LV.
Petteri otti raitiovaunun Miriam Yankovichin kotiin, ja matkalla luki hän American City "Timesin" iltapäivänumeron. Tämän lehden toimittajat antoivat noille punikeille, jotta tuntui! He olivat ottaneet McCormickin sapoteesi-kirjan ja julkaisivat kokonaisia kappaleita siitä, aivan niinkuin Nell oli ennustanut, ja uhkaavimmat lauseet olivat tummennetut, ja jotkut niistä olivat ladotut raamien sisään, joita oli sirotettu sinne tänne lehdessä, joten kukaan ei voinut niitä sivuuttaa. Siinä oli vankilassa otettu McCormickin kuva; hänellä ei ollut ollut tilaisuutta ajaa partaansa moneen päivään eikä hän ehkä ollut edes hyvillään kuvan ottamisesta — joka tapauksessa oli hän niin raivokkaan näkönen, että pelotti, ja Petteri tuli yhä täydellisemmin vakuutetuksi siitä, että Mac on kaikkein vaarallisin kaikista punikeista.
Palstan toisensa perään julkaisi tämä lehti "uutisia" jutusta, vetäen sen yhteen kaikkien muiden räjähdysten ja murhien kanssa Amerikan historiassa, ja osottaen selvän yhtymän saksalaisten vakoojien ja pommijuonten kanssa. Lehti sanoi että näiden murhaajien järjestö käsitti koko maan; niillä oli satoja sanomalehtiä, joilla oli miljoonia lukijoita ja jotka julkaistiin saksalaisella kullalla. Sitäpaitsi oli tummennettu toimituskirjotus, jossa kehotettiin kansalaisia nousemaan ja pelastamaan tasavallan ja lopettamaan punikkien vaaran kaikiksi ajoiksi. Petteri luki tämän, ja niinkuin kaikki muutkin hyvät amerikalaiset, uskoi hän jokaisen sanan, minkä lehti lausui, ja hänen kiukkunsa punikkeja kohtaan oli tukehduttaa hänet.
Miriam Yankovich ei ollut kotona. Hänen äitinsä oli kiihtynyt, koska Miriam oli saanut kuulla että vankeja rääkättiin "kolmannen asteen" läpi, ja Miriam oli mennyt "kansanneuvoston" konttoriin koettaakseen saada radikalit koolle ja ryhtymään heti toimenpiteisiin. Petteri kiiruhti konttorihuoneeseen, jossa oli jo noin kaksikymmentä viisi rauhanaatteen kannattajaa ja punikkia, kaikki saman kiihkon valtaamana. Miriam käveli lattialla edestakasin väännellen käsiään, ja hänen silmänsä olivat sen näköset, kuin olisi hän itkenyt koko päivän. Petteri muisti epäluulonsa että Miriam ja Mac olivat rakastuneet toisiinsa. Hän puhutteli Miriamia. Mac oli pantu "rotkoon", ja tukkityöläinen Henderson oli sairaalassa sen rääkkäämisen perästä, minkä hän oli läpikäynyt.
Tuo juutalainen tyttö kertoi yksityisseikkoja, ja Petteriä puistatti — hänellä oli niin hyvässä muistossa itsellään "kolmas aste"! Hän ei estänytkään puistattamistaan, vaan alkoi kävellä huoneessa edestakasin niinkuin Miriamkin, ja kertoi huoneessa olijoille, miltä tuntuu, kun kalvosta väännetään ja sormet miltei kiskotaan irti, ja kuinka kostea ja kauhea oli tuo "rotko." Ja näin hän auttoi heitä kiihtymään miltei mielipuoliksi, toivoen että nämä tekisivät jotakin harkitsematonta, niinkuin McGivney halusi. Hyökätään linnaan ja vapautetaan vangit!
Pikku Ada Ruth sanoi että tuo on hulluutta; mutta parempi olisi hankkia lippuja ja kulkea edestakasin vankilan edessä, vastalauseeksi siitä, että rääkätään niin hirveästi miehiä, vaikka heitä ei ole tuomittu edes syyllisiksi. Poliisit luonnollisesti olisivat heti heidän niskassaan, väkijoukko hyökkäisi heidän kimppuunsa ja ehkä repisi heidät kappaleiksi, mutta vähät siitä, jotakin on tehtävä. Donald Gordon vastasi, että tästä ei olisi mitään muuta hyötyä kuin että heidän olisi sitten enää mahdoton pitää yllä agitatsionia. Heidän täytyy koettaa saada aikaan lakko. Heidän täytyy lähettää sähkösanomia radikalisille sanomalehdille, koota rahaa ja kutsua kokoon joukkokokous kolmen päivän päähän. Myöskin olisi koetettava vaikuttaa kaikkiin työväenunioihin että nämä tekisivät yleislakon.
Petteriä harmitti, kun täytyi mennä kertomaan McGivneylle tämä kokolailla "kesy" lopputulos. Mutta McGivney sanoi että se on hyvä, että hän tietää keinon, millä päästään heidän kimppuunsa, ja sitten hän ilmaisi Petterille tätä kokolailla säikyttävän uutisen. Petteri oli lukenut lehdistä saksalaisista vakoojista, mutta hän oli näitä juttuja uskonut vain puoliksi; sota oli kaukana eikä Petteri ollut koskaan nähnyt tätä saksalaista kultaa, josta puhuttiin niin paljon — totuus, jonka hän omin silmin oli huomannut, oli että nämä punikit elivät ainaisessa puutteessa, jokainen niistä kiristi suolivyötään alituisesti koettaen lahjottaa osan pienistä ansioistaan puolustusrahastoihin, kiertokirjeisiin ja postimaksuihin ja kaikkiin muihin toimivan agitatsionijärjestön kuluihin. Mutta nyt selitti McGivney että American Cityssä oli todellakin oikea kaiserin kätyri! Hallitus oli juuri saamaisillaan hänet verkkoonsa, mutta ennenkuin mies vangittiin halusi McGivney saada hänet lahjottamaan rahasumman radikalisen liikkeen hyväksi.
Ei ollut tarpeellista osottaa Petterille tämän seikan tärkeyttä. Jos viranomaiset voivat todistaa että McCormickin ja noiden muiden hyväksi tehty agitatsioni oli tapahtunut saksalaisten rahoilla, niin kansa hyväksyisi kaikki toimenpiteet, jotka tehtiin tämän agitatsionin lopettamiseksi. Voisiko Petteri nimittää jonkun saksalaisen sosialistin, joka voitaisiin houkutella menemään tämän kaiserin vakoojan puheille ja koettamaan saada hänet lahjottamaan rahaa sitä varten, että saataisiin aikaan yleislakko American Cityssä? Useita kaupungin suuremmista tehtaista muutettiin paraikaa sotateollisuuden palvelukseen, ja luonnollista oli, että vihollista eivät suinkaan vahingoittaisi lakot ja työrettelöt. Guffeyn miehet olivat koettaneet kaikkensa saadakseen saksalaisia tekemään lahjotuksia Gooberin puolustusrahastoon, mutta tässä olisi vieläkin mainiompi tilaisuus.
Petterin ajatukset kohdistuivat toveri Apfeliin, joka oli äärimmäisiä vasemmistolaisia sosialisteja ja väliaikaisesti rauhanaatteen kannattaja, niinkuin kaikki saksalaiset. Apfel teki työtä eräässä leipomossa ja hänen kasvojensa väri oli sama kuin taikinallakin, mutta hänen poskillaan väreili hieno puna, kun hän otti puheenvuoron osaston kokouksissa ja haukkui "sosiali-patriootteja", noita osaston jäseniä, jotka koettivat auttaa Englantia toteuttamaan suunnitelmansa maailmanvallasta. McGivney sanoi että hän tulee lähettämään jonkun puhuttelemaan Apfelia aivan heti ja huomauttamaan hänelle tästä kaiserin miehestä, joka on halukas lahjottamaan rahaa radikalien rahastoon. Luonnollisestikaan ei Apfelille sanottaisi että mies on saksalainen vakooja; hän menisi pyytämään rahaa, ja McGivney kavereineen pitäisi huolen lopusta. Petteri sanoi tämän olevan mainiota ja tarjoutui menemään Apfelia tapaamaan heti; mutta rotannaamainen mies selitti Petterille, että Petteri oli liian kallisarvoinen panna sellaiseen asemaan, että voi ruveta herättämään epäluuloja.