VIROLAISIA ELÄINJUTTUJA
REPO JA VARPUNEN
Varpunen teki pesänsä revon hankopuun latvaan. Tuli tuosta repo hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen alkoi rukoilla, ettei hän sitä tekisi. Silloin sanoi repo: "Kun sinä yhden pojan minulle annat, niin minä sinun kanssasi sovin, vaan kun et antane, niin hakkaan oman hankopuuni maahan." Varpunen antoi silloin oman poikansa revolle. Tämä läksi metsään, söi siellä varpusen pojan suuhunsa ja tuli jälleen hankopuuta maahan kaatamaan. Varpunen taaskin rukoilemaan, johon repo vastasi: "Kun vielä yhden pojan minulle annat, niin minä luovun sinusta, vaan kun et mitään antane, niin minä kaadan sinun pesäsi maahan." Varpunen antoi siis vielä yhden pojan revolle, ja tämä läksi metsään sitä varpusen poikaa syömään. Varpunen läksi silloin kylään, jossa oli suuri koira, sitä rukoilemaan, että tulisi hänelle avuksi. Koira sanoi tälle: "Tänään on kolmas päivä, kun perheen emäntä kotoa läksi, ja minun kohtuni on vallan tyhjä, sen vuoksi en voi minä tulla." Varpunen virkkoi silloin: "Tuossa näen minä tulee tänne päin muuan nainen, puuropytty kädessä." — "Kuinkas sen saisimme häneltä?" kysyi koira. — "Minä lähden, juoksen hänen edessään", vastasi varpunen, "ja kun hän puuropytyn maahan panee ja tulee minua kiinni ottamaan, niin syö sinä puuropytty tyhjäksi." Niin tekivätkin sitten. Nainen läksi varpusta kiinni ottamaan, ja koira sill'aikaa söi hänen takaansa puuropytyn tyhjäksi. Kun ei nainen saanut varpusta käteensä, läksi hän puuropyttyänsä ottamaan pois, vaan koira oli sen jo tyhjentänyt. Siitä läksivät koira ja varpunen varpusen pesän luokse, ja koira heittihe puun alle makaamaan kuoliaan tavalla. Kohta tuli repo taaskin varpusen poikaa saamaan, mutta varpunen sanoi: "Tuossa on puun juurella raato, eikö siitä kyllin saa?" — "Kun tämä raato on, niin tule ja noki sitä", sanoi repo. Varpunen tuli nokkimaan. "Noki sen silmiä", sanoi repo. Varpunen alkoi nyt koiran silmän ympärystä varovasti nokkia, jonka vuoksi repo luuli koiraa raadoksi ja rupesi syömään häntä, mutta koira kavahti maasta ylös ja murti revon kuoliaaksi.
SUSI JA REPO
Susi ja repo olivat kerran häihin lähteneet perheenmiehen tietämättä. Nämä olivat kahden kesken hääpöydän alla, söivät siellä lihaa, luita ja leivän muruja, mitä pöydältä maahan putosi. Susi oli salaa myöskin saanut olutta juodaksensa, josta viimein tuli juovuksiin. Nyt heräsi hänessä laulun himo, ja hän kysyi revolta lupaa, sanoi: "Laulanko minä, kuomaseni?" Repo vastasi: "Elä laula, meidät pieksetään." Susi ei siihen tyytynyt, vaan kysyi toisen kerran revolta lupaa laulaaksensa. Repo kielsi häntä kyllä, vaan sudella oli niin kiihkeä laulun himo, että vielä kolmatta kertaa kysyi revolta lupaa ja tahtoi laulaa kaikin mokomin. Repo sanoi silloin: "Kun sinulla niin kova kiihko on, niin laula kuin laulat, kyllähän näet, kuinka suuren kunnian sillä voitat." Susi nousi nyt pöydälle ylös ja lauloi siinä kerran. Kun häärahvas sen nyt kuuli, että jo susi lauloi, niin usuttivat koirat hänen päällensä antaen niiden repiä häntä, ja pieksivät häntä pahasti. Kun repo sen näki, että koirat kiskoivat sutta, juoksi hän kamariin ja pisti päänsä kuorekirnuun, että päänsä tuli kuoreeseen, ja läksi matkaansa. Kun metsässä sitten taaskin kohtasi suden, valitti tämä, että häntä oli kovasti pieksetty. Repo vastasi: "Ei sinua ole paljon pieksetty, minua lyötiin yhä enemmän, niin että pääni on pilalle pieksetty." Susi tahtoi nyt kulkea edelleen vielä, mutta repo sanoi: "Minä en saata muutoin mennä, kun et minua selkääsi ottane." Susi silloin otti revon selkäänsä häntä kantaaksensa ja läksi kävelemään. Suden selässä istuessaan alkoi repo laulaa: "Sairas tervettä kantaa, sairas tervettä kantaa!" — "Mitä nyt laulat, kuomaseni?" kysyi susi. Repo vastasi: "Päästään hullu jorisee, ei tiedä, mistä haastaa."
KARHU, SUSI JA REPO
Karhu tappoi kerran härän ja kutsui suden ja revon vieraiksi, josta jakoi lihan kolmeen osaan: yhden osan antoi sudelle, toisen revolle, ja kolmannen otti itselleen. Karhu ja susi söivät omat osansa, mutta revolla oli osansa tallella. Nämä ottivat siis revonkin osan pois. Repo ei virkkanut muuta kuin: "No, no, kyllä minä teille tahdon kerran vielä kostaa tämän." Kerran sitten tappoi taaskin susi härän, kutsui karhun ja revon vieraiksi ja jakoi kullekin heistä osansa. Karhu ja susi söivät oman osansa ja ottivat taaskin revolta hänen osansa pois. Repo sanoi siihen: "Kyllä teidät kerran vielä paholainen perii." Nämä eivät huolineet siitä, että repo näin uhkasi heitä, vaan söivät revon osan suuhunsa. Sattui kerran tuosta, että repokin tappoi härän, niin kutsui hänkin vuoronsa karhun ja suden vieraiksi. Nämä ottivat silloin revolta lihan kaikki pois eivätkä antaneet palaakaan hänelle. Repo sanoi siihen: "Minulle juohtui hyvä neuvo mieleen: minä lähden kylään ja pyydän sieltä nuoren miehen avukseni." Sillä puheen läksikin kylästä apua saamaan kohta. Toiset sen kuultuansa läksivät piiloon, ettei repo heitä löytäisi; karhu nousi kuuseen, ja susi peittäysi risukoon alle. Repo oli sillä välin kylästä avukseen saanut kissan ja pienen jalastaan kipeän koiran. Kissalla oli häntä pystyssä selällä, ja koira liikkasi. Kun karhu näki heidän tulevan, sanoi hän sudelle: "Repo tulee, kaksi nuorta miestä keralla, toisella on keihäs olalla, toinen noukkii kiviä." Susi vapisi pelosta tämän kuullessaan risuläjän alla; kuitenkin oli häntänsä pää vähän näkyvissä. Kun kissa näki hännänpään liikkuvan, luuli hän sitä hiireksi, tarttui häntään kiinni ja veti suden risukosta ulos, vaan kun näki niin suuren elävän sieltä tulevan, säikähti hän sitä ja juoksi sen saman kuusen latvaan, jossa karhu piilottelihe. Karhu, joka luuli sudelle maassa jo tuhon tulleen ja nyt hänen omaa kaulaansa kysyttävän, hyppäsi kuusesta maahan ja katkaisi kaulaluunsa. Susi juoksi peloissaan samalla myöskin metsään, ja kaikki liha jäi revolle.
KARHU JA REPO
Mies tuli kerran kaupungista kalakuorman päällä istuen. Matkalla löysi hän revon, joka tien varrella makasi. Luullen tätä kuolleeksi otti hän sen kalakuormallensa. Mutta tämä ei ollutkaan kuollut, tekihe vain kuolleeksi. Kohta kyllä puri hän kalasäkin rikki, kaivoi kalat sieltä pois ja hajoitteli ne maahan, josta viimein itsekin laskihe salaa kuormalta alas, kuljetti kalat metsään ja alkoi pensaan juurella syödä niitä. Sattuipa karhukin tulemaan sinne ja kysyi revolta: "Kusta, kuomaseni, ne kalat sait?" Repo vastasi: "Pistin häntäni jokeen, niin saaliin sain." Karhu kysyi: "Ka, voisinkohan minäkin samaten saada?" — "Saat kyllä", sanoi repo, "kun hyvin selkeä ja kylmä ilma on, ja paljon tähtiä näkyy taivaalla, niin pistä häntäsi jokeen, niin kyllä tarttuvat kaikki sen nenään." He odottivat siis, kunne oikein selvä ja kylmä ilma tuli, niin läksivät kaloja pyytämään, tekivät avannon jäähän, ja karhu pisti häntänsä jokeen. Repo käveli ympärillä ja lauloi: "Pitkä taivas, kylmä taivas, tuota karhun häntään hyvä saalis!" Oli karhun häntä jonkin aikaa joessa ollut, niin käski repo hänen koetella, jos kalat olivat hännän päässä kiinni. Karhu rupesi tiedustamaan sitä, mutta jää oli vasta ohut ja kirisi häntää nostaessa vielä. "Anna häntäsi vielä olla siellä", sanoi silloin repo, "kunne niitä oikein paljon tulee." Karhu jätti siis häntänsä vielä ajaksi avantoon, josta jälleen koetteli, jos kaloja hännän päähän oli tarttunut, mutta häntä olikin niin kovasti kiinni kylmettynyt, ettei jää enää kirissyt. Karhu koetti vetäistä häntäänsä kerran, vaan ei voinut sitä irti saada. Vetäisi siitä jo toisen kerran, vaan ei häntä liikahtanut. Repo sanoi silloin: "Vuota, minä lähden kylästä apua saamaan." Karhu odotti sen aikaa nyt, kun repo oli apua tuomassa. Mutta repo siitä lähdettyään juoksi kylän läpi niin että koirat näkivät hänet ja läksivät kaikki juoksemaan jäljestä. Paetessaan heitä juoksi repo karhun ohitse ja sitä tietä metsään sitten. Koirat silloin karhun kaulaan kaikki repiäkseen häntä. Hädissään kiskaisi karhu silloin häntänsä jäästä irti ja juoksi hännästään verisenä revon jäljestä metsään.
MIES JA REPO
Mies laitteli metsässä linnun paulaa. Repo tuli siihen, kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" — "Onnettomuutta", vastasi mies. Repo läksi tiehensä, vaan tuli toissa päivänä katsomaan, mikä onnettomuus se olisi, jonka mies oli tehnyt, ja pisti jalkansa koetteeksi paulaan. Tämä tarttuikin siihen kiinni. Repo luuli tätä naurun asiaksi ja sanoi nauraen: "Eks sittu silmi ärra si sees?" Mutta viimein näki hän, että asia olikin totinen, niin että hän ei enää irti päässyt, ja sanoi: "Jos nyt jostakin apu joutuisi, en muuten pääse minä vaivainen mihinkään!" Tuli tuosta mies paulaansa katsomaan, ja revon kun paulasta löysi, mieli tappaa hänet, mutta repo rupesi rukoilemaan ja sanoi: "Voit kyllä minut tappaa, mutta kuinka paljon minusta saat, et sen enempää kuin kaksi kypärää, vaan jos minut irti lasket, niin tahdon huomenna tehdä sinulle suuremman hyvän." Mies laski revon irti, ja tämä käski hänen nyt panna pienoisen kellon hänelle kaulaan. Sen tekikin mies, ja repo sanoi siitä nyt hänelle: "Tule huomenna tien ääreen, ota hevonen, rattaat ja kirves kanssasi, kaada metsästä puu ja nosta se rattaille; minä juoksen sill'aikaa metsässä niin että kello kalisee minun kaulassani, ja kun siitä karhu tulee ja kysyy: 'Kuka siellä metsässä on', niin sano: 'Se on kuninkaan metsästäjä'." Niin tekivätkin. Mies meni tien ääreen, hakkasi siellä puita niinkuin repo oli häntä neuvonut. Kohta kyllä tuli siihen karhu ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" — "Hakkaan puita", vastasi tämä. Vaan kun karhu kuuli sen kellon kilisevän, joka revon kaulassa oli, kysyi hän mieheltä: "Kuka siellä metsässä on?" — "Kuninkaan metsästäjä", vastasi mies. "Kunnekas sitten minä lähden?" sanoi karhu. "Mene, rupea tuonne minun rattailleni makaamaan", virkkoi mies. Karhu meni ja rupesi miehen kuormalle maata. Repo tuli silloin miehen luokse ja sanoi: "Terve, terve, mies, mitä sinä siinä teet?" Mies vastasi: "Hakkaan puita." — "Mikä sinun kuormasi päällä on?" kysyi repo. "Vanhoja riihipuita", vastasi mies. "Lähdemmekö kotiin menemään?" kysyi repo. "Lähdemme", sanoi mies, ja he läksivät kotiinpäin kulkemaan. Mies pisti kirveensä vyön alle tätä tehdessään. "Katso, mies pitää kirveensä vyön alle, vaikka pölkkyjä on kuormallinen", sanoi repo, "etkös lyö kirvestäsi pölkyn päähän?" Mies silloin otti kirveensä ja löi sillä karhua päähän, että se kuoli. "Enkös nyt hankkinut sinulle suuremman saaliin", sanoi miehelle repo ja juoksi itse metsään.
SAMMAKKO JA VARIS
Sammakko kurisi joessa. Kun varis tämän kuuli, tahtoi hän sitä kiinni ottaa ja asettui joen kaltaalle, jossa vahti, vartioitsi niin kauan, kunne sai sammakon kiinni. Tämä rupesi rukoilemaan varista, että se hänet irti laskisi, mutta varis ei kuullut sammakon rukoilemista eikä laskenut häntä irti. Sammakko rupesi silloin kiittämään varista ja sanoi: "Ah, kuinka kauniit housut sinulla jalassa on!" Varikselle tuli hyvä mieli, kun sammakko häntä kiitti, jonka tähden sanoi: "Tahdotkos nähdä, miten takaa ovat vielä kauniimmat?" Hänen tätä sanoessaan pääsi sammakko irti ja hyppäsi jokeen. Siellä alkoi varista soimata sitten ja sanoi: "Variksella vanhat housut." Varis olisi kyllä ottanut sammakon vielä kiinni, vaan ei saanut enää käteensä.
KOIRAN OIKEUDENKÄYNTI
Muudan isäntä ei syöttänyt koiraansa hyvästi. Hän ei sille antanut muuta kuin luita ja mitä ihmisten syötyä jäi jäljelle leivänmuruja vähän. Koira ei tyytynyt siihen, vaan läksi valittamaan oikeuteen, jossa kertoi asiansa ja kohtansa, kuinka perheenmies hänen kanssansa teki. Oikeus julisti hänelle kyllä hyvän päätöksen ja sanoi: "Isännän pitää makuuttaa sinua kesän aikaan pehmoisella päänaluksella, talvella villavakassa, ja leipää, lihaa antaa sinun syödäksesi." Koira oli siihen päätökseen varsin tyytyväinen ja läksi kotiinsa kulkemaan, mutta pitääkseen tätä päätöstä mielessään hoki hän alinomaa itsekseen, mitä oikeudessa hänelle oli sanottu. Tiellä tuli repo häntä vastaan ja kysyi, missä hän oli käynyt ja minne hänen piti menemän. Koira puhui nyt revolle koko kohtansa, minkä asian tähden hän oli matkalla ja kunne hän kulki. Sen kuultuansa oli repo ihastuvinaan sitä, että koira oli oikeudessa asiansa voittanut ja isäntänsä päälle tuomion saanut. Siitä rupesivat kahdenkesken juttelemaan sitten tästä oikeuden päätöksestä ja kaikenlaisista asioista. Mutta tämmöistä lystiä pakinaa pidettäessä unohti koira koko sen päätöksen, minkä oli saanut, ja kun toisistaan viimeinkin olivat eroamassa, kysyi hän revolta: "Mitä se olikaan, kuomaseni, mitä sinulle asioistani äsken ikään puhelin?" Repo vastasi: "Sitä sinä minulle puhuit, minkälaisen päätöksen sinulle oikeus toimitti, että isäntäsi pitää sinulle luita ja palaneita leivänkuoria ruoaksi antaa, sinua suven aikaan lastukoolla ja talven aikaan lumihangella makuutella." Koira läksi tämän kuultuaan pahoilla mielin kotiinsa, eikä ollut hänellä sen parempata oikeutta kuin ennenkään.
KARHU JA MIES
Mies kynti peltoaan metsässä ja kylvi naurista maahan. Tuli tuosta karhu hänen luoksensa ja sanoi: "Terve, terve, mies! Mitäs siinä teet?" Mies vastasi: "Kylvän viljaa maahan, mutta mitä minä siitä saan, sen syövät, hävittävät metsän lintuset." Karhu sanoi: "Maksa minulle palkka, niin minä hoidan, etteivät linnut saa vahinkoa tehdä." — "Kyllä", vastasi mies, "vaan mitäs palkoistasi tahdot?" — "Päällimmäiset minulle, alimmaiset sinulle", sanoi karhu, kun luuli näet miehen kauraa tekevän; vaan mies ei tehnytkään kauraa, mutta naurista, jonka vuoksi vastasi: "Olkoot päällimmäiset sinulle, kun sinä vain kylvökseni hyvästi hoidat." Karhu hoiti nyt kaiken suven miehen nauriita ja luuli niitä kauroiksi. Syksyllä nyhti mies nauriit maasta, leikkasi naatit pois ja jätti ne halmeelle, mutta nauriit vei hän kotiinsa. Hänen halmeelta lähdettyään tuli karhu sinne sitä osaansa perimään, jonka mies keväällä oli luvannut, mutta halmeelle tultuaan näki hän, ettei kauroja ollutkaan, ainoastaan naatit nauriista olivat jäljellä. Tästä suuttui kyllä karhu, mutta minkäs hän teki. Toissa keväänä kylvi mies samaan maahan kauroja. Karhu tuli taaskin siihen luullen miehen nytkin tekevän naurista ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" Mies vastasi: "Kylvän siementä maahan, vaan mitä siihen kasvaa, sen syövät metsän lintuset." Karhu sanoi: "Maksa minulle, niin minä hoidan sinun kylvöksesi." — "Mitäs tahdot palkoistasi?" kysyi mies. "Päällimmäiset sinulle, alimmaiset minulle", sanoi karhu siinä luulossa, että mies nytkin teki naurista. "Niinpä olkoot alimmaiset sinulle, kun sinä viljani hyvin hyvästi hoidat", sanoi mies. Karhu hoiti nyt miehen kauramaata kaiken suvea. Syksyllä tuli mies, leikkasi kaurat, korjasi ne ja vei kotiinsa. Hänen näin tehtyään tuli karhukin omaa osaansa saamaan, vaan aituukseen tultuaan näki hän, ettei siinä nauriita ollutkaan, ainoastaan kauran sänki oli jäljellä maassa. Tästä sai miehen päälle syytä taaskin ja sanoi itseksensä: "Minä lähden ja pari härkää häneltä otan kostoksi!" Siihen uhkaukseen jäi asia. Talvella läksi mies puita tuomaan metsästä, niin tulikin karhu ja tahtoi mieheltä ottaa härät. Mies ei tahtonut härkiään antaa, vaan riiteli vastaan. Repo tuli silloin heidän riitansa ratkaisijaksi ja kysyi salaa mieheltä: "Mitä tämä sinulta tahtoo?" Mies vastasi: "Tämä tahtoo härät minulta ottaa." Repo neuvoi silloin miestä ja sanoi: "Pane minulle kolme kehränvartta kaulaan, niin minä menen, juoksen metsässä, että ne kehränvarret kalisevat, ja karhu kuulee sen. Kun sitten sinulta kysyy: 'Kuka siellä metsässä on?' niin vastaa: 'Se on tuolta linnasta tullut metsästäjä, joka pyytää peuraa, karhua'." Tämän neuvon mukaan tekikin mies, pani kolme kehränvartta revon kaulaan, ja repo alkoi juoksennella metsässä niin että kehränvarret kalisivat. Kuullessaan tämän kysyi karhu mieheltä: "Kuka siellä metsässä kulkee?" Mies vastasi: "Linnan metsimies pyytää siellä peuraa, karhua." — "Kunnekas pääsen nyt minä?" kysyi karhu. "Mene tuonne taakse piiloon", sanoi mies. Karhu teki niinkuin oli neuvottu ja asettui reen suojaan piilottelemaan. Samassa tuli repo metsästä miehen luokse ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" — "Hakkaan puita", vastasi mies. Repo kysyi taas: "Mikä tuolla reen ääressä ompi?" — "Vanha, palanut pölkky", sanoi mies. "Kun pölkky lienee, niin se on reelle nostettava", virkkoi repo. Mies kun tämän kuuli, kallisti karhun rekeensä. "Hiljaa, hiljaa", sanoi karhu, josta ei tämä mieleen ollut, mutta repo sanoi siihen: "Se on puussa kävijän tapa, että hän pölkyn köyttää rekeensä", ja samassa nuorittikin mies karhun köysillä kiinni. Taaskin sanoi repo: "Puussa kävijän tapa on, että hän kotiin lähtiessänsä iskee pölkyn päähän kirveensä." Mies kun tämän kuuli, löi kirveellään karhua päähän, ja tämä siihen heittikin henkensä.
MIES JA REPO
Mies oli linnun paulan metsään virittänyt. Tähän oli repo sattumalta tarttunut. Se oli varhain aamulla, kun tämä tapahtui; hän nauroi siis koko asialle ja sanoi paulassa ollessaan itseksensä: "Kyllä se huomisaamuna ottaa minut pois." Sai siitä jo aamukin kuluneeksi, niin sanoi repo itseään lohdutellen: "Kyllä se murkinan aikaan ottaa minut täältä." Vaan jopa ennätti murkinankin aika kulua, niin tuumasi itsekseen: "Kyllä se illan tullen päästää minut tästä." Kun alkoi jo ehtoo joutua, eikä ketään näkynyt, kuulunut, lohduttelihe repo sanoen: "Jos en ennen ehtoota täältä pääsekään, kyllä se mies viimeistäänkin yön käsistä pelastaa minut." Viimein tulikin paulan isäntä katsomaan ansaansa. Repo kun tämän näki, huusi jo etäältä hänelle: "Minkätähden sinä häjynilkisiä paulojasi metsät kaikki täyteen ajat, ei pääse enää mistään rauhassa kulkemaan, nyt on hyvän aikaa tässä minulta hukkaan mennyt." — "Olisihan sinulla tilaa ollut syrjästä ohitse kulkea!" sanoi mies. Repo vastasi: "Ka, olikos minulla kiireissäni aikaa onnettomia paulojasi kierrellä!" — "No, kuinkas meidän kesken sitten asia jääpi?" kysyi mies, "annatkos rahaa, vai ennenkö annat turkkisi?" — "Kyllä ennemmin turkkini annan", vastasi repo. Luuli näet miehen vain pieksevän häntä ja sitten irti laskevan, että hän toiste muistaisi paremmin varoittaa itseänsä. Mutta mies ei sitä tehnyt, vaan tappoi revon, ja nahan otti itsellensä.
KOIRA JA SUSI
Koira oli karjaa katsomassa, niin susi joka päivä tuli hänen luoksensa ja sanoi: "Sinä voit karjastasi jotakin antaa minulle, kun sinulta ulottuu." Koira vastasi siihen: "Ei, veikkonen, minun pitää vaivaa nähdä ja karjaa hoitaa, vaan sittenkään ei anneta minulle siitä vaivasta mitään, kuinka voisin minä siis sinulle jotakin luvata?" — "Sinä et siis lupaa mitään?" sanoi susi, "minä tulen huomenna jälleen." Toissa päivänä tulikin sitten jälleen ja pyysi koiralta rekivetohevosta, mutta koira ei luvannut. Susi pyysi nyt lupaa tullakseen huomenna jälleen. Luvan saatuansa tuli hän määräaikana taaskin ja pyysi koiralta varsaa. Tämä ei ollut koko anomusta kuulevinaan. Susi silloin läksi matkaansa niinkuin ennenkin, vaan tuli huomenna uudelleen ja pyysi koiralta vuohta. Koira ei sitäkään antanut. Nyt läksi susi metsään katuvaisella mielellä, kun hän tyhjää vaivaa oli nähnyt koiran luona käydessänsä. Viimein palasi hän koiran luokse vielä kerran elostaan ja olostaan juttelemaan. Koira kävi häntä kohtaan sääliväiseksi, jonka tähden antoi hänelle hyvän neuvon sanoen: "Meidän talossa tulee syksyllä häät vietettäväksi, tule sinäkin häihin, niin saat vaivasi palkituksi." Tähän neuvoon oli susi varsin tyytyväinen, ja kun syksyllä joutuivat häät pidettäviksi, ja vieraita käytiin kutsumassa, tuli hänkin häihin niinkuin koira oli luvannut. Siellä sai hän syödä ja vähän juodakin, josta tuli juovuksiin. Ei aikaakaan, niin sanoi koiralle: "Laulaa mieleni tekevi, sanat suussani sulavat." Koira koki kieltää häntä, mutta tämä, jolla oli erinomainen laulun halu, pyysi yhä vain lupaa laulaaksensa. "Niinpä lausuhan muuan lause!" sanoi viimein koira. Susi alkoi nyt laulaa, mutta samassa tunsi hänet häärahvaskin, antoivat hänelle selkään ja pieksivät puilla paalikoilla hänet pahanpäiväiseksi.
KOIRA JA REPO
Paimenet olivat karjaansa kaitsemassa ja koira heidän kanssansa. Repo kävi yhä koiran kanssa kisaamassa, mutta koira oli arka eikä tohtinut repoa purra kuoliaaksi. Tätä kaipasivat paimenet yhä, että koira ei tapa repoa. Siis pitivät tämän neuvon. He leikkasivat koiran hännästä palasen pois, ja niin läksivät lapset taaskin koiran kanssa karjaan. Sinä päivänä ei repo tullutkaan kisaamaan, missä lienee ollut muualla. Ehtoolla läksivät siis lapset kotiin, niin kysyivät vanhemmat: "Kävikö repo taaskin koiran kanssa kisaamassa?" — "Ei käynyt", vastasivat lapset. "Niinpä menkää huomenna jälleen sinne, kyllä se silloin tulee", sanoivat vanhemmat. Sen tekivätkin lapset, ja kohta tuleekin repo koiran luokse, josta alkavat juosta, kisailla keskenänsä. Viimein tarttuu repo koiraa hännän päähän kiinni, vaan se kun oli kipeä, kävi koira vihaiseksi ja puri revon kuoliaaksi. Niin hävisi siis repo.
HÄMÄHÄKKI JA MUURIAISET
Paimenet olivat muuriaispesän polttaneet, syystä että muuriainen oli kovasti purrut heitä. Tähän ei muuriainen tyytynyt, hän tuli vihaiseksi; vaan ei ollut hänellä niin paljon voimaa, että sen tautta olisi pieksänyt paimenet, että he hänen pesänsä polttivat. Sentähden meni hän vihoissaan Jumalan luokse ja kaipasi kiivaasti paimenten päähän, että he laitumella käydessään aina pudottelivat paljon leivänmuruja maahan; mutta pesän polttamisesta ei hän tahtonut Jumalalle virkkaa mitään siksi, että hän itse ensinnä oli purrut paimenia. Jumala sanoi: "Voipi kyllä olla niinkuin sanot, mutta sinulla ei ole vierasta miestä, joka sen todistaisi; mene ja tuo itsellesi todistaja." Muuriainen läksi nyt vierasta miestä hakemaan ja sanoi mennessään itseksensä: "Minun pitää hämähäkki hakeakseni, kyllä se mies tietää minun ja paimenten välillä todistaa oikeuden, sillä hän elää ikänsä noiden koirien kanssa karjamailla." Kohta tapasikin hämähäkin ja sanoi tälle: "Tule nyt, veljeni, minulle todistajaksi, sillä minä käyn paimenten kanssa käräjätä." Hämähäkki kysyi: "Mikäs riita teillä sitten on?" Muuriainen ei selittänyt riitaansa hämähäkille, mutta sanoi hänen kysymykseensä: "Sinun pitää tulla, et saa viivytellä, Jumala itse on siitä käskyn antanut." Tämän kuultuaan läksi hämähäkki todistajaksi. Kun siitä Jumalan luo tultiin, kysyi Jumala: "Oletkos nähnyt, että paimenet paljon leivänmuruja maahan pudottavat?" Hämähäkki vastasi: "Siihen ei ole paimenten syytä, niillä ei ole sopivaista kohtaa, missä kaikki pienetkin murut mahaansa söisivät, eikä pöytää, jolla leipäänsä murtaisivat." Jumala sanoi silloin: "Se on kyllä oikein, mitä sanot ja todistat; mutta sinä muuriainen, jäät valehtelijaksi, minkätähden sinä omaa lähimmäistäsi asiatta vihaat?" Samassa antoi hän muuriaiselle kepillä selkään ja viskasi hänet taivaasta maahan, niin että hän keskeltä puoleksi katkesi; mutta hämähäkin laski hän köydellä taivaasta maahan, siksi että hän todisti oikeuden. Tästä syystä on hämähäkillä tänäkin päivänä omat verkkonsa köysinä, että hän voipi sekä ylöspäin nousta että maahan laskeutua, mutta muuriainen on ijäti kahdesta kappaleesta niinkuin hän taivaasta maahan pudotessa oli jäänyt, keskeltä hoikka, pää ja perä paksut.