WILHELMI JA EMMA
Nuotti: "Liset en envis flicka var" etc.
Sen ihanaisen Emman saan
Nyt nähdä, suloisimman,
Jo nääntyvänä murheissaan,
Sen kaikkein kaunihimman.
Hän uskotulleen uhrasi
Suloisen sydämensä;
Sen pettäjälle tuhlaisi,
Nyt itkee, itseksensä:
"Ja vaikkas olet tunnoton,
O Wilhelmini mulle,
Niin sydämeni sentään on
Kuin liekki lämmin sulle.
"Nyt kyllä kärsii murheissaan
Sun Emmas elämäänsä;
Ja turvatonna tuskissaan
Hän itkee ikäväänsä.
"Kyll' lupasitkin lujasti
Mull' uskollinen olla,
Ja vannoit, varsin vahvasti;
Se kuullaan tuomiolla.
"Nyt raskas kulkea on tie,
Kun tylyytes on vaivan',
Se, murheella, mun hautaan vie
Juur' ankarasti aivan.
"Jo kaikki mustaks' muuttuvat
Silmissän sumeheksi,
Kuin kuultelen, niin huutavat
Mua mullan morsiameksi.
"Jo Engeleitä, joukottain
Nyt yltä ympärillän',
Jo tuhansin ja sadottain,
Nyt saavat nähdä silmän."
Jo kellot kauniis kuuluupi,
Nyt soivat, surusesti,
Et Emman maja muuttuupi
Juur' hautaan, hiljaisesti.
Kun kukkanen hän lankesi,
Myrskyltä murrettunna,
Ja rakkahana raukesi,
Kaikilta kaivattuna.
Taas Wilhelmi se kirkolle
Kulkeepi toisen kanssa,
Hän viepi sinne vihille
Sen väärän morsiamensa.
Waan paari-puitten päällä nyt
On arkku auastuna,
Siin' kaunis Emma, kylmennyt,
On muodost' muuttununna.
Täss' Wilhelmi nyt seisahtui,
Ei mennyt edemmäksi;
Kun koko mailma jo mustettui,
Silmissään pimiäksi.
Hän tunsi tuskan tunkevan,
Ja putos polvillensa;
Niin Wille nähtiin lankeevan,
Kumarten, kasvoillensa.
Ei suulla saata sanoa
Sen Willen vaikeutta;
Ei taida kieli puhua
Sen suurta surkeutta.
Nyt huuto kuului haikia –
Hän vaivoissansa vaipui;
Näin loppui vaiva vaikia,
Hän paarten päälle taipui.
Niin Wille hengen hinnalla
Sai petingosta laata,
Ja Emma Willen rinnalla
Ijäistä unta maata.