IDA JA FRANS ALFRED
Nuotti: "Mossbelupen hydda" etc.
Sammaltunut kota,
Heklan juuressa,
Waston tuulten sotaa
Puiten suojassa;
Murhe vielä
Kaipaa siellä
Kukkaa, myrskyn kaatamaa,
Idaa, jonk' on vielä
Risti haudalla.
Muille maille meni
Fransi sotimaan.
Ah mun sydämeni,
Huokas Ida vaan:
Koska kuulen
Tuiman tuulen
Meren kuohuun nostavan,
Silloin Fransin luulen
Jällen tulevan.
Ida kolme vuotta
Itkein odottaa
Fransiansa suotta,
Tunsi aivan
Suuren vaivan,
Isältään sen salasi;
Ikävöityn laivan
Nähdä halasi.
Kuiva niin kuin kukka
Syksyn tullessa,
Kaunis Ida rukka
Syväss' murheessa.
Tuska, vaiva
Sydänt' kaivaa,
Kuin ei tullut takasi
Fransi ja se laiva,
Jota kaipasi.
Tytärtänsä suree
Wanha vaikiast’,
Tauti häntä puree
Yltä haikiast’.
Ida kuule!
Älä luule
Fransis menneen tuonelaan;
Häntä kohta sulle
Lähden noutamaan.
Ida meni rantaan
Aina tuskissaan
Fransin nimet santaan
Kirjottelemaan
Päivä-kaudet,
Ehtoo-kaudet,
Kuutamoilla yksistään,
Sinne vuosi-kaudet
Meni itkemään.
Kova raju ilma
Nousee merellä,
Mustenee mailma
Maalla, vedellä;
Laivat hajoo,
Moni vajoo
Tuulen tuiman käsissä,
Harvat, jotka kajoo
Maata hengissä.
Idan vanha Isä
Kuolin-vuoteellaan,
Idan tuskaa lisää
Hälle sanoissaan:
"Kaikki muuttuu,
Ilo puuttuu,
Aikani on loppunut,
Fransi sulle suuttuu
Sinust’ luopunut".
Sitte Idan kättä
Siunain pusertaa,
Hyvästi sen jättää.
Kuollo musertaa
Isän itte,
Idan sitte,
Yhtähaavaa kummankin;
Rauhan, levon sitte
Saivat kumpikin.