LIV.
Petterin ensimäinen huolenpito päästyään jälleen kaupunkiin oli mennä Mr. Ackermanin pankkiin vaihtamaan tuota viidensadan dollarin seteliä. Pankkimies katseli häntä ankarasti ja tarkasti seteliä perinpohjin, mutta sanaakaan sanomatta antoi Petterille viisi sadan dollarin seteliä. Petteri asetti kolme niistä salaiseen piilopaikkaan sisempiin vaatteisiinsa ja kaksi jälellä olevaa lompakkoonsa ja meni tapaamaan Nelliä.
Hän kertoi Nellille kaiken mikä tapahtunut oli ja sanoi että hänen on mentävä tapaamaan Mr. Ackermanin veljentytärtä. "Mitä hän sinulle antoi?" uteli Nell heti, ja kun Petteri näytti noita kahta seteliä, huudahti Nell: "Hyvä jumala! millainen vanha kitupiikki!"
"Hän sanoi että tulen saamaan enemmän", huomautti Petteri.
"Nuo sanat eivät maksaneet hänelle mitään", oli Nellin vastaus. "Meidän täytyy kiinnittää ruuveja." Ja sitten hän lisäsi: "On paras että minä pidän nämä rahat tallessa sinulle, Petteri."
"Mutta", sanoi Petteri, "pitäisihän minulla olla vähän rahaa omiakin kulujani varten."
"Onhan sinulla palkkasi?"
"O-on kyllä, mutta —"
"Minä pidän sen tallella sinulle", sanoi Nell, "ja jonakin päivänä, kun tarvitset, tulet olemaan iloinen että sinulla on mistä ottaa. Sinä et ole koskaan säästänyt mitään itse; sitä eivät tee muut kuin naiset."
Petteri koetti inttää, mutta se ei ollutkaan yhtä helppoa kuin tinkiminen McGivneyn kanssa; Nell katsoi häntä niin hellästi, että Petterin päätä huimasi, ja vaistomaisesti ojensi hän kätensä ja antoi hänelle setelit. Sitten hymyili Nell vieläkin hellemmin, ja Petterin rohkeus kasvoi ja hän sanoi: "Tiedäthän, Nell, että olet minun vaimoni nyt!"
"Kyllä, kyllä", vastasi tämä, "tietysti. Mutta meidän on jotenkin päästävä erilleen Ted Crothersista. Hän vartioi minua kuin vankia ja minulla on mahdottomasti vaivaa päästäkseni karkuun ja sitten selittääkseni missä olen ollut."
"Mitenkäs sitten aijot päästä hänestä?" kysyi Petteri vesikielellä.
"Meidän täytyy paeta", vastasi Nell; "aivan heti kun olemme pelanneet loppuun uuden tekopelimme —"
"Uusiko taas?" huudahti Petteri säikähtäen.
Tyttö nauroi. "Odotahan!" huudahti hän. "Tulen kiskomaan suuremman summan Ackermanilta tällä kerralla! Kun olemme saaneet saaliimme, niin lähdemme, ja meillä on kylliksi rahaa koko elinijäksemme. Odota sinä — mutta älä puhu nyt minulle rakkaudesta, sillä minun pääni on nyt täynnä uutta suunnitelmaa. En voi ajatella mitään muuta."
Ja he erosivat ja Petteri meni American hotelliin tapaamaan McGivneytä. "Älä vääjää!" oli Nell sanonut. Mutta se ei ollut helppoa, sillä McGivney uteli ja muokkasi, käänteli ja leipoi, kääntäen Petterin miltei nurin koettaessaan saada selville jokaisen seikan, mikä oli tapahtunut Petterin puhutellessa Nelse Ackermania. Herra jumala, kuinka nämä miehet itsepintaisesti pitivät kiinni verirahojensa lähteestä! Petteri toisti yhä uudelleen että hän oli pelannut suoraa peliä — hän ei ollut sanonut Nelse Ackermanille mitään muuta kuin saman totuuden, jonka hän oli kertonut McGivneylle ja Guffeylle. Hän oli sanonut ettei poliisilaitoksessa ollut mitään vikaa ja että Guffeyn toimisto astuu punikkeja hännälle ihan yhtämittaa.
"Mitäs hän haluaa sinun tekevän?" kysyi rotannaamainen mies.
Petteri vastasi: "Hän vain halusi ottaa selvää siitä, että saako hän tietoonsa kaiken mikä on tärkeää, ja hän vaati minua lupaamaan että hän tulee saamaan tietoonsa joka seikan salaliitosta häntä vastaan, mikä vain tulee esille; ja minä lupasin että ilmoitamme hänelle heti kaiken."
"Vieläkö tulet tapaamaan häntä?" uteli McGivney.
"Ei hän siitä puhunut."
"Ottiko hän osotteesi?"
"Ei, ja luulen että jos hän haluaa puhutella minua, antaa hän teidän tietää siitä, niinkuin ennenkin."
"Hyvä", sanoi McGivney. "Antoiko hän sinulle rahaa?"
"Kyllä", sanoi Petteri, "hän antoi minulle kaksi sataa dollaria ja lisäsi että hänellä on vielä paljon, jotta tekisimme kovasti työtä auttaaksemme häntä. Hän sanoi ettei hän halunnut tulla tapetuksi, hän sanoi tuon pari tusinaa kertaa. Tuon sanomiseen ja toistamiseen kului häneltä enemmän aikaa kuin kaikkeen muuhun yhteensä. Hän on sairas ja puolikuollut pelosta."
Ja lopuksi McGivney alentui kiittämään Petteriä siitä, että tämä oli ollut uskollinen — ja senjälkeen antoi hänelle lisää määräyksiä.
Punikit olivat nostaneet hirveän ulinan. Lakimies Andrews oli saanut tuomarilta määräyksen, jonka nojalla hän oli ollut tapaamassa vangittuja, ja luonnollisesti olivat nämä selittäneet että koko juttu oli mitä räikeintä tekopeliä. Nyt punikit tekivät valmistuksia lähettääkseen kiertokirjeitä ympäri maata kaikille punikki-tovereilleen, pyytäen rahallista avustusta taistelussa tätä "tekopeliä" vastaan.
Ne pitivät toimenpiteitään salassa, ja McGivney halusi saada tietää, mistä ne saavat rahat tähän. Hän halusi jäljennöksen kiertokirjeestä ja tietoonsa sen, missä ja miten kiertokirje tullaan postittamaan. Guffey oli käynyt puhuttelemassa postiviranomaisia, ja nämä tulisivat ottamaan takavarikkoon kiertokirjeet ja hävittämään ne antamatta punikkien tietää että näin oli tapahtunut.
Petteri hieroi käsiään mielihyvästä. Tämä oli oikeata toimintaa, tämä! Tämä oli noiden punikkien kohtelemista aivan samoin kuin Petteri oli aina kehottanut! Rotannaamainen mies vastasi ettei tämä vielä ole mitään sen rinnalla, mitä he tulevat tekemään muutaman päivän kuluttua. Pitäköön Petteri vain huolen työstään, niin tulee hän näkemään! Nyt, kun yleisö oli suuttunut tämän dynamiittijutun takia, oli aika toimia.