysymykseen sanoilla: voin taikka en.
FARREN. Te olette luonteva, herra von Mahlow — taikka olenko ymmärtänyt väärin — ettekö ole vaatineet yksinkertaisesti 20000 taaleria?
KAARLE. Ihan oikein!
FARREN. Sallitteko minun, nuori herra, kysymään: tiedättekö, kuinka aljetaan tienata 20000 taaleria? Onko teillä aate, millä tavoin ja keinoin rehellinen, ahkera ihminen saa 20000 taaleria? — ja jos sen tiedätte, niin kysykää itseltänne, jos semmoinen summa paljasta nimeä vastaan pannaan vaaraan. — Kuitenni, minulla ei ole täällä vastaamista — se oli vaan ajatuksia, jotka uskalsin lausua. Olen täällä vaan palvelia — ja lähetän pian teille isännän — jos hän on tullut jo takaisin kävelyksestään. (Vasempaan pois.)
8:s Kohtaus.
Kaarle (yksinään.)
KAARLE (Koskettuna:) Mitä se oli? — Hän on palvelia vaan? — Mutta kuka on tämän talon isäntä, joka tuhlaavaisessa ylpeydessä — ottaa kiitoksia?! Olen utelias oppimaan tuntea tämä nurkkavieras-kasvu enkä laimimlyö isännälle palvelian luonteviin kysymyksiin vastata.
9:s Kohtaus.
Kaarle. Ernst. John.
JOHN (Tulee vasemmalta — hyvin korea; musta nuttu, valkea västi, valkoinen kaulavaate, mustat silkkiset sukat, samoin housut. Kultaiset kellon vitjat, sormuksia, prilljanti-neula paidan-rinnassa, tähti-nauha napin-reijässä j.n.e.) (Ernst ja John tulevat samaan aikaan sisään. Kaarle ei näe Johnia eikä Ernstiä. John jääpi seisomaan perässä vasemmalla puolella ovea.)
ERNST (Astuessaan sisään:) Enkö vaan pety? Olenko valveella taikka pitääkö uni ajatukseni kahleissa?
KAARLE (Nähdessään Ernstin:) Mitä se on?!
ERNST (Kääntyen ja Kaarlen nähden:) Ha! Tuo hävytöin riiviö!
KAARLE (Pelästyy ja tahtoo mennä.)
ERNST. Seiso, kurja! — Mikä minua pidättää, ett'en sinua surmaisi?! Siis kävelet sinä rangaistamatta ympärillä ja sinulla on kuitenkin murha sielullasi! — Tiedätkös, mitä olet minulle tehnyt?! — Sisareni olet sinä murhannut!!! Oi, minun pitäisi vetämän sinut hänen kuolin-huoneesensa, että hänen kasvonsa sinua joka yön pelästyttäisivät unessasi!
KAARLE (Vapisten:) Millä oikeudella? —
ERNST. Millä oikeudella, kysyt sinä, surkea vintiö?! Oikeudella?! Kuka on sinulle antanut oikeuden hävittää ihmisen onnea? — Sinä olet antanut köyhän nälkää näkevänä nöyristyä, solvaiset hänen rehellistä nimeänsä, poljet hänen sisarensa viattomuutta — ja kuin hän sitte nousee sinua vastaan, asettaa voiman voimaa vastaan, hampaan hammasta vastaan, kuin hän niin kiihtyneenä tulee pedoksi, ja uhkaa repiä sinut — silloin kysyt sinä millä oikeudella?!! Sillä oikeudella, jonka luonto, jonka Jumala on pannut minulle rintaan! — Kun sinua sääski vaivaa, niin tapat sä sen — ja minä en ihmistä, joka minulta on elämäni onnea hävittänyt, joka minulta on sisareni murhannut, minä en kuristaisi häntä, tuota kurjaa?!! (hänen aikoessaan syöstä itsensä Kaarlen päälle, astuu John esiin.)
KAARLE (Johnille:) Varjelkaa minua, herrani, tältä raivovalta! —
(Tuntien Johnin, syrjään:) Mitä se on — tuo kyttyräselkäinen! —
ERNST (Kiiruhtaen Johnille:) Antakaa anteeksi ja kiitoksia, tuhannen kiitoksia! Millä olen kaiken tämän ansainnut, isäni, ja millä voin sitä palkita?!
JOHN (Tahtomatta nähdä Kaarlea:) Sillä että minua aina niin kutsut — ja olet, niinkuin olet ollut: rehellinen, jumalinen ja ahkera! (Syleilee Ernstiä. Hetken ääneti. Kaarleen kääntyen:) Mitä tahdotte, herrani?! (Katsellen häntä tarkasti:) Oi! Luulen minulla olevan kunnian teidät tuntea? Enkö niin? (Hetken ääneti:) — No — millä voin teidät auttaa?
KAARLE. Antakaa anteeksi, minä tulin isäni asioissa — mutta siitä ei voi tulla semmoisen tapauksen perästä enään puheeksi, ja niin jätän jäähyväiset. —
JOHN. Herra Farren on kertonut minulle vaatimuksestanne, minä tahdon sitä ajatella — tahdon hankkia tietoja — kenties myöskin, ajaessani ohitse — jos saan siihen lupaa, tahdon katsoa kauppanne kirjat läpi — kysykää 14 päivän perästä uudestaan asiasta.
KAARLE. Se on tällä hetkellä. —
JOHN. Minun täytyy valittaa, ett'en voi auttaa.
KAARLE (aikoo mennä.)
JOHN. Minulla on vähäinen asia teidänkin kanssa — jääkää! (Hetken ääneti:) Poikani, Ernst Herbig, on eilen illalla herra von Mahlowin käskyllä. — Olettehan sen herran poika?
KAARLE (nyykähyttää päätänsä.)
JOHN. Syytettynä varastaneen häneltä 300 taaleria viety vankeuteen. Varkaus on 15 päivänä Syyskuuta, aamulla kello 9, tehty. Tiedättekös te, kuka varas on, kuka isältänne nämät rahat varasti?
KAARLE (Koskettuna:) Herrani!!
JOHN (Tarttuessaan Kaarlen käteen:) Tiedättekö, kuka on isältänne varastanut?! — Minä tahdon sanoa se teille: te itse, hänen poikansa! — Te olette varas!
KAARLE (Tahtoo puhua.)
JOHN. Olkaa ääneti! — Minä tahdon näyttää todeksi väittämiseni. (Hän menee vasempaan oveen ja huutaa ulkoonpäin:) Herra Farren, silmänräpäykseksi vaan!
FARREN (tulee vasemmalta.)
JOHN (Jatkaen, näyttää sormella Farren'ia:) Tämä herra on teille velka-seteliä vastaan lainannut 500 taaleria. Te olette 15 päivänä Syyskuuta maksaneet pois velastanne 250 taaleria. — Ne rahat olitte te varastaneet isältänne; Ne varastetuista 300 jääneet 50 taaleria olette kevytmielisten ystävänne kanssa tuhlanneet sampanjaan! Muistakaa, se oli samana aamuna, kuin minä, paeten katu poikien edestä, tulin erääsen viini-ravintolaan, jossa te olitte teidän irstaiden ystävänne kanssa; se oli samana aamuna, kuin te minua, huonon nuttuni tähden, näytitte yhteisestä paikasta ovelle. — — Tässä ovat todistukset! (Ottaa esiin tukun paperirahoja eräästä taskukirjasta.)
KAARLE (hyysähtää.)
JOHN. Minä olen tämän kunnon-miehen (näyttää sormella Ernstiä,) tämän ahkeran työmiehen ottanut pojakseni, hän on poikani! Joka syytös hänen kunniata vastaan koskee minuunkin — ja minä kysyn teiltä nyt: tahdotteko tunnustaa isällenne, että te olette varas? Tahdotteko kehoittaa häntä antaamaan pojalleni julkinen kunnian-selitys, niin tahdon unhottaa mitä te ja isänne olette tehneet hänelle. — (Hetken ääneti:) Ell'ette te sitä tahdo, niin jätän teidät jonkun tunnin perästä oikeudelle. — (Hetken ääneti:) Valitsekaa pian, sillä minulla on vähän aikaa teille! —
KAARLE. Herrani! — (Hetken ääneti, päättävästi:) En! — Minä en ole varas!
JOHN. Niin tahdon minä sen teille ja maailmalle todeksi näyttää. — Jättäkää taloni! — Te olette ajaneet minua eräästä huoneesta, koska minulla oli huono nuttu — mutta minä viskautan sinut talostani, koska kovan, muotin mukaisen nuttusi alla sykkii riiviön sydän!
KAARLE (Syöksee vihaisesti katsoen Ernstiin ja Farreniin perä-oven kautta ulos.)
JOHN (Ojentaen kätensä Ernstille sanoen:) Jaa, poikani, sinä olet puhdistettava. — Herra Farren, ovatko vaunut valmiit?
FARREN. Ovat, herra!
JOHN (Ernstille) Tule siis! Sinun pitää toimittaman minulle pieni asia.
(Kaikki kolme pois.)
Muutos. (Huone sama kuin ensimäisen näytöksen alussa.)
10:s Kohtaus.
Mahlow (yksinään.)
MAHLOW (Tulee vasemmalta, on hämmentyneenä ja liikuutettuna:) Maa polttaa jalkojeni alla! — Minuutit tulevat tunniksi — joka hengen-vedossa on ijäisyyden aika. — Mintähden hän ei ole vielä täällä? Hän voisi kauvan sitte olla takaisin. (Hetken ääneti:) Oi varmuutta, varmuutta vaan tahdon — en vaadikaan tahtooni suostumista. — Yksi antaa minulle voimaa rupeamaan toiseen.
11:s Kohtaus.
Mahlow. Kaarle. (Sittemmin.) Tuomas.
MAHLOW (Menee häntä vastaan:) No, minkä vastauksen tuot?
KAARLE. Se oli turhaan, rakas isä!
MAHLOW. Ja mintähden?
KAARLE. Neljäntoista päivän perästä kenties — hän tahtoo tulla ja katsoa läpi kauppamme kirjat — saadakseen tietoja.
MAHLOW. Hän rohkenisi vaan tulla talooni! — En tarvitse hänen apua — minulla on vielä lähde, joka minua pelastaa. (Helisyttää kiivaasti.)
TUOMAS (peräovesta astuen.) Armollinen herra, minä tahtoisin pyytää teiltä rahoja. Tunnissa on jo tullut räkninkiä räkninkien päälle — en voi enää maksaa vaadittuja.
MAHLOW. Heidän pitä malttaman — etsi joku syy heitä pidättääksesi — taikka ajaaksesi heitä pois. — Lähetä tänne tyttäreni. — (Tuomas menee.)
KAARLE. Onko teillä muuten joku käsky vielä, isäni?
MAHLOW. Mihin aivot mennä?
KAARLE. Huoneeseni. — Jääkää hyvin, isäni!
MAHLOW. Mintähden niin juhlallinen — niin vakaamielinen!
KAARLE. Juhlallinen? — En suinkaan, isäni. — Minä tunnen itseni vähän sairaaksi — tahdon päästä levolle. — Jääkää hyvin (peräoven kautta pois.)
12:s Kohtaus.
Mahlow (yksinään.)
MAHLOW. Eikö se ole, niinkuin jos onni olisi liittäytynyt minua vastaan? — Mintähden piti hänen juuri tänään tuleman takaisin? Kuolleena ja unhotettuna, oli itse muisto hänestä kuollut. — Silloin ilmauntuu hän yht'äkkiä kummituksena minulle, herättää makaavan, kuluneen ja manaa esiin muistoja unhotuksen povesta! — Oliko minulla veli? — Tiesikö maailma, että minulla veli oli ollut? — minä itse olin unhottanut häntä! — Oi, se olisi ollut parempi, jos hän olisi jäänyt kätkönsä nurkkaan, kuin että hän ryysyisissä vaatteissa tulee ja sanoo: minä, kerjäläinen, olen veljesi!!! — Mitä minä hänestä huolin? — Mitä hän minulta tahtoo? — Onko se rakkaus, joka on pakoittanut häntä tänne? Ei! Ahneus, häpeällinen ahneus vaan! Mene, veljesi on rikas mies, hän voi sinulle antaa — ovat ihmiset hänelle sanoneet — ja hän ilmauntuu niinkuin paha sää onnettomuuteni päivänä.
13:s Kohtaus.
Mahlow. Emilia (tulee peräovesta.)
MAHLOW. Minä olen kutsuttanut sinua — astu likemmäksi kysyäkseni vielä kerran sinulta: jos sinä tahdot antaa kätesi kauppiaalle Renard?
EMILIA. Teillä on vastaukseni, isäni!
MAHLOW. Sinä tiedät, tuo kurja, joka tunkeutui isän ja lapsen väliin, istuu häväistynä, varkaudesta syytettynä.
EMILIA. Syytettynä, mutt'ei tuomittuna, isäni!
MAHLOW. Hän on vapaa, niin kohta kuin sinä täytät tahtoni.
EMILIA. Hän tulee vapaaksi, ja minua panette kahleisin! En, isäni, siitä hinnasta itse hänkään ei tahtoisi vapauttaan.
MAHLOW. Enkö minä aina ole tahtonut onneasi?
EMILIA. No, jos te nytkin sen tahdotte, jos te tahdotte nähdä minut onnellisena, niin luopukaa pyynnöstänne — sillä en milloinkaan, en koskaan voisi minä toisen vaimona olla onnellisena. (Lankee Mahlowin eteen polvilleen) Älkää minua enää kiusatko, sillä olette panneet sydämmeni kidutus-penkille. Tässä käskevät kiitollisuus ja lapsellinen rakkaus antamaan perää — sieltä huutaa onni, elämäni ainoa onni, sydämmen kaikilla riemuilla, rakkauden kaikilla iloilla ja autuudella minulle: ole luja!! — Oi älkää kiusatko minua enään, antakaa minulle se mies, jota minä niin syvästi rakastan!
MAHLOW. Ja millä salaisuudella on hän niin lujasti sitonut sinua itsehensä kiinni?
EMILIA. Rakkauden salaisuudella, isäni! — Selittämätön lehti on se luonnollisesti sille, joka ei koskaan ole tuntenut sitä — mutta ilon ja onnen runoja, kultaisissa kirjaimissa, näkee sen puhtaalla, valkoisella peilillä hän, johon se serahvin-lentimillään on koskenut! — Vielä kerran, antakaa minut sille miehelle vaimoksi! — Onnellisena olla on suloista, mutta onnelliseksi tehdä, isäni, on suurin onni maan päällä!
MAHLOW (Vähän vai'ettuaan:) Kuuntele minua! — Ja jos itsekin tahtoisin luopua tästä tahdosta, — minä en sitä voi. — Tiedä — minä olen joutumaisillani häviöön — 20000 taaleria voi minut pelastaa. Tässä on naimissovinto kauppiaan Renard ja sinun välillä. Allekirjoituksesi antaa minulle sen keinon, jolla voin pelastaa itseni tästä pulasta.
EMILIA. Oi Jumalaani, mitä se on?!
MAHLOW (Pannessaan naimissovinnon pöydälle.) Päätä siis! Kynän-pyörähys sinulta pelastaa minut häviöstä, kadotuksesta — jaa — kuolemasta! Sillä tiedä, ennen jätän elämän. —
EMILIA. Pidättäkää itseänne, isäni — te olette kristitty!
MAHLOW. Siitä ei sinulla ole minun kanssani keskustelemista. Vastaa — aika lähenee — joka hetkessä voi ovi avautua ja minä olen hävinnyt!
EMILIA (Hetken ääneti — menee hitaasti pöydän luokse:) No — antakaa minulle kynä! — (Katsellessaan sitä:) Sinä hoikka putki, sinun käressä on surullinen onnen kohtalo — muutamat merkit, mustat, kuin kuoleman lähettiläs, piirretään tähän lehteen — ja kasvavat ylitse pääsemättömiksi muuriksi, minun ja onnen välille! (Vähän vai'ettuaan:) Minä allekirjoitan kahden sydämmen kuoleman tuomion! (Aikoessaan kirjoittaa — pidättää hän yht'äkkiä itsensä:) Mutta kuinka, isäni! — Jos minä nyt tuon miehen kanssa astun alttarille — ja pappi minulta kysyy: rakastatko sinä tätä miestä? — Enkö valhettele jos sanon: rakastan? Eikö se olisi rikos sakramenttia vastaan, ihmiskunnan pyhintä laitosta vastaan? — En! En! (Astuessaan kiireesti pöydältä:) Vaatikaa minulta mitä tahdotte, elämäni onnikin, — minä annan mielelläni sen teille — mutt' älkää tätä, isäni! älkää tätä vaan! —
MAHLOW. Musertakaa pääni, te onnen käärmeet! — Hävittäkää, murtakaa minut — sillä kaikki on minun jättänyt!
14:s Kohtaus.
Entiset. Ernst. Tuomas (peräovesta.)
TUOMAS. Astukaa sisään vaan, täällä on herra von Mahlow.
EMILIA (Ernstiä vastaan:) Ernst! — Oi, nyt saan taas voimaa!
MAHLOW (Syrjään:) Hän? Ja vapaa. (äänessä:) Mitä te tahdotte talossani?
ERNST. Antakaa anteeksi, jos häiritsen. Minä tulen näyttämään erästä vaihe-seteliä.
MAHLOW. Te?! — Vaiheseteli — ja keltä?
ERNST. Yli 18000 taaleria — Harris ja kumppanilta.
MAHLOW (Syrjään:) Hän?! (äänessä:) Ja kuka teidät lähettää?
ERNST. Isäni.
EMILIA (Syrjään:) Isänsä?!
ERNST. Hän odottaa vaunuissaan teidän ovenne edessä, tahdotteko te puhutella häntä itseä?
MAHLOW. Ja kuka on teidän isänne?
ERNST. Nimen: Harris ja kumppani Liverpoolissa omistaja.
MAHLOW (Hämmentyneenä:) Jos hän tahtoo olla niin hyvä, jos vaivata itsensä tähän. —
ERNST. Oi, kyllä varmaan. —
MAHLOW. Tuomas, pyydä herraa tulemaan. (Tuomas menee peräoven kautta pois. Mahlow tulee eteen ja lausuu itsekseen vapisevalla äänellä:) "Kavahtakaa itseänne, ett'ette itse kerran kerjäläisenä seiso kerjäläisen edessä!"
15:s Kohtaus.
Entiset. John.
MAHLOW. Veljeni! |
| Yht'aikaa.
EMILIA. Isä John! |
JOHN. Niin, veljesi, — niin, isä John! — Ja mitä pitää minun?
MAHLOW (Joka tuskin voi olla seisoallaan, runneltuna:) Se ei ole minulle tällä hetkellä mahdollista — vaiheseteli maksaa.
JOHN. Ei se kuulu minulle, mutta pojalleni, Ernst Herbig. — Toisella puolella on siirtäminen.
ERNST (Kummastuneena:) Minulle?
JOHN. Niin, sinulle, poikani. Minä olen myynyt kaavasi Englannissa 20000 taalerista — tämä vaiheseteli kuuluu sinulle! Se on vähäinen palkinto työstäsi — ja herra von Mahlow ei tule sinulta minuuttiakaan pidättämään sitä rahan-summaa.
ERNST (Repien vaihesetelin palaisiksi:) Minä hävitän mitättömäksi joka velan meidän keskemme. — Minulla on vaan yksi ehto — vaan yksi rukous teille, herra von Mahlow!
MAHLOW (Syrjään:) Se on liian paljon!
ERNST. Antakaa tyttärenne käsi minulle!
EMILIA. Isä, velka, jonka tähden aivotte uhrata minut, on maksettu!
JOHN. Sinulla ei muuta keinoa enään ole, sillä tiedä: Sänder Brysselissä on häviöllä — saamisesi häneltä ovat kadotetut. Nuo molemmat Londoonin kauppa-talot, joilta sinulla oli suuria summia saamista — nekin ovat häviöön joutuneet ja vetävät sinut kanssansa kadotukseen.
MAHLOW. Oi Jumalaani! (Vähän vai'ettuaan:) Ja mitä minulle jääpi?!
JOHN. Poikasi — ja kerjäläis-sauva! — (Vähän vai'ettuaan:) Veli, katso minuun — katso ympärillesi! Silmäsi sattuvat kolmeen ihmiseen — joilta olet kieltänyt sydämmesi! — Olet minua, kun huonossa nutussa, kerjäläisenä — mutta rikkaalla sydämmellä, sydämmellä täynnä rakkautta, tulin sinun luokses — olet minua, kerjäläisenä, ajanut ovelle! — Minä olin unhottanut, mitä sinun tähtesi olin kärsinyt — minä tulin ja tahdon sinun kanssas ja'ata, jos sydämmelläsi olisi ollut vaikka säken veljellistä rakkautta. Olin pettynyt! — Sinä olet halveksinut isäsi rehellistä nimeä. — Sinä kannat äitisi kylmän veren, hänen kylmän sydämmen rinnassasi — joka minua, heikkoa lasta, on voinut rääkätä — niin piti sinun myöskin kantaman hänen nimensä. — No hyvä, sukulaisuuden, joka meitä toiseemme sitoi, olet musertanut ja kieltänyt, ja kylmäkiskoisena ja kyynelittä seison minä onnesi tomuksi palanneitten paikkojen edessä!! — Sinulla ei ole kellekään nuhdetta tekemistä: "sillä joka ihminen on onnensa seppä!" — Kuitenni ne, joita olet rääkännyt, ylenkatsonut ja solvaissut, tarjoovat sinulle itse nyt vielä kätensä sovinnoksi. (Näyttää sormellaan Ernstiä:) Katso tähän, tässä seisoo jalo mies, jolta olet sokeassa vihassasi ryöstänyt hänen rehellisen nimensä — jonka sinä sokeassa ylpeydessäsi tahdoit pettää elämänsä onnesta — jolta olet rakkaan sisaren murhannut! Jalomielisenä repii hän velka-kirjan palaisiksi, jonka olet ulos antanut, jalomielisenä uhraa hän sen, joka tekee häntä silmissäsi sinun yhden-kaltaiseksesi, pelastaakseen sinut! — Sinä olet naurannut hänelle ja viskauttanut häntä ovelle, kuin hän, työmies, uskalsi ojentaa likaisen kätensä tyttärellesi. — Työ on häntä tehnyt sinun laiseksesi, ja tiedä, veljeni: se se on, joka, niinkuin pyhäin kirkkaus, ympäröitsee suuren maan, joka kannattaa maailman! — Valta-istuimen kunnian-taivaan alla, sen portailla, olet häntä löytävä, niinkuin työmiehen majassa — (kulissien takaa kuuluu laukaus.)
MAHLOW (Niinkuin heräten unesta:) Mitä se oli? Se oli laukaus! Pian, pian, etsikää taloni läpi!
TUOMAS (Tulee peräovesta:) Armollinen herra, laukaus tuli nuoren herran huoneesta!
MAHLOW (Hyysähtää ja lankee tuoliin:) Oi Jumalaani! — Poikani kuollut!!! (Vähän vai'ettuaan tuijottaen ympärilleen:) Ei kyyneltä silmissänne — ihmisellinen sääliväisyys on kuollut! (Noustessaan ylös — vähän vai'ettuaan:) Minulla ei ole enään mitään täällä tekemistä. Kerjäläis-sauva kädessä, lähden minä vieraasen maahan tehdäkseni työtä! (Hetken ääneti:) Asukoot ahkeruus ja työ tästä alkaen näissä huoneissa! (Menee Emilian luokse, ja panee hänen kätensä Ernstin:) Rakastakaatte toisianne ja tehkää työtä, silloin ei onni teitä milloinkaan jätä! (Kääntyy lähteäkseen.)
JOHN. Niin poikani, tee työtä! Sillä työ on maan suurin voima!
Loppu.