MINÄ NÄEN.
Näkysarjojen vaihtuva leikki. Ah, näin ei silmillä nähdä.
Sisempään, syvemmälle ja kauemmaksi ma nään.
Minä tiedän: nyt mieleni katsoo kuulevin, tuntevin silmin.
Näyt syntyvät, kuolevat silmässä itsessään.
On silmäni leili. Sen viinillä täytin. Ja viini on käynyt.
Ihanampana leilistä juon saman viinin nyt.
Oli poutaa ja pilviä, tuulta ja taivasta mielessä mulla.
Hedelmöittyvät nyt nämä siemenet kätketyt.
Näen mieleni unta. Kuin auringon säihkyssä kotka se nousee
tomust' irti ja maasta ja myös ajan piiristä pois.
Salamalla se ratsastaa elon maallisen rannasta rantaan.
On kuin joka ihmisen silmäni tuntea vois.
Hedelmist' olen tiedon puun minä syönyt kai: tämä uusi
elontietoni siks yli parhaan tietoni käy.
Mato pieni on suurin. Ja köyhimmällä on enkelin kasvot.
Erämaissamme eikö nyt jumalan askelet näy.
Näen: ihminen kirkastuu. Hänet jumalan veljeksi tunnen.
Ota kuoleman taittuu, ja kuollehet käy elämään.
Minä nään: paratiisin portti on auki, on taivahat auki.
Joka kohtalon yllä mä sateenkaaria nään.