THULEN KUNINGAS.
Oli kuningas Thulen harmaan elon kaiken uskollinen: Hän kädestä kuolevan armaan sai maljan kultaisen.
Sen juhlissa toi hän esiin, sen kalliiks arvioi; hänen silmänsä puhkesi vesiin, joka kerta kun siitä joi.
Tuli kuolonaika hälle; nyt maansa ja kaupungit nuo suo kaikki perijälle, mut maljaa ei hän suo.
Hän juhla-atrialla oli uljaine seuroineen sukulinnassa, partahalla meren aavan valtaveen.
Nous urho juhliva, juoden elon hehkun viimeisen, ja maljaan katseen luoden, veen kuohuun heitti sen.
Näki, kuinka täyttyi, haipui ja vaipui tyrskyyn tuo. Hänen silmänsä umpeen vaipui, ei koskaan hän enää juo.