TURWATON
(Kansan-laulu) (1)
Onneton olin minä ollessani,
Onneton tähän kylään tullessani;
Onnettomaksi olen minä luotu,
Ei ole minulle ilo-päivää suotu.
Ei ole turvaa siellä eikä täällä,
Enenpää kuin linnulla lentonsa päällä.
Maalima minua nyt paljokin vaivaa,
Kuoppia teilleni eteeni kaivaa.
Ystäväni myöskin on ynsiäksi tullut,
Kuin hän on maailmalta juttuja kuullut.
Kuuleppas kultani, vielä sana yksi:
Kuinkahan näin tulin minä hyljätyksi?
Kuka sinun öksytti rakkauden tiellä?
Tule, tule kertakin luokseni vielä!
Muistakkos muinen kun marjassa käytiin,
Ahosilla istuttiin ja leikkiä lyötiin?
Päivä se paisti, ja pienet kukat loisti;
Kukatkin ne ketosilla iloamme toisti.
Linnut ne laulelivat metsien päällä;
Meistä he lauloivat siellä ja täällä.
Ei ole ajat enää, niinkun olit ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.
Entinen oma kulta ei enää hoida;
Niin se mun heitti kun pienen linnun-pojan.
Toivoni raukesi, meni juuri tyhjään,
Ei ole mulla nyt ilo-päivää yhtään.
Enkä mä itselleni näin luullu käyvän;
Ikäväni kestää nyt kuolema-päivään.
Olen niinkun kyyhkynen vierahalla maalla,
Lentävä lintunen taivahan alla.
Olen niinkuin oksalla varpunen pieni,
En tiedä kuhun otan matkan ja tieni.
Nuoruus-ikä rientää ja aikani kulkee;
Jopa noista vaivoista väsymyskin tulee.
Päiväni päätyy ja elämäni katkee,
Multa se murheeni peittää ja kätkee.
[On enemmiten yhtäläinen kuin Kantelettaressakin.]