XLVIII.
He antoivat toistaiseksi Petterin mennä, ja hänet vietiin takasin koppiinsa. Hän oli siellä kaksi päivää ilman että kukaan sanoi sanaakaan mikä hänen kohtalonsa tulee olemaan. Vankilassa ei sallittu sanomalehtiä, mutta Petterille oli jätetty rahansa, ja niin toisena päivänä hänen onnistui lahjoa erään vartijoista hankkimaan hänelle numeron American City "Timesia", jossa etusivulla oli julkaistuna kaikki tämän huomiota herättäneen jutun hämmästyttävät yksityisseikat.
Kolmekymmentä vuotta oli "Times" seisonut lujana lain ja järjestyksen puolella punasen metelin ja vallankumouksen voimia vastaan; kolmekymmentä vuotta oli "Times" selittänyt että työväenjohtajat ja unioiden tarkastusmiehet ja sosialistit ja anarkistit olivat kaikki samaa maata ja asettivat turvansa viime tingassa yhteen välineeseen, dynamiittipommiin. Nyt oli vihdoin "Times" osottautunut olevan oikeassa, tämä oli "Timesin" suurpäivä! Se oli käyttänyt tilaisuutta ääriään myöten, ei ainoastaan etusivulla, vaan vielä kahdella sisäsivulla oli kuvia kaikista salajuonen jäsenistä, niiden muassa Petterin, kuvia I.W.W. liiton huoneustosta, ja matkalaukusta, dynamiittipuikoista, sytytyslangasta, kellonpalasista, "atelierista", jossa salaliittolaiset oli saatu kiinni, ja venäläisestä anarkistista, Nikitinista, joka omisti tämän paikan. Palstamäärin oli arveluita jutusta, johtavien pappien, pankkiirien, kauppakamarin presidentin ja kiinteimistökauppiasten liiton sihteerin lausuntoja ja haastatteluja. Myöskin oli kaksipalstainen, tummennettu toimituskirjotus, jossa osotettiin, miten "Times" oli ennustanut tätä kolmekymmentä vuotta, jättämättä vetämättä yhdyslankoja Goober-juttuun ja Lackmanin juttuun ja niiden kolmen papin juttuun, jotka oli vangittu joitakin päiviä sitten siitä, että yrittivät lukea vuorisaarnaa eräässä julkisessa kokouksessa.
Ja Petteri tiesi että hän, Petteri Gudge, oli saanut kaiken tämän aikaan! Lain ja järjestyksen voimat saivat kiittää tästä muuatta tuntematonta pientä urkkijaa! Petterille ei tulla antamaan minkäänlaista tunnustusta, luonnollisestikaan; poliisipäällikkö ja yleinen syyttäjä jakelivat vakavia lausuntoja, joissa he omaksuivat kaiken kunnian, mutta ei pienintä viittaustakaan siitä, että heidän pitäisi kiittää mistään raitiotietrustin salapoliisilaitosta. Se oli tietenkin välttämätöntä; näön vuoksi oli selitettävä että virkailijat olivat saaneet juonen ilmi, käyttäen laillisia keinojaan oikeassa tavallisessa järjestyksessä. Ei kelvannut vähääkään antaa joukkojen saada vihiä siitä, että näitä toimi laitos, jota johtivat ja jota rahastivat kaupungin suurliikemiehet. Mutta sittenkin se pisteli Petteriä! Hän ja McGivney ja kaikki muutkin Guffeyn miehet halveksivat yleisiä viranomaisia, joita he pitivät "kitupiikkeinä", joilla oli sangen vähän rahaa ja yhtä vähän valtaa. Jos jotakin todella halusi saada tehdyksi Amerikassa, niin oli turha mennä yleisten viranomaisten puheille, vaan oli mentävä suurliikemiesten puheille, joilla oli rahaa ja jotka olivat tottuneet pikaisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin. Samoin oli tämän urkkijattomienkin laita kuin kaikkien muidenkin.
Silloin tällöin mietti Petteri sitäkin, kuinka hirvittävän lähellä perikatoa hän oli kävässyt. Hänellä oli pelon ja vavistuksen hetkiä, jolloin hän kuvitteli olevansa rotkossa ja Guffey alkaa kiduttaa häntä, saadakseen hänestä ulos totuuden. Mutta hänen onnistui tyynnyttää tämä pelkonsa. Hän oli varma siitä, että tämä dynamiittisalajuoni oli voittamaton viettelys viranomaisille; se vetäisi heidät mukaansa, vaikkeivät sitä haluaisikaan. Heidän oli pakko toimia se loppuun saakka; heidän oli pakko kannattaa Petteriä.
Ja niinpä toisen päivän illalla vartija tuli ja sanoi: "Sinä pääset pois." Ja Petteri johdettiin salvattujen ovien läpi ja ilman muuta laskettiin menemään.