MEHILÄINEN W. 1836.
Heinäkuulta.
Tuiretuisen Poika.
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Läksi viemähän vetoja,
Maarahoja maksamahan.
Rekehensä reutoaksen, 5
Kohennaksen korjahansa,
Ajoa karittelevi,
Matkojansa mittelevi,
Noilla Pohjan kankaihilla,
Lapin synkillä saloilla. 10
Neiti vastahan tulevi,
Hivus kulta hiihtelevi,
Noilla Pohjan kankaihilla,
Lapin laajoilla saloilla.
Poika tuhma Tuiretuisen, 15
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Jo tuossa piättelevi,
Sanojaan sovittelevi:
"Tule karjahan koria
Hyvä lahja laitohoni!" 20
Neiti suksilta sanovi,
Hiihtimilta hiioavi:
"Surma tulko korjahasi,
Mana matkalaiseksesi."
Poika tuhma Tuiretuisen, 25
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Itse eillehen menevi.
Laski virkkua vitsalla,
Helähytti helmivyöllä,
Wirkku juoksi, matka joutu, 30
Tie vieri, reki ratsasi.
Ajavi karittelevi
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukialla.
Neiti vastahan tulevi, 35
Tinarinta riuoavi,
Selvällä merenselällä,
Ulapalla aukialla.
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen, 40
Matkoaan piättelevi,
Sanojaan sovittelevi:
"Tule neiti korjahani,
Maan malio matkohini!"
Neiti vastahan sanovi, 45
Tinarinta riitelevi:
"Tulko Tuoni korjahasi,
Manalainen matkohisi."
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen, 50
Itse eillehen menevi.
Laski virkkua vitsalla,
Helähytti helmivyöllä,
Wirkku juoksi, matka joutu,
Reki vieri, tie lyheni. 55
Ajavi kurittelevi,
Ajo Wäinön kankahia,
Ammon raattuja ahoja.
Neiti vastahan tulevi,
Kautokenkä kaalelevi, 60
Noilla Wäinön kankahilla,
Ammon raatuilla uhoilla.
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Hevostaan piättelevi, 65
Sanojaan sovittelevi:
"Tule neiti korjahani,
Alle viltin vieretäte!"
Neiti vastahan sanovi,
Kautokenkä kantelevi: 70
"Wilu on olla viltin alla,
Kolkko korjassu eleä."
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Avasi parahan arkun, 75
Kimmahutti kirjakannen,
Katselevi, kääntelevi,
Kultasuita sukkasia,
Wöitänsä hopiapäitä.
Niin meni rekehen neiti, 80
Korjuhan kohenteleksen;
Itse laitohon laseksen,
Alle miltin vieretäksen.
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen, 85
Jo tuossa lepäelevi
Nuoren neitosen keralla;
Käsi oron ohjaksessa,
Toinen neitosen nisoissa.
Siinä neitosen kisaili, 90
Tinarinnan riskaeli,
Noilla Wäinön kankahilla,
Ammon raatuilla ahoilla.
Niin neito sanoiksi virkki:
"Lienetkö sukua suurta, 95
Isoa isän aloa?"
Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole suurta, enkä pientä,
Olen kerran keskimmäistä:
Poika tyhjä Tuiretuisen, 100
Lapsi köyhä Keiretuisen;
Waan mipä sinun sukusi —
Oletko sukua suurta,
Isoa isän aloa?"
Neiti tuon sanoiksi virkki: 105
"En ole sukua suurta,
Enkä suurta, enkä pientä,
Olen kerran keskimmäistä:
Tytär tyhjä Tuiretuisen,
Lapsi köyhä Keiretuisen." 110
Poika tuhma Tuiretuisen,
Lapsi kehjo Keiretuisen,
Itse korjasta kohosi:
"Woi Polonen päiviäni!
Kun makasin maammon lapsen, 115
Siuotin oman sisaren,
Tinarinnan riuahutin,
Noilla Wäinön kankahilla,
Ammon raatuilla ahoilla."
Weitsin länkensä levilti, 120
Raoin rahno rahkehensa,
Hyppäsi hyvän selälle,
Hyvän laukin lautasille,
Ajo päin sinistä merta,
Alle aaltojen symien, 125
Päälle mustien muriem
Toisintoja, v. 1. P. tuhman Tuuliaisen. P. tyhjän Tuimetuisen. v. 2. köyhän Äietyisen. v. 1, 2. P. keion K. Toinen tuhman T. Kullervo Kalevan poika, Sinisukka jne. (K. Mehil. Huhtik.) Neitsen rosvo, v. 6—9 ja 49—52. v. 8. A. karettelevi. v. 9, 10. katso, v. 33,34 ja 57,58. v. 11,12. N. v. ajavi, Kassa kulta kuumottavi. v. 31½. Jalas patvinen patsasi, Kapla (Aisa) koivunen kalahti, Wemmel tuominen tutisi, v. 33,34. k. v. 9,10. v. 44. Reuote rekoseheni. v. 78, 79. K. kukkaroita, Weitsiä h. v. 91. L. riskaeli. v. 94. Neitonen (Niin siitä) s. v. v. 95. Oletko s. s. v. 102. Mipä on s. s. v. 110. Keutti pojan K. v. 114—117. Woi polosen p. Kun nauroin emoni l. Makasin sisarueni, T. riskahutin. v. 116. Sisareni siuottelin. v. 124—126. Ajavi tomuttel., Pimiäh. Pohj., Pohjan pitkäh. peräh., Miest. syöjäh. siah., Urost. upottajah., Kasakaksi kaupitaksen, Palkkoaksen paimeneksi. Emäntä pahantapanen, Se leipo leviän leivän jne (k. Kaleval, XIX: 136 ja edelle. Ajavi tomutt. Luotsi ainosen emonsa: Oi emoni, kantajani! Kunne käset piilem. jne (k. Kaleval, XVIII: 78 ja edelle.
Jälkimaine. Tämäki yksiä Kalevalan Runoja, kun ne Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta ei aikoja sitte präntätyt, on vielä, samatekun moni muuki, niistä erilleen jäänyt, koska on ollut vaikia arvata, mihen järjestykseen toisten luona olisi ollut tuleva. Wasta usiampain toivottavasti ilmautessa, ja nimistäki parempi selvä eli mukaisuus saatua, ovat kaiketse kaikki yhteen kokoon ja järjestykseen siotettavia. Tätä nykypuheista runoa ilman lauletaan kylläki monessa kohti Wienan läänissä, sekä miehiltä että naisilta, vaikka kuitenki erityisiä naisten lauluja luontoansa. Kellovaarasta, Jyskyjärveltä, Uhtuvalta, Wuonisesta, Lonkasta, Lapukasta, Latvajärvestä, Tsenasta, Wuokkiniemestä, Akonlahdesta ja muualtaki olen vähä erilailla, kuten kustaki, sitä muistoon kirjottanut.
W. 3, 4 ynnä v. 9, 10; 33, 34; 57, 58 antavat tilan arvella, kun olisi aikoinansa Pohjolan takoaki Wäinölään veroja maksettu, sillä sieltä, kulkema oli Tuiretuisen poika, eli ken liekän ollut, koska hänestä muillaki nimillä runossa mainitaan. Sisarensa (v. 59—62) näyttää jo kotvan syntymä- paikoiltaan poissa olleen, sillä ilman veli hänen kyllä olisi sievästi tuntea tainnut. Waan veljen verovientimatkallansa arvelemma kauppaasi pitäneen, koska lieneeki senlaista tavarata ollut, mitä v. 75—79 nimetetään. v. 58, 62, 93, 119 ja samanlaiset muissaki runoissa saattavat ajattelemaan, maassa ennen Suomen kansan tuloa ei kaskiviljelön olleen tavallisen, sillä ilman toki ei olisikan mainittavana asiana pidetty, jos Wäinölän seuduilla raattuja ahosia tavattiin, v. 113 ja seuraavista nähdään, minä suurena kauhistuksena senlaisia asioita sillonki pidettiin, joista v. 115,116 nimitetään.
Sanoja. v. 2. kehjo, huoleton, vähäarvonen. v. 5. vetoja; veroja. v. 5. reutoaksen; nakkaa eli siottelee itsensä huolettomasti. v. 6. kohennaksen; kohentaa eli ylentää itsensä, nousee. v. 12. hiihtelevi; kävelee suksilla. v. 14. saloilla; isoissa, vanhoissa metsissä, v. 20. laitohoni; laitarekeheni. v. 24. mana; Tuoni, manalainen, v. 29. helmivyöllä; Helmisellä siimalla eli letillä (letkulla), v. 31. rotsasi; rotisi (ratisi, ritisi, rutisi, rytisi, rätisi, rotisi. Toista lajia samasta äänisuvusta ovat: latisi, litisi, lotisi, lutisi, lätisi, lötisi ja taasen erilajia: natisi, nitisi, nutisi, nytisi. Kielessämme on usiampia sukuja senlaisia ääniosottelevia sanoja ja itsekussaki suvussa taas usiampia lajia, jonka asian Sanakirjain kirjottajain tulisi älytä), v. 34, ulapalla; etäämpänä meren selällä, v. 36. riuoavi; kulkee (liikkuu) vihasemmin eli vikevämmin. v. 44 reuote k. v. 5. v. 58, raattuja; tehtyjä, hakatuita, viljeltyjä, v. 60. kaalelelevi; kahlaa, astelee syvässä (lumessa). v. 68. viltin; peitteen (katteen) nahasta eli muuska aineesta, veltin; vieretäte; vieretä (käännä) itsesi. v. 76. kimmahutti; aukasi kimisten eli soiden. v. 81. laseksen; laskee itsensä. v. 88. oron; orin, orhin, orosen. v. 89. nisoissa; nisissä, rinnoilla. v. 91. riskaeli; raiskasi, häväsi, pahotutti. v. 115. maammon; mamman, äitin, emon. v. 116. siuotin; hätäsesti (vahingossa) koskin eli pitelin. v. 117. riuahutin; väsäytin, uuvutin, makasin (eli yksi kun siuotin). v. 121. rahno; repi, revei, raateli. v. 126. murien; mutain, ryönäin. Toisinnoissa. v. 31½ patvinen; visanen, visamainen, pahkainen; patsasi k. rotsasi. v. 44. valio; valittu, paras, ylimys. v. 114—117. nauroin; häväsin, pilkkasin.
Montaki sanaa taidan toisinaan tulla selvittämään ei kannalleen eli pahemminki erehtyvä, sillä itsekuki selvittää asian toiselle omaa älyämistänsä myöten, vaan mistä tietäisin kaikkein sanain mielen itse oikein hoksanneeni? Jopa sentähden ensimmäisillä kuilla varoime koko työhön ruveta. Waan sitte, itseä selvitystä hyödylliseksi katsova, vanhan järkeni mukaan en kuitenkan heittänyt työtä, vaikka ruvetessaniki tiesin en voivani täydellisesti toimittaa. Aina muissaki asioissa ylen vähä toimeen saataisi, jos täydellisyyttä laatiat odottelisivat. Pitää sentähden puolivalmiina ja vaan kykenevänäki puuttua töihin, joita tehdyksi tahdotaan, aina muiltaki apua toivoessa. Ja teitä, veljiäni Oulussa ja Wiipurissa juuri pyydänki apuun, sillä tavalla, että jossai lehtenne nurkassa ilmotatta ja oikasetta, mitä tiedättä väärin näissä selvitetyn olevan. En tuosta vähintäi pahastu, jos suuriaki erehdyksiä julkasetta, vaan mielelläni aina kiitän Teitä työstänne ja vaivastanne. Saman kiitoksen myös muiltaki saatta ja ansatsitta, jotka kielemme yhteistä hyvää katsovat.
Tupakkiruno.
Sattuipa siki Savossa,
Savon saunassa tapahtui,
Että morsian mokoma
Suuttui kerran sulhasehen,
Tuskastui tupakin tähen; 5
Tunnusti tupakin ruukin,
Mahottomaksi manasi,
Sanoi saatanan opiksi.
Sanoi myös sanoilla näillä:
"Isännäll' on ihtellänsä 10
Puolitalvesta puhenna,
Kysymys joka kylässä,
Sievä toimi siemenista.
Kun on saanut siemeniä,
Jopa pälvehen pitäisi, 15
Tuonne tallin tunkiolle,
Tehä taimet taitavasti,
Panna pehut peitteheksi.
Kohta on vaarilla varotus,
Iso murhe muorillasi, 20
Kuinka kunnossa pysyisi,
Ettei kuivaksi kuraha,
Eikä pakkanen panisi.
Jospa taimet joutuisivat;
Ukkoja ojantekohon, 25
Akkoja aianpanohon,
Piiat pojat polvillensa,
Joka kynsi kyykyllensä,
Tainta maahan tunkemahan.
Omat sitte sievät vielä 30
Kaikki vettä kantamahan.
(Min'en vielä millonkana
Koskenna korennon päähän,
Ole ottanut olalle,
Tuoani tupakki maalle; 35
Enkä koske kullonkana.) —
Heti kun heinä rupeepi
Tupakissa tuntumahan,
Koht' on kiire kitkeminen,
Heinänperkaus perätön. 40
Kun ne joutuvat kukalle,
Kukat kohta kuivamahan,
Joita pojat polttelevat;
Waari ei vanhoja anna,
Ennen kun on kukat kaikki. 45
Ihte istupi isäntä
Kylpyajat kynnyksellä,
Hallan tuulta haistelepi,
Kahtelepi kiikailepi,
Onko näkeillä otava. 50
Jos on pouta Pohjosella,
Wasta kiirut kiintiäpi;
Wäki jos miten väsynyt,
Muusta työstä tultuansa,
Ei saa ennen maata mennä, 55
Kun on kumossa tupakki.
Wasta työ tytöiltä puuttui,
Murhe muorilta väheni,
Waan ei vielä vaarin vaivat
Ole kaikki ollenkana; 60
Alas kankia katella,
Warustella vaikkanoita.
Wiel' on huolta hiieksiki,
Kun on kuivana tupakki;
Komisee se koivun pölkky, 65
Ennenkun on kukkarossa.
Nyt sen kuulit, kulta poika,
Liekö tuosta liika vaiva!
Onko sulla ymmärrystä,
Heitä piippu helsinkihin; 70
Kylvä ennen kaurakappa,
Osta okria nelikko,
Josta jouluna olutta
Joka henki juoa saisi."
Tästä pitkästä puheesta 75
Suuttui viimmen sulhapoika,
Kiskoi kihlansa takasin,
Sanoi suulta julkialta:
"Olin poika onnellinen,
Että kuulin kunniasi, 80
Ihte ilmoitit tapasi;
Sill' en nyt sinusta huoli,
Ehkä omilla eväillä
Warsin vaimoksi tulisit."
Tämä morsian mokoma 85
Ei saanut sinä ikänä
Puhemieheltä puhetta,
Eikä suuta sulhaselta.
Jopa outti, jonka jaksoi,
Kun ei kuulunut ikänä 90
Oikiata ottajata,
Sai viimmen salamusikan.
Sitte kohta kortit osti,
Alkoi pouata pojille,
Emännille ennustella; 95
Tuli palkaksi tupakki.
Talvet korjassa körötti,
Kesät kulki kuokkimassa,
Kuokkapalkalla kylissä.
Wiimmen suuttunut sihenki 100
Jopa vaihtoi vaattehensa,
Kantoi kamlottiasunsa,
Wietäväksi Wiipurihin,
Saaha lehtiä' leveitä,
Wielä kerran virnaskoita. 105
Niin poltti polonen akka
Tupakkia tuskissansa;
Neuoi aina nuorempia,
Ettei pahasti pitäisi
Piippuväelle puhua; 110
Lapset vahvasti varotti
Ettei taimet tallattaisi;
Weipä vettäki välistä,
Kantoi taimen kasteluksi;
Warottipa varpusetki, 115
Taimitarhasta ajeli.
Jälkimaine. Tämän runon ynnä viisi muuta, nimitettynä Ruotipojan Runo, Kirjavaisen Kiitosruno, Naimaruno, Markkinaruno, Talkkousruno, sain syksyllä v. 1831 Juhana Ihalaiselta, rampa, kivulainen ruotimies Rautalammin pitäjässä. Jokapa ei ilman tietäisi, pian luulisi tämän Ihalaisen osallisemmalta pitäjänmieheltä, Korhoselta, tehdyksi. Sillä samalla luonnollisella mielenjuoksulla ja lystillisellä, toisinaan naurahtelevalla tavalla kertoo Ihalainenki asiansa ja aineensa halki.
Sekä ansionsa että tarpeensa suhten näiden runoin tekemästä ja kirjalle laittamasta tulin mainitulla kerralla kyllä vähä Ihalaiselle vaivoistansa maksamaan, eräänkö rupilan ainoastansa, muistaakseni. Ei hän kyllä sitä vähäksellyt, vaan kuitenki olisin mielelläni enemmän maksanut jos en itseki sillon olisi ollut pienillä matkarahoilla varustettu. Niin nyt jäljestäpäin parantaakseni ja jopa ilmanki, koska hän on köyhä ja luvunharras mies, antaisin hänelle yhden kappalen tästä Mehiläisestä ilmaseksi, jos joku Rautalammin kunnioitettavista papeista postin kautta sen hänelle toimittaisi ja päältäpäin panisi anomusrahatki 3 Rupil. 45 kop., sitte minulta maksettaviksi, kun siitä tiedon saisin. Itseni suorastaan ei sovi anoakseni.
Koska näiden runoin julkasemalla aina seki on oleva mielessämme, saada Suomen runolaatu tuo tuostaki tutummaksi ja uusille ilmautuville ruunolaatioille esimerkkiä hyvistä runoista, niin jo taasenki nimitämmä, mitkä runovärsyt edellisessä runossa sanasopunsa vuoksi kehnommiksi katsomina, varsin kehnoja ja kelpaamattomia siinä ei ole'kan.
Niin kehnompia mielestämme ovat v. 5, 18, 45, 56, 83, 109, koska niissä sanat: tähen, pehut, kukat, kumossa, omilla, pahasti alkavat, kuten kussaki, toisen, kolmannen eli neljännen runojatkon lyhytalkusesti. Wärsyissä 25, 43, 47 myös tavataan samanlaisesti: pojat, ajat, vaan mitäpä toisinaan äänelläänki, jotta kuuluvat pitkäalkusesti: poiat, aiat. Wärsyssä 50 sana näkeillä, niinkän ei haittaa suuresti, sillä runojatko siinä tulee kolmilyhyeksi tavuista nä ke il, jonkalaisia kolmilyhyita jatkoja vanhain välistä näyttää suanneen. Wähä toisella tavalla kehnorakennollisia ovat v. 26, 37, 44. Minkätähden, sen annamma itse lukian arvata.
Ilman tupakasta puheen tulleen panemma vielä itsestämmeki muutamia sanoja sen arvosta ja ansiosta ynnä ensimmäisestä ilmaumisesta ja Euroopaan leviämisestä. Alkuansa on se Amerikasta Euroopaan tullut ja armeliaan nimensä saaneen Amerikan itäsellä edustalla olemasta luodosta Tabako josta olisi ensimmäisiä lehtejä peritty. W. 1560 olisi Franskan Ministeri, Juhana Nikoti, sitä Portugalista Franskan maahan tuonut. Hänestä ruvettiin tupakkaa muutamilta Nikotin yrtiksi (Nicotiana) kutsumaan. Waan Franskasta leveni tupakka pian Englandiin, Hollandiin, Saksaan, Ruotsiin, ja kaikkiin maakuntiin, niin Euroopassa, kun Asiassa ja Afrikassaki, jotta jo lukemattomilla tuhansilla käsillä on ainoastansa tupakasta työnsä ja suuret summattomat rahat sentähden kulkevat maasta maahan, kansoista kansohin ja merienki poikki monet tuhannet penikuormat kerrallensa. Potakat jotka pian samoina aikoina Amerikasta Euroopaan tuotiin, ehkä epäilemättäki paljo suuremmasta hyödystä, eivät vielä ole voineet niin ylehensä levetä, ettei voittaisi tupakka. Ja kuitenki on esivaltaki voiminensa potakkain leviämistä puoltanut. Jotta näämmäki tästä ansiottaman ansiollisen voittaneen.
Ruotsalaiselle papille, joka pohjasAmerikaan oli lähtenyt siellä löytyviä pakanoita, Indialaisia meidän uskoon kääntämään, olivat nämät tupakan alusta kertoneet, mitä seuraavasta tarinasta opimma. Pappi oli heidän päämiehensä yhteen paikkaan, Suskehannan virran alkuseuduille, nykysessä Pensylvanian maakunnassa, koonnut ja siinä heille lausuellut paratiisin omenapuusta ynnä kuinka yhden omenan syömisestä synti oli maailmaan tullut ja kuinka sitte viimmen Jumala lähetti oman poikansa maailmata synnin vallasta pelastamaan ja ihmisiä Jumalan kanssa jällen sovittamaan. Lopetettua kertomisensa näistä ja muista Kristinopin päätotuksista alkovat Indialaisetki puhua ja lausuivat: "kauniistipa kyllä oletki meille puhellut. Onki se pahoin tehty, omenia syödä; paljo paremmin tekee, joka niistä laittaa omenaviinaa. Suuresti kiitämmä sinua vaivoistasi, kun kaukasilta mailta olet tänne tullut meillenki kertomaan, mitä äitisi sinulle opetti. Ja ettet aivan tyhjänä meiltäkän menisi, niin kerromma nyt sinulle, mitä me äitiltämme olemma lausuttavan kuulleet. Meille on kerrottu, että esi'isillämme esinnä ei ollut muuta elatusta, kun mitä metsäelämistä ajamalla saivat. Waan kun metsä ei antanut mitänä, olivat kaikki nälkään kuolta. Kerran oli kaksi nuorta metsämiestä peuran tavanneet ja sitte tulen tehtyä lihaa paistamaan ruvenneet. Tätä toimittaissaan näkivät nuoren, ihanan vaimon alas pilvistä laskeutuvan ja istahtavan tuonne siniselle vaaralle, joka nytki on edessämme. Miehet arvelivat sopivan hänellenki jotai paististaan antaa ja veivät parahimman paikan, itse peuran kielen. Waimo, ihastuen heidän huolestansa häntäki kohtaan, söi vähäsen ja sitte lausui: 'tätä hyvää minulle ei teidän pidä suotta tehneen. Lähestykää kolmentoista kuuvaihen kuluttua tälle samalle paikalle, niin tapaatta jotai, josta teillä itsillä ja lapsillanne viimmesiin polviin asti on elatusta'."
"Määrätyllä ajalla menivätki miehet paikalle ja näkivät kasvuja, joita kenkän ei ennestään tuntenut, vaan, joita siitä aikain meillä on viljelty. Missä saman taivaallisen vaimon oikia käsi oli maahan sattunut, siitä kasvo maisia (Indian ohraa), vasemen käden alta papuja ja tupakka itse istumasialta."
Pappi vähän närkästynyt semmoisesta juorusta, jota Indialaisten näytti hänen oppinsa verosena pitävän, lausui kiivaammasti sanoen: "se mitä minä teille kerroin, on pyhää, järkähtämätöntä totuutta, vaan te sen siaan panetta maailman loruja ja tyhjiä valehia."
Näihin papin sanohin vastasivat sille Indialaiset: "näyttää meille, veljemme, kun et olisikan vanhemmiltasi oikein opetetuksi ja ihmisten kanssa elämään neuotuksi tullut. Etkö nähnyt, kuinka kauniisti me sinun tarinatasi kuulimma, niin miksi sinäi et kuule meidän?" Oliki Indialaisilla sillon tapana, jos kuinka mahdottomiaki kuulivat, ei sillä toisen mieltä pahottaa, että sanoivat hänen julkiseksi valehteliaksi, vaan aina sanoivat tähän laatuun: "emme epäile, veljemme, että uskotki itse, mitä kerroit, vaan meillä on se työläs uskoa (eli, meillä näyttää se mahdottomaksi)." Monta muutaki näiden Amerikan metsakkoin kaunista tapaa voisimma nimittää, jota nyt kuitenkan emme tee, koska siitä meillä Kristinuskovaisilla vaan pian olisi hämästystä ja koska itse aineemmeki, tupakankertomus, sitä ei vaadi, eikä suatse.
Amerikalaiset tupakkaa sekä purivat että polttivat. Ylevimmissä tiloissa kävi iso tupakkapiippu, Kalume nimeltään mies mieheltä ympäri, itsekuki muutamia savuja vetäen, sitte toiselle työntäen. Niin sotaan ruvetessä, niin rauhanki teossa ja kun oudot, tuntemattomat tapasivat toisensa, polttivat yhteisestä piipusta keskinäisen suosion osotteeksi, ikäskun eräissä toisissa kansoissa suolaa samasta syystä maistellaan toinen toisensa luona. Jumaliltaan neuoja kysyessä purivat ja polttivat tupakkaa okseelle asti ja toisissa tiloissa nielivät maksaansa kokonaisia tupakkatukkuja, sillä tavalla tunnottomiksi tekeyten.
Esinnä Euroopaan tultuansa tupakka muutamilta pidettiin hyödyllisenä aineena kaikkia tauteja ja kohtauksia vasten. Toiset tämän luulon tyhjäksi nähden taas ylen polkivat tupakkaraukkaa ja pianpa huusivat kaikenlaisia tauteja vaan sikiävän tupakasta. Niin kotvan riideltyä jo viimmen toki enimmiltä päätettiin, kerran tottuneilla ja muuten terveillä ihmisillä tupakasta, kohtuullisesti polttamalla eli nuuskana nautittuna, ei olevan suurta, ei hyvää eikä pahaa terveydelle. Riita'ajalla oliki jo tupakka ennättänyt levetä, että usiammissa maissa miehet ja muutamissa vaimotki polttivat eli kuitenki nuuskasivat, jonkalaista tupakoivaa vaan päätettiinki syyttömäksi, sillä vieläki sanotaan tupakka puruna nautittuna olevan maksalle vahingollinen. Ja kuinka tahonsa nautittuna tupakka ei ole terveellinen niille, jotka vaivataan liialta vereltä, päänpyörryttäjältä, rintakivuilta, reväsimilta ja muilta vatsavaivoilta, eikä ylen laihoillenkan, heikkokuntosille ihmisille taikka jotka paljo sylkielevät polttaissaan. Myös tulisi jokasenki varoa, ei yhtäläiseen poltella eli muulla tavalla tupakoita, eikä heti syömästä päästyä, joka tekee vatsan ruokia huvettamaan kehnoksi. Wasta tiiman eli puolentoista päätä olisi tottuneillaki piippu suuhun olettava ja sama aika syömisen edelläki pitäisi oikuutta myöten piiputta ottaman.
Terveyden hoidosta.
Kerran tupakan kautta tielle tultuamme terveydestäki keskustelemaan jo muistammaki alkuperäsen lupauksemme olleen, toisinaan senki puoltamisesta yhteiselle kansalle muutamia neuoja antaa. Eipä saanut esivanhempaimmekan Mehiläinen alti siitä asiasta huoleton olla, vaan panivat terveyden puolesta hanen välistä pitkillenki matkoille sanoen:
Mehiläinen, meiän lintu!
Lennä tuonne liuottele
Ylitse meren yheksän,
Meri puolenkymmennettä.
Siell' on luotonen meressä,
Mesilampi luotosessa;
Siinä heineä hyveä,
Ruohoa monennäöstä;
Niissä voitehet vakaiset,
Kalsimet alinomaset.
Ryvetä siipesi simassa,
Kasta kaapusi vesissä,
Höyräytä höyhenesi,
Helevässä heinän päässä,
Kukan kultasen nenässä.
Sitte tänne tullessasi,
Saaha saavutellessasi,
Lennä kuun kehrä myöten,
Pä'ivän päärmettä samoa;
Kuusi kuppia sylissä,
Kymmenen kynän nenässä,
Missä mettä, kussa mettä,
Kussa voietta hyveä,
Saaha miehen saamattoman,
Ottoa osattomanki,
Kipehille voitehiksi,
Pahoille parantehiksi,
Kansan kaiken katseluksi.
Niin miksi jo tätä Mehiläistä säästäisin? Menköönpä vaan hänki ja lennelköön tiedustelemaan, jos mitä matkainsa periltä olisi kansan kaiken katsehiksi saava. Ja koska sanotaanki "olevan orahassa oljen alun, varsassa hyvän hevosen", niin katsokoonpa ensityökseen, mitä miesorahan ja ihmisvarsain eli selvemmästi sanottuna lasten hyväksi olisi voittava, aikain äskensyntyneestä eikä heittäen kun viidentoista vuoden vanhana.
Äsken syntynyt lapsi otetaan lämpimään liinavaatteesen ja pidetään silmin pois päivänvalosta. Jos ei liiku eli muuten elämänsä ilmota ja ymmärtäväistä kätilöintä (lasten muoria, barnmoskaa) ei ole saapuvilla, niin tulee sitä seuraavalla tavalla henkiin pyytää.
Waalistunut ja heikko ollen lapsi, ei pidä napasuonta heti poikkileikata, vaan lämminnä pitää. Peräpuolta lyödään kerta keviällä kädellä; suu perkataan jälästä eli liitasta; lapsi pannaan äitin viereen lämpimiin vaatteisiin käärittynä; nenän alla pidetään etikkaa; käsiä, jalanalustia ja selkärankaa harjataan pehmiällä harjalla. Jos napasuoni alkaa tykkiä, leikataan ja sidotaan se 3 taikka 4 tuumaa navasta. Jos lapsen kasvot ovat punasit, huulet sinertävät ja pää ajetuksissa, pitää navasta ennen sitomista vähä verta tipahutella. Waan olisiko vahingosta napasuoni tullut katkastuksi eli epähuomiosta ennen aikaansa leikatuksi, niin pannaan lapsi heti kaulasta saakka lämpimänhaaliaan veteen, siinä harjaamalla että muulla keinolla henkiin pyydettävä, jonka ohessa välistä rintaa käsiläppiällä hierotaan, välistä ylös lämpimästä vedestä nostettuna pirskotetaan kylmällä. Sulan päätä kastetaan saksanviinaan ja saatetaan lapsen kitaan, eikä pidä ennen, jos tiiman päästä, heittää näitä kokeita lasta henkiin saada.
Lapsi elävänä syntynyt oli tapakuolleista henkiin saatu pidetään esinnä vähä aika puhtaassa raittiissa ilmassa, senjälkeen yli koko ruumiin haalianlämpimään saipuveteen kastetulla saksansienillä keviästi pyyhittävä. Samassa katsotaan, jos lapsessa löytyisi mitän vikaa eli loukkausta, joita kuitenkan ei pidä äitin huoliksi ilmottaa, vaan lääkärin eli ymmärtämäisen kätilöimen kanssa niistä keskustella. Wälistä on pää vino, pitkänomanen, jota ei kuitenkan pidä painelemalla ja likistämällä oikaista, koska luonto sen pian itsestänsä tekee. Likistämisistä ja painelemisista vaan lapsi taitaisi saada pahempia vikoja ja pian kuolta'ki, josta oikuutta myöten tultaisi rangastuksen alasiksi eli kuitenki tunnon vaivohin. Waarallinen on myös imiellä, painella ja puristella tyttölasten rintoja, jota sentähden ei pidä tehtää. Tavallisella mahilla jo heti synnyttyä tyttölapsille lemmen nostaa ja pojillenki muita tulevia onnia loihtia, on tuhma taika ja sitäi pahempi, jos lapsen kanssa sen ohessa jollai erinomaisella, rohkiammalla tavalla menetellään.
Pestynä pirostellaan lapsen poimuille mähä nihtiä ihoamista, verestymistä eli sierottumista vasten, napasuoni kiinnitetään uudelleen talitulla lapulla ja siteellä, lapsi puetaan eli kapaloitaan ja pannaan lämpimään vuoteesen äitinsä viereen, vaarinottamalla kuitenki, ettei yötäki siinä makuuteta, koska vaan taitaisi tukahtua. Nihdin siasta sierottumisille kelpaa hienot vehnä (nisu-) eli potakkajauhot, eikä sierottumisia ja verestymisiä niin ilmau'kan lapsen aina puhtaana pidettäissä.
Lapsenvaatetten pitää olla vuodenaikain mukaan lämpimäin, pehmiäin, avarain, eikä neuloilla, vaan nauhoilla kiinnitettäväin. Puettaissa varotaan lapsen pieniä jäseniä loukkaumasta ja jos lapsi kapaloitaan, jota kuitenkan ei pidä kaueinmin kun ensiviikkoina tehdä, niin tapahtukoon kapaloiminen vuoron oikialta puolelta vasemelle, vuoron vasemelta oikialle ja hellitettäköön aina kapalovyö lapsen imiessä eli syödessä. Käsivarret ja rinta pitää vapaaksi jätettää ja lapsi muutamia kertoja päivässä saada aivan irtasna maata. Pää peitetään puuvillakankaasta eli liinavaatteesta tehdyllä lakilla lapsen huoneessa ollen, ulkoilmassa villasella. Lakkeja kuni muitaki vaatteita pitää olla usiampia, sillä lapset hikoilevat runsaasti ja paaduttavat väleen yhdet; vaan aina tulee katsoa, että niin lakit kun mun muutettava puku on kuiva ja lämmin. Wanhemmaksi tullen laitetaan lapselle kolttu, joka vaan ei estä jäsenten vapaa liikuntoa; jalkoja varustellaan pehmeillä, väljillä kengillä eli pieksuilla nahasta. Kun pää alkaa hiuksiltaki peittyä, niin lakkia ei enempi tarvita, jos ei ulkona käyttäissä, jossa kylmän varoksi lämmin lakki pidetään, vaan päivänpaisteessa ja lämpimässä ilmassa kevyt olkinen eli muu aineinen lakki. Hiuksia ei leikata lyhemmäksl, kun kaksi tuumaa hiusmarrosta, kaula pidetään paljasna, paitsi kylmällä, sumusella säällä.
Lapsihuoneen tulee olla avaran, kuivan ja kohtuullisesti lämpimän. Wastasyntyneelle on lämmin kyllä tarpeellinen, vaan sitte lapsen paremmin ilmaa kärsimään totuttua, vähetään lämmintä, siksi ettei juuri palele'kan, Kaikkea ruihua, ryskettä ja hälinää vältetään, mikä mahdollinen, ettei lapsi unissa, taikka ilmanki säikähtäisi. Joka päivä taaskaan ja tuuletetaan huone, joksi ajaksi lapsi muutetaan toiseen. Joka päivä pitää myös lapsi kannettaa vähä aika olemaan, talvella raittiimmassa huoneessa, kesällä ulkoilmassa, ei kuitenkan hiostuneena eli muuten lämpimämpänä. Tällä tavalla harjautuu lapsi ulkoseenki ilmaan ja on sitte ikänsä raitis, virkiä ja kasautunut kovempiaki säiden muutoksia kärsimään.
Puhtaus, pesot ja kylvyt ovat juuri välttämättömiä tarpeita lapsella. Ne parahite estävät rohtumista ja muita vaimoja lapselta. Lapsi puetaan joka päivä puhtaasen, lämpimään paitaan ja muitaki vaatteita muutetaan aina kuten hiestymät, kostuvat eli hierouvat. Haalistuneessa virta-, joki eli sade'vedessä pestään lapsi niin usein kun hiereleksen, vaan ei hiostuneena. Soveliain pesoaika on aamusilla. Pestessä pyyhitään ruumista saksansienillä ja katsotaan, ettei napaside petä. Aikaa voittain totutetaan lasta kylmemmille pesoille, vaikk' ei ole'kan ylenkauan kertaansa vedessä pitämistä. Kylmä vesi, oikein käytetty, vahvistaa ruumiin. Ainaki pitäisi lasta kolmen vuoden vanhaksi niin kaksi kertaa viikossa pestä ja siitä kerran. Kivulaisille lapsille pitää vesi alusta lämpimämmäksi tehdä. Pesosta otettua lapsi kuivataan joutumiseen, ruumista hivutetaan kuivalla liinalla lämpimäksi, lapsi puetaan ja pannaan maata, jos ei jo ole sitänä vanhempi.
Mitä nuorempi lapsi, sitä suurempi unen tarve. Lapsen unta ei millänä pidä häirittää, vaan ei nukkumaanka ylimäärin pakottaa kovalla kiikuttamalla (soudulla, heiaamisella, kätkyttämisellä) taikka unettavaisilla rohdoilla eli lääkkeillä, jonkalaisia ovat valmusiirappi, sensetulsi, (essentia dulcis), väkevänhajuset kukat, paloviina, ollut ja muut senlaiset. Yhtä vaarallinen on pään kynsimisellä ja kutkuttamalla lasta unettaa. Kaikista niistä tulee lapselle vastasia kivulaisuksia, esimerk. halvuu, puistutusvikoja, kaaduttaja ja muita. Sensetulsi ja opioviinat, unettavaisina lääkkeinä lapselle tyrkytettynä, jo ovat lukemattomia ennen aikaansa multaan vieneet.
Terve, ravittu, kuiva ja lämmin lapsi kyllä ilman kaikkia niitäki tarpeensa nukkuu, jos semminki ei ahtailla, piukoilla kapaloilla vaivata. Mutta jos olisi tavallisella nukkuajallaan levoton, pitää se riisuttaa ja tarkon katseltaa, olisiko mitän pistävästä eli muuten vaivaamata, neuloja, tikkuja, pieniä eläviä ja muita senlaisina unen esteenä. Samalla tarkuudella vaarinpidetään, ettei umpi, vihleet, nälkä, märkä, vilu, lämmin, hierelmät ja muut senlaiset rasita lasta. Lääkkeitä vaankan ei pidä joka itkulla antaa, sillä niillä lapsen terveys usein peräti turmeltaisi, ettei enää olisikan lääkkeistä apua. Ynnä mitä jo nimitettiin, taitaa lapsen levottomuus helposti tulla itse ruoastaki, sen sopimattomuudesta eli ylenpaltisuudesta, joka myös on mielessä pidettävä ja autettava. Ravinneena lapsi nukutetaan ei seljällään, vaan kyljellään, levottomana toiselle kyljelle käännettävä. Erivuode lapsella, semminki yötisaikana, on jo senki vuoksi parempi, ettei tukahtuisi eli likistyisi. Ylen lämpimät peitteet ovat terveydelle vahingolliset, pää ja kasvot eivät tarvitse eikä pidä ollenkan peitettää. Paras on totuttaa lapsi kiikuttamatta nukkumaan. Kova liikutus kätkyessä eli käsissäsi on sopimaton ja vastaravinneelle vaarallinen. Wuodetta ei pidä, laittaa valkian, oven eli akkunan ohille, jossa uho olisi vahingollinen terveydelle ja päivän taikka tulen valo tekisivät sitä äiti katselevan lapsen kierosilmäksi. Jos soveliaammalle paikalle vuoteen siaa ei saataisi, niin pantakoon edes jotai estettä valoa eli uhoa masten.
Kahdeksan eli kymmenen tiiman paikoilla syntyajan jälkiin pitää lapsi äitin rinnalle pantaa, olkaan jos ei maitoa. Toisinaan maito ei ilmau kun kolmannella päivällä, eikä kaikitse vielä sillonkan. Kuitenki pitää lapsi rinnalle pantaa, sillä sen tyhjäki imentä jouduttaa maidontuloa ja venyttää nännit ulommaksi ja lapsella itsellä on imentä luonnollinen, mielentehty työ, jos mitän ei saa'kan. Maidon vielä puuttuessa annetaan lapsen ravinnoksi välimmiten teelusikallinen äskenlypsettyä maitoa seotettuna kolmella teelusikalla vettä eli enemmälläki, maidon väkevän ollessa, ja vähällä sokurilla. Taikka ravitaan lapsi vetisellä kauraliemellä maidon siasta. Syntyjäljen hitaammin lähtiessä lisätään vähäsen sokuria, jota äitiä imevä lapsi ei kuitenkan kaipaa, sillä äitin maito kyllä vatsanki tarpeeksi purkaa. Pahoin ja älyttömästi tehty on, lapselle heti synnyttyä vahmempia ruokia antaa, niink. velliä, raavan maitoa ja muita semmoisia, jotka sekä paikalla että vastaseksi saatavat kipuja. Wasta myöhemmin, vatsan paremmin vahvistuttua, saa lapsi niitäki nautita. (Lisää toiste).
Satuja.
1. Simpukka ja Kotka.
Simpukka rukoili kotkaa, lentämään opettamaan. "Jopa nyt peräti luonnottomia pyydät; vastasi kotka, millä lennät siivitön ollen?" Sihen ei tyytyvä simpukka yhä rukoili toista. Niin viimmen sieppasi kynsihinsä kotka, kohosi korkialle ilmaan ja laski sieltä toisen tahallansa lentämään. Waan simpukka suorastaan putosi alla sattumalle kalliolle ja kuoli paikalla.
Elä pyri pyytämähän kut' et voita kumminkana.
taikka
Luonnossansa mies lujempi, tavoissansa taitamampi.
2. Aarre.
Köyhä talonpoika kuolinvuoteellaan kutsu poikansa lähelle ja lausu: "Kohta taidanki erota teistä, jonka tähden teidät olen saapuville kutsunut ilmottaakseni, tuolla pellolla aarteen minulla kätkössä olevan. Sen kyllä löydättä, kun etsinettä." Enempätä ei saanutkan sanotuksi, niin nukku. Waan pojat heti lapio kädessä kaivovat yöt päivät peltoa aarretta etsien. Sitä kyllä eivät löytäneet, mitä käkesivät, mutta pelto kaivamisesta pehmiänä kasvo kolmenkertasesti tavallistansa suhten ja viimmen jopa luulivatki sitä aarretta kuolevan isänsä kuvaellen.
Mainiossa vaarin kullat, pellossa perihopiat.
taikka
Eistyvä elo viriän, laiskat itse lakastuvat.
3. Leiona, Lehmä, Wuohi ja Lammas.
(Phaedr. I. v.)
Lujatpa ei ole liitot mahtavain kera, Toki sen todistava lie satummeki pienonen. Lehmyt ja vuohi ja lammas, sortuja kärsivä, Kera leionan lehossa liittoon yhtyvät. Tavattuansaki kohta hirven aimosen, Neljäksi sen jakasi toki leiona lausuen: "Esikoisen vien m'osan, nimeni kun lie leiona, Ja toisen saan minä, kun olen näin urohollinen, Kolmannen ottava, kun ma lien väkevämpiki, Ja kenpä koskisi neljänteen, sen ei käy hyvin." Hävyttömyys koko hirven niin piti yksinään.
Suomen kansan Arvutuksia.
(Komministeri Liljebladin Lähettämiä Kiannalta.)
1. Tianen tikun nenässä Ruotsin kieltä mängistää.
2. Mink' on seipäät pitimmät, kunka sarvet korkiammat?
3. Mikä tiellä homman komma, mikä viurukka perässä, mikä nytty viurukassa, mikä soilotin sivulla, mikä kaari kaulan päällä, mikä läppä leuan alla.
4. Wiisi veljestä vetää neljää neitosta leviään lietsukkaan, leviästä lietsukasta laajaan lampeen, laajasta lammesta pitkään pönttöön, pitkästä päntöstä verolaukkuun.
5. Kulkee kun kujari, matkaa kun majuri, iän kaiken isvot alla, polven kaiken patvot alla.
Osviittoja. 1. Walkiainen päreessä. 2. Mielen seipähät pitimmät, savun sarvet korkeimmat. 3. Hevonen rekineen värkkineen ja mies reessä. 4. Lypsintä, pytintä, kirnunta, syöntä. 5. Wesi (virroissa ja koskissa).
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Waiva vaaralla eleä, vaiva vaaran liepehellä.
Jopa taisiki olla senlainen ihmiselämä, ettei vaivatonta paikaa löydy'kän, ja siinä kohdassa sanalasku kyllä on tosi. Waan ilman verraillaan sillä niitä, jotka yhä vaivojansa valitellen eivät konsa osaansa tyydy. Senlaisia on monta niistäki, joilla toisten nähden kaikissa on puuttumaton elo ja yltäkylläsyys, jota vaston usiampia alhasimmissa ja vajavaisimmissaki tiloissa näemmä aina onneensa tyytyvän.
2. Wiipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat.
Moni toivottaa sitä, tätä ja kutaki ilman vaivatta saamansa ja, jos saisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Waan tässä luulossaan erehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian hyväki pahaksi muuttuisi, tulis kultaki kuluksi, hopia hylyksi saisi. Waan toimotuksilla ei nähtäisi missän loppua, yhdestä ruvettaisi toiseen, niin äärettömästi. Suurin onnemme on tosiaanki se, että vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamma, mitä toivomma.
3. Ottelivat kerran sanoillaan kaksi miestä, köyhät kumpiki. Waan toinen kuitenki parempi olevinaan sai viimmen toisellensa lausuneeksi: "mikä sinä oletti mokoma; ei sinulla ole mitikanä, mitä taitelisit omaksesi sanoa." Sihen vastasi toinen: "on kyllä ja paljosi, ensksi reppu seljässäni, kädessäni saua ja sitte
Tie käyä, hako levätä, havun vierus viehkuroia."
4. Työlle saatto Wäinämöinen, lauloa lotasemahan.
Wedetään toisinaan laulajoilta niitä vastaan, jotka soimaavat, aikansa tyhjissä loruissa kuluttamasta, niin laulujansaki työksi vertaellen. Toiset taas toisellaki mielellä kuvaelevat tällä sanalaskulla, ei olevankan suuresti apua esi'isäimme työtaidosta, jos ei aikaa voittain itse paremmiksi opita.
5. Pah'on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa.
Muutamassa lossipaikassa lausuttavan kuultu sanalasku. Lossimies yliluomastaan ei tahtonut tutulta herralta maksoa ottaa, johon toinen lausu: "pal? on orja palkatonna jne," ja sen sanoessaan makso hänelle täyden palkan. Eikä vaan pidä'kän ketänä tyhjään vaivata, jos toisella puolella seki on paha, ylellisisti kaikista pienimmistäki vaivoista maksaa, kuten muutamilla rikkailla on tapana. Sillä vaan totutaan toisiltai ylimääräsiä vaatimaan ja asutaan nurjina, kun sitä aina ei saada. Niin on kohtuus tassäki asiassa katsottava.
6. Lempo suota souti, Hiisi hiihtäköön suloa.
Sanotaan välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu.
7, 8. Missä koira vanhaneisi, jos ei juostessaan jälessä.
Itsekunki ikä kuluu työssään, sillä jäljessä juoksemistapa koiran työksi verrataanki. Toisella mielellä taasen sanotaan: Missä koira vanhaneisi, jos ei yksiä jälkiä juostessaan.
Sillä vertailee rahvas itsiänsä senlaisissa laitoksissa, joita usein pitää uudelleen tehdä eli parannella.
9. Käsi kaunihin tekevi, sitä silmä katselevi; suu sanan hyvän puhuvi, sitä mieli muistelevi.
Wertaus, kun kauneita laitelmia nähdään, eli kauneita lauselmia kuullaan.
10, 11. Ei saapa sioa katso, maata kuoleva valitse.
Muutamat sanovat: ei saapa sioa katso, toisit: ei syntymä s. k. yhdellä mielellä kumpasitki. Tällä sanalaskulla välistä armonalasetki itsiänsä kuvailevat, ei olevankan valitsimista, vaan ottaminen, jos mitä saavat; taikka toista sanalaskua myöten:
Käyä käsketyn pitävi, olla nöyrän neuottavan.