KUMMITTELIJAT
Dan Andersson.
Majass' yksin jos valvot, kun ilta saa, älä salpaa oveasi Ovat yllämme tähdet, ja hanki kimaltaa, kun tulemme, tuttavas.
Luut vanhat nää jo kolkassa kirkkomaan
levoss' olleet kauan on —
havahtuin sinitaivasta katsomaan
saamme kujille kuutamon.
Alla tähtien silmäin me käymme käräjiin,
kun tuuli on raivokas,
ja me istumme tuomari-istuimiin
sinun miilumajallas.
Nyt rauhatonna sielumme harhaa vain:
meidät hautahan nälkä vei.
Syvä rauha oli yllämme, mutta lain
viha sammunut meistä ei.
Viha tää, viha kuolleiden, nyt vaeltaa
ajast' aikahan, kummitus;
emme kyynelen lohtua maistaa saa,
eikä pääty vaikerrus.
Voi meitä! Jo myöhäistä kiskurin on tuomio langettaa: kipusauvamme vuolijat itsekin nyt aaveina vaeltaa.