SULAMITH.
(Korkea Veisu II, 8-14, IV, 6, 11, 16 ja 17.)
Soi laulu ystävän! Jo tuolla tulee hän! Jo rientää yli vuoren, käy kiitäin kukkamailla gasellin lailla ja lailla kauriin nuoren.
Hän hiipii huoneen taa, käy kohti ikkunaa, miss' salaa seison yksin. Hän kautta sälöin urkkii, hän sisään kurkkii ja haastaa hengähdyksin:
»Tule, lemmitty vieno, tule iltahan ihanaan! On talvi mennyt, ja kukkii tieno, kevät tehnyt on tuloaan. Saa viinitarhuri käydä työhön. soi turtturikyyhkyn laulu yöhön, on kypsinä viikunat, kukat viiniköynnöksen tuoksuvat!
»Tule, lemmitty vieno, tule iltahan ihanaan! Miks kätköön, kalliokyyhky pieno, jäät rotkosi suojustaan? Sa kasvos, lemmitty, mulle näytä ja äänesi soinnuilla laaksot täytä: ne soinnut on armahat, ja kullan kasvot on ihanat!»
Mun ystäväin on mun, ma olen, armas, sun ja tahdon karjaa kaita sun kanssas likityksin, mut illoin yksin käyn Myrrhavuoren maita.
Kun päivä vilppaaks saa, ja varjot lankeaa, sua siellä vuotan silloin. Käy lailla kauriin nuoren yli Louhivuoren ja tule aina illoin!
MAHÂBRAHÂTA.
NALA JA DAMAJANTI.
Kuningas Nala, ajajaksi pukeutuneena, vie kuningas Rituparnan Vidarbhaan.
Rituparna, uljas urho, sai Vidarbhahan hämyssä, hehkussa ihalan illan. Hetipä hovinalaiset veivät viestin vierahasta, tiedon Bhima ruhtinalle. Bhima on kuningas kuulu, pani kutsut kulkemahan, tulijata tervehytti. Niin Kundinahan ajaikse Rituparna, uljas urho: Kaikui rattahan ratina kautta kaupungin komean. Tallissa sälöt sävähti, Nalan entiset orihit, kuullen korvihin juminan; hirnahti hevot ilosta, niinkuin konsa Nala saapui.
Damajantipa suloinen myös ratinan raisun kuuli, kuni ukkosen jylinän, pilven sankan purkiessa; sykähti sydän rajusti, kun hän kuunteli kumua: Yhdellä jymyllä ennen Nala itse orhit ohji, karahutti kartanohon.
Tytär Bhiman tokko eksyi, tokko eksyi valtavarsat?
Riikinkukkopa ylinnä istui kukkapenkerellä pää sojossa paahtehessa, norsu seisoi notkotellen aitauksessa alio; kuulivat rattahan rapinan: Kaulojansa kurkottivat, päästivät iloista ääntä, toivoen sulo sadetta, pilven rankan purkivaksi.
Damajanti toivomielin itse tuon sanoiksi virkki: »Riemu rinnan paisuttavi, kun jalon jyminän kuulen, joka yltävi alingon! Se on Nala, maan kuningas!»