XLVII.
Kaikki oli nyt lopussa. Petterin vievät ne varmasti takasin "rotkoon"! Ne kiduttavat häntä niinkauvan kuin hengähdyskään on jälellä! Hänen korvissaan kaikui kymmenien tuhansien kadotettujen sielujen tuskanhuudot ja kymmenien tuhansien tuomiopasuunain ääni: ja kuitenkin, keskellä tätä hirveää sekasortoa ja melua, Petterin onnistui jollakin ihmeellisellä tavalla kuulla Nellin äänen, joka kuiskasi yhä ja yhä vain uudelleen: "Pysy lujana, Petteri, pysy lujana!"
Hän nosti kätensä ilmaan ja otti askeleen Guffeytä kohti. "Mr. Guffey, jumala on todistajani etten tiedä mitään muuta kuin minkä olen kertonut. Tapahtui juuri näin, ja jos Joe Angell kertoo jotakin toista, niin valehtelee hän."
"Mutta miksi hän sitten valehtelisi?"
"En tiedä miksi; en tiedä mitään koko jutusta."
Ja tässä Petteri korjasi sadon siitä, että oli koko elämänsä ijän opetellut petkuttamaan. Vaikka hän oli tykkänään pelon ja epätoivon vallassa, niin hänen järkensä vaistomaisesti oli kovassa työssä ja etsi uusia metkuja. "Ehkä Angellilla oli tekeillä tekopeli teitä vastaan, mutta minä sattumalta pilasin sen — laukaisin ansan liian aikaiseen. Mutta olen puhunut teille totta." Ja jo Petterin hätä antoi hänelle voimia horjuttamaan Guffeyn varmuutta. Kun Petteri puhui ja selitti, selitti ja puhui, huomasi hän vähitellen, ettei Guffey ollutkaan niin varma asiastaan kuin hän sanoi.
"Näitkö sen matkalaukun?" kysyi hän.
"En, en nähnyt matkalaukkua!" vastasi Petteri. "En edes tiedä, oliko koko matkalaukkua olemassakaan. Tiedän vain, että kuulin Joe Angellin sanovan sanan, 'matkalaukku', ja myöskin 'dynamiitti'."
"Näitkö kenenkään kirjottavan mitään siellä?"
"En", sanoi Petteri. "Mutta näin Hendersonin istuvan pöydän ääressä ja selailevan joitakin papereita, jotka oli ottanut taskustaan, ja sitten näin hänen repivän palasiksi yhden ja heittävän sen paperikoriin." Petteri näki toisten vilkasevan toisiinsa, ja hän tiesi että hän on oikealla tolalla.
Hetki sen jälkeen tuli sattuma, joka auttoi häntä pelastumaan. Puhelin soi ja poliisipäällikkö vastasi ja nyökkäsi Guffeylle, joka meni puhumaan. "Kirja!" huudahti hän kiihkeisenä. "Mikä piirustus? Käskekää jonkun miehistä ottamaan auto ja tuomaan sen kirjan ja piirustuksen tänne poliisipäällikön virastoon niin pian kuin voi; hetkeäkään ei saa hukata, sillä voi olla suuri merkitys."
Ja sitten Guffey kääntyi toisiin. "Hän sanoi että olivat löytäneet sapoteesia käsittelevän kirjan kirjahyllyltä ja siinä oli jonkunlainen talon piirustus. Kirjassa on McCormickin nimi."
Tämä synnytti hälinää, ja Petterillä oli aikaa ajatella ennenkuin miehet taaskin kiinnittivät huomionsa häneen. Poliisipäällikkö nyt kyseli häneltä, ja sitten yleisen syyttäjän apulainen kyseli häneltä, mutta aina vain hän pysyi alkuperäisessä kertomuksessaan. "Jumalani!" huusi hän. "Luuletteko että olisin niin hullu, että suunnittelisin tällaisen tekopelin? Mistäs olisin saanut kaikki nuo esineet? Mistä olisin saanut dynamiitin?" — Petteri oli purasta kielensä, kun huomasi, millaisen erehdyksen hän oli tehnyt. Ei kukaan ollut sanonut sanaakaan siitä, että matkalaukussa oli dynamiittia! Mistä hän tiesi että siinä sitä oli? Hän koetti epätoivosta hurjana miettiä selitystä, miten hän siitä oli kuullut; mutta sattumalta ei kukaan miehistä huomannut hänen erehdystään. Kaikki heistä tiesivät että matkalaukussa oli dynamiittia; he tiesivät sen täydellisen varmasti, eikä kukaan heistä huomannut että Petteri siitä ei vielä tiennyt mitään. Niin lähelle perikatoa voi ihminen tulla ja kuitenkin pelastua!
Petteri kiiruhti päästäkseen etäälle tuosta vaaranpaikasta.
"Kieltääkö Joe Angell että hän kuiskasi Jerry Ruddille?"
"Hän ei muista sitä", sanoi Guffey. "On mahdollista että hän on puhutellut Ruddia kahdenkesken, mutta se ei ollut mitään erikoista, ei heillä ollut mitään salajuonta."
"Mutta minä kuulin!" huudahti Petteri, jonka terottunut viekkaus oli keksinyt pakotien. "Kuulin ihan varmaan! Oli juuri vähää ennen kuin lähdettiin pois, ja joku valo oli jo sammutettu. Kun menin kirjahyllylle, seisoi hän selin minuun."
Tässä yleisen syyttäjän apulainen sekaantui asiaan. Hän oli nuori, ja häntä oli hieman helpompi pettää kuin noita toisia. "Oletko aivan varma siitä, että se oli Joe Angell?"
"Herra Jumala! Tietysti se oli!" sanoi Petteri. "En voinut erehtyä."
Mutta hän antoi ääneensä tulla jotakin epäröivää.
"Sanot että hän kuiskasi?"
"Kyllä, hän kuiskasi."
"Mutta olisihan se voinut olla joku muu."
"En tiedä, mitä sanoisin", sanoi Petteri. "Minä olin varma siitä, että se oli Joe Angell; mutta hän oli selkäni takana. Olin juuri puhutellut sihteeri Gradya, ja lähdin siitä kirjahyllylle."
"Kuinka monta miestä siellä oli?"
"Noin kaksikymmentä."
"Oliko valoja sammutettu ennenkuin menit kirjahyllylle, vai jälkeen?"
"En muista sitä; ehkä jälkeen." Ja äkkiä hämmentynyt Petteri raukka huusi: "Tämä tekee minut aivan pöhlöksi! Tietenkin olisi minun pitänyt puhutella tuota miestä että olisin nähnyt varmaan että se oli Joe Angell ennenkuin käännyin poispäin; mutta olin olevinani varma siitä, että se oli hän. Ajatus että se olisi voinut olla jokin muu ei edes pälkähtänyt päähänikään."
"Mutta siitä olet kuitenkin varma, että se oli Jerry Rudd, joka puhutteli häntä?"
"Kyllä, se oli Jerry Rudd; hänen kasvonsa olivat minua kohti."
"Oliko se Rudd vai oliko se se toinen, joka puhui 'saapaskissasta'?" Ja silloin hämmentyi Petteri taas ja puhui ristiin ja johti heidät loppumattomaan ristikuulusteluun; ja kesken kaiken saapui mies, tuoden sapoteesi-kirjan, jonka nimilehdellä oli McCormickin nimi, ja lehtien välissä pohjapiirros.
Miehet kaikki keräytyivät katsomaan pohjapiirrosta, ja sama ajatus juolahti useampien päähän: Olikohan tuo Nelse Ackermanin talon pohjapiirros? Poliisipäällikkö kääntyi puhelimeen ja soitti pankkiirin sihteerille. Olisiko, tämä hyvä ja kuvailisi Mr. Ackermanin taloa; ja poliisipäällikkö kuunteli selitystä. "Tässä pohjapiirroksessa on risti vähän länteenpäin keskuksesta. Mikähän se mahtaa olla?" Sitten, "Jumalani!" Ja sitten. "Olisitteko hyvä ja tulisitte virkahuoneeseeni aivan heti ja toisitte talon piirustukset, jotta voimme verrata niitä?" Poliisipäällikkö kääntyi toisiin ja sanoi: "Tuo risti piirroksessa on avoin makuuhuone toisessa kerroksessa, jossa Mr. Ackerman nukkuu yönsä!"
Ja he unohtivat hetkeksi kaikki epäluulonsa Petteriin nähden. Oli jännittävää tämä salajuonen yksityisseikkojen keksiminen ja niiden yhteen sovittaminen — aivan kuin kuva-arvotus. Heidän mielestään oli aivan varma että tämä mitätön ja säikkynyt pikku mies, jota he olivat tutkineet, ei olisi pystynyt rakentamaan näin kierää ja monimutkaista suunnitelmaa. Ei, selvästi voi huomata että joku suurnero, joku pirun kierä peluri, oli työssä levittääkseen punasta tuhoa American Cityssä!