MEHILÄINEN V. 1837
Tammikuulta.
Kalevalan Neito.
Läksi Palja paimenehen,
Leena lehmien ajohon,
Kurja karjan katsantohon.
Laski lehmänsä teholle,
Hajasarvet haavikolle, 5
Kultasarvet kuusikolle,
Itse kangasta kapitti.
Käveli kivi kiveltä,
Astu paasi paaterelta,
Sukan mustan mustumatta, 10
Kengän kauon kastumatta.
Yhty yrkä karjahansa,
Lesken poika lehmihinsä.
Yrkä istu tyvellä puuta,
Itse lapsi latvemmälta 15
Kysytteli, lausutteli.
Kysytteli tiekaviä,
Lausutteli matkamiestä:
"Kulitko miun kotona,
Kävitkö Kalevalassa?" 20
"Kulinpa siun kotona,
Kävinpä Kalevalassa."
"Kukkuko käet Kalevan
Kalevalan kuusikossa?"
"Kukkupa käet Kalevan 25
Kalevalan kuusikossa."
"Haukkuko Kalevan koirat
Kalevalan kaivotiellä?"
"Haukkupa Kalevan koirat
Kalevalan kaivotiellä." 30
"Katsoko Kalevan neiot
Kalevalan ikkunoista?"
"Katsopa Kalevan neiot
Kalevalan ikkunoista."
"Mistä tunsit miun kotini? — 35
Mi merkki miun koissa?"
"Siitä tunsin siun kotisi;
Se merkki siun koissa:
Pihlaikko pirtin eessä,
Tuomikko tuvan takana, 40
Koivikko koan perässä,
Kataikko kaivotiellä,
Pyhä tammi tanhualla,
Hete tammen juuren alla,
Kultakansi kattehena, 45
Kultakauha kannen päällä?"
"Mitäpä meillä laaittihin,
Raattihin miun koissa?"
"Survottihin, jauhettihin,
Wielä vettä kannettihin, 50
Neitosia naitettihin
Päitäkassa kaupittihin."
"Kelle myötihin minua,
Kelle kurja kihlattihin?"
"Miulle myötihin sinua, 55
Miulle kurja kihlattihin."
"Äiänkö miusta annot,
Paljoko panit hyvästä,
Kun otit oluen tuojan,
Kannun kantajan valitsit?" 60
"Annonpa minä siusta
Isolle ikiorosen,
Jok' on tarkka askelelta,
Sekä käymähän terävä."
"Wähänpä hyvästä annoit, 65
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit maammolleni?"
"Maammolle maherolehmän;
Se on syömättä lihava,
Koria kostuttamatta." 70
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit veljelleni?"
"Weljelle venopunasen;
Itsekseen sotia käypi, 75
Itse kaupat kaupitsevi."
"Wähänpä hymästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit sikolleni?"
"Sikolle sinervän uuhen; 80
Joka viikko villan tuopi,
Joka kuu karitsan kanto."
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista;
Mitäpä annoit ukolle?" 85
"Ukolle uuen lusikan;
Jok' on tuotu tuolta maalta,
Ulompata uitettuna."
"Wähänpä hyvästä annoit,
Pikkaraisen kaunihista; 90
Mitäpä annoit äämmölleni?"
"Äämmöllesi vaskimaljan;
Tuletta tuvassa käypi,
Walkiatta vailehtivi."
"Wähänpä hyvästä annoit, 95
Pikkaraisen kaunihista;
En lähe minä siulle."
"Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Isosi ikioronen 100
Soti tiellä sortuohon,
Kaatuohon kauppatiellä,
Kauppa'aikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista; 105
Maammosi maherolehmä
Wasoillensa vaipuohon,
Kiulullensa kirmotkohon,
Lypsyaikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin, 110
Pikkaraisen kaunihista;
Weljesi venopunanen
Halki juoskohon hakohon,
Poikki pohja katketkohon,
Soutiaikana parassa! 115
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Siskosi sinervä uuhi
Willohinsa viipyöhön,
Karvohiinsa kaatuohon, 120
Willa'aikana parassa!
Kun vähä hyvästä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Ukkosi uusi lusikka
Kahtialle katketkohon, 125
Poikki ponsi lentäöhön,
Syöntiaikana parassa!
Kun vähä hyvastä annoin,
Pikkaraisen kaunihista;
Äämmösesi vaskimalja 130
Kivehen kilahtaohon,
Poies pohja puhetkohon,
Juontiaikana parassa?"
Toisintoja. v. 1. Läksin Paljo p. v. 4. Laskin lehmäni l. v.7—9 I. k. kapitin, Kävelin k. k., Astun p. p. v. 11. K. kannan k. v. 12, 13. Y. y. karjahani, L. p. lehmihini. v. 14—16. Istutin t. p., Istuin latvaksella. Istu sie t. p., Minä lapsi latvemmalla, kysyttelen jne. v. 17,18. K. tienkäviän, L. matkamiehen. v. 24. K. kankahalla (kangasmailla), v. 39—46. Risti riihen ikku- nalla, Kuusikko kujasten suussa, Tammi keskitanhualla (T. keskellä pihoa), H. t. juuruella, Siellä siikaset kutevi, Särköset särettelevi. v. 51, N. myöksenneltiin. v. 53. Kellenpä minua myötiin Kelle lie minua myöty. Kellen milma kaupittihin. v. 54. K. k. kaupittihin. K. k. Utuna. v. 55. Myötihin sinä miulle. Silmä miulle kaupitt. v. 57. Mitäpä m. a. Minpä sie m. a. v. 60. K. k. parahan. v. 62—64. Isolles (Isolleis) isosen ruunan; Pirtin päältä heinät syöpi, Taivahalta veen vetäpi (Ween pilvistä vetäpi), v. 66. P. kaunosesta. v. 68. Maammolles (-leis) mahovalehmän (matikkalehmän). Maholehmän maammollesi, v. 69,70. Jonk' ei syöen syömät puutu, Juoen juomiset vähene. v. 74. Weljelleis sotivenosen (vesiheposen). v. 80—82. Sikolleis sinisen uu.; Joka vuosi (vuotta) vuonan t., I. k. k. kantaa. v. 85. M. a. vävylleni. v. 86. Wävylle varilusikan. v. 91. M. a. minnälleni. v. 92. Minnällesi v. M. kultastaltsan. M. kultabratinan. M. ruskian staltsan. v. 93-94. Itse ottapi olosen. Eikä syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene. v. 98. Kun vähän siitäi tuli. v. 100—103, Taattosi isonen ruuna, Wainotiellä vuipuohon, Wainoaikana parassa, Waollensa vaipuohon, Kyntoaikana parassa. v. 106. Maammolla mahovalehmä. v. 107—109. Rengillänsä (Rengin päällä) riutuohon, Kapallahan kaatuohon, Lypsykesässä p. Metsän rikka rikko'ohon, Metsän karhu kaataohon, Maitoaikana p. Tulko nuorin nostettava, Tervaköysin temmottava; jne. Wasohinsa (Wasikkoihin). v. 112—115. Weljesi sotivenonen (vesiheponen) Kohti juoskohon kiveä, Halki maista, poikki soista, Koskiaikana (Kutuaik.) p. (Parassa sotikesänä). v. 119—121. Wuonihinsa vuotuohon (voipuohon), Kaatuoon (kaotkoon, katoohon) karitsohinsa, Keskellä kerintäajan. v. 124. k. v. 86. v. 126. P. ponnesta katetko. P. kanta katketkohon. v. 130. k. v. 92. v. 131,132. Kallioon kalahtaohon (Kalliohon kaatuohon), Halki kirvotko kivehen.
Jälkimaine. Tämä Karjalan naisten laulu taitaa olla jotensaki täydellisnä tässä luettava, koska onki kerätty kyllä kymmeneltä, jos ei usiammalta laulajalta. Palja (v. 1.) näyttää olevan vanhanaikanen naisnimi. v. 17. tiekäviä, tien käyntiä, kulkua, matkaa; Nimennästä: kävi, Hall. kävin. v. 35. osottaa usiampia erikotia eli taloja Kalevalassa (Kalevan kylässä) olleen. Muuten tytön ei toki olisi tarvinnutkan Yrkää erittäin kysyä, jos hänenki kodissa kävi, jo kaiketi kuultuansa, Kalevalassa käyneen. v. 45,46. todistanevat, ei vaan aivan kehnoina Kalevalassa eletynkän. v. 62, 68, 74, 80, 86, 92. luettelevat tavallissimmia lahjoja, joita sihen aikaan sulho morsiamensa vanhemmille ja heimolle anto, ja joilla sitte moniki taisi luulla ostaneensa naisen, jos vaan myöntyisi tämä itse sulholle menemään, jota nykynen Kalevalan tyttö ei kuitenkan uhannut tehdä. v. 75. näyttää sekä sodasta, että kaupoista huolta olleen Kalevalassa. v. 86. sanotaan myös: Waarille värilusikka, jonka toisinnoissa unohdimma mainita. Wärilusikka, maalattu, (kuvilla kaunisteltu?) lusikka. v. 91. Äämmölleni, eukolleni, isoäitilleni, muorilleni. v. 93,94. osottavat saman maljan niin hohtaneen, ettei tulta tarvittukana, pimiässä sen kanssa tuvassa käyden. Waalehtii, välkkää, hohtaa (?). v. 126. ponsi, varrenpää.
Ylistysruno Kirjavaiselle.
Mulla ompi muistossani,
Pantu tallelle paperi,
Isännistä entisistä,
Joita palvelin pahassa
Piennä poikareppanana. 5
Sillon tulin tuntemahan,
Kuka se on kunnon miesi,
Orjallensa oivallinen,
Huolellinen huonommasta;
Minkä minunki kohalle. 10
Ensin kiitän Kirjavaista,
Jok' on tuolla Jussilassa,
Lesken kanssa Leskelässä,
Sillä Hintikan sialla,
Taarast' vainajan talossa. 15
Sepä siunattu isäntä
Kanto murhetta monesta,
Palkollisesta pahasta,
Samate kun Sadan miesi
Wapahtajalle valitti, 20
Että tekis terveheksi,
Parantaisi palveljan.
Mutt' on vielä muistossani
Sekä mielessä minulla,
Kun tämä tuli talohon, 25
Sai isäksi itkeville,
Lasten orpojen osaksi,
Lesken leivän jatkajaksi
Jo oli lopen loppumassa,
Leivän kanta katkemassa, 30
Talo mänössä takasin;
Oli se oravan velassa,
Käpyniilon käskyläissä,
Kaikki kartano lamassa,
Katot maahan kaatumassa, 35
Seinät tuskin seisomassa.
Työkalutki kaikki tyyni,
Wanhanaikaset asehet,
Oli kerran kelvottomat.
Saatua saman isännän 40
Talon huonon hoitajaksi
Elon vaivasen varaksi,
Oli leipä oivallinen
Lasten eissä ja isännän,
Entä samate emännän. 45
Päästi talon petäjästä,
Laitto lahojen sialle
Uuen kartanon komian,
Jossa joukolla asuvat,
Leivän lietämät mahaansa, 50
Armon isän antamasta.
Kaikki kalut oivalliset
Puusta, rauasta rakensi,
Joilla kehtaapi kelata,
Tehä työtä tyylillensä. 55
Poikapuolensa opetti
Nikkariksi, maalariksi,
Kalun kaiken laittajaksi,
Siunais käytöksen siveeksi
Niin hän otti orvon itkun, 60
Poies pyyhki kyynelensä,
Muutti murehcn iloksi,
Ehti orpojen isäksi.
Ompa isä oivallinen
Ollut opilla hyvällä, 65
Kaunehilla käytöksillä,
Taitavammilla tavoilla;
Isä ollut orpolasten,
Turvattomien tukia.
Jälkimaine. Woi jos kylläki monta talonpoikaa olisi Suomessa, jotka ansaitsivat samanlaisen kiitoksen, kun nykysessä runossa Kirjavainen on Rautalammin kiitettävältä runojalta, Ihalaiselta soanut!
Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.
[Ruotsin kielellä 1759 nimen tietämättömältä mieheltä kirjotettuja, sitte muilta lisättynä, suomennettavaksi ja tähän pantaviksi hyväntahtosesti Braahen kaupungin arkiivasta minulle lainatuita.]
Neljänneksen matkaa valta maantiestä, joka kiertää Pohjalahden itäsiä rantoja, on Braahen kaupunqilla alansa ja asemensa meren rannalla, kylläki ihanalla paikalla. Turusta lasketaan tänne 70 penikulmaa, Oulusta 8,5 ja 15 penik. likimmäisestä merentakasesta Ruotsin kaupungista. Muita likimmäisiä kaupunkeja ovat Suomen maassa, lounaista suuntaa Pohjalahden rannalla, Kokkola, 14 penikulman päässä, ja maan keskellä kaakon alla, 30 penikulman takana Kuopio; Kajana itä-kaakon alla, 18 penikulman päässä. Isoja jokia juoksee noin kolmen penikulman päässä; pohjaspuolella Siikajoki, Pyhäjoki eteläpuolella. Kumpasetki nämät saavat alkunsa maaseljältä Paltamon, Iinsalmen ja Pielaveden rajoilta ja juoksevat nimistensä pitäjäin halki päästä päähän, mutkinensa kyllä kahdenkymmenenki penikulman pituisia.
Braahea kutsutaan myös Salosten kaupungiksi, koska on Salon pitäjässä. Se seisoo pian neliskulmasella kunnaalla, lahden päässä, kahden niemen eli saarennon välissa. Sama kunnas oli muinen kolmelta puolelta veden sisässä ja vaan siitä kulmasta, jolla nykyään kirkko seisoo, manterehen liitetty. Idästä länteen, taikka maatullista meritulliin, on kaupunki 700 kyynärää leviä ja 850 k. pitkä etelästä pohjaseen. Wiimmesen palon jälkeen jaettiin kaupunki yhteenkolmattä kortteliin, kymmenellä suoralla kadulla. Sitä ennen oli käynyt neljä ristikatua kaupungin halki, kaksi pitkin, kaksi poikki, ääritse toisia. Talojen ja taloasemien luku on 100, sekä suurempain, että pienempäin.
Kaupungin alku on ollut seuraava. Neljänneksen päässä kaupungista ja puolen sitä matkaa vanhalta Salon kirkolta on lahti, johon ennen vanhaan oli kauppalaivoja purjehtinut niin omasta maasta, kun monesta ulkomaanki kaupungista, Inkeristä, Wirosta, Lyybekistä, Norkyöpingistä, Kemistä ja Turusta. Myös Tukhulmista oli tavallisesti kaksi laivaa vuosittain tullut. Lahta ruvettiinki pian erityisellä nimellä, Satama-lahdeksi kutsuttamaan, ja niinkun muuallaki enimmästi on ollut samanlainen kaupunkien alku, sikesi tähänki esinnä markkinakylä, nykysin Braahen kaupungin alku.
Nykyään on mainittu Satamalahti niin matala, ettei ole pienimmilläkän aluksilla vettä tarpeeksi ja oli sama mataluus ruvennut jo niinäki aikoina haittaamaan, joina Kreivi Braahe hallitsi Suomen päällyksenä. Sentähden juuri käskiki Kreivi[1] uutta, soveliampaa markkinapaikkaa näillä seuduin etsiä. Etsiöilla oli esinnä mielessä valita se lahti uudeksi markkinapaikaksi, jonkin rannoilla Salon kirkko ja Kuljun talo seisovat ja jota siitä Salon eli Kuljun lahdeksi sanotaanki. Waan tarkemmin mittaamalla, naaraamalla päättivät nykysin Braahen lahden soveliaammaksi. Niin muutettiin markkinapaikka Satamalahdesta Braahen lahden rannalle, johon kohtaki monta työmiestä asettautu elämään ja johon muonna 1650 eli 1652 alotettiin kaupunkia rakentaa. Suurta työtä ja kulua ei mahtanut olla'kan ensimmäisistä huoneista, koska väkevä hirsimetsä kasvo aivan paikalla. Jo v. 1649 oli esivallan suostunta kaupunkitekoon saatu ja samassa maitaki kaupungin hyväksi. Waan Kaarlo XII:n hallitessa hävisivät sotaaikana kaikki kirjat kaupungin eduista ja vapauksista. Palon ja Savolahden kylät olivat esinnä kokonansa annetut kaupungin lääniksi, mutta Kajanan herranmaan ruunulle jällen otettaissa, meni näistäki Braahen alusmaista enin osa takasi, ettei jäänyt kaupungin hyväksi, kun yksi Ylitalon maa Palosta, Niittysaari (Engholma) ja puoli Lankilan maata Savolahden kylästä, jotka yhteensä tekevät yhden mantaalin. Mainituista taloista oliki Braahella enin osa ensimmäisiä asukkaitansa.
Ylitalo oli vanhastaan ollut Palon kylän sisässä, vaan tullut jo ennen kaupungin hanketta muutetuksi törmälle maapuolin kaupungista. Paikalla oli sitä ennen Lappalainen Sovio asunut, josta Ylitaloa toisella nimellä ruvettiin Sovioksi kutsuttamaan. Ylitalon eli Sovion senaikuisen isännän nimi oli Pertti. Talonsa muutettua viljeli hän vanhoja maitaan Palossa, jotka sitte kuitenki aikaa voittain Pakolaisilta omistettiin. Pertillä oli kaksi poikaa Mikko ja Matti. He isän kuoltua jakavat Sovion maan kahdeksi. Juuri heidän aikoinansa sai kaupunki alkeen, johon sitte heidänki majoinensa, perehinensä piti muuttauta, ettei jäänyt entiselle asuntopaikalle, kun navetta jälkeen, jota päälle sadan vuoden latona pidettiin. Osa kaupungista ja eteläpuoli kirkkomaata olivat ennen Sovion talon peltona.
Matti Soviolla oli vaimona Dordi (Dorothea)? Mattilanperän talosta,
Salon pitäjätä. Hänestä sai neljä poikaa, Matin, Mikon, Hansun ja
Juosepin, joiden kautta Sovion suku levesi Braahessa sekä ulommaksi.
Toinen veli Mikko oli naimisissa Kaarina Aukterin tytär Duelin kanssa.
Heillä synty kaksi tytärtä, Liisa ja Kaarina, joiden lapsia myös iso
osa Braahen ensimmäisiä asujamia oli.
Sovion sukua ovat vielä nykysetki Braahen alle kuuluvan Sovion talon omistajat, Soveliukset. Sotapapin Juosepin Nyenissä sanotaan olleen ensimmäisen, joka, ei kyllä someliaaksi isiltä perittyä Sovion nimeä katsoen, muutti Soveliukseksi. Niin siitä rupesi veljensä Hansunki poika, Juhana, itsensä Soveliukseksi nimittämään.
Niittysaaren maalle tulee puolineljännes luoteista suuntaa kaupungista. Minne siitä entiset asukkaansa muuttvat, ei tietä, vaan ei näytä heistä ketänä kaupunkiin ruvenneen.
Lankilan talopuolikas on eteläänpäin kaupungista. Kaupungin maaksi talon annettua muuttiki kaupunkiin poi- ka Henrikki Lankila. Samaa sukua ovat vieläi nykyset Lankeenit. Waan itse Lankisan maa joutu noin muonna 1750 Braahen Porimestarin palkan avuksi.
Näin olemma nimittäneet muutaman osan kaupungin ensimmäisistä asujamista. Waan muualtaki, niin maalta, kun ulkokaupungeista muutti kansaa Braaheen. Semmoisia tulokkaita olivat, paitsi muita nimittämättömiä:
Olli Kittilä, Pyhäjoelta Hourulasta. Jälkiset muuttivat nimen Strömiksi.
Juonas Skytte, nikkari, Saksanmaalta, Braahen ensimmäisen Porimestarin
Korten seurassa tullut. Hänestä levesi Skytten suku Suomeen.
Hansin Forbus, mainitun Korten kirjottaja.
Matti Koisala, Salon kylästä, nykysin Kosanterin suvun esi'isä.
Pietari Kello, Kellon kylästä Iistä. Nimen vaihtovat perilliset
Kelliiniksi.
Gustau Öörni, Saksasta tullut, Korten neuloja, sitte Raatimies
Braahessa. Öörniläisten sukuisä..
Antti Alffi, Korten tynnyriseppä, Saksasta.
Junelius eli Junninen, Junnilan talosta, Wihannin kappelista.
Myöhemmin tuli monta muuta sukua, niinkun Krankka 1670, Karleeni,
Kokkolasta, vaan Saksalaisista esi-isistä, 1695, Jurvelius, Oulun
Porimestarin poika, Niska, Hourula eli Houreeni, Kinnunen eli
Kindmanni, ynnä muita. Waan muita leviämpinä ovat aikoinansa olleet
ja osittain ovat vieläki Braahessa suvut: Alholma, Bergi, Bogmanni,
Branderi, Durkmanni, Ervasti, Forbus, Freitagi, Friimanni, Hedmanni,
Holma, Jurvelius, Kaisula, Karleeni, Kröögeri, Lakke, Lanki, Laureus,
Montiini, Nordbergi, Sepilius, Sovio eli Sovelius ja Öörni.
Kirkollisista asioista.
Sanotaan jo v. 1622 jonkunlaisen kirkkorakennuksen Braahen paikalla syntyneen, joka kuitenki mahto olla kovin kehno, koska ei täyttä kolmekymmentä vuotta myöhemmin, taikka v. 1651, uusi puukirkko laitettiin, joka vieläi seisoo. Siinä on pönttö tammesta monilla kuvaveisteillä, jotka Franskan maasta tullut, Oulussa asuva kuvaveistäja, Mikko Mikon poika Balti, Porimestari Korten kululla ja toimittamalla v. 1655 laitti. Toisia kuvaveistejä löytyy kuorissa, Altarin vaineilla, akkunain päällisillä ja muualla kirkossa, joita sama Porimestari ja muutki, niinkun Tulli-päällys Kaarlo Krankka, Raatimies Henrikki Forbus, Porvari Henrikki Groo, Mikko Pertunpoika, Kaarina Aukteritar ja Juhana Mikonpoika vuosina 1669, 1670 ja 1673 teettelivät.
Ennenkun Braahen ja Salon seurakunnat määrättiin yhdeksi kirkkoherran alaksi tuli Braahen papille saatavansa ainoastaan kaupungista ja kaupungin alasinta Palon ja Savolahden kylistä, jotka, vielä kaupungista erottuansaki, kävivät Braahen kirkkoa ja maksovat Braahen papille.
Kohta alussa oli Kreivi toimittanut urkunistanki Braahen kirkolle. Ensimmäinen pieni urkulaitos oli Korten toimittamasta. Suurempi ja täydellisempi saatiin kirkkoherra Gabrieli Westsynthiuksen aikana, joka kuitenki 1714 vuoden sodassa jälle hävisi. Ensimmäinen urkunista oli Sakarias Palmu, jälkeenpäin raatimieski Braahessa. Sillon makso kaupunki 40 talaria hopiossa vuosipalkaksi urkunistallensa, jolle myös Salon ja Siikajoen sillon vielä yhdistetyistä pitäjistä tuli kaksi kappaa jyviä joka talosta vuosittain.
Sittekun asukasten luku Braahen kaupungissa tuo tuostaki eneni ja kaupunki muutenki oli tullut parempaan voimaan, määräsi esivalta 18 päivänä Maaliskuuta 1689 emäkirkon oikeuden Salosta Braaheen muutettavaksi. Samassa määrättiin että 140 savua Salon seurakunnasta Pattijoen ja Olkijoen kyläin kanssa tulisivat iäksi päiväksi olemaan Braahen kirkkoherran alaa, vaan muut 260 savua eroamaan Siikajoen pitäjän hyväksi.[2] Sihen asti oli seurakunta itse valinnut pappinsa, mutta sitte tuli kirkkoherra esivallan mäarättäväksi.
Wanhoista kirkon tarpeista lienee nimitettävä kullattu hopiainen altarimalja, kahda'päin leviä, keskipaikalta hoikka. Sen on keskipalkalla koru, jonka pienoilla luetaan novinr. Sama malja on nyt uudistettu, kuitenki mainitun korun särkemättä.
Ennen pidettiin joka kolmantena sunnuntaina ruotsalainen kirkonmeno. Sitte, seurakunnan anottua ja Konsistoriumin sihen suostuttua, sääti esivalta 19 Heinäkuuta 1737 ruotsalaisen jumalapalvelon joka sunnuntai pidettäväksi, ei kuitenkan niin, ettei suomalaistaki pidettäisi. Waan ruotsalainen ehtosaarna muutettiin pian jälle suomalaiseksi.
Ensimmäinen lastenkoulu Braahessa tuli kohta kaupungin alussa toimeen. Kouluhuone seiso maalle'päin torista ja raastuvasta. Sitte rakettiin 1693 vuoden paikoilla uudet koulun ja opettajan huoneet kadun kulmaan länsi- puolella kirkkoa, jonka siaan taasen v. 1757 uusi kaksikertanen kuoluhuone kaupungin kululla rakettiin.
Hallintoasioista.
Kreimi Braahe piti siitäi hyvin huolta, saada kohta alussa ymmärtäväisiä miehiä uutta kaupunkiansa hallitsemaan, tukemaan ja kartuttamaan. Niin sääti raastuvan oikeuden v. 1650 Saksasta tulleella Porimestarilla ja muilla kunnollisilla oikeuden jäsenillä. Nykyään kuuluu sihen Porimestari, Notarius ja viisi Raatimiestä. Myös pykäytti Kreivi ensimmäisen raastuvan ja varusti sen tornilla, tiimakellolla, soittokellolla, monilla kuvalaitoksilla ja sakaralauteilla. Waan tämä raastupa palo 1714 vuoden vainossa, jonka jälkeen 1729 uusi kaksikertanen raastupa laitettiin, seit torniniekka ja kellolla, jolla on kaksi virkaa, sekä soitettava, että tiimoja lyövä. Waapunaksi Braahelle anto Kreivi osan omasta kreivillisestä vaapunastaan, kypäripäisen ratsastajan miekka kädessä, jonka ympärillä on luettava SIGILLIUM CIVITATIS BRAHE.
Kaupunkiin laitettiin kaksi tullia 1670 muoden paikoilla. Toinen niistä oli itäpäässä kaupunkia, maantien suulla, toinen länsipuolella, laiturin vaiheilla rannalla. Tullivirkaa toimittivat yksi tullipäällys, yksi kirjotusmies ja kaksi etsiätä. Ensimmäinen postikontuori Braahessa sai v. 1684 toimeen.
Kaupungilla ei ole ollut minkänlaisia parempia varustuslaitoksia vihollisia vasten. Niin kauan kun merivesi vielä enimmäksi osaksi piiritti paikan, oli sillä kulmalla, josta maantie kävi ulos, eräs kahdeksaseinänen torni kahdeksalla rautakanunalla, vaan jotka Kyrön tappelon jälkeen 1714 Kajanin linnaan vietiin. Näyttää kun olisi mainitulla tornilla kanuninensa ollut mielenä sotaaikoina esteskellä pienempiä vihollisjoukkoja maapuolin kaupunkiin pääsemästä. Sillä semmoisista oli, vieläi kansan keskessä käyviä tarinoita myöten, toisinaan kylläki hätää. Kerranki oli joukko vihollisia tullut ja, ei suoraan kaupunkiin päästen, majautunut Salon lahden viereen niemelle. Illasta polttivat nuotioita ja nukkuivat ohelle. Waan jonkun ajan nukuttuaan sammuivat valkiat. Kaupunkilaiset sen havaten riensivät paikalle ja surmasivat tykkynäan koko joukon. Niemellä on siitä seikasta vieläki nimensä. Toisen kerran oli taasen eräs semmoinen joukko, rosvottuaan kaupungin ympäristöllä maataloissa, ottanut kaksi poikaaki ja matkaansa vienyt Braahen edustalle, saarelle, johon yötyvät. Yöllä heräsivät pojat ja nähden nukkuvan rosvoajansa, riensivät rannalle, lykkäsivät ulos kaikki veneet ja astuivat itset viimmeseen, niin pois saarelta soutaen. Waan ennen kun ennättivät ulommaksi päästä, oli eräs rosvoista herännyt ja nähden ei poikia missänä, hänki rannalle juossut. Wenettä ei saaden lähti uimalla jälkeen. Mutta vanhempi pojista souti kykenemiseen ja kehotti nuorempaa airolla saavuttavaista uimaria päähän takomaan, jonka tekiki sillä onnella, että pääsivät hädästä ja orjuudestansa.
Wuonna 1760 ei ollut kaupungissa muuta sotaväkeä, kun mitä Braahen omista porvareista juhlallisiksi näytteiksi jalkeelle pantiin, 16 ratsasta ja 70 jalakasta sotapuvussa, ehkä ilman kivärejä, jotka sitä ennen olivat vainoaikoina menetetyt. Oli myös sillon kaupungilla neljä rautakanunaa jalkoinensa. Ne oli kuningas 1741 vuotisen sodan aikana lahjottanut. Sillä kun Brahelainen laiva, jonka ruunu oli vuokrannut, usiampiaki kanunia ja muita sotatarpeita sillä Suomeen lähettääksensä, särky Hevopään karilla neljä virstaa kaupungista, eikä saatu muuta korjatuksi, kun mainitut neljä kanunaa; niin saivat sitte neki kaupungin hyväksi jäädä, vaittei niin ensin ollutkan aiottu.
Elokeinoista.
Paras saaliinsa Braahella on kaupasta. Maatavaroita keräytyy Siikajoesta, Salosta, Pyhäjoesta, Kalajoesta, Iinsalmesta, Kuopiosta, Wiitasaaresta ja muistaki rajimmaisista Savon pitäjistä. Kotipuolimmaisista pitäjistä tuodaan voita, talia, juustoa, tervaa, rukiita, ohria ja humaloita, vaan Savosta erittäinki rukiita, pellavia, hamppuja, humaloita ja karjanantia. Pyhäjoen sahasta tulee lautoja, kuitenki enemmin kotitarpeiksi kun mainittavasti ulkokaupaksi. Toinen laillinen saha Piehengin joella on jo rappioon tullut ja metsäki ympäriltä hävinnyt.
Kauppa'aluksia raketaan Braahessa kotirannalla ja sopii niitä tehdä, jos usiampiaki, yhtenä aikana. Tavallisesti yhdytään niiden teosta urakkakauppaan Salon miesten kanssa. He keralla ottavat omasta metsästään kaikenlaisia aineita ja tarpeita hankkijaksensa. Laivoja on tavallisesti viisin kuusin eli usiamminki kaupungilla.
Satamassa ei ole erittäin moitittavaa; ennen vanhaan oli se varsinki hyvä. Pienemmillä lasteilla tultiin aivan laiturin viereen ja suuremmillaki oli vettä tarpeeksi, pari jousilyömää rannasta. Nykyjään on kuitenki satamaranta mataltunut, että pitää suurempain lastien olla 2,3 ja 4:ki virstaa rannalta ulkona. Mutta sielläki ovat laivat merituulilta rauhassa. Ruotsin pääkaupungissa käydään yksillä laivoilla toisinaan kolmastii kesässä. Waan useinki tahtoo kesken jäädä kolmas reisu, koska 5, 6, vaan välistä 8 eli 10:ki viikkoa hupenee yhdellä Tukhulmi-matkalla.
Laivaretki satamasta lähtien ja Ahvenamereen asti on seuraava. Ensin purjehditaan puoli penikulmaa rasteja myöten paakulle asti, lounaista. Siita sivukuljettua pidetään merkkinä sama paakku ja kirkon torni, jolla tavalla vältetään karipaikat ja tullaan 2 penikulmaa kaupungista. Siitä lasketaan länsipuolelle ja haminoitaan, jos halu ja tarve. Edelle'päin retkeytään länsipuolista Korkkaa, tullaan Jeulen lahteen ja Öregrundin sekä lähellisen saarikon läpi Ahvenamereen.
Kaupungilla on pian alusta alkain ollut pikiruukki, ensin
Pitkäluodolla, sitte satamarannalla.
Kaupan ohessa on kaupungilla vähin peltoja niitty- viljelöäki. Myös kalastetaan lahellisissä laksoissa ja ulompanaki nuotalla, verkoillä, rysillä, koukuilla ja talvella pyytään mateita sekä muita kaloja, vaan ylen vähä nuotalla talvisaikoina. Kesällä saadaan lohia, ankeriaita, haukia, harria, siikoja, ahvenia, kiiskiä ja silakoita. Syyspuoleen on kalastajilla tapana mennä öiksi merelle, louheille ja kareille, penikulman ja puolentoistaki päähän kaupungista. Siellä pyytävät silakoita verkoilla ja sanotaan näitä kalapaikkoja yhteisellä nimellä pauhoiksi, luultavasti sentähden, että meren aallot mainittuja kiviä vasten yhtäläiseen pauhaavat. Semmoisia pauhoja ovat Pohjanklupu, Etelänklupu, Kallapauha, Jyry, Pimiä, Helssari ynnä monta muuta. Tästä silakkapyynnistä on kaupungilla suolakalaa omiksi tarpeiksi ja vieläpä vähin myöksennellä'ki. Yhteisesti valitetaan kuitenki kalavetten muinostansa suhten huononneen, sillä muinen oli Braahesta paljo kaloja myöty. Hylkeitä ei enää pyytä, vaikka kuitenki kaupunki pitää kaksi hylkeenpyytäjää, erittäin sentähden, että hävittäisivät ja ajaisivat hylkeet pois näiltä vesiltä.
Ilman jo nimitettyjä elokeinoja eletään käsitöillä, työmiehinä, merimiehinä ja muilla, millä mikä.
(Lisää toiste).
[1] Yli kaikkein muiden maanpäällysten on Kreivi Pietari Braahe ansannut kiitoksen Suomalaisilta. Kahdestiki oli hän Suomen päällyksenä, ensin 1637—1640 ja toisen kerran 1648—1650. Kummallaki ajalla kartutti hän paljo hyvää Suomelle. Hänen aikoinansa synty usiampia kaupunkeja Suomeen, kun kyliä monen muun aikana. Niin Sordavala v. 1640, Kristiina, Braahe, Kajana ja Hämeenlinna vuoden 1650 paikoilla, Pietarsaari 1653 ja ehkä Haminaki yksinä aikoina. Hän myös ensin sai uuden Akademian Suomeen ynnä monta muuta hyödyllistä laitosta, joidenka tähden syystä häntä Maanisäksi mainittiinki.
[2] Pohjanmaan neljä vanhinta pitäjätä ovat Kemi, Salo, Pietarsaari ja Mustasaari. Kustaki näistä synty aikaa voittain eripitäjiä, vaan ei käynyt yhdenkän niin onnettomasti, kun Salon, joka oikein sikiöiltänsä syötiin. Wiisi sataa vuotta tästä takasin oli eteläpuoli Oulun lääniä ja koko Kajanin lääni Salon pitäjätä. Käytiin sillon kolmen ja neljänki kymmenen penikulman päästä pappia kuulemassa. Kajanilaiset esinnä muutaman kymmenen penikulmaa jokia ja järviä matkattua heittivät sitte veneensä Oulujärven länsipäähän, josta paikkaa vieläi Wene'heitoksi sanotaan. Nykyset Limingan, Oulun ja Muhoksen, Paltamon, Sotkamon ja Hyrynsalmen pitäjät erosivat Salosta v. 1490, Kalajoki 1525, Luoto ja Pyhäjoki 1573, Siikajoki 1689. Niin sanalaskua myöten jäiki veitsi jakajan kätehen Salolle, vielä emyytensäki Braahelle menetettyä.
Liikunnosta ja levosta.
Ihminen on luotu liikkumaan ja kasvoinsa hiellä elatustansa hankkimaan. Ja onki tämä hänelle onneksi. Terveyttä seuraa lepo, tytymäinen mieli, rauhallinen uni terveys ja pitkä elämä. Kohtuullinen työnteko vahmistaa ruumiin, virkuttaa veren ja muut ruumiinnesteet, estää monet taudit tulemasta ja parantaa tulleetki. "Uutteruus ja kohtuus, sano entinen mainio viisas, ovat kaksi parasta lääkäriä, joka vain niitä seuraa, harvoin kolmatta kaipaa." Waikka kyllä herrasväki muuten paremmin terveyttänsä puoltaa, niin näemmä kuitenki talonpoikasen rahvaan aina elämän terveempänä voimallisempana ja raittiimpana, johon ainoana syynä on näiden töisevyys ja kohtuus nautinnossa. Köyhyyttä ja vajavaisuutta on moni kehunu rikkautta paremmaksi ja pianpa onki syy kehua. Alituiseen istuntaan vi raltansa vaaditut tekevät hyvin, jos he edes tiimankaan päivässä ovat liikkeellä. Kovin raskasta, ylimäärästä työntekoa emme kuitenkan kiitä terveelliseksi. Semminki heikot, kivulaiset ylen nuoret ja kovin vanhat pitäisi siitä armah tettaman. Werisylkyset, keuhkotautisia, sydäntykyttäjältä ja suolirevenneiltä vaivatut, rujot, rammat ja muut senlaiset varokoot itsiänsä kovista nostamista; kehnorintaset erittäin sulattamien metallojen höyrystä, kalkin ja kivien tomusta. Töitä ja toimia seuraava levollinen uni tekee ihmisen tulevihin töihen soveliaaksi. Jota raskaampi työ, sitä suurempi unen tarve. Raittiille, terveille ihmiselle on kylläki 6:den eli 7:män tiiman unesta; nuoret kasvavat lapset, heikot ja kivulaiset nukkukoot kauemmin. Unen kaipuussa ovat liikunto, toimi, tytyväinen mieli ja hyvä omatunto paremmat kaikkia muita unettavaisia aineita. Ylellinen valvonta on kovin määrällinen työttömällenki, vielä vaarallisempi töissä rasitetuille. Liika syöminen ja juominen iltasilla tekee unen levottomaksi samoin lämpimät ja pehmiät eli kylmät ja kostiat vuoteet. Painaja join muutamia rasittaa, ikääskun rinnalle polkisi, ei ole muu kun äkkiä tuleva kohtaus, yhtä tautia kun suonen vetäjä. Siltä vaivatut tekevät hyvin jos he heittävät iltasyönnin, juomat sen sijaan korttelin kylmää vettä, nukkuvat korkialle päänalukselle, ei seljälle, vaan kyljiellensä ja kovemmissa tiloissa toimittavat erityisen valvojan, joka painajan tultua olisi valmis herättämään.
Satuja.
1. Paimenenten toivotukset.
Kaksi paimenta itäisellä maalla istuivat karjainsa ohella ryhevän puun suojassa ja puhuivat toivoistaan ja huolistaan. Puhuessaan läheni heitä keskiikänen, kaunis mies, lempiä ehkä yksvakainen kasvoiltaan. Nuorukaiset kumarsivat häntä ja antovat hänelle ruokaa eväästään. Wähän syötyä mies sano: "minä olen Tapio, se metsiin kuuluin kuningas, anoote, mitä toivotta, niin minä sen teille hyvä tahtosuutenne palkaksi annan." — "Niin suo'pa minulle, lausu kohta toinen paimenista, että kauniita ojia ja pieniä jokiloita rupeaa juoksemaan karjamaiteni läpi, jotka tekisivät niittuni ja laitumeni lihaviksi!" — "Tapahtukoon! vastasi Tapio.
"Woi tuhma, ajatteli toinen, kun et ymmärtänyt pa- rempata anoa." Nyt tuli hänen itsensä vuoro ja hän lausu: "salli, hyvä Tapio, toisen sakaran Euphraaten virrasta kaloinensa, kultinensa ja muine hyvinensä maiteni läpi kulkea!" — "Tapahtukoon!" vastasi taasenki Tapio. Samassa nousi virta vesinensä, voiminensa ja lakasi paimenen karjoinensa koko laitumelta.
Suuri pala suun repäsee, pieni kylläsnä pitävi.
taikka
Ei liika lihota, jos ei kohtuus kostuta.
2. Kuninkaan palvelia ja Kerjalaisukko.
Kuninkaan palvelia ylimielisyydessään nakkasi kivellä kerjäläisukkoa. Ukko ei tohtinut mitänä virkkaa, vaan otti kiven ja pisti taskuunsa ajatellen, ensisopivassa tilassa samalla kivellä ylävätä palveliata kostaa. Muutaman päivän perästä kuuli huudon kadulla. Syytä kysyttyänsä sai tietää kuninkaan vasta äsken suuttuneen palveliallensa ja käskeneen paitasilla aasiin seljässä pitkin kaupunkia kuljettaa kansan pilkattavaksi. Sen kuultua otti kiven taskustansa kerjäläisukko ja nakkasi maahan sanoen: "eipä sitä kosijan pitäisi kellenkän kostoa miettiä, sillä' jos vihamiehemme on voimallinen, niin on kostonpyyntö mieletön, koska sillä vaan itsiämme vahingoimma, jos taasen vihamiehemme on onneton, niin jopa on kokonansa kelvottomasti ja armottomasti tehty, häntä vielä kostolla rasittaa."
Elä sorra sorrettua, särje särjetyn sydäntä.
taikka
Ei pidä nostaa kuormaa kuorman päälle.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä karvoja välissä.
2. Yö tulevi, työ tulevi, kaksi karvaista yhteen menevi.
3. Jänis juoksi jäätä myöten, piipotti pihoa myöten, pistihen pinon rakohon.
4. Liikkuvainen, kiikkuvainen, johon ei konsa päivä pais- ta, kullonkana kuu kumota.
5. Sinä tieät, minä tieän, kuningas ylen väheä, Jumala ei väheäkänä.
Osviittoja. 1. Seinän sauma (Sammalvaro). 2. Silmäripset. 3. Lumi. 4. Warjo. 5. Wertaistansa.
Suomen kansan Sanalaskujin
1. Woipi se hyvä Jumala, tehä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.
Hyva onki, aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja maan asetuksissa ei ole kellänä kielty. Muuten löytyy kyllä maailmassa semmoisiaki maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa elämään, ei minne'kän ylemmäksi yrittämään.
2. Woipi se hyvä Jumala, hyvänki talon emännän, säätä säkki kainalohon, kontti selkähän koheta.
Koska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkän suuruudestaan eli muusta onnestaan ylpeillä, eikä alhasempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata omasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkän korkeudella asuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langeta'ki. Sanotaanki tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuman, kun alangoilta.
3. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.
Näillä sanoilla merkataan toisinaan muitaki kummia, oudonlaisia näöksiä.
4. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.
Niin sano kerran alhassukunen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä kosivan.
5. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.
Sillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneeki maansa?
6. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.
Sentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottamaan taikka kaikkia yhdellä paivällä valmiiksi pyytää.
7. Ei ole maitokan makia suusta miehen suuttunehen, parrasta pahastunehen.
Elkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suuttuttako muistaen, ettei tahdo kauniitkan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.
8. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa suurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.
Ei käytä, kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kun onkan.
9. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.
Aivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.
10. Kultanen kotielanto! jos on vaikia vatsalle, niin on helppo hartioille.
Hyväpä asia onki, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan, ilman pakkoa, talosta erota.
11. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.
Sanotaan köyhillä taikka muuten onnettomilta, joilla on työläs nähdä, mistä apua eli turvaa saada.
12. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.
Kuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotai löytyy.