XLIX.
Petteri meni huoneeseen 427 American hotellissa, ja siellä oli McGivney odottamassa häntä. McGivney ei sanonut sanaakaan mistään epäluuloista Petteriin nähden, eikä Petterikään virkkanut niistä mitään — hän ymmärsi että vanhat on unohdettu. Viranomaiset olivat ottaneet vastaan tämän lahjan, jonka kohtalo oli heille tarjonnut hopeatarjottimella. Vuosikausia olivat he toivoneet saavansa nämä punikit käsiinsä, ja nyt he — kuin uskomattoman taikavoiman avulla — olivat saaneet toivomuksensa täytetyksi!
"Gudge", sanoi McGivney, "muista sanoa näin: Sinut on vangittu epäluulonalaisena, sinua on ristikuulusteltu ja sinut on pantu kolmannen asteen läpi, mutta sinun on onnistunut saada poliisiviranomaiset uskomaan että sinä et tiedä mitään koko jutusta, ja niin on sinut päästetty pois. Olemme vapauttaneet pari toistakin samalla kertaa peittääksemme sinun jälkesi, ja nyt on sinun mentävä punikkien joukkoon ja saatava tietoosi kaiken minkä voit, mitä ne tekevät ja mitä ne suunnittelevat. Ne luonnollisesti huutavat ja hoilottavat että tämä on tekopeli. Sinun täytyy saada selville, tietävätkö ne siitä mitään. Sinun täytyy olla varovainen — sillä ne luonnollisesti ovat hiukan epäluuloisia sinua kohtaan. Olemme käyneet huoneessasi ja panneet sen vähän niinkuin epäkuntoon, joten sekin auttaa vähän korjaamaan sinun asemaasi."
Petteri meni, mutta hän ei mennyt etsimään punikkeja aivan heti. Hän kulutti tunnin luikerrellen ympäri kaupunkia päästäkseen varmaksi siitä, ettei kukaan häntä "varjosta"; sitten hän soitti Nellille, ja tunti sen jälkeen he tapasivat puistossa, ja Nell lensi Petterin syliin ja suuteli häntä iloisesti. Petterin täytyi kertoa hänelle tietenkin kaiken; ja kun Nell kuuli että Joe Angell oli urkkija, jähmettyi hän ensin kauhistuksesta, mutta nauroi sitten miltei kyyneliin saakka. Ja kun Petteri kertoi miten hän oli selviytynyt tuosta pulasta, näytti siltä kuin hän todella olisi saavuttanut Nellin lemmen.
Kun he olivat tyyntyneet taas, sanoi Nell: "Kuule nyt, Petteri, meidän on heti ryhdyttävä toimeen. Sanomalehdet ovat täynnä tätä juttua, ja luonnollisesti on Nelse Ackerman puolikuollut pelosta. Tässä on kirje, jonka tulen postittamaan tänä iltana — ja niinkuin näet, olen käyttänyt tällä kertaa toista kirjotuskonetta kuin viimein. Menin muutamaan kirjotuskonekauppaan ja pyysin saada käyttää yhtä konetta hetkisen, joten kukaan ei voi johtaa tätä kirjettä minuun."
Kirje oli osotettu Nelse Ackermanin kotiin ja merkitty, "Yksityinen."
Petteri luki:
'Tämä on sananen ystävältä. Punikeilla on ollut vakooja teidän kodissanne. Hän piirusti pohjapiirroksen talosta. Poliisiviranomaiset peittelevät asioita teiltä, koska ne eivät saa selville tätä juttua kokonaisuudessaan eivätkä halua todistaa teille että ovat kykenemättömiä. On olemassa mies, joka on saanut ilmi koko tämän jutun ja teidän olisi tavattava häntä. Poliisiviranomaiset eivät tule sallimaan teidän tavata tätä miestä, jos vain voivat sen välttää. Teidän tulisi vaatia saada nähdä tämä mies. Mutta älkää mainitko tätä kirjettä. Jos ette tapaa oikeaa miestä, niin kirjotan uudelleen. Jos pidätte tämän salassa, niin voitte luottaa että avustan teitä loppuun saakka. Jos hiiskutte kenellekään tästä, niin en voi teitä auttaa.'
"Nyt", sanoi Nell, "kun hän saa tämän kirjeen, ryhtyy hän toimeen ja sinun tulee tietää mitä hänelle sanot ja mitä teet, sillä kaikki riippuu siitä." Ja Nell alkoi heti neuvoa Petteriä, mitä hänen tulee sanoa ja miten menetellä tavatessaan American Cityn kuninkaan. Petteri kunnioitti jo Nellin järkeä siinä määrin, että oppi läksynsä pian ja kärsivällisesti ja vakaasti lupasi että hän tulee tekemään juuri niinkuin Nell käski, eikä mitenkään muuten. Hän sai palkkansa suukkosissa, ja meni kotiaan nukkumaan vanhurskaan unta.
Seuraavana aamuna alkoi Petteri tehdä jotakin siitä työstä, minkä McGivney oli hänelle määrännyt, jotta tällä ei olisi mitään mukisemista. Hän meni tapaamaan Miriam Yankovichia, ja tällä kerralla Miriam tarttui häntä molemmista käsistä ja puristi niitä, ja Petteri tiesi että hän oli maksanut synnin, minkä oli tehnyt pikku Jenniä vastaan. Petteri oli marttyyri taasen. Hän kertoi miten häntä oli rääkätty; ja Miriam kertoi miten kaadettu pyykkivesi oli valunut katon läpi seuraavaan kerrokseen ja pilannut jonkun työläisparan aterian.
Myöskin kertoi hän Petterille punikkien katsantokannan tähän tekopeliin nähden. Lakimies Andrews vaati saadakseen nähdä vangittuja, mutta tämä kiellettiin eikä vankien takuulla vapaaksi päästämisestä otettu kuuleviin korviin. Edellisenä iltana oli Miriam ollut useiden muiden muassa Andrewsin kotona ja siellä oli puhuttu tästä jutusta. Kaikki I.W.W.-läiset selittivät että se oli mitä räikeintä tekopeliä; kirjeet olivat selvästi väärennetyt ja dynamiitin olivat poliisit itse panneet matkalaukkuun ja sen kaappiin. Ne olivat käyttäneet sitä tekosyynä sulkeakseen I.W.W. liiton huoneuston ja vangitakseen parikymmentä radikalia. Pahinta kaikista oli tietenkin agitatsioni — ne kauheat kertomukset, joilla sanomalehdet olivat täytetyt. Oliko Petteri nähnyt tämänaamuista "Timesia"? Siinä julkeasti kiihotettiin roskajoukkoja tappamaan punikit!