ORJA LAULAA
Sen tiedät kyllä, tunnet sen, min salannut on mykkä suu: sun puolees kynnet sydämen tään kurkoittuu.
Vaikk' en mä katso, sinut nään,
jos katson, sitä kestä en:
mä kesken sanaa vaiti jään
ja kalpenen.
Näit, valtijatar: vapisin,
kun viinimaljan sulle toin,
ja viinin maahan läikytin.
Ah, vitkaan noin —
kuin kätes siirtyy luomiltas — kuin silmäripses raoittuu — kuin aukee, surma huulillas, tuo julma suu —
niin vitkaan, vitkaan kiduttaa
sun läheisyytes sydäntäin.
— Ei autuaampaa kuolemaa
kuin kuolla näin!
Nyt käske: Käärmelammikkoon!
tai: Raadeltavaks leijonan!
Mut yhä julistava oon:
— Mä rakastan.