SANOJA YÖSSÄ.
Yö on noussut mustin äänettömin kasvoin vuoren alta, sydämestä maan. Yö on niellyt auringon ja maan ja metsän, meren, joita rakastamme niinkuin elämää. Yö on niinkuin peikon paha katse, josta joka hetki lentää lepakot.
Yö on tullut meille. Tunnetko? — kuin vieras kylmä käsi lepäis silmillämme, jotka äsken vielä niinkuin kukanterät paisuvaiset tulta, tulta joivat auringosta, jok' on silmä kaikkein tulisin.
Yö on tullut meille.
Sanat lakastuvat huulillemme.
Emme nähdä, tuntea voi toisiamme,
emme itseämme yöltä pelastaa.