XXXI.
Mennessään pörssihuoneustoon kohtasi van Rensselaer joukottain miehiä, jotka juoksentelivat sinne tänne, hurja, tuijottava katse silmissään. Hän kuuli ohimennen katkonaisia sanoja: "rahtimaksut — häviö — van Rensselaerit — Shrike." — Hän saapui ovelle ja päästettiin heti sisään tähän suureen hullujenhuoneeseen. Kiihoittunut väkijoukko, joka tunkeili ilmoitustaulun luokse, veti hänet mukanaan sisäänkäytävään, johon hän pysähtyi tuijottamaan taululla seisovaa lukua — se oli 157.
Hän kuuli samoja huutoja kuin ulkonakin — "rahtimaksut — van
Rensselaerit —" j.n.e.
Lähellään äkkäsi hän jättiläisen kokoisen miehen, joka liehutti jotain paperia kädessään ja huusi kauvaksi kaikuvalla äänellä. Se oli eräs van Rensselaerin omista välittäjistä parhaimpia; ja kun hän sai kuulla tämän äänen, tunsi hän sydämensä taukoavan lyömästä. Otollinen hetki oli tullut!
— Minä tarjoon kaksikymmentä tuhatta osaketta kolmen päivän lykkäyksellä A.-M.-R. — kaksikymmentä tuhatta — sata viisikymmentäseitsemän! — sata viisikymmentäseitsemän! — Kaksikymmentä tuhatta kolmen päivän lykkäyksellä — sata viisikymmentäkuusi ja kolme neljäsosaa!
Melu kasvoi ja tukahutti hänen äänensä. Sadasta eri paikasta alettiin huutaa: tuhannen sadasta viidestäkymmenestäkuudesta ja puolesta! Kolmetuhatta viisisataa sadasta viidestäkymmenestäkuudesta! Sata viisikymmentäkuusi! sata viisikymmentäviisi ja puoli!
Mielettömänä, huumaantuneena, raivosta silmittömänä pudisteli van
Rensselaer nyrkkiään ilmassa ja karjui:
— Alas! Alas ne! Lyökää alas ne! Lyökää! Lyökää!
Hän tiesi voiton olevan saavutetun, se tuntui jo ilmassa. Se oli keikaus, hurja, raivoisa pyörremyrsky, joka juurineen repii kaikki irti. Ei ollut enään ostajia. Vihollinen oli suinpäin pakenemassa. Mutta yhä karjui hän ja nauroi kuin mielipuoli. Väkijoukko tungeskeli ilmoitustaulun ympärillä yhtä mielettömänä ilosta tai tuskasta. Siinä oli henkilöitä, jotka menettivät miljoonan joka prosentilta — ne miljoonat, jotka van Rensselaer voitti — ja näkivät häviön ja perikadon ammottavan vastassaan. He raivosivat, ulvoivat, tarjosivat A.-M.-R:n osakkeita sadasta viidestäkymmenestäkuudesta, sadasta viidestäkymmenestäviidestä, sadasta viidestäkymmenestäkolmesta. Eivätkä sittenkään saaneet ostajia, ei millään hinnalla!
Myrsky oli puhjennut koko voimallaan. Se ei ollut enään ainoastaan sekasorto, vaan täydellinen hävitys. Markkinain suunta oli vihdoinkin kääntynyt. Ne, jotka olivat pitäneet osakkeitten hintaa korkealla, olivat maahan kukistetut ja nyt syöksyi yleisö esiin ja otti asiain hoidon omiin käsiinsä. Hinnat laskivat huimaavaa kyytiä, kolme prosenttia, viisi, kymmenen prosenttia kerrallaan. Nopeuden määräsi vaan aika, jonka sähkösanomat ja telefoonitiedot tarvitsivat levittääkseen hämminkiä yli koko maan. Välittäjät saivat käskyn toisensa perästä myydä osakkeet millä hinnalla hyvänsä, ja koko ajan seisoi van Rensselaerin jättiläismäinen asiamies jyrisevällä äänellään ja kahdellakymmenellä tuhannella osakkeellaan alentamassa hintoja viisi, kymmenen prosenttia kerrallaan.
Vihdoin van Rensselaer ei enään voinut kestää tätä kauheata jännitystä. Hän työntyi joukon lävitse ja meni istumaan eräälle penkille salin perällä. Hän itki ja nauroi yht'aikaa uupuneen lapsen tavalla ja ensi kerran puolen tunnin kuluessa jaksoi hän sen verran malttaa mielensä, että voi ruveta huomaamaan, mitä ympärillään tapahtui.
A.-M.-R:n osakkeet olivat nyt laskeneet seitsemäänkymmeneenkuuteen ja alkoivat saada ostajia. Täten oli peloittava sekasorto jo lähellä loppuaan.
Van Rensselaer oli laskenut osakkeitten todellisen arvon yhdeksäksikymmeneksi. Hän etsi välittäjänsä ja antoi heille määräyksen ostaa kaikki, mitä käsiinsä saivat.