LIII:
Vähitellen saapuivat he kysymykseen käytännöllisistä toimenpiteistä, ja Petterillä oli valmiina esityksiä. Ensiksikin, Mr. Ackerman ei saa antaa vihiä poliisilaitokselle eikä Guffeyn salapoliisilaitokselle siitä, että hän on tyytymätön niiden toimintaan. Hänen tulee vain silloin tällöin laittaa niin, että saa puhutella kahdenkesken Petteriä, ja Petteri tulee persoonallisesti ryhtymään toimenpiteisiin taatakseen Mr. Ackermanille sen turvallisuuden, minkä hänen tärkeytensä koko kaupungin hyvinvoinnille vaati. Ensimäinen tehtävä oli saada selville, oliko todellakin Ackermanin kotona petturi, ja sitä varten tarvittaisiin vakooja, ensiluokan salapoliisi, jolla olisi jonkunlainen toimi talossa. Ainoa pula oli se, että löytyi niin harvoja salapoliiseja, joihin voi luottaa; ne olivat melkein kaikki lurjuksia, ja jolleivät ne olleet lurjuksia, oli se siksi, ettei niillä ollut kylliksi älliä lurjuksiksi — ne olivat hölmöjä ja punikit voivat nähdä ne läpi kuin lasin.
"Mutta kuulkaa", sanoi Petteri, "mitä olen ajatellut. Minulla on vaimo, joka on ihmeen etevä, ja juuri nyt, kun puhelimme tästä, pälkähti päähäni että jos vain voisin saada Edythen tänne muutamaksi päiväksi, niin voisimme päästä selville kaikista ihmisistä tässä talossa, sukulaisistanne niin hyvin kuin palvelijoistannekin."
"Onko hän ammatti-salapoliisi?" kysyi pankkiiri.
"Ei ole", sanoi Petteri. "Enkä tiedä olisiko hän halukas tekemään tämän vai ei, sillä hän ei halua että minulla olisi mitään tekemistä noiden punikkien kanssa, ja hän on pyydellyt minua jättämään koko tämän homman, ja minä olen lupaillutkin jo vähän. Mutta jos kerron hänelle teidän pulastanne, niin ehkä saisin hänet myöntymään — hänellä on hyvä sydän."
Mutta miten voitaisiin Petterin vaimo esittää Ackermanin huonekunnalle, jotta ei syntyisi epäluuloja? Petteri teki tämän kysymyksen, huomauttaen että hänen vaimonsa on liiaksi korkealla yhteiskunnan asteella ruvetakseen palvelijaksi. Mr. Ackerman sanoi ettei hänellä ole palvelijainsa pestaamisen kanssa enempää tekemistä kuin pankkivirkailijainkaan — ei mitään. Synnyttäisi epäluuloa, jos hän tekisi ehdotuksia tästä taloudenhoitajalle. Mutta lopuksi hän huomautti että hänellä on veljentytär, joka joskus käy häntä tervehtämässä, ja tulee nytkin heti, kun käsketään, ja Edythe Eustace voisi tulla tämän kamarineitsyeenä. Petteri puolestaan oli varma että Edythe oppisi osansa piankin, sillä hänhän oli ollut ennen näyttelijätär ja "vienyt" tällaisia osia montakin. Mr. Ackerman lupasi laittaa sanan veljensä tyttärelle ja käskeä tämän mennä tapaamaan Edytheä Hotel de Sotoon vielä saman päivän illalla.
Sitten vanha pankkiiri sangen vakavana antoi kunniasanansa ettei hän puhu kenellekään tästä asiasta, paitsi veljensä tyttärelle. Petteri vaati tätä lujasti; hän sanoi ettei saa kertoa poliisiviranomaisille, ei yhdellekään Mr. Ackermanin huonekuntaan tai perheeseen kuuluvalle, ei edes hänen yksityissihteerilleen. Kun Petteri oli saanut tämän isketyksi Mr. Ackermanin päähän, alkoi tämä iskeä Petterin päähän ajatusta, mikä hänen mielestään oli kaikkein tärkein: "En tahdo tulla tapetuksi, Gudge, sanon vieläkin etten halua kuolla!" Ja Petteri lupasi juhlallisesti että hän tulee tekemään erikoisen suuria ponnistuksia kuullakseen kaikki punikkien kuiskutukset, jotka koskevat Mr. Ackermania.
Kun hän nousi istuiltaan lähteäkseen pois, pisti Mr. Ackerman vapisevat kätensä mekkonsa taskuun ja veti ulos ratisevan ja uuden, sileän setelin. Hän avasi sen, ja Petteri näki että se oli viidensadan dollarin seteli, aivan vasta tuotu American Cityn ensimäisestä kansallispankista, jonka johtokunnan puheenjohtaja Mr. Ackerman oli. "Tässä olisi pieni lahja teille, Gudge", sanoi hän. "Ja haluan että ymmärrätte, että jos suojelette minut punikkien vehkeiltä, katson ettei teiltä tule mitään puuttumaan. Tästä hetkestä haluan pitää teidät omana miehenäni."
"Kyllä", sanoi Petteri. "Olen teidän. Kiitoksia hyvin paljon." Ja hän pisti setelin taskuunsa ja otti askeleen taaksepäin ja kumarsi, toisen askeleen ja kumarsi, ja kulki näin ovea kohti. "Unohdatte hattunne", sanoi pankkiiri.
"Kah", sanoi Petteri vavisten ja tuli uudelleen vuoteen luo, otti hattunsa ja alkoi taaskin kulkea takaperin, pokkuroiden joka askeleella.
"Ja muistakaa, Gudge", sanoi vanha mies. "En halua tulla tapetuksi!
En tahdo kuolla!"