LENTÄVÄN HOLLANTILAISEN NÄKY.
Hän ruorissa seisoi ja katsoi veteen.
Ja kuoleman-tyyneltä ulapalta, jolla pilvien kummitusvarjot makaa, kuva nous, kuva kaukainen, silmien eteen kuin jostakin satojen vuosien takaa kovan uhman ja paatumuksen alta.
Näki itsensä mies: soman poikasen, ruson poskilla, silmissä päivänsäteen. Näki pojan poimivan kukkasen ja sen vievän äitinsä vanhaan käteen.
Ja niinkuin emonsa rinnalla vuona hän kirkkoon äitinsä kanssa kulki somiss' ensimmäisissä saappaissaan. Pojun hellästi syliinsä äiti sulki, kun he olivat kivisen portin luona ja näkivät kirkon ja hautausmaan.
Näin äiti: "Kas, kultainen katolla tuolla on risti, ja risti on haudoillakin. Se on elävän Jumalan merkki ja vala: iankaikkisen tuskan ei lieskassa pala, kenen voi sydän lailla Mestarin oman ristinsä kantaa, sen nimessä kuolla."
Saman äänen kummituslaivaan kuuli uros harmaapartainen kaukaa jostain kuin kaikuna esirukousten. Ja hän luuli silmänsä hourailevan: ah, keskellä pilvikummitusten kuin kirkastettuna siltaa veen kävi äiti, merestä ristiä nostain!
Kovin kalpeni Hollantilaisen huuli. Hänen nähtiin rajusti vapisevan kuin vuoren huipulla vanha puu, johon ukkosen vasama kohdistuu. Käsin päähänsä harmaatukkaiseen nyt tarttui mies, joka tyynenä kesti satavuotiset kauhuntaipaleet, jota uhmasta uhmaan jäisimpään viha taivaan paadutti ikuisesti, jota ihmiset olivat sylkeneet, joka itse Jumalan nimeä sylki.
Kova, uhman kallio murtui, suli.
Ja hän painoi kädellä sydäntään.
Söi silmiä liekki kuin taulaa tuli.
Ja vavahti kummituslaivan kylki,
kun Lentävän Hollantilaisen ääni
parahduksena sielun pohjalta soi:
"Mua nuolevat liekit, ne lyö yli pääni!
Kirouksesta irti en päästä voi.
Tule, äiti, mun ristiä suudella anna!
Pois täältä sun poikasi kauas kanna!"
Heti, niinkuin rautainen piikki-ies, kirous hänen kirposi otsaltansa. Vavistuksella tunsi hän, sokea mies, miten Jumala itse ristinmerkin hänen otsalleen teki, suuteli sitä. Nyt oli hän taaskin poikanen herkin, syli äidin jolla on suojanansa. — —
Nyt missä on, Hollantilainen, laivas! Täys aamua kirkasta, nuorta on itä; meren silmäkalvossa toistuu taivas.