HIIDEN MYLLY, PÖYTÄLIINA JA PUSSI
Rikkaalla talon isännällä oli köyhä mökkiläinen. Joulu lähestyi, ja mökkiläisellä ei ollut juhliksi itsellänsä sianlihaa, niin meni rikkaan isäntänsä luokse ja pyysi siltä porsasta velaksi sanoen: "Et siitä vahinkoon tule, minä kasvatan sinulle yhtä suuren porsaan sijaan." Rikas antoi kuin antoikin, ja mökkiläinen sai jouluksensa sianlihapaistin. Tulevaksi syksyksi kasvatti hän toisen samanlaisen porsaan ja vei sen rikkaan isäntänsä tykö niinkuin puhe oli. Rikaspa ei siitä huolinutkaan, sillä hän oli hyvin ylpeä, vaan sanoi mökkiläiselle: "Mene Hiiteen porsainesi!" Mökkiläinen läksi kohta porsastansa taluttamaan ja kulki kaksi päivää. Toisena ehtoona tuli muudan äijä häntä vastaan ja kysyi: "Mihinkä porsasta kuljetat?" — "Minun herrani ja isäntäni käski minut viemään tätä porsasta Hiiteen", vastasi mökkiläinen, "ei vieras taida tietää, mistä sinne tie menee?" — "Kyllä olet oikealla tiellä", neuvoi äijä, "ei tästä enää sinne pitkältä ole, tosin on tienhaaroja, mutta menehän vain sitä tietä, jota on valkoisilla ristoilla kylvetty, niin kyllä perille pääset." Mökkiläinen kulki nyt neuvottua tietä ja pääsi kohta Hiiteen. Siellä oli kaksi kuninkaan tytärtä oijeti ovella; toisessa oven pielessä mahdoton suuri miekka, toisessa iso pullo. "Ohoh!" sanoi mökkiläinen, "varsin suuri miekkapa onkin, kuka sitä voipi liikutella?" — "Se on isännän miekka", sanoivat tyttäret, "se ryyppää tuosta pullosta aina kaksi kertaa, niin että hyvin jaksaa miekkaansa heilutella." — "Entä jos minäkin ryyppään?" sanoi mökkiläinen, "ehkä rohkeaisin paremmin sitten astua isäntänne puheille." — "Ryyppää vain!" sanoivat tyttäret. Mökkiläinen kun ryyppäsi, tuli siitä miehuulliseksi ja meni edellensä monien suurten huoneiden kautta siksi kun tuli isännän huoneen ovelle. Siinä oli ovenlaskija, joka kysyi häneltä: "Mitäs, mies, tänne tulet?" — "Minun isäntäni ja herrani käski minut tätä porsasta tänne tuomaan", vastasi mökkiläinen. "No, kun sinä nyt tulet pääherran puheille", sanoi ovenlaskija, "ja hän tahtoo sinulle jotakin lahjastasi antaa, niin tiedätkö, mitä sinä siltä pyydät?" — "En", vastasi mökkiläinen. "Pyydä häneltä yhtä myllyä!" neuvoi ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt porsainensa Hiiden isännän pakeille ja toimitti asiansa sanoen: "Minun isäntäni ja herrani lähetti minut tuomaan tätä porsasta teille." Hiiden isäntä tuli siitä kohta hyvillensä ja sanoi: "Kiitos, kunnia isännällesi hänen lahjastansa; vaan pyydä sinä nyt tuomavaivoistasi, mitä paraitse mielesi tekee, ja se pitää sinulle paikalla annettaman." — "No, jos minä anoa saanen", vastasi mökkiläinen, "niin pyytäisin minä yhtä myllyä." Hiiden isäntä toi kohta pienoisen käsimyllyn ja antoi sen mökkiläiselle, joka kiitti ja läksi tiehensä. Kun nyt ovenlaskija näki, minkä lahjan mökkiläinen oli saanut, kysyi hän taas mieheltä: "Tiedätkö sinä, mitä teet tällä myllylläsi, jonka olet saanut?" — "En tiedä", vastasi mies. Ovenlaskija neuvoi: "Kun sinulle tulee nälkä ja jauhojen tarvis, niin pyöritä vain myllyäsi, siitä sinulle apu tulee." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi valkoisilla ristoilla kylvettyä tietä palaamaan kotiinsa. Mutta pimeä tapasi hänet matkalla, ja hän meni siis muutamaan tien varrella olevaan mökkiin ja pyysi siinä yösijaa. "Kyllä", vastasi mökin akka, "mutta ruokaa ei ole antaa, nälkä tahtoo tulla itsellenikin." — "Vähät siitä", sanoi mökkiläinen, "pankaa vain puurovettä tulelle, kyllä minulla puuron aineita on, vielä siitä tulee teillekin." Akka pani nyt puurovettä kiehumaan, mökkiläinen jauhoi myllyllänsä jauhoja, ja siitä keitettiin puuro, josta sitten söivät kumpainenkin yhdessä. Mutta akka kun näki, mitenkä helposti mies myllyllänsä jauhoja sai, rupesi hänen tekemään mieli saada myllyä omaksensa, ja kun mökkiläinen oli nukkunut, varasti akka yöllä sen myllyn ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt siitä mitään, vaan otti aamulla sen vaihdetun myllyn mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin tultuansa puhui hän heti vaimollensa, minkä onnen hän oli käsittänyt, ja sanoi: "Ei meidän enää tarvitse nälkää nähdä, katso nyt, mitä minä porsaallani Hiidestä sain!" Samassa pyörittää hän myllyä näyttääksensä sen tapoja, mutta myllystä ei lähtenyt niin mitään. "Mitäs semmoisesta", sanoi vaimo, "vie Hiiteen takaisin mokoma mylly!"
Mökkiläinen kun itsekin havaitsi, ettei myllyyn tullut mitään, vaikka hän kuinka sitä pyöritti, läksi viemään sitä Hiiteen takaisin, ja kun tuli ovenlaskijan tykö, niin sanoi: "En minä tästä myllystä huolikaan, kerran se jauhoi minulle puurojauhoja, vaan nyt siihen ei tule enää mitään, jos sitä kuinka pyörittäisi." Ovenlaskija sanoi: "Isäntä käypi ehkä vihaiseksi, kun sinä niin useasti täällä käyt, mutta jos hän rupeaa antamaan, niin tiedätkö, mitä pyydät?" — "En tiedä", vastasi mies. "Pyydä sinä siltä yhtä pöytäliinaa, niin et kadu kauppaasi", neuvoi ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt Hiiden isännän puheille, antoi myllyn takaisin ja pyysi pöytäliinaa sijaan. Hiiden isäntä toi kohta miehelle, minkä hän oli pyytänyt, ja mökkiläinen läksi pöytäliinansa kanssa pois. Pois laskiessa kysyi häneltä ovenlaskija: "Tiedätkös, mies, mitä liinallasi nyt teet?" — "En", virkkoi toinen. "Kun sinulle tulee nälkä", neuvoi ovenlaskija, "levitä se liinasi pöydälle, niin siihen tulee kohta kaikkea, mitä ajattelet." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi matkaamaan. Tuli iltasella siihen mökkiin, jossa viimeinkin yötä oli ollut, ja pyysi yösijaa. Mökin akka taas vastasi: "Kyllä yötä saat huoneessani olla, mutta ruokaa ei ole antaa, sillä itsellänikään ei ole suuhun pantavata." Mökkiläinen silloin levitti liinansa pöydälle, ja siihen tuli ruokaa, mitä vain ajatteli. Syötyänsä rupesi hän maata, mutta akka varasti yöllä sen Hiidestä tuodun liinan ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt asiasta mitään, vaan kun heräsi aamusella, otti hän liinan mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin tultuansa sanoi sitten vaimollensa: "Emme nyt enää tarvitse nälkää nähdä!" ja levitti liinan pöydälle, mutta ei tullutkaan siihen mitään. Vaimo sanoi taas: "Mitäs semmoisesta on, vie mokoma liina Hiiteen takaisin!"
Aamulla läksi mies kolmannen kerran Hiiteen ja sanoi ovenlaskijalle: "En minä tästä liinasta huoli, sillä ei tee mitään." Ovenlaskija sanoi: "Johan sinä käyt täällä joka päivä! Ei se nyt enää taida isäntäni antaa sinulle mitään, vaan jos antaisi, niin tiedätkö, mitä pyydät?" — "En tiedä", vastasi mökkiläinen. Ovenlaskija käski pyytämään yhtä pussia, ja mökkiläinen meni Hiiden isännän puheille. Vähän ajan päästä palasi hän sieltä pussi kainalossa ja lähestyi ovenlaskijata. Se kysyi kohta: "Tiedätkös nyt, mitä pussillasi teet?" — "En", virkkoi toinen. Ovenlaskija sanoi: "Kun sinulle tulee tarvis jokin, aukaise vain pussin suuta ja sano: 'Pois pojat pussista!' niin siitä tulee miehiä pussista, jotka toimittavat sinulle, mitä ikään tahdot, mutta sinun pitää niille aina työtä määrätä, muuten repivät ne sinua itseäsi." Mies kiitti ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi kulkemaan kotiinsa. Tuli taas pimeä matkalla, niin meni siihen mökkiin taas, jossa kahdesti ennenkin oli ollut, ja pyysi lupaa yötä ollakseen siinä. Akka vastasi niinkuin ennenkin, että kyllä hän yösijaa antaa, vaan ruokaa ei ole. Mökkiläinen pani silloin pojat pussista ruokaa toimittamaan, ja ne toivat kohta kaikenlaisia herkkuja siihen, niin että oli syödä vielä akallekin. Kun sitten mökkiläinen yöllä nukkui, otti akka taas pussin ja vaihtoi toisen sijaan, mutta ei malttanut kauan olla sitä koettamatta, vaan sanoi kohta niinkuin oli kuullut mökkiläisenkin sanovan: "Pois pojat pussista!" ja aukaisi samassa säkin suun ilman mitään työtä määräämättä. Siitäkös nyt oikea meiske nousi; pojat tulivat kaikki pussista ja rupesivat repimään ja kiusaamaan akkaa. Tuskissansa huusi akka kohti kurkkuansa: "Heretkää jo pieksämästä! Annan minä vähemmälläkin myllyn ja liinan takaisin." Tästä jyrinästä heräsi mökkiläinenkin, käski pojat pois pussiin ja sai akalta myllynsä ja liinansa takaisin. Niine kaluinensa meni hän nyt kotiinsa ja sanoi vaimollensa: "Katsohan nyt, mitä minä Hiidestä sain!" Pyöritti myllyänsä, niin siihen tuli jauhoja; levitti liinan pöydälle, siihen ilmestyi kohta kaikenlaisia herkkuja; aukaisi pussin suuta ja huusi: "Pois pojat pussista!" niin siitä nousi samassa palvelijoita, jotka toimittivat kaikki hänen käskynsä.
Nyt ei akkakaan enää moittinut miestänsä, vaikka kohta ei oikein ymmärtänyt, mitenkä kaikki oli tapahtunut, mutta oli varsin hyvillänsä siitä, kun niin helpolle elämälle pääsi, että työttä vaivatta saatiin kaikkea, mitä ikään mieli teki. Äkisti tuli nyt entisestä köyhästä mökkiläisestä vallan rikas mies. Mielestänsä oli jo entinen asuntonsa kovin kehno ja vähäinen; aukaisi siis pussinsa suuta ja sanoi: "Pois pojat pussista kivikartanoa rakentamaan!" Heti nousivat pojat pussista ja tarttuivat kiivaasti työhön käsin, niin että mökkiläisellä kivinen kartano kohta oli valmiina. Kun nyt kaikki näin oli valmistettu, kirjoitti mökkiläinen kuninkaallensa kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi, että armollinen kuningas tekisi hänelle sen kunnian, että kävisi hänen uudessa kartanossansa ja olisi siinä hänen kanssansa ruoalla. Kuningas kun sai mökkiläisen kirjan, suuttui siitä kovasti ja sanoi: "Olenko hänen nuttuveljensä, että hän sillä tavalla rohkeaa kuningastansa luoksensa kutsua!" Haetti samassa yhden sotaherroistansa ja käski sen välttämättömästi mennä miesjoukolla mökkiläistä hävyttömyydestänsä kurittamaan. Mökkiläinenpä tiesi olla varoillansa, ja kun keksi sotaväen lähestyvän kartanoansa, aukaisi hän kohta pussinsa suuta ja sanoi: "Pois pojat pussista tuota kuninkaan sotajoukkoa hävittämään! Päällikkö vain jättäkää henkiin sanaa viemään kuninkaallensa." Pussista nousi silloin lukematon joukko sotamiehiä, jotka vähässä aikaa tuhosivat koko kuninkaan sotaväen, ettei jäänyt muuta kuin päällikkö vain eloon. Sen myötä kirjoitti mökkiläinen uuden vaatimuksen, että armollinen kuningas ei pahastuisi hänen rohkeata anomustansa, vaan tulisi hänen kanssansa ruoalle.
Kuningas suuttui tästä aina pahemmin ja laittoi toisen joukon vielä uljaampia sotamiehiä, joiden piti mökkiläistä tylyydestänsä kurittaman. Mökkiläinenpä ei säikähtänyt tätä; kun näki sotaväen tulevaksi, aukaisi taas pussiansa ja huusi: "Pois pojat pussista isäntäänne puolustamaan! Tappakaa koko kuninkaan sotajoukko, paitsi päällikkö jättäkää vain henkiin saattamaan kuninkaalle sanaa." Siitä ilmestyi kohta mainion suuri joukko miehiä, jotka pian surmasivat koko kuninkaan sotajoukon, ettei muuta kuin päällikkö yksinänsä vain jäi eleille. Sen mukaan pani nyt mökkiläinen kolmannen vielä paremman kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi kuningasta luoksensa ruoalle. Mutta kuningas kun kuuli, että koko sotajoukkonsa taas oli kaatunut, vihastui mökkiläisen pyynnöstä vielä kovemmin, keräsi suutuksissansa viimeisetkin sotamiehensä, mitkä hänellä vielä oli, ja laittoi ne mökkiläistä kukistamaan sanoen: "Olenko kissanpoika tähkäpäästä kuljetettava, että minun arvoani sillä lailla pilkataan!"
Sotamiehet läksivät nyt uppiniskaista mökkiläistä kurittamaan, vaan se kun keksi heidät, aukaisi taaskin pussin suuta huutaen poikia avuksensa, ja samassa oli kuninkaan sotaväki taasen tuhona, ettei jäänyt koko joukosta muuta kuin päällikkö vain henkiin. Sen laittoi mökkiläinen kuninkaalle takaisin ja pani vielä kerran semmoisen pyynnön kuninkaalle, että olisi armollinen ja kävisi hänen luonansa ruoalla. Kuningas, jolla ei enää ollut sotaväkeä, millä olisi mökkiläistä kukistanut, suostui hiljankin mökkiläisen anomukseen ja läksi hänen kotiinsa. Siellä tuli mökkiläinen jo kuningasta vastaan ja saattoi hänet kivikartanoonsa. Nähtyänsä, kuinka kaunis asunto täällä oli, ei kuningas hämmästyksissänsä tiennyt virkkaa mitään, vaan seurasi ääneti mökkiläistä, joka vei hänet ruokapöytään ja levittäen siihen liinansa sanoi: "Mitä ruokaa vain armollinen kuningas tahtonee ja ajatella osannee, sitä tulkoon nyt tähän pöydälle!" Samassa ilmestyi pöydälle kaikenlaisia herkkuja ja hyvänmakuisia juomia, joita vain kuningas paraitse rakasti. Siinä rupesivat nyt yhtenä ruoalle, ja kuningas, josta ruoat olivat varsin mieluisia, sanoi mökkiläiselle: "Olisinhan ennemmin tiennyt sinun näin hyvän ruoan pitäväsi, niin en tosin olisi sotajoukkojani tyhjään hävittänytkään." Syömästä päästyä kiitti kuningas vielä kerran isäntäänsä hyvin pidännästänsä, ilmoitti hänelle armollisen suosionsa ja läksi kotiinsa.
Kuluipa aikaa vähäsen, niin tuli kuninkaalle kova sota, ettei tiennyt, mitenkä vihollista vastustaa, ja oli siis hyvin hädissänsä. Juohtuipa viimein mieleensä, kuinka jalosti mökkiläinen oli häntä vastaan pitänyt puoltansa, ja kutsui siis tässä ahdingossansa sitä avuksensa. Mökkiläinen kuuli kuninkaansa käskyä ja tuli kohta pusseinensa sotatantereelle. Siellä oli tappelu kiihkeimmällänsä. Viholliset, joita oli suuri summaton joukko, ahdistivat kuninkaan väkeä kovasti ja mielivät sen miesjoukolla piirittää, mutta silloin tuli mökkiläinenkin kuninkaalle avuksi, ja se kun vain aukaisi pussiansa ja huusi: "Pois pojat pussista vihollisia tappamaan!" niin samassa hävisivät kaikki vihamiehet niinkuin tuulen pyyhkäyksellä, ettei niitä sen kovemmin nähty ei kuultu. Kuningas, joka jo oli pelännyt koko sotajoukkoinensa joutuvansa hukkaan, ihastui nyt tästä äkistä avusta suuresti, ja mökkiläinen sai siitä hyvästä kartanonsa verottomaksi. — Sen pituinen se.
JÄLKIMAINE
Pihtiputaalta Pohjois-Hämeestä on kirjoiteltu pieni tarinainen, joka luonnoltansa on pian yhdenlaatuinen kuin edellisen tarinan alkupuoli. Tätä tarinankatkelmaa, jota varmaan on jostakusta ehyemmästä sadusta lohkaistu, kerrotaan seuraavalla tavalla.
Köyhä mies meni rikkaalta naapuriltansa pyytämään joulupaistia, mutta rikas ei tahtonut antaa eikä luvata. Köyhä rukoili yhä ja sanoi: "Anna edes se, mikä tänä yönä aittasi katosta putoaa!" Toinen kyllä tiesi sianjalkoja olevan aittansa katossa riipuksissa, vaan ei luullut sieltä putoavan mitään, kun ne vartaissa olivat, ja lupasi hiljankin köyhälle sen, mikä vain sieltä putoaisi.
Köyhäpä kävi yöllä rikkaan isännän aitalla ja pudotti sieltä sianjalan katosta lattialle. Aamusella meni sitten isännän puheelle ja kärtti siltä aitan katosta pudonnutta sianjalkaa, kuten eilen luvannut oli. Toinen kyllä empi, ettei muka antaaksensa vielä silläkään, mutta tuskastui viimein köyhän alituiseen kärttämiseen ja viskasi sille hiljankin siansäären aittansa ovelta sanoen: "Tuoss' on, he! Juokse nyt sen kanssa Hiiteen!" Köyhä mies teki kuten käsketty oli, sieppasi siansäären kainaloonsa, vei sen kohta Hiiteen ja vaihetti sillä siellä semmoisen myllyn, jolla kävi jauhaa mitä tahtonsa: ruokaa, rahaa ja mitä ikään ihminen tarvitsee. Kotiin tultuansa jauhatti mies kohta myllyllänsä kaikenlaisia tarpeita ja talon varoja, josta tuli niin rikkaaksi, että kuului ympäri seutuja tavaransa paljous. Saipa rikas isäntäkin kuulla, kuinka köyhä naapurinsa äkkiä oli suuresti tavaroilta hyötynyt, ja tuli häneltä kysymään: "Mitenkä sinä yht'äkkiä nyt olet rikastunut, ja olit ennen niin köyhä?" Toinen selvitti: "Se siansääri, jonka aittasi ovelta viskasit käskien viedä Hiiteen, se minut rikastutti." Samassa puhui hän myös, minkälaisen myllyn Hiidestä oli saanut, joka jauhoi hänelle kaikkea, mitä vain tarvittiin.
Rikas isäntä alkoi nyt rukoilla naapuriansa ja sanoi: "Annapa minulle tuo myllysi vähäksi aikaa lainaksi, niin saan minäkin koetella, mimmoinen tuo on." Toinen antoi, mutta ei neuvonut, mitenkä sitä seisotetaan; sitä seisottaessa piti sanoman ikäänkuin hevoselle: "Ptru, ptru!" Rikas isäntä kuljetti myllyn kotiinsa, ja kun teki mielensä sitä paikalla koettaa, niin vei sen saunaansa ilman muun perheen tietämättä. Työväki sattui juuri olemaan riihtä puimassa, niin käski myllyn jauhamaan puuroa riihiväelle eineeksi. Mitäs tästä? Mylly kun sai kerran jauhamaan, niin jauhoi koko saunan täyteen, että puuro joka reiästä kursui ulos, eikä seisahtunut millään tavalla. Viimein suuttui jo isäntä myllyyn, kantoi sen pellollensa ja kiljaisi vihassansa: "Jauha tuolla hongikoita, kallioita, muudan kapine!" Sepä totteli jauhattajansa sanaa ja jauhoi kohta rikkaan talon pellot hongikoita, kallioita täyteen, ettei kohta ollut muuta kuin raunioita ja sakeata metsää siinä, missä isännällä ennen viljamaata oli ollut. Viimein täytyi isännän kutsua naapuriansa ottamaan myllynsä pois. Se hakikin myllynsä kotiin, piti sen aina tallella ja pysyi kaiken aikansa rikkaana, ettei tarvinnut tehdä työtä muuta kuin huviksensa. Mutta naapurinsa, entinen rikas isäntä, jolla ei enää ollut peltoa missään, köyhtyi siihen paikkaan ja hävisi häviämistänsä yhä. — Sen pituinen se.