PETETTY NEITO
Kukka kasvoi kaunokainen
Kesä-nurmen pinnalla,
Toivon taimi ihanainen
Siskojensa rinnalla.
Keviästi kevä-tuuli
Sai sen latvan häilymään,
Waikka aina kukka luuli
Ruusujensa säilyvän.
Soimas aina siskojansa,
Ylpeili hän itsestään,
Kääntänyt ei niskojansa
Koskaan heitä näkemään.
Niin hän kasvoi kaunihisti,
Kasvoi kesän kaunihin;
Mutta mato myrkyn pisti
Kukka-ruusun juurihin.
Walkeni sen kaunis varsi,
Lakastui se kukkanen.
Ylpeys näin kaikki karsi,
Kuule, neito rukkanen!
J. G. D–n