PIENI NIILO JA JÄTTILÄINEN
Yhdessä talossa oli kolme poikaa, joista kaksi oli varsin vahvaa ja väkevätä, mutta nuorin, nimeltä Niilo, oli vaivainen ja niin pikkuinen, että tuskin saattoi kulkeakaan, vaikk'ei iältänsä enää ollut lapsi. Toiset veljet eivät sentähden koskaan suvainneet Niiloa seuraansa, kun ei siitä heille ollut apua missään, vaan pitivät häntä vain pilkkanansa, missä ikään voivat.
Kerrankin läksivät vanhemmat veljet lintuun eivätkä olisi ottaneet Niiloa mukaan, vaikka se kyllä pyrki ja rukoili, mutta Niilo, kun ei päässyt muulla, meni toisten tietämättä vanhimman veljensä konttiin. Sattuipa nyt niin, että veljet eksyivät metsässä eivätkä millään tavalla osanneet kotiinsa. Viimein hyvän aikaa sinne tänne kuljettuansa, tuli metsässä heitä vastaan suuri, hirveä jättiläinen, joka koko päivän oli etsinyt jotakin syötävätä ja nyt ilolla tapasi pojat kiinni sanoen: "Nyt pääsen minäkin eineelle, olenkin jo kauan kävellyt nälissäni; kun teitä edes olisi kolme, niin en hennoisi teitä tappaa, vaan ottaisin vävyikseni, sillä minulla on kolme naimatonta tytärtä kotonani." Nyt katuivat veljekset ei ottaneensa Niiloa mukaan ja sanoivat jättiläiselle: "Olisi meillä kolmaskin veli vielä kotona, laske meitä sitä hakemaan, niin tuomme senkin tänne." Mutta jättiläinen ei päästänyt poikia irti, sillä hän arvasi, etteivät enää tulisikaan takaisin, jos kerran kotiinsa pääsisivät, vaan kuljetti heitä kotiinsa päin ja sanoi: "Parasta on, kun kotiini teidät vien, niin saan hyvän paistin eineekseni."
Tulivat siis jättiläisen kotiin, ja jättiläinen vei pojat pirttiinsä. Siellä oli näkyvillä kaikenlaisia murhakaluja ja suuri veriastia keskellä lattiata, niin sanoi jättiläinen pojille: "Noilla aseilla minä teidätkin tapan, ja tuohon sammioon teidänkin verenne pannaan." — "Ei ole hätiä, täälläpä Niilokin on!" huusi silloin pieni Niilo veljensä kontista. Vanhin veli aukaisi nyt konttinsa, ja Niilo otettiin sieltä näkyviin. Jättiläinen katseli Niiloa, nauroi ja sanoi: "Onpa sinua koko mies! Vaan koska teitä kumminkin on kolme henkeä, niin jätän teidät eloon niinkuin lupasin ja otan vävyikseni." Illan tultua pani sitten jättiläinen heidät eri huoneisiin tytärtensä viereen maata, mutta Niilon, joka oli niin pieni ja vähäinen, ettei hän osannut sitä pelätä, pani hän nuorimman tyttärensä kanssa omaan huoneeseensa, jossa kaikki hänen kalunsa ja aseensakin olivat. Yöllä kyseli Niilo morsiameltansa niitä jättiläisen kapineita siinä huoneessa: "Mikä tämä on?" — "Se on isäni miekka." — "Entä tämä?" — "Se on isäni väkeväisleili, josta hän juo itsensä väkeväksi." — "Entä jos minäkin joisin?" sanoi Niilo. "Juo vain!" sanoi tyttö nauraen. No, Niilo joi sitten jättiläisen väkeväisleilistä voimaa, että tuli hyvin väkeväksi ja saattoi jättiläisen suurta miekkaa helposti kuljettaa.
Toissa päivänä meni taas jättiläinen kululle ja toi sieltä miehen tullessansa, pani sen rautahäkkiin ja sanoi: "Tässä tulevat nyt suuret pidot kohta pidettäväksi, niin säästäkäämme tämä mies siksi ja tappakaamme hänet sitten paistiksi." Niilo, joka kuuli sen, odotti siksi, kun jättiläinen uudellensa meni metsään, sieppasi suuren miekan naulasta ja teurasti sillä sekä omansa että veljensä muijat, ettei jäänyt muuta kuin jättiläisen vanha ämmä eloon vain. Veljet päästivät nyt miesraiskan rautahäkistä pois, ottivat huoneista kaikenlaista tavarata, sillä jättiläisellä oli rikkautta paljon, ja menivät kotiinsa. Mutta tiellä muistui Niilon mieleen jättiläisen uljas ori, jonka hän oli nähnyt jättiläisen tallissa. Hän palasi siis sitä oria noutamaan ja oli ikään pois lähtemässä, kun jättiläinen tuli metsästä ja huomasi, mitenkä kotonansa asiain laita oli. Samassa juoksi hän talliinsa ja tavoitteli Niiloa kiinni. Niilo-parka hädässänsä konttasi ylisille heiniin, mutta jättiläinen löysi hänet sieltä ja pani rautahäkkiin säästettäväksi siksi kuin hän pidot laittaa. Meni sitten itse pois vieraita kutsumaan ja käski ämmänsä paistaa Niilon siksi kuin hän vierainensa kotiin tulee.
Ämmä lämmitti nyt uunin hyvin kuumaksi ja otti pienet rattaat lykätäksensä niillä Niiloa uuniin. Niilo, joka hyvin tunsi, että hän nyt oli joutunut pahaan pulaan, arveli: "Juonitella tässä täytyy, muuten paha perii." Sanoi siis jättiläisen ämmälle, joka kärtti häntä rattaille rupeamaan: "Kovin minun nyt on outo siihen ruveta, näyttäkää te, emäntäkulta, ensin, mitenkä siinä on istuttava, kyllä minä sitten rupean." Ämmä istui nyt rattaille näytiksi, mitenkä siinä ollaan, vaan Niilo oli heti valmis, lykkäsi ämmän samassa uuniin ja paistoi hänet siellä kypsäksi. Sitten pukihe hän ämmän vaatteisiin, kantoi paistin pöydälle ja oli siinä emäntänä, kun jättiläinen vierainensa tuli huoneeseen. Nämä kun paistin ääressä jo istuivat pöydässä, sanoi Niilo: "Ka, minä unohdin tuoda juotavaa, ehkä juoksen noutamaan", meni samassa talliin, istui orille selkään ja ajoi sitä tietänsä kotiin. Sillä kurin tuli sitten veljeksille kaikenlaista tavarata, ja elivät kaiken aikansa hyvin, mutta jättiläiset saivat syödä paistinsa ilman juomatta. — Sen pituinen se.