YÖSIJAN KOSTAMINEN
Kulkivat Pyhä Pietari ja Vapahtaja yhdessä kerran ja tulivat myöhään iltasella muutamaan kylään, johon mielivät pysähtyä yöksi. Olipa siinä kylässä kaksi taloa, toinen uhkea ja uljas, toinen köyhä ja huonomainen. Köyhää taloa eivät matkamiehet huolineetkaan mennä vaivaamaan, vaan päättivät rikkaassa talossa käydä yösijaa kysymässä. Niin tehtiinkin, ja taloon tultua kolkutettiin ovelle, joka jo oli salpa päällä, vaikk'eivät ihmiset vielä kuitenkaan maanneet. Hyvään aikaan ei tuvasta vastattu mitään, mutta viimeinkin äännähti sieltä talon emäntä ja kysyi: "Kuka yöllä ihmisten ovia pieksää?" Matkamiehet sanoivat asiansa ja pyysivät emännän hyvyydestä yösijaa aamuksi. "Yösija hakekaat itsellenne mistä tahdotte", tiuskaisi emäntä, "en nyt enää rupea itseäni vaivaamaan teitä sisälle laskeakseni; pois vain ovelta, taikka minä hallini laitan teitä tervehtämään." Matkamiesten täytyi tyytyä tähän. He läksivät ovelta pois niinkuin oli käsketty ja päättivät mennä toiseen, köyhään taloon, kuulustamaan, olivatko siellä vielä ihmiset valveella. Kun siitä taloon tulivat, siellä ei salpaa ovella ollutkaan, ihmiset olivat valveella kaikki, tervehtivät vieraita hyväntahtoisesti ja käskivät heitä istumaan, josta toimittivat matkamiehille ruoan ja yösijan tekivät. Vieraat matkastaan väsyksissä söivät iltasen halukkaasti, kiittivät isäntäväkeä ja rupesivat maata.
Aamulla matkaan lähdettäessä tarjottelivat yötä olleet vieraat emännälle maksua, vaan tämä ei huolinut rahasta, sanoi, ettei niin vähästä sopinut maksua ottaa, matkustavaiset kyllä aina itsekin tarvitsivat rahansa. Vieraat eivät silloin muuta tainneet, vaan laittausivat matkalle. Sanoihan kuitenkin Vapahtaja emännälle: "Koska ette meiltä vaivoistanne rahoja ottaneetkaan, täytyy teidän kuitenkin siunauksemme ottaa ensimmäiseen työhönne ja tyytyä siihen, mitä se siunaus teille tuottaa." Emäntä ei tähän taitanut virkkaa mitään, toivotti vain matkamiehille onnea ja jätti heille hyväiset. Heidän talosta lähdettyään muisteli hän vasta omia töitänsä ja meni aamupuhteella aittaan eilen lopetettua palttinakangastaan mittaamaan. Tämä kun sattui olemaan ensimmäinen työnsä, vierasten siunaus kävikin siihen. Emäntä mittaa, mittaa, minkä kerkiää, mutta kangasta kesti kestämistään, eikä mittaamasta päässyt ennenkuin kolmen päivän päästä, ja siitä sai hän kangasta niin paljon kuin perhekunnassa koko hänen elinaikanansa tarvittiin. Tästä ihastuen meni hän naapuriinkin kehumaan, minkälaisia vieraita hänellä oli ollut ja mitä hyvää ne hänelle olivat tuottaneet. Toisen talon emäntä tästä tiedon saatuansa alkoi eilistä ynseyttään katua ja päätti toiste nöyremmin vastaanottaa eilen yöksi pyrkineitä vieraita, jos vasta vielä jolloin tulisivat hänen taloonsa.
Kului sitten aikoja, ja köyhä talo vahvistui ja edistyi aina enemmän, mutta rikas talo ei tahtonut niin hyvästi menestyä kuin ennen, vaikka asukkaat kyllä sielläkin toimeen tulivat. Asiain tällä kannalla ollen tulivat nämä samat matkustajat taas kylään ja menivät ensin rikkaaseen taloon niinkuin viimeinkin. Emäntä ei heitä nyt oven ulkopuolelle jättänyt, vaan oli vieraita kohtaan varsin makeamielinen, tarjosi heille ruokaa, mitä talossa parasta oli, ja yösijan niin uhkean kuin suinkin taisi. Vieraat pitivät hyvänään, mitä annettiin, ja aamulla talosta lähtiessään tarjosivat emännälle maksua siellä olostansa, mutta emäntä ei maksusta tahtonut kuullakaan, vaan pani vielä matkaan lähteville evästä ja muuta kaikenlaista mukaan. Näin paljoa eivät matkamiehet tahtoneet vastaanottaa jotakin sijaan antamatta, jonka tähden sanoivat: "Kiitämme teitä paljon, vaan emme voi jättää hyvyyttänne tykkönään kostamatta; sattukoon siis kolmipäiväinen siunauksemme ensimmäiseen työhönne, jota tänä päivänä alotatte." Sillä puheen läksivät vieraat tiehensä, ja emäntä kohta tarttui rahakukkaroonsa, jonka jo illalla oli valmiiksi pöydälle pannut, nyt vain siitä rahoja lappaaksensa, ja aikoi jo siitä äärettömiä summia ruveta lukemaan, vaan rahanhimon ja ahneuden vimmassa ei hän huomannutkaan, mitä hän kiireissään teki, mutta läksi ensin nurkasta niistinliinaansa ottamaan ja niisti sillä nenänsä. Tuossapa tulikin nyt olemaan se työ, johon yövierasten siunaus sattui. Emäntä joutui nenäänsä oikein työksensä niistämään, niisti sitä, niisti ennättämistään, vaan ei niistämisestä kuitenkaan tahtonut loppua tulla. Aina kolme päivää kesti tätä nenän niistämistä, ja vasta kun sen ajan kuluttua emäntä tukalasta työstään pääsi, meni hän kiroten siunaten tuskissansa pöydältä rahakukkaronsa korjaamaan. — Sen verran sitä.