VAPAHTAJA JA PYHÄ PIETARI RIIHESSÄ
Vapahtaja ja Pyhä Pietari ennen muinoin maata kulkivat, maata kiersivät yhtenä, ihmisten eloa ja oloa nähdäksensä. Näillä matkoillaan joutuivat kerran iltasella muutamaan taloon yösijaa etsimään. Tuota ei isäntä heiltä kieltänytkään, vaan toimitti heille ruoan sekä vuoteen niinkuin vieraille ainakin. Sattuipa sitten talonväellä riihen puiminen aamusta varhain olemaan työnä, ja kun paljon viljaa oli parsilla, mutta puimamiehiä vähän, päätti isäntä käskeä yövieraatkin riiheen omalle väelleen avuksi. Pani siis renkinsä tätä käskyänsä viemään heille, mutta vierailla, jotka eilisestä matkanteosta vielä olivat väsyksissä, ei ollutkaan halua näin aikaiseen työhön ruveta, he vain venyivät, viruivat vuoteellansa pitämättä isännän käskystä mitään lukua. Isäntä silloin lähetti oman tyttärensä käskemään heitä työhön, vaan nämä eivät tästäkään isännän käskystä pitäneet tuon enempätä. Siitä tuskastui isäntä ja läksi itse yövieraitaan hakemaan puimatyöhön ottaen vielä hyvän kepinkin kouraansa sillä paremmin houkutellakseen heitä kuulemaan hänen käskyänsä. Tupaan tultua hyppäsikin vierasten vuoteen eteen kohta ja uhkasi heitä kepillänsä, elleivät riiheen menisi. Vieraat silloin nousivat makuukseltaan ja lupasivat kohtakin riiheen joutua, koska siellä työväestä oli semmoinen tarvis. Näin puhellen pukivatkin vanhat matkavaatteet päällensä ja seurasivat isäntää riiheen. Siellä eivät sinne tultuaan kuitenkaan sallineet muun väen olla, vaan käskivät nyt heidän vuorostaan mennä makaamaan, isännän vain antoivat ovensuussa seisoa ja heidän työtänsä katsella. Ottivat sitten muurin takaa, mistä löysivät, päreitä ja sytyttivät niistä pienen tulen pesän eteen lattialle. Siitä sytyttivät sitten pitkiin päreisiin tulen ja nostivat niitä parsia kohden, toinen toisaalta, toinen toisaalta päin. Tämäpäs tuotti kumman tapauksen. Valkean liekki päreistä lensi siteiden välillä, erotti viljasta kaikki jyvät ja pudotti lattialle, oljet vain jäivät kuivina ja tyhjinä parsille. Isäntä ovelta katsoessaan tätä arveli: "No tuohan on soma, uusi ja varsin mukava elonpuimisen keino, sitä minunkin pitää koetella, kun nyt uudestaan saan riiheni ahdetuksi!" Meni sitten ja toimitti vierailleen hyvän aterian, ja kun matkalle läksivät, niin jätti heille ystävälliset hyväiset ja kiitti, ylisteli heitä sievästä ja sukkelasta riihen puinnasta.
Vieraiden talosta lähdettyä oli tämä uusi puimakeino isännän mielessä yhä, ja hän ei rauhaa ei lepoa saanut ennenkuin itse pääsi sitä koettamaan. Kolmantena aamuna olikin jo kaksi vahvaa riihtä taas eloilla ahdettu, ja isäntä läksi hyvillä mielin uutta, vasta oppimaansa puimisen tapaa koettamaan. Viritti pesän eteen päreistä pienoisen tulen ja sytytti siitä toisia pitempiä päreitä, joita nosti ja kohotteli parsia kohden niinkuin oli nähnyt vieraidenkin tekevän. Tuota työtään ei kuitenkaan saanut kauan huviksensa tehdä, sillä tuli syttyi olkiin heti, ja koko vilja rupesi palamaan. Tästä huomasi jo äijä tuhmin tehneensä ja läksi riihestä ulos sulkien oven jäljestänsä koettaakseen henkipakahtumisella saada tulen sammumaan; vaan ei auttanut tämäkään kuri. Riihen katosta alkoi jo nousta tuli, ja pesän eteen viritetty päretuli oli jo lattian altakin sytyttänyt riihen toisaalta päin, joten koko riihirakennus kohta oli ilmitulessa. Isäntä ei saanut muuta kuin matkan päässä vainiolla seisoa ja omin silmin katsella sytytetyn riihensä palamista. Tuossa vasta alkoi hän surkeasti päivitellä ja ylpeyttänsä vieraita kohtaan katua. — Sen verran sitä.