MEHILÄINEN.
W. 1839. Elokuulta.
Neljä kultalintua.
(Lisää Heinäkuun osaan.)
"Ja suuresti iloitsen siitä, että näin sinun ottopojaltani, tältä nuorukaiselta, luokseni johdatetuksi. Ettei mielesi vielä ole peräti turmeltu petollisten ylistäjäisi laumalta näen siitä, ettäs olet tainnut suostua tähän nuorukaiseen, joka kyllä ei ole sinua vilpillä tuuvitellut. Minä ostin hänen yhdeksän ajastajan vanhana ja olen neuonut häntä kaikessa tarpeellisessa opissa, joka onki mieltäni myöten onnistanut, sillä on hän kasvanut jaloksi, toimelliseksi ja ymmärtäväiseksi nuorukaiseksi. Mitä hänen sukuunsa koskee, niin on hän sen vanhan kauppamiehen poika. Tavallinen viisautesi sumeutui väärältä tavaroiten himolta, muuten olisit heti havannut, että imettäjän puhe ei ollut uskottava, sillä hän oli lahjottu väärin todistamaan tavaroitesi vartialta, joka toivoi siitä suuresta perinnöstä, hänki jotain hyvää osaksensa. Ota nyt tämä nuorukainen palvelukseesi, minä toivon hänen palkitsevan vahingon ystävästäsi Salaspasta, joka jo on vanhannut ja tullut sinulle tuntemattomaksi, niinkun hänen tässä edessäsi näet."
Kuninkaan sydän oli pakahtua ilosta, kun nyt näki nuoruuden ystävänsä Salaspan edessänsä, jota ei hän ennen tuntenut, sillä niin oli hän entisestään muuttunut. Samassa kuului toisesta huoneesta hiljainen soitto, suloisempi laadultaan, kun kuningas koskaan oli kuullut. Muiden sydämensä liikutusten keskellä piti hänen kysyä, mikä se oli. Salaspa vastasi lapsensa siellä soittavan ja käski heitä tulemaan sisälle. He tulivat entisessä puvussaan, vaan hivukset palmikoittuna ja kukkaseppeleet päässä. Kukin heistä kantoi lahjoja Persian kuninkaalle. Yksi sanoi: "terve sinulle, Persian kuningas, minä annan sinulle tämän ruusun jälkeentulevaistesi koristukseksi"; toinen antoi kultaisen käädyn, jolla hän kiinnittäisi kansan sydämen omaansa, kolmas taivaankarvasen vyön oikeuden vahvistukseksi, neljäs diamanttivästisen miekan onneksi sodassa, muut muita.
Näin loppui tämä päivä, ihmellisin kaikista kuningas Sarbaan päivistä. Hän palasi takasin ja olis ottanut Salaspan kanssansa, joka kuitenkaan ei tahtonut heittää pientä alammaiskansaansa, vaan pyysi kuninkaalta, saada pysyä yksinäisessä levossaan. Kotiin tultua oli kuninkaan ensimmäinen työ heittää jalkavaimonsa ja ottaa entisen puolisonsa tyttärineen vankiuudesta. Tyttärensä antoi hän puolisoksi nuorukaiselle, jota hänen tuli niin paljosta hyvästä kiittää ja jonka hän ylensi korkeimmaksi käskynhaltiaksensa. Sarbaasta oli tullut peräti toinen mies. Poikaa hänellä ei ollen, määräsi hän nuorukaisen jälkeiseksensä kuningasistuimelle ja Persialaiset sadut kiittävät vieläki Sarbaan ja hänen jälkeisensä hallitusta kultaiseksi ajaksensa, sillä senkaltaisia kuninkaita ei heillä ollut ikänä ennen löytty.
Juttu juhlajuomisesta,
Koottu kirkkokohmelosta.
Nyt on mielessä minulla
Tästä kansan kauhiasta,
Synnin syystä synkiästä,
Ruveta runon tekohon,
Laaullani laulamahan, 5
Suomeksi sanelemahan,
Kuinka viina viljellähän,
Juoma karvas kaupitahan,
Aivan pannahan pahasti,
Paikassa parahimmassa, 10
Aina synnin aineheksi.
Sillä ahnehet alati
Warsin viekkahan tavalla
Rahat vievät rahvahalta,
Aivan tolpan ainuanki 15
Köyhimmänki kerjäläisen.
Jos ei kestäisi kotona,
Eikä keittää keritä,
Kuljettavat kaupungista,
Alti sauovat alaalta 20
Tämän myrkyn myytäväksi.
Sitten juhlina jaloina,
Aina kanssa ankkureinsa
Tykö kirkon kiiruhtavat. 25
Siinä kauan kaupitsevat,
Aivan istuvat alati
Aamut ankkurin tykönä,
Oottelevat ostavia,
Juottelevat juomareita. 30
Eipä saarra soittaminen,
Eikä veisukaan vetäne,
Saane synnin tunnustukset
Kavalata kaupaltansa;
Aina kurja kaupitsepi, 35
Ehkä pappi altarilta
Saarnastuolihin menepi.
Jo on päivä poikki kirkon,
Kello käypi kahtatoista,
Sitten templihin tulepi 40
Oman oittinsa perästä,
Oman arvon antamasta,
Kanssa joukon juopuneitten,
Seurakuntansa seassa.
Sitte tultua sisälle, 45
Penkkihinki päästyänsä,
Torkkuvat törisevinä,
Penkissänsä pehturoivat.
Eipä arva'a ajunsa,
Sielun tarvista tavota, 50
Eikä ymmärrys ylene,
Silmät kirjoa selitä;
Korvat kuuroksi menevät
Saarnan kuulohon samate,
Syän syntinen palapi 55
Ahneudesta alati,
Eikä tottele totuutta,
Waikka siinä Siionissa
Wahva suussa vartioitten
Pauhaapi toen pasuuna, 60
Helisepi herran ääni
Aivan korvihin kovasti;
Ei se voi sioa saaha
Syämessä syntisessä.
Kohta kirkosta menepi, 65
Ulos uksesta isosta,
Tykö juosten juopuneitten.
Jotka kilju kirkkomailla,
Karju kirkkokartanolla,
Kovan kohmelon käsissä. 70
Pahan ilman pakkasessa.
Niillen alkapi sanella,
Näillen kurja kuiskutella:
"Jopa teiät, ystäväni!
Kovin kohmelo käsitti; 75
Onko markat matkassasi,
Tahi sillingit sinulla,
Wielä nyt minulla oisi
Wiinapolska puolillansa;
Sillä tautinne tasaisin, 80
Kohmelonne korjoaisin."
Sitten mennähän mäeltä
Miehet mielellä hyvällä,
Ankkurille astutahan;
Saavat pikkusen pikarin, 85
Totta toisenki panevat
Ensimmäiselle evääksi,
Josta juopuvat jalosti,
Aivan päihtyvät pahasti.
Sitten syttypi syvälti, 90
Ilma nousepi isoksi,
Kiroseksi kirkkomailla.
Moni paljoa pahoa
Täydessä vihanväessä,
Sadatusten suurten kanssa, 95
Toivottapi toisellensa.
Toiset pilkkoja pahoja,
Leikkiä luvattomia,
Suupaltat pahoin puhuvat,
Suunnattomat suututtavat. 100
Aina muistupi monelle
Wälit entiset etehen,
Toinen toiselle sanopi:
"Selvittele sievimmästi
Welka viimeinen minulle!" 105
Mies se vannopi valeeksi,
Aivan tyhjäksi tekepi.
Toinen täyttäpi toeksi,
Walan kanssa vahvistapi;
Näistäpä torat tulepi, 110
Tapahtupi tappelutki.
Eipä siinä ensinkänä
Muistu mielehen monelle,
Mitäspä puheli pappi,
Saarnastuolista saneli. 115
Eikä kuulu kunniata
Jumalalle julkiselle,
Jok' on viinan valmistanut,
Säännyt ihmisten iloksi.
Wielä syntihin syvemmä 120
Moni päällä päihtyneellä
Himoiltansa hillitähän,
Alla viinan villitähän;
Joista juttuja tulepi,
Sakot suuret päälle saapi, 125
Rahat raukalta menepi,
Aika tärkki tuhlatahan,
Moni viikko vierähtäpi,
Kuukausi pian kulupi,
Keräjiä käyessänsä 130
Pitäjän rajaperillä.
Syystäpä nämät tulevat
Witsat ankarat ajaiset,
Saamma Herran sallimasta
Monet nähä nälkävuoet, 135
Katovuoet katkerimmat;
Wielä syttyvät soatki,
Monet kauhiat kapinat,
Esivaltojen välillä;
Tuimimmat tulipalotki, 140
Mainittavat maakylissä,
Kauhiammat kaupungissa.
Kukas saapi sanoa,
Kenen kieli kertonepi
Sitä synnin synkeyttä, 145
Raskahinta rangastusta,
Jonka viinan viljeliät
Ja sen kauppiaat kavalat
Kansan päälle kartuttavat,
Kun he juhlina jaloina, 150
Herran päivinä pyhinä,
Ajan kaiken kaupitsevat,
Myyvät sitä myrkkyänsä.
Kysyn vielä viimeiseksi,
Kuinkasta ovat sinulla 155
Aina kanssasi asiat
Wiinanmyyjä vietteliä!
Etkö tunne tunnossasi
Synniksi sitä tekoa,
Kun aina ajallisia 160
Himomielellä halajat,
Tavarata tarkottelet
Kirottua, katoavata?
Saatatko nämät sanoa
Siunatuiksi sillingeiksi, 165
Jotka nyt tilassa tässä
Olet kurja ottanunna,
Saanut sarkoilla pahoilla?
Nämät markat mahtanepi,
Pahoin sillingit sinulle, 170
Tuoa päälle penninkisi
Kirouksen katkerasti.
Näillä raukoilla rahoilla
Myyt sä oikian osasi
Saatanalle saalihiksi; 175
Tuhlaat tavalla tällä
Avarimmat armohetket,
Saastutat pyhimmän paikan
Synnin kanssa kauhiasti,
Sillä Siionin häväset, 180
Aivan parjoat pahasti.
Aina täällä jo ajassa
Kaiken onnesi kaotat,
Siirrät kauas siunauksen,
Ijankaikkisen ilosi. 185
Heitä poies herjat kaupat,
Hylkeä hyvällä mielen
Poies rakkaus rahanki;
Muista aina mielessäsi,
Mitä Mooses muistutteli, 190
Sekä ilmoitti Esaias,
Jutteli Jumalan miehet
Herran hengeltä hyvältä:
"Kuhun kaiken ilman alla
Saatan muistoni minäki, 195
Siin' olen minä samassa
Aina kanssanne asuva;
Sihen saatan suosioni
Siinä siunoan sinua."
Wielä itseki Isäntä, 200
Warasi Wapahtajamme
Juutalaisia jalosti
Jerusalmissa samassa.
"Niin on kerta kirjoitettu:
Minun on oma oleva 205
Tämä huone hengellinen;
Pitäis olla oikeutta
Runsahin rukoushuone,
Waan te teettä temppelini
Kaupallanne kauhiasti, 210
Teettä petojen pesäksi,
Asunpaikaksi pahinten,
Ryöväritten roukkioksi."
Ei siis pitäisi pilata,
Eikä syöstä synnin alle 215
Sitä paikkoa parasta,
Herran huonetta hyvimmän.
Siitä työstä tyhmimmästä
Paljo saarnaavat papitki,
Oikiat opettajamme, 220
Siitä esti Esivalta,
Kielsi armas Keisarimme,
Jalon neuosta Jumalan,
Paljo sakkoa panevi
Juomisesta juhlapäivän, 225
Kaksi viinan kaupinnasta.
Juhlapäivinä jaloina
Etsi sielusi etua;
Niinkun kaste kaunihisti
Aamulla alas tulepi, 230
Keot kaikki kastelepi,
Wihannoiksi virvoittapi,
Niin on suurra sunnuntaina,
Aina juhlina jaloina,
Herra armon antavainen, 235
Siunauksen Siionissa,
Waipunehet virvoittava,
Wielä särjetyt syämet.
Mielet murehen alaset,
Ilon kanssa kaunistava, 240
Jos ei itse estettäisi
Synnin suurella sumulla
Armon töitä alkavia.
Juhlapäivinä jaloina
Etsi sielusi etua; 245
Sitten toisessa tilassa
Ole aina arkioina
Elatustas' etsiväinen;
Saatpa oikian osasi,
Siviämmän siunauksen, 250
Aina Herralta hyvältä,
Joka soisi Suomessaki
Siiviäksi Siioninsa.
Jälkimaine. Tämä runo on talonpoika Benjami Seppäsen tekemä Kiannalta, saman miehen, jolta jo ennen on yksi runo präntätty tässä kirjassa (k. Lokakuulta v. 1837, Pohjanmaan surkeudesta). Waikk' ei kyllä Kiannalla niin kaupita'kaan pyhäpäivinä viinaa kirkon luona, ettei pahemmin kaupittaisi monella muulla kirkolla, niin tapahtui kuitenki mennä vuonna, että muutamata talonpoikaa semmoisesta kaupasta sakotettiin. Siitä lie Seppänen tullut kehoitetuksi tämän runonsa laittamaan, jonka ainaki luulisimma vaikuttavan enemmin, kun minkään muun sakon viinanmyöjän tykönä, joskohta ei ketänä erittäin nimitetä'kään. Muutamia paikkoja olemma jättäneet pois, erittäinki semmoisia paikkoja, joissa kertomalla sanottiin, mitä toisilla sanoilla jo ennen oli sanottu. On myös runolla pituutta ilmanki niitä.
Huolikaihos Karjalassa,
Kalevalan kankahilla.
Mikä pouke Borgoassa,
Melu merikaupungissa,
Suru Suomen rannikoilla?
Koskenkylä kyynäleissä,
Huoli Piispan huonehissa.
Mikä vaiva ja valitus,
Mikä mielet painostanna?
Huolenhuuvot kuulumiset,
Kaikki kasvot kastuneina,
Murhe muovot muuttanunna.
Suuri aine on surulle,
Syy on huolelle, hopulle,
Kuin on kuollunna, kaonnut,
Kaunis miesi kaatununna;
Pappein parvesta parain,
Paras Herranpaimenista,
Hurskain hurskasten seasta.
Kova kuolema kohannut,
Hyvätahtosen tavannut,
Hyväsuovan suoristanut;
Muoto muuttunna ihana,
Kasvo kaunis kalvettunna.
Hälytään Hämeenmaassa,
Huolentuska on Turussa,
Suru suurempi Savossa,
Kaihos kauhein Karjalassa,
Kuin on kallis kaatununna,
Waipununna mies vakainen,
MOLANDERI moinen miesi,
Moinen herra hengellinen.
Tokko tohin, tokko toivon
Saneksella, saattanenko
Mahillesa mainihella,
Hyvät avut, ansiosa,
Tuska suuni tukkeaapi,
Itku silmäni sitoopi,
Pakko palauttaa syvämmen,
Suru salpoaa sanani,
Huoli äänen ällistääpi.
Maininnenko mainiosta,
Kuin oil kuulu Kuopiossa
Opilta, opetuksilta,
Sanoiltasa, saarnoiltasa,
Harras koulunhaltiana,
Opettaja oivallinen,
Oivallinen, onnellinen,
Uros uuras uupumaton,
Eillen muista muisteltava.
Kaupungissa kappalaissa
Wiran toimitti toella.
Sävyllinen säävyissäsä,
Sotapappina sovelias.
Rakastettu rahvaalta,
Jalomiesi jalkaväiltä,
Savon sotasankareilta;
Muistan muotoja ihanan,
Suusa, silmäsä suloiset,
Leppeen, lämpymän syvämmen.
Kesalaksiat kehuuvat
Näyttäin siintäsioasa;
Kerskaavat Kesalahella
Walveutuneesa valollen,
Karjalassa kasvaneesa,
Waloksi, valaistukseksi,
Kaunistukseks Karjalallen,
Ilomantsillen iloksi,
Hiippakunnan kunniaksi.
Kuin oil tarkka taioltasa,
Oliit tarkatkin tapasa,
Peri puhtaat puheesa;
Waati toisiltai totuutta.
Hän oil julma juomareillen,
Wainoi väärin vannojija,
Warsin vaarti varkaita,
Wallattomia vakuutti,
Sanapattoja paneli,
Torui toenpuutokselta,
Ylenkahto ylpeitä.
Kyseli kylänluvuissa,
Tiijusti joka tilassa,
Kellä käytös keskuuessa
Kävi käskyin Jumalan.
Seurais seuramme tapoja,
Lakiamme, laatujamme,
Niitä kiitti kinkereissä,
Piti parvessa paraassa,
Antoi arvoa enemmän.
Esivalloista esinnä
Wiisas maanki viljelijä
Esimerkit ensimmäiset
Antoi kaikissa avuissa,
Yllytti, ylösvalasi
Kansaveljii Karjalassa.
Waarin otti vaivaisista,
Köyhät ruokki kyökistäsä.
Huonot holhoi huoneinsa,
Otti orvot suojiinsa,
Avun leskillen levitti,
Puolti syyttömät poletut.
Hyvä turva tuttavillen,
Aina auttoi ystäviisä,
Auttoi avun ansanneita.
Otoissasa oivamiesi
Ehti vuonna vuotuisesa,
Yhä vilppeyttä vihaava.
Otti otot täyvelliset,
Saatavat joka savulta;
Missä talot miehelliset,
Kussa koit kohtalaiset,
Ei ne päässyt pitkän päällen,
Niitä jättännä jälellen.
Waan jos vanhat vaivaloiset,
Lesket leivän hankkijoina,
Lapsilauma saattamaton,
Antoi restit anteiksi,
Kuittikirjan kuittaili.
Avittain avuttomia
Antoi evääksi eloa,
Wielä viili leipäkyörän,
Pani paistia palaisen,
Myöski rokkia ropeen.
Sure Suomi suurta miestä,
Ilomantsiat isäänne,
Suku suuresti sureevi;
Toiset itkeevät isääsi,
Elämäns' esikuvoa,
Puolisoo poloinen leski
Tukeasa, turvoasa,
Kunnon kansakumpania.
Kansa kaikki Karjalassa
Mainioa mainihtoovat,
Murehella muisteloovat,
Surusuulla toimittaavat,
Saneleevat vuossatoja,
Tuhansia tunnustaavat,
Arvoasa, ansioosa
Kaihoavat kallaspäätä;
Itkevätpä Ingerissä,
Wielä hallatsee Wirokin.
J. F. L[agervall].
Lauluja
1.
Onneton olen minä oltuani,
Onneton tähän kylään tultuani.
Onnettomaksi olen minä luotu,
Eik' ole minulle ilopäivää suotu.
Turvoa ei ole siellä eikä täällä,
Enempi kun linnulla lentonsa päällä.
Maailma minua paljoki vaivaa,
Ja minun eteheni kuoppaa kaivaa.
Ystäväni on myös ynsiäksi tullut,
Kun hän on maalimalta juttuja kuullut.
Kukas sinun eksytti rakkauen tiellä? —
Tule, tule kertaksi luokseni vielä!
Muistatko muinen, kun karjassa käytiin,
Ahosilla asueltiin, leikkiä lyötiin?
Päivä se paisti ja pienet kukat loisti;
Kukatki ne ketosilla iloamme toisti.
Sinusta ja minustapa lintusetki laulo,
Ääni se kuulu ja helinä se kaiko.
Minä olin likan alku, siivo ja kainu,
Murehesta paljo en tietä'kään tainnu.
Sinä mua kutsuit morsioksesi,
Suloutta täynnä oli syämesi.
Syämesi oli kuni palava tuli;
Kukas sen nyt kylmäksi tulevan luuli!
Enkä minä itselleni näin luullu käyvän;
Ikäväni kestää kuolemapäivään.
Toivoni on rauennut, mennyt juur tyhjään,
Ei ole enää mulla ilopäivää yhtään.
Olen ma kun kyyhkynen vierahalla maalla,
Lentävä lintunen taivahan alla.
2.
Mieleheni muistuvat muinaiset ajat,
Isäni ja äitini ilotäyet majat.
Olin minä tytön taimi koria kun kukka,
Joka pojan päällen en katsonutkaan.
Koriana kävin minä eestä ja takaa,
Mieleni oli ilonen ja murehista vapaa.
Muistanpa vielä, kun marjassa käytiin,
Mansikoita syötiin ja leikkiä lyötiin.
Linnut ne laulelivat metsien päällä,
Meistä he laulelivat siellä ja täällä.
Toisinaan kun tuli tuiskuset ilmat,
Satehiset viikot ja ankarat kylmät.
Tupa oli lämmin ja kamari oli kaunis,
Kamarissa maito ja voi ja leipä valmis.
Ei ole ajat enää niinkun olit ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.
Nyt ei ole siaa mulla siellä eikä täällä,
Enempi kun lehellä liukkaalla jäällä.
Woi kuinka tyttöparan onki minun käynnä,
Muretta ja surua on syämeni täynnä.
Ilopäivä on mennyt ja kohta ikä katkee,
Eik' ole joka minun murehista kätkee.
Wuoteni kulki, kun virtanen vesi;
Mikä mulla tullee viimenki esiin.
3.
Ei oo mulla muretta ja ei oo huolta mitään,
Maailma se murehen nyt minusta jo pitää.
Maailma hullaa, mitä vaanki hollaa,
Waan puhas likka ma taianki olla.
Mitäs minä tuosta suren, likka nuori, nätti.
Jos minun poika jätti viinanjuoja ratti? —
Tämän kylän pojat minä tervassa keitän,
Toisen kylän pojille ma toivoni heitän.
Tämän kylän pojat minä touheen lykkään,
Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään.
Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa,
Ennenkun tämän kylän poikia seuraan.
Ennen minä liikutan likasia puita,
Ennenkun ruman pojan laihoja luita.
Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan,
Ennenkun ruman pojan suuella annan.