PETTURI-JUSSI
Jussi oli nuoruudestaan asti sekä isänsä kanssa että itsekseenkin käynyt tavaraa kaupitsemassa Venäjällä, vaan tämä kaupanteko oli heille pikemminkin vahingoksi käynyt kuin miksikään hyödyksi, sillä vieraan maan kieltä ja puhetta kun eivät oikein ymmärtäneet, niin heidät aina kaupassa petettiin. Tätä päätti Jussi mieheksi tultuaan kostaa miettien mielessänsä: "Eiköhän suomalainenkin viekkaudessa voisi muukalaiselle puoltansa pitää, jos tuota viisauden haaraa kerran vaikkapa suotta aikojaan ja huviksensa harjoittelisi." Näissä mielin läksikin matkalle heti ja petti, kun kerran pettämään rupesi, kaikki Venäjän valtakunnan miehenpuolet, ettei ollut pettämättä muita kuin kaksi pappia, viisaita viettelyksiä kumpikin. Nämä, joille Jussi jo oli maineesta tuttu, läksivät varsin vasten uhalla tiedustamaan häntä ja tarjoutuakseen hänelle petettäviksi. Jussi puolestaan, joka myöskin tarkoin tiesi, ettei ollut muita pettämättä kuin ne kaksi papin veitikkaa vain, oli samaten ikään etsimässä heitä, jonka vuoksi papit eivät päässeet peninkuormaakaan kotoansa ennenkuin Petturi-Jussi tuli heitä vastaan. Papit kohta keksivät, että tuo on joku erinomainen mies, sillä Petturi-Jussi piti aina Venäjällä matkustaessaan narrinvaatteet päällänsä. Kysyivät siis häneltä: "Tiedätkö, missä Petturi-Jussi tätä nykyä asuu ja oleskelee, vai oletko sinä se sama, koska olet melkein narrin näköinen mies?" Jussi sanoi: "Minä se olen, mutta joko te tahdotte paikalla pettämään, vai olisiko parempi mennä teidän kotiinne?" Papit vastasivat: "Kyllä se on parempi, että menemme meidän kotiimme, koska niin likellä sinut tapasimme." Jussi ikäänkuin arvelee asiata tarkemmin ja sanoo viimeinkin: "En minä nyt jouda lähtemään, minä juoksin niin kovasti entisiä petoksiani, että petturivakkani putosi, ja minun täytyy mennä sitä etsimään." Papit kysyivät: "Joko sinä pitkältä juoksit, olisikohan tuonne mimmoinen matkaa, jonne tuo putosi?" Siinä oli likellä mökki, joka näkyi neljänneksen virstan päästä, niin Jussi vastasi: "Toinen verta tuosta mökistä eteenpäin kuin tästä tuonne mökkiin." Papit silloin sanoivat Jussille: "Niinpä sinä joudut sievemmästi, jos otat tämän hevosemme; me odotamme sinua tuossa mökissä." Jussi otti pappien hevosen ja kärryt, eväät, tavarat, mitä heillä matkassa oli, ettei heille jäänyt muuta kuin vaatteet päälle, läksi ajamaan ja ajoi venäjänvirstan verran, niin käänsi jo hevosen pappien kotia kohdin takaisin päin. Papit eivät olleet mökkiin vielä ehtineetkään, kun jo näkivät Jussin tulevan takaisin. Vanhempi pappi sanoi silloin nuoremmalle: "Mene nyt sen puheelle, sillä kyllä se konna varastaa meidän hevosemme." Jussi ajoi niin kovasti kuin se, joka tahtoo pakoon päästä, vaan nuorempi pappi ennätti kuitenkin tiepuolesta maantielle ja kysyi Jussilta: "Jokos löysit petturivakkasi?" Jussi vastasi: "Jo vakka löytyi, eikä nyt enää tarvita kuin tervaksia selvään nähdäksenne, että olette petetyitä."
Papit odottivat siinä mökissä sitten Jussia tervasten kanssa tulevaksi, mutta Jussi ei palannutkaan, vaan ajoi pappien kotiin rouvain luokse, ensinnä vanhemman papin, ja sanoi rouvalle: "Pappi laittoi minut hakemaan kaikki, mitä kotona löytyy rahoja. Se tuli minua vastaan peninkuorman päässä tästä ja sanoi: 'Minä läksin Petturi-Jussia hakemaan, ja nyt sain kuulla, ettei se enää Venäjän valtakunnassa olekaan, mutta minä haen hänet vaikka Ruotsista', nousi siitä muutamaan mökkiin itse ja antoi minulle hevosensa merkiksi, että voisitte uskoa hänen laittaneen minut rahoja hakemaan." Rouva kun näki, että miehellä on papin hevonen ja kärryt, uskoi hänen puheensa, kokosi kaikki, mitä hänen ja papin tallella oli, ja antoi ne papille vietäväksi Jussille. Rahat pantiin pieneen kirstuun, jonka Jussi ja rouva yhtenä kantoivat kärryyn. Rouva kun tässä näki miehensä reisuvaatteet, eväät ja kaikki, mitä matkalle oli varustettu, sanoi: "Te olette rehellinen mies, vaikka minä olen peläten näitä rahoja mukaanne laittanut. Tulkaa nyt, hyvä isäntä, ja ottakaa lämpöinen ryyppy ennenkuin matkalle lähdette." Jussi arveli ihastuen: "Hyvä on ryyppy jos rahatkin", ja meni iloissaan rouvan jäljessä, joka huoneeseen tultua antoi hänelle hyvän ryypyn. Jussi kun juodessaan kohotti päätänsä saadakseen ryypyn pannuksi pohjaan, älysi kiväärin ja sapelin riippuvan seinällä ja sanoi kohta rouvalle: "Voi kuitenkin, jos minä läksin pois ennenkuin te minua kielsitte, pappi kun käski minun tuoda nuo aseet pitkän reissunsa varaksi." Rouva tämän kuultuaan antoi kohta sapelin ja kiväärin Jussille ja saattoi häntä kärryihin asti. Jussi asettuu kärryihin sapeli toisessa kädessä, toisessa kivääri, ja pappilan työväki, joka tätä katseli, ihmetteli, kuinka nöyrä rouva nyt oli, ei se nyt piikainsa eikä renkiensä kanssa joutanut torumaan. Muiden näin puhellessa sanoi muudan renki päälle päätteeksi: "Nöyrähän se aina onkin narri narrin edessä." Jussi, joka kyllä nämät sanat kuuli, teki lähtöä matkalle pannen kiväärin oikealle puolellensa ja sapelin kainaloonsa. Äkkiä kysyy silloin rouva: "Mikä teidän on nimenne, että minä teitä oikein osaisin kiittää, kun mieheni kotiin tulee?" Jussi sanoi: "Jussi minun ristintänimeni on, kylläpähän töistään itsekullekin sukunimeä tulee. Hyvästi nyt, hyvä rouva, ei teille suinkaan pahemmin käy kuin nuoremmankaan papin rouvalle." Sen puheen ajoi hän suorastaan nuoremman papin rouvan luokse ja sanoi: "Pappi laittoi minut täältä kärryjä ja hevosta noutamaan ja panemaan kaikki rahat mukaan, mitä kotona löytyy." Rouva arveli asiata, sanoi: "Kuinka minä niitä sinulle uskallan antaa?" Mutta Jussi sanoi: "Käykää ja katsokaa, täällä on vanhemman papin hevonen ja kärryt, jotka antoi merkiksi minulle pyytäen minua hakemaan pitkälle reissulleen enemmän evästä, sillä papit olivat kuulleet, että heidän matkansa tulee enemmäksi kuin kotoa lähtiessään tiesivätkään, koska Petturi-Jussi on Ruotsiin paennut, jonne nyt heidänkin sen tautta täytyy lähteä." Rouva nähtyänsä vanhemman papin hevosen ja kärryt, joissa keksii oman miehensä päällysvaatteet, ihastuu heti ja sanoo: "Kyllä näen, että olette rehellinen mies, sillä ei mieheni koskaan kelvottomia ihmisiä usko; tulkaa tänne, hyvä isäntä, minä tahdon mielelläni tehdä niinkuin mieheni on käskenyt." Näin puhuen antoi rouva kaikki rahat, mitä oli miehensä tallella, Petturi-Jussille käteen ja sanoi: "Olkaa nyt niin hyvä, kunniallinen isäntä, että joka äyrin näistä kaikella mokomin viette minun mieheni käteen, että häneltä kotiin tultua kiitokset saisin."
Jussi rahat saatuaan sanoi: "Ei tässä nyt muu auta, pitää matkalle joutua, sillä herrat odottavat minua." Rouva kuitenkin muistaa Jussin ensimmäistä puhetta, että pyysihän se hevostakin, ja sanoi siis: "Entä, hyvä isäntä, hevonen ja kärryt?" Jussi siihen: "Ei se ole minun asiani, hyvä rouva, teitä yhä muistutella, minä otan, minkä annatte, olkoon se teidän asianne, jos annatte taikka ei." Rouva sanoo hädissään: "Ei Jumalan tähden pidä mennäksenne ennenkuin hevonen ja kärryt täältä laitetaan kanssanne."
No mitäs; Jussi läksi ajamaan omallansa ja rouvan renki toisella hevosella ja niillä kärryillä, jotka rouva oli toimittanut. Jonkun virstan verran ajettuaan kysyy sitten renki Jussilta: "Kuinka pitkälle minun pitää ajaman?" — "No, kunne pääsemme pappien luokse", vastasi Jussi, mutta piti ruunan suitsia suoraan Riian kaupunkia kohden ja kysyi sinne päästyään kohta: "Missä on tästä laivahamina?" Hamina neuvottiin hänelle, ja siitä kun laiva ikään oli lähtemässä, nousi Jussi sille laivalle ja sanoi rengille lähtiessään: "Tee sinä työtä tässä kaupungissa niin kauan kuin minä tällä laivalla lystäilen, ja pidä pappien hevoset hyvästi, kyllä minä kahden viikon päästä tulen takaisin." Laiva läksi liikkeelle, ja Jussi luisti sitä tietänsä Ruotsiin, jonka pääkaupunkiin laiva oli menevä.
Kahden viikon päästä arveli papin renki: "Eiköhän se mies ollut rosvo, jonka kanssa minä tänne tulin", ja meni siitä ja jutteli kaikki reissut, temput ja asiat, mitkä hänen ja Jussin Riikaan tullessa olivat tapahtuneet, sen kauppiaan palvelijalle, jonka luona hän kaksi viikkoa oli työtä tehnyt. Tämä kuultuaan, kuinka papinrouvat olivat tavaraa laittaneet Jussia myöten miehillensä, löi käsiään yhteen ja sanoi: "Se oli se sama perhana, joka meidänkin herran petti! Isäntämme on luvannut kaksi sataa hopeata sille, joka sen ilmiantaisi."
Asiasta annettiin nyt kohta kauppiaalle tieto, ja tämä läksi höyrylaivassa ajamaan Jussia perästä ja tapasi hänet Tukholmissa Ritariholman kirkon seinukselta, jossa hän oli kaivamassa hautaa sille tavaralleen, jonka hän papeilta oli saanut. Herra kyllä tunsi hänet niin pian kuin näki, mutta kysyi kuitenkin: "Mikäs virkamies sinä olet?" — "Minä olen haudankaivajan apulainen, jonka ei tarvitse muille hautaa kaivaa kuin porvareille ja papeille; minun mestarini kaivaa kaikille muille." — "Ketäs varten tämä hauta on, jota nyt kaivat?" — "Tämä hauta", vastasi Petturi-Jussi, "on eräälle porvarille, jonka muudan Petturi-Jussiksi mainittu narri Venäjän maalla kuulemma on pettänyt." Porvari ajatteli: "Mitäs sinulle nyt pitäisi tehdä? Kyllähän sinut nyt kiinni saisin, mutta kukas nuo sinun juonesi tietää, koska tuommoisia puheita vielä pidät; jos minä sinut kiinni panen, niin voipi hyvinkin tuo hauta olla minua vasten, sen se tuo sinun puheesi ilmoittaa." Meni hän kuitenkin kaupungin siesumestarin luokse ja pyysi lupaa kiinni panettaakseen erästä miestä, joka oli mainio Venäjän maalta karannut vanki. Siesumestari kysyi: "Missä se mies on?" — "Se on Ritariholman kirkon seinuksella hautaa kaivamassa", vastasi kauppias, ja lähdettiin siitä nyt kahden miehen mainitulle paikalle, jossa Jussi jo oli saanut hautansa valmiiksi. Siesumestari kysyi: "Mikä mies sinä olet ja mistä kotoisin?" — "Jussi minun on ristintänimeni", vastasi haudankaivaja, "kyllähän itsekullekin töistänsä sukunimeä tulee." Tästä viisastelemisesta ei siesumestari lukua pitänyt, vaan Jussi otettiin kiinni. Arveli siesumestari sitten, mitä tälle miehelle pitää tehtämän, mutta kauppias kun jutteli kaikki hänen eleensä, mitä hän Venäjän maalla oli tehnyt, kauhistui siesumestari hänen töitänsä ja sanoi: "Tälle ei tarvitse enempätä oikeutta hakea, minulla on uusi nahkasäkki, pankaamme mies siihen ja upottakaamme mereen."
Niin tehtiinkin. Jussi pantiin säkkiin, ja suutarilla neulotettiin säkin suu pikilangalla lujasti kiinni. Sitten kysyi häneltä kauppamies: "Eikös nyt jo muistu mieleesi, mikä eteesi astuu?" — "Kyllähän se minun mielessäni on ennenkin ollut, mikä nytkin; merihän vanhempi onkin maata, mitäs minä maasta pidän mitään." Tästä tylystä puheesta suuttui kauppias sanoen: "Koska niin on, kyllä sinne väleen pääset", pani miehen rekeen ja läksi meren jäätä ajamaan. Noin puolen peninkuormaa ajettuaan mieli hän Jussin upottaa mereen, vaan ei ollutkaan asetta, millä jään olisi puhkaissut. Kääntää kauppias silloin hevosensa, pudottaa Jussin säkkeinensä tien viereen jäälle ja lähtee tuuran hakuun kaupungista. Hänen sillä matkalla ollen sattui sitä tietä kulkemaan majanmuuttaja, joka edellään ajoi suurta lehmikarjaa. Jussi potki säkissään tien vieressä siinä, ja majanmuuttaja, joka älysi sen, kysyi kohta: "Mikäs sinä olet, säkissä kimpuilija, ja mitä siellä teet?" — "Minä opettelen täällä puhumaan kahtatoista kieltä", vastasi Jussi, joka piti ääntä siellä säkissänsä. "Opeta, velikulta, minuakin", sanoi majanmuuttaja. "Opetan kyllä, jos sinä säkin suun ratkot auki, että ääneni oikein kuulet. Vaan ei niin monta kieltä kukaan ihan äkkiä opi haastamaan. Kunkin kielen tautta pitää vähintäänkin kaksi tuntia tässä nahkasäkissä olla, että ajatukset ennättävät vieraan kielen rataa tottua juoksemaan."
Majanmuuttaja kun tämän kuuli, päästi kohta säkin suun auki, josta Jussi samassa hyppäsikin väljälle ja vuorostaan pani majanmuuttajan säkin sisälle, jonka suun sukkelaan ompeli kiinni jättäen kielten opettelijan ajatuksiaan taivuttelemaan. Siitä kulki sitten toista valtatietä kaupunkiin takaisin iloisena ja huoletonna majanmuuttajan lehmikarjaa edellänsä ajaen. Kauppias sillä aikaa ennätti jo tuuransa kanssa jäälle, jossa näki nahkasäkin vielä olevan paikallansa. Ei siis muuta, vaan teki tuurallansa reiän jäähän, upotti säkin avantoon ja ajoi takaisin kaupunkiin. Tänne tultuansa näki hän kaikkein ensimmäiseksi lehmikarjan tulevan vastaansa, ja kun niiden kuljettajata tarkemmin katseli, tunsi hän kohta, että Petturi-Jussi niitä olikin ajamassa. Sitä kummastellen kysyi hän: "Kenenkäs karjaa nyt kuljetat, ja mistä sen sait?" — "Ka, enemmän tavaran haltijaksihan te panittekin minut kuin ennen olin; jota syvempään olisitte vieneet, sitä suuremman karjan olisin sieltä tuonut." Tämän kuultuansa sanoi kauppias: "No, myy nyt tämä karjasi edes minulle huokeaan hintaan kaikesta siitä vahingosta, minkä minulle tehnyt olet." Jussi puolestaan vastasi: "Vähäinen tämä karja olisi teille palkinnoksi, ei minun käy sitä antaminen; vaan jos lähdet minun kanssani, ja minä siitä teidän avannostanne kaksi virstaa etemmäksi teen vielä avannon, ja te kerran vain päätänne kastatte ja kuuluvalla äänellä huudatte: 'Ptui Kirjoa, ptui Kirjoa, ptui haikeata Halunaa!' niin sieltä tulee karjaa enemmän kuin Tukholmin kauppatorille sopii."
Kauppamies mielistyi tuumaan ja läksi Jussin kanssa ajamaan jäätä. Kun sitten siitä avannosta, joka Jussia vasten oli tehty, vielä kaksi virstaa oli merelle päin kuljettu, tehtiin toinen avanto jäähän, josta kauppamiehen piti muka karjaa itsellensä huutaa. Tätä varten rupeaakin tämä avannon reunalle polvillensa ja pistää päänsä veteen. Jussi silloin tapasi kauppamiestä sääristä kiinni ja upotti hänet syvemmälle sanoen: "Huutakaa, huutakaa, hyvä herra ja kaupungin raati, että odotettava karjanne kuulisi." Siinä tukehtui kauppias huutaessaan veteen, ja Jussi ajoi hänen hevosellansa kaupunkiin takaisin.
Ne papit taas, jotka Jussia olivat lähteneet hakemaan, löysivät hänet Ritariholman kirkon seinukselta hautaa kaivamasta samoin kuin kauppiaskin hänet oli tavannut, ja sanoivat iloissansa: "Jopas, narri, sinut tapasimme!" Mutta Jussi vastasi: "Johan narri teidät ennen tapasi kuin te narrin, vaikka häntä varsin vasten olette etsineet." Papit, jotka hyvin tiesivät, että Jussi oli viisas ja kaikissa vehkeissään varova mies sekä samalla kavala ja petollinen, alkoivat nyt hyvin sanoin puhutella häntä ja maksua vaatia kaikesta vahingosta, minkä hän heille tehnyt oli. Petturi-Jussi oli siihen suostuvainen, kulki pappien kanssa muutamaan majataloon, jossa tilasi huoneen itsellensä ja sanoi papeille, jotka niinikään jäivät siihen asumaan: "Hankkikaa nyt minulle menneenkesäinen hevosen varsa, niin sen kautta toimitan teille semmoisen rikkauden, että sitä kestää niin kauan kuin te ja teidän lapsenne elätte." Papit tekivät niinkuin Jussi tahtoi ja hankkivat hevosen varsan huoneeseen, josta kaikki asettuivat levolle. Jussi heräsi kuitenkin pappeja ennemmin, pisti muutamia hopearuplia varsan hännän alle ja kävi siitä pappeja herättämään sanoen: "Tulkaat nyt, hyvät pastorit, katsomaan, minkä rikkauden aarteen minä teille olen hankkinut!" Papit kun rikkaudesta puhuttavan kuulivat, kavahtivat puolitorkuksissa jaloillensa nähdäksensä, minkä kumman nyt Jussi heille näyttäisi. Tämä taputti hiljaa vain varsan lautasta, ja samassa tippuivat hopearuplatkin hännän alta pappien ihmeeksi ja ihastukseksi, jotka eivät sen kovemmin vanhaa vihaansa muistaneetkaan, vaan ottivat varsan Jussilta ja sanoivat: "Toimessa näyt, mies, viimeinkin olevan meille suurta vahinkoamme palkitsemaan; jääköön nyt entinen vaino ja viha unhotuksiin." Siitä tekivät sitten Jussin kanssa kirjallisen sovinnon, jossa tunnustivat, ettei heillä enää ollut Jussilta mitään saamista eikä häntä vastaan mitään valittamista.
Jussista erottua tuli papeille kuitenkin siitä seikasta riita, kumpiko heistä ensiksi saisi varsan hoteellensa. Asiasta sopivat keskenänsä viimeinkin niin, että kukin aina vuorokauden pitäisi varsan luonansa ja että vanhempi pappi saisi ensi vuorokauden olla varsan omistajana. Kun asiasta näin oli sovittu, otti vanhempi pappi itsellensä omituisen huoneen, syötteli varsaa runsaasti, että se muka sitä paremmin tämän kaiken hopeassa maksaisi, ja odotteli unettomin silmin aamun tuloa, jolloin hän nähdä saisi, mimmoisen hopealäjän varsa hänelle toimittaisi. Tässä hopussaan nousikin jo päivän valjetessa vuoteeltaan, meni varsan luokse ja alkoi varsan lautasta taputtaa ja silitellä niinkuin oli nähnyt Jussinkin tekevän; mutta varsalta oli hopean teko tyrehtynyt, se ei enää rahaa aikaansaanut, vaan toimitti sitä runsaammin tavallista mynttiänsä, johon luonnostaan oli harjaantunut, varsinkin kun häntä niin hyvästi sitä ennen oli ruokittu. Vanhempi pappi kun tämän havaitsi, arvasi jo asian, että Petturi-Jussi hänet nytkin on pettänyt, ei virkkanut koko rahan mynttäyksestä sanaakaan, vaan vei varsan toiselle nuoremmalle papille sanoen: "Pidä nyt tämä hopean mynttääjä sinäkin vuorosi niinkuin puheemme oli." Tämä taas syötti varsaa hyvästi niinkuin toinenkin, ja varsa puolestaan toimitti hänelle samassa määrässä sitä ainetta, jonka tekoon oppinut ja tottunut oli. Toivossaan näin petyttyään meni nuorempi pappi aamulla vanhemman virkaveljensä luokse ja sanoi: "Ei semmoisesta hopean tehtaasta ole hiiteenkään kuin se, jota minä tänä aamuna hyvissä toivoin käytin ja koettelin; varsa ei yhtäkään hopearuplaa minulle aikaansaanut, vaan sitä vastaan pelkkää pirua ja perkelettä." — "No, mitäs luulet sen minulle tehneen?" sanoi toinen, "parasta kun emme koko asiasta sen pitemmältä puhele." — Sen pituinen se.