XVIII.
Häät vietettiin neljä viikkoa myöhemmin, heti kun neiti Paragonin myötäjäiset ehtivät saapua Pariisista. Mahdoton on minun kuvaillakaan näitä häitä. Viikkokausia edeltäkäsin olivat sanomalehdet pohtineet niitten järjestämistä, sisältäneet palstan täysiä kuvauksia häävalmistuksista, morsiamen ja sulhasen sukulaisista, heidän rikkauksistaan ja huomattavista ominaisuuksistaan. "Liittoutuneet lehdet" julkaisivat kaksi eri selostusta morsiuspuvusta — teknillisen, ammattimiehen laatiman ja runollisen vapaan, taiteilijan laatiman. Häitten edellisenä päivänä ikuistettiin sekä kynällä että kuvilla Viidennen avenyn varrella sijaitseva, kukkalaitteilla ylenmäärin koristeltu kirkko — sama, jossa Robbie aikoinaan oli toiminut sunnuntaikoulun opettajana ja kolmenkymmenen vuoden aikana kuunnellut tohtori Letence Sprayn mieltäylentäviä saarnoja — ja suuren tapahtuman jälkeen sisälsivät kaikki New-Yorkin lehdet — ensisivullaan — perinpohjaisen kuvauksen juhlamenoista uteliaitten lukijainsa iloksi ja ylösrakennukseksi.
Tähän aikaan oli äärimmäisen vapaamielinen sanomalehdistökin luonnollisesti kokonaan unohtanut vanhat vihansa Hungervillen lakon johdosta, ja herra Robert van Rensselaer oli taas tunnettu ja kunnioitettu rahamies, yhteiskunnan tukipylväitä, kelpo kansalainen ja verraton kaskujen kertoja.
Vähän jälkeenpäin, kun nuori pari oli onnellisesti vihitty ja viettänyt kuherruskuukautensa "Pyrstötähden" kannella, muistan lukeneeni eräästä New-Yorkin lehdestä puheen, jonka ystävämme Robbie oli pitänyt muhamettilaisessa nuorten miesten yhdistyksessä, Podunkissa, ja jonka aiheena oli "teollisuuden veljeys eli pääoman ja työn yhteiset edut."