ORVON-KUKKA.
(Goethe.)
Niityllä kasvoi kukkanen,
Se pieni, hellä kaunonen
OI' halpa orvon-kukka.
Tul' nuori paimen tyttönen,
Kepeesti käyden, riemuiten
Sen luo, sen luo
Niitylle laulellen.
Voi! mietti orvon-kukka, voi!
Jos kauniimmaksi luoja loi
Mun, halpa orvon-kukka,
Niin neito ehkä poimisi
Ja rinnallensa laittaisi,
Ja niin, ja niin
Tok' hetken pitäisi!
Voi toki! Neito tuli, vaan
Ei häntä huomannunnakaan,
Vaan polki orvon-kukkaa.
Se taittui, kuihtui, kuoli niin,
Vaan riemuin virkki kuitenkin:
Nyt sen, nyt sen
Saan kuolla jalkoihin.