LAPSEN SILMÄ.
Ei mitään puhtaampaa kuin silmäs sun: mä niiden kautta katson kadotettuun paratiisiin ja aikaan ennen syntiinlankeemusta.
Voi että likainen ja rietas kuva maailman sun silmäterääs kerran niinkuin rutto syöpyy!
Näät ehkä kerran, niinkuin minä näin, pois kaiken kauniin pakenevan itseltäs. Et löydä äitiäs ja veljesi on kuollut.
Näät ihmissydämien eläinnäyttelyn; näät elon spitaaliset kasvot edessäs suin, kielin niljaisin ja kammottavin silmin. Ja myöskin oma jalkas saastan ketunrautaan tarttuu ja, niinkuin koira koiriin, liityt niihin, jotk' elämässä tahrattiin ja tahraavat.
— Mut ehkä myöskin silmäis erämaahan kerran kautt' ihmeen: kirkkaan lapsensilmän kautta taas taittuu aurinko, maan puhtain kauneus kuin näky elämästä, joka kierrossaan yhäti palaa puhtaaseen ja puhtaimpaan, sisimpään alkutilaan, jok' on kauneus.
Ja näet: kaikki harha, rumuus — myös sun rumuutes — ei ollut pysyvämpi tuho kauniin elämän kuin unohtuva kivenheitto mereen, jok' ihanaksi rauhassaan on täydentyvä.