ONNETON MATKUSTUS
Läksin kerran Venäjän maalle kulkemaan ja tulin muutamaan kaupunkiin, mutta niin myöhään iltasella, etten päässyt mihinkään taloon sisälle, sillä kaikki portit olivat kiinni. Minä tuossa kotvan aikaa kävelen tietämättä, mitä tehdä pitäisi, ilma kun on huono ylen, ja sataa minkä kerkiää. No, ei muuta kuin kapusin muutaman kauppapuodin päälle, nostin pari kolme kattolautaa pois ja menin siitä sisälle. Täällä oli hyvä kyllä yötä viettää, ja nukuinkin hyvästi, kun matkastani olin väsyksissä. Aamulla olisi pitänyt pois lähteäkseni, vaan en päässyt samasta reiästä takaisin, josta olin tullut, se kun oli liian korkealla. Tässä täytyi nyt minun vankina olla, minkäs siihen taisi; mutta päivän tultua tulee jo kauppias puotiinsa toimittaakseen tavallisia töitänsä. Minä kun hänen tulonsa kuulin, pistäysin oven pieleen suuren tynnyrin taakse, ja kauppias kun oven aukaisi, minä samalla ampaisime kadulle ja aloin mennä miilustaa, minkä kerkesin, mutta puodin haltija, joka keksi minun lähtöni, alkoi huutaa korkealla äänellä: "Varas, varas! Ottakaa kiinni!" Katuvartijat paikalla minuun kiinni ja veivät samaan puotiin takaisin, josta olin lähtenyt. Tässä isäntä katsastaa, onko mitään puodista poikessa, vaan kun ei löydä mitään kadonneeksi, ei hän kumminkaan minua lyönyt, mutta otti kaksipohjaisen tynnyrin, pani sen sisään minut ja vei valtamaantien haaraan, jossa naulasi tynnyrin pohjat kiinni ja vahvat vanteet tynnyrin ympäri. Siellä sain istua kököttää aina lauantai-iltaan asti syömättä, juomatta. Silloin toki kulki kirkkorahvasta samaa tietä. Nämä katselivat tynnyrin sisään, ja kun keksivät siellä olevan ihmisen, niin alkoivat tynnyrin reiästä minulle mättää piirakoita syötäväksi, vaan eivät kuitenkaan päästäneet minua pois, vaikka kyllä sitä pyysin ja rukoilin.
Tulipa yö sunnuntaita vastaan, niin sattui muudan susi siitä kulkemaan. Se tulee tynnyrin luokse ja alkaa nuuskia sitä ympäri. Viimein löytääkin reiän ja koettelee työntää päätänsä siitä sisälle, vaan ei sopinut. Kääntyy silloin takaisin, vaan miten lienee siinä pyörähdellyt, niin sattui häntänsä hanikan reiästä tulemaan tynnyrin sisään. Minä samalla koppasin hännän käsiini ja ärjäisin, minkä jaksoin. Susirukka säikähti tätä ja alkoi mennä podistaa, minkä ennätti. Se kun nyt hädissään mäkilöitä, louhikoita myöten juoksenteli, särkyi tynnyri, ja minä pääsin sen sisältä pois. Tästä läksin nyt astua huppuroimaan ja osasin viimeinkin muutamaan taloon. Tässä oli portti kiinni ja talonväki jo levolla. Minä koputin akkunaan. Tästä talon emäntä heräsi ja kysyi minulta: "Mistä sinä olet?" — "Sieltä, josta sinäkin", sanoin minä. "Vai sieltä, vai sieltä", sanoi emäntä ja laski minut kohta sisään. Siellä minut kutsuttiin nyt ruoalle, ja suuri summaton kaalivati kannettiin minun eteeni. Isäntä ja emäntä rupesivat lähelleni istumaan, ja syömään ruvetessani varoitti jo isäntä, että kaali piti kaikki syödäkseni, muuten paha minut perisi. Emäntä puolestaan alkoi minun syödessäni kysellä yhtä ja toista entisen kotitalonsa elämästä ja kaikenlaista muuta semmoista, kun muka luuli minun olevan sieltä kotoisin, josta hänkin. Ensiksi kysyi hän minulta: "Vieläkö se lampi on siinä kotitalon pellon päässä?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, jo se poutavuonna paloi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se soma ja kaunis lampi paloi, niinhän se silloin aamuin höyrysikin palaaksensa, palaaksensa; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia — tuo tyttö maitoa — vieläkö se suuri kivi on siinä kotitalon pellolla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, jo sen pienet linnut veivät kirkoksensa." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo veivät kirkoksensa, niinhän ne illoin aamuin sen päällä sikersivätkin kirkokseen viedäksensä, kirkokseen viedäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia — tuo tyttö maitoa — vieläkö se suuri sika on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se pääsi jo pakariksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi pakariksi, niinhän se illoin aamuin pala suussa kävelikin pakariksi päästäksensä, pakariksi päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia — tuo tyttö maitoa — vieläkö se suuri kissa on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se pyrki ja pääsi jo voudiksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi voudiksi, niinhän se illoin aamuin voudattikin voudiksi päästäksensä, voudiksi päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia — tuo tyttö maitoa — vieläkö se kukko on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se jo mennä vuonna luki ja pääsi lukkariksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se luki lukkariksi, niinhän se illoin aamuin lukertelikin lukkariksi päästäksensä, lukkariksi päästäksensä"; ja niin loppui meidän puheemme pito. Isäntä sillä välin vahti ja valvoi sitä, etten kaalia saisi muualle mättää kuin omaan suuhuni syödäkseni, ja tuossa oli minulla hyväkin hätä, kun ei kaali ollut mahaani mahtuakseen, vaan kun isännän silmä vähänkin vältti, silloin mätin minä kaalia vaatteiden sisälle, ja niin sain kaalivadin viimeinkin tyhjäksi.
Syömästä päästyä sanoi isäntä minulle: "Nyt sinun pitää tanssia minun kanssani yhdessä, niin on meillä tapana." No, ei auttanut muuta kuin aloin minä isännän kanssa tanssia löyhytellä, mutta samalla alkoi kaalikin vaatteiden sisältä vuotaa lattialle. Tästäpä suuttui isäntä, alkoi haukkua minua varkaaksi ja panna kepillä selkään. Minä kiitin kinttujani, kun pääsin käsistä pois, ja aloin juosta siimottaa pitkin tietä. Juoksin, juoksin, minkä aikaa lienen juossutkin, niin tulin muutamaan taloon. Tässä taas en päässyt sisälle, vaan täytyi mennäkseni saunaan. Tänne tultuani kuulin jotakin saunan karsinassa kopisevan, josta tulin siihen luuloon, että tässä oli pirujen ja pahakasten asumapaikka. Minä silloin kavahdin uunin päälle ja aloin sieltä syytää kiviä saunan karsinaan, jota tekoani tein, kunne ei enää kuulunut mitään kupinaa karsinassa. Sitten rupesin minä levolle ja makasin rauhassa aamuun asti.
No, mitäpä tuosta? Aamulla tulee emäntä saunaan, näkee minun makaavan penkillä, uunin hajallaan ja lehmän vasikat kuolleina karsinassa; näitä näet olin heitä piruiksi luullen uunilta kivittänyt. Havaittuansa asian ärjäisi emäntä samalla: "Ahas, roisto, kun vasikat tapoit!" meni sen kanssa pois ja pani saunan oven salpaan. Minulle tuossa hätä käteen, miten päästä pakoon. Saunassa oli pieni akkuna. Minä tuosta pyrkimään pois, ja viimein pääsinkin ulos, mutta suurella vaivalla; kaikki läksi nahka kylkiluiltani pois. Nyt taas juoksemaan tästä, enkä tohtinut seisahtua ennenkuin muutamain virstain päähän, jolloin nousin muutamaan taloon kovasta juoksustani lepäämään. Tässä ei muita kotona kuin emäntä. Minä rupesin hänelle tutuksi puhutellen häntä kohteliaasti, sain sillä tavalla ruokaa ja olin hyvän aikaa siinä. Minun tässä näin istuessani läksi emäntä lastensa vaatteita pesemään kaivolle ja käski minun katsoa lastansa, joka oli kätkyessä. Minä lupasin niin tehdä, ja emäntä meni työllensä. Kuluu vähän aikaa tuosta, niin jopa hyppää kissa kätkyeen ja alkaa raappia lasta. Minä kun pöydän päässä istuessani keksin tämän, otin suuren puupalasen käteeni ja viskasin kissaa sillä, vaan kalikkapa sattuikin päähän lasta, joka tästä meni tainnuksiin. Noko minä hädissäni taas juosta podistamaan, enkä uskaltanut juoksussani tauota ennenkuin pääsin omaan maahani; mutta vielä tänäkin päivänä ovat kylkeni kipeät, kun saunan akkunassa niin pahasti hankautuivat. — Sen pituinen se.