JÄLKILAUSE
Tämän kirjoittaja tietää aikaisemmasta kokemuksestaan, että useat henkilöt, lukiessaan »Kuningas Kivihiilen» laisia romaaneja, haluavat tietää, ovatko niissä kuvaillut seikat todenperäisiä. He kirjoittavat ja tiedustelevat, onko teos sellaiseksi tarkoitettu, ja vaativat todistuskappaleita hankkiakseen varmuutta itselleen ja toisille. Kun tekijä on elämänsä aikana jo vastannut tuhansiin sellaisiin kirjeisiin, näyttää järkevältä vastata muutamiin ennakolta.
»Kuningas Kivihiili» kuvailee työväen elämää sellaisena kuin se ilmenee järjestymättömien kaivosmiesten työmailla useissa Amerikan osissa. Tekijä ei ole nimenomaan maininnut mitään paikkaa, koska sellaisia olosuhteita tavataan kaukana toisistaan sijaitsevissa seuduissa: Länsi-Virginiassa, Alabamassa, Michiganissa, Minnesotassa ja Coloradossa. Useimmat kuvauksen yksityisseikat tekijä on kerännyt viimeksimainitusta valtiosta, jossa kävi kolme eri kertaa suuren kivihiililakon aikana ja heti sen jälkeen 1913—1914. Kirja kuvailee uskollisesti hänen silloin näkemiään olosuhteita ja tapahtumia. Kaikki luonnehahmot ovat todellisuudessa tavattuja henkilöitä, ja jokainen sosiaalisesti merkittävä tapaus on sekä todenperäinen että tyypillinen. »Kuningas Kivihiilessä» kuvattua elämää elävät yhä vielä sadattuhannet miehet, naiset ja lapset tässä »vapauden maassa».
Todistuskappaleita haluava lukija voi olla aivan rauhallinen. Coloradon kivihiililakkoa on tutkittu tarkemmin kuin mitään muuta samanlaista tapausta. Sitä koskeva tämän kirjoittajan hallussa oleva aineisto käsittää ainakin kahdeksan miljoonaa sanaa, ja suurin osa on hallituksen toimesta hankittuja valallisia todistuksia. Niihin kuuluu ensinnäkin Kongressin asettaman komitean selonteko, kolme tuhatta taajaan painettua sivua, suunnilleen kaksi miljoonaa sanaa, sama määrä Yhdysvaltojen teollisuusoloja valvovalle komissiolle annettuja todistajien lausuntoja, sekin hallituksen asiakirja; samalle komissiolle valmistettu erikoinen selostus Coloradon lakosta, 189 sivua käsittävä kirja, joka tukee jokaista kertomuksessani esitettyä väitettä; suunnilleen neljäsataatuhatta sanaa todistajain lausuntoja, jotka on esitetty Coloradon kuvernöörin ehdotuksesta asetetulle komitealle; kertomus, jonka on laatinut Henry A. Atkinson tutkittuaan lakkoa Amerikan kristittyjen kirkkokuntien liittoneuvoston ja riippumattomien kirkkokuntien sosiaalikomission edustajana; kertomus Coloradon valtion sotaväen toimittamasta yksityiskohtaisesta tarkastuksesta; riidan aikana kummaltakin taholta julkaistut tiedonannot; erinäisissä kuolemansyyntutkimuksissa annetut lausunnot ja vihdoin eri kirjoittajien artikkelit, joita ovat palstoinaan julkaisseet vuoden 1914 kuluessa Everybody's Magazine, Metropolitan Magazine, Survey, Harper's Weekly ja Collier's Weekly.
Tämän kirjoittaja oli valinnut näistä eri lähteistä otteita aikoen ne julkaista kirjansa liitteenä, mutta käsikirjoituksen jo ollessa julkaisijan hallussa ilmestyi asiakirja, joka näytti arvovaltansa painolla tekevän ne kaikki tarpeettomiksi. Coloradon valtion Korkein oikeus antoi päätöksensä jutussa, johon sisältyivät kaikkein tärkeimmät »Kuningas Kivihiilessä» mainituista monista kiistakysymyksistä. Nykyaikaista elämää romaanissa kuvaileva kirjailija ei ole usein niin onnellinen, että saa nähdä maan korkeimman tuomioistuimen vahvistavan oikeiksi hänen teoksensa esittämät asiat!
J.B. Farr, henkilö, joka tunnettiin yleisesti »Huerfano Countyn kuninkaan» nimellä, oli virka-aikansa päättyessä jälleen republikaanien ehdokkaana sheriffin-virkaan, ja hänet ilmoitettiinkin marraskuussa v. 1914 toimitettujen vaalien jälkeen tulleen valituksi 329 äänen enemmistöllä. Hänen kilpailijansa, demokraattien ehdokas, anoi vaalia kumottavaksi väittäen esiintyneen »vilppiä, petosta ja lahjomista». Piirioikeus ratkaisi asian Farrin eduksi, ja siitä valitettiin valtion Korkeimpaan oikeuteen. Kesäkuun 21 p:nä, Farrin virkakauden kohta päättyessä, Korkein oikeus antoi päätöksensä, jonka nojalla hänet ja kaikki hänen kerallaan valitut erotettiin virasta ja asia ratkaistiin kaikin puolin valittajien eduksi.
Päätös on laaja, suunnilleen kymmenentuhatta sanaa, ja sen lainopilliset yksityisseikat eivät herättäisi lukijassa mielenkiintoa. Riittää, kun painatamme tähän tärkeimmät kohdat. Lukijaa kehoitetaan huolellisesti tutkimaan nämä kohdat ja pitämään oikeusistuimen tuomitseman rikkomuksen ohella silmällä myöskin asian laajempia seuraamuksia. Rikos oli niin ennenkuulumaton, että tuomarit, miehet, jotka oli valittu toimeensa, koska olivat erikoisen hyvin perehtyneet rikosasioihin, katsoivat olevan aihetta sanoa: »Me emme löydä kirjoista yhtäkään sellaisen petoksen esimerkkiä, ja meidän on pakko etsiä vapaassa maassa voimassaolevan lain kirjainta ja henkeä voidaksemme arvostella sellaista menettelyä.» Huomattakoon vielä, ettei tämä »ennenkuulumaton rikos» ollut suinkaan intohimosta, vaan harkinnasta aiheutunut; se oli rikos, jonka olivat harkiten suunnitelleet ja suorittaneet valtavan voimakkaat voitonhimoiset yhtymät. Koettakoon lukija kuvitella, millainen on sieluelämä niissä rikkaissa miehissä, jotka määräsivät tämän rikoksen suoritettavaksi säilyttääkseen ja lisätäkseen rikkauttaan, koettakoon ymmärtää, kuinka sellaiset miehet suhtautuvat avuttomiin työläisiinsä, ja kysyköön hän sitten itseltään, onko »Kuningas Kivihiilessä» ainoatakaan tekoa, jota sellaiset miehet eivät olisi häikäilemättä määränneet suoritettavaksi.
Tuomioistuimen päätöksessä kuvaillaan ensin asia suurin piirtein käyttäen enimmäkseen syytetyn Farrin asianajajan tiedonantoja, joten seuraavaa esitystä voidaan pitää kivihiiliyhtiöiden omana selostuksena. »Jokaisen kaivosaukon ympärillä sijaitsevat yhdessä ryhmässä vaakahuone, toimisto, myymälät, vajat ja ulkorakennukset ja niiden läheisyydessä, kivenheiton päässä, kaivosmiesten asunnot, jotka on rakennettu kaivosyhtiön maalle ja ovat yhtiön omaisuutta. Kaikki kaivosalueella asuvat ovat yhtiön palveluksessa. Mitään muuta teollisuutta ei ole. Tämä on 'the camp'. Kaikilla kahdeksalla kaivosalueella näyttävät vallinneen yhdenlaiset olosuhteet: Amerikan Yhdistyneiden Kaivosmiesten (United Mine Workers of America) järjestäjiä tai agitaattoreita estettiin pääsemästä kaivosalueelle, mikäli suinkin oli mahdollista pitää heitä loitolla, ja siinä tarkoituksessa oli asetettu vahtimiehiä niiden rajoille. Eräs näistä 'suljetuista kaivosalueista', 'Walsen', oli vielä oikeudenkäynnin kestäessä suljettu, sen ympärillä oli lokakuussa 1913 sattuneen lakon alkaessa pystytetty aitaus; Rouse ja Cameron olivat osittain, eivät koskaan täydellisesti, aidatut. Yhtiö vaati kaikilta kaivosalueille saapuvilta henkilöiltä passeja, ja tätä väitetään 'teollisuudelle välttämättömäksi' toimenpiteeksi.»
Tuomioistuimen päätöksessä lausutaan edelleen: »Sotaväkeä saapui paikalle toukokuussa 1914, ja yhtäpitävien todistajain lausuntojen mukaan ei senjälkeen tapahtunut mitään vakavia väkivaltaisuuksia, vaan järjestys säilyi vaaleihin asti ja niiden jälkeen aina tähän oikeudenkäyntiin saakka.
Näiden olojen vallitessa muuttivat paikalliset viranomaiset (Board of County Commissioners) eräitä vaalipiirejä siten, että jokainen kaivosalue tuli muodostamaan oman vaalipiirinsä. Yhtä ainoata poikkeusta lukuunottamatta, missä vaalipiiriin luettiin vielä muutamia karjakartanoita, vaalipiirien rajat noudattivat kunkin kaivosalueen rajoja, jotka eräissä tapauksissa olivat aidoilla suojatut ja joka tapauksessa asestettujen vartioiden suojelemat. Tämän ennenkuulumattoman toimenpiteen nojalla tulivat vaalit toimitettaviksi yksinomaan kivihiiliyhtiöiden omistamalla alueella ja heidän silmälläpitonsa alaisina, ja yhtiö ratkaisi, kuka sai tulla tälle tarkoituksellisesti rajoitetulle vaalialueelle, kuka ei.
Mainittua yhtä poikkeusta lukuunottamatta omistivat kivihiiliyhtiöt kaiken maan ja kaikki rakennukset siten muodostetuissa vaalipiireissä; jokainen niillä alueilla asuva henkilö oli yhtiöiden tai toisten niiden yhteydessä olevien yhtiöiden palveluksessa: jokainen tuomari, kirjuri ja vaalivirkailija oli kivihiiliyhtiöiden palveluksessa, lukuunottamatta erästä kapakoitsijaa, joka taas oli Farrin yhtiökumppani.
Vaalihuoneistot sijaitsivat yhtiöiden alueilla ja rakennuksissa; yhtiöt pitivät vaaliluetteloita yksityisissä toimistoissaan tai rakennuksissaan käsitellen niitä yksityisomaisuutenaan.
Julkiset vaalipiirit ja julkinen vaalitoiminta oli niinmuodoin saatettu yksityisten kivihiiliyhtiöiden ehdottoman vallan ja tarkastuksen alaiseksi, ja yhtiöt käyttivät vaaleja samoinkuin kaivoksiaan omiin yksityisiin tarkoituksiinsa. Julkiselle vaalipaikalle ei päässyt kukaan julkisessa enempää kuin yksityisessäkään tarkoituksessa, elleivät nämä yksityiset yhtymät antaneet nimenomaista lupaa.
Tätä oikeuttaan määrätä, kuka sai saapua niinsanotuille vaalialueille, yhtiöt näyttävät käyttäneen kaikkia säätyluokkia, kauppiaita, liikemiehiä ja ketä hyvänsä vastaan ja huolimatta siitä, oliko heidän asiansa yleis- vai yksityisluontoinen. Näyttääpä kerran käyneen niinkin, että virka-asioissaan matkustavalta valtion kuvernööriltä ja kenraaliadjutantilta kiellettiin pääsy erääseen näistä suljetuista kaivosalueista. Itse vaalipäivänä voivat Waken-kaivosten demokraattiset vaalivalvojat, joihin kuului muiden muassa Neelley, demokraattien sheriffiehdokas, päästä vaalialueelle ja uumille ainoastaan sotaväkiosaston suojelemina, ja sotamiehet jäivät sinne vartioimaan koko päiväksi ja osaksi yötä…
Jos olisi vielä joitakin epäilyksiä, mitä tulee suljettujen kaivosalueiden oloihin ja siihen, että demokraattisen puolueen edustajia estettiin pääsemästä asioita pohtimaan näille suljetuille alueille, niin sellaiset epäilykset hälventää lopullisesti todistaja Weitzelin lausunto. Weitzel asui Pueblossa ja oli Colorado Fuel and Iron Companyn toimeenpaneva johtaja; Rouse, Lester, Ideal, Cameron, Walsen, Pictou ja McNally kuuluivat hänen vaalipiiriinsä. Kaivokset olivat hänen valvontansa alaiset, ja Coloradossa ei ollut siinä suhteessa ketään ylempää yhtiön virkamiestä, yhtiön presidenttiä lukuunottamatta; ylivalvoja ja muut virkailijat olivat hänen alaisiansa. Sotaväki saapui toukokuun 1 p:nä 1914 ja piti alueita miehitettynä tammikuuhun 1915. Hän yritti torjua kaikilta kaivoksilta väkeä, joka ei ollut yhtiön mielen mukaista; kaivokset olivat yksityisomaisuutta, ja yhtiö käsitteli niitä sen mukaisesti; yhtiö ja sen virkailijat otaksuivat hänen oikeutenaan olevan ratkaista, kuka sai kaivosalueille saapua, kuka ei; jos henkilö voi saada portilla olevan miehen tai kaivosten ylivalvojan uskomaan, ettei ollut missään yhteydessä yhtyneiden kaivosmiesten kanssa tai heidän palveluksessaan agitaattorina, niin hänet päästettiin kaivosalueelle. 'Yksikään henkilö, jota pidimme vastustajanamme, ei päässyt kaivoksille seurustelemaan eikä muuten. Hän ja hänen alaisensa virkailijat katsoivat voivansa ratkaista, tuliko henkilö sinne agitaatiotarkoituksessa vai muuten. Mr Mitchell, demokraattisen komitean esimies, katsottiin agitaattoreihin ja suoranaisesti tai välillisesti Yhtyneisiin Kaivosmiehiin kuuluvaksi; mr Neelley, demokraattien sheriffiehdokas, luettiin lakkolaisiin kuuluvaksi ja hänen luonnettaan pidettiin moitittavana. Sotaväki palautti tullessaan rauhan ja säännölliset olot; senjälkeen ei sattunut minkäänlaisia mellakoita eikä yhtiö pelännyt sotaväen paikalla ollessa mitään muuta kuin työväen keskuudessa harjoitettua kiihoitustyötä. Kun kysyttiin, oliko hän ehkäissyt kaivosalueilla tapahtuvia keskusteluja, siten tehden mahdottomaksi yhtiönkin kannan omaksumisen, vastasi todistaja: 'Me emme sellaista suosineet.' Yhtiö ei rohkaissut järjestäjiä saapumaan kaivoksille, käyttäytyivätpä he kuinka rauhallisesti tahansa, henkilöiden ei sallittu tulla kaivoksille keskustelemaan yhtiön palveluksessa olevien kanssa periaatteellisista kysymyksistä, väittelemään heidän kanssaan tai vetoamaan heidän järkeensä tai juttelemaan asioista järkevään tapaan, koska kokemuksesta tiedettiin, että jos heidän sallittiin tulla, he alkaisivat uhata väkivaltaisuuksilla. Ja ellei väkivaltaisuuksia heti ilmenisikään, voivat miehet pelästyä ja lähteä pois, ja yhtiö varoi menettämästä virkailijoitansa. Todistajalta kysyttiin, riippuiko viranomaisen ratkaisusta, oliko henkilöllä asiaa kaivoksille vai ei, ja hän vastasi, että ylivalvoja luultavasti tiedusteli tulijan asiaa ja että jokainen, jolle Farr kehoitti myöntämään pääsyluvan, todennäköisesti sen sai…
Vain kerta yritettiin pitää poliittista kokousta näillä suljetuilla alueilla. Joseph Patterson, joka yritti kokousta pitää, kertoo siitä todistuksessaan seuraavasti:
Olin poliittisessa kokouksessa Oakview'ssa. Kirjoitin hyvälle tuttavalleni mr Jonesille, Oakview-kaivoksen ylivalvojan sijaiselle, pyytäen häneltä lupaa saada pitää poliittisen kokouksen. Lauantai-iltana sain kirjeen, jossa hän ilmoitti voivansa järjestää sellaisen kokouksen. Kokouksen edellisenä päivänä ylivalvojan sijainen tiedusteli puhelimessa, aikoiko todistaja saapua sinne aiheuttamaan epäjärjestystä. Todistaja vastasi, ettei se suinkaan ollut hänen tarkoituksensa ja ettei hän tulisikaan, jos ylivalvoja sellaista pelkäsi. Oli ilmoittanut ylivalvojalle aikovansa pitää poliittisen kokouksen demokraattisen puolueen nimessä. Jones, ylivalvoja, kehoitti todistajaa tulemaan toimistoon illalla, ennenkuin lähti koululle kokousta pitämään. Todistajan saapuessa kokoukseen oli siellä kuusi tai kahdeksan englanninkieltä puhuvaa miestä ja kaksitoista tai neljätoista meksikkolaista. Ylivalvoja, mr Morgan ja mr Price olivat enimmän osan aikaa oven ulkopuolella. Todistaja huomasi, että muutamien miesten saapuessa koululle ylivalvoja pysähdytti heidät ja jutteli heidän kanssaan, minkä tapahduttua he lähtivät takaisin. Tuo uudistui useat kerrat: Morganin kanssa keskusteltuaan miehet kääntyivät takaisin. Sen havaittuaan todistaja meni koululle ja sanoi, ettei kannattanut kokousta pitää, koska ketään nähtävästi ei sinne päästetty. Tämä kokous oli suunniteltu pidettäväksi julkisessa koulurakennuksessa yhtiön alueella. Ja todistaja oli hankkinut luvan mainitun poliittisen kokouksen pitämiseen Oakview Mining Companyn ylivalvojalta…
Luetteloihin merkittyjen äänestäjien lukumäärä näyttää olleen paljon suurempi annettujen äänten määrää, ja jo tämän seikan vuoksi sopi vaatia äänestäjien kelpoisuuden arviota ja selvää tutkimista.
Todistuksista käy ilmi, että monet äänestäjät näillä suljetuilla alueilla eivät osanneet puhua eikä kirjoittaa englanninkieltä ja että vaalituomarit useissa tapauksissa heitä auttoivat merkitsemällä heidän vaalilippunsa, siten lakia rikkoen. Sitäpaitsi näkyvät vaaliliput olleen painetut niin, että… (Oikeuden päätöksessä selitetään yksityiskohtaisesti, millaisen viekkauden nojalla vaaliliput oli painettu siten, että äänestämistä voitiin ohjata määrätyn merkin avulla). Sellaiset äänestäjät eivät valinneet ehdokkaita, vaan merkitsivät yhtiön ohjauksen mukaan ristin siihen kohtaan äänestyslippua, mistä löysivät kirjaimen R, joten äänestyslippu ei ilmaissut mielipidettä eikä arvostelmaa, ei järjellistä valitsemistoimintaa, vaan yhtiön määräämää äänenantoa, jonka olisivat yhtä hyvin voineet suorittaa yhtiön asiamiehet äänestäjiä ollenkaan käyttämättä. Kavalampaa ja katalampaa vaalin väärinkäyttöä ei voi ajatellakaan…
Syytetyn asianajaja väittää, että suljetut alueet olivat 'teollisuudelle välttämättömät' ja että tämä seikka puolustaa kivihiiliyhtiöiden menettelyä vaalitaistelun aikana. Arvosteltiinpa menettelyä miten tahansa sen koskiessa sellaisten yhtymäin toimintaa yksityisomistuksensa piirissä, missään tapauksessa sitä ei käy puolustaminen, kun alue oli määrätty julkiseen käytäntään, sitä vähemmän, kun oli kysymyksessä kansan oikeus käyttää kansalaisoikeuksiansa ja täyttää kansalaisvelvollisuuksiansa.
Asian käsittelystä käy ilmi, että kaikki paikalliset viranomaiset olivat republikaaneja, ja vastaajan asiamiehen lausunnosta näkyy, että kivihiiliyhtiöt pitivät republikaaniehdokkaiden voittoa itselleen tärkeänä. Kivihiiliyhtiöiden ja republikaanisten viranomaisten ja ehdokkaiden välillä vallitseva kiinteä yhteys näyttää olleen sekä ennen vaalitaistelua että sen jälkeen niin ilmeinen, että voi otaksua näiden virkamiesten pitäneen kivihiiliyhtiöihin kohdistuvia velvollisuuksia tärkeämpinä kuin julkisia virkavelvollisuuksiapa. Jos väittää, ettei noita suljettuja alueita oltu muodostettu pitäen silmällä liikeyhtymien mukavuutta ja etuja sekä niiden neuvosta ja suostumuksella, niin arvioidaan inhimillinen äly ja kokemus liian vähäiseksi. Uusien alueiden muodostaminen tarkoitti selvästi sitä, että kivihiiliyhtiöt saisivat tilaisuutta johtaa ja tarkata siellä toimitettavia vaaleja juuri siten kuin todellisuudessa tapahtui. Mahdotonta on välttää sitä päätelmää, että paikalliset viranomaiset muodostivat nuo alueet kivihiiliyhtiöiden edustajien suostumuksella, ehkäpä heidän nimenomaisesta käskystäänkin.
Valtiosäännön edellyttämää vapaata, avointa ja moitteetonta vaalia ei voi tapahtua liikeyhtymäin siten tukahduttaessa julkista mielipidettä, estämällä valitsijoita vapaasti valitsemasta, nimittäessä ja pitäessä silmällä kaikkia vaalivirkailijoita, estäessä julkisten kysymysten julkista pohtimista ja ehdottomasti määrätessä, kutka kansalaiset saavat rauhallisesti ja laillisessa tarkoituksessa saapua julkiselle alueelle, kutka eivät…
»Me emme löydä kirjoista yhtäkään sellaisen petoksen esimerkkiä, ja meidän on pakko etsiä vapaassa maassa voimassa olevan lain kirjainta ja henkeä voidaksemme arvostella sellaista menettelyä»…
Oikeus rauhalliseen kokoontumiseen on voitu kieltää ainoastaan siinä tarkoituksessa, että päästäisiin vaikuttamaan vaaliin. Yhdelläkään alueella ei sattunut epäjärjestystä niiden muodostamisesta vaaliin ja tämän jutun käsittelyyn saakka. Sotaväki oli kaiken aikaa läsnä puolustamassa rauhaa ja suojelemassa henkeä ja omaisuutta. Ei ollut syytä otaksua mitään häiriötä tapahtuvan. Niinmuodoin oli julkea kielto kansalaisten luonnollisten ja riistämättömien oikeuksien anteeksiantamatonta ja karkeata loukkaamista.
Puolustus ei nojaudu ristiriitaisiin todistajien lausuntoihin, vaan siihen väitteeseen, että tällainen vaalin järjestäminen oli 'teollisuudelle välttämätön'.
Olemme kuulleet viime vuosina tässä valtiossa puhuttavan paljon 'sotilaallisesta välttämättömyydestä', jolla on oikeus kumota kansalaisten luonnollisia ja perustuslaillisia oikeuksia, mutta tässä luullaksemme näemme ensimmäisen kerran yritettävän puolustella vapaiden kansalaisten perusoikeuksien loukkaamista vetoamalla 'teollisuudelle välttämättömiin' seikkoihin.
Jos voimmekin myöntää, että sotilaalliseen välttämättömyyteen vetoaminen kelpaa jossakin määrin lieventäväksi seikaksi sen teorian nojalla, että sellaiset toimenpiteet tahtovat esiintyä itsensä hallituksen suorittamina sotaväen avulla ja yleisen rauhan ja turvallisuuden suojaamiseksi, tuntuu kuitenkin se, että yksityinen liikeyhtymä voi yksityisten asestettujen joukkojensa avulla loukata valtion kansalaisten pyhimpiä oikeuksia ja pitää laillisena puolustuksenaan 'teollisuuden vaatimuksiin' vetoamista, siinä määrin anarkistiselta, ettei tuomioistuin voi sitä hyväksyä.
Tämä juttu on tavallisuudesta poikkeava siinäkin suhteessa, että paikallisen tuomarin päätökseen ilmeisesti on vaikuttanut erikoinen mielisuosio ja ennakkoluulot.
Huolellinen asiakirjojen lukeminen osoittaa, että oikeus on jättänyt huomiotta suuren määrän asiallisia ja päteviä todistuksia, ja tämän nojalla täytyy päätellä, että tuomariin vaikutti erikoinen mielisuosio ja ennakkoluulo, ainakin mikäli se ilmenee oikeuspaikan toisaalle siirtämistä koskevassa ehdotuksessa, joka sinänsä oikeuttaa tuomion kumoamaan…
»Yllämainituista syistä kumoamme alioikeuden tuomion ja julistamme mitättömäksi mainituissa Niggerheadin, Ravenwoodin, Walse, Minen, Oakview'in, Rousen ja Cameronin piireissä toimitetun vaalin. Siten jää valittajille ehdoton enemmistö, ja on heillä oikeus tulla nimitetyiksi niihin virkoihin, joita varten he olivat ehdokkaina.
Havaitsemme vielä, ettei syytetty J.B. Fan ole ollut eikä ole Huerfano countyn oikeudenmukaisesti valittu sheriffi, vaan että E.L. Neelley, valittaja, on ollut ja on yhä mainitun countyn valittu sheriffi. Siitä syystä määrätään, että mainittu county ja mainittu E.L. Neelley välittömästi ja lain edellyttämällä tavalla käyvät pitämään huolta Huerfano countyn sheriffin velvollisuuksista»…
Tämä riittäköön kivihiilikaivosten politiikkaa koskevista tuomioistuimen mielipiteistä. Kirjoittaja tahtoo mainita vielä vain yhden ainoan seikan. Älköön lukija jättäkö kirjaa kädestään ajatellen, että muutamien lahjottujen virkamiesten jouduttua pois toimestaan jossakin Amerikan countyssa oikeus siten on saavuttanut lopullisen voiton ja ettei enää kannata välittää »Kuningas Kivihiilessä» kuvailluista olosuhteista. »Huerfano countyn kuninkaan» kärsimä tappio on vain askel sillä pitkällä tiellä, joka Coloradon kaivosmiesten on kuljettava, jos tahtovat koskaan päästä vapaiksi miehiksi. Oikeuden päätös jättää koskematta suurten yhtiöiden aineelliset voimat, jotka ovat paljon suuremmat kuin Huerfano countyn tai Coloradon valtionkaan käytettävissä olevat poliittiset voimat. Nuo voimat muodostavat laajalle ulottuvan juuren, ja niin kauan kuin sen sallitaan elää, versoo siitä alinomaa »vilpin, petoksen ja lahjomisen» myrkyllinen kasvi. Sellaisten teollisuusyhteisöjen asujaimet ja työläiset Coloradossa, Länsi-Virginiassa, Alabamassa, Michiganissa tai Minnesotassa, Chicagon teurastuslaitoksissa, Pittsburgin terästehtaissa, Lawrencen villakutomoissa tai Patersonin silkkitehtaissa tulevat huomaamaan, etteivät saavuta rauhaa eikä vapautta, ennenkuin ovat kukistaneet voitonhimon hyväksi toimivan tuotantojärjestelmän ja perustaneet teollisuudenkin alalle, mitä heillä otaksutaan olevan poliittisella alalla: kansan hallituksen, kansan varassa, kansan hyväksi.
Huomautus. Päättäessään »Kuningas Kivihiilen» korjauslukua kirjoittaja havaitsi päivän lehdessä seuraavan uutisen:
Coloradon kaivosmiehet pyytävät valtuutusta lakon tekemiseen.
Denver (Colo), kesäk. 14 p:nä. — Yhdistyneiden Kaivostyöläisten toimihenkilöt ovat Colorado Fuel and Iron Companyn palveluksessa työskentelevien liiton jäsenten edustajina sähköttäneet keskustoimistoon pyytäen lupaa lakon tekemiseen.
Aamulla pidetyssä istunnossa hyväksytty päätöslauselma moittii yhtiön presidenttiä J.F. Welbomia siitä, ettei hän saapunut Valtion teollisuudessa sodan aikana sattuvia erimielisyyksiä ehkäisemään suunnitellun »rauhan ohjelman» puitteissa pidettyyn kokoukseen.
Miesten puolesta puhuva John Mac Lennan selitti heidän valitustensa koskevan etupäässä n.s. »Rockefellerin suunnitelman» soveltamista kaivoksiin. Mac Lennan sanoi, että mr Welborn jäädessään pois kokouksesta, jossa näistä epäkohdista olisi voitu keskustella, joudutti lakkoliikettä.