LXXVIII.
Petteri oli nyt työskennellyt uskollisesti kuusi tai kahdeksan kuukautta ja vilpittömästi pitänyt Guffeylle antamansa lupauksen, ettei iske silmää kenellekään naiselle. Mutta tuollainen on miehelle luonnotonta, ja Petterin aika kävi pitkäksi, ja hän näki unia Nell Doolinista, Rosie Sternistä ja vieläpä pikku Jenni Toddistakin. Eräänä päivänä hän äkkiä muisti yhden tytön vielä, Miss Frisbien, sen pienen kynsitaiturin, joka oli ylönkatsonut hänet, koska hän oli punikki. Ja nythän Petteri ei enää ollutkaan punikki! Kaukana siitä, hän oli sankari, jonka kuva oli julaistu American City "Timesissa", ja epäilemättä oli Miss Frisbie nähnyt sen. Miss Frisbie oli hyvä tyttö eikä suinkaan kenelläkään pitäisi olla mitään sitä vastaan, että Petteri tapaa hänet.
Petteri meni kynsien puhdistuspajaan, ja olihan se kultakutrinen tyttö siellä; ja olihan hän lukenut sanomalehdistä Petteristä ja oli uneksinut että vielä saisi joskus tavata hänet — joten Petteri pyysi häntä kanssaan kuvateatteriin. Mennessään kotiin illalla tuli heistä hyvät ystävät, ja ennenkuin viikko oli kulunut olivat he kuin elinikuiset ystävät. Petteri kysyi Miss Frisbieltä, kävisikö päinsä että hän suutelee häntä, johon Miss Frisbie vastasi kiemaillen että saapa tuon nähdä, kun koettaa, ja kun Petteri oli suudellut häntä joitakin kertoja, selitti tyttö hänelle että hän on yksinäinen ja turvaton itsensä elättävä tyttö, eikä kukaan pidä hänen puoliaan, jollei hän sitä tee itse; hän halusi että ennenkuin Petteri suutelee häntä enemmän ottaa Petteri huomioonsa että hän on aina ollut kunniallinen nainen. Ja Petteri aprikoi asiaa ja päätteli että hänen on jo aika tasaantua elämässään, ja kun hän seuraavan kerran näki Miss Frisbien, sanoi hän näin, ja ennenkuin ilta oli kulunut, olivat he päättäneet mennä naimisiin.
Sitten Petteri meni tapaamaan Guffeytä, istuutui tuolin laidalle ja rutisteli hattuaan käsissään ja punastui korviaan myöten ja alkoi änköttää tunnustustaan. Hän odotti pilkkanaurua, mutta sen sijaan Guffey sanoi että jos Petteri todella oli löytänyt hyvän tytön ja aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin, niin ei Guffeyllä ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin. Guffey sanoi ettei ole mitään tässä maailmassa, joka vastaa hyvän naisen vaikutusvaltaa mieheen, ja hänen mielestään oli parempi että urkkijat yleensä olivat naimisissa, eläen tasaista ja kunniallista elämää. Silloin voi heihin luottaa, ja jos tarvittiin naiskätyri johonkin toimeen, niin oli niitä "omasta takaa." Jos Petteri olisi mennyt naimisiin aikoja sitten, olisi hänellä nyt jo aikamoinen summa pankissa.
Petteri rohkaisi mielensä ja osotti että kaksikymmentä dollaria viikossa oli liian pieni naimisiin menevälle miehelle, varsinkin kun ottaa huomioon alati kohonevat elinkustannukset. Guffey myönsi ja lupasi korottaa Petterin palkan kolmeenkymmeneen heti — mutta ensin halusi hän tilaisuuden puhutella Petterin morsianta, jotta voisi nähdä, oliko tämä Petterin arvoinen. Petteri oli mielissään, ja Miss Frisbie puhutteli kahdenkesken Petterin isäntää. Mutta jälkeenpäin ei Petteri ollutkaan niin mielissään, sillä hän huomasi Guffeyn kertoneen tytölle Petterin menneisyyden ja Petterin heikkoudet ja toivoneen että Petterin tuleva vaimo tulee pitämään huolen siitä, että Petteri tulevaisuudessa pysyy kaidalla tiellä. Ja niinpä noin viikko sen jälkeen kuin Petteri oli mennyt pyhään avioliittoon ja kun hänellä ja Mrs. Gudgella oli tuommoinen pikkunen joutava perheriita, havaitsi hän äkkiä, kuka siinä perheessä tulee olemaan "itse kukko tunkiolla." Hänelle tehtiin asema selväksi, perinjuurin selväksi, ja hän alistui — aivan samoin kuin sekin aviomies, joka selostaessaan perhesuhteitaan sanoi, että hän tulee mainiosti toimeen vaimonsa kanssa, he kun olivat sopineet asiat siten, että hänellä on määräysvalta kaikissa suuremmissa asioissa ja vaimolla kaikissa pienemmissä asioissa, ja että tähän saakka ei ollut ilmaantunut mitään suurempia asioita.
Mutta se oli todellakin hyvä juttu; Gladys Frisbie Gudge oli erinomainen hommaaja ja alkoi laitella itselleen pesää yhtä ahkerasti kuin naarasmajava. Hän kulki yhä työssä kynsien puhdistuspajassa, sillä hän arveli että punikki-liike kai on pian tuhottu tykkänään ja sitten loppuu Petteriltä työ. Iltasin hän haki huoneustoa ja päivällisaikoina hän, kysymättä Petterin mielipidettä lainkaan, valitsi huonekalut ja seinäpaperit, ja tyhjensi viiden- ja kymmenensentin kaupan melkein koko varaston "höyhentääkseen pesänsä."
Gladys Frisbie Gudge luki ahkeraan muotijulkaisuja ja piti itsensä muotien eturintamassa; hän myöskin osti kirjan, jossa käsiteltiin seurustelutapoja, opetteli sen ulkoa kannesta kanteen ja muokkasi näitä tärkeitä asioita Petteriinkin. Miksi pitäisi Petterin olla aina vain "valkosten" "Jimmie Higgins"? Miksi ei hän voisi hankkia itselleen oppineen miehen sanavaraston ja hyvinvoipain taidot ja nokkeluuden? Gladys tiesi että nämä ovat seikkoja, joista ennemmin tai myöhemmin riippuu miehen palkka; joten Petterin täytyi joka sunnuntai-aamu pukeutua ruskeaan patahattuun ja ruskeihin hansikkaihin ja mennä vaimonsa kanssa jumalaisen säälin kirkkoon kuuntelemaan pastori de Willoughby Stotterbridgen isänmaallisia saarnoja; ja Gladys kumarsi päänsä rukoukseen ja silmiensä kulmista katseli seuraavassa penkissä istuvan naisen pukua ja otti siitä oppia. Jälkeenpäin ottivat he osaa sunnuntaiparaatiin ja Gladys huomautteli Petteriä niistä seikoista, jotka todistivat "hienoutta." Iltasin kävelivät he kaduilla ja pysähtyivät suurten kauppojen ikkunoiden eteen, tai vei Gladys Petterin hotellien eteisiin, joissa rikkaita sai katsella ilmaiseksi. Petterin oli nälkä ja hän olisi halunnut mennä johonkin halpaan ravintolaan ja täyttää itsensä rehellisellä ruualla, mutta Gladys, jolla oli pikkulinnun ruokahalu, marssitti hänet Hotel de Soton ruokasaliin syömään lautasellisen soppaa, palan leipää ja hitusen voita — jotta he voisivat katsella komeutta ja seurata, miten "hienot" ihmiset syövät ruokaansa.