KALLIOILLA
Kaljudel
Kuin herkät, hapraat harsot alla auringon
ajelee autere taas ja hajoaa ja laajenee.
Taholta luotoin tuuli raitis tuntuvi
huokuna heikkona vain, pois tyyntyin kaukaisuuksihin.
Edessä salmet aukee siintoon, säteilyyn
piilosta pilvien nyt jo haihtuvain ja häipyväin.
Ja taivaan laki laajaks seestyy, suurenee,
valossa välkkyen kuin suur sädehtivä äärettyys.
Kupeella kallioitten, päivän paisteessa
levolla miehiä on, kuin kuolon unta nukkuen.
Ja rauha nukkujoitten, kuumat kalliot
vait'olon voimalla ne kuin sielun kielet kiehtovi.
Kuin vieris päämme päällä vierimistänsä
ketjuna kiertäen vain maailmat oudot vierahat.