XIV.
Kuvia kun mieleheni
Heijastellen muisto tuo,
Lämpimästi sydämmeni
Sykkimähän saavat nuo.
Vaan kun toivo kirkas hohtaa
Värjätellen säteitään.
Silloin sydän sykkää kohta
Lämpimämmin entistään.
Muistot on kuin ruskonläikky,
Ehtoota mi purppuroi,
Kultaisena toivo väikkyy
Niinkuin päiväntuopa koi.